Teivon V4-pohjia

Tällä alueella keskustellaan totopeleistä. Vihjeet, jossittelut ja muut vastaavat tänne.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Teivon V4-pohjia

ViestiKirjoittaja nipa » 12. Tammi 2010 11:45

Idealamppu ei aamulla ottanut syttyäkseen Teivon illan veeneloseen eivätkä mahdolliset varmatkaan ilmoittautuneet lähtölistoilta. Piti odottaa pelin käynnistymistä ja pientä vinkkiä hevosista, joihin tarttuu peleissä kansan karttuisa käsi. Hullua hurskaammaksi ei tullut tosin niistäkään.

Maltillisesti on toistaiseksi pelattu V4-avausta. Hyvät prosentit (25) olisi varmaksi Alvar The Wavella, mutta tuskin se lapulle riittää. Com Robia ajattelin tähän hätään yllättäjänä ja sopiva merkki saattaisi tässä olla Antti Teivaisen rattailleen saava Ouraykin, vaikka voitot heikommilla kuskeilla ovat olleet kortilla.

Toisessa kohteessa tulee Akseli Lahtisen Sir Sound niin pitkältä tauolta, että saa harjoitella minun lapulleni ainakin tämän lähdön, jossa kuitilleni nousee ensimmäisenä paremmalta paikalta Juha Länsimäen Baby Moose ja vasta sen jälkeen takarivistä Moilasen Akun kaksi tolppaa alla ravaava Jumble Girl.

Jos lappuun varmaa hakisi, olisi kai viisainta vetää pitkää tikkua kolmannen koitoksen William Stepin ja Ricardon välillä, mutta jätetään se tikku vielä vetämättä, vaikka Moilasen pienemmät prosentit houkuttelisivat enemmän. Olisi tuossa ulkoratojen Marie Laveau ja Falcokin sekä yllärinä takarivistä Acceleration, mutta annetaan olla isompien lappujen tekijöille.

Pari on melko selvää kauraa myös rivin päätökseksi Rosimon Cranberry Pellini ja Pekka Vehviläisen Mr Icebreaker kummallakin tolppa alla. Muiden vähänkin mahdollisten ajot ovat menneet viime aikoina enemmän tai vähemmän penkin alle, joten vain tuo suosikkipari lapulle tässä vaiheessa pohjaan vedetään.

7,5,3 - 4,9 - 3,6 - 6,7
nipa
 
Viestit: 2346
Liittynyt: 29. Elo 2009 19:46

Re: Teivon V4-pohjia

ViestiKirjoittaja nipa » 12. Tammi 2010 15:02

Jatketaan aamun harjoituksia.

V5-avaukseen täräytetään toki suosikki Alvar The Wave, mutta myös aamusta peliosuuttaan lihottanut Com Rob. Aamulla kutitteli kolmantena Teivaisen Ouray, mutta myös Mikan Bwt Marco saattaisi käydä pyydykseen silloin kun ei sitä kukaan pahemmin odota.

Jo aamulla hylkäsin pitkältä tauolta Sir Soundin ja vähän tekisi mieli heittää kakkossuosikkina starttaava Jumble Girlkin luiskaan, mutta liian orvoksi yksin jäisi aamuni päivänsäde Baby Moose lapulle, joten olkoon Moilasen Akun JG kumminkin kaverina.

Aamulla vetelin pitkää tikkua kolmannessa koitoksessa päivän varmasta ja yhtä pitkä tikku Moilasen Ricardolle ja Kelan William Stepille tuli. Nyt on ratkaisu kuitenkin tehtävä ja kakkossuosikki Ricardo aina ahneella ykkössuosikki William Stepin voittaa.

Suosikkipari oli ensivaikutelmissa V4-päätöksessäkin. Nyt pannaan vielä mahdollista lunastusta sen verran paremmaksi, että otetaan kuitille kolmantena mahdollisuuksiinsa nähden lievästi alipelattu Allyhills Ulrika.

Teivo 12.01
Peli: V4 3,5,7,10(11,1)/4,9(1,10)/3(6,8)/6,7,9(10,1)
nipa
 
Viestit: 2346
Liittynyt: 29. Elo 2009 19:46

Re: Teivon V4-pohjia

ViestiKirjoittaja Blck » 12. Tammi 2010 17:00

Teivossa tosiaan tänään ravataan ja kelikin vaikuttaa oikein mukavalta viime aikojen pakkasiin nähden. Josko sitten hevosetkin liikkuisivat mukavaan malliin ja toisivat rahaa turisijoille. Teivon nelkkua kaavaillaan lähtöhetkillä tähän tapaan:

V4-avauksessa vaikuttaisi Com Rob mukavalta merkiltä. Se saa taas rattailleen Heikki Torvisen, mikä on selkeä parannus maan parhaaseen yliarvostetuinpaan kuskiin, Seppo Markkulaan, verrattuna. Prosentitkin ovat kohdallaan, mitä sitten ovatkaan. Lapulle laitetaan, mutta ei varmaksi, koska Harri Koivunenkin lähdössä ohjastaa. Tai ehkä varmaksi jos lämmitysplussa Teivosta 22.12 muuttuisi tuplaplussaksi. Pianhan sen näkee. Alvar the Wavea kaavaillaan lapulle myös, samoin kuin kuskinparannuksen kokevia BWT Marcoa ja Emergencyä. Ehkäpä lapulle löytää tiensä myös Suomen paras kuski Antti Teivainen, ja tietysti hyvältä paikalta starttaava When in Rome, vaikka en olekaan 300 kilometriä lähempänä kyseistä kaupunkia koskaan käynyt.

Toisessa Sir Sound on mukavista prosenteistaan huolimatta varmistettava. Joku tämän varmasti varmaksikin laittaa, mutta silloin joutuu tässä ehkä putoamaan. Jumble Girlillä on rattaillaan Suomen ykköskuski, joten hyvältä paikaltaan sekin on ylipelattuna lapulle laitettava. Mukaan kaavaillaan vielä Suomen parasta dödsikuskia Tapsa Perttusta, Pohjanmaan ehkä parasta kuskia Juha Länsimäkeä sekä takarivin kaksikkoa 10,11 joilla kaikilla prosentit tuntuvat puoltavan pelaamista. Myös Sternkönigillä on kiva paikka ja nimi, joten sekin lapulle. Viimeisenä vielä joskus hyviä juoksuja tehnyt Golden Unicorn.

Kolmannessa kahden kauppa ja kolmannen korvapuusti? Ricardo ei ole parhaimmillaan, mutta voisi nyt keulasta mukavilla prosenteilla tulla lapulle, rattaillaan tietysti Suomen ykköskuski Ari Moilanen. Ari Kelaa William Stepilläkin riville kaavaillaan, mutta niin tehdään myös Suomen parhaan ravikuskituomarin Hannu Korven Falcon kohdalla. Mukaan vielä Suomen paras nettikuski Mika Forss ja Suomen paras sisäratakuski Harri Koivunen, kaikki sopivilla prosenteilla kiinnostavat.

Viimeisessä kohteessa tuskin kukaan haluaa pudota Suomen nopeimpaan kuskiin Antti Teivaiseen, takarivin paikasta huolimatta. Eipä kateeksi käy lähtöpaikan puolesta Pekka Vehviläisen Mr Icebreakeria joka tuntuisi hyvässä kunnossa olevan ja prosentitkin puoltavat. Cranberry Pelliniä ajaa Suomen paras harvoin tiistaina ohjastava kuski Kari Rosimo, joten sekin täytyy lapulle laittaa. Flavio Hippiä ei myöskään kannata sisäradaltaan unohtaa, prosentit tuntuvat olevan aika mukavat. Viimeisenä lapulle sitten Suomen paras amatöörinaiskuski Minna Rampa Ulrikallaan sopivin prosentein. Näin saadaan Suomen parhaalle raviradalle mukavan näköinen nelkku alustavasti aikaan, katsellaan vielä ravien aikana josko peliä sisäänkin jätettäisiin. Eikä jätetä huomiotta muidenkaan vihjeitä, varsinkaan jos naisilta sellaisia saa.
Blck
 
Viestit: 70
Liittynyt: 20. Loka 2009 15:24


Paluu Totopelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 23 vierailijaa

cron