Psyykit ja jälkipelit, viikko 42

Tällä alueella keskustellaan totopeleistä. Vihjeet, jossittelut ja muut vastaavat tänne.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 42

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 18. Loka 2017 15:25

vivahd EERO kirjoitti:Huuhkajissa ja suomalaisen raviurheilun tasossa on kieltämättä jotakin samaa, kun katsoo Vermon illan kuusvitostakin.

Samaa noissa lajeissa on ainakin se, että molempien tasoa haukutaan aivan suotta. Reilusti aliarvostettuja molemmat :angel:

Mutta joo, en nyt ihan ymmärrä Vermon sarjatarjontaa tälle päivälle. 65-peli se pääpelimuoto ja tarjolla oli ainoastaan viisi sarjaa, joista voisi kuvitella saavan "järkeviä" kohdelähtöjä. Se kuudes olisi sitten ollut joko enint. 2750e lämminveristen ryhmä tai 2000e+20m/1500 e suomenhevosten voltti. Vermo ratkaisi asian jakamalla enint. 5900€ ryhmän. Yksinään ajettuna olisi ollut varsin hyvätasoinen lähtö, mutta jakamalla mukaan pääsi varsin sekalaista seurakuntaa.

65/1
Suosikit eivät suuremmin maistu. Wargamesta jäänyt kuva, että vähän lisää kaipaisi leijonaa päätösmetreille, Cheri Sane oli tasapaksu välistartissaan ja Get Luckylta kaipailtaisiin näyttöjä pelkkien kehujen sijasta. Westcoast Huey ei ole urallaan vielä voittanut, mutta kuparinen voisi rikkoutua tänään. Esim. toissakerralla Lappeessa tuli ihan samassa rintamassa maaliin kuin Orlando Point ja Colorado Ecus, muut jäivät suoranmitan ja Hueylle saattoi jäädä vähän vielä varastoonkin. Tänään tuollaisia hurjia ei ole vastassa. Jos vieläkin isompaa ylläriä hakee niin Sundsvik Godiva ei ole aivan nolo hevonen ja omaa lähdön kovimman noteerauksen täydeltä matkalta. Vaisujen starttien jälkeen viimeksi näkyi tunnelin päässä valoa sen jäädessä hyvännäköisenä pussiin.

65/2
Suomenhevos(tamma)fanille päivän herkkupala :thumb_up: Todella mielenkiintoista nähdä Marj-Lovviisa Suomen Parhaalla, mutta itse pitäisin silti Vilma Lyydiaa suosikkina. Viimeksi juoksu meni ihan mahdottomaksi ja lopun taipuminen oli täysin ymmärrettävää. Jospa sattuisi pysymään koko matkan ravilla niin tekisi mieli sanoa olevan saletissa ja voi kiertää koko porukan yhden laukankin kanssa. Kolmas kova omissa papereissa on sitten Vieskerin Virva, jonka alle kymmenen pinnan peliosuus ihmetyttää. Samoin kuin Tähtiheilin 20%, tosin päinvastaisessa mielessä. Jotenkin vaikea uskoa sen vielä ihan riittävän voittoon asti.

65/3
Täysin samat ajatukset I'm Just a Sundista kuin EEROllakin. Todella paljon kysymysmerkkejä ja siihen nähden melkein 80 pinnaa hipova peliosuus tuntuu todella paljolta. Turun startista jäi vähän sellainen olo, että hevonen meni kuin jossain shokkitilassa törmäillessään ennen varsinaista lähtöä todella rajun näköisesti lähtöautoon, jossa siis loukkasikin itseään. Lammaskeritsijä-Känsälä nappaa näemmä vaihteeksi Camiel Kievitshofilta kengät pois ja maililla saattaa hyvinkin koittaa keulasta niin pitkään kuin lamppu palaa. Eri asia sitten saako se keulat, kun sisäpuolellakin kovat lähtijät, mutta pakko kokeilla lauantain tapaan Camielia. Toinen aivan liian vähälle huomiolle jäänyt on kovaluokkainen Dreambow, joka tekee eka starttinsa Riina Rekilältä ja poimii monta vastustajaa jos/kun tuossa mennään matkalla urku auki.

65/4
Mas Aristocrat tuntuu myöskin ihan liikaa pelatulta. Jo voltin kakkonen aiheuttanee laukkariskiä ja ei tuo muutenkaan nyt ole ainakaan vielä sellaista esittänyt, että kuuluisi olla yli 50% pelattu. Poikkeuksellisen monta hyvää jäänyt käsittämättömän vähälle huomiolle. Lassic Point (4%) on siirtynyt Matias Salolle ja parantanee toiseen starttiin pitkältä tauolta paljon, Bwt Lovestory (3%) kirii tulisesti ilman kenkiä, Wille's Rainmaker (1%) on paljon tauluaan parempi hevonen ja pitkästä aikaa saa ammattimiehen kyytiin ja Costa Blancalle (1%) jäänyt parissa viime startissa aikalailla jossiteltavaa. On kyllä kaikkinensa niin vaikea lähtö, että bonustroikan tekeminen taitaa jäädä haaveeksi tai sitten pitää tosissaan raottaa lompsaa :D

65/5
Star Martini näytti tosi hienolta viimeksi debyyttistartissaan Mäki-Tulokkaalta ja sarjamääritys on kuin tehty sille, joten nostaisin sen suosikiksi ohi Strickerin. Menisi tilastokummajaisiinkin, mutta Arctic Loverilla 30k rahaa ja voittosarake näyttää edelleen nollaa :o

65/6
Die Kaiserinin omistajalla vissiin joku voittoputki päällä kakkoslajissaan, mutta ravisportti onkin vähän kovempi laji. 8-HPL-K viimeiset startit, pinnat 60% ja treenari varoittelee ettei ole ihan satku, joten ajattaa katsomaan haastajaosastoa. Harmi kun Ranch Pop Upilla tuollainen paikka, toissastartti sai ajattelemaan, että tuossahan on aivan hirmuinen laite. Toki sillä voitaneen ajaa myös johtavan rinnalle mikäli vauhti hidastuu keulilla.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 42

ViestiKirjoittaja Neliveto » 18. Loka 2017 18:18

Erittäin samaa mieltä monesta lähdöstä edellä kirjoittaneiden palstatoverien kanssa :kippis: . Avauskohteessa pari kertaa pakettiin jäänyt Westcoast Huey avaa voittosaldonsa, neljännessä kengätön Bwt Lovestory kirii lähelle ja päätöskohteessa Teivossa tasaisesti esiintynyt, mutta sitä ennen huippujuoksun tehnyt Ranch Pop Up kuuluvat ehdottomasti peleihin.

Sh-tammojen voltissa Kemun Muisto on taas kengittä ja kirii kovaa. Jos I'm Just a Sund on vastaava kuin viimeksi Turussa, niin muut kamppailevat vain kakkosrahoista, mutta kysymysmerkkejä on vissiin suosikin yllä. Pitkällä matkalla kiinnostaisi hieman myös Sahara B Boy, joka toki viimeksi hävisi Star Martinille selvästi. Tänään kuitenkin nuorempi Torvinen palaa rattaille ja viimeksi hänen ohjastaessaan ruuna kiri loppua vahvasti.
Neliveto
 
Viestit: 2845
Liittynyt: 06. Syys 2009 19:08

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 42

ViestiKirjoittaja Neliveto » 18. Loka 2017 18:25

Ruikonperä kirjoitti: Lammaskeritsijä-Känsälä nappaa näemmä vaihteeksi Camiel Kievitshofilta kengät pois ja maililla saattaa hyvinkin koittaa keulasta niin pitkään kuin lamppu palaa. Eri asia sitten saako se keulat, kun sisäpuolellakin kovat lähtijät, mutta pakko kokeilla lauantain tapaan Camielia.


Känsälä näyttää twiittailevan , että suosikin selkä kelpaa :think: . Noin pienessä lähdössä sekin on toki mainio paikka.
Neliveto
 
Viestit: 2845
Liittynyt: 06. Syys 2009 19:08

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 42

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 18. Loka 2017 18:39

Neliveto kirjoitti:
Ruikonperä kirjoitti: Lammaskeritsijä-Känsälä nappaa näemmä vaihteeksi Camiel Kievitshofilta kengät pois ja maililla saattaa hyvinkin koittaa keulasta niin pitkään kuin lamppu palaa. Eri asia sitten saako se keulat, kun sisäpuolellakin kovat lähtijät, mutta pakko kokeilla lauantain tapaan Camielia.


Känsälä näyttää twiittailevan , että suosikin selkä kelpaa :think: . Noin pienessä lähdössä sekin on toki mainio paikka.

Kiitos infosta. Siitähän on hyvä käännellä loppusuoran alussa voittoisaan kiriin ja mykistää pelikansa 8-)
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 42

ViestiKirjoittaja vivahd EERO » 18. Loka 2017 19:33

Pelasinhan mää kuin pulloperse sika, mutta silti meni hermo ja kattominen loppu tänään tähän. :facepalm: :angry: :wtf: :angry: :twisted:

Voittajaa no 8 riittävästi (10x)
Kaksaria 8-10 riittävästi (34,6x)
Kaksaria 8-11 koko euro (saatana)
T65 8 varmana joka saatanan lapussa (8%)

Nyt en pyydä kiroiluanikaan edes anteeksi. :angry: :kippis: :kippis: :angry:
vivahd EERO
 
Viestit: 2513
Liittynyt: 02. Tammi 2012 10:15

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 42

ViestiKirjoittaja vivahd EERO » 18. Loka 2017 19:35

Tarkennetaan vielä, etten sitten mennyt kenenkään suolauksiin/höpötyksiin, kyllä tää oli taas ihan oma kuningasidea. :facepalm:
vivahd EERO
 
Viestit: 2513
Liittynyt: 02. Tammi 2012 10:15

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 42

ViestiKirjoittaja Neliveto » 18. Loka 2017 19:46

Ruikonperä kirjoitti:65/2
Suomenhevos(tamma)fanille päivän herkkupala :thumb_up: Todella mielenkiintoista nähdä Marj-Lovviisa Suomen Parhaalla, mutta itse pitäisin silti Vilma Lyydiaa suosikkina. Viimeksi juoksu meni ihan mahdottomaksi ja lopun taipuminen oli täysin ymmärrettävää. Jospa sattuisi pysymään koko matkan ravilla niin tekisi mieli sanoa olevan saletissa ja voi kiertää koko porukan yhden laukankin kanssa. Kolmas kova omissa papereissa on sitten Vieskerin Virva, jonka alle kymmenen pinnan peliosuus ihmetyttää. Samoin kuin Tähtiheilin 20%, tosin päinvastaisessa mielessä. Jotenkin vaikea uskoa sen vielä ihan riittävän voittoon asti.


Olipa hieno lähtö pienestä osallistujamäärästä huolimatta :clap: ! Alussa näytti, ettei neljästäkympistä päästy olleenkaan matkaan, mutta hurjasti tuli loppua Vieskerin Virva. Harmillisesti Marj-Lovviissaa nyt menestys kiertää.
Neliveto
 
Viestit: 2845
Liittynyt: 06. Syys 2009 19:08

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 42

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 18. Loka 2017 19:50

Neliveto kirjoitti:Olipa hieno lähtö pienestä osallistujamäärästä huolimatta :clap: ! Alussa näytti, ettei neljästäkympistä päästy olleenkaan matkaan, mutta hurjasti tuli loppua Vieskerin Virva. Harmillisesti Marj-Lovviissaa nyt menestys kiertää.

Oli kyllä melkoista kilvanajoa koko matkan :D Määräsiköhän tuossa Tähtiheili vai Moilanen vauhdin? :think:

Eiköhän viimeistään tämän jälkeen Vilma Lyydia nähdä kestovieraana tammalähdöissä ja ensi suvena viimeinkin siellä missä kuuluukin eli kuningatarkilvassa :kippis:
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 42

ViestiKirjoittaja peliman » 18. Loka 2017 19:52

Olisikohan Blackened saumaa maililla, nyt pienempi lähtökin. Eihän tuosta kauan kun voitti 27 kertoimella mailin jossa suosikki oli 1,25.
e: eipä ollut tehoja tähän porukkaan. Suosikkia pelkäsi koko porukka, varmaan kuskit radalla perillä voimasuhteista.
Erehdys voi opettaa. Jos ei, jää muistiin edes.
peliman
 
Viestit: 1963
Liittynyt: 17. Huhti 2016 19:29

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 42

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 18. Loka 2017 20:03

Huhhei tuota I'm Just A Sundia, 10,9aly lokakuun koleassa illassa :clap:
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 42

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 18. Loka 2017 20:38

On kyllä nähty hienoa raviurheilua tänään, Mas Aristocratkin kesti mahtavasti 12,5 avauksen voltista :clap: Mutta vähän jäi ihmemaku lähtötohinoista, sillä eikö Perttunen ollut reilusti yli linjan AJA-komennolla? Muut kuskitkin vilkuili lähettäjien suuntaan eikö muka lippu nouse :think:
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 42

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 18. Loka 2017 23:35

Ruikonperä kirjoitti:
Neliveto kirjoitti:Olipa hieno lähtö pienestä osallistujamäärästä huolimatta :clap: ! Alussa näytti, ettei neljästäkympistä päästy olleenkaan matkaan, mutta hurjasti tuli loppua Vieskerin Virva. Harmillisesti Marj-Lovviissaa nyt menestys kiertää.

Oli kyllä melkoista kilvanajoa koko matkan :D Määräsiköhän tuossa Tähtiheili vai Moilanen vauhdin? :think:

Eiköhän viimeistään tämän jälkeen Vilma Lyydia nähdä kestovieraana tammalähdöissä ja ensi suvena viimeinkin siellä missä kuuluukin eli kuningatarkilvassa :kippis:

Vieskerin Virva oli vissiin Forssin oman kellon mukaan kulkenut 22,8/2000 ja mikäs onkaan tammojen SE-tulos täydestä voltista...
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 42

ViestiKirjoittaja vivahd EERO » 19. Loka 2017 13:50

Pulssi on tasaantunut ja hengityskin kulkee taas normaalisti, joten pientä jälkipeliä ja selittelyä pukkaa. :facepalm::think: :tuuletus:

Mestaruusliigan kisariviin ei tullut kuin yksi osuma MAS Aristocrat vk. 3,20 kuten joku varmasti huomioikin, mutta monessa lähdössä oltiin sentään sielläpäin. Heti ekassa lähdössä Antti hävisi maalikamerassa ja Akun hevonen laukkasi heti noin 3,5cm maalin jälkeen. Illan saldo oli 1 voitto, 4 kakkosta, 3 kolmosta, 1 nelonen ja yksi paha huti Mattilan Miina, joka suosikkina jäi sijalle 10.

Kuumimpia suosikkeja rivillä ei oikeastaan ollut ja yhteenlaskettu voittajakerroin oli noin 71 ja sijapelissä osui 8/10 yhteiskertoimella 16.21 ja neljänneksi jäänyt Sahara B Boy (Jukka T) jäi väsyvän velipoikansa taakse ja vapaalle päästyään kiri kovaa ja olisi aikaisemmin kiriin päästessään pudottanut lähdön ykkössuosikin toton ulkopuolelle, jolloin sen sijakerroinkin olisi noussut yli neljän. Jatkaa kyttinä. :think: :o

Illan ykköshaku oli toiseksi jäänyt Arctic Mystery ja sen myötä lähti suurin osa illan peleistä roskiin. Voittaja oli tosin kaukana edellä ja tasaiselta junnaajalta vaikuttanut AM ei jatkossa ainakaan meikäläistä enää kuumenna eilisen lailla, seuraavaksi kirotaan Sahara B Boy. :facepalm::think: :wtf:

Elämä jatkuu ja sainpahan ainakin itselleni todistettua ja sanottua: Hyvin sää taas vedit. :thumbup1: :tuuletus: :thumbup1:
vivahd EERO
 
Viestit: 2513
Liittynyt: 02. Tammi 2012 10:15

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 42

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 19. Loka 2017 16:42

Muutaman kerran piti hieraista silmiä Oulun listoja katsellessa ja kyllä se totta taitaa olla. Kaakon Jouni siirtynyt Katja Melkolle ja kokeessa kohta :thumb_up:
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 42

ViestiKirjoittaja Neliveto » 19. Loka 2017 18:12

Oulun ravit ovat parasta viihdettä torstai-iltaan :thumb_up: .

T4-1: Last Finn on ollut niin vakuuttava kahteen voittoonsa, että tamma on selvä suosikki. Haastajista kiinnostavimmat ovat vahvasti perille kirivä Bajkal Graff ja kovaan kuntoon virinnyt Bluehouse's Power. Jälkimmäinen olisi ollut etenkin kengittä tosi kiinnostava, mutta kengilläkin kolmepinnaisena ehdottomasti peleihin.

T4-2: Hieno lähtö! Takenote paikkasi Kajaanissa alun laukan hienosti ja ruuna on lähellä tässäkin. Petroli ja Timppa Tuisku ovat suosikkia parempia hevosia, mutta ensin mainitulta ei ole nähty ihan parasta viime starteissa ja Timppa Tuisku palaa viiden vuoden huililta. Aikanaanhan Timppa Tuiski oli todellinen voittokone. Jumiini kiri toissa kerralla hyvin Vilma Lyydian voittaessa ja Saarela sopi ruunan rattaille ainakin elokuussa Killerillä, jossa Jumiini otti kovin vauhtia. Kovaluokkainen Pikku-Ryti tuntuu tauolta kovasti luotetulta.

T4-3: Tuntuu hassulta nostaa esille nollan voiton statistiikalla kilpaileva Silveriina, mutta tuosta tamma voisi saada sen juoksun, jolla vielä voittosarake joskus aukeaa. Artture on ollut hyvä viime starteissa, mutta ennen ruuna ailahteli.

T4-4: Valle on lähellä vetää lähdöstä maaliin. Tosi kovia kohdannut Grand Ale tuntuu silti niin vähän pelatulta mahdollisuuksiinsa nähden, että sekin kuuluu ehdottomasti lapulle. Anaheim Kemp on taas ilman kaikkia kenkiä, jolla on sille valtava merkitys.

Nelkun ulkopuolelta peliä tehdään viimeksi hyvin kirineen Västerbo Paperdollin varaan.
Neliveto
 
Viestit: 2845
Liittynyt: 06. Syys 2009 19:08

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 42

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 19. Loka 2017 18:41

Neliveto kirjoitti:T4-2: Hieno lähtö! Takenote paikkasi Kajaanissa alun laukan hienosti ja ruuna on lähellä tässäkin. Petroli ja Timppa Tuisku ovat suosikkia parempia hevosia, mutta ensin mainitulta ei ole nähty ihan parasta viime starteissa ja Timppa Tuisku palaa viiden vuoden huililta. Aikanaanhan Timppa Tuiski oli todellinen voittokone. Jumiini kiri toissa kerralla hyvin Vilma Lyydian voittaessa ja Saarela sopi ruunan rattaille ainakin elokuussa Killerillä, jossa Jumiini otti kovin vauhtia. Kovaluokkainen Pikku-Ryti tuntuu tauolta kovasti luotetulta.

Jumiini tosiaan kiinnostaa, kun suosikeilla kaikilla omia epävarmuustekijöitään. Vielä isompi ylläri voisi olla Ruhvanan Urho, joka palasi viimeksi pitkältä tauolta ja oli kovassa porukassa neljäs, oletettavasti parantaa saatuaan startin alle.

Neliveto kirjoitti:T4-4: Valle on lähellä vetää lähdöstä maaliin. Tosi kovia kohdannut Grand Ale tuntuu silti niin vähän pelatulta mahdollisuuksiinsa nähden, että sekin kuuluu ehdottomasti lapulle. Anaheim Kemp on taas ilman kaikkia kenkiä, jolla on sille valtava merkitys.

Valle yläriville ja Tolkkis-Veikko kiertoon muille riveille tuomaan kerrointa 8-)

ps. EERO epäili viikonloppuna Saaga S:n olleen kipeä ja sitä se myös Hevosurheilun mukaan oli.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 42

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 19. Loka 2017 19:28

Onhan Last Finn ollut aina hyvä, mutta ehkä tuollakin käynyt legendaariset ja parantanut vain päästyään karkuun :)
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 42

ViestiKirjoittaja Neliveto » 19. Loka 2017 19:43

Ruikonperä kirjoitti:Onhan Last Finn ollut aina hyvä, mutta ehkä tuollakin käynyt legendaariset ja parantanut vain päästyään karkuun :)


Ainakin tänä vuonna karkuun pääseminen tosiaan hioi huippukunnon esiin :D . Kun Last Finnin menoa nyt katsoo, niin tuntuu oudolta, että tammalla kesti tasan 30 kilpailua päästä voiton makuun.
Neliveto
 
Viestit: 2845
Liittynyt: 06. Syys 2009 19:08

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 42

ViestiKirjoittaja Kädetön » 19. Loka 2017 20:05

Enpä ollut Urho, tuskin edes Ruhvana, vaikka hevosen synnyinsijoille ei matkaa olekaan kuin n. 80 km. Viiteen merkkiin ei Urhoa löytynyt.
Kädetön
 
Viestit: 3642
Liittynyt: 24. Helmi 2012 23:01

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 42

ViestiKirjoittaja Neliveto » 19. Loka 2017 20:08

Ruikonperä kirjoitti:Jumiini tosiaan kiinnostaa, kun suosikeilla kaikilla omia epävarmuustekijöitään. Vielä isompi ylläri voisi olla Ruhvanan Urho, joka palasi viimeksi pitkältä tauolta ja oli kovassa porukassa neljäs, oletettavasti parantaa saatuaan startin alle.


Hieno haku :thumb_up: . Muutenkin oli sellainen juoksu Ruhvanan Urholta, että ei luulisi jäävän viimeiseksi voitoksi.
Neliveto
 
Viestit: 2845
Liittynyt: 06. Syys 2009 19:08

EdellinenSeuraava

Paluu Totopelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 34 vierailijaa

cron