Psyykit ja jälkipelit, viikko 6

Tällä alueella keskustellaan totopeleistä. Vihjeet, jossittelut ja muut vastaavat tänne.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 6

ViestiKirjoittaja vivahd EERO » 07. Helmi 2019 12:10

Ilmeisesti kukaan ei laskenut eilisiä jakosummia ja palautusprosenttia, JOS yhtään kutosta ei olisi löytynyt? :o

Harvinaistahan se on, mutta ei kuitenkaan mikään mahdottomuus ja jälki olisi ollut rumaa. :facepalm: Ensinnäkin pelaajien jo muutenkin rajallisia rahavaroja olisi jäänyt n. puoli miljoonaa odottamaan seuraavaa jackpot-kierrosta ja palautusprosentti olisi ollut vähän päälle 15 :think: :wtf: :shock: Erittäin vaikean kierroksen ainoan viisi oikein lapulleen saanut taitava/onnekas pelaaja olisi palkittu ruhtinaalliisesti karvan päälle 30000 eurolla :facepalm: plus tietenkin mahdolliset alavoitot (4oik) siihen päälle tiliä kasvattamaan. Jos se palaaja olisin ollut minä, enkä nyt sattuisi olemaan näin persaukinen, niin olisin jättänyt nostamatta voittoni ja sanonut: Pistäkää vittu nekin JACKPOTTIINNE. :twisted: :lolno:

PS. Jos joku näkee/kuulee, että osallistun peleihin, joissa sallitaan pelkän ylimmän voittoluokan pelaaminen, mukaanlukien jackpot-kierrokset, niin toimittakaa minut välittömästi suljetulle osastolle hoitoon. :tuuletus: :angry: KIPPIS
vivahd EERO
 
Viestit: 2136
Liittynyt: 02. Tammi 2012 10:15

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 6

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 07. Helmi 2019 17:04

Oi aikoja, nyt jopa hevosrikkaalla Pohjanmaalla on havaittavissa suurta hevospulaa ainakin illan Seinäjoen kisoissa ja normaalia Seinäjokea huomattavasti tasottomammat lähdötkin :o

Mika Forss on kyllä melkoinen ÄIJÄ. Lähtee Seinäjoelle ajamaan vain yhtä hevosta :thumb_up:
Ruikonperä
 
Viestit: 15331
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 6

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 07. Helmi 2019 23:11

Seinäjoen viimeisessä lähdössä täysin tyylipuhdas murtautuminen loppusuoran alussa, ei mitään sanktioita :crazy:
Ruikonperä
 
Viestit: 15331
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 6

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 08. Helmi 2019 15:14

"Pelijakauma: Toocan alustavat (16 %) prosentit ovat jopa pieneen vaihtoon mystisintä hetkeen. Ne toki laskeutuvat minimiin, mutta saavat jakauman näyttämään tässä vaiheessa tosi hassulta. Helpointa on todeta, että vihjaajan arviot löytyvät lähtölistasivuilta kuin luetella käytännössä kaikille oma arvio."

Tuo on IS-raveista ja tosiaan hämmentävä homma. Eilen oli johonkin reilun 300e vaihtoon Tooca 44% pelattu eli ilmeisesti jollekin tullut täppi kun lyönyt isomman lapun sisään, todennäköisesti Pops' Sunrisea tarkoittanut.
Ruikonperä
 
Viestit: 15331
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 6

ViestiKirjoittaja RaahenTiikeri » 08. Helmi 2019 15:26

pisti itselläkin silmään eilen toi.
Vaan kyllähän tallikahviolaisetkin kunnostautuivat lehtimainonnan arvoisesti aikoinaan Jack Danielilla.
Ehkä jossain toisessa ulottuvuudessa on joku Kallitahvio-yhteisö ja Tooca on noussut heille jutuksi.Pystyvät pelaamaan,toisin kuin ulkomailta,tänne veikkaukselle.

Tän illan peleistä;

T4-1:hankala pelillisesti.Oakie tottakai "todennäköisin",mutta eipä se nyt mikään maistuva merkki ole.Milstones Vividiin mulla on joku lukkarinrakkaus.Ja tulee kyllä toiseksi merkiksi noilla prosenteilla.Pieni lähtö ja maalisuora suosinee.

T4-2:
ykkössuosikin sairaustaukokysymysmerkit laittaa pelaamaan kyllä IS-ravien tapaan vastavarman tauolta palanneeseen Caviaariin.

T4-3:
No,ei tääkään pelillisesti mikään helpoin pähkäiltävä ole.Here Comes Marty on tän lähdön "Oakie".
Ei tarvine kauheasti arvata minkä hevosen laitan kuskin perusteella ihan pelaamattomana lapulle parantuneelta lähtöpaikalta.

T4-4:
5.Guido Di Quattro olis tietysti alennusmyynnissä noilla prosenteilla jos sen tietäisi olevan oma ittensä.Mister Lane noussut kaikkien tipsiksi paluupussituksen jälkeen.Xavier K.A on tietysti perusmerkki.Ja ansaitsisi jo voitonkin.Mutta mutta...Paljon montea kroppaansa saanut Neuland ja keskipitkä matka.Ilman sitä en ees ala....
Jämsän Ravit 2019?
RaahenTiikeri
 
Viestit: 3423
Liittynyt: 15. Helmi 2012 15:45

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 6

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 08. Helmi 2019 17:57

Hämmentävyydet jatkuu. Joku lyönyt ilmeisesti 600e voittajan Villierille viimeiseen lähtöön :thumb_up:
Ruikonperä
 
Viestit: 15331
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 6

ViestiKirjoittaja Kädetön » 08. Helmi 2019 18:36

Ruikonperä kirjoitti:Mika Forss on kyllä melkoinen ÄIJÄ. Lähtee Seinäjoelle ajamaan vain yhtä hevosta :thumb_up:


Onhan tuo melkoinen suoritus. Viitsisikö joku duunari ajella lähes 150 km työpaikalle yhden työtunnin takia, eikä saisi hommasta mitään ekstrakorvausta?
Santtu Raitala taas ei tee turhaa reissua Ouluun. Tänään lounareissa oli tosin "vain" neljä ohjastettavaa, mutta huomiselle on ajokki jokaiseen 11:sta lähtöön :clap:
Kädetön
 
Viestit: 3331
Liittynyt: 24. Helmi 2012 23:01

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 6

ViestiKirjoittaja Harri H » 08. Helmi 2019 21:05

Ajatuksia Ouluun, että saadaan Kädettömän ajatukset sekaisin ;) Tekstistä voi vetää johtopäätöksiä Mestaruusliigaan, mutta saattaa olla ettei sitten kuitenkaan riittävästi :think:

Lähdöt 1-4:

L1:

6 Enter Mayweatherissä on ainesta nähtyä parempaan, kunhan pysyy raiteillaan. Kaksi laukatonta starttia nostattaa pientä toivoa varmistumisesta, mutta laukkariski lienee edelleen oleellinen. Ottanee jälleen alun varovasti, mutta tehtävä ei ole mahdottoman näköinen ja Janne Sorosen ajokki voisi ravilla otella kärkisijoista. 2 Youana Mesh oli Oulun voitossaan vakuuttava, mutta toissa kerralla tuli laukka ja viimeksi tappio keulapaikalta. Ravilla lähtiessään Ville Pohjolan ajokki istunee keulassa, mistä vetää pitkälle.

4 Star Credit vaikuttaa ihan kehityskelpoiselta aloittelijalta ja muutaman startin perusteella kilpakumppaneitaan ravivarmemmalta. 7 Fancy Creek ei ole vielä voittanut ja laukatkin ovat sekoittaneet pakkaa. Viimeksi Eija Sorviston valmennettava oli sinnikäs ja voi vastaavana riittää korkealle. 3 Her Man Gran tulee Enter Mayweatherin tavoin Melkko-Sorosen valmennustallista ja on varottava. Myös tämä on osoittanut varmistumisen merkkejä viime kisoissa, mutta tykkään tallikaverinsa potentiaalista enemmän. 9 Igge Xadd on toivottoman epävarma, mutta pääsevä. 10 True Lance oli viimeksi positiivinen kakkonen.

L2:

Tässä lähdössä voisi olla pientä ideaa numerossa 9 Tvitteri. Se on tauluaan vaarallisempi ja voi aivan hyvin nousta kärkitaistoon, mikäli pysyy askelillaan. 5 Rehtorin Salli kerännee runsaasti pelikannatusta kahden alla olevan voiton myötä. Se onkin hyvin todennäköinen totohevonen, muttei luultavasti erityisen kiehtova pelihevonen. 10 N.P. Turbo on aina valmis menestymään, jos vaan malttaa polkea ravia. Laukkariski on kuitenkin piinaavan suuri.

Epävarma, mutta pääsevä on myös 8 Pontriot. Viimeksi ruuna jyräsi kirivaiheessa haparoinnista huolimatta kärkeen. 2 Landen Likka on tauluaan terävämpi, mutta osaa sekin laukata. 1 Hilpukka kärkkyy hyvältä lähtöpaikaltaan suojareissua ja muiden epäonnea.

L3:

Terho Rautiainen harvoin tekee turhia reissuja näin kauas, joten 7 Ypäjä Jallu on selkeä perusmerkki iltapäivän kolmanteen lähtöön. Ruuna otti kauden avauksessaan kirivoiton ja parantanee startti alla. Lähellä voittoa, koska vastus ei vaikuta mahdottomalta. 2 Tuulenpoju on kaiken kunnossa ollessaan tiukka haastaja ja jopa vaikea lyötävä. Tuoreet näytöt kuitenkin puuttuvat, joten vire jää arvailujen varaan. 5 Wauhti on asiallisessa kunnossa, eikä tehtävä näytä senkään näkökulmasta ihan mahdottomalta. Sopivalla reissulla voittotaistoon.

8 Veeran Poika ei ole hetkeen onnistunut, mutta luokka riittää. Voitot ovat kiertäneet myös numeroa 6 Kobardi. Silläkin on talenttia tällaisen lähdön korkkaamiseen, mutta tauko voi näkyä terävyyden puutteena. 3 Myrskyn Tuuli on ollut viime starteissa laukkatuulella. Ravilla sekään ei ole ihan ulkona, muttei toki kuumimpia suosikkeja. 1 Sokker tekee tasaisen mukavaa jälkeä ravatessaan ja voi tässäkin oikeilla askelmerkeillä seurailla toton tuntumaan. Ikitipsi Iikori palaa edellisen tapaan tauolta ja tämän osalta uskokin alkaa olla jo koetuksella. Tasaisuus on leimannut numeron 10 Jamir otteita ja sen pitäisi terävöityä tuntuvasti, mikäli mielii palata muutaman vuoden takaiseen voittovireeseen.

L4:

Hyväluokkainen 4 Diablo Sisu pyrkinee alussa vetotöihin ja olisi keulasta lähellä menestystä. Ruuna palasi viimeksi Bodenissa pieneltä huoltotauolta ja lienee nyt jo terävämpi. Tässä ei ennakkoon ole mitään sellaista hevosta, mille Diablo Sisu ei riittäisi ja nostan sen suosikiksi. Hyviltä paikoilta starttaavat 2 Flash Spruce ja 3 In Ice Princess ovat mielenkiintoisia seurattavia. Sopivalla reissulla molemmat ilmoittautuvat tototaistoon.

9 Cool On Photos nousi loppuvuodesta upeaan iskuun ja palailee nyt pieneltä tauolta. Tehtävä on paperilla hieman haastavan oloinen, mutta voittokisojen tasolle palatessaan Janne Sorosen ajokki voi nousta kärkitaistoon. 7 Little Easy on ihan kyvykäs hevonen tällaiseen tehtävään, mutta ennakkoon on hieman vaikea arvioida, miten juoksu lähtee sujumaan seiskaraiteelta. 11 Ellix Rhyme on aloittanut kauden kolmella kaksarisijalla ja hävisi viimeksi vain kovalle Atupemille. Näistä asemista tehtävästä ei tule helppo, mutta ei Santtu Raitalan ajokki ihan mahdoton menestyjä ole.

Toto75-1:

7 MAS Capacityn kuuluu olla selvähkö suosikki. Janne Sorosen ajokki on ollut tosi vakuuttava ja omaa selkeästi lähdön kovimman kapasiteetin. Jos se epäonnistuu esimerkiksi laukan myötä, niin lähes kaikilla on ainakin jonkinlainen menestysmahdollisuudet. Haastajien paremmuusjärjestykseen laittaminen on melkolailla makuasia, mutta ne voisi karkeasti jakaa kolmeen ryhmään. Ensimmäisinä varmistuksina lapuille eturivin kolmikko 3 Pica-Pica Oak, 4 Blue Moon Stella ja 5 Ditchback Duke sekä takarivin parhaalta paikalta starttaava voitokas 9 Backward's Boy. Pica-Pica Oak on hyvässä iskussa, viimeksi kiri katkesi mystisesti 500 jäljellä, kun tamma ajautui ulospäin. Blue Moon Stella palaa sairastauolta, mutta teki loppuvuodesta hienoja juoksuja ja nyt Jukka-Pekka Niskanen hyppää jälleen rattaille. Backward's Boy osaa voittaa, mutta silläkin alla taukoa. Hyvässä vireessä ohjastava Hannu Torvinen on mielenkiintoinen vahvistus rattaille.

Haastajien toisessa aallossa tulevat 2 Adelee, 6 Neymar ja 12 Forgetmenot Sisu. Adelee ansaitsee huomion hyvän lähtöpaikan ja huippukuskin myötä. Se voi edelleen parantaa starttien myötä, eikä ole täysin ulkona ainakaan tototaistosta. Neymar on kyvykäs tauoltapalaaja, joka saa rattailleen uuden kuskin. Forgetmenot Sisu olisi paremmalta paikalta kiilannut edelliseen haastajajoukkoon, mutta näistä asemista se tarvitsee kaikki tuurit menestyäkseen.

1 Vilma's Golden Boy, 8 Moonlight Black ja 11 Gladstone Comery jäävät viimeiseen haastajaryhmään. Vaikea näistäkään mitään on täysin ulos laskea, mutta kaikilta kyllä vaadittaisiin ihan maksimisuoritusta, jopa oman tason ylitystä. Vilma's Golden Boylla on hyvä lähtöpaikka, mutta vastus kyllä pelottaa. Tämän kanssa kannattaa huomioida, onko jenkit perässä. Moonlight Blackin suurimmat saumat katoavat yöllisen lähtöpaikan myötä ja tauolta palaava Gladstone Comery kaipaisi alkusyksyn virettä, selättääkseen lähtöpaikan aiheuttamat karikot. Pikkunäppärää jälkeä tehnyt 10 All Victor jää tässä tehtävässä statistin rooliin.

Prosentit: MAS Capacity (38%) aika oikein pelattu. Adeleen (15%) ja Neymarin (11%) prosenteista kuuluisi jotain siivuja Pica-Pica Oakille (3%), Blue Moon Stellalle (2%).

Toto75-2:

Toisen Toto75-kohteen ykkösnosto on Santtu Raitalan luotsaama Rose's Nella. Timo Salmelan valmennettava on tehnyt viimeisimpiin kisoihin todella jykevät esitykset. Ylivieskassa se otti komean kirivoiton ja viimeksi Seinäjoella tamma puski vaikeista asemista lopussa aivan voittajan rinnalle. Starttien myötä Rose's Nella voi mennä edelleen eteenpäin. Jos juoksunkulussa ei ilmaannu merkittäviä haasteita, 6-vuotias on tosi lähellä kärkisijaa.

Tasaisessa lähdössä seuraavina huomion saavat 2 Milla Sonik, 3 Bianca Creek, 7 Lovely Easy, 9 A Nice Officer ja 10 Sannu Mustang. Milla Sonik kisasi loppuvuodesta elämänsä iskussa, mutta nyt alla on taukoa ja siksi yläpuolella leijuu hieman kysymysmerkkejä. Bianca Creekillä puolestaan on taulussa tuore näyttö. Huomioitavaa kuitenkin on, että tamma onnistuu varsin harvoin. Edellisen tallikaveri Lovely Easy kesti viimeksi hurjan avauksen kunnialla. Toissa kerralla tarjottiin jopa voittoa, mutta puristus ei riittänyt Tessloven haastamiseen. Hyvä hevonen, mutta ei ainakaan toistaiseksi ole esittänyt mitään häikäisevää voitontahtoa. A Nice Officerin lahjat riittävät korkealle, vaikka onnistumisia ei olekaan viime kisoissa tullut. Matkalla on ollut paikoin epäonneakin. Sannu Mustang voitti uransa viisi ensimmäistä kisaa, mutta sen jälkeen kärkisijat ovat kiertäneet. Ei unohdeta kuitenkaan vielä, kyvyt tuskin ovat kadonneet mihinkään ja tamma tulee osaavista käsistä.

Muusta porukasta voisi nostaa potentiaaliseksi pelihevoseksi tauluaan tuntuvasti vaarallisemman numeron 11 Beaming Chic. Taulu on aivan sekaisin, mutta ilman paria laukkaa siellä voisi olla kaksi ykköstäkin. Edellisestä onnistumisesta on kuitenkin aikaa jo toista vuotta, joten ei Pasi Pohjolan valmennettavaa kuumimpien menestyskandidaattien joukkoon voi nostaa. Pelaamattomana kuitenkin mukaan revityksiin. 1 Una Signora on voittanut urallaan vain kerran, eikä toista taida tulla ainakaan tällä kertaa. Kaiken onnistuessa se voi kuitenkin hyvältä paikalta ja ammattikuskilla roikkua toton tuntumaan. 4 Lilla Longleg on kelpo vireessä, mutta tehtävä on tosi tiukka. 6 Vanilla Price on asiallisessa iskussa, vastus kuitenkin hirvittää. Viimeksi voittanut 12 Estelle Crown kärsii liikaa synkästä lähtöpaikasta, 8 Quick Sugar taas tasapaksuista näytöistä ja edellisen tapaan lähtöradasta.

Prosentit: Milla Sonik (32%) minun makuun liikaa vedetty, verrattuna Rose's Nellaan 29%). Bianca Creek (10%), Lovely Easy (14%) ja A Nice Officer (7%) pitäisi olla ehkä tasaisemmin pelattu, mutta ei tuossa nyt merkittävää vääristymää ole. Sannu Mustang (2%) ihan liian unohdettu, noilla prosenteilla aikaisin lapulle.

Toto75-3:

16 suomenhevosta viivalla, pelillisiä haasteita luvassa. Pelin henki lienee se, että 2 Ruhvanan Urho yrittää pitää kurissa takamatkan tiukat haastajat. Mauri Jaaran vakioajokki on noussut tosi hienoon iskuun ja olisi tässä keulapaikan kuitatessaan kiinni kärkisijassa. Hevonen lähtee asiallisesti matkaan ja vaikkei se pääsisi suoraan keulaan, tie vienee sinne alkumatkasta, koska paalulla ei ole kovin todennäköisiä halukkaita tuulenhalkojia.

Kovimmat haastajat löytyvät 20 metrin takamatkalta. 13 Rupeltaja kilpailee kykyihinsä nähden vaatimattomalla voittosummalla, mutta laukat sotkevat jatkuvalla syötöllä menoa. Jos se olisi ravivarmempi, se kiertäisi tässäkin suurella todennäköisyydellä kärkeen. Tosi vaikeasti arvioitava tapaus, mutta vaikea tätä on peleistä kokonaan sivuuttaa. 15 Virin Veijari oli vuoden vaihteen molemmin puolin voitoissaan vakuuttava, mutta toissa kerralla yllätti laukka, viimeksi Ypäjä Jallu. Jos Hannu Torvinen selvittää ajokillaan takamatkan takarivistä kaikki karikot, ruuna jyrää kärkitaistoon. Tehtävästä ei kuitenkaan tule missään tapauksessa helppo.

8 R.R. Valssitar on hurjassa iskussa ja sillä on neljä peräkkäistä kaksarisijaa. Näistä ainoa tappio tuli kovalle Mysteeriolle. Se häviää kyvyiltään Rupeltajalle ja Virin Veijarille, mutta selättää ensin mainitun ravivarmuudessa ja toisen lähtöpaikkansa myötä. 7 Jepulis palaa tauolta, mutta tämän kohdalla menestys ei saa koskaan yllättää. Ruuna on voittanut urallaan jo 22 kertaa ja tulee todennäköisesti iskussa tauolta. Edellisen tallikaveri 16 Pikku-Ryti on hankalissa asemissa ja palaa sekin paussilta. Juoksun onnistuessa Santtu Raitala voi kannustaa ajokkinsa ihan kärkeen, mutta tuuria tarvitaan.

Jos voittaja löytyy näiden ulkopuolelta, puhutaan kyllä aika isosta yllätyksestä. Ehkä seuraavina voisi huomioida asiallisessa kunnossa kilpailevan 9 Jonnin Joutavan sekä nousukuntoisen 4 Vinha-Topin. 11 Faija ja 14 Loikkaus ovat kyvyiltään ihan perusasiallisia tähän tehtävään, mutta vaatinevat startteja alle.

Prosentit: Aavistelin, että tässä olisi päässyt Ruhvanan Urhoa (42%) lyömään maltillisilla prosenteilla, mutta onkin kuumunut aikalailla. Suosikki sen kuuluu olla, mutta ei nyt sentään noin isoilla peliosuuksilla. Rupeltaja (4%) liian vähän vedetty, muuten ei mitään ihmeempiä.

Toto75-4:

Nousijadivisioonassa suosikki on varsin helppo nimetä. 4 Hard To Trick teki hienon viime kauden ja suoritti viimeksi Kuopiossa voitokkaan paluun muutaman kuukauden paussilta. Kärkisija tuli niukkaan, mutta varsin hallittuun tyyliin. Startti alla Martti Pellikan suojatilta voinee odottaa pykälän tai pari terävämpää esitystä. Hyvältä paikaltaan Hard To Trick tähyilee keulapaikalle, mistä sen ohittaminen voi osoittautua mahdottomaksi.

Haastajien joukko on tasainen ja monella on starttiväli venähtänyt hieman pidemmäksi, osalla taas lähtöpaikka mutkistaa kuvioita. Jos vire on pitkästä starttivälistä huolimatta kohdillaan, 2 Exotic Linda, 3 King Casper, 6 Filius Felix ja 11 Pasi Von Bentz riittävät tällaisessa tehtävässä tototaistoon. Viime kauden voitokkaasti paketoinut Exotic Linda saa unelmapaikaltaan hyvän juoksun kärjen tuntumassa. King Casper puolestaan voitti viime vuonna kahdeksan kertaa. Ruuna on ollut ihan asiallinen kahdessa viime kisassaan, mutta ei ehkä kuitenkaan voittostarttien veroinen. Onko tauko jopa etu tässä tapauksessa? Filius Felix teki jykevät esitykset viime kauden viimeisiin kisoihin ja pärjää tässäkin juoksun onnistuessa. Pasi Von Bentz on ehkä porukan kyvykkäimpiä, mutta tauko on pitkä ja lähtöpaikka vaikea.

Tasaisesti mennyt 5 Cutthecrap sai Kaustisella startin alle tauon jälkeen ja voi terävöityä tähän. Tehtävä on kuitenkin aika haastava, mutta totosija ei olisi mahdoton yllätys. Harvoin voittava 9 Man Of Mill on tasaisen asiallisessa iskussa ja kärkkyy nappireissulla sijoitusta toton tuntumassa. 7 Way To Go ja 8 BWT Rock And Roll kärsivät hankalista lähtöpaikoista ja viimeksi mainitulla on alla vaisumpi esitys. Kumpikin tarvitsee tuuria matkaan runsain mitoin. 10 Mountain Hooligan ei taida olla tauolta vielä riittävän terävä, että pystyisi ihan voittoon nousemaan näin kovassa tehtävässä. Rahasija realistinen tavoite.

Prosentit: Hard To Trick (39%) oikein pelattu suosikki, mutta valtavasti kasvuvaraa prosenteissa ei ole. Pasi Von Bentzillä voi olla muutama prosentti liian vähän, mutta siihen on kokonaisuudessaan aika vaikea suhtautua. Aika oikein pelattu lähtö.

Toto75-5:

Pronssidivarissa Willy Wingston tähyää keulapaikalle ja on sinne sujuvasti päästessään aika hankalasti lyötävissä. Mauri Jaaran suojatti marssi viime vuoden lopulla voitosta voittoon ja oli paikoin aivan häikäisevän hyvä. Viimeksi juoksu meni täysin pieleen, joten huonompaa sijoitusta ei kannata liikaa tuijottaa. Starttiväli on venynyt hieman pitkäksi, mutta sillä tuskin on ratkaisevaa merkitystä. Selkeähkö suosikki ja syystä.

Ykköshaastajaa ei ole helppo nimetä, koska monen hevosen yllä on kysymysmerkkejä. 5 Gute Band kilpailee ensimmäistä kertaa Suomessa ja on melko tuntemtaton suuruus minulle. Yhdistelmää Antti Ojanperä - Santtu Raitala on vaikea mennä sivuuttamaan peleistä, jos useamman hevosen lapulle ottaa. 9 Tessa's Devil tulee sekin osaavista käsistä ja on pitkältä tauolta startin alle saatuaan huomion arvoinen. Viimeksi komean kirivoiton ottanut Daddy's First on arvottu hankalalle lähtöpaikalle, mistä juoksun onnistuminen on arvoitus. Sopivalla reissulla Hannu Torvisen ajokki lienee tiukasti kiinni totosijassa. Viime kisoissaan montéssa juossut 3 Tromb Access on riittävä peli myös kärryt perässään. Etelän kisoissa Tuuli Kurkisen valmennettava oli ihan asiallinen, muttei ehkä kuitenkaan ihan terävimmillään. Jos parantaa, voi olla tässäkin korkealla. 6 Boulder Cannon on korkealla, jos pystyy parhaimpaansa. Viime kisoissa laukat sotkeneet menoa, mutta kyvyt riittävät.

10 Orlando Knick ei jättänyt itsestään oikeastaan minkäänlaista kuvaa Suomen debyytissään. Tasainen esitys, mistä vaikea vetää mitään isompia johtopäätöksiä. Startti alla lienee terävämpi, mutta mihin se sitten riittää, se jää nähtäväksi. Muulle porukalle on vaikea asettaa suuria odotuksia, ehkä 1 Archie Press voisi mukavalta lähtöpaikaltaan roikkua kaiken onnistuessa toton tuntumaan.

Prosentit: Willy Wingstonin (53%) prosentit aika rajoilla, nousemiseen ei ole kyllä enää varaa. Gute Band (17%) yllättävän selkeä kakkossuosikki.

Toto75-6:

Suomenhevosten ykkössarja on vähäväkinen, mutta mielenkiintoinen ja pelillisesti haastavakin lähtö. 1 Tähen Toivomus on hurjakapasiteettinen hevonen, joka palailee tauolta. Jyväskylän tauoltapaluussa kisa meni pipariksi heti alussa, kun Henri Bollströmin ajokki lähti peitsillä liikenteeseen. Normaalisti kyseessä on varsin suoritusvarma hevonen, jolta voidaan odottaa tässä kovaa panosta heti alusta alkaen. Suosikki, mutta tuoreiden näyttöjen puuttuessa vain niukka sellainen.

3 Josveis on noussut elämänsä kuntoon. Se ehti ottaa jo kaksi Toto75-voittoa viikon sisään, mutta joutui viimeksi tyytymään kakkossijaan kovan Ellin Sisun jälkeen. Pauli Raivion suojatti voi olla tässäkin liian kova lyötäväksi, mutta Josveis on taatusti mukana kärkikahinoissa. Tähtiruuna Polara ei ole hetkeen voittanut, mutta juoksutkin ovat olleet paikoin liian vaativia. Pienessä lähdössä Antti Tupamäen ajokki päässee hieman helpommalla ja on tototaistossa.

2 Koskelan Akseli ja 4 Diktaattori eivät ole väheksyttäviä tapauksia, mutta vaatisivat ehkä voittoon yltääkseen edellä mainitun kolmikon epäonnea. Molemmilla on silti hyvä sauma taistella kärkisijoista, kunnossa ei sijaa moitteelle. 5 Koivikon Kalle ei taida tässä riittää kärkeen, vaikka luokaltaan asiallinen hepo onkin.

Prosentit: Muuten aika oikein pelattu lähtö, mutta Tähen Toivomuksen (41%), Josveisin (28%) ja Diktaattorin 16%) prosenteista kyllä kuuluisi Polaralle (8%) ihan reilu siivu.

Toto75-7:

Jos 4 Regent Zet on samanlainen kuin Seinäjoella, se on tosi lähellä voittoa T75-päätöksessä. Hannu Torvisen ajokki otti viimeksi keulat ja piti reippaassa lopetuksessa helppoon voittoon. Tässäkin keulapaikka saattaa olla tarjolla, vaikka 1 Callela Leonard pystyy myös ripeään kiihdytykseen. Jukka Torviselle saattaa hyvinkin kelvata Regent Zetin selkä. 12 Tir Du Caux riittää kuntonsa puolesta ihan kärkeen, mutta asemat ovat radalta 12 vaikeat. Santtu Raitala ajanee vahvalla jyrällä ajoissa eteenpäin ja paikka johtavan rinnalla lienee tarjolla. Siitä ruuna antaa ainakin hyvän vastuksen tallikaverilleen, mikä tarkoittaa kaavaillulla skenaariolla sitä, että Callela Leonardille ei 2. sisältä kiritiloja löydy. Regent Zet tai Tir Du Caux voittaa, etu on Regent Zetillä.

Reippaasti avaava 3 Protector voi sotkea kisan alkua, mutta oletettavasti sillekin kelpaisi Regent Zetin vetoapu, joten vaikea on löytää skenaariota, millä Ojanperän ykköskaksikon ulkopuolelle voitto lipsahtaisi. 9 Pharaon Face kärkkyy sisäratajuoksulla sijoitusta toton tuntumassa. 5 Baretta Boko, 6 Maffioso Face ja 7 Tapiro Jet ovat kunnossa, mutta on vaikea löytää skenaariota, millä ne ottelisivat tasaväkisesti suosikkien kanssa kaksarisijoista. 8 Bad Moon Rising ei loppuvuodesta säväyttänyt. Paljon täytyy olla tapahtunut tauon aikana, mikäli Iikka Nurmosen ajokki kasiraiteelta hätyyttelee kärkisijoja.

Prosentit: Regent Zet (73%) aivan liikaa vedetty, vaikka todennäköinen voittaja onkin. Ehdottomasti osa pinnoista kuuluisi tallikaveri Tir Du Caux'lle (10%).
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6616
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 6

ViestiKirjoittaja peliman » 08. Helmi 2019 22:37

Ellin sisun lyöminenkin oli niin lähellä Josveis että kyllä sitä pitäisi suosikkina.
Tähen toivomus arvoitus vähän tauolta. Oulussahan sitten 1 rata on aina hankala kiihdyttää. TT tallikom. pelkäävät auton lähtösiivekkeen heiluntaa myös, herkkä kun hevonen ulkop. häiriöille.
Jos valehtelija todella valehtelee, valehtelija kertoo totuuden, mikä tarkoittaa, että valehtelija vain valehteli.
peliman
 
Viestit: 1558
Liittynyt: 17. Huhti 2016 19:29

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 6

ViestiKirjoittaja RaahenTiikeri » 08. Helmi 2019 23:34

Harrin paketit Ouluun on kyllä hienoa luettavaa.
Tosin, kuten yllä, niin kaikista seikoista johtuen minäkin pitäisi. JOSVEISia suosikkina.

Eipä tuonne kummempia pelejä osaa viritellä, mutta varmaan pienellä haetaan pientä tän päivän nelkku lunastukset kiertoon(maksimissaan) laittaen.
Jämsän Ravit 2019?
RaahenTiikeri
 
Viestit: 3423
Liittynyt: 15. Helmi 2012 15:45

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 6

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 09. Helmi 2019 00:26

Näitä on kyllä kiva aina lukea, Harrille isot :clap:

En tiedä miten porukka ajattelee, mutta ihmetys tuli miksi L3 ja L4 (tämä ehkä ykköspalkinnon takia) jätetty 75-pelin ulkopuolelle ja lisäksi neljä hevosiltaan "oudoiltaan" otettu neljäksi ensimmäiseksi kohteeksi ja ne parhaat lähdöt säästetty loppuun. Nyt pelkona, että 75-peliä suunnitteleva satunnaispeluri luovuttaa jo hyvissä ajoin lähtöjä tutkiessaan kun normaalia vähän tuntemattomia hevosia viivalla muutenkin. Toivottavasti olen pahasti väärässä.
Ruikonperä
 
Viestit: 15331
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 6

ViestiKirjoittaja RaahenTiikeri » 09. Helmi 2019 01:13

Kyllä se lähtöjen sijoittelu vaikuttaa hardcoreenkin.ja pelin psyykkausaikaan se vaikuttaa helposti. Eli joskus hardcorelta jää nelkkukin laittamatta jollei siellä edes yksi kohde anna sitä nopeata ratkaisua ja mielikuvaa siinä juoksevien hevosten sen hetkisistä voimasuhteista.
Oulussa kyllä mun mielestä on aina osattu tehdä tv-lähetyksestä/raveista viihtyisä konsepti että kärsii mennä matalamman profiili kin lähtöjä 75:een.

Onko muuten mutu vai totta, että mun fiilis sanoo jotta Jyväskylässä ois tosi usein kovin sh/kv-sarja just ennen nelkkua 3 lähtönä?
Ja taasen teivossa 2:si/3:si(riippuen tiistaista) kovin Lv. Sarja (eli joku 15 000e) 9.lähdön troikkana?
Jämsän Ravit 2019?
RaahenTiikeri
 
Viestit: 3423
Liittynyt: 15. Helmi 2012 15:45

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 6

ViestiKirjoittaja Neliveto » 09. Helmi 2019 10:56

Harri purki jo edellä Äimäraution lähdöt niin ansiokkaasti, että lisäämistä ei paljoa ole :thumb_up: .

T75-1: Tosiaan vaikeasti arvioitava lähtö :think: . Voittoputkessa kilpaileva MAS Capacity on syystä suosikki. Kaksi edellistä voittoa ovat irronneet varmaan tyyliin, mutta varsinkin Kuopion kisan laukanpaikkaus oli vahva osoitus ruunan kyvyistä. Haastajalauma on tosi tasainen ja sieltä voikin tehdä pelillisiä kannanottoja. Paripinnainen Blue Moon Stella oli Oulun joulukuun voitossa vakuuttava johtavan rinnalta ja siihen esitykseen nähden tamma on ihan liian vähän pelattu.

T75-2: Yhtä vaikea pelilähtö kuin edellinenkin. Rose's Nella on ollut tämän vuoden puolella hyvä ja tamman kuuluisi olla suosikki, kun tämän hetkinen pelisuosikki Milla Sonik palaa lyhyeltä paussilta. Lovely Easy kesti viimeksi hurjan alkumatkan sitkeästi, mutta juoksu ei tälläkään kertaa mene helpoimman kautta. Silti tamma voisi olla pelatumpikin. Bianca Creek poimi viimeksi hurjastelleet vastustajat lopussa, mutta edeltävät esitykset talvikaudella olivat sen verran tasaisia, että Nurmosen ohjastettava tuntuu nyt liikaa pelatulta. Pommeista noston ansaitsee nollaprosenttinen Vanilla Price, joka laukkasi Rose's Nellan Kaustisen voittokisassa rajusta kiristä loppukaarteessa.

T75-3: Ruhvanan Urho kesti maanantaina kovan avauksen hienosti, mutta silti nyt ero peliosuuksissa takamatkalta tuleviin koviin haastajiin tuntuu liian suurelta. Harrin nostama Rupeltaja kiinnostaa täälläkin ja Jepulis on kova hevonen näihin lähtöihin. Virin Veijarin yllä on jonkinlainen kysymysmerkki, koska ruuna antoi Killerin maalisuoralla aika selvästi periksi viimeisellä satasella.

T75-4: Hard To Trick on keulasta paha päihitettävä, mutta lähdössä on Exotic Lindan ja King Casperin johdolla hevosia, jotka tapaavat pitää matkalla vauhtia. Tällä ajatuksella takarivin hevoset alkavat kiinnostaa vähän pelattuina. Mountain Hooligan teki vahvaa jälkeä syksyllä/alkutalvesta ja on nyt omaan makuuni ihan liian vähän pelattu. Pasi Von Bentz tulee taitavilta taustoilta ja kyvyt ovat kovaa luokkaa.

T75-5: Loppuvuodesta kovaa jälkeä tehnyt Willy Wingston on oikea suosikki, mutta tasaisessa lähdössä liikaa pelattu ulkoradan paikka huomioon ottaen. Tessa's Devilin viime sijoitus ei paljoa lupaa, mutta ruunalle jäi lopussa tosi paljon voimia. Archie Press saa Tapin vihreät ufot taakseen ja on nappipaikalla yllätyksen järjestämiseen.

T75-6: Tähen Toivomus lähtee kovaa auton takaa ja on keulasta vahvoilla. Prosentit ovat mielestäni yllättävän maltilliset. Josveis kiri viimeksi Ellin Sisun rinnalle ja on nytkin vaarallinen, mutta keulassa rauhassa vetämään pääsevää Tähen Toivomusta on vaikea ohittaa. Diktaattori on ollut sen verran tasainen, että 15 prosenttia tuntuu peliosuudessa aika paljolta. Polaran kuuluisikin olla kolmossuosikki, vaikka kohtaloksi taitaa tälläkin kertaa koitua paikka johtavan rinnalla.

T75-7: Kolmen hevosen lähtö. Regent Zet vetää todennäköisesti keulassa alusta loppuun, mutta onhan tämän hetken peliosuus yläkantissa. Rutinoituneiden hevosten kohdalla taso kuitenkin tahtoo vaihdella päivän mukaan. Callela Leonard laukkasi Bodenissa alkuun ja juoksi taustalla sisärataa. Lopussa ruuna kiri ihan mukavasti rahoille. Tir Du Caux tekee tasaisen varmaa työtä ja nousee voittomatsiin tusinapaikaltakin.
Neliveto
 
Viestit: 2792
Liittynyt: 06. Syys 2009 19:08

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 6

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 09. Helmi 2019 11:54

Aika hyvin pienet todennäköisyydet ettei Oulun kisoista ole yhtään hevosta pois :thumb_up:

Osmoa on kiusattu ihan tarpeeksi, mutta aika hämmentävä suoritus keskiviikkona selostaa ensin oikeaa lähtöä ja sitten väärää, vieläpä kun oli eri rodut kyseessä. Motivaatio ilmeisesti kadoksissa, enkä kyllä yhtään ihmettele. https://www.youtube.com/watch?v=G-nnQSK026o
Ruikonperä
 
Viestit: 15331
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 6

ViestiKirjoittaja vivahd EERO » 09. Helmi 2019 12:00

Tuli Harrilta ja Nelivedolta taas mahtavat ja kattavat paketit Oulun 75:seen, ihan pientä vaille oli, ettei äijä syönyt heti sanojaan. :facepalm: Päätös kuitenkin pitää, ei senttiäkään 75-, 64-peleihin nykyisillä säännöillä. :think: :shock:

Päähuomio siis Solvallaan, ja sielläkin yhdeksi mielenkiinnon ja seurannan kohteeksi pääsevät suomalaislähetyksen kommentaattorit. :o Minua on aina ärsyttänyt tuo mutkankin takaa esilletuodut "suomalaisvaljakot", vaikka sitä suomalaisuutta ei olisi juuri nimeksikään ja toisaalta melko vahvasti suomalaistaustaisia hevosia jää mainitsematta. Löysin tälle päivälle jo nopeallakin läpikäynnillä yli 40 "suomalaisvaljakkoa", joten ehtivätköhän kommentaattorit edes kaikkia mainita, muusta tiedonjaosta puhumattakaan, ja montako jää ihan tietämättömyyttä kokonaan mainitsematta? :facepalm: :crazy:

Ei se raha Ruotsissakaan saa omistajia/valmentajia aina innostumaan, 200000 kruunun ykkösestä (V75 Champion) huolimatta tammalähdössä on 4 hevosen vaje. Harvemmin Vallassa juostavan kylmäverilähdön pelastaja oli jälleen kerran J-O Persson hevosineen. Vähän tuli mieleen kotoiset Miettinen ja Bella. :thumbup1: :tuuletus:

PS. Toivotaan parasta mahdollista menestystä kuitenkin kaikille sinnikkäästi 75:ta pelaaville :thumbup1:
vivahd EERO
 
Viestit: 2136
Liittynyt: 02. Tammi 2012 10:15

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 6

ViestiKirjoittaja Kädetön » 09. Helmi 2019 12:40

Ruikonperä kirjoitti:Aika hyvin pienet todennäköisyydet ettei Oulun kisoista ole yhtään hevosta pois :thumb_up:


Milla Sonik meni pilaamaan tuon asian :thumb_down: Esim. Tänä- ja viime vuonna ei järjestetty yksiäkään T76 tai T75-raveja, etteikö poisjääntejä olisi ollut.
Kädetön
 
Viestit: 3331
Liittynyt: 24. Helmi 2012 23:01

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 6

ViestiKirjoittaja peliman » 09. Helmi 2019 13:44

Milla sonik pois jäänti aika huono juttu, minä pidin sitä suosikkina mutta tauko varmaan aiheutti etteivät tulleet.
Roses nella ei jostain syystä kulje yhtä hyvin autolähdöissä mitä volteissa. Pelkään että laukkailee tässä.
Lovely easy tuli varalta, jos saa nyt rauhallisemman juoksun, onhan tämä mahdollinen. Eli tekee parhaan kirin loppuun tai jos keulassa saa vetää ilman kovaa avausta ja matkavauhtia. Jotain sinnepäin. Runsas ruksitus tähän tulisi jos paikkailisin mutta nyt on vain pari merkkiä.

Jepulis on kiva saavutus marraskuulta volttilähdöstä. Taakse jäi esim. Josveis. En osaa arvioida parhaiten näitä volttilähtöjen lähtöasemia mutta eikö takamatkan rajalta ensimmäinen pieni numero ole parempi mitä toisen tallikaverin isoin numero? Kummatkin lapulle kuulunee.
Tallikom. mukaan Pikku-Ryti on näistä virkeämpi hevonen ja pitää itse itseään kunnossa. Astetta terävämmältä ja notkeammalta tuntuu myös.
Jos valehtelija todella valehtelee, valehtelija kertoo totuuden, mikä tarkoittaa, että valehtelija vain valehteli.
peliman
 
Viestit: 1558
Liittynyt: 17. Huhti 2016 19:29

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 6

ViestiKirjoittaja PJK » 09. Helmi 2019 14:46

vivahd EERO kirjoitti:
Päähuomio siis Solvallaan, ja sielläkin yhdeksi mielenkiinnon ja seurannan kohteeksi pääsevät suomalaislähetyksen kommentaattorit. :o Minua on aina ärsyttänyt tuo mutkankin takaa esilletuodut "suomalaisvaljakot", vaikka sitä suomalaisuutta ei olisi juuri nimeksikään ja toisaalta melko vahvasti suomalaistaustaisia hevosia jää mainitsematta. Löysin tälle päivälle jo nopeallakin läpikäynnillä yli 40 "suomalaisvaljakkoa", joten ehtivätköhän kommentaattorit edes kaikkia mainita, muusta tiedonjaosta puhumattakaan, ja montako jää ihan tietämättömyyttä kokonaan mainitsematta? :facepalm: :crazy:




Tuolle vahva ökrii. En toki itsekään tiedä lähellekään kaikkia, mutta hiukan hassua se on, että jokainen suomalaiselta kuulostava nimi mainitaan. Tuskinpa Ruotsissa Erikssonin Tomppaa nostetaan erityisemmin esille Suomen raveissa.

Tuntuu kyllä, että muuten parantavat vähitellen. Väänsin aikanaan useammastikin heille rautalangasta, että 3. 500m on aivan eri kuin 1. 1500m.

Oulussa kaksari-/troikkaravit.
2. Harrin mainitsema Tvitteri tosiaan mielenkiintoinen omassaan.
3. Luulin, että Pakkanen nostatti (x2) aikanaan Myrskyn Tuulen voittosumman sellaiselle tasolle, että ei ikinä tarvitse pelata. Viime kaudella kehittyi kuitenkin hienosti, eikä ollut ollenkaan huono kauden avauksessa.
7. Nyt ei ole Eetiä 20m etumatkalla. Jepuliksen perästä aukeaa latu, ja totosija on lähellä hyvin sopivalla starttivälillä.
8. Pitää kytätä kertoimia Cutthecrapin ja Man of Millin osalta. Viimemainittu uudestisyntynyt, ja hävisi viimeksi aivan eri sarjan hevoselle. C näytti viimeksi hienolta, ja vaikka viimeinen silaus tauolta uupuikin, voi laatutreenari kaivaa sen esille toiseen starttiin.
11. Edit: jotta tulee kaikki pelimuodot huomioitua, niin Regent Zetin voittaja yli kahden kertoimella voi myös tulla pelikohteeksi.
PJK
 
Viestit: 3010
Liittynyt: 24. Kesä 2014 09:51

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 6

ViestiKirjoittaja vivahd EERO » 09. Helmi 2019 16:09

Johtuneeko kotikadusta (Vastarannankatu), mutta tykkään monesti olla vähän niinkuin vastarannankiiski ja nyt tökkii erityisesti Solvallan V75:n viides lähtö. :facepalm: :wtf:

Wind Of Victoryn prosentit ovat jo 54, eli päivän korkeimmat, mutta ei maistu sitten yhtään. :crazy: Risto otti marttyyrin asenteella epäonnistumisen piikkiinsä ja uskoi Björnin vetävän keulasta maaliin asti, anteeksi vaan, mutta olen eri mieltä. Lähdössä ei ainakaan etukäteen mitään erikoista pyssyä ole, mutta lähtö on tasokkaampi edellisiä ja ennenkaikkea tasainen, jolloin juoksunkululla tullee olemaan suuri merkitys. Ensinnäkään en usko keulajuoksuun (volttilähtö) ja vaikka keulaan onnistuisi pääsemäänkin, niin ei tule saamaan rauhaa missään vaiheessa. Lähdössä on kaikki Ruotsin kärkiohjastajat ja monilla uusi tuttavuus allaan ja joillakin taas tuttu ajokki, mielestäni nämä uudet valjakot ovat arvoituksellisempia. Omissa peleissäni mukana ovat ainakin 1 Anna S.H. (12%), 6 Bella M.J. (4%) ja 14 Fast Moving Cash (13%). Hajoitukseni perushevosena tulee kuitenkin toimimaan täysin pelaamaton (0%) 15 Modern Love, josta pikkulintujen viserrys Ruotsin puolelta vain antoi lisävahvistusta omalle "epätoivoiselle" idealleni. :o 8-) :tuuletus: :thumbup1:
vivahd EERO
 
Viestit: 2136
Liittynyt: 02. Tammi 2012 10:15

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 6

ViestiKirjoittaja peliman » 09. Helmi 2019 16:41

Nyt on kyllä jollain tuurit kohdillaan, kun tuota 5. lähtöä katsoi. Harvoin moista laukkailua. Maalia ennenkin kun kaksi peräkkäin tulee, kumpikin laukkaa.
Sieltä se suosikki lopulta vaan ehti.

e: seuraavaan olisi sitten lisäruksit ollut tarpeen, jatkossa pitää varautua perumisiin tai yleensä ehkä varaudunkin, nyt kävi näin -1 siis. Toto4 pitää toivoa että ei rz tulisi.
Viimeksi muokannut peliman päivämäärä 09. Helmi 2019 17:02, muokattu yhteensä 1 kerran
Jos valehtelija todella valehtelee, valehtelija kertoo totuuden, mikä tarkoittaa, että valehtelija vain valehteli.
peliman
 
Viestit: 1558
Liittynyt: 17. Huhti 2016 19:29

EdellinenSeuraava

Paluu Totopelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron