Lappeen V75 13.3.

Tällä alueella keskustellaan totopeleistä. Vihjeet, jossittelut ja muut vastaavat tänne.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Lappeen V75 13.3.

ViestiKirjoittaja Harri H » 12. Maalis 2010 02:10

V75-1: Avauskohde on hienotasoinen suomenhevoslähtö. Mukana on paljon lupaavia nousukkaita, ja monella on mahdollisuus voittoon. 5 FIGARO (34%) on aloittanut kauden kahdella hienolla voitolla, ja menestyskulku voi hyvinkin saada jatkoa. 9 LUISKERI (21%) pilasi viimeksi laukkaan, mutta teki raville selvittyään ihan mukavan juoksun. Sopivalla reissulla yksi voitontavoittelijoista. 12 PILIPALIN POIKA (4%) on jälleen synkällä paikalla. Viimeisimmässä startissaan se kiri terävästi yllättävän passiivisen ajotaktiikan jälkeen. Mikäli Arto Laaksonen ei tällä kertaa säästele hevostaan, ei voittokaan saa yllättää. Pienellä peliosuudella erittäin kiinnostava merkki.

7 POIKA-HERMO (11%) hakee kolmatta peräkkäistä voittoaan. 2 HELMEN VILI (13%) lähtee matkaan hyvältä lähtöpaikalta, eikä totosija yllättäisi. Viimeksi Terho Rautiaisen ajokki piti Elias Intomielen varmoin ottein kurissa, nyt vastus kovenee. 8 RIISIK (3%) on kovassa vireessä, mutta paikka on erittäin vaikea. 11 I.P. PIIRTO (7%) vakuutti viimeksi, nyt rima hieman korkeammalla, eikä takarivin paikka ainakaan helpota tehtävää.

V75-2: Tammadivarin suurin suosikki on 7 LITTLE STAR BECCA (42%). Se teki murhaavan esityksen Vermon V75:ssä, eikä ole vastaavanlaisena lyötävissä. 5 BEATASINE (31%) on kova haastaja, mutta silläkin tekee tiukkaa Little Star Beccaa vastaan. Kakkossija on otettavissa, mutta voitto olisi pieni yllätys. 3 ATHENA QUEEN (11%) kilpailee asiallisessa vireessä, ja ottelee totosijasta. 4 MINOQUE (3%) palailee tauolta, eikä ole sekään aivan ulkona tototaistosta.

20 metrin pakilta tuskin nousee mikään ihan kärkimatsiin. 11 ZOOGIN'S DAY (1%) kilpailee asiallisessa vireessä, mutta tehtävä lienee mahdoton sopimattomassa sarjassa. 12 TRATTORIA (2%) palaa pitkältä tauolta. Seurataan kuitenkin mielenkiinnolla, sillä tamma tulee Keijo A Svartin laatutallista, eikä positiivinen esitys olisi iso yllätys. Toton tuntumaan saumat pakista huolimatta. 13 RUNNING ROSE (1%) on olemassaan ihan hyvä hevonen, tämänkin paluuta seuraillaan suurennuslasin kanssa. Hyvän esityksen tehdessään voisi olla jo seuraavaan tehtävään maistuva merkki. Muutenkin nämä taukohevoset on nyt erityisen mielenkiintoisia, kun on hyväluminen talvi takana. Monelle on saatu annettua kunnolla runtua, ja huippuvire voi löytyä yllättävänkin äkkiä.

V75-3: Tähti- vastaan Valiodivisioona ei tällä kertaa ole niin yksinkertainen pelilähtö, kuin monesti viime viikkoina on ollut. Tämä siitä syystä, että Erikasson ei ole mukana. 9 SARAN SALAMA (45%) palaa tauolta, eikä siitä oikein taida olla varmaksi asti, varsinkaan selvänä suosikkina. 10 B. HELMIINA (15%) aloitti kautensa hyvällä esityksellä. Mainitut nimet lapulla on hyvä alku, mutta olo ei näillä ole turvallinen. Kun lisätään listaan Pauli Raivion tallin kaksikko 3 VIPANTERI (13%) ja 6 VISUL (15%), näyttää jo hivenen paremmalta.

5 B. TUROLII (4%) on yllättävän vähän rastattu, ei kai tämäkään ihan ulkona ole. 7 KOKEVA (4%) tekee jatkuvasti asiallista jälkeä, mutta voitto olisi edelleen yllätys. Hyvä on ollut myös 1 RINSSIEVERSTI (3%), mutta ei kai sekään tässä voittoon asti riitä.

V75-4: Pronssidivisioonan suosikiksi on ehkä hieman yllättäenkin pelattu 10 MINTO'S ROMEO (31%). Tokihan se on kautensa mainiosti aloittanut, mutta vastus ei ole aivan kevyintä kauraa. 8 FLYING CHECK (27%) kilpailee rajussa tällissä, ja olisikin varmasti ollut tähän suosikki paremmalta paikalta. Nyt hieman tuurien armoilla, mutta ei missään tapauksessa ulkona voittotaistosta.

5 LASS INDUS (12%) kohtaa kovia ylisarjassa, mutta on esiintynyt sen verran edukseen, että on yksi mahdollisista tässäkin. 2 MR JUANTORENA (7%) ei viimeksi vakuuttanut ja jäi sen jälkeen kerran pois. Mikäli kaikki on mallillaan, Tapio Perttusen ajokki voi olla yllättävänkin korkealla. 1 RAINBOW UNIT (11%) haiskahtaa hivenen ylipelatulle. 6 REHN SISU (4%) lähtee kovaa ja voi päästä hyviin asemiin. Toton tuntumaan. 7 F.L. ROBERT (0%) oli Joensuussa suhteellisen vaisu, mutta Vermossa se kiri tulisesti takajoukoista. Tässä ihan kärkisija yllättäisi, mutta rahasija ei, mikäli juoksu onnistuu.

V75-5: Hurjassa kunnossa kilpaileva 1 ROUGHENOUGH KEMP (35%) on lähellä voittoa viidennessä kohteessa. Se hakee tässä jo kolmatta peräkkäistä täysosumaa. 3 IRON CHEF HAIM (22%) palasi iskussa paussilta, ja parantanee vielä tähän. 10 AMAZING SUNRISE (17%) on aina vaarallinen.

4 RICO KEMP (4%) on tehnyt tauon jälkeen hyvät esitykset, eikä tämänkään kohdalla olisi yllätys, mikäli vire olisi nyt vielä parempi. Viime kauden voittokone 5 SAINT SALOMON (8%) palasi viimeksi tauolta voitokkaissa merkeissä. Vastus oli kuitenkin tuolloin perin kesy, joten nyt rima nousee ehkä liiankin paljon. Ei kai tämän hevosen menestys silti koskaan yllättää saa. 9 ROI DE SOLEIL (6%) katkesi viimeksi pahoin, mutta ei tyrmätä yhden huonomman startin jälkeen.

V75-6: Hopeadivisioonassa 5 MAGGIES BOY (57%) lienee vahvoilla. Vastus ei tällä kertaa ole kovinta mahdollista hopeadivaritasoa, joten voiton avaimet on käsissä. 1 ASKÖ SPIRIT (15%), 6 SWING KING (10%) ja 7 COVER CAPITAL (6%) ovat kovimmat haastajat, mutta vaikeaa näillä tulee suosikin kanssa olemaan.

3 MÖNSTER (2%) voisi olla jonkinsortin yllätyshaku, jos tähän nyt sellaisen haluaa hakea.

V75-7: Päätöskohde on tasainen suomenhevoslähtö. 2 RIUTAN TUURI (40%) on tehnyt tauon jälkeen useamman hyvän startin, mutta ehkä 40% on hieman liian suuri peliosuus, vaikka paikkakin on mitä mainioin. 3 PYRYPOLUN DUMDUM (16%) on varottava tässäkin, vaikkei ole aikoihin voittanut. 5 LAASERIN KUVA (14%) on ihan kyvykäs, mutta lievästi ylipelattu. 6 KÖYHÄN HOVI (10%) on kunnossa.

Muusta joukosta on vaikea poimia mitään erityisen kiinnostavia, ja nyt kun tätä lähtöä tarkemmin miettii, niin eihän tuo Riutan Tuuri varsinaisesti liikaa pelattu ole...
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Lappeen V75 13.3.

ViestiKirjoittaja Optikko » 13. Maalis 2010 14:49

Tähän ketjuun on tullut niin vähän viestiä että laitetaanpa vähän V75-tilanneseurantaa.

75-1: 7 Lx, 2 ->, 3 50mx, 4 100mx, 5 2s, 9 kp, 6 2u, 11 3u, 12 kolmatta, 1 3s, 10 4s, 8 4u.. 12 6u.

500m 27,5, 1000m 29,0

950j 12 hyökkäsi kaukaa takaa, 8 ja 11 etukurvissa sen eteen. 11 eteni johtavan kärkiparin rinnalle n. 600 jäljellä. 5 Luiskeri pääsi 2. sisältä ulos viim. kurvissa, mutta ei saanut otetta. nousi kuitenkin kirissä kolmanneksi. 2 Helmen Vili vei keulasta voiton, 9 Luiskeri kuolemanpaikalta hyvä kakkonen. 11 I.P. Piirto hyytyi hieman lopussa mutta oli hyvä neljäs ja sai näistä raskaimman reissun.

3. 500m 28,5 ja viim 500m 25,5
Avatar
Optikko
 
Viestit: 176
Liittynyt: 21. Elo 2009 23:54
Paikkakunta: Espoo

Re: Lappeen V75 13.3.

ViestiKirjoittaja Optikko » 13. Maalis 2010 15:02

75-2: 5 piti keulat, 7 jäi aluksi rinnalle ja yritti keuloja, takasuoralla tyytyi 2.sisälle ja 3 sen perään 3.sisälle. Vähitellen 13 eteni kp:lle, 15 2u. Kaukaa takaa 11 hyökkäsi 600 jäljellä. Loppusuoralla 7 Little Star Beccasai ajoissa tilaa ja kiri selvään voittoon ohi johtaneesa 5 Beatasinesta. Sisärata veti ja 3 Athena Queen eteni selväksi kolmanneksi.
Avatar
Optikko
 
Viestit: 176
Liittynyt: 21. Elo 2009 23:54
Paikkakunta: Espoo

Re: Lappeen V75 13.3.

ViestiKirjoittaja Masa V » 13. Maalis 2010 15:10

Avauskohde oli melkoisen tasokas, voittaja Helmen Vili oli tosi hyvä keulasta vaikka alku mentiin reippaasti, todella hyvä oli myös kuolemasta taistellut Luiskeri. I.P.Piirto kiri kolmannesta ulkoa aivan hyvin ja Figaro oli kohtalainen johtavan takaa. Pilipalin Pojan juoksu meni taas mönkään, aluksi jäi roikkumaan kolmannelle ja pakitti sitten hännille. Sitten joutui tekemään pitkän kirin, en sitten nähnyt tuliko enää loppua hyvin.

Toisessa kohteessa Akseli Lahtinen pelasi riskillä ja käänsi johtavan taakse suursuosikilla, hieman onnekkaastikin tilaa aukesi maalisuoran alussa ja voitto tuli lopulta helposti. Luultavasti ei olisi voittanut kuolemasta, joten riskinotto tällä kertaa kannatti. Perttunen ajoi aivan oikein kakkossuosikilla suosikkia vastaan keulassa ja oli ihan asiallinen kakkonen. Athena Queen pääsi kolmannesta sisältä vähän myöhään kirimään ja tuli hyvin. Zoogins Day näytti kiertävän voittomatsiin, mutta tuli maalisuoraa vain tasaisesti, silti ihan asiallinen esitys.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Lappeen V75 13.3.

ViestiKirjoittaja Optikko » 13. Maalis 2010 15:15

Masa V kirjoitti:.Zoogins Day näytti kiertävän voittomatsiin, mutta tuli maalisuoraa vain tasaisesti, silti ihan asiallinen esitys.


Kyllä, oli mahdottoman tehtävän edessä jäätyään kauas ulkopareihin. Kuitenkin ihan hyvä viides juoksunkulkuun nähden ja ajallisesti hävisi vain kymmenyksen voittajalle.

Väliajat 75-2: 15,5/Beatasine - 18,5 - 19,5 - 14,0/Little Star Becca. Välitonnin sai kärki mukavasti huilata.
Avatar
Optikko
 
Viestit: 176
Liittynyt: 21. Elo 2009 23:54
Paikkakunta: Espoo

Re: Lappeen V75 13.3.

ViestiKirjoittaja Optikko » 13. Maalis 2010 15:28

2 Vokkerin lupaus otti keulat ja vei vauhdilla, 500m 25,0 ja 1000m 25,5. 3 Vipanteri seuraili välimatkan päässä rinnallaan 5 B.Turolii, jonka takana 9 Saran Salama 2.ulkona, josta lähti hyökkäykseen 1000 jäljellä vain laukatakseen hetkeä myöhemmin päästyään toisen radan veturiksi. 6 Visul pääsi näin 2.ulos josta kohottautui kolmannelle n. 350 jäljellä ja rynnisti loppusuoran alussa kärkeen ja voittoon. 2 Vokkerin lupaus hyytyi sen verran että myös 5 B.Turolii ehti haparoidenkin ohi.
Avatar
Optikko
 
Viestit: 176
Liittynyt: 21. Elo 2009 23:54
Paikkakunta: Espoo

Re: Lappeen V75 13.3.

ViestiKirjoittaja Masa V » 13. Maalis 2010 15:41

VISUL lähti kolmannesta ulkoa kolmannelle, oli pääsemässä toiseen ulos, kun nostettiin uudelleen kolmannelle, mutta pääsi sujuvasti kääntämään toiseen ulos Saran salaman laukattua. Hyökkäsi loppukurvissa ja voitti lopulta varmasti. Hieno ajosuoritus, kun Raivio malttoi säästää kirin loppukurviin. Akseli Lahtinen nosti B.TUROLIIn niin ahtaasti toiselle, että loppumatkasta tuo olisi tiennyt hylkäystä - tosin nettikuva yhden kerran katsottuna, joten nämä heitot eivät välttämättä pidä paikkaansa, pitäisi katsoa useampi kerta nauhalta... Kuitenkin jyräsi sitten toista rataa mukavasti kakkoseksi. VOKKERIN LUPAUS pullasi keulassa ja veti 15 metrin etumatkalla muihin. Kesti yllättävänkin hyvin, vaikka joutui viime metreillä taipumaan kolmanneksi. KOKEVA kiri vain tasaisen hyvin, noiden vaiheiden jälkeen sitä olisi odottanut jo voittomatsiin. SARAN SALAMA laukkasi kierros jäljellä, sellainen tuntuma oli, ettei olisi ravillakaan tänään voittanut. B.HELMIINA ei löytänyt ravirytmiä missään vaiheessa vaan hapuili koko ajan.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Lappeen V75 13.3.

ViestiKirjoittaja Optikko » 13. Maalis 2010 15:51

75-4

2 piikkiin. 500m 12,0 .... 6 kp, 3 2s, 5 2u, 10 3u, 1000m 14,5 ! ... 9 4u... 4 3s

2 Mr Juantorena sitkisteli ihan hyvin loppusuorallakin vaikka 10 Minto's Romeo kiri hyvän juoksun saaneena helppoon voittoon. 9 Timot Gillroy kiri samoja latuja kakkoseksi ennen 2 Mr Juantorenaa, jonka taakse ajautunut ja pussiin jäänyt 1 Rainbow Unit näytti loppusuoralla "miljoonalta". 5 Lass Indus tuli hyvän reissun jälkeen vain tasaisesti. 6 Rehn Sisu antautui kuolemanpaikalta hyvissä ajoin.
Avatar
Optikko
 
Viestit: 176
Liittynyt: 21. Elo 2009 23:54
Paikkakunta: Espoo

Re: Lappeen V75 13.3.

ViestiKirjoittaja Masa V » 13. Maalis 2010 15:53

Forss tarjosi MINTOS ROMEOlle aivan 100% juoksun ja tuloksena helppo voitto. MR JUANTORENA oli todella urhoollinen kolmas keulasta kovan matkavauhdin jälkeen. FLYING CHECK oli lievä pettymys, kiri ihan suht hyvin, muttei silti riittänyt aivan totoon.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Lappeen V75 13.3.

ViestiKirjoittaja Masa V » 13. Maalis 2010 15:55

Joo, LASS INDUS oli kyllä pettymys, ajattelin sitä voittokamppailuun tuolta paikalta.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Lappeen V75 13.3.

ViestiKirjoittaja Optikko » 13. Maalis 2010 16:10

2 Tom Sunrise avasi vauhdikkaimmin mutta antoi 1.kaarteen lopussa keulat 3 Iron Chef Haimille, joka vastaavasti luovuttu ne pois sisältä ulos päässeelle 1 Roughenough Kempille. 10 Minto's Romeo lähti 3.ulkoa 1400 jäljellä eteenpäin edeten kierros jäljellä kuolemanpaikalle, josta ei lopussa saanut kärjestä otetta vaan jäi neljänneksi.

1 Roughenough Kemp voitti helposti ja 3 Iron Chef Haim tämän takana pussissa maaliin kakkosena. Takajoukoista ainoana porukkaan yhtyi lopussa 12 Man On The Moon, jonka juoksupaikka oli alussa viides sisällä mutta kiri hienosti kolmanneksi. Lopussa oli kakkossijakin lähellä. Muut jäivät kauas.
Avatar
Optikko
 
Viestit: 176
Liittynyt: 21. Elo 2009 23:54
Paikkakunta: Espoo

Re: Lappeen V75 13.3.

ViestiKirjoittaja Masa V » 13. Maalis 2010 16:13

Onpa Akseli Lahtinen tulessa, teräviä ajosuorituksia, terävä nousu toiselle ja sitten kohti keulaa siihen malliin, ettei Heikarille tullut mieleenkään alkaa vastaamaan.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Lappeen V75 13.3.

ViestiKirjoittaja Optikko » 13. Maalis 2010 16:31

75-5

3,4 ja 5 avasivat parhaiten. 3 Mönster otti aluksi keulat mutta antoi ne lähdön suursuosikki 5 Maggies Boylle. 4 Amor Plem otti paikan 3.sisältä. Toisella radalla kohti johtavaa eteni 7 Cover Capital perässään 6 Swing King toisessa ulkona, jonka takana 9 Viking Haro.

Viimeisessä kaarteessa 6 Swing King hyökkäsi kolmatta mutta viimeisimmät metrit tuli ahnaimmin 9 Viking Haro, joka puristi linjalle kakkoseksi. 5 Maggies Boy voitti keulasta varmasti. Jossiteltavaa jäi 3 Mönsterille, joka jäi Maggies Boyn taa pussiin. Samoin 4 Amor Plemille näytti jäävän kosolti voimia. Ahokas haki sillä kovasti tilaa loppusuoralla kaistoja vaihdellen. 6 Swing Kingin spurtti ei nappireissusta huolimatta riittänyt ihan perille asti, taisi jäädä neljänneksi.
Avatar
Optikko
 
Viestit: 176
Liittynyt: 21. Elo 2009 23:54
Paikkakunta: Espoo

Re: Lappeen V75 13.3.

ViestiKirjoittaja Masa V » 13. Maalis 2010 16:38

Yllättävän korkea duo-kerroin, 7,00. Kuitenkin suosikki - suursuosikki yhdistelmä. Peliprosenttien valossa kertoimen olisi pitänyt olla noin 4. Syynä ilmeisesti se, että selvästi pohjiin pelattiin 10 Amazing Sunrise - 5 Maggies Boy.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Lappeen V75 13.3.

ViestiKirjoittaja Optikko » 13. Maalis 2010 16:43

Masa V kirjoitti:Yllättävän korkea duo-kerroin, 7,00. Kuitenkin suosikki - suursuosikki yhdistelmä. Peliprosenttien valossa kertoimen olisi pitänyt olla noin 4. Syynä ilmeisesti se, että selvästi pohjiin pelattiin 10 Amazing Sunrise - 5 Maggies Boy.


Kyllähän tuo Amazing Sunrise pelimielessä kuumeni melkoisesti (75-pelissä taisi olla kolmossuosikki, ratapelissä voittajapelin suosikki sekä kaksareissa kahdessa pelatuimmassa). Osasyynä saattoi olla vielä sekin, että edellisen lähdön oli voittanut sama kuski samalta lähtöpaikalta :)
Avatar
Optikko
 
Viestit: 176
Liittynyt: 21. Elo 2009 23:54
Paikkakunta: Espoo

Re: Lappeen V75 13.3.

ViestiKirjoittaja Masa V » 13. Maalis 2010 16:51

Joo, ajattelin kanssa että Forss joka edellisen voitti ja tuntuu olevan vedossa, tiputti kerrointa...

RIUTAN TUURI voitti niukasti mutta varmasti, oli hieno kamppailu. Okkolinin hevoset jatkaa huippuvireessä.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Lappeen V75 13.3.

ViestiKirjoittaja Optikko » 13. Maalis 2010 16:57

75-7

Lähtölaukat nroille 1,4,7 ja 8. Suosikki 2 Riutan Tuuri eteni keulaan. Taakse pääsi 1 Lipsella. 9 Tujaus pääsi 2.ulos kun 5 Laaserin kuva kiertyi sen eteen vetämään toista rataa. 12 Kopernikus pääsi etenemään 3.ulos josta nousi hyökkäykseen viimeisen takasuoran lopussa ja haastoi hyvin voittaneen 2 Riutan Tuurin, jonka taakse jäi hyvävoimaisen näköisenä kiinni neljänneksi 1 Lipsella. 5 Laaserin Kuva oli hyvä kolmas johtavan rinnalta.

On tuo Riutan Tuuri muuten varmaan yksi vaaleimmista suomenhevosista :o
Avatar
Optikko
 
Viestit: 176
Liittynyt: 21. Elo 2009 23:54
Paikkakunta: Espoo

Re: Lappeen V75 13.3.

ViestiKirjoittaja Optikko » 13. Maalis 2010 17:00

V75 antoi 7oikein -tulokseen yltäneille 77 euroa. 6- ja 5-oikein tuloksiin päässeet jäivät voitto-osuudetta.

V4 kerroin oli tänään 77,52 ja päivän duon tosiaan tasan 7,00
Avatar
Optikko
 
Viestit: 176
Liittynyt: 21. Elo 2009 23:54
Paikkakunta: Espoo

Re: Lappeen V75 13.3.

ViestiKirjoittaja Optikko » 13. Maalis 2010 17:03

Saran Salaman (ainakin 2 laukkaa ennen keskeytystä) kohtalona oli tänään kengän tipahtaminen. Sitä en osaa sanoa, olisiko pärjännyt muutenkaan.

Lisäksi B. Helmiinalta putosivat molemmat etukengät :roll:
Avatar
Optikko
 
Viestit: 176
Liittynyt: 21. Elo 2009 23:54
Paikkakunta: Espoo

Re: Lappeen V75 13.3.

ViestiKirjoittaja Masa V » 13. Maalis 2010 19:04

Hyvä tietää tuo, että kuninkaallisten kengät lähtivät. Eli se saattaa selittää hieman epävireisen vaikutelman. Seuraavalla kerralla molemmat voivat olla ihan erilaisessa iskussa.

Jotenkin vaan luulen, että Saran Salama ei enää kuninkuuskisan kärkeen nouse ja avoimella tasolla voitot voivat olla jo muutenkin tiukassa. Kuninkuuskisaan ilman muuta, mutta veikkaan ettei aivan kärkeen tule siellä riittämään. Nyt kun näin ennustan, niin voittaa varmaan kuninkuuden... :)
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Seuraava

Paluu Totopelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 21 vierailijaa

cron