Lähtöjen sijoittelusta

Tällä alueella keskustellaan totopeleistä. Vihjeet, jossittelut ja muut vastaavat tänne.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Lähtöjen sijoittelusta

ViestiKirjoittaja Optikko » 04. Maalis 2010 14:56

Lähtöjen sijoittelut varsinkin V75-päivinä ovat aiemminkin herättäneet minussa ihmetystä. Nyt sitten Vermossa, jossa on sinänsä mielenkiintoiset lähdöt, on v4-lähtöihin sijoitettu peräti kaksi lähtöä, jossa on hyvinkin selvät suosikit. Niin French Express kuin E L Mikkokin tulevat keräämään melkoiset prosentit. No, Dundeen keskiviikkoinen voitto tasoittaa varmaan hieman prosentteja.

Kuitenkin kummastuttaa, miksi tällaiset lähdöt on valittu v4-kohteiksi. Realistisesti ajatellen kovinkaan isoa kerrointa ei ole odotettavissa. Toisaalta monet kammoksuvat kertaistettujen tekemistä eikä kaikilla ole edes varaa moiseen. Samoin on päivän duo-lähtöjen osalta tilanne sellainen, että lähdöt saisivat olla paperilla etukäteen hieman tasaisempia.

Jos itse saisin valtuudet sijoitella nuo lähdöt uudelleen, tekisin näin:
75-1: SH Haastajadivisioonkarsinta pysyisi paikallaan
75-2: LV Haastajadivisioonakarsinta siirtyisi tähän 75-7:sta

75-3/V4-1: LV Pronssidivisioonakarsinta (aiemmin 75-5/V4-3/PD-1) voisi toimia veenelkun avauslähtönä
75-4/V4-2: LV Hopeadivisioonakarsinta (aiemmin 75-3/V4-1) - tämän voisi pitää nelkussa vähän helpompana lähtönä. Toki vaikeusastetta voisi vieläkin kiristää vaihtamalla tähän vaikkapa SH haastajadivisioonakarsinnan.

75-5/V4-3/PD-1: LV Tammadivisioonakarsinta (aiemmin 75-2) - Kyllähän yksi 16 hevosen lähtö olisi hyvä sijoittaa nimenomaan veeneloseen. Myös Päivän Duoon tällainen sopii huomattavasti paremmin kuin esim vajaa kultadivisioonalähtö.
75-6/V4-4/PD-2: SH Huippudivisioonakarsinta (aiemmin 75-4/V4-2) päättäisi veenelosen ja päivän duon. Tällaisessa lähdössä suosikkeja on moneen makuun. Päivän duo-kertoimetkin tulisivat olemaan pelaamiseen innostavammalla tasolla.

75-7: LV Kultadivisioonakarsinnan (aiemmin 75-6/V4-4/PD-2) voikin jättää hyvillä mielin 75-pelin päätöskohteeksi. Porukkakin saadaan pysymään radalla pidempään paikan päällä, kun huippulähtö on sijoitettu loppulähtöihin.

Näin lähtöjä siirtämällä V75-pelin vaikeusaste ei muutu, mutta V4- ja PD-pelimuotoihin saataisiin varmasti vaihtojen osalta nostetta.

Huippulähdöistä puheenollen Vermo on tehnyt nyt myös niin että suomenhevosten vastaava on vasta lähtönä 10. Tosin lähdön ollessa vajaa ja sisältäen todella ylivoimaisen suosikin, on tuo ratkaisu on hyvinkin perusteltua, että sitä ei ole V75-lähdöksi huolittu. Eli jotain hyvääkin.
Avatar
Optikko
 
Viestit: 176
Liittynyt: 21. Elo 2009 23:54
Paikkakunta: Espoo

Re: Lähtöjen sijoittelusta

ViestiKirjoittaja Neliveto » 04. Maalis 2010 21:16

Optikko kirjoitti: 75-7: LV Kultadivisioonakarsinnan (aiemmin 75-6/V4-4/PD-2) voikin jättää hyvillä mielin 75-pelin päätöskohteeksi. Porukkakin saadaan pysymään radalla pidempään paikan päällä, kun huippulähtö on sijoitettu loppulähtöihin.


Tuota Helsinki-ajon sijoittamista seitsemänneksi lähdöksi ihmettelin itsekin. Luonnollinen paikka päivän päälähdölle olisi 75-kierroksen huippuna viimeisenä kohdelähtönä. Nyt vielä pelillisetkin seikat puoltavat tällaista järjestelyä.
Neliveto
 
Viestit: 2845
Liittynyt: 06. Syys 2009 19:08


Paluu Totopelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 23 vierailijaa

cron