Oulu 15.2

Tällä alueella keskustellaan totopeleistä. Vihjeet, jossittelut ja muut vastaavat tänne.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Oulu 15.2

ViestiKirjoittaja Neliveto » 15. Helmi 2010 18:04

Oulu aloittaa raviviikon ihan mielenkiintoisilla TotoTv-raveilla.

Ensimmäisessä kohtessa on monta mahdollista voitontavoittelijaa. 3 WRAP IT UP oli hyvä lounasravivoitossaan ja on pelattu suosikiksi. Volttilähtö aiheuttaa kuitenkin ruunalle isohkon laukkariskin, joten varmistuksiin on syytä. Nousukuntoinen 9 FAIRYTALE'S KING vahvistuu Jaaralla, ja viisi prosenttia tuntuu vähältä. 10 HOSE LEElle saattaa pikku kiertely sopia. Sen verran laiska oli Kaustisella keulasta, vaikka toki varmasti voittikin. 5 NAGLOG on sekin unohdettu Bodenin hutistartin takia.

Toisessa kohteessa 2 PAUSKERI on kerännyt yli 70 prosentin peliosuuden. Selvä suosikki se tähän on, mutta ainakin kovavireinen 7 TÄHTIJOKKE haastaa varmasti. Myös hiljalleen parantava 3 MOKOMANI voisi olla huomion arvoinen.

Kolmannessa kohteessa koviakin lähtöjä viime vuonna kolunnut 5 WEDNESDAY palaa tauolta. Kaksi edellistä tauoltapaluuta ovat olleet voitokkaita, ja kaukana ei varmaan ole ykkössija nytkään. Suosikiksi pelattu 9 MILORD FOLLO oli kieltämättä hyvä Ylivieskan voitossaan, mutta jos Wednesday on vähänkään vireessä, ei ole Milord Follolla siitä ohi asiaa. 3 WOODHILL'S HUGE on kova haastaja suosikkikaksikolle.

Viimeisessä kohteessa eturivin 4 SIMPLY THE BOSS ja takarivin 12 RIM BAY DUVAL erottuvat muusta porukasta niin selvästi, että ihme on jos voitto kaksikon ulkopuolelle lipsahtaa.
Neliveto
 
Viestit: 2845
Liittynyt: 06. Syys 2009 19:08

Re: Oulu 15.2

ViestiKirjoittaja Harri H » 15. Helmi 2010 21:50

Nämä kisat ehti karata töiden vuoksi vähän ohi, mutta troikkalähtöön voisi kokeilla Dragon's Ridea. Onnistuneella reissulla ihan mahdollinen voittaja, viimeksi tipahti kenkä, nyt toivottavasti samaa ei tapahdu :)
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42


Paluu Totopelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 26 vierailijaa

cron