Kuopio Stakes, Savo-Ajo, Tapiola Cup

Tällä alueella keskustellaan totopeleistä. Vihjeet, jossittelut ja muut vastaavat tänne.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Kuopio Stakes, Savo-Ajo, Tapiola Cup

ViestiKirjoittaja Harri H » 20. Touko 2010 22:16

Huomenna ja lauantaina ravataan Kuopion Sorsasalossa tasokkaat kisat. Perjantai-illan päätapahtuma on perinteinen Kuopio Stakes, lauantaina vuorossa V75-ravit, herkkupaloina mm. lämminveristen Tapiola Cup -finaali ja Savo-Ajo.

Kuopio Stakes saattaa olla Pekka Korven juhlaa, sillä Korven tallista karsintoihin osallistuu pikaisesti laskettuna kahdeksan hevosta. Suurimmat suosikit kisaan lienevät Dream Director, Antonio Duo ja Lisa's Big Boy. Mutta aivan läpihuutojuttuna näiden menestysmarssia ei voi pitää, mukana on muutamia oikein mielenkiintoisia haastajia.

Tapiola Cup taitaa olla Aaron De Veluwen heiniä, varsinkin TImjan U.S.:n jäätyä pois. SE on vaarassa. Savo-Ajossa paalun kovat tammat pyrkivät pitämään oriit kurissa. Huiman Pyste on nousukunnossa ja erittäin vaarallinen.

Pelipsyykkejä Kuopion kaksipäiväisiin mahdollisesti myöhemmin, vaikka tuskin tuonne mitään pelattua tulee. Katseet on käännetty jo ensi viikon torstaihin :D
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Kuopio Stakes, Savo-Ajo, Tapiola Cup

ViestiKirjoittaja Masa V » 21. Touko 2010 01:00

Kuopio Stakesissa tosiaan Korven talli taitaa viedä 2 karsintalähtöä. Siinä mielessä rankka kilpailu, että 2 mailia samana päivänä - jos kilpailee vaikka kolmannessa karsintalähdössä ja finaali on 8. lähtö, niin ei siinä pitkään ehdi palautua. Ensimmäisessä lähdössä kilpailevat saavat jopa etua kolmannessa lähdössä juokseviin verrattuna. Pelaajien on syytä muistaa, että karsintalähdössä ei ajeta hampaat irvessä voitosta vaan tärkeintä on päästä finaaliin. Kukaan ei halua karsinnassa ajaa kaasu pohjassa. Veikataan, että tuoreen kimppatallin Antonio Duo voittaa, mikä myös toisi raveille positiivista julkisuutta.

3-vuotiscupin finaali on tasokas. Weimar on takamatkalla kovan tehtävän edessä, kun Timjan US ja Aaron De Veluwe lähtevät 20 metriä edempää - jostain kumman syystä Weimar tuntuu pysyvän juuri Jaaralla paremmin ravilla.

Hopeadivarissa Chancy Roberton ja Piece By Piecen kohtaaminen on mielenkiintoinen ja on niitä muitakin kovia lähdössä. Mutola Bobin V75-voitto ei mahda saada jatkoa, kun nyt ei keulaan ole asiaa.

Savo-ajo on todella mielenkiintoinen. Erikasson ei ole mukana, joten lähtö on pelillisesti haastava. Niin kovia tammoja on mukana, että oriit saavat tehdä täyden päivätyön, kun tammoilla 20 metrin etumatka. Aurausta ja Huiman Pystettä seurataan suurella mielenkiinnolla. A.T.Ekosta jotenkin sellainen tunne, että mahtaako enää palata tasolleen, sen verran huonolta on meno näyttänyt.

Kultadivarissa pitkältä tauolta palaava Shorthanded Goal oli lupaava koelähdössä, mutta Express Merett taitaa sittenkin olla liian kova pala.

Pelit ovat taas suvantovaiheen jälkeen alkaneet mennä aika hyvin, mutta juuri sen vuoksi jatketaan varovaisesti. Parin kympin V75-lappu ja sitten ehkä totoa pariin lähtöön melko pienellä rahalla, vielä ei ole kanuunaideoita tässä vaiheessa tullut.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Kuopio Stakes, Savo-Ajo, Tapiola Cup

ViestiKirjoittaja Masa V » 21. Touko 2010 01:02

Oho, Harri olikin jo tämän huomannut, Timjan US jää pois. Weimar varmaan lähellä kakkossijaa takamatkalta. Toisaalta Korvenojan hevosiin olen tottunut olemaan luottamatta, hirveän usein ne pettää suosikkeina, joten ei tiedä jos vaikka Jaara nostaisi Weimarin voittoon asti.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Kuopio Stakes, Savo-Ajo, Tapiola Cup

ViestiKirjoittaja Harri H » 21. Touko 2010 18:15

Näyttäisi olevan Surprise Lord jälleen tikissä, voitti leikitellen ja lopetti vielä 11,0. Valmentajapuolella Pekka Korven ex-työntekijä näytti mestarille kaapin paikan :) Amanda Duo oli toinen, kolmanneksi sijoittunut Dream Director ei ehkä ihan herkimmillään ollut, mutta en laskisi vielä ulos voittotaistosta finaalissa. Surprise Lordin voittoaika 13,3aly. Tämä voi kyllä olla finaalissa kova luu, varsinkin kun lähti hirmuista kyytiä auton takaa, maililla suuri etu.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Kuopio Stakes, Savo-Ajo, Tapiola Cup

ViestiKirjoittaja Harri H » 21. Touko 2010 18:36

Antonio Duo otti karsintavoiton helppoon tyyliin, varastoonkin taisi jäädä ruutia mukavasti finaalia ajatellen.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Kuopio Stakes, Savo-Ajo, Tapiola Cup

ViestiKirjoittaja Harri H » 21. Touko 2010 19:08

Viimeinen karsinta meni Ula Belle Hossille, Lisa's Big Boy oli minulle pieni pettymys, odotin että ottaa hallitun karsintavoiton... Kyllä näiden karsintojen jälkeen veikkaan voittajan löytyvän kolmikosta Antonio Duo, Dream Director, Surprise Lord.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Kuopio Stakes, Savo-Ajo, Tapiola Cup

ViestiKirjoittaja Harri H » 21. Touko 2010 19:09

Nelkun avaukseen voisi vetää suoraa paria Senaattori - Vihnu. Senaattori on aivan karmeassa tällissä, eikä ravilla voi olla kaukana kakkossijasta. Vihnu taas kiertänee voittoon saakka.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Kuopio Stakes, Savo-Ajo, Tapiola Cup

ViestiKirjoittaja Harri H » 21. Touko 2010 19:28

Olihan vaisu Vihnu... Senaattori sen sijaan jatkoi hyviä esityksiään, eiköhän tämä lähiaikoina jossain voitakin.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Kuopio Stakes, Savo-Ajo, Tapiola Cup

ViestiKirjoittaja Harri H » 21. Touko 2010 20:09

Jäätävähkö Just Face It :D En olisi ihan ensimmäisenä tätä osannut...
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Kuopio Stakes, Savo-Ajo, Tapiola Cup

ViestiKirjoittaja Harri H » 21. Touko 2010 20:46

Ei erityisen ansaittu voitto Lisa's Big Boylle, Surprise Lord oli kyllä lähdön moraalinen voittaja, harmi vaan että näistä ei palkintorahoja jaeta :)
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Kuopio Stakes, Savo-Ajo, Tapiola Cup

ViestiKirjoittaja Harri H » 22. Touko 2010 23:47

Vähälle jäi seuraaminen tänään, kun päivä meni töissä. Pikaiset kymmenen minuutin pelit väsäsin paussilla, pari euroa pintaan, saa sitten Joensuuhun huomenna kokeilla vielä onneaan :)

Ylen lähetyksestä katsottuna mieleen jäivät lähinnä Aaron De Veluwen hieno soolo sekä Express Merettin raaka kiri. Vastaavanlaisena voi riittää aika korkealle Sweden Cupissakin! Kinnuselta hieno esitys avauskohteessa, terveenä tämä riittää todella pitkälle, komealla tyylillä paineli. Gunrunnerkin palasi jälleen tasolleen. Ei nyt ehkä ihan sellainen, kuin kevään kovimmissa esityksissä, mutta kelpo esitys.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42


Paluu Totopelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 36 vierailijaa

cron