Joensuun V75-finaalit

Tällä alueella keskustellaan totopeleistä. Vihjeet, jossittelut ja muut vastaavat tänne.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Joensuun V75-finaalit

ViestiKirjoittaja Harri H » 15. Maalis 2010 18:23

Avataanpa näillekin kisoille tällä kertaa ajoissa topic, sen verran tasokkaita lähtöjä on V75-peli täynnä. Tarkempiin psyykkeihin ei vielä tässä vaiheessa viikoa kannata lähteä, mutta jotain alustavaa...

V75-avauksessa paalun Kriisi ja Joiviri yrittävät karkuun takamatkan kovilta Helmen Vililtä, Luiskerilta, Hovimäeltä, Figarolta ja kumppaneilta. Hovimäki on edelleen kova luu, onhan sillä taulu täynnä ykkösiä. Viime startista tosin tuli kaksi samalla kertaa, mutta se annettakoon anteeksi, hevonen kun palasi tuolloin tauolta. Pelillisesti todella hankala lähtö, mutta urheilullisesti herkkupala.

Tammadivarissa Little Star Becca taitaa olla erittäin liki voittoa. Dragon's Ride on ykköshaastaja, mutta se ei viimeksi LSB:lle mahtanut mitään, tälläkin kertaa kakkossija lienee realistisempi tavoite. Hallo Pamelalla riittää 40 metristä kierrettävää, tamma viimeistelee kuntoaan keskiviikkona Vermossa.

EL Mikey tuskin kohtaa parempaansa Hopean finaalissa, siksi vakuuttava se viimeksi oli. Prosentitkin tulevat olemaan lähes Viesker-tasoa. Haastajadivisioonassa Gunrunner saa näyttää parasta osaamistaan, kun vastus on melkein kovin mahdollinen tälle tasolle. Ruuna starttaa tänään Seinäjoella, joten vire kannattaa tarkistaa illan startista. Ainakin Roughenough Kemp ja Vets Thunderking ovat kovia haastajia, mutta muutenkin lähtö on tasokas.

Huippudivarissa Lars lienee liki. Haasteen heittävät erityisesti tammat Sirun Valpuriina, Toffi ja Sennin Suvi. Jonskerin voittoputken jatkumista hankaloittaa kasirata. Pronssidivisioonassa Swedpac F.H. ja Lucky Spender ovat joutuneet takariviin, mutta noussevat silti ihan kärkeen. Flying Check on saanut viime kertaista paremman paikan, se starttaa ykkösradalta. Minto's Romeo starttaa myös mukavalta paikalta. Mitä sitten tekee Mika Forss tällä kertaa Nobodypaymybillsin rattailla? Viimeisin startti on varmana jokaisen tuoreessa muistissa... Charbora hakee jo kuudetta tolppaa putkeen. Hienotasoinen lähtö!

Sanomalehti Karjalainen -Ajo päättää V75-kierroksen. Kyseessä on myös ensimmäinen Olympia-Ajon karsinta. Erikasson tässä on takarivin paikastaan huolimatta todella liki voittoa, mutta starttien myötä petraava A.T. Eko voi olla kova kanto kaskessa, vaikka sillä ei arpaonni ollutkaan suotuisa.

Tarkempia psyykkejä viikon edetessä. Toisaalta nämä ravit on sellaiset, että voisi pelipuolen unohtaa kokonaan ja keskittyä nauttimaan urheilullisesti hienoista koitoksista. Enää pitää toivoa, että myös keli olisi suotuisa...
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Joensuun V75-finaalit

ViestiKirjoittaja Neliveto » 18. Maalis 2010 22:33

Finaalikierros on urheilullisesti huippumielenkiintoinen, mutta seiskavitosessa on suuri vaara, että rahaa jää jakamatta. Sen verran suuria suosikkeja lähdöissä on.

V75-1: 11 HOVIMÄKI palasi pikku tauolta Vermoon, eikä viihtynyt kovalla radalla. Aiemmissa starteissa ruuna oli niin vakuuttava, että on jälleen suosikki. Peesaan Harria siinä, että tämä on hankala pelilähtö. Jos Hovimäkeä lähtee varmistelemaan, niin merkkejä tarvii useammankin. 1 KRIISI on kovin haastaja kahdenkymmenen metrin etumatkan turvin. 7 HELMEN VILI on ottanut kaksi hienoa voittoa keulasta, mutta nyt sinne ei ole asiaa. Neljäprosenttinen 9 LUISKERI rutisti johtavan rinnalta vahvasti toiseksi viime lauantaina, ja voisi olla mahdollinen menestyjä tässäkin.

V75-2: 6 LITTLE STAR BECCA on ollut todella hyvä kahdessa edellisessä voitossaan ja on nytkin vahvoilla voittajaksi. 3 DRAGON'S RIDE alkaa olla sopivan unohdettu, mutta Little Star Becca voitti sen lähes vastaavilta lähttöpaikoila kaksi viikkoa sitten, joten tiukkaa Dragon's Ridellä on nytkin voiton suhteen.

V75-3: 2 EL MIKEYn prosentit ovat lähellä 83:a, mutta kumma olisi jos se tästä paikalta ei tätä lähtöä voittaisi.

V75-4: Sitten hieman tasaisempi lähtö. 11 GUNRUNNER jäi toiseksi Seinäjoella, mutta ei esityksessä moitittavaa ollut. 1 ROUGHENOUGH KEMP on sille hyvällä paikalla. 10 VETS THUNDERKING on napsinut voittoja takarivistäkin viime aikoina, ja on mielenkiintoista nähdä kuinka korkealle se riittää näin kovassa lähdössä. Voitto ei ole mitenkään mahdottomuus. 2 AMAZING SUNRISE on huippupaikalta mahdollinen pikkuyllättäjä. 8 MAN ON THE MOON palasi komeasti tauolta, mutta kasirata vie nyt mahdollisuudet.

V75-5: 6 LARS päässee keulaan ja on siitä vahvoilla. 1 SIRUN VALPURIINA on esittänyt hienoja kirejä kahteen edelliseen ja on nytkin varottava. 4 TOFFI kukisti viimeksi Aurauksen, mutta nyt keulaan ei ole asiaa ja voiton suhteen tekee todella tiukkaa. 8 JONSKER ja 9 RIUTAN TUURI nelos- ja kolmossuosikit. Jonskeria rasittaa hankala lähtöpaikka, ja Riutan Tuurin kohdalla vastus kovenee huomattavasti edellisistä menestyksekkäistä lähdöistä. 11 VÖRKKELI on kunnossa ja on tehnyt vahvoja esityksiä. Se voisi olla tähänkin mahdollinen menestyjä.

V75-6: Vaikuttaa kolmen kaupalta. 12 LUCKY SPENDER on takarivistäkin vahvoilla. 2 MINTO'S ROMEO on hyvällä paikalla ja osallistuu voittomatsiin. 6 CHARBORA ei todennäköisesti pääse keulaan, mutta sijoittuu kärkipäähän muualtakin.

V75-7: 9 ERIKASSONille takarivi on vain hidaste ja se vie tästä kymppitonnin.

Reilu bonuspotti houkuttelisi hieman laittamaan riviä vetämään, vaikka 75-pelin vaikeus on tullutkin niin monta kertaa kirottua. 8-)
Neliveto
 
Viestit: 2845
Liittynyt: 06. Syys 2009 19:08

Re: Joensuun V75-finaalit

ViestiKirjoittaja Harri H » 20. Maalis 2010 00:44

Jotain ajatuksia:

V75-1: 11 HOVIMÄKI (39%) on varmasti parempi saatuaan startin tauon jälkeen. Selkeä ykkösmerkki, mutta vastus on ihan kovaa luokkaa. Peliprosentti on aika rajoilla, yhtään tuossa ei taida ilmaa olla. Haastajien rankkaaminen on pitkälti makuasia. Paalulta huomionarvoisia ainakin 1 KRIISI (18%), 3 JOIVIRI (5%) ja 5 HILPETÖÖRI (6%). Pakilta kärkitaistoon ilmoittautuvat Hovimäen lisäksi 7 HELMEN VILI (12%), 9 LUISKERI (9%) sekä huonosta arpaonnesta kärsinyt 14 FIGARO (4%).

V75-2: 6 LITTLE STAR BECCA (49%) voittanee. Peliosuus on korkea, mutta niinhän tuon kuuluukin olla. 3 DRAGON'S RIDE (10%) on tiukasti kiinni kakkosrahoissa, saanee hyvän juoksun kärjen tuntumassa. 16 HALLO PAMELA (12%) rymistelee kahdelta pakilta korkealle, mutta voitto olisi yllätys.

V75-3: 2 EL MIKEY (86%) voittaa.

V75-4: Kolmen kovan kohtaaminen. Voiton vie joko 1 ROUGHENOUGH KEMP (25%), 10 VETS THUNDERKING (21%) tai 11 GUNRUNNER (28%). Itse uskon näistä vahvimmin Gunrunneriin, se on alkuvuoden voittostarteissaan tehnyt lähtemättömän vaikutuksen. Silti tältä paikalta se saa tehdä täyden päivätyön. Hieno matsi luvassa! 8 MAN ON THE MOON (2%) oli mainio tauoltapaluussaan, ja voi kiilata totokolmikkoon, mikäli joku suosikeista epäonnistuu.

V75-5: 6 LARS (32%) on liki. 1 SIRUN VALPURIINA (19%) on haastajajoukon vaarallisin, mutta tälle ei liene luvassa kovin suotuisaa juoksua, lähtönopeus kun ei riitä. 8 JONSKER (13%) on hankalalla paikalla, jää automaattisesti Larsin ulkopuolelle. 9 RIUTAN TUURI (11%) on mahdollinen totohevonen, mutta ei kai tämäkään Larsille riitä. 7 SENNIN SUVI (9%) kärsii Sirun Valpuriinan ja Jonskerin tavoin vaikeasta lähtöpaikasta.

V75-6: 11 SWEDPAC F.H. (13%) maistuu edelleen, vaikka vastus koveneekin. 12 LUCKY SPENDER (21%) on rautainen hepo, mutta hieman kyseenalaistaisin sen suosikkiaseman tältä paikalta. 1 FLYING CHECK (15%) ei täysin vakuuttanut viimeksi, parannusta vaaditaan jos aikoo menestyä. 2 MINTO'S ROMEO (20%) on tehnyt väkevän tauoltapaluun, ja on perusmerkkejä. 6 CHARBORA hakee jo kuudetta peräkkäistä tikkua, mutta tässä seurassa voi tehdä tiukkaa.

V75-7: 9 ERIKASSON (73%) on edelleen lähellä voittoa, mutta nyt jos koskaan se tekisi mieli varmistaakin. Tuskin varmistusrasteiksi pitää muita hevosia hakea, kuin 1 KILUN PEEDRO (11%) ja 8 A.T. EKO (6%). Kilun Peedro voisi koko matkan ravatessaan olla todella hankalasti lyötävissä. A.T. Eko voi parantaa paljonkin viime startista.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Joensuun V75-finaalit

ViestiKirjoittaja Masa V » 20. Maalis 2010 01:39

Joensuussa kieltämättä huikean tasokkaat ravit. Jättipottikierros takaa sen, että kannattaa jättää reilunkokoinen V75-lappu.

V75-1
HOVIMÄKI laukkaili viimeksi, johtui ehkä radasta, mutta silti ei ole taattua etteikö tuo laukkaisi taas. Vastus on nyt tasokas, eikä laukkoihin ole varaa, ravaavan Hovimäen tappio olisi kyllä yllätys. Huippukuntoinen KRIISI on ainakin kova kiinniotettava, eikä huippukuntoon noussut LUISKERI ole helppo vastus sekään.

V75-2
Josn LITTLE STAR BECCA painelee matkan alle 16-vauhtia, niin on sitä HALLO PAMELAlla tulemista. Juoksun kulku ratkaisee paljon, luultavasti suosikki havittelee keulaan ja sinne myös pääsee - toisaalta tässä on hyviä lähtijöitä, ja silloin voisi tulla turhan kova avaus. Takamatkan WIRED EXPLOSION ja COURTNEY BELLE olisivat silloin vahvoilla, nyt ihmeen vähän pelattuja.

V75-3
EL MIKEY voittaa, 85% ei ole yhtään liikaa, tasoerot tässä melkoiset.

V75-4
GUNRUNNER ja VETS THUNDERKING ovat takarivin paikoista huolimatta mun mielestä lähdön kovimmat menijät - tilannetta parantaa myös 9:n poisjäänti.
ROUGHENOUGHin paikka voi olla ansa. ROI DE SOLEIL jo ihan unohdettu, hyvänä päivänään ei aivan mahdoton.

V75-5
Huippudivarifinaali on huipputasokas mutta myös huipputasainen. LARS voi vetää keulasta pitkään, mutta en kyllä tässä porukassa edes harkitsisi sitä varmaksi. Prosenttien valossa maistuvat JONSKER ja RIUTAN TUURI.

V75-6
Huipputasainen lähtö. Avaus voi olla kova, ja silloin loppua tulee parhaiten SWEDPAC F.H., jota on jostain syystä pelattu vain 13%. Mun mielestä kuuluisi olla suosikki tähän.

V75-7
ERIKASSON on melko varma voittaja, 72% aika lailla kohdillaan, mutta vastus on nyt mielenkiintoinen. Jotenkin 2% EINOMIES maistuu, oli kuitenkin tauoltapaluustartissa selvästi valmiimpi kuin vaikkapa A.T.EKO, molemmat toki parantavat tähän. Kapasiteetti riittää kyllä parhaitakin vastaan.

Huomenna lisää ideoita perusteellisemman tutkailun jälkeen.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Joensuun V75-finaalit

ViestiKirjoittaja Masa V » 20. Maalis 2010 12:15

Tarkempi tutkailu hieman muutti ajatuksia muutamissa lähdöissä, Yhä vahvemmin tuntuu siltä, että on kyllä kovin paljon pommivarmoja voittajia, mutta onneksi on pari hankalaa lähtöä.

- Hovimäkeä en takamatkan vitosradalta laita varmaksi, Kriisi on kova vastus ilman laukkaakin.

- Little Star Becca on kyllä aika saletti, oudolta tuntuu jos joku alkaa ajamaan sitä vastaan. 50% on vähän.

- Neljännen V75-kohteen ajattelin ensin vetää kahdella rastilla, mutta kai se Roughenough Kemp täytyy ottaa mukaan. Ylläri voisi olla vähän pelattu Erotic Pepper pahasta paikasta huolimatta.

- Oliskohan se Lars sittenkin varma, vaikka puoliltaöin ajattelin että varmistetaan... on nimittäin hävinnyt aina vain aika ylikylille, edellä ovat olleet huippukuntoiset Tiinan Vili ja Tuokkolan Touho. Sitä paitsi kukaan muu ei taida hakea keulajuoksua. 32% on sittenkin liian vähän... näin sitä aatokset muuttuu yön aikana...

- Swedpac F.H. edelleen ideana, mutta ei kuitenkaan ideavarmaksi asti. Timot Gillroy vaikuttaa nousukuntoiselta ja voisi myös olla ideahevonen tähän.

- Ei kai Erikassonia kukaan voita, kyllä A.T.Eko ja kumppanit tarvitsee lisästartteja ennen kuin voivat edes haastaa Erikassonin. Epävarmaa Kilun Peedroa ja kuntoaan hakevaa A.T.Ekoa pelataan varmaankin liikaa kaksariin, joten hyviä pareja voisivat olla ERIKASSON/VISUL,EINOMIES.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Joensuun V75-finaalit

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 20. Maalis 2010 12:48

Masa V kirjoitti:- Little Star Becca on kyllä aika saletti, oudolta tuntuu jos joku alkaa ajamaan sitä vastaan. 50% on vähän.

Toki Little Star Becca on hyvin todennäköinen voittaja, mutta sillä on ollut taipumusta pullailuun. Nyt Akselin "pitää" ajaa keulaan ja siinä on vaara jäädä kaasu päälle, joten varmaksi en jenkkitammaa missään nimessä aio laittaa.

Larsin peliprosentit tuntuvat kyllä omastakin mielestä liian pieniltä, koska tosiaan vastassa ei ole nyt yhtään ylikylää.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Joensuun V75-finaalit

ViestiKirjoittaja Masa V » 20. Maalis 2010 12:55

Varmistin sittenkin Little Star Beccan, ei tiedä vaikka Forss haluaisikin ajaa keulasta... näissä tammalähdöissä voi muhia yllätys. Päädyin myös Larsin valintaan varmaksi, Little Star Beccan ja Larsin voittomahdollisuudet on molemmilla mun mielestä reilun 50% luokkaa ja prosentit Larsin kannalta suosiolliset.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Joensuun V75-finaalit

ViestiKirjoittaja Harri H » 20. Maalis 2010 14:59

V75-avauksessa suosikki Hovimäki ei ollut vielä terävimmillään. Lähtö oli erittäin tapahtumarikas, ja voiton vei lopulta 2. ulkona makoisan reissun saanut Helmen Vili. Terho Rautiaisen ajokilla katosi hieman ravi lopussa, mutta Figaron laukan myötä voitto irtosi varmaan tyyliin. Figaro tuskin olisi silti ravillakaan Helmen Viliä selättänyt. Joiviri kiri terävästi kun sai tilat sisäradalta. Myös Kriisi tuikkasi lopussa vauhdikkaasti kun sai vapaata latua.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Joensuun V75-finaalit

ViestiKirjoittaja Harri H » 20. Maalis 2010 15:15

Little Star Becca jatkoi voittotehtailuaan toisessa V75-kohteessa. Haki ajoissa keulata haltuunsa, eikä kohdannut sen jälkeen mitään vaikeuksia. Athena Queen kiri vauhdikkaasti kakkoseksi. Hallo Pamelan pitkä kiri ei kantanut perille, tuloksena hml7. Dragon's Ride pettymys, vaikka kiristä hieman pitkä muodostuikin. Voi olla, ettei kukaan allekirjoita, mutta minun silmään tamman ravikaan ei ollut ihan priimaa.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Joensuun V75-finaalit

ViestiKirjoittaja Harri H » 20. Maalis 2010 15:36

V75-pankki EL Mikey otti omansa varmoin ottein. Jarmo Immonen otti alun varman päälle, ja haki keulat myöhemmin vauhdin rauhoittuessa. 12-lopetuksessa haastajia ei liiemmin näkynyt. Cover Capital peesaili johtavan selästä toiseksi, Je T'aime esitti aivan hurjan loppuvedon ehtien kolmanneksi. Luulisi tämänkin voittavan pian, kunhan kohtaa sopivan vastuksen.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Joensuun V75-finaalit

ViestiKirjoittaja Harri H » 20. Maalis 2010 15:57

Roughenough Kemp piti keulasta neljännen kohteen voittoon. Amazing Sunrise ja Roi De Soleil kirivät muille totosijoille. Alussa keulaan ulkoa ladannut Man On The Moon kesti neljänneksi. Gunrunner ja Vets Thunderking pettymyksiä.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Joensuun V75-finaalit

ViestiKirjoittaja Masa V » 20. Maalis 2010 16:05

Kovin ollut suosikkivoittoista ja taitaa taas jäädä suurin osa extrapotista jakamatta. Veikkauksen kannattaisi miettiä, voisiko extrapotin jakaa jollain muulla kierroksella, kun finaalikierros kerää huomiota myös urheilullisista syistä. Mutta kuten on usein nähty, Veikkauksen halu kehittää ravipelejä on vielä huomattavasti Hipposta alhaisempi - tosin osittain se johtuu siitä, että pelit ovat siirtymässä lähivuosina pois Veikkaukselta.

HALLO PAMELAn tehtävä oli tuolla juoksunkululla täysin mahdoton, ja kunto on varmaan tallella. Sen sijaan COURTNEY BELLE nousi todella hienosti neljänneksi takaa. DRAGONS RIDEsta olen samaa mieltä Harrin kanssa, ei näyttänyt meno hyvältä.

Tuntuu, että sisärata vetää, kukaan ei kierrä takaa, ainoa ulkopareista voittanut on HELMEN VILI ja sekin räjäytti hetkessä keulaan. Olisiko sitten ulkoradat raskaampia.

Hienosti sisäradan hyödynsi Koivunen AMAZING SUNRISEn rattailla, kun meni suosiolla viimeiseksi sisälle ja sisäradan vetäessä kiri hyvin kakkoseksi. Toiselta radalta ei kiertänyt kukaan, vaikka kovia hevosia sieltä tuli.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Joensuun V75-finaalit

ViestiKirjoittaja Masa V » 20. Maalis 2010 16:11

No nyt sitten saatiin ensimmäinen voittaja pitkän kirin päätteeksi ja myös ensimmäinen yllättäjä, VÖRKKELI. Oli kyllä sekavan näköinen lähtökiihdytys.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Joensuun V75-finaalit

ViestiKirjoittaja Harri H » 20. Maalis 2010 16:11

Nyt sitten jysähti pienimuotoinen pommi, kun 4%:n Vörkkeli ravasi Huippudivisoonan voittoon. Suosikki Lars laukkasi hylkyyn heti alussa. Akseli Lahtinen jälleen, mies on aivan hurjassa iskussa :)
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Joensuun V75-finaalit

ViestiKirjoittaja Harri H » 20. Maalis 2010 16:42

Swedpac F.H. sitten tuli, kuten oletinkin. Harmi vaan, kun oli suoraa duoa laukanneen Larsin kanssa, muuten ei tuohon mitään pelejä... Lucky Spender osoitti haavoittuvuutensa. Charbora taisteli sitkeästi, mutta joutui tyytymään tappioputken katkeamiseen, sijoittuen toiseksi.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Joensuun V75-finaalit

ViestiKirjoittaja Harri H » 20. Maalis 2010 16:53

Erikasson otti omansa varmaan tyyliin, pienen tuurin avustamana tosin. Vaikea sanoa olisiko latuja avautunut ilman Einomiehen laukkaa. Kilun Peedrolta jälleen oikein sitkas esitys. A.T. Ekolta kohtalainen esitys, mutta ei vieläkään parasta Ekoa. Matti Honkoselle olisi ollut tänään sopivammat kisat Teivossa, yritti parhaansa mukaan sekoittaa kuvioita.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Joensuun V75-finaalit

ViestiKirjoittaja Masa V » 20. Maalis 2010 17:14

Joo, Swedpacia ajattelin itsekin, mutta en sitten pelannut totoa mihinkään lähtöön tällä kertaa... aika iso kaksarikerroin Charboran kanssa.

Nyt voi jossitella, jos olisi Swedpacin laittanut ideavarmaksi mitä ensin mietin, niin sitten olisi riittänyt Lars-lähtöön rasteja... mutta aina ei varmat osu kohdalleen.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Joensuun V75-finaalit

ViestiKirjoittaja Masa V » 20. Maalis 2010 17:24

Nimimerkki Toscalla taisi olla V75-kisasysteemissä hienosti 7 oikein. Toivottavasti systeemi oli palautettu, tuloksena kisan rahallisesti suurin voitto.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Joensuun V75-finaalit

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 20. Maalis 2010 19:47

Muutamia kommentteja urheilullisesti hienoista kilpailuista:

-Little Star Becca oli kuin itse rauhallisuus ja voitti kyllä niin helposti, että ihan perusteltua suunnitella Ruotsin matkaa.

-Roughenough Kemp tekee tällä hetkellä kaiken oikein ja plussaa myös Akselille suorapuheisuudesta voittajahaastattelussa!

-Vörkkeli aiheutti rivin ainoan yllätyksen ja sinetöi Akselin mahtavan päivän. Jonsker teki aivan hirveän juoksun ja noilla otteilla riittää takuulla myös sarjaa ylempänä, jossa debytoi jo ensi viikolla. Lars ei oikein tunnu onnistuvan voittamaan sitten millään...

-Swedpac F.H.:lla oli tuuria tänään sekä itse lähdössä että myös voittajaesittelyssä kun ei päässytkään karkuun, vaikka hetken siltä näyttikin :mrgreen: Tototv-kuvasta ei kunnolla näkynyt, mutta Viisterä ja Rosimo taisivat kumpikin lähteä kolmannelle, mutta ilmeisesti Rosimo luuli ettei Viisterä laskekaan häntä edelleen ja pakitti takaisin hännille, vaikka Swedpacille olisi ehdottomasti käynyt toinen ulkopari suosikin takana. Viisterähän ihmetteli haastattelussa Rosimon ratkaisua ja kiitteli Teivaista kun nosti eteen.

-Erikasson voitti pikkuonnen jälkeen aivan miten tahtoi ja siitä ei sen enempää, mutta hieman jäin ihmettelemään miksei Visulia hylätty loppukaarteen alun tapahtumista. Nimittäin Raivio teki siellä aivan käsittämättömän ratkaisun käännellessään sammuvan Kokevan taakse ja Ellan Kympin tullessa toista rataa ohi, tuli Raivio suoraan "sukille" ja Ahti joutui kolarin välttääksen väistämään sisäradalle. Tilanne vaikutti mielestäni tulojärjestykseen, mutta tuomaristo ei langettanut edes sakkoja!
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Joensuun V75-finaalit

ViestiKirjoittaja Neliveto » 20. Maalis 2010 21:01

Little Star Becca ja Roughenough Kemp olivat todella vakuuttavia finaalivoittaja. El Mikey ja Erikasson olivat totutun varmoja. Erikassonin tilanne näytti kyllä kieltämättä pahalle 500 ennen maalia. A.T. Eko paransi huomattavasti kauden avauksestaan. Jonsker taisi tosiaan juosta viimeiset puolitoista kierrosta kolmatta :) .

Peleistä jäi käteen 4x 6oikein. Vörkkeli sopi kolmeen merkkiin, mutta Helmen Vili ei kolmeen :roll:
Neliveto
 
Viestit: 2845
Liittynyt: 06. Syys 2009 19:08


Paluu Totopelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 34 vierailijaa

cron