Psyykit ja jälkipelit, viikko 52

Tällä alueella keskustellaan totopeleistä. Vihjeet, jossittelut ja muut vastaavat tänne.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 52

ViestiKirjoittaja peliman » 30. Joulu 2017 12:38

Potin hakua näkyy hieman vastaan tulleen tuo Jeppas pointerin peruminen, ettei jokimaan 76 kierros ihan liikaa
kivijalka varmoja tarjoa sittenkään. Silti tuo aika oudolta tuntuisi jos yksi vain saisi tuon miljoonan.
Yksi mietityttäviä asioita on esim. pysyykö Virin vihtori hyväksytyssä tahdissa? Sitä tuntuisi edullisesti saavan ruksia
luultavasti aika monessa pelimuodossa. Oulu olivat turhan optimistisia ja ehkä siellä oli paineita jotenkin enemmän(lisärahaakin jaossa oli), sehän se riittääkin poksauttamaan jos laukka on ennestään pinnassa.
Erehdys voi opettaa. Jos ei, jää muistiin edes.
peliman
 
Viestit: 1963
Liittynyt: 17. Huhti 2016 19:29

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 52

ViestiKirjoittaja Neliveto » 30. Joulu 2017 13:01

Olipa kurjia uutisia Jeppas Pointerista heti aamutuimaan :cry: . Ruunassa olisi ollut ainesta melkoisen pitkälle.

T76-1: Tee Wee Paroni tulee näköjään nykyvireessään paikasta kuin paikasta, joten selvä suosikkiasema on oikein. Kobardi on parhaimmillaan keulasta, joten tusinapaikka laskee osakkeita. Jos vähemmän pelattuja hevosia hakee, niin Korven Tinnitus on saanut startteja alle ja on parantanut koko ajan. Viimeksi edelle jäivät vain tämän lähdön suosikki ja seitsemänkertaiset pinnat nyt kerännyt Jyllätys.

T76-2: T.Rex on paljon pelattu, mutta ihan aiheesta. Eturivissä on koviä lähtijöitä ja kun ne saavat välinsä selviteltyä, voi T.Rex hakea paikan johtavan rinnalta.

T76-3: Virin Vihtori laukkaa aina, joten suosikkina ori ei ole kovin kiinnostava pelihevonen. Toki voittokisoissaan Virin Vihtori näytti ylikylän hevoselta lähtöihinsä, mutta Oulussa laukkoja tuli liikaa. Omaan makuuni hyviä varmistuksia on tässä useampikin. Aatsi oli mainio Kaustisella ja hyvän startin saadessaan ruuna voi saada hyvät asemat tässäkin. Keulastahan Aatsi olisi ihan parhaimmillaan. Almus hävisi viimeksi divaria ylempänä kilpailevalle Kobardille ja muutenkin aiempiin startteihin peilattuna ruuna tuntuu peleissä aliarvostetulta. Turtsin Tähti kirii pätkän hurjasti, mutta Oulussa kiri piti aloittaa liian kaukaa.

T76-4: Mamajuana oli niin vakuuttava Oulussa, että tamma voisi olla selvä suosikki tähän lähtöön. Stoneisle Oceanin taulu on aikojen suhteen ehkä hieman ylikorea, eikä 12-radalta ole luvassa helppoa juoksua. Gaiana kiinnostaa edelleen yllättäjänä, vaikka viimeksi laukka tulikin. Muuten tamma meni hienosti.

T76-5: Cooper Hoss on parantanut jatkuvasti ja on lähellä voittoa. Silti paljon pelattu suosikki tuntuisi viisaammalta varmistaa. Gold Narva teki viimeksi rajun juoksun laukan jälkeen ja Lindy Poppins on ollut aiempaa suorempi talven startteihin, joten ulkoratojen kiertäminenkään ei ole enää mahdoton tehtävä.

T76-6: Costello on todella selvä ykkössuosikki. Kaksi starttia alla ja Tupamäki palaa rattaille. Haastajista eniten kiinnostaa paalun Evartti, jolle jäi Oulussa runsaasti jossiteltavaa.

T76-7: Pascha Tilly on varmasti lähdön paras hevonen, mutta jotenkin jättisuosikin asema mietityttää. Eturivissä on muitakin kovia lähtijöitä, joista ainakin Cool Conclusionilla mielellään myös ajettaisiin keulasta. Ricocone on mielestäni tasaveroinen voitontavoittelija suosikin kanssa. Viimeksi porukka oli kova ja toissa kerralla ruuna teki vahvan kirikierroksen Next Directionin voittaessa.
Neliveto
 
Viestit: 2845
Liittynyt: 06. Syys 2009 19:08

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 52

ViestiKirjoittaja PJK » 30. Joulu 2017 13:21

Viesti katosi, lyhyesti

Ekassa 4-vedon linjoilla. 9-2,11,10,12,1
Toisessa ihmetyttää Attack Diablon tasoisen lapsitähden prossat. T.R.-6,2
Kolmannessa Aatsi keulaan? Almus totokohteena maistuvin. Suosikkikin ravatessaan ja Vinksa, jos pätkä osuu loppupuolikkaalle.
Neljännessä Equs mukaan. Viimeksi oli jotain kovin negatiivista, ja silti ok.
Ykkösvarmistus Inkisen polle.
Costelloa helpottaa, kun lauma kutistuu ja Polara ei saa juoksulankaa.
Viimesessä B-hevosena myös Tooma. Myrkynnopea.
PJK
 
Viestit: 3300
Liittynyt: 24. Kesä 2014 09:51

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 52

ViestiKirjoittaja Neliveto » 30. Joulu 2017 13:34

PJK kirjoitti:Viimesessä B-hevosena myös Tooma. Myrkynnopea.


Samalla kirjaimella arvostin Tuomen hepon. Kaustisella tuli kuitenkin ihan mahdottomista asemista päätöskierroksen alta neljäätoista ja jos esimerkiksi pitkävetoa pääsisi vetämään kerrointen ollessa prosenttien suhteessa Arnold Halmia vastaan, niin tarttuisin tarjoukseen.
Neliveto
 
Viestit: 2845
Liittynyt: 06. Syys 2009 19:08

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 52

ViestiKirjoittaja Kädetön » 30. Joulu 2017 15:01

Hyvin on T76 kerännyt peliä. Vaihto tällä hetkellä 661 000 euroa. Milli menee rikki että heilahtaa! Päivän urheilullisena herkkupalana Tähti-vs. Valiodivisioonafinaali :thumb_up:
Kädetön
 
Viestit: 3642
Liittynyt: 24. Helmi 2012 23:01

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 52

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 30. Joulu 2017 15:01

Hienot ravit Jokimaalla, mutta pelimielessä ei tahdo oikein löytyä mitään ihmeitä.

Neliveto kirjoitti:T76-1: Tee Wee Paroni tulee näköjään nykyvireessään paikasta kuin paikasta, joten selvä suosikkiasema on oikein. Kobardi on parhaimmillaan keulasta, joten tusinapaikka laskee osakkeita. Jos vähemmän pelattuja hevosia hakee, niin Korven Tinnitus on saanut startteja alle ja on parantanut koko ajan. Viimeksi edelle jäivät vain tämän lähdön suosikki ja seitsemänkertaiset pinnat nyt kerännyt Jyllätys.

Korven Tinnituksen lisäksi lähdön toinen Savosta saapuva hepo eli Virin Eko on liian vähän pelattu. Juossut viime starteissa paljon kovemmissa porukoissa ja tehnyt jatkuvasti hyviä esityksiä.

Neliveto kirjoitti:T76-2: T.Rex on paljon pelattu, mutta ihan aiheesta. Eturivissä on koviä lähtijöitä ja kun ne saavat välinsä selviteltyä, voi T.Rex hakea paikan johtavan rinnalta.

Jos tietäisi varmasti, että T. Rexilla ajetaan eteenpäin niin ei kai voittajasta ole epäselvyyttä, mutta jos jätetään loppukirin varaan niin sitten muillakin tsanssit. Ojanperältä ainakin rivien välistä luettuna kovat kehut uudesta Ruotsin tuonnista ja juuri siinä ekassa startissa uudelta treenarilta tuollaiset huumorihevosilta vaikuttavat usein "ylisuorittaa".

Neliveto kirjoitti:T76-3: Virin Vihtori laukkaa aina, joten suosikkina ori ei ole kovin kiinnostava pelihevonen. Toki voittokisoissaan Virin Vihtori näytti ylikylän hevoselta lähtöihinsä, mutta Oulussa laukkoja tuli liikaa. Omaan makuuni hyviä varmistuksia on tässä useampikin. Aatsi oli mainio Kaustisella ja hyvän startin saadessaan ruuna voi saada hyvät asemat tässäkin. Keulastahan Aatsi olisi ihan parhaimmillaan. Almus hävisi viimeksi divaria ylempänä kilpailevalle Kobardille ja muutenkin aiempiin startteihin peilattuna ruuna tuntuu peleissä aliarvostetulta. Turtsin Tähti kirii pätkän hurjasti, mutta Oulussa kiri piti aloittaa liian kaukaa.

Virin Vihtori on outo suosikki tosiaan, kun se laukka tulee lähes aina ja nyt paikkakin sellainen, että voisi lyödä aika paljon vetoa x-merkinnän puolesta. Veikkaan voittajan löytyvän takamatkalta ja olevan Ruskatar, Aatsi, Almus tai Vinksa.

Neliveto kirjoitti:T76-4: Mamajuana oli niin vakuuttava Oulussa, että tamma voisi olla selvä suosikki tähän lähtöön. Stoneisle Oceanin taulu on aikojen suhteen ehkä hieman ylikorea, eikä 12-radalta ole luvassa helppoa juoksua. Gaiana kiinnostaa edelleen yllättäjänä, vaikka viimeksi laukka tulikin. Muuten tamma meni hienosti.

Varmaan vähän inhottava positiivinen ongelma ollut Torvisella kumpaa ajaa, Stoneisle Oceania vai Mamajuanaa. Jompikumpi voittaa.

Neliveto kirjoitti:T76-5: Cooper Hoss on parantanut jatkuvasti ja on lähellä voittoa. Silti paljon pelattu suosikki tuntuisi viisaammalta varmistaa. Gold Narva teki viimeksi rajun juoksun laukan jälkeen ja Lindy Poppins on ollut aiempaa suorempi talven startteihin, joten ulkoratojen kiertäminenkään ei ole enää mahdoton tehtävä.

Cooper Hoss ollut niin vakuuttava, että vaikea nähdä häviävän jos Jokimaalla vain on pitävä rata.

Neliveto kirjoitti:T76-6: Costello on todella selvä ykkössuosikki. Kaksi starttia alla ja Tupamäki palaa rattaille. Haastajista eniten kiinnostaa paalun Evartti, jolle jäi Oulussa runsaasti jossiteltavaa.

Upea lähtö! Evartti tosiaan maistuisi eniten, mutta sitten ei jos Ojanperä alkaa urheilla keulasta. Paalun toinen kova A.T. Eka liian vähän pelattu kuudella pinnallaan. Saanee täydellisen reissun ja omaa parhaimmillaan aivan hurjan pätkän.

Neliveto kirjoitti:T76-7: Pascha Tilly on varmasti lähdön paras hevonen, mutta jotenkin jättisuosikin asema mietityttää. Eturivissä on muitakin kovia lähtijöitä, joista ainakin Cool Conclusionilla mielellään myös ajettaisiin keulasta. Ricocone on mielestäni tasaveroinen voitontavoittelija suosikin kanssa. Viimeksi porukka oli kova ja toissa kerralla ruuna teki vahvan kirikierroksen Next Directionin voittaessa.

Jari Kinnunen ja 54%... Jos jyskyjä hakee niin Quiet Leaderin ja The Sweden pienet pelipinnat vähän ihmetyttävät. Mikä muuten tuo Quiet Leaderin Datamaatti-selostus toissastartissa oikein on :D
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 52

ViestiKirjoittaja Chocolate » 30. Joulu 2017 15:06

Valitettavasti ei ehdi perustella mutta tipsataan silti:
Jack Vader, Titan Rain, Cold Seastar, Valtran Pimu, Gold Narva ja Costello.
Chocolate
 
Viestit: 2045
Liittynyt: 01. Syys 2009 17:38

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 52

ViestiKirjoittaja peliman » 30. Joulu 2017 15:09

Tuskin kaviovakio sen paremmin onnistuu kun kaupan kassa vahingossa 2x veti läpi saman.
Siitäpä opiksi jatkossa että pyytää sen kerran jo läpi vedetyn kupongin pois nipusta jossa muutakin tavaraa kun ruudulle yhden merkin kerta pystyi vain näppäilemällä lisää korjaamaan tilanteen. (lappu ei niin kallis että nyt tuo vahinko suuresti harmittaisi ja onhan alustavasti merkit hyviä)
e: netissähän näitä normaalisti pelaan.
Erehdys voi opettaa. Jos ei, jää muistiin edes.
peliman
 
Viestit: 1963
Liittynyt: 17. Huhti 2016 19:29

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 52

ViestiKirjoittaja peliman » 30. Joulu 2017 16:35

Hyvin ajoi HK Paronilla. Ei alkanut vääntää liian kauan keulasta Holaria vastaan eikä tuolla hevosella kuski halua pussiin jäädä.
Erehdys voi opettaa. Jos ei, jää muistiin edes.
peliman
 
Viestit: 1963
Liittynyt: 17. Huhti 2016 19:29

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 52

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 30. Joulu 2017 16:47

Juha Jalonen oli kyllä 76-avauksen hahmo. Ensin keulan menetys typerään perusamatöörimäiseen virheeseen, sitten keulat takaisin raivospurtilla ja lopulta aiheutti (?) laukkaavalla hurjannäköisen rysän. Ihme kun taas kerran selvittiin säikähdyksellä.

Mutta olipahan taas hurja esitys Tee Wee Paronilta :clap:
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 52

ViestiKirjoittaja peliman » 30. Joulu 2017 16:57

Hyvä talvihevonen RZ sitten tiputti pankin. Viimeksi ei saanut kiritilaa, joo.
Pankki sai tehdä ehkä töitä liikaa matkalla, se sitten lopusta vähän vie tehoja.
e: tuo uusi ruotsin tuonti keulassa oli hyvä. Yllätti lähtönopeudella ja veti kovaa.
T.Rex sitten mankeloi sen taipumaan lopuksi vaan miten lie jatkossa vaikkapa maililla?
Viimeksi muokannut peliman päivämäärä 31. Joulu 2017 00:42, muokattu yhteensä 2 kertaa
Erehdys voi opettaa. Jos ei, jää muistiin edes.
peliman
 
Viestit: 1963
Liittynyt: 17. Huhti 2016 19:29

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 52

ViestiKirjoittaja Kädetön » 30. Joulu 2017 16:58

Ruikonperä kirjoitti:Juha Jalonen oli kyllä 76-avauksen hahmo. Ensin keulan menetys typerään perusamatöörimäiseen virheeseen, sitten keulat takaisin raivospurtilla ja lopulta aiheutti (?) laukkaavalla hurjannäköisen rysän. Ihme kun taas kerran selvittiin säikähdyksellä.

Mutta olipahan taas hurja esitys Tee Wee Paronilta :clap:


Ihmetyttää nämä suoritukset. Puhutaan tieraivosta, niin olisiko tuollaiset ajot raviraivoa? Perkele, täältä pesee!
Kädetön
 
Viestit: 3642
Liittynyt: 24. Helmi 2012 23:01

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 52

ViestiKirjoittaja Neliveto » 30. Joulu 2017 16:58

Ruikonperä kirjoitti:Mutta olipahan taas hurja esitys Tee Wee Paronilta :clap:


Kun katsoo alkupään lähtöjen kilometriaikoja, niin oli aivan tolkuton esitys :clap: ! Ja lisää kehuja Regent Zetille, kun juoksemalla voitti T.Rexin.
Neliveto
 
Viestit: 2845
Liittynyt: 06. Syys 2009 19:08

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 52

ViestiKirjoittaja Kädetön » 30. Joulu 2017 17:41

Eläköön some ja Suomen kieli:

"Tänään ei oo kerenny tsiigaa #ravit mut tuliks toi Regent Zet, T-Rexin selästä ohi?"

Eix niiku sillee saa somessa kirjottaa niiku sillee kieliopin mukaan :o
Kädetön
 
Viestit: 3642
Liittynyt: 24. Helmi 2012 23:01

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 52

ViestiKirjoittaja peliman » 30. Joulu 2017 18:07

Alkaahan tuo tiukkaa olla iso numeroisilla suosikeilla mutta Cooper hoss tehoja riitti.
Hitusen ylitti odotukset kun katsoin juoksunkulkua.

Hieman kun sarjat nousee enää niin vaikeaksi se tuollakin alkaa mennä sitten kiertelyillä.
e: pitemmillä matkoilla kyllä jaksavuus eduksi enemmän.

e: Costello oli helppoa kun Polara ei 3x tullut kuin ruletin musta voltissa.. vaan laukka kantaan paluu.
Erehdys voi opettaa. Jos ei, jää muistiin edes.
peliman
 
Viestit: 1963
Liittynyt: 17. Huhti 2016 19:29

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 52

ViestiKirjoittaja PJK » 30. Joulu 2017 18:26

peliman kirjoitti:e: tuo uusi ruotsin tuonti keulassa oli hyvä.


Fiery Sid oli vaan liian kova.

Varsinainen juttu: Nelkku harmittaa jo nyt. Väitän, että Veikkauksen pottiennustaja laski päin p:ttä ja yllytti mut pelaamaan. Näytti samoja lukuja kuin mitä nytkin näyttää IS ravien jossitteluista. Ei voi pitää paikkaansa. Jos jollakulla on vehkeet, joilla saa näytönkaappauksia, niin vois lähettää Veikkaukselle Selvityspyyntö-viestin.

Olisi voinut itsekin tajuta, että ei voi olla parinkympin yläpuolella nuo helpot rivit, mutta toisaalta Veikkauksen kokoisen firman juttuihin pitäisi voida luottaa.
PJK
 
Viestit: 3300
Liittynyt: 24. Kesä 2014 09:51

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 52

ViestiKirjoittaja peliman » 30. Joulu 2017 18:56

Eikö tämä näytönkaappaus ole helpoimpia juttuja. Printscreen ja kuvan lähettää sähköpostina. Tabuissakin on joku nappi alarivissä mistä ottaa ruutukuvan.
Erehdys voi opettaa. Jos ei, jää muistiin edes.
peliman
 
Viestit: 1963
Liittynyt: 17. Huhti 2016 19:29

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 52

ViestiKirjoittaja JokeriPokeri » 30. Joulu 2017 19:49

PJK kirjoitti:
Krauta kirjoitti:Ajoipa taitavasti tämä Arna Ruohomäki Kitty Beat .lla :thumb_up: ja puodotti 2.4€.n lappuni pihalle. :evil:

Paljon liet rivi olisi antanut reilun suosikin Callela Elmo kanssa. Aikanaan oli joku mistä näki miten rivi olisi antanut oman valinnan kanssa, löytyykö mistään vastaavaa. :)


IS päivän ravit


Insinööri ei osaa ohjelmaa käyttää :angry: :o

Mikä olisi rivin arvo ollut jos T.Rex olisi pitänyt.

Nimim. kaikki muut kiinni
JokeriPokeri
 
Viestit: 379
Liittynyt: 26. Helmi 2016 18:58

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 52

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 30. Joulu 2017 20:09

JokeriPokeri kirjoitti:Insinööri ei osaa ohjelmaa käyttää

Mikä olisi rivin arvo ollut jos T.Rex olisi pitänyt.

Nimim. kaikki muut kiinni

9-11-13-1-9-8-12 351,80 €
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 52

ViestiKirjoittaja PJK » 30. Joulu 2017 20:21

Ruikonperä kirjoitti:
JokeriPokeri kirjoitti:Insinööri ei osaa ohjelmaa käyttää

Mikä olisi rivin arvo ollut jos T.Rex olisi pitänyt.

Nimim. kaikki muut kiinni

9-11-13-1-9-8-12 351,80 €



Noissa on tänään jotain matoja. Regent Zetillä tuon mukaan 4500€.

Itsellä oli peruskaaviossa aluksi kiinni, mutta hinta oli yli 200. Siitä sitten pudottelin hintaa, niin jäi toiseen B-kirjaimella vain 2 ja 6. Jos tuon IS-kalkulaattoriin suhteet on kohdillaan, olisi palauttanut Bret Bokolla vähän alle tuon Regent Zetin. Express Duo olis antanut vähän runsaat 50% nykyarvosta ja TRex vajaan 10%. Olisi kuusinkertaisena sekin kelvannut.
PJK
 
Viestit: 3300
Liittynyt: 24. Kesä 2014 09:51

EdellinenSeuraava

Paluu Totopelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 21 vierailijaa

cron