Psyykit ja jälkipelit, vko 49

Tällä alueella keskustellaan totopeleistä. Vihjeet, jossittelut ja muut vastaavat tänne.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Re: Psyykit ja jälkipelit, vko 49

ViestiKirjoittaja PJK » 09. Joulu 2017 03:01

Masa V kirjoitti:On tuo Starzinner vaan kova! Ruotsissakin ottanut ylivoimavoittoja kuolemanpaikalta, joten oli näin jälkiviisastellen yllättävänkin vähän pelattu. Voi olla että Suomen talvilähdöissä ei ihan vähään aikaan kohtaa voittajaansa. Hintalappu on kaiken järjen mukaan ollut 6-numeroinen (tai 7-numeroinen jos kruunuina :D ) ja sanoisin että on kallein ruotsintuonti pitkään aikaan. Mahtavaa, että joku uskaltaa satsata! :clap: :thumb_up:

Tuosta lähdöstä täytyy sanoa, että myös William Pine oli tosi hyvä, on kyllä mennyt Perttusella positiiviseen suuntaan!


Muuten aika lailla kyllä, mutta hinta-arviota en allekirjoita. Hevonen oli selityksittä huonompi kuin kärkipään hevoset noissa kaikissa kolmessa V75-pronssidivisioonastartissaan. Ei sellaisesta Ruotsissa yleensä odoteta mitään kultadivariheppaa.
PJK
 
Viestit: 3300
Liittynyt: 24. Kesä 2014 09:51

Re: Psyykit ja jälkipelit, vko 49

ViestiKirjoittaja nile » 09. Joulu 2017 10:55

Tänään ei ole Teivossa kaviovakiota lukuunottamatta ykkösten päivä. Regent Zet ja Pascha Tilly kuuluvat kyllä hakuihin. Nelkussa lähdetään liikkeelle kolmella suosikilla, kun Costello varmistetaan neljällä haastajalla.
nile
 
Viestit: 582
Liittynyt: 17. Loka 2016 16:52

Re: Psyykit ja jälkipelit, vko 49

ViestiKirjoittaja Neliveto » 09. Joulu 2017 11:55

Sellainen mututuntuma, että näihin aikoihin on usein saatu aikaan Teivossa todella vaikeita 76/75-rivejä :think: .

T76-1: En allekirjoita Mountain Cleaverin suosikkiasemaa. Toki vastus on nyt montaa aiempaa starttia helpompi, mutta tamma antaa paljon tasoitusta kengät jalassa kilpaillessaan. Kun viimeksi Ruotsin startissa ravi ei ollut sujuvaa kengittäkään, niin aika ison kysymysmerkin laittaisin suosikin kohdalle. Eniten peleissä kiinnostaa Cold Seastar, jota kengitysmurheet eivät paina ja varsinkin toissa kerran kiri Bosses Lilyn voittamassa Tammatähdessä oli komea.

T76-2: Todella vaikea pelilähtö. Lahjakas Lakuri oli viimeksi hyvä, mutta ei näin tasaisessa lähdössä yksikään hevonen voi noin selväksi suosikiksi nousta. Hyviä hakuja ovat viimeksi pussista päästyään kovaa kirinyt ja parantamaan päin oleva Komento sekä karmeaan vireeseen noussut Valssaus, joka voisi ravia mennessään kiskoa aika kovaa keulasta läpi.

T76-3: Kahden hevosen lähtö. Regent Zetille sopivia hokkikelejä ei taida Teivossa vielä olla, joten keulaan pyrkivä Bret Boko on aiheesta suosikki.

T76-4: Lämminveristen puolella päivän ehdoton helmi :thumb_up: . Ranch Pop Up pyrkii keulaan, josta voittoputken jatkuminen olisi lähellä. Vastus kuitenkin kovenee viime starteista ja esimerkiksi Lindy Poppins varmasti vaatii vauhtia johtavan rinnalla ja Cooper Hoss rankaisee lopussa, jos matkalla hurjastellaan. Gold Narva olisi edelleen huippukunnossa, mutta paikka on paha. Xavier K.A. ei ole hevosena läheskään edellä mainittujen veroinen, mutta saa nyt hyvän reissun, jolla voisi yllättää.

T76-5: Samat sanat Vinksasta kuin Lakurista edellä eli liian selvä suosikki. Kuten viime kerran hurja kolmannen puolikkaan spurtti ja siitä seurannut pieni taipuminen osoitti, on kyseessä hieman arvaamaton menijä. Muutaman kerran pussissa seuraillut Suomipoika, viimeksi vahvasti kolmatta rataa jyräillyt Jyllätys ja keulasta parhaat esityksensä tekevä ja sinne nytkin pyrkivä Aatsi ovat hyviä hakuja alle kymmenenpinnaisina.

T76-6: Ei erimielisyyttä muun pelaavan kansan kanssa. El Dirtyman on kunnossa ja menee matkan, joten suosikkiasema on ansaittu. Pascha Tilly voisi olla keulasta kova, Aisha Simoni kärsii tallikaverinsa tavoin kenkäpakosta ja Tea Caken osakkeita laskee huono lähtöpaikka.

T76-7: Costello sai startin alle, joten tänään on voiton vuoro.
Neliveto
 
Viestit: 2845
Liittynyt: 06. Syys 2009 19:08

Re: Psyykit ja jälkipelit, vko 49

ViestiKirjoittaja peliman » 09. Joulu 2017 13:57

Olivia Trot oli keväällä suomessa aloitettuaan parempi, olisiko se hieman parantaessaan lähellä L10.
Nopsan vauhti keulasta päätöksessä ja toto4 lappuni kiittäisi. Tupamäen hevoset kun palailee hieman tauolta vielä
ja hyvänähän NV on voittanut näitä lähtöjä.
Erehdys voi opettaa. Jos ei, jää muistiin edes.
peliman
 
Viestit: 1963
Liittynyt: 17. Huhti 2016 19:29

Re: Psyykit ja jälkipelit, vko 49

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 09. Joulu 2017 14:26

Neliveto kirjoitti:T76-1: En allekirjoita Mountain Cleaverin suosikkiasemaa. Toki vastus on nyt montaa aiempaa starttia helpompi, mutta tamma antaa paljon tasoitusta kengät jalassa kilpaillessaan. Kun viimeksi Ruotsin startissa ravi ei ollut sujuvaa kengittäkään, niin aika ison kysymysmerkin laittaisin suosikin kohdalle. Eniten peleissä kiinnostaa Cold Seastar, jota kengitysmurheet eivät paina ja varsinkin toissa kerran kiri Bosses Lilyn voittamassa Tammatähdessä oli komea.

Täysin samat ajatukset, Mountain Cleaver iso suosikki, vaikka en pitäisi edes suosikkina. Veikkauksen kertoimenlaskijan arvio oli muuten reilusti yli 50%. Cold Seastarin veikkaan lähtevän paljon kovempaa matkaan mitä luullaan ja muutenkin kaikille eturivin hevosille luulisi kelpaavan sen selkä, joten Cold Seastarin puolesta liputan myös.

Neliveto kirjoitti:T76-2: Todella vaikea pelilähtö. Lahjakas Lakuri oli viimeksi hyvä, mutta ei näin tasaisessa lähdössä yksikään hevonen voi noin selväksi suosikiksi nousta. Hyviä hakuja ovat viimeksi pussista päästyään kovaa kirinyt ja parantamaan päin oleva Komento sekä karmeaan vireeseen noussut Valssaus, joka voisi ravia mennessään kiskoa aika kovaa keulasta läpi.

Täysin samat tähänkin. Komento etenkin maistuu, olisi viimeksi voinut jopa voittaa jos ei kuski olisi yrittänyt yliovelaa loppukurvin alussa. Samassa lähdössä Komennon tavoin hyvin kirinyt Meno-Miina on myöskin jäänyt turhan vähälle huomiolle.

Neliveto kirjoitti:T76-4: Lämminveristen puolella päivän ehdoton helmi . Ranch Pop Up pyrkii keulaan, josta voittoputken jatkuminen olisi lähellä. Vastus kuitenkin kovenee viime starteista ja esimerkiksi Lindy Poppins varmasti vaatii vauhtia johtavan rinnalla ja Cooper Hoss rankaisee lopussa, jos matkalla hurjastellaan. Gold Narva olisi edelleen huippukunnossa, mutta paikka on paha. Xavier K.A. ei ole hevosena läheskään edellä mainittujen veroinen, mutta saa nyt hyvän reissun, jolla voisi yllättää.

On kyllä tosi upea lähtö taas lämpöisten haastajadivari! Suosikkihevoseni Millcape's Devil (2%) saa rattaillaan ammattikuskin, joten ei vaan voi olla pelaamatta :thumb_up:

Neliveto kirjoitti:T76-5: Samat sanat Vinksasta kuin Lakurista edellä eli liian selvä suosikki. Kuten viime kerran hurja kolmannen puolikkaan spurtti ja siitä seurannut pieni taipuminen osoitti, on kyseessä hieman arvaamaton menijä. Muutaman kerran pussissa seuraillut Suomipoika, viimeksi vahvasti kolmatta rataa jyräillyt Jyllätys ja keulasta parhaat esityksensä tekevä ja sinne nytkin pyrkivä Aatsi ovat hyviä hakuja alle kymmenenpinnaisina.

Vinksa on tosiaan ihmeen suuri suosikki. Ei se nyt kuitenkaan ihan sellaisia otteita ole esittänyt, että kuuluisi olla noin paljon pelattu. Erinomaisen vaikea troikkapsyykattava, mutta Enriko kiinnostaisi alariveille.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, vko 49

ViestiKirjoittaja peliman » 09. Joulu 2017 15:25

Tikkalan kommentin mukaan hokit ei haittaa (Mountain c.). Juoksi viime talvena paljon hokeilla ilman haittaa.

TK 27.3 oli pas.taktiikalla pikkutauolta mutta kiri kaukaa takaa viimeiset 700 11,5 ja ehti voittoon. Is-ravien mukaan "uskomattomasti".
Teivo 7.1 tasoitusajon voitti isoimmalla numerolla.

En silti ole varmaksi pelannut mutta pitäisihän tuon joskus voittaa taas Suomessa?
e: itseasiassa kun katson MC historiaa, vaikuttaisi että ei ole mitään väliä mikä kengitys sillä on. Vermossa voimaliigankin voitti ed. kesänä kengillä
ja talvisin pärjännyt hyvin. Kengittä lähinnä huonommin saa pitoa vaan ilmeisesti.

Kurainen syysrata lukee tuolla Teivossa olosuhteista. Hieman talvisempaa saisi tälle varmaan olla kuten Regent zetillekin mutta eihän noita lapulta taida moni jättää perusmerkkeinä lähdöissään.
Erehdys voi opettaa. Jos ei, jää muistiin edes.
peliman
 
Viestit: 1963
Liittynyt: 17. Huhti 2016 19:29

Re: Psyykit ja jälkipelit, vko 49

ViestiKirjoittaja peliman » 09. Joulu 2017 16:39

Jotenkin unohtunut miten hyvä keulahevonen tuo Fine by me on. Ei kyllä oikein hyvin edennyt toista rataa MC että saa etsiä helpompia lähtöjä tuon perusteella tai jos se talven tulo edistäisi.
Pienessä paikko 76 tuo oli kun Flight april perui mutta se ei paljon antaisi. Toto4 päivän pääpelinä mutta sekin Vinksaan kaatunee.
Erehdys voi opettaa. Jos ei, jää muistiin edes.
peliman
 
Viestit: 1963
Liittynyt: 17. Huhti 2016 19:29

Re: Psyykit ja jälkipelit, vko 49

ViestiKirjoittaja peliman » 09. Joulu 2017 17:40

Taitaa Cooper Hoss olla tovin liian helpoissa porukoissa. Kiinnostava olisi ollut nähdä jos Ranch olisi mennyt keulassa.

e: Nyt tuota Vinksa saa jännittää. Perttusen mukaan varmistumaan päin paljon. Miettinyt tuota Turun 21 puolikasta että sehän olisi kesäisemmällä radalla ollut paljon nopeampi puolikas? Muut väliajat tietysti tavanomaisempia mutta eihän tuommoisia nyt moni hevonen näissä sarjoissa voi heittää?

Jyllätys oli se yllätys. On tää vaikeeta. Perttunen ajoi pussissa sitten vähän ehkä liikaa.
Erehdys voi opettaa. Jos ei, jää muistiin edes.
peliman
 
Viestit: 1963
Liittynyt: 17. Huhti 2016 19:29

Re: Psyykit ja jälkipelit, vko 49

ViestiKirjoittaja Neliveto » 10. Joulu 2017 13:01

Kaustisella lähdöt ovat pahasti vajaita ja jo kymppitonnin vaihtoon vaikuttaisi pelattaneen nelkku, jossa on Callaway Scoop varmana ja loput kolme läpi. Jos hieman kapeammalla yrittää selvitä, niin kolmannen kohteen Xantine Croft jätti Oulun startista hyvän kuvan tullessaan päätösringin noin 17,8-vauhtia. Vaikka toisen kohteen Sipin Onni voittaa todella harvoin, oli viime startissa kolmannen kiertämisineen ja laukan paikkauksineen niin paljon hyvää, että heikkotasoisessa lähdössä ruunassa voisi olla ideaa.
Neliveto
 
Viestit: 2845
Liittynyt: 06. Syys 2009 19:08

Re: Psyykit ja jälkipelit, vko 49

ViestiKirjoittaja nile » 10. Joulu 2017 14:07

Vajaat lähdöt vain yksissä raveissa on tänään yleensä niin hevosrikkaalla Pohjanmaalla, Kaustisen 80 sentin nelkun pelasin jo eilen pelitilin tasoituksena. Varmoiksi jäivät alkuun Callaway Scoop ja Helun Kuva varmoina ja lopuksi parit Maccabi Yoset – Rose's Tara ja Quick Petrol – Glamdring Slim suosikkipäästä nekin.
nile
 
Viestit: 582
Liittynyt: 17. Loka 2016 16:52

Re: Psyykit ja jälkipelit, vko 49

ViestiKirjoittaja PJK » 10. Joulu 2017 15:07

Neliveto kirjoitti:Kaustisella lähdöt ovat pahasti vajaita ja jo kymppitonnin vaihtoon vaikuttaisi pelattaneen nelkku, jossa on Callaway Scoop varmana ja loput kolme läpi. Jos hieman kapeammalla yrittää selvitä, niin kolmannen kohteen Xantine Croft jätti Oulun startista hyvän kuvan tullessaan päätösringin noin 17,8-vauhtia. Vaikka toisen kohteen Sipin Onni voittaa todella harvoin, oli viime startissa kolmannen kiertämisineen ja laukan paikkauksineen niin paljon hyvää, että heikkotasoisessa lähdössä ruunassa voisi olla ideaa.


80 hevosta päivän ainoissa raveissa ei ole paljon - varsinkaan Kaustisella.

Ekassa laitan jollekin lapulle mukaan Umberto Croftin. Viimeisimmissä oli häikkää, mutta terveenä on suosikin veroinen hevonen. Tauko saattaa haitata, mutta eipä suosikinkaan kunto taida olla ihan huipussaan.

Helun Kuvaan en osaa suhtautua. Loppukiri viimeksi hyvä, mutta kuinka paljon siihen tuli puhtia viimeisen kurvin vähähaittaisesta laukasta? Itse varmistan.

Kolmannessa on vieraampia hevosia. Pisti silmään, että suosikilla on ajettu kovakin lähtö. Onko oikeasti ollut odotuksia, vai ollaanko oltu urheilumielellä liikkeellä?

Viimeisessä pistää silmään suosikkikaksikon prossat, yhteensä yli 60%. Tähän ainakin varmistuksia ellei peräti ohipeli. Kakkosella kolmas startti tauolta, ja viimeksi henget auki. Kasi vaihtanut treenaria, ja silläkin viimeksi karstantyhjäysajo.

Eiliset kisat meni visuaalisesti ohi. Ei ollut oikein ylläri-ideoita. Tein myyntiin Lakori varmana tehdyn hajotuksen, joka toki muuten kiinni. RRTuiketta pidin hyvänäkin toto-ideana, mutta ei pyörä pyörinyt.

Klo 11-06 tuli ajeltua vähän vaille 1200km ja välissä roudausta. Kyllä ihmisen pitäisi muuttaa joka vuosi, niin turha mammona karsiutuisi. Viimeiset 20km piti taistella nukkumattia vastaan. Eppu Normaalin alkuvaiheen tuotanto mukanalaulettuna toimi hyvin tässä tarkoituksessa - muu muubaba muu muubaba.
PJK
 
Viestit: 3300
Liittynyt: 24. Kesä 2014 09:51

Re: Psyykit ja jälkipelit, vko 49

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 10. Joulu 2017 15:16

On taas oikein ollut suunnittelun kukkanen ajaa peräkkäisinä päivinä Kaustisella ja Seinäjoella :facepalm:

Eipä oikein ideantynkää löydy päivän raveihin. Edellisen kirjoittajan mainitsema Quick Dieselia voisi koittaa troikan alariveille. Sörkän Sälli mielenkiintoinen seurattava. Viimestartissaan teki oikein pahaa jo pelkkä katsominen, toivottavasti tänään ei.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, vko 49

ViestiKirjoittaja For Nothing... » 10. Joulu 2017 15:40

Ruikonperä kirjoitti:On taas oikein ollut suunnittelun kukkanen ajaa peräkkäisinä päivinä Kaustisella ja Seinäjoella :facepalm:


Hippos tekee tämän itse. Siis rahansiirron Suomen raveista Ruotsiin. Kuka näitä lähtöjä pelaa, joissa on kahdeksan kappaletta arkisia hevosia? Ei kiinnosta pelillisesti eikä urheilullisesti. Etenkin marraskuu-maaliskuu pitäisi olla äärettömän tarkkana, ettei näitä Kaustinen-Seinäjoki, Kuopio-Joensuu, Lahti-Helsinki-tyylisiä päällekkäisyyksiä tulisi. Ensi viikonlopun pelastaa se, että Oulun palkinnot on niin isoja, että lounareihin ja Kuopioon riitti hevosia. Luulisi, että ratojakin kiinnostaisi vähän antaa palautetta noihin kalenterisuunnitelmiin ja sumplia vaikka keskenään et vaihtavat päiviä.
- Roses of the night, are growing without light -
For Nothing...
 
Viestit: 517
Liittynyt: 03. Syys 2009 13:49

Re: Psyykit ja jälkipelit, vko 49

ViestiKirjoittaja nile » 10. Joulu 2017 16:05

For Nothing... kirjoitti:Hippos tekee tämän itse. Siis rahansiirron Suomen raveista Ruotsiin


Vanhasta muistista toteaisin, että eiköhän se ole nykyisin Veikkaus, jolla on taloudellinenkin intressi siirtää ravipelit Ruotsiin. Hippokselle riittää hyvin 4% osuus tuotoista. Raviradat ovat tässä yt-kamaa. :roll:
nile
 
Viestit: 582
Liittynyt: 17. Loka 2016 16:52

Re: Psyykit ja jälkipelit, vko 49

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 10. Joulu 2017 16:21

Tuossa viikolla juuri mietin, että vääjäämättä mennään varmasti jollain aikavälillä siihen suuntaan ettei Suomessa järjestetä joka päivä raveja, koska yksinkertaisesti ei riitä hevoset. Sehän voisi olla hyväkin homma, ei Valioliigaakaan päivittäin pelata...
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, vko 49

ViestiKirjoittaja nile » 10. Joulu 2017 16:40

Ruikonperä kirjoitti:Tuossa viikolla juuri mietin, että vääjäämättä mennään varmasti jollain aikavälillä siihen suuntaan ettei Suomessa järjestetä joka päivä raveja, koska yksinkertaisesti ei riitä hevoset. Sehän voisi olla hyväkin homma, ei Valioliigaakaan päivittäin pelata...


Edelleen vanhasta muistista tuli mieleen, että raviurheilu oli nousussa silloin, kun maanantaisin ei kilpailtu ja valtakunnallinen V5-peli oli vain lauantaisin. Ei kerätty jackpotteja, vaan pelaajien rahat jaettiin parhaiten osuneille samoissa raveissa eikä siirretty rikastuttamaan lähinnä pelinjärjestäjää. Sitten tuli hölmöläisten talonrakennusta muistuttava episodi, kun valoa piti saada mökin kasassapysymisestä välittämättä. Nyt mökin romahtamista mennään pakoon Ruotsiin. :tuuletus:
nile
 
Viestit: 582
Liittynyt: 17. Loka 2016 16:52

Re: Psyykit ja jälkipelit, vko 49

ViestiKirjoittaja For Nothing... » 10. Joulu 2017 17:11

nile kirjoitti:Vanhasta muistista toteaisin, että eiköhän se ole nykyisin Veikkaus, jolla on taloudellinenkin intressi siirtää ravipelit Ruotsiin. Hippokselle riittää hyvin 4% osuus tuotoista. Raviradat ovat tässä yt-kamaa. :roll:


Tätä en epäile yhtään, mutta siitä olen varma, ettei yksikään Veikkauksen edustaja ollut laatimassa tämän vuoden ravikalenteria noin vuotta aiemmin, kuin pelit heille siirtyi. Ratojen kannustuspalkkiot motivointimittariston myötä taidettiin laatia kalenterin jälkeen, eli silloin eivät vielä osanneet kilpailla parhaista mahdollisista kisapäivistä, kun lähellä olevat ravit olisi tiedetty uhkaksi mittariston suhteen.

Ruikonperä kirjoitti:Tuossa viikolla juuri mietin, että vääjäämättä mennään varmasti jollain aikavälillä siihen suuntaan ettei Suomessa järjestetä joka päivä raveja, koska yksinkertaisesti ei riitä hevoset. Sehän voisi olla hyväkin homma, ei Valioliigaakaan päivittäin pelata...


Tämä olisi kinkkinen valinta. Pelivaihdot tukisivat vapaata sunnuntaita, mutta usein argumenttina käytetty "lapsiperheet" ei tähän kyllä istu. Ei silti, että niitä juurikaan olisin raveissa nähnyt. Sunnuntaina ei myöskään jääkiekkoliiga pelaa, eli sitä porukkaa olisi helpompi tavoitella. Sunnuntaissa olisi päivänä potentiaalia, mutta sitä eivät ole radat saaneet hyödynnettyä. Perjantaisin vaihdot ovat myös heikkoja, olisiko siinä poistettava iltaravit, keskityttäisiin vain lounastamaan ja tulisiko sitä kautta lauantaista odotetumpi, kun on yksi tyhjä ilta aikaa suunnitella pelejä? Itse koen liigakiekon uhkana ja kun sielläkin on trendi ollut vaihtaa torstaipelit perjantaille, niin olisiko tuo jopa osasyy perjantairavien alamäkeen? Ihan mutulla heitän, että ne olivat vielä joitain vuosia sitten ihan linjassa ma-to -vaihtoihin. Mutta lopulta, Magic Mondayt taitaa vähentää ravilähtöjen määrää ja myös tammikuusta alkaen pääosin joka kisoihin tarjotaan vain yhdeksää sarjaa. Onko sittenkään mistä leikata?
- Roses of the night, are growing without light -
For Nothing...
 
Viestit: 517
Liittynyt: 03. Syys 2009 13:49

Re: Psyykit ja jälkipelit, vko 49

ViestiKirjoittaja nile » 10. Joulu 2017 17:50

For Nothing... kirjoitti:olen varma, ettei yksikään Veikkauksen edustaja ollut laatimassa tämän vuoden ravikalenteria noin vuotta aiemmin, kuin pelit heille siirtyi.


Ei varmaan ollutkaan eikä kovin painokkaasti ollut laatimassa tulevankaan vuoden kalenteria Hippoksen esitysten ohi. Ainoa joka Veikkaukselle merkitsee, ovat pelivaihdot ja niiden kehitys. Sekin on lähinnä Hippoksen murheita, jos pelit halutaan pitää Suomessa, muuallakin kuin Macic Mondayssa.
nile
 
Viestit: 582
Liittynyt: 17. Loka 2016 16:52

Re: Psyykit ja jälkipelit, vko 49

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 10. Joulu 2017 19:50

Jäätävä on Santtu Raitalan flyytti, 17 voittoa joulukuussa :lol:
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Edellinen

Paluu Totopelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 22 vierailijaa

cron