Psyykit ja jälkipelit, viikko 17

Tällä alueella keskustellaan totopeleistä. Vihjeet, jossittelut ja muut vastaavat tänne.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 17

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 26. Huhti 2018 17:18

Jokimaalla on lähes aina hyvät ravit eikä tämäkään ilta tee poikkeusta :thumb_up:

kl) mukava nähdä pappa-Airaksista talvitauon jälkeen ohjastustehtävissä! Ja mielenkiintoinen on ajokkinsakin.

L2) ei tarvitse suuri ennustaja olla sanoakseen, että luultavasti nähdään 4-vuotiailta vuoden ensimmäinen tähtirajan alitus. Saa nähdä jättääkö Sirukasson nyt pellehyppynsä pois ammattikuskin istuessa kyytiin.

L5) hienoa nähdä Joutuva pitkästä aikaa radoilla :thumb_up: Ajattelin siinä olevan paljonkin ideaa, mutta hehkutettu joka tuutissa ja pinnatkin sen mukaiset. Startanneilla hevosilla on kuitenkin etu ja veikkaan voittajan löytyvän kaksikosta Häyrilän Hero ja Kaakon Lassi.

L6) Nefertiti Frido on yllättävän vähän pelattu. Eiköhän se saane vetää aivan kävelyvauhtia ja kymppilopetuksissa ei paljoa ohitella.

L7) upea lähtö! Troikan alariveille kiinnostaisi pyöritellä kengätöntä Elliot Webia ja vihdoin selkäjuoksun saavaa Doubledipia.

L8) Turelius lienee suursuosikki, mutta pruuvi täytyy katsoa tarkkaan. Porissa ravi oli aivan karmeaa.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 17

ViestiKirjoittaja Neliveto » 27. Huhti 2018 11:49

Nopeasti jotain Kaustisen lounaille: Nelkun avauskohteessa luotan, että hyvä hevonen korjaa hieman vähemmän hyvän ohjastajan virheet ja Mountain Rescue kiertää takarivistäkin lähelle voittoa. Toisessa kohteessa tykkäsin Gillanin tauoltapaluusta aika lailla, joten voitto ratkaistaneen sen ja Novan Voiton välillä. Kolmannessa kiinnostaa kovilta taustavoimilta debytoiva Livarot. Päätöskohteesta on vaikea valita pelikohteita, koska niin paljon kiinnostavia hevosia on mukana :D . Matleena päästelee Glamour Checkillä ja peliosuus on pinnan verran, Pohjola vahvistaa Pops's Sunriseä, joka riittää kevyesti näissä lähdöissä ja Cousin Evertillä rima laskee melkoisesti viime starteista.
Neliveto
 
Viestit: 2845
Liittynyt: 06. Syys 2009 19:08

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 17

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 27. Huhti 2018 17:11

Neliveto kirjoitti: Cousin Evertillä rima laskee melkoisesti viime starteista.

Cousin Evertilla on kyllä vastustanut raakasti tänä vuonna, jokaisessa startissa ollut jotain epäonnea juoksunkulussa. Tänään taisi laukata korjausliikkeeseen, kun radan 12 kuski näytti "varastavan" reilunlaisesti päästäkseen Kärjelle varatulle paikalle...

Kouvolan nostalgiaravit ovat osastoa pakko nähdä :thumb_up: Pelimielessä ei ole muuta sanottavaa kuin Välähdyksen huiman alhaiset pinnat. Voihan tauolta olla liikaa innokkuutta ja sortua laukkailemaan, mutta ei kai se riski nyt niin iso ole. Normaalisti Välähdys olisi tuohon varmaan lähemmäs 90% pelattu...
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 17

ViestiKirjoittaja Kädetön » 27. Huhti 2018 18:45

Hevosen statistiikka on: 47 0-0-2. Pelattu voittajassa kertoimeen 2,79. Ilmeisesti tietoa oli kun voitto napsahti, vai Emmako oli voiton salaisuus?
Kädetön
 
Viestit: 3642
Liittynyt: 24. Helmi 2012 23:01

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 17

ViestiKirjoittaja Kädetön » 27. Huhti 2018 19:28

Bret Bokolle uran 41 tolppa. Nousi Minto's Romeon rinnalle voitokkaimpana aktiivisena lv-kilpurina :clap:
Kädetön
 
Viestit: 3642
Liittynyt: 24. Helmi 2012 23:01

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 17

ViestiKirjoittaja peliman » 27. Huhti 2018 23:30

Ruikonperä kirjoitti: Pelimielessä ei ole muuta sanottavaa kuin Välähdyksen huiman alhaiset pinnat. Voihan tauolta olla liikaa innokkuutta ja sortua laukkailemaan, mutta ei kai se riski nyt niin iso ole. Normaalisti Välähdys olisi tuohon varmaan lähemmäs 90% pelattu...


47% ihmeen heikosti pelattu vaikka nyt laukaksi meni.
Olihan tuo huonon näköinen koko ajan ennen lähtöä mutta jos prosenttien perusteella pitäisi pelata ..Ei ole kuitenkaan vaivainen hevonen ollut kuten joku Jokivarren kunkku ymmärtää lisää jos tauolta ei ole iso suosikki.
Eiköhän tuo tällekin kaudelle jonkun kovemman jakson saa aikaan vielä.
Erehdys voi opettaa. Jos ei, jää muistiin edes.
peliman
 
Viestit: 1963
Liittynyt: 17. Huhti 2016 19:29

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 17

ViestiKirjoittaja PJK » 28. Huhti 2018 09:52

Päivän päälähtö starttaa aikataulun mukaan klo 20.35. Normipsyykeillä (hyvä tauolta&nyt toinen startti ja kesäkelit&hyvä lähtöpaikka) oma polle voisi olla pelikohde, mutta kuitenkin mietityttää, kun vuosi sitten ei parantanut sen ekan jälkeen oikein ollenkaan ja toisaalta osaa laukata ekaan kurviin. Ihan luiskaan ei kannata ainakaan pelaamattomana laittaa, tuo viime kerran kilometriaika oli sen illan tulostasoon ihan hyvä.

Vedonvälittäjän mukaan Åbyssä tänään haastava kierros. Kaikki kuusi selvähköä ykkössuosikkia ylipelattuja. Kahdessa viimeisessä ei aivan tolkuttomasti, mutta niiden neljän muun voittotodennäköisyys arvioidaan 20-40% (ei sentään yksikköä) pienemmäksi kuin nykyinen peliprosentti. En juuri pelaile ko. firmalle, mutta 38% pelatun voittokoneen kerroin 3,75 ylittää jo harkitsemiskynnyksen.

Vastapainona on toki paljon maistuvia ylläreitä. Nopeasti laskettuna 2kpl 5% todennäköisiä varmoja toteutuu kerran 8 vuodessa, joten kyllä se lähinnä sitä kuuluisaa odotusarvoa on, jos tuollaisen kupongin tälläisi - ei yhtään auta vaikka peliptosentti olisikin vain 2%. Meikäläisen kaltaisen 50+ -ikäisen pelurin ei kannata enää noihin tarttua.
PJK
 
Viestit: 3300
Liittynyt: 24. Kesä 2014 09:51

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 17

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 28. Huhti 2018 13:17

Forssassa oikein mainiot ravit :thumbup1:

76/1
Akaasia saanee vetää keulassa aika rauhassa, mutta muistellen viime kauden avausstarttia niin en ihan satkulla luottaisi. Pörnä-Tyttö on alipelattu luokkapsyykillä ja jos oikein jytkyä hakee niin kyllä Hilin Ihme useammin kuin kerran sadasta voittaa. Jospa kuski nyt ajaisi vähän rauhallisemmin ja säästäisi parhaat patit loppuun.

76/2
Her Royal Highness on koko kierroksen eniten pelatuin ja ihan en ymmärrä miksi. Solvallassa nyt voi voittaa mikä vain, mutta Forssassa on vähän toinen taso! Tuskin ykkösratakaan on ihan toivepaikka. El Fitzgerald on paha lyötävä ja oletettavasti pääsee keulaan. Ylläriosastolta Pohjois-Pohjanmaan voimatamma Last Finn ja loistoreissun kaiketi saava Callela Kailash.

76/3
Hurjan vaikea lähtö. Morison muuten, mutta starttiväliä kertynyt kuusi viikkoa. Ylläriosastolta tarjoan Täyspiirtoa, joka tulee tänä vuonna nousemaan kovasti sarjoissaan ja viimeksi tosi hienon juoksun tehnyttä ja kengittä jatkavaa Karlosta.

76/4
Naomi Wibb suosikki, mutta noinko onnistuu juoksuradalta pääsemään keulaan kun siinä ykköseltä starttaa nopealla lähtijällä kettu nimeltä Teivaisen Antti. Aika moni tosi hyvä jäänyt ihmeen vähälle huomiolle kuten Carleman ja Stone Capes Nanet.

76/5
Pilvenmäki Special on niin täynnä niin hyviä ettei tahdo oikein saada otetta. Jos jotain niin Absolut Arctican 5% kuulostaa tosi vähäiseltä, olihan viime kerran esitys tosi hieno.

76/6
Hyvä lähtö saatu kasaan vähän harvinaisemmalla sarjamäärityksellä :thumb_up: Muutaman kerran piti hieraista silmiä prosentteja katsoessa. Miten ihmeessä Pikkukahveli ei ole suosikki, onhan se luokaltaan aivan ylivertainen peli.

76/7
Kaksintaisto Zeus Kemp vs Shadow Of Brisbane on päivän helmiä vai onko sittenkin kolmannen korvapuusti. Ypäjä Hereiam lienee automaattikeula, Suomen paras kyydissä ja pitkästä aikaa kengät pois.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 17

ViestiKirjoittaja PJK » 28. Huhti 2018 14:57

Forssan neljänteen lähtöön tuntuu tulevan hyvä voittajavaihto. Kahdella hevosella fanaattiset kannattajat, ja väkistenkin tulee vastapeliä muille, kun kertoimet nousee. Vitosessa on jotain piilohyvää, nähdyn perusteella ei ikinä pitäisi noin paljoa kerätä peliä.
PJK
 
Viestit: 3300
Liittynyt: 24. Kesä 2014 09:51

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 17

ViestiKirjoittaja PJK » 28. Huhti 2018 15:17

PJK kirjoitti:Forssan neljänteen lähtöön tuntuu tulevan hyvä voittajavaihto. Kahdella hevosella fanaattiset kannattajat, ja väkistenkin tulee vastapeliä muille, kun kertoimet nousee. Vitosessa on jotain piilohyvää, nähdyn perusteella ei ikinä pitäisi noin paljoa kerätä peliä.


Edit: oli tietoa takana, hevonen oli paljon parempi kuin edellisessään. Hyvän kertoimen saivat, kun joku/jotkut löi tonnin suosikille viime vaiheessa.
PJK
 
Viestit: 3300
Liittynyt: 24. Kesä 2014 09:51

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 17

ViestiKirjoittaja PJK » 28. Huhti 2018 15:27

76:een ideapuolelta Virin Vihtori. Yhden vähän vaisumman perusteella tuomittu. Pitkät suorat auttaa.

Ja toisena Ulmas. Jos kiihdytys venyy, saa hyvän juoksun parijonossa tai dötsissä.
PJK
 
Viestit: 3300
Liittynyt: 24. Kesä 2014 09:51

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 17

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 28. Huhti 2018 15:59

Puhutaan miten Forssassa ehtii takaa jne, mutta viime raveissa 7/11 lähdöistä voitettiin keulasta ja tämänpäivän rekordi on tällä hetkellä 5/6.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 17

ViestiKirjoittaja peliman » 28. Huhti 2018 16:17

Tuviker oli kyllä hyvä. Tuskin kolmatta kertaa samanmoista lähtöä liki 20 kertoimella enää voittaa.
Tuo hevonen osaa vastata joka suunnasta tuleville. e: niin tuossa katsoin että samaa porukkaa jo viimeksi voitti, ei vielä näkynyt häävisti %?
Erehdys voi opettaa. Jos ei, jää muistiin edes.
peliman
 
Viestit: 1963
Liittynyt: 17. Huhti 2016 19:29

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 17

ViestiKirjoittaja Kädetön » 28. Huhti 2018 17:18

Kun katseli Pilvenmäki Specialin voittajaa, tuli hetkeksi paluu 40 vuoden taakse. Niin paljon on yhdennäköisyyttä tähän huippuhevoseen: http://hevosurheilu.cdn.geniem.com/cont ... 9-Solv.jpg
Kädetön
 
Viestit: 3642
Liittynyt: 24. Helmi 2012 23:01

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 17

ViestiKirjoittaja Neliveto » 28. Huhti 2018 18:19

PJK kirjoitti:Päivän päälähtö starttaa aikataulun mukaan klo 20.35. Normipsyykeillä (hyvä tauolta&nyt toinen startti ja kesäkelit&hyvä lähtöpaikka) oma polle voisi olla pelikohde, mutta kuitenkin mietityttää, kun vuosi sitten ei parantanut sen ekan jälkeen oikein ollenkaan ja toisaalta osaa laukata ekaan kurviin. Ihan luiskaan ei kannata ainakaan pelaamattomana laittaa, tuo viime kerran kilometriaika oli sen illan tulostasoon ihan hyvä.


7Oikein näyttää lyöneen suoraan ykkösrankiksi, joten usko kykyihin on sielläkin kova :thumb_up: .

Nelkkuavauksessa varma suorittaja Hiphop Highlight saisi olla mielestäni suosikki. Viimeksi ruuna kohtasi kovempia ja kiri mukavasti. Toisen kohteen pelihevoset on lueteltu nopeasti, mutta ero prosenteissa kengättömän Herrera Bokon ja Impress Itin välillä tuntuu kovalta. Hyvätasoisessa suomenhevosvoltissa kovat Tähti Kepu ja Tuulenpoju lähtevät pitkiltä takamatkoilta. Jälkimmäinen oli upea Oulussa ja vaikka treenari tänään ohjastaakin, kuuluisi orin olla selvä suosikki. Tähti Kepu teki viimeksi huippujuoksun kengittä ja jatkaa tänään samalla balanssilla, mutta ohjastaja heikkenee aika lailla. Päätöskohteessa Smooth Criminal on aiheesta pelin pankki. Kapeiden troikkien toinen tukipilari on Road To Victory. Ruuna laukkasi Bodenissa ja taipui toissa kerralla tolkuttomaan matkavauhtiin. Ylivieskassa RTV tuli hyvin loppua Captivaten voittamassa lähdössä.
Neliveto
 
Viestit: 2845
Liittynyt: 06. Syys 2009 19:08

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 17

ViestiKirjoittaja Chocolate » 29. Huhti 2018 11:08

Eilen tuuletin viimeiset 700 metriä pystynousua Vehvi-Pekalla mutta taas joutui itkua pidättämään maalissa. Tänään Pekka ja minä otamme hyvityksen Kittalla. Lappeen päätöslähdössä kiinnostaa viime kesänä hurmannut Outguess.
Chocolate
 
Viestit: 2045
Liittynyt: 01. Syys 2009 17:38

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 17

ViestiKirjoittaja PJK » 29. Huhti 2018 11:29

Laukkapa eilen yllätti. Ei ollut ihan tyhjä laukatessaan.

Ruotsin pelit meni eilen pienellä voitolla mutta aika kiusallisesti. Kaksi hajotusta, toisen näkökulmasta tuli liian vähän suosikkeja ja toisen näkökulmasta liikaa. 5x6+50x5 ja 6x6+82x5. Wasa Thunderilla olisi lunastettu kiva seiska.

Ylivieskassa vähän kiinnostaa Ermite. En ihan luota, että kaksareita pääsisi pelaamaan kertoimilla, joita nykyinen peliprosentti enteilee, joten nelkkua on yritettävä. Toki kaksaritkin sitten lyödään, jos on alle 15% niissä pelattuna. Nelkun muut lähdöt vielä mietinnässä. Lämpöisten päälähtö oli alkutsekkauksella kahden kauppa, mutta toisen preparee-kommentit mietityttää.

Edit. Jatketaan Ylivieskaa. Tir du Caux päässyt ensivilkaisulla helpon oloiseen porukkaan. Ikitipsi Fade to Jammia ei silti kokonaan luiskaan. Ja paalulta hengissä 1,2. Alvena Sonja ehkä vaan troikan alariville. Ihan oma lukunsa on valmentajien prosenttitilaston huippumiehen treenaama Boko. Ratahiittiä lähinnä haetaan, mutta oikeasti 50% treenaristatistiikalla kisaavaa kaveria ei voi jättää pois peleistä. Tarkemmin tsekattuna volttiennätys ei ollenkaan nolo 4-vuotiaan tekemäksi. Ja UET-GP - finaalipaikka jäänyt haaveeksi kokonaisajassa kymmenyksen erolla - Bokd Eagleen eroa toki ronskimmin, mutta BE olikin siihen aikaan hurja heppa. Ranking: A: 13,12 C: 2,9,1,5

Eka lähtö melko mahdoton. 1 ja 5 siirtäisin noista peliä keränneistä vähän alemmaksi, mutta kaikki jollain lailla mukana. Pikarankng: A: 6,11,12,4 B: 1,5,10 C: loput

Kolmas A:8 B:10,3 C:6,7,4,5
PJK
 
Viestit: 3300
Liittynyt: 24. Kesä 2014 09:51

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 17

ViestiKirjoittaja XO101 » 29. Huhti 2018 15:53

Olipa Zirkon Hoss mahtava tänään. 16.8 kolme tonnia voltista ja Hietasen mukaan todella väljästi. Tämä on näitä hevosenomistajan parempia päiviä. :tuuletus:
XO101
 
Viestit: 982
Liittynyt: 30. Huhti 2016 16:54

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 17

ViestiKirjoittaja PJK » 29. Huhti 2018 18:50

XO101 kirjoitti:Olipa Zirkon Hoss mahtava tänään. 16.8 kolme tonnia voltista ja Hietasen mukaan todella väljästi. Tämä on näitä hevosenomistajan parempia päiviä. :tuuletus:


Onnittelut. Ylivieska ei ole ihan nopeimpia baanoja, joten kova tulos.
PJK
 
Viestit: 3300
Liittynyt: 24. Kesä 2014 09:51

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 17

ViestiKirjoittaja Randomraider » 29. Huhti 2018 19:27

XO101 kirjoitti:Olipa Zirkon Hoss mahtava tänään. 16.8 kolme tonnia voltista ja Hietasen mukaan todella väljästi. Tämä on näitä hevosenomistajan parempia päiviä. :tuuletus:

Nätisti rullasi kyllä. Onnittelut ! :thumb_up:
Onko hevoseen sekaantuminen laitonta? Nimimerkki "Rakensinko telineet turhaan?"
Randomraider
 
Viestit: 637
Liittynyt: 05. Tammi 2010 17:32
Paikkakunta: Helsinki

EdellinenSeuraava

Paluu Totopelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 24 vierailijaa

cron