V4-Kuopion kukkoja

Tällä alueella keskustellaan totopeleistä. Vihjeet, jossittelut ja muut vastaavat tänne.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

V4-Kuopion kukkoja

ViestiKirjoittaja nipa » 24. Marras 2009 09:29

Eipä eilen saanut Metsämäen V4-kerrottua kiinni hajullaolosta huolimatta. Tänään ei ole esimerkiksi Antti Teivaista varmanvalintaa helpottamassa, mutta mahdollisista pankeista on Kuopion Sorsasalossakin runsaudenpulaa ja niiden kaatamisesta maksettaisiin varmaan paremmin kuin Turussa olisi tehty.

Sorsasalon V4-avauksesta ei vuorenvarmaa etukäteen ajatellen löydy. Jälkeenpäinhän se voi olla helposti Vihnu, mutta lähtö on juostava ensin. Poika-Hermo oli vähän vaisu viimeksi Vermossa, mutta yltää parempaan. Avoin kysymys tässä kuuluu, onko E.V. Ruutin kengitys saatu pitkällä tauolla kuntoon. Jos, niin siinä yllärin aineksia.

Lahjasarjassa aikatasoituksessa tuntuu toisessa kohteessa olevan Ellan Kymppi. Siinähän tuo sopisi vaikka kerrotun varmaksikin. Rallin Valttia ole odottanut pari lähtöä kuin kuuta nousevaksi ja pientä tiliä on saatu Mutrin Pojullakin, mutta tänään nuo taitavat jäädä odottamaan aikaa parempaa.

Kolmannessa koitoksessa saattaa sitten alkaa se Eero Hakkaraisen duokin Addictive Tomsonilla. Nelkun toinen varmakin siitä helposti tulee ellei ole tarpeeksi luottoa Esa Holopaisen takarivistä kuskailtavaan Gold Wing Checkiin. On tuossa Balrog Linillakin pari tolppaa alla, joten mietintämyssyyn sekin keräilyeriä varten.

Se Eero Hakkarainen-duon toinen ehkä parempikin osapuoli olisi V4-päätöksenkin mahdollinen pankkiiri Oliver Twist, jolle varmistusten hakeminen on ehjällä juoksulla pelkkää kosmetiikkaa. Jäi Oliver viimeksi Vermossa kuitenkin juostenkin toiseksi, joten toivorikkaimmat panevat toivonsa viimeksi maalikamerassa hävinneeseen Cover Capitaliin ja saman juoksun voittaneeseen Roberto Lucaan. Road Meester ei ollut silloinkaan tikissä.

Vielä ei ole numeroiden aika, mutta pannaan kuitenkin jotakin mietintään:

11(9,1) - 6 - 6(10,4) - 10(4,7)
nipa
 
Viestit: 2346
Liittynyt: 29. Elo 2009 19:46

Re: V4-Kuopion kukkoja

ViestiKirjoittaja Harri H » 24. Marras 2009 13:57

Varmasti puolueellinen näkemys, mutta onpa tasokkaat kisat Kuopiossa! Illan herkkupalana hienotasoinen 2-vuotislähtö, jossa monta mielenkiintoista aloittelijaa.

V4-avauksessa 1 E.V. RUUTI on mielenkiintoinen tapaus. Sillä on alla useamman kuukauden paussi, mutta kyvyt on tiedossa. Jos malttaa ravata, on muilla tekemistä. Laukkariski on tietysti olemassa, ja on myös suuri, mutta ei 5% ainakaan liian iso peliosuus ole tälle. Yllättävän vähän pelattuja ovat myös Seppo Suurosen valmennettavat 2 FRANKO (8%) ja 6 TOTEMI-TEST (2%), näidenkin kohdalla voidaan puhua kyvykkäistä hevosista.

11 VIHNU on pelattu suosikiksi, ja se kiertääkin varmasti ihan kärkitaistoon. 7 N.P. ILOPOIKA on hienossa vireessä, mutta mahtaako olla vieläkään ihan niin ravivarma tapaus mitä taulu näyttää? Oli tai ei, ravilla korkealla. 12 MATTI VAKAA on ihan mahdollinen menestyjä, ja aikalailla oikein pelattu (7%). 9 POIKA-HERMO on myös kunnossa, mutta vaatisi hieman tuuriakin voittoon asti. 4 VIEKKER on petrannut tuntuvasti tauon jälkeen, eikä ole sekään aivan ulkona. 13 EETU-KEVÄTÖN on tehnyt tasaisen varmoja esityksiä, ja noussee ainakin puolenvälin paikkeille.

Lähtö vaatinee laajempaa rastitusta, ellei sitten jotain noista paalun alipelatuista kokeile piikiksi. Niin rohkea en taida olla.

Toisen kohteen hypersuosikki on 6 ELLAN KYMPPI, jonka peliprosentti on tällä hetkellä 80 pinnassa. Vaikea Ahti Antti-Roikon ajokin tappiota on kuvitellakaan, sen verran hyvää jälkeä se on tehnyt. Vastustajissakaan ei ole yhtään sellaista, joka liiemmin pelottaisi. 7 MUTRIN POJU on varmasti paalun kovin haastaja, mutta sekin saa tehdä suuren työn, mikäli aikoo edes vakavan haasteen Ellan Kympille esittää.

4 A.T. VISKU on kunnossa, mutta ei missään nimessä mikään voittokone. Kärkkyy totosijaa. Samat sanat pätevät numeroon 5 JYLHÄTÄHTI. 8 SIRO-PRINSSI on tauluaan parempi hevonen, mutta ei kai sekään 20 metrin takamatkalta suosikkia haasta.

Eiköhän tähän riitä Ellan Kymppi yksinään lapulle, vaikka aina nämä niittipohjat houkuttelevia ohipelejäkin olisi.

Kolmannessa kohteessa 1 ANN LAUKKO johtaa pitkään. Se palasi tauolta voitokkaissa merkeissä, ja saattaa olla nyt vielä terävämpi. 6 ADDICTIVE TOMSON on kelpo peli sarjoihinsa, ja osallistuu voittotaistoon. 10 GOLD WING CHECK on noussut hyvään iskuun, eikä ole sekään ulkona. 2 ROUGHENOUGH KEMP on lähdön ehkä kovakapasiteettisin hevonen, mutta ei ole oikein koskaan antanut ulos ihan parastaan. Nyt tauko alla jälleen pieni arvoitus. Aina varottava, eikä tämäkään ole ainakaan liikaa pelattu (5%).

4 BAlROG LIN hakee kolmatta peräkkäistä voittoa. 3 JOOSEPPISIN ja 9 MOUNTAIN ANNIE ovat vaarallisia aivan elokuvareissuilla. Yllättävän vaikea lähtö. Periaatteessa Ann Laukko maistuu, kun ei ole edes suosikiksi pelattu.

V4-päätös on prosenttien valossa kolmen kauppa. 4 COVER CAPITAL, 7 ROBERTO LUCA ja 10 OLIVER TWIST ovat kahmaisseet valtaosan pinnoista. Kyllähän nämä kovia hevosia tähän lähtöön ovat, mutta itse huomioisin vielä numeron 5 MIAOU, joka kilpailee varsin asiallisessa kunnossa. Suosikkitriosta maistuvin on Oliver Twist, joka jyrää voittoon kaiken ollessa kohdillaan.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: V4-Kuopion kukkoja

ViestiKirjoittaja nipa » 24. Marras 2009 16:02

Noni, tuolla Hakkarais-duolla se kerrottu veenelkkukin sitten tänään tehdään ja Ellan Kymppi varmistetaan Rallin Valtilla, kun tämä on Ellan Kymppiä enempi tienannutkin. Avaukseen mahtuu kympillä tehtävään euron riviin viisi hevosta.

Kuopio 24.11
Peli: V4 1,2,7,9,11(12,10)/3,6(7,4)/6(10,1)/10(4,7)
nipa
 
Viestit: 2346
Liittynyt: 29. Elo 2009 19:46


Paluu Totopelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 25 vierailijaa

cron