KILPAILU: Tallikahvion maaliskuun tototurnaus

Tällä alueella keskustellaan totopeleistä. Vihjeet, jossittelut ja muut vastaavat tänne.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

KILPAILU: Tallikahvion maaliskuun tototurnaus

ViestiKirjoittaja Harri H » 27. Helmi 2011 13:42

Maaliskuussa kisaillaan foorumin kevään totomestaruudesta. Ideana on se, että jokaisella kilpailijalla on yksiin raveihin käytettävissä 100 euron kassa, minkä saa (ja koko summa myös pitää) sijoittaa vapaasti voittaja, sija, sekä kaksaripeliin. Ravit, joissa kisaa käydään, on listattu alempana. Pelejä voi siis tehdä vaikka kolikoilla joka lähtöön tai iskee all-init johonkin kohteeseen, ihan miten haluaa.

Päivän saldolla ei sinänsä ole merkitystä, kunhan se on mahdollisimman suuri; Jokaisista raveista jaetaan pisteitä sen mukaan, miten kilpailijat sijoittuvat kun ynnätään saldoja yhteen. Päivän paras pelaaja saa 8 pistettä, toiseksi sijoittuva 6 pistettä, kolmanneksi sijoittuva 4 pistettä ja neljänneksi sijoittuva 2 pistettä. Jos kyseisistä raveista ei löydy neljää lunastuksen makuun päässyttä, pisteitä jaetaan vain niille, ketkä jotain lunastivat, eli nollasaldoilla varustettujen keskuudesta ei arvota pisteille ketään :)

Kisan alkuvaihe käydään sarjataulukkohengessä ja loppua kohden heikommat tippuvat kyydistä ja parhaat iskevät yhteen pudotuspeleissä.

Mikäli kisassa on alle 10 osallistujaa, "runkosarjan" jälkeen jatkoon pääsee sarjataulukon neljän kärki. Vähintään 10 osallistujalla jatkoon pääsee kahdeksan parasta. Jatkossa aina parhaiten sijoittunut kohtaa huonoimmin sijoittuneen, kuten kunnon pleijarihenkeen kuuluu. Pudotuspeleissä luonnollisesti paremman saldon raveista kerännyt pelaaja on parin voittaja. Jatkoon pääsyyn vaaditaan aina kaksi voittoa, pl. finaali, joka käydään Kaustisen V75-raveissa 26.3. kerrasta poikki menetelmällä.

Huom! Jos pudotuspeleissä tulee parin molemmille kilpailijoille nollasaldo, paremmin runkosarjassa sijoittunut vie voiton.

Kisaan voi ilmoittautua tästä hetkestä alkaen, aina maanantai-iltaan, 28.2., klo 22:00 saakka. Kisan järjestämisen ehtona on vähintään 6 osallistujaa, pienemmällä määrällä menee peruutukseen.

Runkosarja käydään seuraavissa raveissa:

Ti 1.3. Teivo
Ke 2.3. Vermo
To 3.3. Lahti
Pe 4.3. Pori
La 5.3. Mikkeli
Su 6.3. Forssa
Ma 7.3. Oulu
Ti 8.3. Teivo
Ke 9.3. Vermo
To 10.3. Kouvola
Pe 11.3. Rovaniemi
La 12.3. Vermo
Su 13.3. Jyväskylä
Ma 14.3. Turku

Pelit tulee ilmoittaa minulle yksityisviestillä aina viimeistään sillä kellonlyömällä, kun ravit on merkitty alkamaan. Myöhemmin ilmoitettuja pelejä en noteeraa, vaan pelaajan saldo raveista on tylysti 0 euroa.

Ilmoitus mielellään muodossa Lähtö, pelimuoto, hevonen / hevoset, panos.

Pudotuspelien ohjelman ilmoitan, kunhan tiedän paljonko on osallistujia.

Edit: Ilmoittautumiset tähän ketjuun.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: KILPAILU: Tallikahvion maaliskuun tototurnaus

ViestiKirjoittaja Neliveto » 27. Helmi 2011 13:53

Mukava, kun viitsit tällaisia järjestää :) . Ilmoittaudun mukaan.
Neliveto
 
Viestit: 2845
Liittynyt: 06. Syys 2009 19:08

Re: KILPAILU: Tallikahvion maaliskuun tototurnaus

ViestiKirjoittaja Chocolate » 27. Helmi 2011 15:24

Messissä ollaan!
Chocolate
 
Viestit: 2045
Liittynyt: 01. Syys 2009 17:38

Re: KILPAILU: Tallikahvion maaliskuun tototurnaus

ViestiKirjoittaja Masa V » 27. Helmi 2011 16:02

Mukana ollaan.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: KILPAILU: Tallikahvion maaliskuun tototurnaus

ViestiKirjoittaja supaseppä » 27. Helmi 2011 19:10

:? Mukana ollaan...
Voi kyllä olla vee,,,tus korkeella jos sattuu jossain hyvin osumaan.
Koska noita sijoituksia en oikeasti pysty pelaamaan!
:shock: Että pikkuisen arveluttava osallistuminen...
Ja meikäläisen on välillä pelattava etukäteen, ja välistä saattaa jäädä ravejakin.
supaseppä
 
Viestit: 900
Liittynyt: 28. Touko 2010 22:58
Paikkakunta: Tampere

Re: KILPAILU: Tallikahvion maaliskuun tototurnaus

ViestiKirjoittaja Mutru » 28. Helmi 2011 15:11

Mukana.
Mutru
 
Viestit: 91
Liittynyt: 21. Elo 2009 21:37

Re: KILPAILU: Tallikahvion maaliskuun tototurnaus

ViestiKirjoittaja Randomraider » 28. Helmi 2011 15:33

Mukana ollaan. Mitä mä voitin? 8-)
Onko hevoseen sekaantuminen laitonta? Nimimerkki "Rakensinko telineet turhaan?"
Randomraider
 
Viestit: 637
Liittynyt: 05. Tammi 2010 17:32
Paikkakunta: Helsinki

Re: KILPAILU: Tallikahvion maaliskuun tototurnaus

ViestiKirjoittaja OmatPois » 28. Helmi 2011 15:58

Mukaan tietysti :)
-All work and no play makes Jack a dull boy-
Avatar
OmatPois
 
Viestit: 144
Liittynyt: 08. Loka 2009 16:14

Re: KILPAILU: Tallikahvion maaliskuun tototurnaus

ViestiKirjoittaja manu mainio » 28. Helmi 2011 21:11

Mukaan lähdetään!
manu mainio
 
Viestit: 643
Liittynyt: 30. Tammi 2011 23:26
Paikkakunta: Ilmajoki

Re: KILPAILU: Tallikahvion maaliskuun tototurnaus

ViestiKirjoittaja Antti K » 28. Helmi 2011 22:45

No koitetaan tätäkin
Antti K
 
Viestit: 1618
Liittynyt: 16. Elo 2009 21:12

Re: KILPAILU: Tallikahvion maaliskuun tototurnaus

ViestiKirjoittaja Harri H » 28. Helmi 2011 23:27

Ilmoittautuminen on päättynyt. Mukana siis Neliveto, Chocolate, Masa V, supaseppä, Mutru, randomraider, OmatPois, manu mainio ja huru-ukko. Yhdeksän kilpailijaa, jaossa neljälle parhaalle paikka pudotuspeleissä.

Pudotuspelit käydään seuraavissa raveissa:

ke 16.3. Vermo
la 19.3. Joensuu
ti 22.3. Teivo (tarvittaessa)

Ja finaali tosiaan 26.3. Kaustisen V75-raveissa.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: KILPAILU: Tallikahvion maaliskuun tototurnaus

ViestiKirjoittaja Harri H » 01. Maalis 2011 23:51

Teivon lunastukset:

manu mainio:
Plantom 30 voittajaa
Ellhill's Lofty 10 voittajaa
= 68,40

supaseppä:
Ellhill's Lofty - Ready To Go 3 kaksaria
Simb Cinderella - Golda Immortal 1 kaksaria
Zoogina - King Valley 1 kaksaria
= 35,90

Masa V: Ellhill's Lofty 100 voittajaa
= 159,00

Chocolate: Little Sealord 25 sijaa
= 31,00

OmatPois: -
= 0,00

Neliveto: Grimaldi - Moonstruck 7 kaksaria
= 140,55

huru-ukko: Plantom 100 sijaa
= 131,00


Sarjataulukko Teivon jälkeen:

Masa V 8p
Neliveto 6p
huru-ukko 4p
manu mainio 2p
--------------------
Chocolate 0p
Mutru 0p
OmatPois 0p
Randomraider 0p
supaseppä 0p
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: KILPAILU: Tallikahvion maaliskuun tototurnaus

ViestiKirjoittaja Harri H » 03. Maalis 2011 00:50

Vermon lunastukset:

manu mainio:
Ziller Boko 40 sijaa
= 74,40

supaseppä: -
= 0

Masa V: -
= 0

huru-ukko:
Stora Lasse 20 sijaa
= 24,80

Chocolate:
Jester Bowl 100 voittajaa
= 392,00

Neliveto:
Toskan Touho - Euro-Turo kaksaria 9
= 153,00

OmatPois: -
= 0

Mutru: -
= 0

Tilanne Vermon jälkeen:

Neliveto 12p
Chocolate 8p
Masa V 8p
huru-ukko 6p
--------------------
manu mainio 6p
Mutru 0p
OmatPois 0p
Randomraider 0p
supaseppä 0p

Tasapisteissä katson kilpailijoiden päiväsaldoja ja se vetää pidemmän korren, keneltä löytyy kovempi tulos. Tässä tapauksessa huru-ukko sijoittuu manu mainion yläpuolelle eilisellä yli 100 euron saldollaan, Chocolate lyö Masa V:n parhaan tämän illan saldollaan
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: KILPAILU: Tallikahvion maaliskuun tototurnaus

ViestiKirjoittaja Randomraider » 03. Maalis 2011 18:37

Jaha, meikäläinen pääseekin mukaan vasta tästä, kun ei ole näköjään tuo lukemisen ymmärtäminen kovin kummoisella tasolla.... Otan teidät silti kiinni. ....tana :D
Onko hevoseen sekaantuminen laitonta? Nimimerkki "Rakensinko telineet turhaan?"
Randomraider
 
Viestit: 637
Liittynyt: 05. Tammi 2010 17:32
Paikkakunta: Helsinki

Re: KILPAILU: Tallikahvion maaliskuun tototurnaus

ViestiKirjoittaja Harri H » 03. Maalis 2011 23:19

Torstain lunastukset:

Randomraider:
Sinella - Rouva-Kaasu kaksaria 2
=20,40

supaseppä:
Vindyn Liekki - Suivikas kaksaria 50
= 188,00

manu mainio:
Suivikas sijaa 20
Brien Blend sijaa 30
= 70,10

Chocolate: -
= 0,00

OmatPois: -
= 0,00

Neliveto:
Sinella sijaa 30
Scorpio sijaa 10
= 55,90

huru-ukko:
Vindyn Liekki - Suivikas kaksaria 9
= 33,80


Tilanne Lahden jälkeen:

Neliveto 16p
manu mainio 12p
Chocolate 8p
supaseppä 8p
--------------------
Masa V 8p
huru-ukko 8p
Mutru 0p
OmatPois 0p
Randomraider 0p
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: KILPAILU: Tallikahvion maaliskuun tototurnaus

ViestiKirjoittaja Harri H » 05. Maalis 2011 01:05

Porin lunastukset:

Masa V:
Double Acorn - Little Tröjborg kaksaria 10
King Valley - Like A Star kaksaria 10
= 384,20

Neliveto:
Mr Pekka sijaa 5
= 6,80

Chocolate:
Double Acorn voittajaa 25
= 114,25

supaseppä: -
= 0

Randomraider:
King Valley - Like A Star kaksaria 20
= 170,00

Tilanne Porin jälkeen:

Neliveto 18p
Masa V 16p
Chocolate 12p
manu mainio 12p
--------------------
supaseppä 8p
huru-ukko 8p
Randomraider 6p
Mutru 0p
OmatPois 0p
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: KILPAILU: Tallikahvion maaliskuun tototurnaus

ViestiKirjoittaja Harri H » 05. Maalis 2011 21:06

Mikkelin lunastukset:

huru-ukko:
Sirun Valpuriina sijaa 30
Villex - Sirun Valpuriina kaksaria 2
= 82,10

OmatPois:
Sarin Saara - Rouva Kaasu kaksaria 20
= 197,20

Masa V: -
= 0

manu mainio:
Vivaldi Flevo sijaa 25
Tamilphoto voittajaa ja sijaa 25
= 166,00

supaseppä: -
= 0

Neliveto: -
= 0

Chocolate:
Villex sijaa 70
= 91,00

Randomraider: -
= 0

Tilanne Mikkelin jälkeen:

Neliveto 18p
manu mainio 18p
Chocolate 16p
Masa V 16p
--------------------
huru-ukko 10p
OmatPois 8p
supaseppä 8p
Randomraider 6p
Mutru 0p
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: KILPAILU: Tallikahvion maaliskuun tototurnaus

ViestiKirjoittaja Harri H » 07. Maalis 2011 00:27

Forssan lunastukset:

OmatPois:
Mountain Magic sijaa 100
= 292,00

Masa V:
Darth Vader - Peakhill's Dance kaksaria 10
Morgoli - R.R. Tulos kaksaria 10
= 67,00

Chocolate:
Morgoli - R.R. Tulos kaksaria 50
= 123,00

supaseppä:
Don Maurizio - Golda Goodwill kaksaria 3
= 39,00

manu mainio:
Westcoast Spider voittajaa 100
= 539,00

Randomraider: -
= 0,00


Tilanne Forssan jälkeen:

manu mainio 26p
Chocolate 20p
Masa V 18p
Neliveto 18p
--------------------
OmatPois 14p
huru-ukko 10p
supaseppä 8p
Randomraider 6p
Mutru 0p
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: KILPAILU: Tallikahvion maaliskuun tototurnaus

ViestiKirjoittaja manu mainio » 07. Maalis 2011 08:08

Ihan mielenkiinnosta kyselen, pelaatteko todellisuudessakin nämä pelit joita tässä veikkaatte?
manu mainio
 
Viestit: 643
Liittynyt: 30. Tammi 2011 23:26
Paikkakunta: Ilmajoki

Re: KILPAILU: Tallikahvion maaliskuun tototurnaus

ViestiKirjoittaja Chocolate » 07. Maalis 2011 09:25

Pelaan saman suuntaisesti livenä ja turnauksessa, tosin pienemmillä panoksilla. Jokaisiin turnausraveihin en pelaa.
Chocolate
 
Viestit: 2045
Liittynyt: 01. Syys 2009 17:38

Seuraava

Paluu Totopelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 40 vierailijaa

cron