Seinäjoki 10.5.

Tällä alueella keskustellaan totopeleistä. Vihjeet, jossittelut ja muut vastaavat tänne.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Seinäjoki 10.5.

ViestiKirjoittaja Neliveto » 10. Touko 2010 16:26

Raviviikko alkaa Seinäjoelta, jossa veeneloseen on tarjolla kaksi yli 60 prosenttista suursuosikkia.

V4-1: 6 TRICKY HOPE on ollut hyvä kahteen edelliseen. Erityisesti viime kisa, jossa ori veti 1. 1000 metriä 12,5-vauhtia ja lipui varmaan voittoon, oli osoitus siitä, että kunto on kohdillaan. Ykköshaastaja on hyvin Suomen-uransa avannut 3 M.T. EGONITA, joka kiri Lahdessa loppua rivakasti tätä kovemmassa tehtävässä. Yllättäjäosastolta nostan esille Kaustisella mukavasti lopettaneen 5 FELLOW AMERICANin, joka on jäänyt ihan pelaamattomaksi ja Forssassa sitkeän esityksen tehneen 4 RAIN ROGUEn.

V4-2: 4 VELIN VINKE palasi yllättävänkin letkeässä kunnossa tauolta ja Jyväskylän maililla edelle jäi vain säännöllisesti kilpaillut Borgströmin kaksikko. Suosikkihan se tähän on, mutta hieman houkuttaisi vielä varmistaminen näin alkukaudesta. 1 MAIJULI on saanut kolme starttia alle, ja varsinkin viime esitys Vermossa oli oikein lupaava. Nyt luvassa on nappijuoksu, jollaisella Maijuli voi yllättää suursuosikin.

V4-3: Kovasta osanottajakadosta kärsinyt avoin maili. 4 HALLO PAMELA ei ole ollut viime kisoissaan talven hirmuesitysten veroinen, mutta nyt lähtö näyttää ennakolta aika sopivalta. Keulasta Lahtisen ajokkia on vaikea lyödä, ja Hallo Pamelasta ajattelin lapun varmaa. Pieni kysymysmerkki on 5 CADEAU K., jonka kunto jäi piiloon alkulaukan myötä Killerillä. 12,3aly tuo näkyy menneen vuosi sitten näihin aikoihin.

V4-4: Tasainen Kasvattajakruunun alkuerä, jossa Seinäjoella menestymään tottunut 4 TANANAA on suosikki. Haastajajoukko on laaja ja tasokas. 1 CALLELA BENEFIT oli murskaava lounasravilähdössä, ja nyt Jaara tähtää keulaan, josta Callela Benefit voi vetää pitkään. 2 GOLDA JEWEL ei Vermon startissaan ollut ennakkokommenttien veroinen. Nytkin sillä tavoiteltaneen keulapaikkaa, josta se hyvänä päivänä menestyy. En tätä silti suosikiksi nostaisi, kuten peliprosentit näyttäisivät tällä hetkellä olevan. 8 ZENITA H oli Seinäjoen tauoltapaluussaan mainio ja viime kisassa se paikkasi alkulaukan todella vahvasti. Nyt paikka on paha, mutta kyvyt tällä aika monen pelurin ikitipsillä riittävät avausvoiton ottamiseen vaikka jo tänään Seinäjoella. Myös 12 GRIMALDI on pahalla paikalla, mutta varsinkin kärjen ylivauhti helpottaisi senkin pärjäämistä.
Neliveto
 
Viestit: 2845
Liittynyt: 06. Syys 2009 19:08

Re: Seinäjoki 10.5.

ViestiKirjoittaja Neliveto » 10. Touko 2010 19:00

Tällaisella V4:n kimppuun: 3,5,6(13,2)/1,4(2,5)/4(5,8)/1,2,4,8(12,5)
Neliveto
 
Viestit: 2845
Liittynyt: 06. Syys 2009 19:08

Re: Seinäjoki 10.5.

ViestiKirjoittaja Marski » 10. Touko 2010 20:57

V4-Kerroin: 6-4-4-2 9,81


Taitaa olla pienin kerroin vuosiin :shock:
Kuopio
Marski
 
Viestit: 45
Liittynyt: 19. Loka 2009 23:46
Paikkakunta: Kuopio

Re: Seinäjoki 10.5.

ViestiKirjoittaja Neliveto » 10. Touko 2010 21:31

Marski kirjoitti:V4-Kerroin: 6-4-4-2 9,81


Taitaa olla pienin kerroin vuosiin :shock:


Jee! Nelkku kiinni :mrgreen: . Ei muistu minullekaan alle kymmenen v4-kerrointa. Oulussa oli tammikuussa 13,51.
Neliveto
 
Viestit: 2845
Liittynyt: 06. Syys 2009 19:08

Re: Seinäjoki 10.5.

ViestiKirjoittaja Harri H » 10. Touko 2010 21:33

Jaa siellähän oli Seinäjoella kivatasoiset kisat tänään, eipä tullut katsottua listoja etukäteen :) Parempi mieli jää kyllä raveista näin, kun tsekkaa vain tulokset illan päätteeksi :D Eilen viikon paussin jälkeen jätin ekat pelit, tulos katastrofaalinen... Suoraa troikkaa, hevoset oikein, järjestykseen kosahti. Viimeisen lähdön kaksaria olin vetämässä suorana, niin eikö tuo ehtinyt mennä kiinni ennen hyväksymistä, rapiat 10x ois maksanut. Duo olisi osunut joko Mr McNallylla tai täysin pussiin juuttuneella Womanizerilla. Meni nyt vähän ohi aiheen, mutta minkäs teet, joskus käy näin.

Seinäjoella näemmä menty ihan mukavia kyytejäkin, helmenä Golda Jewelin 09-lopetus. Sami Sandberg onnistunut mukavasti viime aikoina näillä Niemisen hevosilla, toivottavasti saa jatkossakin ajaa enenevässä määrin.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Seinäjoki 10.5.

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 11. Touko 2010 00:54

Täytyy tunnustaa etten saanut nelkkua kiinni 16 riviin! Golda Jewel ei mahtunut neljään merkkiin :roll:
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04


Paluu Totopelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 31 vierailijaa

cron