Vermon V5 21.10.

Tällä alueella keskustellaan totopeleistä. Vihjeet, jossittelut ja muut vastaavat tänne.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Vermon V5 21.10.

ViestiKirjoittaja Harri H » 20. Loka 2009 23:51

V5-avauksessa kaksi hevosta on kerännyt valtaosan pelistä, nämä ovat 2 ANNA SMILE ja suosikiksi rastattu 4 SING TIME. Mailin pikapyrähdys passaa mainiosti molemmille, mutta kaksikosta Sing Time on luokaltaan huomattavasti kovempi hevonen, ja ansaitsee siksi suosikkiasemansa. Tamma on noussut sairastauon jälkeen hienoon vireeseen, ja on tässäkin lähellä voittoa. Anna Smile on kuitenkin kova haastaja. Muiden voitto olisi yllätys, 9 LEX MADONNA kirii pirteästi hyvällä juoksulla, ja on tiukasti kiinni ainakin kolmosrahoissa. 8 MYSTERY VELVET on asiallinen hevonen, joka palailee tauolta. Paremmalta paikalta ja jollain muulla matkalla tämän olisi voinut huomioida peleissäkin.

A.V. Marttilan Tammasarja ei ole kerännyt suurta osanottajalaumaa, mutta on silti hienotasoinen. Ja tasainen. 3 VOKUKKA ja 4 MAIJULI pääsevät saavat 20 metriä etumatkaa muihin koviin kilpasiskoihin. Molemmat kuuluvat lapulle. Pisimmän takamatkan kvartetista 5 I.P. VIPOTIINA, 6 B. TUROLII, 7 B. HELMIINA ja 8 MARIMIN on vaikea tiputtaa mitään lapulta, joten aika laajaa revitystä tähän saa vetää. Varmuudella lapulta voi jättää pois ainakin numeron 1 TÄHTI-SUSKA. 2 SUOMITAR onkin sitten kinkkisempi, vaikka tuskinpa se tässä riittää. Hyvin hankala kohde.

Jos olisi toisessa kohteessa tasoa, sitä ei todellakaan ole kolmannessa. 7 COUSIN FIBBER on ollut niin vakuuttava voitoissaan, että sen kuuluu tässäkin lähdössä olla korkealla. Kuski herättää jonkinlaisia kysymysmerkkejä, itselläni ei ole minkäänlaista havaintoa Tuomo Laurilan kyvyistä. Ehkä tässä kuitenkin ykkösmerkiksi voisi nostaa takarivin 11 RICH KEMP, joka ei ravilla näissä lähdöissä ole koskaan ulkona. Laukkariski on tuntuva, mutta ravin maistuessa Tuomas Korvenojan ajokki jyrää voittomatsiin. Kakkossuosikkina jopa varma-ainesta, erityisesti Cousin Fibberin kuskin vuoksi.

Neljäs kohde on lämminveristen avoin koitos, Isokenkä. Jatkuvasti hyvää jälkeä tekevä 7 LITTLE SEALORD on pelattu suosikiksi. Eiköhän se tässäkin jyrää lopussa voittomatsiin. Sisimpien ratojen 1 FAVORIT ja 2 BRISCO RODEO ovat myös mahdollisia menestyjiä. 6 GARLANDS DREAM väläyttelee välillä, ja jos Jarmo Immosen ajolinjat onnistuvat yhtään, ei tämä 2% pelattuna ole huono ideahaku. 5 RIBAUDE taas ei tällä matkalla erityisemmin maistu.

Päätöskohde on ihan tasokas 80 000 euron lämminveriryhmä. 6 ORGOGLIO on kerännyt eniten peliä. Itse en tähän osaa oikein luottaa, joten joko varmistuksia, tai ohipeli. 1 JE T'AIME on hyvä hevonen, eikä sitä näissä sarjoissa sovi unohtaa, vaikkei se olekaan viimeisimmissä starteissaan menestynyt. 3 UNIQUE GROENHOF kirii hyvänä päivänä terävästi juoksun onnistuessa. 10 RYDENS WESPER maistuu jonkinverran edelleen, kai tämäkin joskus vielä onnistuu. 8 RIDE OUT WELL ylisarjassa ja pahalla paikalla, 27% pelattuna ehkä hieman liikaa vedetty.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Vermon V5 21.10.

ViestiKirjoittaja nipa » 21. Loka 2009 08:05

Kolmannella linjalla ohi kahdesta suosikista alkaa tänään harvempi veeviitonen. Sitä pelataan varmaksi joko Sing Time tai Anna Smile tai sitten molemmat. Miehekkäältä tuntuisi pelata kolmantena Juttaa ja Lex Madonnaa, mutta takarivistä viimekertainen sijoitus tuskin kirkastuu, pikemminkin päinvastoin. Tänään on turvallista kulkea pelureiden valtavirrassa ja nähdä jo etukäteen, kuinka Sing Time Anna Smilen jo loppusuoran puolivälissä syö.

A.V. Marttilan Tammasarjassa, pelin toisessa kohteessa näyttää pahimmin alipelatulta joukon parhaita vauhteja sisällään pitävä B. Helmiina ja tuntuu pahalta jättää se lapulta maltillisesti pelatun suosikkivarman Maijulin tieltä. Onhan Maijuli lahjasarjassa, kun pääsee matkaan parikymppiä tasaväkisten kilpasiskojensa edeltä. Siis rivin toinen pankki on Maijuli, jolla Esa Holopainen kirkastaa edellisen lähdön hopeansa.

Kolmannessa koitoksessa ajaa niukkaa ykkössuosikkia Tuomo Laurila, jota jotkut Manen voittojen jälkeen vierastavat ja pudottavat jopa lapulta. Minä en, sillä onhan nuorempi Tuomokin tällä voittoja ottanut. Rivin kolmatta varmaa siitä en kumminkaan tee, vaikka psyykkaan tämän voittavan ehkä laukkaavankin Rich Kempin mennen, tullen ja palatessa. Ylläreinä lapulle vielä Batzeba Fortis ja Faramir sekä myöskin Irene Sensation ennen köyhän läpilyönnin täydentävää BP's Perfectia, jota näkyy pelatun aivan turhan paljon.

Monta on neljänteenkin kohteeseen mahdollista voittajaa alkaen juopon parista Brisco Rodeo - Favorit. Holopaisen hyvää kalustoa tässä edustaa Little Sealord ja pientä yllätystä havittelee Ribaudekin - eikä ole mitenkään mahdoton. Muut merkit sitten olisivatkin suoraan toiveiden tynnyristä.

Viisi merkkiä mahtuu kympin pohjaan V5-päätökseenkin, kun monien ohipelattavat suosikitkin eli Orgoglio ja Ride Out Well otetaan lapulle. Niitä ennen on kuitenkin - taas - Holopainen Unique Groenhofilla ja Je T'Aime entisellä oppipojalla Kylliäisellä. Ja saattaapa päättää rivin - kun sen aloittaakin - Antti Teivainen Rydens Wesperillä.

Näistä Vermossa lähdetään:

4 - 4 - 7,12,10,7 - 2,1,7,5 - 3,1,6,8,10
nipa
 
Viestit: 2346
Liittynyt: 29. Elo 2009 19:46

Re: Vermon V5 21.10.

ViestiKirjoittaja Masa V » 21. Loka 2009 18:11

V5-1 Sing Time astetta muita kovempi ja ehkä kierroksen varmin voittaja. Muutoin erittäin tasainen lähtö, Keystone Detail mahd. jättiylläri

V5-2 B.Helmiina sopivan unohdettu ja kyvyt riittää voittoon, myös pieni lähtö hyödyttää valjakkoa. Muista etenkin Vokukka ja Maijuli pakkorasteja.

V5-3 Rich Kemp näytti hyvältä viimeksi laukatessaan ja olisi varmaan ollut kärjessä. Sopiva tehtävä ja voisi olla ideavarma. Muutoin tasainen lähtö ja vaikea pelattava.

V5-4 Little Sealord mailillakin suosikki, Ribaude ykkösvarmistus, Miaou yllärin etsijöille.

V5-5 Orgoglioon uskon tässä, vaikka viime metreillä ollut usein vaikeaa. Ride Out Well ykkösvarmistus ja yllärihakuna Rydens Wesper, joka kirii pätkän hurjasti nappijuoksulla.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi


Paluu Totopelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 24 vierailijaa

cron