Vermon V5 31.3.

Tällä alueella keskustellaan totopeleistä. Vihjeet, jossittelut ja muut vastaavat tänne.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Vermon V5 31.3.

ViestiKirjoittaja Harri H » 30. Maalis 2010 23:24

V5-1: Tasokas ja tasainen koitos. 4 ANNA SMILE (21%) pyrkii keulapaikalle, mutta on vaikea sanoa ajetaanko tammalla keulasta. 5 MAGICAL QUEEN (23%) lienee ensimmäisenä kyselemässä piikkipaikkaa. Mikäli Pekka Korven ajokki pääsee tuulenhalkojaksi, se on hankalasti lyötävissä. 1 RIVER TEMPEST (9%) parantaa kaiken aikaa, ja saa nyt suojaisan sisäratareissun. Tuurien varassa on, saako tamma koskaan kirilatua. 6 FLYING CHECK (9%) kilpailee edelleen mukavassa vireessä, eikä totosija yllätä tässäkään. 10 JULIA SAVOY (14%) on sijoittunut jatkuvasti ihan kärjen tuntumaan. Tässäkin voittoon asti on vaikea nousta, mutta muut totosijat ovat ihan mahdollisia. 2 FIELDERS CHOICE (7%) tavoittelee hyvältä paikaltaan edellisten tapaan totosijaa.

V5-2: Toisessa V5-kohteessa kolme hevosta nousee selkeästi muiden yläpuolelle. 7 TUOKKOLAN TOUHO (58%) on näistä selvä suosikki, mutta se saa hyvät haasteet numeroilta 9 BOKER (23%) ja 11 HULLUMIES (9%). Todennäköisesti Tuokkolan Touho lähdön voittaa, mutta jos lompakossa on painetta, ei haastajakaksikkoakaan kannata unohtaa, sen verran kyvykkäistä hevosista on kyse. Näiden ulkopuolelle voitto ei normaaliolosuhteissa lipsahda.

V5-3: Tauolta palaava 12 FLYING DUTCHMAN (23%) on kolmannen kohteen suosikki. Mikäli Tuomas Korvenojan ajokin vire on heti mallillaan, se nousee vaikealta paikaltaan ihan kärkeen. Eturivin 4 TIGER WOOD (21%) ja 6 GOLDA JEWEL (13%) ovat ykköshaastajat. 2 FEELQUE (9%) on varottava tarkalla reissulla.

V5-4: Neljännessä kohteessa suosikkitrioksi erottuu peliprosenttien valossa 3 MAC DUFF (20%), 9 TOUCH ME NOT (26%) ja 10 MAGURO (22%). Nämä ovat kaikki ihan mahdollisia voittajia, mutta yllättäjistä huomioisin numeron 11 EROS FORTIS (4%), joka teki viimeksi väkevän juoksun vain Global Kidille häviten.

V5-5: Kierroksen todellinen helmi. 8 E L MIKKO (59%) on itseoikeutettu suosikki. Se paineli Helsinki-Ajossa hyytävät lukemat 11,6aly, eikä ole vastaavanlaisena lyötävissä, vaikka vastus lähes paras mahdollinen onkin. 2 LADAKH JIEL (22%) lähtee matkaan paremmalta paikalta, mutta se ei taida tätä juurikaan hyödyttää. Lars-Erik Stenbergin ori palaa tauolta, joten sen vireestä ei ihan tarkkaa kuvaa ole. Normaalina se pistää tiukasti suosikille kampoihin, mutta voitto olisi silti yllätys. 5 EXPRESS MERETT (8%) palasi viimeksi tauolta ja voi olla nyt selvästi parempi. 6 LITTLE SEALORD (5%) nousee kärkitaistoon, mikäli keulapaikasta tulee jonkinlaista erimielisyyttä.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Vermon V5 31.3.

ViestiKirjoittaja Masa V » 31. Maalis 2010 00:27

V5-1 Erittäin tasainen kohde, jossa monta mahdollista voittajaa. Täytyy tutkia huomenna tarkemmin. Pikkuylläri voisi olla RANCH ENCORE, jolle 9-rata voi olla mainio paikka, Akseli Lahtinen rattailla voi myös olla hyvä veto. Viimeksi kilpaili toisessa startissa pitkän tauolta jälkeen - jäi pussiin V5-lähdössä ja näytti aivan "miljoonalta". Kapasitettiahan tällä on, vaikka viime vuosi meni penkin alle.

V5-2 BOKER yllättävän vähän pelattu kun voi parantaa paljonkin, toki myös suosikki TUOKKOLAN TOUHO lapuille. Muut eivät riitä mitenkään tälle kaksikolle.

V5-3 Korvenojan hevoset ovat palailleet tauolta kovassa kunnossa, ja jos niin on myös FLYING DUTCHMANin laita, niin muut ovat helisemässä. Jos Korvenoja ei voita lähtöä, niin sitten onkin hankalaa.

V5-4 Onpahan oikein tosi hankala lähtö. Jotenkin Niemisen kyvykäs DAPHNE iskee ensimmäisenä silmään, on jostain syystä vain 6% pelattu.

V5-5 Jos E L MIKKO on iskussa, niin voittajasta ei ole epäselvyyttä. En usko, että edes huippukuntoinen LADAKH JIEL mahtaisi mitään oriille, eikä tauolta palaavalle LJ:llä pitäisi olla mitään saumaa voittoon. Ladakh Jiel on mielestäni melko tasavahva Little Sealordin tai Express Merettin kanssa, mutta mahtaako suoraan tauolta pärjätä niillekään. Eiköhän Immonen tuuleta maalissa voittajana.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Vermon V5 31.3.

ViestiKirjoittaja Masa V » 31. Maalis 2010 00:32

Harri H kirjoitti:
V5-4: Neljännessä kohteessa suosikkitrioksi erottuu peliprosenttien valossa 3 MAC DUFF (20%), 9 TOUCH ME NOT (26%) ja 10 MAGURO (22%). Nämä ovat kaikki ihan mahdollisia voittajia, mutta yllättäjistä huomioisin numeron 11 EROS FORTIS (4%), joka teki viimeksi väkevän juoksun vain Global Kidille häviten.



Samaa mieltä hevosesta EROS FORTIS, on nyt liian unohdettu. Hyvin moni peluri ajattelee, että viime kerran onnistuminen johtui ainoastaan kuskinvaihdosta Tonttilasta Teivaiseen - itse uskon kuitenkin, että hevonen vain on nyt löytänyt huippukuntonsa ja olisi pärjännyt yhtä lailla Tonttilallakin, toki ainahan uusi huippukuski voi joskus tuoda lisävaihteen, mutta enemmän uskon hevosen nousukuntoon.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Vermon V5 31.3.

ViestiKirjoittaja nipa » 31. Maalis 2010 08:56

Vermon tämänpäiväinen V5-kierros vaikuttaa lähinnä samanlaiselta läpihuutojutulta kuin viime viikkoina yleensäkin. Kun parilla Anna Smile-Magical Queen aloitetaan, päädytään helposti Tuokkolan Touhoon varmana.

Viisikolla Feelque, Tiger Wood, We Want More, Golda Jewel ja Flyins Dutchman näyttää olevan kolmas koitos ummessa ja seuraava lähtö Mac Duffilla, Tough Me Notilla ja Magurolla. Ja viimeiseen lähtöön riittää pelaajien valtaosalla El Mikko varmanakin.

Mutta - ei kai tämä viikosta toiseen voi näinkään mennä. Itse ideoin tiistaina poikkeavat varmat V5-avauksen Emma Rosesta ja neljännen lähdön Mac Duffista kierroksen yleiset pankin Tuokkolan Touhon ja El Mikon varmistaen. Välitilinpäätöksenä syntyi kolmen euron vähän kerrottava pikkusysteemi numeroin:

7 - 7,9,2 - 4,12,2,5,6 - 3 - 8,2

Tästä tänään vielä jatketaan liipasimella valitut varmatkin ja uusia hakujakin näissä punnitaan avauslähdön Ranch Encoresta alkaen. Se tulisi lapulle neljään viiteen hevoseen kuin myös neljännen lähdön Do It Best. Eros Fortikseen en takarivistä oikein usko.

Epätodennököisempää on löytää uusia virityksiä Tuokkolan Touhon ja El Mikon lähtöihin. Melkoisen nappijuoksun tässä Hullumieskin tarvitsisi ja itsensä yllättäisi Little Sealordkin ja vielä enemmän Mika Forssin, jos tuosta tässä seurassa tulisi. Kari Rosimon hattutempusta Roberto Lucalla nyt puhumattakaan - edes elokuvajuoksulla.
nipa
 
Viestit: 2346
Liittynyt: 29. Elo 2009 19:46

Re: Vermon V5 31.3.

ViestiKirjoittaja Optikko » 31. Maalis 2010 17:02

(Suosituimmuusjärjestys aamupäivän prosenttien mukaan siten että SUOSIKKI eniten pelattu prosenteissa ja HAASTAJA kakkosuosikki samoin perustein)

V5-1
SUOSIKKI: 5 Magical Queen (P. Korpi)
- pitänyt taukoa vuohistulehduksen takia, jonka takia ei välttämättä parhaimmillaan
- vaara jäädä kuolemanpaikalle jos Anna Smilella ajetaan taas keulasta. Tosin voisi saada myös esim Emma Rosen eteensä jolloin pääsisi 2. ulos
- voitti viime kaudella vain kerran 13 yrittämästä

HAASTAJA: 4 Anna Smile (I. Korpi)
- voittanut 2 viimeisintä starttia keulasta
- kestää reippaankin matkavauhdin kunnossa ollessaan
- erittäin nopeana saa keulat, josta luulisi nytkin ajettavan vaikka kuski vaihtuu

YLLÄTTÄJÄ: 9 Ranch Encore (A. Lahtinen)
- jäi viimeksi vaille kiritilaa voittaneen Montalbanon takaa
- voittanut viimeksi lähes 2 vuotta sitten

MUUTA: 6 FLYING CHECK (J. v. Craen)
- Hieman yllättävä kuskinvaihdos (Teivainen siirtyi ajamaan El Macoa)

LÄHTÖNOPEUS ? : 1 RIVER TEMPEST (Heikki Hietanen)
- Vaikuttaisi olevan tuloillaan huippukuntoon mutta kuinka tukaliin asemiin tuosta sisäradalta jää ?

V5-2
SUOSIKKI: 7 Tuokkolan Touho (K. Rosimo)
- Loistavia suorituksia toinen toisensa perään
- Sarja voisi sopia paremminkin, toisaalta paalulla vain 4 hevosta

HAASTAJA: 9 Boker (E. Holopainen)
- Edelliskauden aloitus venyi pitkäksi, laukkasi 1. kilpailustartissa ja voitti sitten kolme lähtöä putkeen
- Alla nyt tauon jälkeen 1 startti jossa laukkasi voittotaistosta Vokukan voittaessa. Kunnossa ollessaan pystyy haastamaan suosikin

YLLÄTTÄJÄ: Sellaista ei nyt löydy. Ihmeitä täytyy tapahtua mikäli voitto lipsahtaa edellämainitun kaksikon ulkopuolelle.

V5-3
SUOSIKKI: 12 Flying Dutchman (T. Korvenoja)
- palailee pitkältä tauolta
- lähtöpaikka mitä synkin
- treenannut hyvin läpi talven, ei silti välttämättä heti parhaimmillaan

HAASTAJA: 4 Tiger Wood (A. Teivainen)
- voitti viimeksi keulasta, jonne pääsee nytkin
- voitot olleet harvassa, ei ole muutenkaan voittanut vielä koskaan kahta starttia putkeen.

YLLÄTTÄJÄ: 3 Nobly Star (E. Holopainen)
- kiri viimeksi todella ahnaasti sisäratareissun jälkeen, jollaisen voisi saada hyvin tässäkin
- avaa hyvin ja mahdollinen skenario voisi olla juoksu 2. sisällä Tiger Woodin takana

V5-4
SUOSIKKI: 9 Touch Me Not (A. Teivainen)
- palasi talvitauolta heti iskussa Vermossa, jossa iski kovalla kirillä voittoon
- viimeksi Pilvenmäki-Special -karsinnoissa tahmea keulasta
- saa nyt selkäreissun

HAASTAJA: 10 Maguro (E. Holopainen)
- palailee reilun 4kk:n tauolta
- valmistava startti jäi väliin Turussa ravien peruuntumisen takia
- valmentaja ei odota vielä ihan voittoa

KEULAT KATSOO ? : 3 Mac Duff (T. Perttunen)
- Mac Duffilla on mahdollisuus edetä keulaan asti kun pahimmat vastustajat ovat joutuneet takariviin.
- Voitti edellisstartin 6. ulkoparista

YLLÄTTÄJÄ: 11 Eros Fortis (V. Tonttila)
- vahvasti nousukuntoinen
- hävisi viimeksi vain hurjalle Global Kidille
- Saa mahdollisesti Magurolta sopivaa vetoapua kirivaiheessa

V5-5
SUOSIKKI: 8 E L MIKKO (J. Immonen)
- loistokunnossa, tällaisena luulisi pärjäävän kesän isorahaisissa kilpailuissakin
- lähtee hyvin ja saanee kumartamalla keulat, eikä saa muista vastusta nytkään

HAASTAJA: 2 LADAKH JIEL (A. Moilanen)
- palailee parin kuukauden tauolta, jonka aikana kärsinyt kavio-ongelmista

YLLÄTTÄJÄ: 4 DUNDEE (A. Teivainen)
- viimeksi pehmeä keulasta, taitaa olla selkäreissuilla parempi. Tässä voisi olla tarjolla ensin keulapaikka ja sitten suursuosikin selkä josta jonkinlaiset mahdollisuudet jopa kakkoseksi ?
Avatar
Optikko
 
Viestit: 176
Liittynyt: 21. Elo 2009 23:54
Paikkakunta: Espoo

Re: Vermon V5 31.3.

ViestiKirjoittaja Harri H » 31. Maalis 2010 19:47

Ei tuo Hullumies kaukana ollut. Hieman ihmetytti, miten unohdettu se lopulta tässä oli, luokka kun on tiedossa... No, ei ihan kestänyt, voittajapelissä olisi maistunut :) V5-avauksesta pitää antaa pitkä miinus Pasi Tikkalalle, luulisi jatkossa sisäradankin maistuvan, sen verran pahasti Fielders Choice nitkahti...
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Vermon V5 31.3.

ViestiKirjoittaja Masa V » 31. Maalis 2010 23:59

Jälleen V5:n kiinni saaneet jäivät pikkurahoille varsin odotetusti Vermossa, itse olin peleistä sen verran kuutamolla, etten yltänyt edes niille pikkurahoille.

ANNA SMILE vakuutti kovan avauksen jälkeen suuresti, kun jaksoi pitää varmaan voittoon. RANCH ENCORE oli toisesta ulkoa oikein huono, ehkä keli ei sopinut tai sitten jotain oli pielessä.

HULLUMIES vakuutti myös suuresti ja näyttää hieno kausi olevan edessä, vaikka suursuosikki TUOKKOLAN TOUHO tulikin ohi. Molemmilla huippuesitykset. Itse en tosin ihmetellyt Hullumiehen alhaisia peliprosentteja, koska kuitenkaan ei syksyllä pärjännyt BOKERille ja sillä oli nyt startti alla. Sarkolalta ennakkoluuloton ajo keulassa, kun ei kumarrellut suosikkia ja nähtiin tosi hieno kamppailu voitosta. BOKER oli muuten todella nahkea nappijuoksun jälkeen, jotain kyllä oli pielessä. Sen sijaan RIUTAN TUURI näytti tosi pirteältä, kiersi mukavasti alkulaukan jälkeen kärjen rinnalle kolmannelle, tosin ennen uutta laukkaa näytti ettei kärkikaksikolle olisi riittänyt, mutta ehkä kolmossija paloi toiseen laukkaan. Pärjää kyllä sopivammassa porukassa.

GOLDA JEWEL oli hyvä keulasta. FLYING DUTCHMAN näytti aivan pökkelöltä, eikä tullut missään vaiheessa hyvin, Korvenojan pessimistinen sisärata-ajo onnistui ja sen ansiosta suosikki sai viimeiset rahat ollen 6. Voihan se olla seuraavaan jo eri hevonen. FEELQUE oli myös pettymys, nappijuoksun jälkeen vaisu. TIGER WOOD sai myös nappijuoksun ja kirissä olikin ruutia.

Teivaiselta valpas ajo TOUCH ME NOTilla. Monen vihjaama EROS FORTIS taisi kärsiä ohjastajan nukahduksesta, kun paljon pelattu MAGURO hiljensi pahoin edessä. Ei olisi riittänyt kyllä muutenkaan kaksariin, mutta ruutia taisi silti jäädä käyttämättä.

E L MIKKO nostatti toiveita suomalaisesta Finlandiavoittajasta. LADAKH JIEL oli sairastauolta hyvä, kuten myös hurjassa avauksessa (vastasi ehkä 06-avausta nopealla kesäradalla ja vielä kolmatta eka kurvi) mukana ollut EXPRESS MERETT. LITTLE SEALORD ei riittänyt näille edes nappijuoksun jälkeen.

Kokonaisuudessaan todellisia huippuesityksiä monelta hevoselta monessa lähdössä. Pientä valoa näkyvissä myös suomalaisen raviurheilun näkökulmasta.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi


Paluu Totopelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 31 vierailijaa

cron