Sivu 1/3

Psyykit ja jälkipelit, viikko 39

ViestiLähetetty: 24. Syys 2018 15:12
Kirjoittaja Neliveto
Kuopio avaa raviviikon suomalaisella illalla ja varsinkin Toto5-kohteet ovat oikein hyvätasoisia ja kiinnostavia lähtöjä :thumb_up: .

T5-1: Kaustisella kovalle Gillanille hävinnyt Putjetti on takamatkaltakin suosikki ja tammalla vaikuttaa olevan tähän lähtöön hyvät vauhdit, eikä se ole kovin laukkaherkkäkään. Pelatuista haastajista Enterin Valpuri sitä vastoin on varsin epävarma ja paalun Arkenttiinan pitää parantaa ennätystään huomattavasti pärjätäkseen Putjetille. Kiinnostavin pikkuhaku on Power Parkissa väkevästi kirinyt, mutta viimeksi laukkaan pilannut Lentoemo, jota toki IS Ravitkin näyttää tipsaavan.

T5-2: Tosi tasainen lähtö, johon voisi ottaa kantaa Aronin Muistolla. Omaksi itsekseen tosi sitkeitä suorituksia viime starteissaan tehnyt ruuna on hyvällä paikalla ja kohtuullinen avaaja saa ainakin hyvän selän eturivin kovilta lähtijöiltä. Viime startissa Teivossa vastassa oli Jontikkaa ja Sokrua.

T5-3: Vallun Ralli oli pikku pettymys palatessaan Oulussa tauolta ja sen jälkeen paussia on kertynyt taas kaksi kuukautta. Uskotaan, että voitokas ori on taas vireessä ja sellaisena sen pitää olla lähellä tänään. Rupeltaja kerää jälleen paljon peliä, mutta ori tuntuu olevan toivottoman epävarma.

T5-4: Vaellus aiheesta suosikki, mutta Pakkaselta totoravitasolla debytoiva Tuulenpoju on liikaa suosikin varjossa.

T5-5: Rivin vaikein kohde :think: . Vahvoja kirejä tehnyt Vennelmon Varma on suosikki omaan makuuni ja viimeksi Kuopiossa voittonsa laukannut Harkon Heläys kovin haastaja. Lähdössä on paljon mahdollisia yllättäjiä, kuten silloin tällöin väläyttävä Yön Aavistus sekä parhaimmillaan rajuja juoksuja tekevä Suvilei, joka ei toki parin viimeisimmän startin perusteella vaikuta olevan ihan huippuvireessään.

Edit: Harvinaisempi rangaistus on annettu eilisten Tornion ravien avauslähdössä kilpailuoikeuden ylittämisestä.

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 39

ViestiLähetetty: 24. Syys 2018 15:31
Kirjoittaja Ruikonperä
Neliveto kirjoitti:Edit: Harvinaisempi rangaistus on annettu eilisten Tornion ravien avauslähdössä kilpailuoikeuden ylittämisestä.

Outoa kun tasan kuukausi sitten Hulakan Doris Day niminen hevonen jäi ilmeisesti saman sääntöpykälän vuoksi pois, mutta ei treenari tai hevonen mitään sanktioita saanut. On kyllä niin kivikautinen sääntö tuokin ettei 3v-lämpöisellä/4v-suomenhevosella saa kilpailla peräkkäisinä päivinä :angry:

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 39

ViestiLähetetty: 24. Syys 2018 16:54
Kirjoittaja Neliveto
Ruikonperä kirjoitti:
Neliveto kirjoitti:Edit: Harvinaisempi rangaistus on annettu eilisten Tornion ravien avauslähdössä kilpailuoikeuden ylittämisestä.

Outoa kun tasan kuukausi sitten Hulakan Doris Day niminen hevonen jäi ilmeisesti saman sääntöpykälän vuoksi pois, mutta ei treenari tai hevonen mitään sanktioita saanut. On kyllä niin kivikautinen sääntö tuokin ettei 3v-lämpöisellä/4v-suomenhevosella saa kilpailla peräkkäisinä päivinä :angry:


Sääntö tosiaan on vanhanaikainen, mutta kun se kerran on voimassa, niin tässä tapauksessa annetun pienen rahallisen muistutuksen ymmärrän, mutta kilpailukielto tuntuu aika hassulta.

Veikkaus näyttää julkaisseen ennen karsintoja sulkeutuvat pitkävetokertoimet Kriterium-finaalin:
Graceful Swamp 2,00
Marrakesh 3,00
Lewis Ale 7,50
Knows Best 13,50
Muut 7,50

Ainakin kaksi viimeistä tuntuvat melkoisilta alikertoimilta :think: .

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 39

ViestiLähetetty: 24. Syys 2018 18:10
Kirjoittaja Kädetön
Eittämättä, ainakin omasta mielestäni, on illan mielenkiintoisin seurattava Tuulenpoju. Kuinka hevonen toimii tauon jälkeen startissa. Koelähtö meni hyvin, mutta kisastartti on ihan eri juttu kun mukana on enemmän hevosia ja voitostakin pitää ajaa. Toivottavasti ei tule ylimääräisiä kiemuroita matkaan ja lahjakas hevonen suoriutuu illan tehtävästä kunnialla.

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 39

ViestiLähetetty: 24. Syys 2018 18:13
Kirjoittaja RaahenTiikeri
Graceful swamp ja muka vain 50%?ilman helkutioista epäonnea vie kriteriumin pierren kotiin.Samoja merkkejä täälläkin kyttäillään kuopioon kuin yllä;Aronin Muisto,Yön Aavistus jne.Myös Komento on jonkjäunlainen ikimerkki meikäläiselle ja jenkeillä+markulla tottakai lappukamaa.

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 39

ViestiLähetetty: 24. Syys 2018 19:28
Kirjoittaja Kädetön
Saattaa tulla Kuopiossa melko maksava T5 rivi. Katselin hetken aikaa lähtölistoja ja nostin kädet ylös. Neljä tasaisesti pelattua lähtöä joihin oikea merkki olisi K, eikä sekään lähtö jossa illan pankki juoksee, ole niin selvä mitä prosentit näyttävät.

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 39

ViestiLähetetty: 24. Syys 2018 19:51
Kirjoittaja Kädetön
Elääköhän sitä niin vanhaksi, että näkee ravitapahtuman jossa ei ole jotain hässäkkää? Linjalähtöjä tulossa Kuopiossa... :facepalm:

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 39

ViestiLähetetty: 24. Syys 2018 20:05
Kirjoittaja Kädetön
Rupeltaja ei rupeltanut, vaan teki upean suorituksen :clap:

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 39

ViestiLähetetty: 24. Syys 2018 20:13
Kirjoittaja PJK
RaahenTiikeri kirjoitti:Graceful swamp ja muka vain 50%?ilman helkutioista epäonnea vie kriteriumin pierren kotiin.


Vihreä firma antaa tuolle 1,95 ja Marrakeshille 2,0 , joten ainakaan Ruotsin puolella E-P:n voittoa ei pidetä ihan salettina. Marrakesh nöyryytti volttilähdössä etumatkan turvin 100-0 Ruotsin Kriteriumin niukahkoa ykkössuosikkia.

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 39

ViestiLähetetty: 25. Syys 2018 15:36
Kirjoittaja Neliveto
Teivossa on yhdet vuoden parhaista raveista, kun Kriteriumeihin karsitaan yhteensä kuuden lähdön verran :thumb_up: . Totovitoseen ei varmaan kovin leveää riviä kannata tehdä, koska rivin suurien suosikkien on aika vaikea nähdä lähtöjään häviävän. Marrakesh on oudompi tapaus, mutta videokirjastosta opiskellun perusteella alle viidenkymmenen olevat prosentit tuntuvat pieniltä. Avauskohteen Cash No Limit näyttää alustavasti juoksevan kengät jalassa ja tähän lähtöön tuskin on tähdätty, mutta ruuna tuntuu silti aivan ylivoimaiselta hevoselta tällaiseen porukkaan. Vitosessa pienellä painolla ja kaksareissa suuremmalla pitää kokeilla ainakin Tammakriteriumin karsinnassa vakuuttanutta Carbon Crystalia ja OEX:issa edukseen esiintynyttä Special Presentiä.

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 39

ViestiLähetetty: 25. Syys 2018 17:53
Kirjoittaja Ruikonperä
Kriterium-karsintapäivä on tosiaan ollut se vuoden yksi kiinnostavimmista raveista, mutta nyt on vähän sellaista henkeä, että olisipa jo finaali niin nuo kolme kovaa eli Graceful Swamp, Marrakesh ja Lewis Ale pääsisivät mittelemään paremmuudesta. Tietty eihän se ole sanottua, että kaikki edes pääsevät finaaliin... Suomenhevosten puolella harmittaa tietysti vähäinen osallistujamäärä ja tieto siitä ettei paras varsa ole mukana.

Kun muuten katsoo missä lämminveristen karsijat ovat treenissä niin sain laskettua vain viisi hevosta, jotka tulevat Jämsän pohjoispuolelta :wtf:

ps. en tiedä odotanko innolla vai kauhulla Graceful Swamp-biisiä, toivottavasti saadaan kuulla tänään :D

E: mietinkin jo vetääkö Teivo vuoden ykkösiltaravinsa samoilla äänityöläisillä, mutta onhan siellä sentään Lähdekorpi mukana kommentomassa :thumb_up:

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 39

ViestiLähetetty: 25. Syys 2018 18:15
Kirjoittaja Kädetön
Illan kiinnostavin asia kaviouran tapahtumien lisäksi on, että kuinka Teivon äänityöläiset lausuvat tänään Sahara Sandstormin :twisted:

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 39

ViestiLähetetty: 25. Syys 2018 18:27
Kirjoittaja Neliveto
Ruikonperä kirjoitti:E: mietinkin jo vetääkö Teivo vuoden ykkösiltaravinsa samoilla äänityöläisillä, mutta onhan siellä sentään Lähdekorpi mukana kommentomassa :thumb_up:


Pitkästä aikaa sellaiset Teivon ravit, jotka on ihan pakko katsoa alusta loppuun, eikä lähtöjen välillä tule lähdettyä pois koneen äärestä :clap: .

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 39

ViestiLähetetty: 25. Syys 2018 20:24
Kirjoittaja Kädetön
Vaikka syksyä mennäänkin, niin tänä iltana taitaa nähdä päivänvalon kaikkien aikojen pienin T5 voitto-osuus?

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 39

ViestiLähetetty: 25. Syys 2018 20:33
Kirjoittaja PJK
Kädetön kirjoitti:Vaikka syksyä mennäänkin, niin tänä iltana taitaa nähdä päivänvalon kaikkien aikojen pienin T5 voitto-osuus?


Ei ainakaan muistu mieleen. Joissain Derby-karsintaraveissa on ollut eväitä vielä pienempään, mutta en muista, että olisi toteutunut. Paremmin dataa säilövät voivat vahvistaa tai kumota tämän hypoteesin.

Jaa, tekisitpä mieleni väittää, että oikein kauan aikaa sitten olisi lauantai-vitosessakin ollut alle kympin potti. Panos oli 50penniä, joten kerroin on kaiketi ollut isompi kuin nyt. Edit: Äh, ajatuskatkos, tämähän on vain n. 5,35 markkaa.

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 39

ViestiLähetetty: 25. Syys 2018 21:15
Kirjoittaja Kädetön
Olisiko maailma menettänyt musiikin saralta mitään, vaikka ei tuota E-P:n viimeisintä biisiä olisi tehtykään?

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 39

ViestiLähetetty: 26. Syys 2018 10:26
Kirjoittaja Harri H
Aika tyly homma, että Rokkoff jäi Kriterium-finaalista ulos kun oli viimeinen tuossa toisessa karsinnassa, mutta meni yli sekunnin paremman ajan kuin ekan karsinnan voittaja.

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 39

ViestiLähetetty: 26. Syys 2018 18:41
Kirjoittaja Neliveto
Eilisten Kriterium-karsintojen jälkeen Vermon tavallinen keskiviikkoilta tuntuu vähän vaisulta, vaikka varsinkin suomenhevosten kovin lähtö on urheilullisesti oikein hyvä. Jos peli-ideoita koettaa hakea, niin illan viimeisestä sellaisia voisi löytyä. Hieman raskaat olosuhteet ja rinnalla painava Nitro Diablo ei selvän suosikin Andreen hommaa helpota, ja takarivissä on pari kiinnostavaa muutaman pinnan hakua. Piedmont tuli viimeksi Ricoconen voittamassa lähdössä viimeiset 700 alta kymppiä ja Klena Vitokin on parhaimmillaan kova kirikanuuna.

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 39

ViestiLähetetty: 27. Syys 2018 13:55
Kirjoittaja Kädetön
Klo 14.30 alkaen, TV1 näyttää ohjelman Valte Salojensaaresta.

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 39

ViestiLähetetty: 27. Syys 2018 17:15
Kirjoittaja Ruikonperä
Taas hyvä muistutus itselle, katso aina missä ravataan ja missä on mahdollisesti tipsihevosia. Enpä tajunnut Bodenin lounareita ja toki viimeksi isoin kirjaimin tipsivihkoon piirretty Cool On Photos voittanut hyvillä kertoimilla :angry: