V75-tikku Ouluun

Tällä alueella keskustellaan totopeleistä. Vihjeet, jossittelut ja muut vastaavat tänne.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

V75-tikku Ouluun

ViestiKirjoittaja nipa » 05. Syys 2009 10:35

Viikon V75-pähkinä Oulussa voi olla kovimmillaan pelin avauksessa, jos ei Wednesday Antti Teivaisella takamatkan voltista oikein kulje.

Yhtä lailla on myös toisessa kohteessa, jossa mielekkääiltä tuntuvia merkkejä riittää parikin viimeksi väsähtäneen Patrikin Muiston ohelle.

Kolmannessa koitoksessa monet luottavat paalun Tupla-Tiliin. mutta perusteltuja kilpakumppaneita sille näyttää riittävän ja runsas rastitus on ehkä paikallaan. Tikkuun kuitenkin tämä.

Pelin neljänteen lähtöön ajettavan lämpöisten avoimen ryhmän ajattelin alunperin kuitata "juoponparilla" Express Merett - Lonestar Kosmos, mutta ellei Aslak alkukiihdytyksessä laukkaakaan on silläkin mahdollisuutensa ja se pannaankin ainakin kerrottuun tikkuriviin.

Monta rastia on paikallaan seuraavassa lähdössä pieneksi mereksi asti avauslähdön tapaan, mutta pelaamisen aloitan kuitenkin Rossinantosta ja rivin päättäviin Oulu Express-finaaleihin riittävät Daytona Demon ja Pihlajan Aaroni.

I 13
II 4
III 2
IV 3
V 2
VI 3
VII 4
nipa
 
Viestit: 2346
Liittynyt: 29. Elo 2009 19:46

Vähän turhaa touhua

ViestiKirjoittaja nipa » 05. Syys 2009 19:24

Viikon olen näitä pelikeskusteluja yrittänyt viritellä. Käyntejä avauksissa on ollut yhteensä omieni kanssa viikossa saman verran kuin tunnissa tuolla "Suomen suosituimmalla". Taitaa olla vähän turhaa touhua tällä porukalla. Eli odotellaan pelaajien määrän kasvua ja/tai kiinnostavampaa avaajaa.
nipa
 
Viestit: 2346
Liittynyt: 29. Elo 2009 19:46

Re: V75-tikku Ouluun

ViestiKirjoittaja Harri H » 05. Syys 2009 23:27

Avaajassa tuskin on mitään vikaa, pelipuolen harrastajat taitavat vain olla aika vähissä, ainakin toistaiseksi. Tähän on varmaan suurimpana syynä se, että hevostalli.netissä on enemmän hevospuolen ihmisiä, eikä petsareita, ja ainoastaan sinne tämä sivusto on linkitetty. Oransseilta sivuiltahan tämän mainos lähtisi alle nanosekunnin bittiviidakkoon :)

Toivotaan että pelipuolellakin tulee vilkkaampaa keskustelua tulevaisuudessa, muuten foorumin aloitus on ollut mielestäni ihan lupauksia herättävä, paljon hyvätasoista keskustelua!
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42


Paluu Totopelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 24 vierailijaa

cron