Oulu 1.11.

Tällä alueella keskustellaan totopeleistä. Vihjeet, jossittelut ja muut vastaavat tänne.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Oulu 1.11.

ViestiKirjoittaja Neliveto » 01. Marras 2010 12:07

Oulun V4-peli vaikuttaa varsin helpolta. Kertaistaminen saattaa olla paras vaihtoehto.

V4-1: 7 HILDE SAKNUSSEN on kilpaillut 75-sarjoissa ja viime startti oli Villinmiehen tammakilvan finaali, josta tuloksena oli hyvä viides sija. Nyt vastus on helpompi, ja vaikka kenkiä alle laitetaankin, on tamma vahvoilla voittajaksi. Nopea avaaja saa hyvän juoksupaikan seiskaradaltakin. Haastajalauma on tasainen. 12 HIBOTAN oli hyvä Kuopion kovassa lähdössä. Sitä voisi kokeilla kaksariin suosikin kanssa.

V4-2: Kahden kauppa. 9 ULTIMO BRODDE on todella kyvykäs kolmevuotias. Voittoputki katkesi Bodenissa, mutta juoksussa ei ollut moittimista. Jaara ajanee aikaisin eteenpäin, ja suosikki on tässäkin lähellä. 8 LARRY SPIKE palasi tauolta hienossa kunnossa. Ori lähti Oulussa kolmannelle 1200 ennen maalia. Laukkasi kierroksen täyttyessä, mutta kierteli vielä hylättynä kolmanneksi. Suosikki taitaa olla nyt kuitenkin liian kova Larry Spikelle.

V4-3: V4:n vaikein lähtö. 13 ELLAN KYMPPI on avannut talvikauden hyvillä esityksillä helpohkoissa lähdöissä. Nyt vastus kovenee huomattavasti, eikä ruuna ole mielestäni suosikki tähän. Lapulle se toki kuuluu. 16 VILLIHOTTI oli Lahdessa hyvä johtavan rinnalta. Kuopiossa esitys oli varsin tasainen, mutta toki vastuskin oli paljon tämäniltaista kovempi. Kolmas kova on 8 SIREENIN TÄHTI. Se niputti Teivossa avoimen tason tammat Vokukkaa lukuunottamatta, mutta viimeksi menossa ei ollut samaa terävyyttä ilmeisesti pitkästä starttivälistä johtuen. Nyt viime startti on lähempänä, joten mahdollisuudet korkealle ovat olemassa. Paalun kaksikki 1 TÄHTIJOKKE ja 2 PIIRRON TAPI voivat onnistuessaan olla totosijoilla.

V4-4: Lämminveristen avoimessa ryhmässä 11 BORN TO DANCE on pärjännyt viime kisoissaan hienosti, ja taitaa olla porukan voitonnälkäisin. Ruuna jaksaa kiertääkin, joten takarivi ei hirveästi haitanne. 9 JUNCTION oli viimeksi Oulussa tipsinä, mutta taipui silloin keulata toiseksi. Sopivalla kirillä se ehtii korkealle. 3 COSMOS ROBilta löytyy mukava lyhyt kiri, mutta voitot ovat tiukassa.

Jos tämän pohjalta kapeaa V4-riviä rakentelisi.
Neliveto
 
Viestit: 2845
Liittynyt: 06. Syys 2009 19:08

Re: Oulu 1.11.

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 01. Marras 2010 15:09

Ei nuo kohteet nyt ihan niin älyttömän helpoilta vaikuta ;)

V4/1
Aina yllätysaltis tammalähtö aloittaa rivin. Hilde Saknussen (44%) on kerännyt hurjan peliosuuden ja se ei kyllä itselle maistu alkuunkaan. Nimittäin pikkutauko, vaikea lähtöpaikka ja kengitysmuutokset ovat riskitekijöitä yksinäänkin ja suosikilla niitä on kolme. Evitaquer (13%) on sen sijaan paljon maistuvampi, sillä Niko Jokelan ajokki päässee helpostikin keulaan, joka on varsinkin Oulussa puoli voittoa. Viimekertainen epäonnistuminen menee kengityksen piikkiin, mutta sitä ennen tamma teki pari vahvaa juoksua. Ideavarman ainesta? Parin viikon takaista V75-voittajaa Toy Joy Mumia on pelattu vaivaiset 5%, joka tuntuu kovin vähäiseltä. Toki lähtöpaikka on haastava ja Oulussa on vaikea tulla takaa. Ylivauhtisella juoksulla täysin mahdollinen.

V4/2
Kahden kaupalta tosiaan vaikuttaa. Ultimo Brodden (66%) kuuluukin olla selvä suosikki, mutta Larry Spike (11%) tuli niin väkevästi viimeksi loppua, että prosenteissa on kohtuuttoman iso ero. Vaikea arvioida miten eturivin hevoset lähtevät, mutta Panu Ahonen satsaa varmasti kiihdytykseen keulapaikka mielessään. Keulasta Larry Spike voisi saada riittävän etulyöntiaseman Ultimo Broddeen. Se on sitten eri asia pääseekö "Lauri Tähkä" piikkiin, nimittäin Global Lively lähtee kovaa ja Kavander tykkää ajaa keulasta.

V4/3
Hyvätasoinen suomenhevosten koitos. Oulu maksaa hyviä palkintoja tavan iltaraveissakin, joten ei ihme, että sinne tullaan vähän kauempaakin. Ellan Kymppi (29%) ja Villihotti (29%) ovat keränneet yhtä suuren kannatuksen. Nostaisin Ellan Kympin tässä suosikiksi, koska se on ollut väkevä jokaisessa kisassaan tauon jälkeen ja Villihotti oli viimeksi tosi vaisu. Kahdelta pakilta voittoon nouseminen vaatii kyllä hevoselta paljon, sillä liikenneongelmia on takuulla tiedossa 16 hevosen lähdössä. Paalulla on pari kiinnostavaa menijää eli Tähtijokke (5%) ja Piirron Tapi (6%). Ensin mainittu tuntuu varmistuneen ja uusi kuski voi saada lisätehoja irti. Jälkimmäinen on tautisen epävarma, mutta luokka ja kyydit piisaa tälläiseenkin lähtöön. Sireenin Tähti (12%) kuuluu aivan maamme tammaparhaimmiston tuntumaan ja eikai tälläistä uskalla poiskaan jättää. Jättiyllätysten hakijoille alle prosentin verran pelattu Vipatti, joka on piristynyt uuden treenarin myötä.

V4/4
Vaikean oloinen lähtö, kuten niin usein nämä avoimet lähdöt itselleni ovat. Born To Dance (46%) on itseoikeutettu suosikki, mutta onko tästä kuitenkaan varmaksi? Nimittäin paikka on paha ja kuten oli puhetta, on Oulussa vaikea tulla takaa, varsinkaan jos kärki ei aja ylikovaa. Teivaisen onkin mietittävä ajaako varhaisessa vaiheessa eteenpäin. Jos Born To Dancea lähtee varmistelemaan niin haastajalaumasta pistää silmään oudon vähän pelattu Roberto Luca (5%). Tämähän pärjää parhaimmillaan kultadivareissakin ja Suurosen hevoset tulevat tauolta lähes poikkeuksetta hyvässä vireessä. Muita mahdollisia ovat ainakin hyvän esityksen viimeksi tehnyt Junction (11%) ja Heidi Haaran vähän pelattu kaksikko King Value (3%) ja Staro Yzerman (2%). KV voitti muutama viikko sitten vastaavan lähdön ja SY kiri toissakerralla tosi lujaa maaliin. Cosmor Rob (15%) on kakkossuosikki, mutta vuoden voittosarake näyttää nollaa ja mitä olen hevosen juoksuja nähnyt niin hieman kaipaisi lisää puristusta loppumetreille.

Kai tuonne jonkinlainen nelkku pitää jättää...
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Oulu 1.11.

ViestiKirjoittaja Neliveto » 01. Marras 2010 21:58

Ei ihan pohjariviä tullut :) . Jos olisi osannut varmat valita oikein, niin... Goody Broddaa ei toisaalta ihan helpolla olisi lapulle saanut, vaikka Jaaraa toki aina Oulussa pitää pelatakin ;) .
Neliveto
 
Viestit: 2845
Liittynyt: 06. Syys 2009 19:08

Re: Oulu 1.11.

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 01. Marras 2010 23:30

Neliveto kirjoitti:Ei ihan pohjariviä tullut . Jos olisi osannut varmat valita oikein, niin... Goody Broddaa ei toisaalta ihan helpolla olisi lapulle saanut, vaikka Jaaraa toki aina Oulussa pitää pelatakin .

Taas kerran jysähti tammalähdössä. Tulee vaan mieleen mitä ihmettä tämän Goody Broddankin kanssa on ennen touhuttu kun tunsin tämän hevosena, jolla on tarkan sisäratajuoksun jälkeen maksimissaan 100 metrin kiri. Nyt eka startti laatutallista ja heti uran avaustolppa, joka ei suinkaan ollut mikään onnenkantamoinen.

Villihotti palasi yhden hutistartin jälkeen tasolleen ja Teivainen oli tilanteen tasalla kierrättämällä oriin välittömästi johtavan rinnalle. Jyvät erottuivat todella akanoista tuossa lähdössä ja silmään pisti miten hienosti Piirron Tapi hangoitteli avoimen sarjan hevosia vastaan. Jos tuollaisena pysyy niin pärjää takuulla talven huippudivareissa (enint. 40000), voittosummankin puolesta mahtuu niihin vielä hyvän tovin.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Oulu 1.11.

ViestiKirjoittaja Neliveto » 02. Marras 2010 17:12

Ruikonperä kirjoitti:Taas kerran jysähti tammalähdössä. Tulee vaan mieleen mitä ihmettä tämän Goody Broddankin kanssa on ennen touhuttu kun tunsin tämän hevosena, jolla on tarkan sisäratajuoksun jälkeen maksimissaan 100 metrin kiri. Nyt eka startti laatutallista ja heti uran avaustolppa, joka ei suinkaan ollut mikään onnenkantamoinen.


Kun vähän muistipaikkoja kaivelin, niin tekihän Goody Brodda viime vuonna näihin aikoihin ihan hyviä juoksuja lähtölaukkojen rasittamana. Voittoon asti tarvittiin ilmeisesti sitten Jaaran verran lisäpotkua :) .
Neliveto
 
Viestit: 2845
Liittynyt: 06. Syys 2009 19:08


Paluu Totopelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 24 vierailijaa

cron