Teivon V75 2.1.2010

Tällä alueella keskustellaan totopeleistä. Vihjeet, jossittelut ja muut vastaavat tänne.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Teivon V75 2.1.2010

ViestiKirjoittaja Harri H » 31. Joulu 2009 23:44

Vuoden 2010 ensimmäiset V75-kisat käydään Teivon raviradalla.

Avauskohteessa kansa luottaa sisimpien ratojen hevosiin. Suosikiksi nousee 3 I.P. PIIRTO, joka kilpailee mainiossa iskussa. Viimeksi se tsemppasi asiallisesti kuolemanpaikalta kakkoseksi Hovimäen voittamassa lähdössä. Nyt vastassa ei ole yhtään Hovimäen tasoista hevosta, joten I.P. Piirtoa on syytä odottaa ihan kärkeen. 1 JULIVIRI ja 2 EKIN KUNKKU ovat suosikin tavoin hyvässä viressä, ja nousevat vakavimmiksi haastajiksi. Näistä ehkä Juliviri on maistuvampi merkki. Paalun neljäs hevonen on 4 RAKSAUS, joka taistelee ainakin totosijasta.

Takamatkan hevosista on vaikea löytää voittajakandidaatteja. Ehkä 8 MUKSANTELI voisi omata jonkinlaiset saumat. Kyvykkääksi, mutta samalla myös epävarmaksi tiedetty tamma palailee tauolta, ja oli jo viimeksi asiallinen. 13 TÄHTIJOKKE ei viimeksi vakuuttanut, joten sen voitto olisi pieni yllätys. Lahjoja tälläkin toki riitää ihan kärkipäähän. Kyvykäs 14 RIISIK palailee paussilta ja voi hiljalleen petrata. Kierrettävää on kuitenkin turhan paljon.

Toinen kohde on tammojen sähäkkä maili. 5 SIMB CINDERELLA on rastattu suosikiksi, mutta tuskin siitäkään ihan varmaksi asti on. 6 GISELA FARMING lähtee reippaasti matkaan, ja on varottava. 8 NAJZ ATHENA kilpailee oivassa vireessä, eikä ole ihan ulkona pahalta paikaltaan. 11 LITTLE STAR BECCA esitti viimeisessään lupaavia otteita, eikä sen voitto ole mahdottomuus tässäkään. 7 NOVIA on sijoittunut viimeisissään totoon, mutta voittoon asti se ei ole toviin yltänyt. Myös tässä voitto olisi pieni yllätys, mutta totosija ihan mahdollinen.

Lähtö on perinteiseen tammalähtötyyliin pyöreä, joten tälläkin kertaa voisi harkita vaikka läpäriä.

Kolmannessa kohteessa 10 LEX MADONNA on viime starttien perusteella erittäin lähellä voittoa. Jutta Ihalaisen ajokki kilpailee lähes elämänsä kunnossa, eikä kolmas peräkkäinen voitto ole kaukana. Haastajien joukosta nousevat esiin ensimmäisenä 3 REHN SISU ja 4 NOBODYPAYMYBILLS. Myös 1 KUBA SILAS on nyt varottava, sillä pitkästä aikaa se starttaa hyvältä paikalta. 7 MR JUANTORENA ja 11 SCORPIO kärkkyvät suosikkien epäonnea, molemmilla totosaumat.

4 RICARDO on neljännen kohteen suosikki. Paljon ovat peliä keränneet 3 SERENADE SOUND ja 6 FALCO. Koko triolla on hyvät voittosaumat, mutta ei tässä muutkaan ihan ulkona ole. Sen verran tasainen lähtö, että mikäli tammalähdöstä löytyy ideoita, voisi läpäriä harkita tähän. Ei lähde ainakaan vielä aukeamaan.

Kolmesta viimeisestä kohteesta löytyy alkupään lähtöjä selvemmät suosikit; 4 ELLAN KYMPPI (47%), 9 FRENCH EXPRESS (67%) ja 10 LARS (47%). Triosta erityisesti French Express on erittäin todennäköinen voittaja. Ruunan ykköshaastaja on 5 VIPER ACKTION, jolla on kuitenkin kova työ edessä, mikäli aikoo suosikin selättää.

Ellan Kympin kovin haastaja on viimeksi V75:ssä suursuosikkina pettänyt 8 KILUN PEEDRO. Se epäonnistui myös Porin iltaraveissa, joten vire on hieman arvoitus. Myös 3 FILHO voidaan lukea suht vakavaksi haastajaksi, sillä Teemu Okkolinin suojatti kilpailee mainiossa vireessä. 12 PLANTOM palaa tauolta, ja on arvoitus. Tämä on kuitenkin ollut monesti talven valtias, joten seurataan mielenkiinnolla.

Lars saa tiukan haasteen numerolta 7 TIINAN VILI, joka on suosikin tavoin kerännyt kovat prosentit. On hyvin epätodennäköistä, että voitto lipsahtaisi ohi suosikkikaksion. Näistä kuitenkin prosenttien valossa Tiinan Vili maistuu enemmän. Jopa varmaksi? Mene ja tiedä.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Teivon V75 2.1.2010

ViestiKirjoittaja nipa » 01. Tammi 2010 11:37

Saattaapa hyvinkin oikea V75-rivi tuosta Harrin avauksesta löytyä. Itse askartelin viime vuoden viimeisena ravitekona 80 sentin pohjan, jota huomenissa täydentelen ja jonka jo 50 sentin panoksella ehdin Veikkaukselle pukatakin.

I 2 3
II 5 11
III 3
IV 4 12
V 4
VI 9
VII 7 10


Eipä noista kaameasti kannata nimiä ja numeroita muita ylemmäs repiä. Rehn Sisua ideoin kumminkin vähän varmaksikin, samoin kuin noita Harrinkin esiinnostamia Ellan Kymppiä ja French Expressiä. Tiinan Vili olkoon varmistus Larsille.

Näihin ehkä huomenna jotakin lisäilläänkin - tai sitten ei.
nipa
 
Viestit: 2346
Liittynyt: 29. Elo 2009 19:46

Re: Teivon V75 2.1.2010

ViestiKirjoittaja Masa V » 02. Tammi 2010 02:48

V75-1
I.P.PIIRTOa harkiten ideavarmaksi, 34% on liian vähän. Vertailukohta EKIN KUNKKUun on esim. viime startti, kun tämä tsemppasi kuolemasta kakkoseksi Hovimäkeä vastaan, ja samassa lähdössä johtavan takana juossut Ekin Kunkku oli 6. parikymmentä metriä taaempana. On vaikea kuvitella I.P.Piirron ravilla häviävän tätä lähtöä ainakaan Ekin Kunkulle, meni juoksuasetelmat miten tahansa. Jos varmistaa, niin mieluummin JULIVIRI tai ehkä vielä vähemmän pelattu RAKSAUS, joka oli edellä mainitussa Hovimäen voittamassa lähdössä 3. Paalulla on niin kova nelikko, että takamatkalaiset on heikoilla. Ainoastaan MUKSANTELI voisi onnistuessaan pistää koko porukan tiukoille.

V75-2
On kyllä todella hankala tammadivari. Useita rasteja tarvitaan. Ainakin unohdettu NAJZ ATHENA lapulle pahasta paikasta huolimatta, oli todella pirteä viimeksi.

V75-3
REHN SISU on oma perusrasti tähän, viimeksi oli mahdoton tehtävä nousta takamatkalta In This Cornerin ohi, nyt vaihteeksi kunnon asetelmat. Ehkei sentään varmaksi asti, kun kuitenkin LEX MADONNA ja NOBODYPAYMYBILLS myös iskussa. KUBA SILAS ailahtelee, hyvänä päivänä voi voittaa koko porukan.

V75-4
Vaikea lähtö, ehkä SERENADE SOUND ja RICARDO pohjarastit, sen sijaan FALCO tuntuu aika paljon pelatulta, kun useimmat voitot kuitenkin helpommista lähdöistä. Ylläreistä POWIEW K.A. maistuu, vaikka myös voittanut helpompia lähtöjä, niin oli viimeksi kyllä todella vakuuttava ja 4% liian vähän. Myös kaksariin hyvä pelikohde.

V75-5
ELLAN KYMPPI on näistä asemista selvä suosikki, pieni vaara lähtölaukkaan tosin on nytkin. KILUN PEEDROa ei vielä kannata täysin unohtaa, kunto yhä tallella, mutta mitään raskaita juoksuja ja pitkiä kirejä tämä ei taida kestää. Ellan Kympin voittaminen vaatisi aivan nappijuoksun. FILHO ja viimeksi tilaa saatuaan hyvin kirinyt TURON VALO ainakin kaksariin mahdollisia hevosia, nämä aika tasavahvoja mutta jostain syystä Turon Valon prossat paljon alhaisemmat. PLANTOMiin en vielä usko yhtään, vaan takamatkan kovin on mielestäni pelaamaton KOKEVA. On noussut kovaan kuntoon, kahteen viimeiseen oikein vahvat juoksut ja vaikutti hyvältä myös näissä laukkastarteissa. Voisi kaksariin venyessään antaa kovan kertoimen.

V75-6
FRENCH EXPRESS tuntuu varmalta, vaikka toinen voittokone VIPER ACKTION vastassa. French Express saa hyvän paikan toiselta radalta, kun edestä lähtee salama-avaaja Kustaasin. Teivon pitkällä suoralla nakertaa Viper Acktionin, joka palaa tauolta. Muiden voitto olisi jättiyllätys, ehkä JE TAIME voisi hyvänä päivänään haastaa suosikit.

V75-7
LARS ja TIINAN VILI ratkaisevat voiton kohtalon, kaksi rastia luultavasti riittää. Jos haluaa jättipottia hakea, niin voi kokeilla 0% VÄRIN VÄLKEttä, joka laukkaa lähes aina, mutta on esittänyt hurjaa kuntoa esimerkiksi voittostartissaan ja viimeksikin. VÖRKKELI oli Seinäjoella väkivahva 2., vaikka joutui koko matkan kiertämään kolmatta rataa. Viimeksi homma pilaantui laukkaan, joten voi siis olla iskussa nytkin.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Teivon V75 2.1.2010

ViestiKirjoittaja Chocolate » 02. Tammi 2010 09:43

Itse olen hopeadivarissa ehdottomasti Viper Acktionin kannalla. Prosentit 13 (VA) vs. 69 (FE) tuntuvat käsittämättömiltä. Viimeksi FE tuli selästä selityksittä ohi mutta nyt lähtöpaikka ja olosuhteet puoltavat Viperiä ja itse vedän pelit siihen, noilla prosenteilla vieläpä vähän tavallista tuhdimmat.
Chocolate
 
Viestit: 2045
Liittynyt: 01. Syys 2009 17:38

Re: Teivon V75 2.1.2010

ViestiKirjoittaja nipa » 02. Tammi 2010 11:13

Oman laskuoppini mukaan vallitsevissa talviolosuhteissa paalulta ja eturivistä starttaavien hevosten voitonmahdollisuudet paranevat. Niinpä tänään piirtelen varmoiksi kaksi kolmosta I.P. Piirron avaukseen ja Rehn Sisun kolmanteen kohteeseen. Samaan ajatukseen liittyy myös French Expressin varmistaminen Viper Acktionilla, joka näyttää olevan muutenkin sopivasti pelattu. Päivän rivini näyttää tänään tältä:

I 3
II 5 6 8
III 3
IV 2 3 4 6 11
V 3 4 5 8 12
VI 5 9
VII 7 10
Järjestelmän koko:
1*3*1*5*5*2*2=300

Mahtuupa rivilleni hevosia takarivistäkin French Expressin lisäksi Tiger Wood ja Lars ja onpa Plantom takamatkaltakin paraatiolosuhteissaan. Näillä kuitenkin mennään.
nipa
 
Viestit: 2346
Liittynyt: 29. Elo 2009 19:46

Re: Teivon V75 2.1.2010

ViestiKirjoittaja Masa V » 02. Tammi 2010 11:55

Kokeillaan rohkeasti I.P.PIIRTO varmana, kun kuitenkin sopiva tehtävä ja vielä nappisarja. Toiseen ja kolmanteen hain suosikkien lisäksi alipelattuja yllärihakuja, joita oli mm. tuore jenkkituonti TWIN WINNER (ei tuomita yhden startin perusteella), PENELOPE LASCAUX (pärjännyt V75-tasollakin syksyllä), MR JUANTORENA (pientä epäonnea viime starteissa) ja SCORPIO (hyvä voitossaan, yllätellyt ennenkin talvella). ELLAN KYMPPI jää varmaksi, kun uskon sen nyt kuitenkin ravaavan ja prosentit aika sopivat. Sittenkin myös minä varmistin FRENCH EXPRESSin, kun kuitenkin prosentti ero noinkin suuri French Expressin hyväksi. Mönttinen tuskin tuo hevostaan suoraan tauolta V75-lähtöön, jos se ei ole jo iskussa. Päätöskohteessa ison rahan toivossa vielä huippukuntoinen VÖRKKELI mukaan, jos vaikka olisi Ahti Antti-Roikon päivä.

Pienen 5 euron tulilapun myös teen, jossa varmat onkin varmistettu ja varmoiksi pelattu GISELA FARMING, REHN SISU ja FRENCH EXPRESS.

I 3
II 2 5 6 7 8 12
III 1 3 4 7 10 11
IV 2 4
V 4
VI 5 9
VII 3 7 10
Järjestelmän koko: 1*6*6*2*1*2*3=432 (21,60 euroa)

Totoon mietin seuraavia, mutta täytyy vielä sitä ennen katsella kertoimia:
V75-3: Mahdollisesti REHN SISUn kautta jotain pareja
V75-4: Mahdollisesti POWIEW K.A.n kautta jotain pareja
V75-5: Mahdollisesti ELLAN KYMPPI ja alipelattuja pareja, ainakin KOKEVA. KOKEVAn kautta saatan parilla eurolla hakea jättikertoimia, jos vaikka ELLAN KYMPPI laukkaisikin.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Teivon V75 2.1.2010

ViestiKirjoittaja Masa V » 03. Tammi 2010 12:31

Olipahan dramaattinen V75-kierros, jossa monille jäi jossiteltavaa - ainakin sille pelurille, joka olisi saanut VIPER ACKTIONin voitonm myötä V75:n yksin kiinni.

I.P.PIIRTO piti melko niukkaan mutta varmaan voittoon. TÄHTIJOKKE oli pirteä kakkonen, MUKSANTELI näyttäisi varmistuneen ja voittaa varmasti lähiaikoina.

Ari Moilanen tarjosi upean juoksun TWIN WINNERille, joka kiitti terävällä loppuspurtilla.

Hieno selkäjuoksu oli voiton avain myös Jutta Ihalaisen LEX MADONNAn voitossa. Jossitellaan nyt itsekin, vaikkei palanut kuin pikkurahaa, REHN SISU tuli vielä maalisuoran tosi lujaa hänniltä ja saavutti kärkeä, todennäköisesti laukkaan paloi voitto - mutta ravikilpailujahan nämä ovat. Olisihan siinä tullut Ilkka Korvelle toinen V75-voitto samana päivänä - Ilkka Korpi muuten tuntuisi olevat kovassa nousussa ja saavan jatkuvasti hyviä ajokkeja monen vuoden tauon jälkeen.

Neljännessä kohteessa kenttä oli avoin yllätyksille, kun RICARDO ja POWIEW K.A. laukkasivat alussa, ja sitten kolmossuosikki FALCO prässäsi armotta kakkossuosikki SERENADE SOUNDia. Nämä kestivät aivan hyväksyttävästi, mutta jälleen nappijuoksu toi voiton, kun Risto Tupamäen QUICK BEIN pääsi tuikkaamaan voittoon.

Harri Koivunen luotsasi KILUN PEEDROn upeasti heti johtoon ja sen jälkeen oli helppoa, kuten myös FILHOlla kakkossijan osalta. ELLAN KYMPPI ei ollut iskussa, kun laukan jälkeenkään ei mennyt mihinkään, tiedä sitten mikä oli vialla. KOKEVA oli muuten hyvä ja menestyy lähiaikoina jossain, tuli ainoana takajoukoista hyvin ja kiersi kolmatta-neljättä rataa neljänneksi.

VIPER ACKTION juuttui FRENCH EXPRESSin kanssa hakaukseen ja uskallan sanoa, että tuohon paloi voitto. HERO LEADER ja RYDENS WESPER pääsivät ohi ja kävivät hienon kamppailun voitosta, RYDENS WESPER veti pitemmän korren.

Hieno oli Jukka Kauppisen ajosuoritus TIINAN VILIn rattailla, malttoi ajaa kuolemasta rauhassa toisen kolmannen hevosen kohdalla ja sitten maalisuoralla irtosi muista. Häikäisevä esitys niin hevoselta kuin kuskilta. Koivunen ehkä uinahti LARSin rattailla tai sitten pelasi uhkapeliä, tilaa tuli onnekkaasti ja tuloksena kakkossija, tuskin olisi korkeammalle sijoittunut muullakaan ajosuorituksella.

Useita hienoja kamppailuja ja esityksiä kyllä vuoden V75-avauksessa nähtiin.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Teivon V75 2.1.2010

ViestiKirjoittaja nipa » 03. Tammi 2010 13:15

Eipä jäänyt peleistä eiliseen Teivoon juuri kertomista jälkipolville. Ainoa mikä paremmin jäi mieleen oli selostajan virheellinen selostus Teivaisen kuolemanpaikka-ajosta ja muka jostakin hakaukseen joutumisesta Viper Acktionin kanssa. Huvittavaa on, että tämän selostajan harhanäyn uskovat kokeneetkin raveissakävijät mieluummin kuin omia silmiään.

Mitä tapahtui todella, sitä on surkeasta tv-kuvasta vaikea sanoa ja joutuu uskomaan surkeaa selostajaa, varsinkin Teivais-silmälasien läpi katsottuna. ( Niiden läpi näkyi Forssin mutkittelukin johdossa, mitä ei muuten näkynyt ). Eiköhän tässä kuitenkin käynyt niin, että Antti yritti liikaa tällä kerralla riittämättömällä hevosella. Väsyvä hevonen kampesi ehkä jo aiemminkin sisäradalle päin ja aiheutti takasuoralla pyörien kontaktin Viper Acktionin pyörän kanssa, jolloin vauhti hiljeni ja Viper Acktionin vioittunut pyörä ( ei hakauksesta ) vei senkin mahdollisuudet voittoon.

No, Antti ajaa niinkuin ajaa ja on menestynyt tällä taktiikalla paremmin kuin kukaan Suomessa. Eihän tästä voi moittia. Hevosten kannalta toivoisi vain, että Antille annettaisiin vain Antin käsittelyn kestäviä hevosia.
nipa
 
Viestit: 2346
Liittynyt: 29. Elo 2009 19:46

Re: Teivon V75 2.1.2010

ViestiKirjoittaja Masa V » 03. Tammi 2010 13:39

Eipä tuosta tv-kuvasta kyllä saanut tarkasti selvää, joten kai selostajaa on pakko uskoa, etenkin kun lähetys taitaa olla jälkiselostettu... Ennemmin kyllä minäkin veikkaisin French Expressin painaneen väsyneenä sisälle kuin Viper Acktionin mutkitelleen, jotain häiriötä tuossa oli pakko olla, ei Viper Acktion muuten olisi hiljentänyt. Antti ajaa tyylillään ja nyt ei French Express ollut jostain syystä hyvä. Mutta pointti asiassa ei ollut se, kenen syy asia oli, eihän tuollaiset kilpailutilanteen jutut ole yleensä kenenkään syytä.

Selvää oli ainakin se, että Viper Acktionin vauhti hiljeni ratkaisevasti, Hero Leader painoi ohi ja teki jo selvän eron. Sitten kun rytmi löytyi, niin alkoi vähitellen saavuttaakin. Jos Viper Acktionin vauhti ei olisi hiljentynyt, niin Hero Leader ja Rydens Wesper olisivat jääneet toiselle ja kolmannelle radalle eivätkä koskaan olisi tulleet keulasta sitkeästi vastaavan Viper Acktionin ohi. Mutta nyt meni näin.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Teivon V75 2.1.2010

ViestiKirjoittaja nipa » 03. Tammi 2010 15:10

Niin, nämä ovat näitä ravienkin ikuisuuskysymyksiä: jos ja jos.

Sen verran armotonta oli vauhti kuitenkin kärkiparilla, että tiukkaa olisi Viper Acktionille taitanut tehdä voitto ilman pyörien "kolahtamistakin" ;) Sen verran kova oli Hero Leaderin nousu ja Rydens Wesperiltä löytyi vielä pieni vaihde loppusuorallakin.

No, joo - niinkuin sanottu: nämä ovat näitä - muuten emännän onneksi euron duo tuotti samoin numeroin 8-8 hyvin eli 169 euroa.
nipa
 
Viestit: 2346
Liittynyt: 29. Elo 2009 19:46


Paluu Totopelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 27 vierailijaa

cron