Oulu 4.1

Tällä alueella keskustellaan totopeleistä. Vihjeet, jossittelut ja muut vastaavat tänne.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Oulu 4.1

ViestiKirjoittaja Neliveto » 04. Tammi 2010 18:51

Äimäraution ravikausi aukeaa tänään varsin arktisessa säässä. V4-kohteet vaikuttavat enimmäkseen melko selviltä, mutta viikonlopun kisailujen perusteella yllätyksiä voi mm. hyisistä olosuhteista johtuen tulla.

V4-1: Paljon poisjääntejä ja jäljelle jääneistä 12 TURON AJATUS on pelattu yli 50 prosenttiseksi suosikiksi. Vaikka takamatkaa on 40 metriä, niin kierrettävää ei hirveästi ole. Voitto on siis varsin lähellä, kun vielä ravikin on ollut viime kilpailuissa aiempaa varmempaa. Kelvannee varmaksi.

V4-2: Suuri suosikki löytyy tähänkin, nimittäin 7 SATURNUS HOSS. Ruuna on ollut todella vakuuttava kahteen edelliseen starttiin, ja vaikka se ei ole aiemmin mailia mennytkään, niin tuskin matkasta muodostuu minkäänlaista ongelmaa. Varma-ainesta voisi olla tässäkin. 1 DONAWAY avaa kovaa, ja voisi olla keulasta vahvoilla.

V4-3: Kaksikko 2 LEMON AVENGER ja 9 VETS THUNDERKING ovat keränneet oli 80 prosenttia peliosuudesta. Lemon Avenger kiri viimeksi Oulussa varmaan voittoon ja nyt on luultavasti keulajuoksun vuoro. Vets Thunderking on joutunut jälleen sille huonolle takarivin paikalle, mutta kirinee silti lähelle voittoa. Kaksikon jälkeen lähtö on varsin tasainen, joten kahdella rastilla luulisi tämä lähtö menevän.

V4-4: Veenelosen tasaisin lähtö, johon voisi sovitella useampiakin merkkejä. 1 MY SHAMROCK alkaa olla kunnossa, ja viime lähdössä se esitti mainion loppuvedon. Sisäradan paikka ei ole kuitenkaan paras mahdollinen, joten ei ehkä varmaksi asti kelpaa. 11 ZELL GOLDENHOOF on kilpaillut pariin viimeiseen kovissa lähdöissä, ja vaikka takarivin paikka sitä hidastaakin, on se varsin mahdollinen menestyjä. Vielä 7 LASS HETHROW laukkasi viimeksi tototaistosta, ja voi nytkin menestyä.

Kapeaa riviä voisi harkita. Pitää vielä arpoa oikeat varmat ;)
Neliveto
 
Viestit: 2845
Liittynyt: 06. Syys 2009 19:08

Paluu Totopelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 26 vierailijaa

cron