Sivu 1/6

Psyykit ja jälkipelit, viikko 16

ViestiLähetetty: 16. Huhti 2018 15:47
Kirjoittaja Ruikonperä
Oulu aloittaa.

L3) Jokivarren Kunkku is back! Täytyy lähempänä seurailla voittajakertoimia sillä hieman tekisi mieli äänestää Tuulenpojun puolesta. Palasi viimeksi tauolta ainakin ennakkokommenttien mukaan tosi kevyillä valmisteluilla, johon nähden oli tosi hyvä ja oletettavasti vielä parantaa tähän. Jos saisi vetää ekan tonnin rauhassa niin kiire siinä tulee Kunkullekin.

L4) Pilvenmäki Special-karsinnassa liputan Luna De Parisin puolesta. Pidän sitä lähdön parhaansa hevosena kunnes toisin todistetaan ja vaikkei ykkösrata varmaan mikään toivepaikka ole, mutta sen onneksi vain seitsemän hevosta mukana ja kuskikin paranee melkoisen rapsakasti.

L7) Dreaming Bluesia ihan mahdoton saada häviämään. Sisäradan kolme ekaa psyykillä Paavola ja Kauhanen troikkavirityksiin. Huikea muuten tuo Titane Nordique, rahaa rapiat 200k ja ennätys silti päälle 1.13 :D

L9) hieno lähtö! Hollywood Hills on nyt pari kertaa tässä kilpailusarjassa kirinyt ihan toivottoman näköisistä asemista voittoon, mutta nyt voi olla oikeastikin tekemätön paikka. Sen verran hyviä lähtee lähtee edestä. Lähdön ituhevonen voisi olla Leon, joka oli oikeinkin positiivinen perjantaisessa tauoltapaluustartissaan.

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 16

ViestiLähetetty: 16. Huhti 2018 17:54
Kirjoittaja Neliveto
Raviviikkoa on vaikea aloittaa paremmin kuin Äimäraution ravien parissa :clap: .

Ruikonperä kirjoitti:L3) Jokivarren Kunkku is back! Täytyy lähempänä seurailla voittajakertoimia sillä hieman tekisi mieli äänestää Tuulenpojun puolesta. Palasi viimeksi tauolta ainakin ennakkokommenttien mukaan tosi kevyillä valmisteluilla, johon nähden oli tosi hyvä ja oletettavasti vielä parantaa tähän. Jos saisi vetää ekan tonnin rauhassa niin kiire siinä tulee Kunkullekin.


Pieni, mutta urheilullisesti todella kiinnostava lähtö. Tuulenpoju kiinnostaa täälläkin vahvasti, jos voittajassa palauttaa yli kolme kertaa. Tauolta paluu oli todella mainio ja Kunkku ei tavallisesti ole ihan parhaimmillaan ollut suoraan tauolta. Jos vanhoja muistelee, niin aikanaanhan Turbulenssi voitti satakertoimisena Kunkun hieman vastaavista lähtökohdista.

L4) Pilvenmäki Special-karsinnassa liputan Luna De Parisin puolesta. Pidän sitä lähdön parhaansa hevosena kunnes toisin todistetaan ja vaikkei ykkösrata varmaan mikään toivepaikka ole, mutta sen onneksi vain seitsemän hevosta mukana ja kuskikin paranee melkoisen rapsakasti.

Rastaaminen pitää ehdottomasti aloittaa pienistä numeroista. Luna De Paris kilpailee lahjoihin nähden olemattomalla voittosummalla ja Absolut Arcticalta löytyy hurja kiri. Pienessä lähdössä tilaa tulee lopussa varmasti. Suosikki Staro Liberty voi tasavauhtisena olla vaikeuksissa em. kaksikon kanssa. Toisessa kohteessa on vaikeaa, ellei luota Rovaniemellä vahvalla juoksulla tositoimiin palanneeseen Suviprinssiin. Tämän hetken pinnoilla palan matkaa kovaa tuleva Aavan Sisu voisi kiinnostaa. Kolmas kohde on sitten rivin vaikein. Jos tähän pitäisi se yhden prosentin hepo kaivaa, niin Torniossa kiriin lähdöstä laukannut Carro's Gift voisi olla mahdollinen. Ori avaa kovaa, joten luvassa on hyvä reissu.

L7) Dreaming Bluesia ihan mahdoton saada häviämään. Sisäradan kolme ekaa psyykillä Paavola ja Kauhanen troikkavirityksiin. Huikea muuten tuo Titane Nordique, rahaa rapiat 200k ja ennätys silti päälle 1.13 :D


Suosikki ei erityisesti kiehdo peleissä, mutta vaikea on tosiaan haastajia löytää :think: . Strait Iron on suosikkia parempi hevonen, mutta tuskin tauolta ja treenarin ajamana vielä lähelläkään huippuvirettä.

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 16

ViestiLähetetty: 16. Huhti 2018 18:09
Kirjoittaja Ruikonperä
Neliveto kirjoitti: Jos vanhoja muistelee, niin aikanaanhan Turbulenssi voitti satakertoimisena Kunkun hieman vastaavista lähtökohdista.

Tänään piti ihan selata Jokivarren Kunkun kilpailuhistoriaa, kun tuli katkerat muistot mieleen ko. startista. Muistaakseni olisi nelkusta tullut hyvin jos Kunkku olisi voittanut ja taisin jo käsiohjelmaan merkata sen voittajaksi, mutta maalikamera oli armoton ja voittajahevosen kuskiin viitaten hävisi viiksenmitalla :)

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 16

ViestiLähetetty: 16. Huhti 2018 18:23
Kirjoittaja Neliveto
Neliveto kirjoitti:Suosikki ei erityisesti kiehdo peleissä, mutta vaikea on tosiaan haastajia löytää :think: . Strait Iron on suosikkia parempi hevonen, mutta tuskin tauolta ja treenarin ajamana vielä lähelläkään huippuvirettä.


Vaikka veljet selostuskopissa pullasivat kovin Crystal Eyeä ja prosentit näyttävät olevan nousussa, niin eikös tammalle aiemmin ole paljon suurempi merkitys ollut juuri jenkkikärryillä kuin kengättömyydellä :geek: .

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 16

ViestiLähetetty: 16. Huhti 2018 18:52
Kirjoittaja Ruikonperä
Neliveto kirjoitti:Vaikka veljet selostuskopissa pullasivat kovin Crystal Eyeä ja prosentit näyttävät olevan nousussa, niin eikös tammalle aiemmin ole paljon suurempi merkitys ollut juuri jenkkikärryillä kuin kengättömyydellä .

Paavolalta tuli sentyyppiset kommentit, että keulasta ajetaan jos mahdollista ja se voisi tietää railakasta matkavauhtia jos Pakkanen rummuttaa rinnalla. Tässähän alkaa jopa hieman kiinnostaa vanha kunnon Amazone d'Inverne 8-) Jos kenkätiedot pitää paikkansa niin viimeksi ajettu ilman kaikkia kenkiä elokuussa 2014 ja siitä startista on peräisin tamman uran arvokkain voitto....

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 16

ViestiLähetetty: 16. Huhti 2018 19:13
Kirjoittaja Ruikonperä
Hyvä voittajavaihto tuli tuohon suomenhevosten ykkössarjaan vaikka oli vain seitsemän hevosta, enemmän keräsi peliä kuin kaksi ensimmäistä lähtöä yhteensä. Kahden leirin väkeä ja molemmat ottivat kiitettävästi kantaa oman suosikkinsa puolesta :thumb_up:

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 16

ViestiLähetetty: 16. Huhti 2018 19:26
Kirjoittaja Kädetön
Ajattelin selvitä halvalla ensimmäisestä nelkkulähdöstä ruksimalla lapulle hevoset 1 ja 5. Halvalla tuosta selvisinkin, kun kuponki lensi heti luiskaan :D Ihmeen helposti nuo 1 ja 5 antoivat lopussa periksi.

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 16

ViestiLähetetty: 16. Huhti 2018 19:29
Kirjoittaja Neliveto
Ruikonperä kirjoitti:Hyvä voittajavaihto tuli tuohon suomenhevosten ykkössarjaan vaikka oli vain seitsemän hevosta, enemmän keräsi peliä kuin kaksi ensimmäistä lähtöä yhteensä. Kahden leirin väkeä ja molemmat ottivat kiitettävästi kantaa oman suosikkinsa puolesta :thumb_up:


Tuoreelle valiojuoksijavarsa Tähti Kepulle olisi tuosta kyllä finaalipaikan suonut :) .

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 16

ViestiLähetetty: 16. Huhti 2018 19:42
Kirjoittaja Kädetön
Tuomarit pitkällä sytytyksellä, ennen kuin huomasivat taklauksen lähtösuoralla lähdössä viisi.

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 16

ViestiLähetetty: 16. Huhti 2018 20:00
Kirjoittaja Ruikonperä
Neliveto kirjoitti:Tuoreelle valiojuoksijavarsa Tähti Kepulle olisi tuosta kyllä finaalipaikan suonut :) .

Tuo oli ehkäpä lähdön iloisin juttu, Tähti Kepulle :clap:

Toinenkin rajapyykki rikkoutui, Jokivarren Kunkun voittosumma ylitti puolen miljoonan rajan :thumb_up:

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 16

ViestiLähetetty: 16. Huhti 2018 21:27
Kirjoittaja Ruikonperä
Huikea ilta Tuomas Pakkaselle ja Pasi Väisäselle! :clap:

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 16

ViestiLähetetty: 16. Huhti 2018 21:34
Kirjoittaja XO101
Olipa mukavaa kun meidän kimppapolle Zirkon Hosskin pääsi viimein starttiin ja polkaisi heti 17.8 3100m voltista ja sijoittui hienosti toiseksi. Viimeisestä oikeasta startista oli kuitenkin aikaa pari vuotta. :thumbup1:

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 16

ViestiLähetetty: 17. Huhti 2018 00:21
Kirjoittaja Randomraider
XO101 kirjoitti:Olipa mukavaa kun meidän kimppapolle Zirkon Hosskin pääsi viimein starttiin ja polkaisi heti 17.8 3100m voltista ja sijoittui hienosti toiseksi. Viimeisestä oikeasta startista oli kuitenkin aikaa pari vuotta. :thumbup1:

Lämpimät onnittelut! Jotakin hyvää sittenkin. Ajattelin jo, että ainoa ilo oli rutistaa laput ryppyyn nyrkkiin :D Pidetään mielessä, Hyvä oli.

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 16

ViestiLähetetty: 17. Huhti 2018 15:45
Kirjoittaja peliman
Tre5 Merit ja Bret varaan. Välilähdöissä Holari (t5-2) Stoneisle mustang (t5-3) ja Guggenheim (t5-5) tuntuu hieman unohdetuilta.

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 16

ViestiLähetetty: 17. Huhti 2018 17:22
Kirjoittaja Ruikonperä
peliman kirjoitti:Tre5 Merit ja Bret varaan. Välilähdöissä Holari (t5-2) Stoneisle mustang (t5-3) ja Guggenheim (t5-5) tuntuu hieman unohdetuilta.

Stoneisle Mustang tosiaan maistuu, kengät pois ja eikös se tuosta keulaan lataa. Lassic Point tuntuu ihan liikaa luotetulta, ei se viimeksikään voitosta huolimatta ihan täysillä vakuuttanut. Lämminveristen avoimessa nähtäneen tulinen kiihdytys, kun ykkösestä vitoseen kaikki lähtevät auton takaa kuin kuolemaa pakoon. Luotan nuoruuden intoon ja Callela Elizan kurmoottavan lopussa vanhoja ja väsyneitä.

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 16

ViestiLähetetty: 17. Huhti 2018 17:24
Kirjoittaja XO101
Randomraider kirjoitti:
XO101 kirjoitti:Olipa mukavaa kun meidän kimppapolle Zirkon Hosskin pääsi viimein starttiin ja polkaisi heti 17.8 3100m voltista ja sijoittui hienosti toiseksi. Viimeisestä oikeasta startista oli kuitenkin aikaa pari vuotta. :thumbup1:

Lämpimät onnittelut! Jotakin hyvää sittenkin. Ajattelin jo, että ainoa ilo oli rutistaa laput ryppyyn nyrkkiin :D Pidetään mielessä, Hyvä oli.


Joo mukavaahan tuo oli vaikka kakkoseksi jäätiinkin ja voittosummakin oli varsin pieni. Mutta tosiaan pitkä tauko alla ja paljon kysymysmerkkejä ilmassa, erinomaisista treeniotteista huolimatta. Eipä sitä tiennyt tuleeko tästä enää kilpahevosta. No eilinen näytti, että jos terveenä pysyy niin kyllä tällä ainakin iltaraveissa voi pärjätä. Luokkahan hevosella riittää lauantai päivillekin, mutta voihan se olla, että ei enää sille huipputasolleen enää tässä iässä nouse. Eilen toki olisi voinut voittaakin jos ravi ei olisi hajonnut loppusuoralla ja Tuomas olisi voinut päästää hevosen menemään. Nyt ei voinut. Tuo ravihan se tämän hevosen akilleen kantapää on ja paljon parempi tämäkin kuin, että hylkyyn olisi mennyt.

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 16

ViestiLähetetty: 17. Huhti 2018 17:50
Kirjoittaja Neliveto
Ruikonperä kirjoitti:
peliman kirjoitti:Tre5 Merit ja Bret varaan. Välilähdöissä Holari (t5-2) Stoneisle mustang (t5-3) ja Guggenheim (t5-5) tuntuu hieman unohdetuilta.

Stoneisle Mustang tosiaan maistuu, kengät pois ja eikös se tuosta keulaan lataa. Lassic Point tuntuu ihan liikaa luotetulta, ei se viimeksikään voitosta huolimatta ihan täysillä vakuuttanut. Lämminveristen avoimessa nähtäneen tulinen kiihdytys, kun ykkösestä vitoseen kaikki lähtevät auton takaa kuin kuolemaa pakoon. Luotan nuoruuden intoon ja Callela Elizan kurmoottavan lopussa vanhoja ja väsyneitä.


Samaa mieltä palstatovereiden kanssa. Avauskohteessa kovissa lähdöissä kannuksensa hankkineet Merit ja Arctic Ile ratkaissevat voiton. Toisessa kohteessa Vermossa napakasti lopettanut ja kaikki juoksupaikat selvittävä Sheikki on aiheesta suosikki, mutta ehkä hieman liian suuri sellainen. Hilin Ihme oli tauolta vielä tasainen, mutta hevosena tamma on niin hyvä, että kaksi prosenttia on tosi pahasti alakanttiin. Kolmannessa olen myös vahvasti Stoneisle Mustangin miehiä.

Vanhempien hevosten lähdöissä tuoreet hevoset ovat usein vahvoilla, ja vaikka Callela Elizalle tämä hieman valmistava startti onkin, niin ei tamma noin paljoa saisi olla suosikkikolmikkoa jäljessä. Päätöskohde on sitten tosi vaikea :think: . Kun kukaan suosikeista ei lähde peleissä kiinnostamaan, niin tähän pitänee laittaa laajasti rasteja.

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 16

ViestiLähetetty: 17. Huhti 2018 18:11
Kirjoittaja Kädetön
TotoTV:n lähetys ei lähde pyörimään. Onko kyseessä yleisempikin häiriö?

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 16

ViestiLähetetty: 17. Huhti 2018 18:19
Kirjoittaja Masa V
Pätkii Toto-TV edelleen jonkin verran..

Lähdössä 2 Bosses Lady on syystäkin suosikki, voitti hyvällä tyylillä viimeksi ihan ajamatta. Voltti sujui viimeksi varmasti ja tuskin vitonen aiheuttaa ongelmia. Rata oli monta sekuntia hidas, joten aikaa ei kannata tuijottaa. Cavalier laukkasi tuossa lähdössä kakkossijalta ja menetti siihen ainakin kakkossijan. Sen jälkeen tuli voitto hyvällä tyylillä. Tämä kaksikko erottuu selvästi, nyt kaksari 3,5 paikkeilla, mikä on ihan liian iso kerroin, sillä Korvenojan Bean Dead Cert ei ole esittänyt urallaan vielä mitään. Tasoerot varsin suuret, suosikkikaksikko on niin paljon muita kovempi.

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 16

ViestiLähetetty: 17. Huhti 2018 18:20
Kirjoittaja Kädetön
Melkoinen annos urheilua tarjolla tälle iltaa, kun telkkarin vapailta kanavilta tulevat lentopallon ja jääkiekon finaaliottelut.