Totoa Derbyn jälkeen

Tällä alueella keskustellaan totopeleistä. Vihjeet, jossittelut ja muut vastaavat tänne.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Totoa Derbyn jälkeen

ViestiKirjoittaja nipa » 30. Elo 2009 08:18

Onko Derbyn jälkeen elämää edes totossa? Sitä voi kokeilla tänään elokuun viimeisen päivän aattona Torniossa, Kaustisella ja/tai Mikkelissä, jos vain vain mielihaluista riippumatonta pelattavaa löytyy. On kolmet ravit pelipäivässä liikaa ja valikoitava on.

Nelkku on tänäänkin mielessä. Joku tolkku lähtöihin on kumminkin ensin haettava. Tornion hummat ovat niin tuiki tuntemattomia, että sieltä ei riviä löydy ja muutakin pelattavaa vasta tosihyvän tipsin jälkeen.

Kaustisella on päivän pääravit ja sieltä hyppivät nelkun lähtölistoista silmille jo ennen pelin alkua Tähti-Tino, Star Tarey ja Erppa, mutta avauslähdöstä ei löydy yhtäkään, josta saisi jonkin otteen. Tänne kuitenkin pikkunelkku pelataan, kunhan ideat kypsyvät pelin käynnistyttyä.

Mikkeliinkin on pieni peli harkinnassa halpaan raamiin. Tähtihetkiä urheilullisestikin on Pirtamon ja Villexin kohtaaminen. Teivainen taitaa saada Tom Factorilla kultakypäränsä kiiltämään, ellei sitten Hakkaraisen Eero saa Dolly Kanen menoon yllättäen entistä lentoa. On tässä Antilla edellisessäkin jo outo tykki. Mielenkiintoisia pelihevosia tähän löytyy muitakin, mutta katsellaan.

Ja perästä kuuluu, jos ...
nipa
 
Viestit: 2346
Liittynyt: 29. Elo 2009 19:46

Normirivi Nikulaan

ViestiKirjoittaja nipa » 30. Elo 2009 09:34

Hyvin on kansa suosikkinsa löytänyt ja niiden tahtiin saattaa juontua koko rivikin Kaustisen Nikulassa. Ykkösestä rivi lähtee eli Hannu Hietasen Chiant Nellistä ja tänään riittää, että varmistan sen vain Akseli Lahtisen Fingerstallilla, vaikka pelihevosia löytyisi enemmänkin.

Toisen kohteen Tähti-Tinoa ajattelin aluksi päivän varmaksi, mutta vähän liikaa tuota on mielestäni pelattu esimerkiksi ykkösenä starttaavaan Oraoptioon nähden. Kolmantena lapulle vielä Ölve kertoimia nostamaan, kun tasaisesti laukatta kulkeva norski voi tulla takarivistäkin suosikkien kisatessa.

Kolmannessa koitoksessa eniten pelatut näyttävät olevan niin rautaa, että pannaan niitä lapulle kolme ja yksi pikkuyllärikin järjestyksessä Star Tarey, Meadow Fox, Cassy ja Blink.

Erppa olisi V4-päätöksessä rivin oikeutettu lukko, mutta pannaan peli jännäksi ja annetaan euroille mahdollisuus Helun Hurmalla.

1,2 - 3,1,11 - 1,7,8,2 - 11
nipa
 
Viestit: 2346
Liittynyt: 29. Elo 2009 19:46

Re: Totoa Derbyn jälkeen

ViestiKirjoittaja Harri H » 30. Elo 2009 13:13

Vaikeaa on, 32 pelilähtöä tuntuu vähän liian suurelta määrältä kahlata läpi... Tosin perinteiseen tapaan noista voin surutta blokata varsinkin Tornion, mutta varauksella myös Kaustisen. Hyvät saa pohjoisen tai pohjanmaan kisat olla, että edes jonkinlaista intressiä löytyisi.

Mikkeliin taas ei näytä juuri ideoita löytyvän. V4-peli voisi olla ihan kokeilemisen arvoinen, Bravoure on liki ekassa, mutta saisikohan tuon Teivaisen häviämään jotenkin toisen kohteen... Ei nimittäin liikaa maistu tummien ruotsintuonti noilla prosenteilla (67%). Ei vaan tahdo olla oikein ituja tuohon.

Kolmanteen maistuu What A Jackpot, mutta saattaa kaivata varmistuksia kuskin takia. Ei osaa Tuomakseen kyllä luottaa :) Päätöskohde lienee tukossa kolmella rastilla, eihän tuo taida Villexistä, Pirtamosta ja B. Turoliistä ohi lipsua.

Eli jos tuohon toiseen olisi joku idea, voisi kuitin laatia, mutta juuri nyt ei kyllä idealamppu hehku. Saattaapi olla kyllä kelikin Mikkelissä sellainen, ettei kannata ropojaan tuhlata.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Menoa Mikkelissäkin

ViestiKirjoittaja nipa » 30. Elo 2009 13:36

Niin oudot hevoset oudoilla radoilla eivät tosiaan innosta pelaamaan aina edes tutuilla kuskeilla. Sen verran pitkä pelirupeama minulla kuitenkin on, että suurin osa Suomen raviradoista on tullut käytyä, muutama lukemattomia kertoja ja osa kuskeistakin on tuttuja, ajoivatpa he siten missä hyvänsä, ei kuitenkaan mitä hyvänsä. Ennen olivat hevoset tutumpia, kun kävi raveissa huomattavasti enemmän kuin nyt.

Mikkelissäkin on tänään menoa, johon aion pienellä rivillä osallistua. Helppoa olisi lähteä liikkeelle Antti Teivaisen ajokeilla kolmessa ensimmäisessä lähdössä ja pelata sitten viimeinen umpeen Pirtamolla, Villexillä ja B. Turoliilla, mutta ei kai se niin helppoa ole. Niinpä varmistetaan avauksen Bravoure Lyckans Kickilla, toisen kohteen Amanda Palema Heart Americalla ja Excel Jonesillä.

Kolmannen koitoksen Tom Factorin pelikavereita ovat Dolly Kane. What A Jackpot ja Cherry Lane As ja jotta peli pysyisi normaalin vitosen rajoissa pelattakoon Pirtamo varmaksi.

Ei panna kuitenkaan vielä vähän pureskelematta sisään. Ehkä jokin idealamppu syttyy lähempänä iltaa.
nipa
 
Viestit: 2346
Liittynyt: 29. Elo 2009 19:46

Re: Totoa Derbyn jälkeen

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 30. Elo 2009 14:54

Kaustinen:

V4/1 Etukäteen katseltuna tämä lähtö pitäisi olla ummessa 1 Chianti Nellillä ja 5 Trade Rappilla. Ensin mainittu saa tuosta todennäköisesti täydellisen reissun, jonka jälkeen kiriruuti on kuivaa. Jälkimmäinen on palannut pitkän vaisun kauden jälkeen tasolleen ja voittipa tuo Kaustisella paljon kovemman lähdön kuin tämä.

V4/2 3 Tähti-Tino on luokaltaan lähdön paras, mutta peliprosentit + amatöörikuski laittavat varmistamaan. Sen suurempia selittelyittä neljä eniten pelattua lapulle.

V4/3 7 Meadow Fox on pärjännyt tätä kovemmissakin lähdöissä ja peliprosentitkin ovat pysyneet maltillisena, joten tästä varma. Paikka on toki sangen ikävä. Jättiyllätysten hakijoille tärppinä tosi vähän pelattu 3 Quick Flash, joka saanee namureissun mielimatkallaan.

V4/4 6 Erppa ja 11 Helun Hurma erottuvat niin selkeästi ettei muilla taida olla mahdollisuuksia. Tiedä sitten onko tämä lähtö HH:lle pelkkä prepare ensi perjantaille.

Mikkeli

V4/3 12 Cherry Lane As on juossut kovempia lähtöjä ja parhaimmillaan tuo tamma on huikea. Paikka on mitä on, mutta jos kärjessä pidetään vähänkin ylivauhtia niin CLA nousee taistoon.

V4/4 6 Pirtamon kuuluu ollakin suosikki, mutta hieman ihmetyttää 7 B. Turoliin pieni peliosuus. Se pääsee kuitenkin heti 5 Villexin ja Pirtamon kantaan, josta on hyvä loppukirissa iskeä... Villexin ja B. Turoliin prosentit pitäisivätkin olla toisinpäin.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Totoa Derbyn jälkeen

ViestiKirjoittaja ykä » 30. Elo 2009 15:12

terve nipa..suurta on taas tarjonta tänään..kaustisille kerkesin pikku kerturin virittää..
1-2-5
1 oraoptio
7 meadow fox
3-6-11
x1,00e =9.00e
tuureja kaikille..
ykä
 
Viestit: 4
Liittynyt: 30. Elo 2009 15:04

Viulu vaikeni, kestäköön Mikkeli

ViestiKirjoittaja nipa » 30. Elo 2009 17:40

Terve, ykä! Alkaa olla vanhaa jengiä täälläkin. Derbyssä siitä näin vain MasaV:n. Nämä meidän saittimme ovat olleet aneemisiä. Pidetään tämä hapessa!

Viulu näköjään vaikeni helppoon ensimmäisessä lähdössä Kaustisella. Olisiko skarpimpaa Mikkelissä, vaikka uutta pureskeltavaa en keksinytkään. Vanha numeroin:

Mikkeli 30.08
V4 3,9(2,4)/2,3,4(1,9)/1,2,3,12(9,7)/6(5,7)
Peli on hyväksytty Toto-järjestelmässä.
nipa
 
Viestit: 2346
Liittynyt: 29. Elo 2009 19:46

Re: Totoa Derbyn jälkeen

ViestiKirjoittaja ykä » 30. Elo 2009 17:47

mikkeli on yleensä joko mummeli tai tosi vaikea..paras kun yrittää siltä väliltä :)
kokeillaanpas kerturia..
3 bravoure antilla pakkovoitto,että kukistaa eeron :)
1 fanny southwind 61 prossaa on antille jo liikaa,ohipeli
1-2
5-6-7
x 1.00=6,00e
tuureja kaikkien pyydyksiin
ykä
 
Viestit: 4
Liittynyt: 30. Elo 2009 15:04


Paluu Totopelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 29 vierailijaa

cron