Finlandia-Ajo, 2.5.2010

Tällä alueella keskustellaan totopeleistä. Vihjeet, jossittelut ja muut vastaavat tänne.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Finlandia-Ajo, 2.5.2010

ViestiKirjoittaja Harri H » 28. Huhti 2010 23:01

Vermossa ravataan huipputasokkaat V75-ravit, poikkeuksellisesti sunnuntaina.

V75-1: Avauskohde, suomenhevosten Tähtisprintteri, ei ole kerännyt turhan laajaa osallistujajoukkoa. Mailin pikapyrähdyksen suosikki on 7 ERIKASSON, jonka voitto ei kuitenkaan ole missään tapauksessa kirkossa kuulutettu. Maili ei ole oriin mielimatka, ja lähtöratakin on haasteellinen. Kuntonsa puolesta Harri Koivusen ajokki toki on enemmän kuin todennäköinen menestyjä. 1 PATRIKIN MUISTO voisi olla kiinnostava merkki tähän. Mikäli se pystyy sisäradalta pitämään keulapaikan hallussaan, koko matkan johto ei ole mahdottomuus. Myös 3 KILUN PEEDRO on kova hevonen, jos ravaa. 6 TANGEN SCOTT oli asiallinen Olympia-Ajossa. 2 I.P. VIPOTIINA tuskin riittää kärkeen tässä, vaikka tammaparhaimmistoon kuuluukin. Tarvitsee todennäköisesti lisää startteja tauon jälkeen, ollakseen terävimmillään.

V75-2: Hopeadivarissa 6 ORGOGLIO on lähellä voittoa. Ori hävisi viimeksi vain hurjalle French Expressille, joka kilpailee Vermossa päivän päälähdössä. Pari starttia alla Tuomas Korvenojan ajokki lienee jo lähes terävimmillään, eikä vastustajilla ole edessään helppo tehtävä tämän lyömisessä. 8 JIM SMÅBO palasi viimeksi tasolleen ja runttasi kuolemanpaikalta voittoon. Paikka on paha, joten Orgoglion lyöminen voi jäädä haaveeksi. 10 QUICK ENOUGH on kunnossa, mutta ihan kärkeen ei taida olla tässä asiaa. 11 SANTA ZIDANE jatkaa nousukunnossa, toton tuntumaan. 7 TAKINA SILVIO vahvistuu Björn Goopilla. 4 KING OF SPIRIT oli kohtalainen viime Suomen vierailullaan. 5 UNIQUE GROENHOF on iskussa, ja nappireissulla sillä on saumansa toton tuntumaan.

V75-3: Haastajadivarissa 5 SUNDSVIK SAIGON tuntuisi aika todennäköiseltä voittajalta. Rainer Björkrothin valmennettava on ollut tyrmäävä voittostarteissaan. 3 LUCK SMITH on tämän tapaan kova luu, mutta viime kertainen esitys ei ollut ihan niin vakuuttava mitä odotuksissa oli. Lähtö on näidenkin takana oikein huipputasokas. Kovia nousukkaita ovat ainakin 1 GOLDA JEWEL, 2 IRON CHEF HAIM, 4 MAESTRO ATLANTA ja 8 TAKE OFF SOUND. Näistä mikään ei kuitenkaan taida riittää suosikkikaksikolle, sen verran kovia Sundsvik Saigon ja Luck Smith ovat.

V75-4: Huippu- vastaan Tähtidivisioonassa paalun parhaat ovat 4 SIRUN VALPURIINA ja 6 TÄHTI-OPTIO. Sirun Valpuriina kilpailee huippuiskussa, ja on tässäkin vaarallinen, vaikka takamatka on täynnä kovia hevosia. Tähti-Optio katkesi viimeksi keulasta, mutta parantanee tähän. Kapasiteettinsa puolesta kovempi kuin moni takamatkan jyrä. 8 TURON LOISTO, 9 VEERAN TURO, 11 TÄHEN TUURI ja 12 LARS nousevat varmuudella kaikki voittomatsiin. Tasainen ja tasokas koitos, johon en ainakaan suoralta kädeltä pysty nostamaan yhtä ylitse muiden. Ehkä tauon jälkeen startin alle saanut Tähen Tuuri voisi olla maistuva haku, jos ei kerää paljon peliä. Esiintyi kauden avauksessa ihan lupaavasti.

V75-5: Voimaliigassa 2 SUPER SPRINTER on viime esityksen perusteella paha lyötävä. 11 VIPER ACKTION nousee varmasti ainakin lähelle, mutta hikinen on Mika Forssin ajokin urakka. 12 PALADIN NOVEMBER on näihin lähtöihin aina vaarallinen, joskin kunto on hämärän peitossa. Viimeksi ruuna oli kaukana parhaastaan. 7 GAME LEADER hakee edelleen kuntoaan. 8 JOKER ROYAL on mielimatkallaan mahdollinen totohevonen. 10 SATIN DE SATELLITE on kunnossa. Voittomatsi käytäneen Super Sprinterin ja Viper Acktionin välillä, näistä vaakakuppi kallistuu tällä hetkellä Super Sprinterin suuntaan.

V75-6: Glenn Kosmos Memorial on mielenkiintoinen 4-vuotislähtö. Mukana ovat ikäluokan huiput, kuten 2 ANTONIO DUO, 6 LISA'S BIG BOY, 7 TANNERMAN CAN ja 9 ANNIE OUTLAW. Lisäväriä tuovat nouseva nimi, viimeksi Antonio Duon kepittänyt 5 UP-DATE HOSS, sekä ranskalaisivieras 11 COPY CATCH. Vaikea lähtö pelillisesti, ehkä tässä Lisa's Big Boy on paperilla kiinnostavin. Copy Catchia en tunne, ennätyksensä puolesta tämä vaikuttaisi ihan puoliasialliselta...

V75-7: Päälähtö, Finlandia-Ajo, tähän en osaa sanoa vielä yhtään mitään. Huippuhieno lähtö, pelillisesti aika haastava.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Finlandia-Ajo, 2.5.2010

ViestiKirjoittaja tavis » 30. Huhti 2010 08:39

Tähtisprintteri ei ole V75-lähtö!

Finlandiapäivänä V75 pelataan lähtöihin 3-9, ei 2-8 - kuinkahan moni muu menee tähän lankaan ja menee rahat hukkaan?

1. lähtö (2) Monte lv 2100 m: 8 000 17 600
2. lähtö (10) ryhmäajo kv 1609 m: 10 000 20 000
3. lähtö (5) ryhmäajo lv 2100 m: enintään 100 000 e. 10 000 22 000 V75-1
4. lähtö (8) ryhmäajo lv 2100 m: enintään 20 000 e. 6 000 13 200 V4-1 V75-2
5. lähtö (11) tasoitusajo kv 2100 m: p. 40 000 e + 20 m/ 40 000 e. enintään 80 000 e 8 000 19 200 V4-2 V75-3
6. lähtö (6) tasoitusajo lv 3100 m: p. 75 000 e + 20 m/ 75 000 e. 8 000 18 400 V4-3 V75-4 Duo-1
7. lähtö (3) ryhmäajo lv 1609 m: 10 000 22 000 V4-4 V75-5 Duo-2
8. lähtö (1) ryhmäajo lv 1609 m: 110 000 190 000 V75-6 Troikka
9. lähtö (7) ryhmäajo lv 2100 m: enintään 40 000 e. 8 000 17 600 V75-7 Troikka

10. lähtö (4) ryhmäajo lv 2100 m: 10 000 20 000
11. lähtö (9) tasoitusajo lv 2100 m: p. 15 000 e + 20 m/ 30 000 e. 6 000 14 400 Troikka
12. lähtö (12) ryhmäajo kv 2100 m: enintään 20 000 e. 6 000 13 200
tavis
 
Viestit: 1098
Liittynyt: 11. Helmi 2010 18:08

Re: Finlandia-Ajo, 2.5.2010

ViestiKirjoittaja Harri H » 30. Huhti 2010 09:01

Jopas, näinhän se muuten on. En edes katsonut sen tarkemmin, kun oletin että normaalikaavalla mennään... Jos ois prosentit ollut tuolloin tarjolla, niin siinä vaiheessa ois saattanut kellot soida, Tangen Scottin ollessa avaukseen lähes 80% suosikki ;)
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Finlandia-Ajo, 2.5.2010

ViestiKirjoittaja Harri H » 02. Touko 2010 00:26

Oisko tässä nyt sitten ainakin lähtökohta huomiselle kuitille...

V75-1: Orgoglio
V75-2: ?
V75-3: Sirun Valpuriina, Turon Loisto, Veeran Turo, Tähen Tuuri, Lars
V75-4: Super Sprinter
V75-5: Copy Catch
V75-6: ?
V75-7: Rich Kemp

Suosikkipitoisia piikkejä tarjolla, mutta mitäpä näitä varmistamaan, kun voittojen todennäköisyydet ovat korkeaa luokkaa. Copy Catchissä voisi olla ideaa, kovasti taustavoimat ainakin olivat luottavaisia perjantain HU:ssa. Mene ja tiedä sitten millainen peli tämä on, mutta nuo kommentit + vain 18% peliosuus = maistuva rasti. Suomenhevoslähtöön Tähen Tuuri on ehdottomasti kiinnostavin rasti, alle 10% pelattu. Parantaa varmasti kauden avauksestaan, eikä tuo eka starttikaan huono ollut tältä. Toiseen kohteeseen muutama merkki, Finlandia-Ajo ei ole vieläkään avautunut lainkaan, tosi hankalan oloinen lähtö.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Finlandia-Ajo, 2.5.2010

ViestiKirjoittaja Neliveto » 02. Touko 2010 10:50

En aivan täysin ymmärrä, miksi V75-lähtöjä ovat tällä kertaa lähdöt 3-9 :| . Poikkeuksellisen tasainen finaalikierros on joka tapauksessa kyseessä.

Ensimmäiseen luulisi riittävän varma 6 ORGOGLIO. Korvenoja ajaa varmasti ajoissa eteenpäin, ja eiköhän suosikin selkä kelpaa muille lähdön osallistujille. Keulasta voitto on lähellä. Kovin haastaja 8 JIM SMÅBO on pahalla paikalla.

Toisessa kohteessa pidän 5 SUNDSVIK SAIGONia suosikkina. 1 GOLDA JEWEL avaa keulaan, josta sillä ennekkokommenttien mukaan myös ajetaan. Mahdollinen menestyjä, jos saa rauhoittaa vauhtia matkalla. 3 LUCK SMITH oli viimeksi hieman nihkeä lopussa, mutta sitä ennen suoritukset olivat nin hyviä, että se on tässä suosikin kovin haastaja.

Seuraavassa lähdössä 11 TÄHEN TUURI ja paalun 4 SIRUN VALPURIINA ovat kiinnostavimmat rastit. Suosikkikolmikko 12 LARS, 8 TURON LOISTO ja 9 VEERAN TURO on tosin nekin melkein pakko ottaa lapulle.

2 SUPER SPRINTER on pitkällä matkalla lähellä koko matkan johtoa ja tasaisella kierroksella se on paras apuvarmavaihtoehto. 5 GRI VICTOR on tehnyt hyviä lopetuksia useammassa kisassa peräkkäin ja siinä voisi olla ideaa kaksaripeleihin.

Glenn Kosmos Memorialissa 2 ANTONIO DUO on suosikki. 11 COPY CATCH on mielenkiintoinen vieras, ja tosiaan kun taustavoimatkin odottavat menestystä niin sekin lapulle. 6 LISA'S BIG BOY on Korvenojan kaksikosta vahvemmalla. 7 TANNERMAN CAN oli hyvä Teivossa ja saa rattailleen Moilasen, mutta paikka on mailille varsin paha.

Finlandia-ajossa 5 BRIONI on vahvoilla. Näytöt tältä vuodelta ovat porukan vahvimmat. 2 SCARLETS AINO avaa keulaan, josta voi vetää pitkälle. 8 ENOUGH TALK on pahalla paikalla, joten suosikkiasema on ehkä hieman yllättävää. Suomalaisedustuksesta vahvin on 3 LADAKH JIEL.

Viimeisessä kohteesssa takarivin 10 RICH KEMP on aiheesta suosikki. Lahdessa esitys oli hyvä, mutta kovassa lopetuksessa asiaa kolmatta sijaa ylemmäs ei ollut. 10 ROUGHENOUGH KEMP venyy jatkuvasti lähtöjen mukaan ja on tähän selvä kakkossuosikki. Takarivin kaksikon mahdollisuuksia parantaa vielä se, että kiihdytys voi venähtää, kun 5 ANDOVER MARK ja 6 MR JUANTORENA lähtevät kovaa matkaan.
Neliveto
 
Viestit: 2845
Liittynyt: 06. Syys 2009 19:08

Re: Finlandia-Ajo, 2.5.2010

ViestiKirjoittaja Harri H » 02. Touko 2010 14:14

Kiitämme Akseli Lahtista V75-kuitin tiputtamisesta. Orgoglio olisi voittanut lähdön vielä ilman hylkyä, laukasta huolimatta...
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Finlandia-Ajo, 2.5.2010

ViestiKirjoittaja Harri H » 02. Touko 2010 14:49

Jäätävä Sundsvik Saigon, todella helposti voitti. Voittoaika karmea 13,5ake.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Finlandia-Ajo, 2.5.2010

ViestiKirjoittaja Harri H » 02. Touko 2010 15:06

Hyvä idea tämä Tähen Tuuri. Todella huono esitys... Ei näyttänyt missään vaiheessa menestyjältä.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Finlandia-Ajo, 2.5.2010

ViestiKirjoittaja Masa V » 02. Touko 2010 19:39

Kyllä kaukaa katsottuna näytti, että Orgoglion laukka ja hylkäys menivät vähän kuskin piikkiin... toki Orgoglio olisi melko varmasti voittanut vielä laukan jälkeenkin ilman hylkäystä. Ja onhan se katsomosta helppo sanoa... No, onnistui Korvenoja sentään Rich Kempillä.

Pekka Korven Express Merett oli hienosti neljäs päivän päälähdössä ja tienasi 10000 euroa. Pekka pakitti alussa järkevästi ja ajoi sitten hänniltä toiseen sisälle, kun muille ei sisärata kelvannut. Vaikka varmaan jossiteltavaakin jäi, niin parempaan ei olisi ollut ulkokautta mahdollisuutta. Eiköhän tuo johonkin riitä Sweden Cupissakin.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Finlandia-Ajo, 2.5.2010

ViestiKirjoittaja For Nothing... » 03. Touko 2010 16:20

Harrin kanssa samaa mieltä, että Akselin toimet olivat syyllisiä kahden umpiravurin hyppyihin. Muuten Orgo näytti niin upealta että olisi varmaan lähdön vielä korkannut. Muuten Tuomaksen päivä oli kyllä vähän kaksijakoinen, kun Lisa's Big Boyn ja Tannerman Canin juoksut epäonnistuivat ja seiskafemman ulkopuolella Archie Ride oli odotuksiin nähden todella vaisu.

Pekka ajoi täydellisesti Express Merettillä, herääkin kysymys, miksi Antille ei luokkaa huonommalla French Expressillä kelvannut sisärata?
- Roses of the night, are growing without light -
For Nothing...
 
Viestit: 517
Liittynyt: 03. Syys 2009 13:49

Re: Finlandia-Ajo, 2.5.2010

ViestiKirjoittaja Masa V » 03. Touko 2010 23:44

For Nothing... kirjoitti:Harrin kanssa samaa mieltä, että Akselin toimet olivat syyllisiä kahden umpiravurin hyppyihin. Muuten Orgo näytti niin upealta että olisi varmaan lähdön vielä korkannut. Muuten Tuomaksen päivä oli kyllä vähän kaksijakoinen, kun Lisa's Big Boyn ja Tannerman Canin juoksut epäonnistuivat ja seiskafemman ulkopuolella Archie Ride oli odotuksiin nähden todella vaisu.

Pekka ajoi täydellisesti Express Merettillä, herääkin kysymys, miksi Antille ei luokkaa huonommalla French Expressillä kelvannut sisärata?


Aiheellinen kysymys, Express Merett noteraasi 10,9 ja French Express 11,2, joten eroa ei maalissa nytkään hirveästi ollut. Outoa ettei sisärata kelvannut.

Orgogliosta olen sitä mieltä, että ei varmasti olisi laukannut ellei Akselin hevonen olisi laukannut, mutta sinänsä Akseli ei tehnyt mitään rikettä, pikemminkin näytti että Tuomas ajoi liian lähellä laukannutta hevosta. Vermon tuomaristo ilmeisesti oli myös tätä mieltä, koska ei nähnyt Akselin tehneen mitään rikettä. Mutta paikan päällä ei saanut selvää eikä saanut selvää tv-kuvastakaan... näitä sattuu. Vermossa useampi pelimies ihmetteli Tuomaksen hidasta laukan alasottoa, mutta tv-kuvasta kyllä näytti, että hevonen vei siihen malliin, että paljon ei ollut tehtävissä. Mutta ihmettelen, jos Orgoglio ei voita seuraavaa starttiaan, jos Suomessa starttaa - ei näistä sarjoista taida parempia löytyä.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Finlandia-Ajo, 2.5.2010

ViestiKirjoittaja Masa V » 03. Touko 2010 23:47

Lisäksi Vermosta jäi mieleen Matti Honkosen hurjat tuuletukset, kun Kokeva ohitti Patrikin Muiston ja ylitti maalilinjan kolmantena. :D
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi


Paluu Totopelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 24 vierailijaa

cron