Tapaninpäivän V75 Sorsasalossa

Tällä alueella keskustellaan totopeleistä. Vihjeet, jossittelut ja muut vastaavat tänne.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Tapaninpäivän V75 Sorsasalossa

ViestiKirjoittaja Harri H » 26. Joulu 2009 01:43

Raviväen lyhyt joulupaussi päättyy huomenna (tai oikeastaan tänään) Kuopion V75-ravien toimesta. Omaa roolia näyttelee varmasti kipakka pakkanen, tällä hetkellä Kuopiossa on säätietojen mukaan -26 mittarissa. Peruutusuhkakin lienee olemassa, ja vaikkei raveja peruttaisikaan, poisjääntejä voi olla paljon.

Kierroksen suurimmat pankit pelikansan keskuudessa ovat avauskohteen Hovimäki, sekä kuudennen kohteen Ladakh Jiel. Molempien prosentit huitelevat päälle 60 tienoilla. Näistä varsinkaan Hovimäki ei kelpaa lapulle yksinään, Teemu Okkolinin ei vaan voi luottaa. Eikä hevonen erityisen varmaraviselta tapaukselta ole vaikuttanut, joten 66%, hurjista kyvyistä huolimatta, tuntuu aivan liian suurelta. Takarivin Masto maistuu alle 20 pinnaisena. Pankeista Ladakh Jiel taas lienee melkoisen lähellä voittoa, eikä kaipaa varmistuksia, vaikka kakkossuosikki Hallo Pamela rajussa töötissä onkin.

Yli 50% peliosuuden on kerännyt myös päätöskohteen Helka-Liina. Se on ollut voitoissaan täysin suvereeni, ja on tässäkin lähellä. Ruletto on kuitenkin erittäin kova haastaja, vaikka kuski viime kertaisesta heikkeneekin. Jonsker kiertää pakilta korkealle, mutta aivan voittoon asti se tuskin nousee, ellei suosikkikaksikko kohtaa suurta epäonnea.

Kolmannessa kohteessa takarivin Sing Time ja Mystery Velvet ovat keränneet leijonanosan pelipinnoista. Zell Goldenhoof maistuu tässä vähän pelattuna, vaikka suosikkikaksikko toki kovaa valuuttaa onkin.

Muut kohteet vaikuttavat ennakkoon tasaisilta. Toinen kohde on vaikea tammadivari, tästä ei ole oikein löytynyt mitään ituhevosia. Laajaa rastitusta, tai ideavarma jos sellainen vielä sattuu löytymään. Neljännessä kohteessa Charmantsin nousee korkealle, ja maistuu jonkin verran, kun on vasta kolmanneksi eniten rastattu. Ei tämä toki viimeksi ihan parhaimmillaan ollut, kun keulasta hävisi, mutta uskoisin että voi olla nyt terävämpi.

Viidennessä kohteessa suosikit Turon Loisto, Ellan Kymppi ja Einomies ovat vahvoilla. Ehkä näistä viimeksi mainittu kiinnostaa eniten. Kohtalaisen paljon peliä kerännyt Pirtamo ei maistu, saa parantaa viime startistaan todella paljon jos meinaa otella kärkisijoista.

Huomenna pelipäätökset. Paikanpäälle lähtemiseen olisi ollut mahdollisuus, mutta ei oikein innosta näillä keleillä, liian kylmä :D
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Paluu Totopelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 30 vierailijaa

cron