"Nelostietä" Kouvolaan

Tällä alueella keskustellaan totopeleistä. Vihjeet, jossittelut ja muut vastaavat tänne.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

"Nelostietä" Kouvolaan

ViestiKirjoittaja nipa » 07. Tammi 2010 10:15

Kouvolan maanantainen V4-peli alkaa siihen malliin, että aamuvoimistelun ensivaikutelmaan sopii kuin satula lehmälle Siru Lotto laulajamestari Puikkosen Pete ohjissaan. On sillä pelillisiäkin perusteita lapulla, jolle nousee sen seuraksi aluksi vain Turon Milli. Muita katsellaan pelin kehittyessä.

Jos toisessa kohteessa paljon peliä saavaa Alex Von Bentziä varmistelisin, olisi ehdolla Turon Millin tapaan toisena Future Way, vaikka kuski tässäkin vähän mietityttää. Saattaa jäädä Lindroosin Peterin AVB varmaksikin, mutta eipä hätäillä tässäkään vielä.

Kolmannessa kohteessa taitaa kansa pelata sankoin joukoin suosikiksi Nevele High'n, mutta tässäkin on hyvänä kytiksenä Ari Moilanen ja Night Porter, vaikka se ei uudenvuodenaatonaattona Vermossa menestynytkään. Saattaa tulla "yöportsari" vedetyksi kerrottuun pyydykseen jopa varmaksi - jos tänään sellainen tehdään.

Kouvolan V4-päätöksessä voi pysyvä pyykki eli varma olla pantuna Jyrki Tammimetsän Multiple Choicessa vähän edellisenkin Kouvolan-juoksun perusteella. Niemisen Gone Whit Windsongin pelaamiseen liittyisi vähän huumoriakin, mutta menköön aamussa. Muita vähän vakavammin otettavia otetaan syyniin vähän lähempänä pelitapahtumaa. Nyt pareittain vielä näin:

7,10 - 4,3 - 5,4 - 9,7
nipa
 
Viestit: 2346
Liittynyt: 29. Elo 2009 19:46

Re: "Nelostietä" Kouvolaan

ViestiKirjoittaja Harri H » 07. Tammi 2010 14:28

Vaikea sanoa tässä vaiheessa onko pelipäivä, vai keskitynkö suojelemaan tämän vuoden hyvää palautusprosenttiani totaalipassauksella :)

Enivei, luodaanpa nyt pientä silmäystä illan nelkkukohteisiin. Avauskohde näyttää äärimmäisen tasaiselta, kuten prosentitkin kertovat. Tuulian Toive on pohja, mutta ainoastaan 18%:n osuudella. Yli 10% on kerännyt neljä muutakin hevosta. Ei tästä vähillä merkeillä taida selvitä, suosikkien lisäksi voisi nostaa esille vain 2 prosenttia pelatun Vitalin, joka on ihan pystyvä hevonen sarjoihinsa.

Toisessa kohteessa helpottaa hieman, sillä Alex Von Bentz lienee todella liki voittoa. Tuskin kaipaa varmistuksia, vaikka peliosuus onkin yli 50%:n. Order By Bossin pitäisi kai olla jonkinlainen tykki, mutta tuskin se vielä tässä Alex Von Bentziä lyö.

Kolmannen kohteen Neville High on myös lähellä voittoa, joskin tauko alla siihen on suhtauduttava jonkinlaisella varauksella. Kyvyiltään Neville High on lähtöön ylivoimainen hevonen. Livi Blaze kilpailee hyvässä iskussa, ja on ensimmäinen varmistusrasti, jos suosikille kavereita hakee. Night Porter kuuluu siihen joukkoon, jotka aiheuttavat pelimiehille harmaita hiuksia. Jos päivän vire on kohdillaan, riittää tämä ihan kärkeenkin, mutta huonona päivänä jää hännille.

Päätöksen suosikki Multiple Choice on varmasti liki, mutta jo pelkästään Jyrki Tammimetsän vuoksi tämä on pakko varmistaa. Riittääkö sitten varmistusrasteiksi Feelque ja We Want More? Ehkä. Ehkä ei.

Mistään erityisen maistuvasta V4-pelistä ei voi puhua, kun ei oikein ideoita hirveästi ole. Mutta katsotaan nyt, on sitä ennenkin ilman ideoita pelattu, huonolla menestyksellä :)
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42


Paluu Totopelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 30 vierailijaa

cron