Mikkeli 24.6.

Tällä alueella keskustellaan totopeleistä. Vihjeet, jossittelut ja muut vastaavat tänne.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Mikkeli 24.6.

ViestiKirjoittaja Harri H » 24. Kesä 2010 14:15

V4-avaus on oikein tasaisen näköinen koitos, eikä tätä oikein hyvätasoiseksi pääse kehumaan. 5 DO IT ARIA on pelikansan suosikki yli 30% osuudella. Tamma on tehnyt mukavaa jälkeä, eikä ole ulkona voittotaistosta, vaikka edellisestä täysosumasta on tovi vierähtänytkin. Prosenttien valossa tätä on kuitenkin vaikea saada maistumaan. 2 RIVE FRANCO on aloitellut kauttaan asiallisilla esityksillä. Hyvältä paikalta tämä kannattaa huomioida ajoissa. 6 VICIOUS WILL ei viimeksi riittänyt keulasta, mutta voisi tässä varsinkin selkäreissulla otella voitosta. 8 SAIN IN SUN on kerännyt edellisten tapaan paljon peliä. Viimeksi se oli pieni pettymys. Kyvyt riittävät tällaisessa seurassa kuitenkin korkealle.

Vähemmän pelatuista 1 ESPIONAGE on olemassaan aivan hyvä hevonen, mutta sen menestysmahdollisuuksia tauolta on vaikea ennustaa. Paikka on hyvä. 3 BONES BARON R ei hirveästi maistu 8% pelattuna. 11 CARMEN LADY jäi pussiin tauoltapaluussaan. 12 RUBINJO on aloitellut kauttaan laukkastarteilla. Ravilla voi nousta korkealle, mutta näistä asemista ihan kärkeen vaatisi tuuriakin.

Toisen V4-kohteen vienee ravilla 5 BEST LAUKKO. Esa Holopainen tähyää ajokillaan piikkipaikalle, mistä hallitsee tapahtumia maaliin saakka, jos ravi pysyy kasassa. 5 DIVA DIRECTOR on tehnyt kohtalaisia esityksiä, mutta jotenkin tältä olen aina odottanut hieman enemmän. Vain haastaja, eikä missään nimessä maistuva merkki 29% pelattuna. 9 CITRUS T.T. jahtaa edelleen uransa ensimmäistä täysosumaa. Kunto on kohdillaan, eikä ainakaan totosija tässä sakissa yllättäisi. 7 MR EX tekee välillä oikein hyviä esityksiä, mutta nyt lähtöpaikka tuo turhan paljon haastetta tehtävään.

Kolmannesta kohteesta löytyy kierroksen pankki, 2 JET MARIO, jonka peliosuus on jopa yllättävän korkea. 51% pelattuna tästä tekisi melkein mieli vetää ohi, vaikka kyseessä todennäköinen menestyjä onkin. 5 MAGGIES BOY riittää parhaimmillaan kovemmassakin seurassa. Se kuuluu kaikille lapuille, vaikkei ehkä aivan terävimmillään ole. Vastus on kuitenkin perin sopivan näköinen. 11 RUNNING ROSE voisi olla potintekijä. Tamma kilpailee kovassa vireessä, viimeksi se jäi täysin vaille kiritiloja Vieremällä. Paikka on tietysti vaikea, eikä matkakaan suuremmin suosi, mutta kai tämä 4% pelattuna ihan kiinnostava rasti on.

Päätöskohteen voittanee viimeksi kovia kohdannut 4 LUVISAN LENTO. Tamma lähtee lujaa liikenteeseen, joten keulapaikka on kiikarissa. Siitä Luvisan Lento todennäköisesti hallitsee alusta loppuun. Viime startissaan se kohtasi tammojen eliitin, riittäen rajussa sakissa kuudenneksi hienolla tuloksella 23,3aly. Tässä vastus on oleellisesti helpompi. 3 FIINO ja 5 R.R. RUSKARIINA ovat haastajien joukosta kyvykkäimmät, 6 RAISU-JUSSI kovakuntoisin.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Mikkeli 24.6.

ViestiKirjoittaja Harri H » 24. Kesä 2010 19:48

Running Rose sitten saapui, mutta ei lunastusta :) No, josko tuo nelkku osuisi, viimeiseen Luvisan Lento ja Fiino...

Ja Kajaanissahan tuo RR jäi pussiin, eikä Vieremällä kuten avauksessa kirjoitin.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Mikkeli 24.6.

ViestiKirjoittaja Harri H » 24. Kesä 2010 20:05

Eipä muuten tarvitse tuota Luvisan Lennon jätettäkään enää lapuille työntää, olihan huono :D Kaikenlaisia toppareita. Fiino sai maukasta reissua toisessa ulkona, mutta yllättäen ravi katosi taas.

Nämä on aina mukavia, kun oma peli-idea saapuu, eikä sillä pääse lunastamaan missään pelimuodossa. Tämä petsari siirtyy määrittelemättömälle kesätauolle.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42


Paluu Totopelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 31 vierailijaa

cron