V4-jälkiä Jokimaalle

Tällä alueella keskustellaan totopeleistä. Vihjeet, jossittelut ja muut vastaavat tänne.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

V4-jälkiä Jokimaalle

ViestiKirjoittaja nipa » 03. Syys 2009 10:07

Mukavia pelilähtöjä näyttää olevan Jokimaalla tänäänkin, kenties aina veeneloseksi saakka. Pelikansa on sankoin joukoin antanut heti aamusta äänensä Viper Acktionille ( 43%) ja Lord's Prayerille (48%) eivätkä kaukana keikaile myöskään Effective Kemp (33%) ja Velin Vinke (37%). Joku näistä olisi saatava menemään ohi kerrotusta pikkusysteemistä, että vähän kertoimia tulisi.

Pelin avauslähdössä puntaroin aamuni aluksi vain Kustaasinin mahdollisuuksia. Sillä on tauon jälkeen vain yksi startti alla, mutta parannusta luvassa heti toiseen. Piikki olisi tälle ruunalle heti alkuun puoli voittoa, mutta miten mahtaneekaan käydä. Lopussa tätä ei hevin ohiteta. Näin on näreet ainakin muistikuvissa.

Toiseen kohteeseen ei suosikille ilmeisestikään yksi varmistus riitä, varsinkin kun Swedpac F.C. on vähän outo lintu ja El Miss Uptown takarivissä. Spider Lady Hakkaraisella nimenomaan ja Biker Hall nostaisivat rivin arvoa sopivasti.

Kolmannessa koitoksessa Niemisen Maken Lord's Prayer on siinä kunnossa, että siitä tehdään moneen lappuun varmaa kuumana suosikkinakin. Varmistajat näyttävät taipuvan Ugon ja Briso Dominicin puoleen, mutta liian pienillä prosenteilla taivaltaa myös Proud Of You, vaikka nappijuoksun tuosta vaatisi.

Suomenhevostammojen kerma on koolla V4-päätöksessä ja semmoinen kutina on, että B. Helmiina parantaa menoaan tässä ohi Velin Vinken - ellei sitten sorru lähtötohinoissaan. Eiköhän tämä ole tässä, vaikka pikkuylläriä Mariminilla vähän zoomailen.

Katsotaan nyt kuitenkin iltaan, tuleeko tästä mitään valmista.
nipa
 
Viestit: 2346
Liittynyt: 29. Elo 2009 19:46

Re: V4-jälkiä Jokimaalle

ViestiKirjoittaja Harri H » 03. Syys 2009 12:30

V4-pelin psyykkailun siirrään myöhäisemmäksi, mutta silmään osui ravi-illan ekasta lähdöstä peli-idea, 1 BEYOND CONTROL. Se teki Joensuussa oikein mainion esityksen, laukkasi muistaakseni ensimmäisen kerran lähtösuoralla, jääden pääjoukosta jonkin verran. Loppua se rymisteli vahvasti, nousi loppukaarteessa jo kärjen rinnalle mittelemään totosijoista, mutta toinen laukka vesitti saumat. Maalisuoraa Beyond Control tuli vielä juosten.

Vastusta en tunne tarkemmin, mutta Joensuun esityksen perusteella hevosella on sanansa sanottavana tässä. Jos ravaa.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Joronkin jäljille varmoitta

ViestiKirjoittaja nipa » 03. Syys 2009 14:08

Tuli heitettyä tuonne SS:n eli Suomen suosituimman kituvaan pelikeskusteluun jonkinlainen välitilinpäätös noista alkumietteistä saatesanoin ilman varmoja. Ehkä tätä täydennän - jos sopivan ideavarman löydän - mutta saattaapi olla että jää tähän jo jätettyynkin:

Jokimaa 03.09
V4 2,6(3,9)/1,4,6(3,10)/4,6(7,9)/3,5(7,8)
Peli on hyväksytty Toto-järjestelmässä.

Tuota Harrin mainitsemaa Beyond Controlia katselin ja pientä pelailinkin nelosena starttaavan Dariuksen kanssa. Kerroinkin on vielä aika mukava ja jos hyvänä säilyy, siihen voi euron jos toisenkin vielä sijoittaa. 8-)
nipa
 
Viestit: 2346
Liittynyt: 29. Elo 2009 19:46

Re: V4-jälkiä Jokimaalle

ViestiKirjoittaja Harri H » 03. Syys 2009 14:28

Onpas hieno tammalähtö saatu Lahteen noinkin pienellä ykköspalkinnolla :o Mutta eipä mennä asioiden edelle. Tasokas on myös avauskohde. Viper Acktion tuossa varmasti todennäköisin voittaja on, mutta poisjäännin myötä sisärata, ja tuleepa ruuna kaikenlisäksi tauolta, varauksella on suhtauduttava. Vastus on kyllä kevyttä, Manuel Jet ja Kustaasin tuossa ensimmäisinä varmistusrasteina mieleen tulee.

Toinen kohde on pyöreä. Rebel Lina maistuisi paremmalta paikalta, mutta tuolta vaatisi tolkuttomasti tuuriakin. Effective Kempin peliosuus tuntuu ehkä hieman suurelta. Swedpac F.H. itselle outo tapaus. Vaikeaa on... Lord's Prayer tuskin häviää kolmatta kohdetta, peliprosenttikin suht oikealla tasolla.

Ja sitten se kierroksen herkkupala. B. Helmiinahan tuossa tulee, jos ravi maistuu. Velin Vinke suosikki, keulasta varmasti vaikea lyötävä, mutta Borgströmin tykki on noussut niin hienoon iskuun, että ilman suurempaa tasoituksen antamista se nakertaa suosikin. Tietysti ainahan tuohon on varauksella suhtauduttava. I.P. Vipotiina on pahalla paikalla, mutta voi nopeutensa ansiosta päästä silti ihan hyviin asemiin.

Jos kuitin teen, rakennan sen todennäköisesti Lord's Prayerin ja B. Helmiinan päälle.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42


Paluu Totopelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 27 vierailijaa

cron