Ennustusmenetelmät

Tällä alueella keskustellaan totopeleistä. Vihjeet, jossittelut ja muut vastaavat tänne.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Ennustusmenetelmät

ViestiKirjoittaja Antti K » 13. Kesä 2011 16:54

Onko kukaan palstalaisista kehitellyt menetelmiä, jolla voisi veikkailla voittajahevosia?

Itse olen vuosien mittaan kokeillut kaikenlaisia aina pelkistä lähtöradoista aina melkein koko käsiohjelman tiedot pisteyttäviin malleihin. Nykyään katson onko lähdössä mitään ideaa, jos ei ole katson uskon suosikkeihin ja jos uskon niin pelaan nitä. Yleensä kriittisesti suosikkeja pelaamalla pääsee omilleen, mutta omat ideat vievät kohti vaivaistaloa.

Käsiohjelman tiedoista suomenhevosilla ravivarmuus on yllättävän palkitseva ominaisuus pelillisesti. Kaksariin sijoittumisprosentti taas kertoo hyvästä mahdollisuudesta menestyä. Hevosten ajat ovat oiva tapaa löytää yllättäjiä varsinkin heikkotasoissa raveissa. Aina ajat eivät kuitenkaan ole sitä miltä ne näyttävät.
Antti K
 
Viestit: 1618
Liittynyt: 16. Elo 2009 21:12

Re: Ennustusmenetelmät

ViestiKirjoittaja Antti K » 13. Kesä 2011 17:01

Tarkennetaan vielä, että todennäköisten voittajahevosten ennustamista hyödyllisempää on tietenkin ennustaa todennäköisyyttä sijoittua sijoille 1, 2 tai kolme ja verrata sitä eri pelimuotojen kertoimiin.
Antti K
 
Viestit: 1618
Liittynyt: 16. Elo 2009 21:12

Re: Ennustusmenetelmät

ViestiKirjoittaja nipa » 14. Kesä 2011 08:51

Eipä ole juuri tullut kehiteltyä mitään ennustusmenetelmiä voittajahevosten löytämiseen. Ennen tietotekniikan aikaa sitä kuitenkin vihjaili osuvammin, kun tuli käytyä raveissa vähintään parikolme kertaa viikossa ja käsiohjelmatkin olivat ahkerammassa käytössä arkistostakin muistiinpanoineen.

Tietotekniikan aikaan ei ennustaminen ole enää niin yksinkertaista kuin sitä ennen. Hevostuntemusta ei enää välttämättä tarvita eikä psyykkejä lähtöjen juoksunkuluista, kun voi istua pelipöytään peliprosenttien ja pätevien vihjepuljujen kautta. Tosin omin käsin tehty ennustus voittajasta omien kokemusten perusteella palkitsee edelleen enemmän.

Omat menetelmänsä prosenttien lukeminenkin toki tarvitsee, mutta ennen olivat käsiohjelmiin perehtyminen, yhteydenpito taustajoukkoihin ja ympäri maata asuviin ravikavereihin sekä ennen muita ahkera raveissakäynti kaiken a ja o. Kun etäpelejä ei vielä ollut, piti pelikassaakin sirotella ympäri maata ja vastaavasti pelata muidenkin pelejä. Tuntui joskus hyvältä saada 10% kaverin voitoista.

Ja sitten tietotekniikan ja netinkäytön myötä vanha, hyvä ravimaailma loppui ja alkoi uusi aika ja uudet kujeet. Nykyisin on enemmän tietäjiä kuin tietäjiä ja ennustamista sen vanhassa merkityksessä ei enää tarvita.

Ennustamisesta voisi toki puhua enemmänkin, mutta pannaan tähän kuitenkin pilkku,
nipa
 
Viestit: 2346
Liittynyt: 29. Elo 2009 19:46

Re: Ennustusmenetelmät

ViestiKirjoittaja Antti K » 14. Kesä 2011 10:11

Tuli melkein tippa linssiin Nipan tekstiä lukiessa. Pääsin maistamaan loppua siitä ajasta, kun kaverilta toiselta puolelta Suomea tullut soitto voimissaan pussiin jäännneestä hevosesta saattoi auttaa suureen tiliin. Nykyään kaikki tieto ja huhu on pienellä vaivalla jokaisen saatavilla. Onko se sitten oikea tie? Toisaalta aloittelijoiden menestystä se parantaa, mutta sitten taas ammatimainen pelaaminen on vaikeampaa. Ammattimaisella pelaamisella tarkoitan sitä, että käyttää aikaa ja suhdeverkkoja hyvien pelikohteiden löytämiseen.
Antti K
 
Viestit: 1618
Liittynyt: 16. Elo 2009 21:12

Re: Ennustusmenetelmät

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 14. Kesä 2011 15:51

Kyllähän nykyäänkin työ palkitsee silloin tällöin tekijäänsä, jos vaan jaksaa hankkia tietoja ja selata videokirjastoa. Aivan kaikki tipsit kun eivät kuitenkaan "vuoda" suuren yleisön tietoisuuteen. Liian usein käy kuitenkin niin, että se oma tipsi rummutetaan viimeistään varikkokommenteissa pelikelvottomaksi. Monta kertaa saa sydän kylmänä ja sormet ristissä toivoa ettei varikkotoimittaja puhu mitään tipsihevosesta, koska noilla kommenteilla on yllättävän iso vaikutus pelikäyttäytymiseen. Isoissa raveissa ymmärrän nämä, mutta kun kaikenmaailman kyläkilpailuissakin pitää olla reporttereita kertomassa koko kansalle tipsihevosista kun vaihdot ovat muutenkin pieniä. Mitä olen totoa harrastavien kavereiden kanssa jutellut niin en ole ainoa, jota tämä asia ärsyttää ja monella on osin tämän takia pelaaminenkin vähentynyt.

Noista ennustusmenetelmistä sen verran, että olikohan urheilukanavan studiossa joku ihan professorimies kertomassa miten pelaa voitollista peliä ihan vaan aikojen perusteella? Loppupeleissähän raveissa on kyse siitä, kuka kiertää nopeiten pari kierrosta kaviouraa, mutta silti tuo kuulostaa melko hurjalta... Suomenhevosten ravivarmuudesta samaa mieltä, yleensä vähänkin alasarjan lähdöt ovat täynnä hyppyheikkejä ja vähän huonommallakin hevosella voi pärjätä kunhan menee ravia ja aina parempi jos ko. hevonen lähtee paalulta. Muutenkin olen huomannut, että tasaisissa SH-koitoksissa nimenomaan paalun hevoset ovat hyvä pelikohteita, koska monet suomenhevoset ovat vähän junnaajatyyppejä, jotka jäävät mielellään seurustelemaan kavereiden kanssa. Paalulta lähtevät juoksevat automaattisesti koko matkan lähellä kärkeä. Muutaman kerran olen lunastanut hyvin kun olen pelannut pienen paalun ristiin, vaikka lähdöstä ei muuten löytyisikään mitään ideaa. Puolestaan lv-alasarjoissa en anna lähtöpaikoille kovin suurta merkitystä koska näissä laukataan jopa enemmän kuin suomenhevosten vastaavissa. Jos puolet porukasta laukkaa ekaan kurviin niin sitten ollaankin automaattisesti hyvissä asemissa vaikka lähtisi millä numerolla hyvänsä matkaan...
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Ennustusmenetelmät

ViestiKirjoittaja nipa » 14. Kesä 2011 16:29

Samaa mieltä Ruikonperän kanssa siitä, että kyllä työ raviradoilla ja kirjoituspöytähommissa videoarkistoissa tekijäänsä kiittää ja palkitaan. Omat tipsihevoset pysyvät salassa huonommin kuin aiemmin. Muistuu kuitenkin mieleen varhaisemmilta vihjaajavuosilta ne pyyhkeet, joita joidenkin pelureiden kyttihevosten vihjaamisesta lehdessä sain. "Pelaa itse, mutta älä kerro lehdessä kaikelle kansalle", oli ärtynyt ohje.

Suomenhevosten pelaamisessa ovat paaluhevoset itsellänikin olleet joskus avainasemassa peliä suunnitellessa juuri tämän seurustelevan luonteensa vuoksi. Vieläkin näissä tapaa tyyppejä, jotka eivät mene ohi millään. Kaikille ei ole kivaa juosta yksin kärjessä ja siksi kaveria on odoteltavakin. Toki näitä metkuja oppii väliin kantapäänkin kautta, mutta yllättäviä poikkeuksia sääntöihin löytyy - myös laukkojen kautta. Ymmärrän pelimiehiä, jotka vierastavat useamman lähdön kombinaatiopeleissä suomenhevoskohteita - eivätkä pelaa niihin ainakaan varmaa.
nipa
 
Viestit: 2346
Liittynyt: 29. Elo 2009 19:46

Re: Ennustusmenetelmät

ViestiKirjoittaja OmatPois » 14. Kesä 2011 17:57

Aika nostalgiset fiilikset tuli kun kuin nipan tekstejä ajasta ennen nettipelaamista ja etäpelipisteitä.

Joskus nuorena miehen alkuna tuli kierrettyä n.4 vuotta suomenraviratoja aika tiuhaan. Käsiohjelmat olivat tarkkaan merkityt raveihin mennessä ja vielä enemmän niistä löytyi mustetta kun ravipäivä oli ohi. Kaikki lähdöt käytiin vielä uudelleen läpi kaverin kanssa ja varmistettiin että kaikki tärkeä oltiin nähty ja muistiin merkattu. ;)

Jotenkin tuntuu että sitten kun sai hyvän osuman totosta, se palkitsi enemmän kun tiesi nähneensä vaivaa sen eteen??? Ja pienempikin lunastus tuntui tosi hyvältä kun se oli monesti ihan puhtaasti oma näkemys.

Nykyään tuntuu että tietoa tulee joka tuutista vähän liikaakin. Tai se ainakin on "kaikkien" ulottuvilla todella helposti. Asiassa on tosin toinenkin puoli, jos halutaan lisää uusia pelaajia tiedon pitää löytyä ihan kotona koneen ääressä istuen.

Itsellä meni monta vuotta välillä että raviharrastus jäi pelkkään hevosurheilu lehden lukemiseen ja pelaaminen loppui kokonaan. Nyt taas kun on enemmän vapaa-aikaa on tullut taas hurahdettua uudelleen pelimaailmaan. Tosin nykyään peli on pienellä rahalla harrastelua.

Näistä "varikkoreporttereista" ja lämmitystarkkailijoista olen ihan samaa mieltä ettei niitä tarvittaisi ihan kaikkiin raveihin.

Tulee mieleen eräs tapaus kesäraveista kun tehtiin iso kimppalappu veeneloseen n.5% pelattu suomenhevonen varmana. Tämä idea oltiin bongattu toisista kesäraveista muistaakseni haapajärveltä. Yksi meidän porukkaan kuulunut kaveri oli pyydetty tekemään lämmityshavainnot V4-kohteista illan raveihin. Sitten tämä sama "pöljä" kehuu kunnon ylistyssanoin tätä meidän ideavarmaa koko raviradalle ja vielä kertoo että se on todennäköinen keulahevonen ja siitä tosi lähellä voittoa!!! :o
Yksi vähän kuumemmanoloinen kaveri meidän porukasta meinasi syöttää sen mikrofonin tälle "lämppärigurulle! :laugh:

Sanotaan nyt vielä että se varma piti ja nelkku osui, eikä peliprosentitkaan kovin mainittavasti nousseet, mutta voittajakerroin kyllä meni muistaakseni pelikelvottomaksi...
-All work and no play makes Jack a dull boy-
Avatar
OmatPois
 
Viestit: 144
Liittynyt: 08. Loka 2009 16:14

Re: Ennustusmenetelmät

ViestiKirjoittaja Harri H » 16. Kesä 2011 16:41

Onhan noita aikanaan tullut jos jonkinlaisia virityksiä rakenneltua taulukkolaskentaohjelmalla :D Mitään kummoisia tulosta en ole kyllä noilla koskaan saanut aikaan... Yleensä vaan yritin kaikki mahdolliset seikat pistetyttää kuskeista voittoprosentteihin ja niistä sitten laskeskelin jotain prosenttiarvioita, minkä mukaan pelasin. Nykyään ei kyllä jaksaisi noihin paneutua, pääasiassa tulee enää huomioitua vain tipsihevosia, jotka ovat joko esittäneet jotain erityisen positiivista tai ovat esim. jääneet pussiin hyvävoimaisen näköisenä. Joskus myös ihan puhtaasti fiilispohjalta vedän. Jotenkin tuntuu, että ilman suurempaa psyykkiä saa aikaa melkeinpä parempaa tulosta, kuin viettämällä pitkät tovit lähtölistojen parissa.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42


Paluu Totopelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 29 vierailijaa

cron