Olympiaravit 17.4.

Tällä alueella keskustellaan totopeleistä. Vihjeet, jossittelut ja muut vastaavat tänne.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Olympiaravit 17.4.

ViestiKirjoittaja Harri H » 15. Huhti 2010 18:47

V75-1: 1 HONEST PRAYER palasi viimeksi pitkältä tauolta. Tamma teki umpirehdin esityksen kuolemanpaikalta, vain Annie Outlawille häviten. Startti alla Risto Airaksisen suojatti todennäköisesti parantaa, eikä Jody Jamieson rattailla ole ainakaan heikennys. Ykkösradalta starttaava Honest Prayer saattaa johtaa alusta loppuun.

7 JUSTINE on aloittanut Suomessa oikein hienoon tyyliin. Tässä se kohtaa todella kovan vastuksen, eikä seiskarata varsinaisesti helpota tehtävää. Vaikealla paikalla on myös 8 SING TIME, joka olisi tällaiseen lähtöön todella kyvykäs hevonen. 4 TINDRA FARMING pystyy parhaimmillaan ollessaan paljoon.

Välillä vaisummin esiintynyt 2 LEX MADONNA oli viimeksi aivan asiallinen, vaikka taulussa pelkät kirjaimet näkyykin. Kunto saattaa olla jälleen löytymässä, ja tästä Antti Ojanperän ajokki voi saada hyvän juoksun kärjen tuntumassa. Totosijakaan ei yllättäisi. 6 ROWHILL'S QUEEN on tehnyt hyviä juoksuja, nyt tamma saa Ari Moilasen rattailleen. Kyseessä on merkittävä parannus, sillä Jouni Vainio on ajanut tähän mennessä kaikki startit.

Takarivin nelikosta parhaat saumat omaisi 12 RIVER TEMPEST, mutta sen kohdalla paikka taitaa viedä suurimmat menestystoiveet. Mia Kjellmanin suojatti on kuitenkin löytämässä hiljalleen vireensä, joten piakkoin voisi olla voitonkin vuoro.

V75-2: Tauolta palaileva 9 RICH KEMP omaa ylivertaiset kyvyt tähän lähtöön. Ruuna aloitti kautensa kakkossijalla Vermossa, mutta nyt lienee jo voiton vuoro. Mika Forssin ajokki ei vaadi tarkkaa reissua, sillä vahvuus on Rich Kempin tehokkaimpia aseita. Tällä hetkellä prosenttien valossa houkutteleva varma, peliosuus 33%.

Vastus on silti ihan mukavaa tasoa, joten kyllä Rich Kemp rahojen eteen juosta saa. 4 SMASHING SUIT voitti viimeksi, ja on todennäköinen totohevonen tässäkin. 1 VAMPYR HORNLINE sai startin alle Teivossa. Vaikea sanoa silti tuleeko tämä kisa liian äkkiä, koska Teivossa Vampyr Hornline ei saanut mitenkään erityisen helppoa reissua. Kykyjen puolesta tämä on jopa suosikin veroinen. 3 ANDOVER MARK oli mainio voittostarteissaan. 2 AMAZING SUNRISE on tehnyt hyvää jälkeä viimeisintä starttiaan lukuunottamatta.

Asiallisia hevosia tällaiseenkin lähtöön ovat myös 6 PLAYER ja 10 ALLYHILLS ULRIKA. 12 ALBINO STAR laukkasi viimeksi menestystään. 8 ROSI'S VICTOR hakee neljättä peräkkäistä voittoa, edellisestä startista tosin on vierähtänyt jo useampi kuukausi. Paikka vie toiveet, eikä seurakaan ole helpoin mahdollinen.

V75-3: Kolmannen kohteen selvääkin selvempi suosikki on 4 LUCK SMITH, joka tulee Rich Kempin tavoin Tuomas Korvenojan tallista. Ruuna on aloittanut kautensa kahdella huippuesityksellä, eikä ole tässäkään helposti lyötävissä.

Haastajien joukossa on pari kovaa, mutta maksimaaliset suoritukset näiltä vaaditaan, mikäli aikovat suosikin haastaa. 5 GUNRUNNER hurmasi voittostarteissaan, mutta ei ole ollut aivan yhtä terävä viimeisiinsä. 10 IRON CHEF HAIM on kovaluokkainen hevonen, kamppailee tiukasti mitalisijoista. Muita en näe mitenkään haastamassa Luck Smithiä, jos nyt en helposti näitäkään.

V75-4: Neljännessä kohteessa 1 TÄHTI-OPTIO saattaa hyvinkin vetää joukkoa alusta loppuun. Pitkältä tauolta tämä ei kuitenkaan maistu varmaksi asti, sillä pakilta löytyy todella kovia hevosia. 6 LARS on suht pienestä voittosummastaan huolimatta vahvasti mukana Kuninkuuskisapsyykeissä. Olavi Inkisen valmennettava hurmasi viimeksi voittostartissaan. 9 VEERAN TURO ei kauden avausstarteissaan ole saanut mitään ilmaiseksi. Jos juoksu onnistuu, kärkisijat mahdollisia. 11 A.T. VELI ei vakuuttanut tauoltapaluussaan, mutta voi parantaa paljonkin. Tuskin silti riittävästi.

V75-5: Hopeadivisioona olisi ollut hyvin selväpiirteinen, mikäli EL MIKEY olisi startannut. Poisjäännin myötä kohde on hieman avoimempi tapaus, joskin 5 FRENCH EXPRESS on lähellä voittoa. 7 ORGOGLIO on arvaamaton tähän lähtöön. Sillä on taukonsa jälkeen yksi startti Ranskassa, voi parantaa tähän vaikka kuinka paljon. 6 JE T'AIME on kilpaillut jo pitkään huippuiskussa, mutta kohdannut jatkuvasti kovia. Viimeksi oli voitonkin vuoro.

2 RANCH GET ON kilpailee tällä hetkellä kovissa sarjoissa, mutta eipä hevonenkaan huono ole. Kärkisijat kiikarissa, mutta ehkä voitto jonkinlainen yllätys olisi. 4 MONTALBANO kilpailee elämänsä vireessä. 12 JIM SMÅBO palaa pieneltä sairastauolta, menestys pahalta paikalta yllättäisi, vaikka kyvyt tiedossa onkin.

V75-6: Olympia-Ajossa voittomatsi käytäneen numeroiden 1 MOE BRAGE ja 2 ERIKASSON välillä. Sen verran suuri suomenhevosten ystävä olen, että todella toivon Erikassonin jyräävän tupsujalat turvalleen. Eikä se missään nimessä mahdotonta ole, siksi vakuuttavaa jälkeä Harri Koivusen ajokki on tehnyt. Moe Brage on kuitenkin erittäin kova haastaja. 6 HALLSTA LOTUS oli hyvä viime Suomen vierailullaan, totosija kiikarissa.

Suomalaisten kakkistoivo taitaa olla lähinnä 4 KILUN PEEDRO, joka voi laukattomalla juoksulla venyä yllättävänkin korkealle. 5 A.T. EKO ja 8 PATRIKIN MUISTO hakevat vielä kuntoaan. 11 SARAN SALAMA ei ole esittänyt yhtään mitään tänä vuonna. 3 FILHO ei vain taida riittää. Ulkomaan elävistä 7 FAKSE ja 9 TANGEN SCOTT ovat kääntämättömiä kortteja. Todennäköisesti nämäkin sijoittuvat useamman suomenhevosen edelle, vaikka miten toisin toivoisikin.

V75-7: Päätöskohde on ihan kohtuu tasokas avoin lämminverikohtaaminen. 2 VIPER ACKTION ja 9 EXPRESS MERETT ovat suurimmat suosikit, todennäköisesti voittomatsi käydäänkin näiden välillä. 8 OLIVER TWIST ei ole oikein vielä vakuuttanut, 7 DON GIOVANNI taas ei taida riittää suosikkikaksikolle, vaikka kunnossa onkin. 6 DANIEL PALEMA on tauolta pieni arvoitus.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Olympiaravit 17.4.

ViestiKirjoittaja Neliveto » 16. Huhti 2010 22:05

Harrin kanssa hyvin samoilla linjoilla.

V75-1: 1 HONEST PRAYER on lähellä. Tauoltapaluu oli tosiaan vahva, ja pahimmat vastustajat ovat hankalilla paikoilla. Kovakirinen 7 JUSTINE tulee ensimmäisenä lapulle, jos suosikkia lähtee varmistamaan. 8 SING TIME olisi keulaan päästessään vahvoilla, mutta kasiradalta se tekee tiukkaa.

V75-2: Tasainen kohde. 3 ANDOVER MARKin viime esitys keulasta oli vahva. 12 ALBINO STAR on varsin unohdettu, vaikka viimeksi laukkaan paloi jopa voitto. Paikka on nyt toki paha. 9 RICH KEMP teki hvyän tauoltapaluun ja on tähän perushevosia. 5 LASS INDUS oli Teivon startissa aivan ylivoimainen, eikä ole mahdoton menestyjä nytkään. 4 SMASHING SUIT parantaa kuulemma, kun kenkiä pääsee riisumaan, joten sekin lapulle.

V75-3: 3 LUCK SMITH on aloittanut nelivuotiskautensa upeasti ja tuskin kohtaa tässäkään parempaansa.

V75-4: Kolmikko 1 TÄHTI-OPTIO, 6 LARS ja 9 VEERAN TURO erottuvat muusta porukasta, ja yllätys on, jos joku näistä kolmesta ei tätä lähtöä voita.

V75-5: Olympia-ajon jälkeen kierroksen toinen helmi. 6 JE'T AIME otti vihdoin voiton Lahdessa ja on suosikki tähänkin. 5 FRENCH EXPRESS palaa tauolta, mutta se osallistuu silti kärkimatsiin. 7 ORGOGLIO on tähänkin lähtöön oikein hyvä hevonen ja startin alle saatuaan siltä voi odottaa parannusta. Peleissä unohdettu 4 MONTALBANO laukkasi Seinäjoella, mutta tuli silti neljäntenä maaliin. Onnistuneella juoksulla ja pikku tuureilla se on tässäkin mahdollinen.

V75-6: Keulaan tähtäävä 1 MOE BRAGE ja 2 ERIKASSON erottuvat taistelupariksi. 6 HALLSTA LOTUS on kaksikon kovin haastaja.

V75-7: Vaikuttaisi 9 EXPRESS MERETTille aika sopivalta lähdöltä. 2 VIPER ACKTION on vahvin haastaja. Mielenkiintoista nähdä saako Teivainen sytytettyä 8 OLIVER TWISTin millaiseen lentoon.
Neliveto
 
Viestit: 2845
Liittynyt: 06. Syys 2009 19:08

Re: Olympiaravit 17.4.

ViestiKirjoittaja Masa V » 17. Huhti 2010 23:41

Talven loputtua omat pelit ovat olleet aivan yössä ja sama meno jatkui... lokakuusta maaliskuuhun oli yhtä nousua, mutta nyt on ollut matalalentoa ja pelkkää tappiota. Pitäisi varmaan jäädä tauolle... no, sinnikkäästi täytyy vaan yrittää saada kurssi kääntymään.

Heikosti menneet pelit kyllä unohtuivat ERIKASSONin upeaa voittokiriä katsellessa, terveenä pysyessään ei taida kohdata voittajaansa kunkkareissakaan. PATRIKIN MUISTOkin kuntoutuu ja tarjoaa varmasti kovimman vastuksen jatkossa.

EXPRESS MERETT onnistui viimein, kun sai tulla lyhyellä kiripätkällä selästä. Varmasti tämä nähdään Finlandiassa ja veikkaan että sitten Solvallassakin. Tosin ei varmasti pääkilpailussa, kuten ei ketään muutakaan suomalaista.

LUCK SMITH ei vakuuttanut voitosta huolimatta, ja Niemisen hevonen näytti sen takana aivan miljoonalta. Vähän ailahtelevasti ovat esiintynyt viime päivinä Korvenojan hevoset muutenkin.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Olympiaravit 17.4.

ViestiKirjoittaja Neliveto » 18. Huhti 2010 09:56

Masa V kirjoitti: LUCK SMITH ei vakuuttanut voitosta huolimatta, ja Niemisen hevonen näytti sen takana aivan miljoonalta. Vähän ailahtelevasti ovat esiintynyt viime päivinä Korvenojan hevoset muutenkin.


Ei ollut Luck Smith tosiaan niin hyvä kuin kahteen edelliseen Vermon starttiin.

Täytyy kyllä hämmästellä tuota päivän tulostasoa! IS-ravit tiesi kertoa, että French Expressin voittoaikaa 12,8a kovempaa täyden matkan on mennyt Jokimaalla vain Millstone's Eager toissa vuonna Suur-Hollolan finaalissa. Smashing Suitin 13,4a on sekin Pronssidivariin aika huikea tulos. Tietysti Erikassonin SE oli se kaikkein kovin esitys.
Neliveto
 
Viestit: 2845
Liittynyt: 06. Syys 2009 19:08


Paluu Totopelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 31 vierailijaa

cron