Psyykit ja jälkipelit, viikko 30

Tällä alueella keskustellaan totopeleistä. Vihjeet, jossittelut ja muut vastaavat tänne.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Psyykit ja jälkipelit, viikko 30

ViestiKirjoittaja Harri H » 23. Heinä 2017 22:24

Oulu aloittaa.

Lähtö 1:
Ranking: 1 - 5 - 4 - 7 - 3 - 2 - 8 - 6

Ravien avauslähdössä saatetaan nähdä reipasta matkavauhtia, sillä kisassa on muutama hevonen, jolle taatusti kelpaisi paikka tuulenhalkojana. 1 HIT THAT pyrkinee tekemään kaikkensa, että saisi pidettyä sisäradalta keulat. Ruunan taulu on mennyt hiljalleen huonompaan kuntoon, mutta vireessä ei ole tapahtunut mitään dramaattista muutosta sitten kärkisijojen. Rovaniemellä Hit That kiersi pitkään kolmatta rataa reippaassa tempossa ja meni lopulta johtavan kantaan, mistä väsyi lopussa hieman. Toissa kerralla ruuna jäi tasokkaassa Toto76-koitoksessa keulan rinnalle ja taipui reippaan matkavauhdin uuvuttamana. Myös viime kisassa kohtaloksi koitui paikka toisella radalla ilman selkää, vauhti oli jälleen alussa raastavaa. Mailin matkalla Hit That kamppailee voitosta, jos pääsee keulaan, eikä vauhti mene aivan hurjaksi. Mika Jauhola ajaa ruunaa ensi kertaa ja voi olla sopivan aggressiivinen kuski toteuttamaan keulataktiikkaa.

5 WASA THUNDER on hyvässä iskussa, vaikka voittoputki onkin kääntynyt kahdeksi peräkkäiseksi nelossijaksi. Voittostarteissaan ruuna oli mainio ja nappasi ykkössijoja tasokkaista lähdöistä. Kauhavalle ruuna petti selvänä suosikkina. Esitys oli ihan kelvollinen, mutta parhaimmillaan Wasa Thunder ei tuolloin tainnut olla. Mikkelissä ruuna jäi johtavan rinnalle, mistä jatkoi etukaarteessa 2. ulos ja tuli ihan asiallisella otteella perille. Matka ei ole vahvanpuoleiselle menijälle etu, mutta jos kärjessä pidetään hyvää vauhtia, myös Wasa Thunderin osakkeet nousevat. Aleksi Kytölän suojatin kohdalla kannattaa huomioida sellainen seikka, että hevonen tienasi touko-kesäkuussa puolet koko uransa voittosummasta, joten sarjat ovat nousseet melko nopeasti.

4 WILLY WINGSTON on kova hevonen, mutta jää parin kuukauden tauolta haastajan asemaan. Ennen taukoaan se romahti reippaan tempon kypsyttämänä keulasta aivan hännille ja toissa kerralla alkulaukka vei hylkyyn. Näitä startteja edelsi tyylikäs voittoputki. Ruuna lähtee hyvin liikkeelle, mutta keulaan ei ole tässä ihan helppo päästä. Risto Kauppisen valmennettava on yleensä ollut suoraan tauolta varsin hyvässä iskussa, joten paussi ei välttämättä ole merkittävä hidaste menestykselle.

7 IRON SMILE voittaa harvoin. Tamma oli viimeksi tauolta aivan hyvä kolmas ja voi edelleen parantaa. Kari Alapekkalan ajokki lähtee hyvin liikkeelle, mutta keulaan ei liene näin ulkoa asiaa. 3 CRYSTAL EYE on saanut muutaman startin tauon jälkeen ja oli viimeisimmässä kisassaan jo vähän lähempänä hyvää virettä. Ei tamma kuitenkaan ihan parhaassa iskussaan taida olla vieläkään. Aivan huippuluokan esityksistä on jo aikaa. Veli-Erkki Paavolan ajokki olisi parhaimmillaan keulasta, minne se ei välttämättä tässä pääse. 2 LIONA kiri viimeksi positiivisesti päätöspuolikkaan 13,8-vauhtia ja on muutenkin asiallisessa iskussa. Matka ei kuitenkaan taida suuremmin suosia hieman tasavauhtisen oloista menijää. 8 OLIMIN on ehkä lievässä nousukunnossa, mutta ei siltä osaa huonolta paikalta valmentajan ajamana valtavasti odottaa. 6 AMAZONE D'INVERNE oli Oulussa 29.5. pirteä, mutta muuten meno on ollut kovin tasaista ja edellinen kärrylähdön voitto on peräisin vuodelta 2014.

Lähtö 2:
Ranking: 7 - 3 - 9 - 5 - 8 - 6 - 4 - 1 - 10 - 2

Illan toiseen lähtöön on vaikea löytää varmaa menestyjää, sillä kuumimmilla nimillä on mittava laukkariski. 7 SUVI-SIIRI on kahdeksaan viimeisimpään hyväksyttyyn juoksuunsa ollut kahden parhaan joukossa, mutta kolikon kääntöpuoli näyttää siltä, että viimeiseen 15 kisaan tamma on hylätty seitsemän kertaa. Viimeksi Kaustisella oli voiton vuoro. Tamma nousi 1400 jäljellä 3. sisältä toiselle ja marssi kierros ennen maalia keulaan, mistä piti varmaan voittoon. Edellisiin kisoihin tuli laukkoja, Vieremällä hypyt vievät hylkyyn, mutta Kajaanissa tamma paikkasi väkevästi lähtölaukkansa ja nappasi vielä hallitun voiton. Tässäkin kisassa Jukka-Pekka Kauhasen ajokki on kärkitaistossa, jos ei laukkaa.

Epävarma, mutta hurjavireinen on myös 3 VINKSAHTI. Viimeksi ruuna paikkasi väkevästi laukkansa. Se jäi hurjasti alun laukassa ja eteni vasta etukaarteessa mukaan pääjoukkoon, mutta jyräsi jatkossa vielä sitkeästi ykköseksi. Myös toissa kerralla vahva lähtölaukan paikkaus tuotti tototosijan. Riitta Keron valmennettava on tehnyt jatkuvasti hyvää jälkeä ja ravilla sen kyvyt riittävät tässä todella pitkälle. Veli-Erkki Paavolan ajamana Vinksahti on tehnyt laadukasta tulosta, sillä viisi starttia on tuottanut kaksi voittoa ja kaksi kakkossijaa.

9 VALTORI sai viimeksi ansaitun onnistumisen Se hapuili alussa, mutta kiri jatkossa taustalta alle 27-vauhtia viimeisen mailin ja otti lopussa niukan voiton. Edellisestä voitosta ehti vierähtää kaksi vuotta. Tuomas Pakkanen ajoi hevosta viimeksi ensimmäistä kertaa ja tulosta syntyi. Ravaavaa suosikkikaksikkoa Valtori ei ehkä pysty tässä lyömään, mutta tototaistoon se osallistuu ravatessaan. 5 RÖÖPERI, 6 AAVAN TUULI ja 8 AAVAN SISU kärkkyvät suosikkien epäonnea ja ovat Valtorin ohella kiinni kärkisijoissa. Rööperi on laukannut viime kisoissaan kärkisijoja ja joutui välillä hakemaan vauhtia koelähdöistäkin. Hevosessa on ainesta nähtyä parempaan, kunhan palaset loksahtavat kohdilleen. Pystyy hyvänä ollessaan parantamaan ennätystään. Aavan Tuuli ja Aavan Sisu palailevat tauolta ja parantavat hiljalleen saatuaan startteja alle. Viimeksi kaksikko oli samassa lähdössä. Aavan Tuuli teki hyvän esityksen lähtölaukan jälkeen ja Aavan Sisu spurttasi mukavalla otteella sisäratareissun päätteeksi. Kaksikko on melko tasavertainen ja paremman juoksun saanut on todennäköisesti ennemmin maalissa. 30-rajan rikkomiseen on molemmilla edellytykset.

Lähtö 3:
Ranking: 7 - 3 - 6 - 9 - 8 - 12 - 11 - 2 - 4 - 1 - 10

Ravien kolmas lähtö on melko tasaisen oloinen koitos. Lähdön mielenkiintoisin hevonen on Mauri Jaaralle siirtynyt 7 SPICY DAY. Tamma palaa parin kuukauden tauolta, ennen paussiaan se jäi Oulussa vaille kunnollista kirimahdollisuutta. Spicy Day ei ole esittänyt tänä vuonna mitään maagista, mutta varsavuosina lahjakkaan hevosen maineessa kisanneen tamman esitystä uusista käsistä on jännittävää seurata. Spicy Day lähtee hyvin liikkeelle ja on tehnyt ainakin aiemmin keulasta parhaat juoksunsa, joten Jaara saattaa hyvinkin satsata tammalla kiihdytykseen. Eturivi näyttää sellaiselta, että keulapaikka voisi olla saatavissa.

3 BASSWOOD GROVE aloitti toukokuussa taukonsa jälkeen kahdella komealla voitolla, mutta sen jälkeen kärkisijat ovat kiertäneet. Ruuna oli vielä Härmässä toukokuun lopulla ihan asallinen, mutta kahteen seuraavaan kisaan esitykset olivat hieman vaisumpia. Viime kisoissaan Basswood Grove on esiintynyt jälleen nousujohteisesti ja on tässä lähdössä aivan mahdollinen menestyjä. 6 MR MONEY MAKER on oikein kyvykäs hevonen, mutta samalla myös jonkin verran epävarma. Ori palaa tähän kisaan yli puolen vuoden tauolta ja siihen on hieman vaikea suhtautua. Eija Sorviston valmennettava polki syyskeleillä 16-17-tuloksia, joten ennätyksessä lienee ilmaa.

9 ERICA NYX on sopivalla reissulla vaarallinen. Viimeksi se ei riittänyt reipastempoisessa kisassa sisäratajuoksulla, mutta toissa kerralla tamma spurttasi loppua lujaa, saatuaan kiritilat hieman liian myöhään. Ennen tuota kisaa tamman soihdut sammuivat keulapaikalta, kun matkavahti oli liian kovaa. Jorma Naumasen suojatti voittaa harvoin, mutta kaiken onnistuessa kärkipään sijoitus ei yllättäisi. Rahallisesti selkeässä ylisarjassa kilpaileva 8 KICE oli toissa kerralla oikein sitkeä johtavan rinnalta, mutta pilasi viimeksi pelinsä laukkaan. Hevonen on todella epävarma, mutta huonosta paikasta ja ylisarjasta huolimatta se ansaitsee tässä pienen huomion. Ravatessaan se ei välttämättä olisi ihan ulkona. 12 MAGIC WISH on ihan kelpo hevonen näihin sarjoihin, mutta paikka on vaikea. Tamma on palannut Mika Haapakankaalta omistajansa valmennukseen. 11 DIABLO STAR on viime starteissaan petrannut otteitaan ja vaikuttaa lievästi nousukuntoiselta. 2 PERFECT CHOICE oli varsavuosinaan lahjakkaan hevosen maineessa, mutta lienee kärsinyt terveysongelmista, koska tie on vienyt pienempiin ympyröihin. Tuoreimmat äytöt ovat paikallisravivoittoa lukuunottamatta varsin keskinkertaisia. Hienoisesti nousukunnossa on myös 4 ABRASAX, mutta siltä ehkä vaadittaisiin vielä nähtyä enemmän, jotta se voisi tässä taistella totosijoista.

Lähtö 4:
Ranking: 4 - 12 - 10 - 5 - 6 - 11 - 9 - 3 - 1 - 7 - 2 - 8

Toto4-avaus ei päästä pelikansaa aivan helpolla. Ykkösnosto on lähdön parasta hevosta paremman paikan saanut 4 GLAMOUR CHECK. Tamma on tehnyt jo pitkään vahvaa jälkeä, mutta voitot ovat kiertäneet. Viimeksi Matleena Rahkosen ajokki suoritti ihan asiallisen kirin, toissa kerralla puolestaan loppuveto oli tuntuvasti terävämpi, kun tamma tykitti Kajaanissa lujaa loppua ja ehti voittomatsiin Decameronen kanssa. 13,6-vauhtinen päätöspuolikas nosti Glamour Checkin kakkoseksi. Hevosen uralla on ainoastaan yksi voitto, mutta pelillisesti se kiehtoo tässä jonkin verran. Pienen kysymysmerkin nostaa ilmaan viime startin poisjäänti. 12 DECAMERONE kilpailee kovassa vireessä ja nousee tässäkin taatusti kärkitaistoon, jos ei laukkaa. Ravatessaan ruuna ei ole vielä jäänyt totosijojen ulkopuolelle. Kierrettävää riittää, joten tehtävä ei ole aivan helpoimmasta päästä.

10 GLORY'S EASY saattaa olla jopa lähdön kyvykkäin hevonen. Se teki 3-vuotiskaudella hyvää jälkeä, mutta 4-vuotiskausi on alkanut vailla menestystä. Viime starteissa Timo Salmelan ajokki on pysynyt askelillaan ja vaikuttaa nousuvireiseltä. Mikäli hevonen esiintyy kykyjensä edellyttämällä tasolla, se voi taistella ihan kärkisijoista. Lähdössä ei ole oikeastaan yhtään täyttä statistia, mutta monen hevosen kohdalla voittoa on vaikea odottaa. Kisan suosikkikolmikko erottuu melko selkeästi. Jos rastimerta venyttäisin neljään merkkiin, ottaisin mukaan numeron 5 BARONESS PEGASUS. Se tekee jatkuvasti rehtiä jälkeä, mutta voittosarake näyttää edelleen nollaa. Viimeksi kovavauhtisessa kisassa Marika Parviaisen ajokki ei riittänyt terävimpään kärkeen, mutta oli hyvällä tuloksella neljäs. Tamma ansaitsisi jo voitonkin, mutta pieneltä tauolta näinkin tasokkaassa tehtävässä totosija lienee realistisempi haave ja siihenkin vaadittaisiin hieman kovimpien hevosten epäonnea. Tämän jälkeen merkkien valitseminen on melkolailla arpapeliä, joten jos vielä useamman rastin haluaa laittaa, lompakkoa saa levittää kunnolla auki.

Lähtö 5:
Ranking: 1 - 11 - 13 - 6 - 10 - 9 - 12 - 4 - 2 - 7 - 8 - 3

Jos numero 1 VALTRAN TÄHTI ravaa koko matkan, sitä on todella vaikea lyödä. Ruuna on kilpaillut käytännössä koko kauden aivan älyttömässä lyönnissä ja sen kahdeksan viimeisintä kisaa on sujunut laukka tai voitto -hengessä. Viimeksi ruuna laukkasi hylkyyn, mutta sitä ennen se jyräsi johtavan rinnalta väkivahvasti ykköseksi. Hevonen ei ole kovin miellyttävä pelattava laukkariskinsä vuoksi, mutta kyllä se paikkansa rankingin kärjessä ansaitsee. 40 metrin pakilta starttaava 11 UPEA URSULA kilpailee takuuvarmassa kunnossa ja kiertää juoksun onnistuessa ja ravin maistuessa mukaan kärkitaistoon. Viimeksi tamma oli ihan hyvä kolmas Turon Lindan ja Faijan jälkeen. 13 HELMEN VILI on juhlinut viime aikoina montéssa, mutta se kärryt perässäkään ihan ulkona ole nykykunnossaan. Pitkä pakki tuo haasteita, nopea starttari voi kuitenkin syödä heti alussa eroa umpeen. Antti Ala-Rantala ajanee alusta alkaen aktiivisesti kohti kärkeä, koska muunlaisella juoksulla Helmen Vili ei oikein tahdo menestyä.

6 PALOMESTARI on kyvykäs hevonen. Se on kilpaillut kolmesti uusista käsistä. Avauskisassaan se ei saanut mahdollisuutta ja toisessa laukat veivät hylkyyn. Viimeksi Santtu Raitalan ajokki kiri 2. ulkoa ihan hyvin kakkoseksi. Sopivana päivänä Palomestari pystyy vaikka voittamaan, mutta hyvän ja huonon päivän ero on valtava. 10 VERMON VOITTO palasi viimeksi vuoden paussilta, eikä esittänyt oikeastaan mitään. Sen kyvyt riittävät pitkälle, mutta iskukykyä on tosi hankala arvioida. 9 LAKORI kilpailee tasaisessa iskussa ja ihan kärkisijaan vaadittava terävyys taitaa puuttua. Toton tuntumaan onnistuneella juoksulla, korkeammalle kovimpien hevosten epäonnistuessa. Myös 12 JULIANNE DAHLIA tekee tasaisen rehtiä jälkeä, mutta voittaa kovin harvoin. 4 MINSKAUS palasi viimeksi tauolta ja laukkaili hylkyyn. Taulu on ihan sekaisin, mutta kannattaa huomioida että neljän startin takaa löytyy sado 1-2-3-2-1. Toki laatunäytöistä on jo aikaa.

Lähtö 6:
Ranking: 7 - 3 - 4 - 5 - 8 - 1 - 11 - 10 - 2 - 6

Kolmannessa kohteessa 7 ANAHEIM KEMP on taatusti joukon kovakuntoisin. Se on tehnyt käytännössä jatkuvasti oikein hyviä esityksiä, vaikka onkin voittanut ainoastaan kahdesti tällä kaudella. Kaustisella se aloitti kirinsä viimeisellä takasuoralla ja tykitti 11,6-vauhtia viimeiset 700 metriä, häviten vain Strait Ironille ja ohittaen mm. Wheelie Awaken. Rovaniemen voitto tuli johtavan rinnalta. Pidempiä matkoja ruuna ei ole useasti juossut, joten jos jotain kysymysmerkkejä haluaa ilmaan nostaa, siinä voisi olla yksi kevyesti perustelta aihe moiselle. Suosikki Anaheim Kempin kuuluu joka tapauksessa olla.

3 GATHANIA on kova haastaja ja menee taatusti matkan. Viimeksi tamma ei riittänyt johtavan rinnalta kärkeen, mutta esitystä ei voi moittia, sillä tulostaso oli lähdössä kova ja myös Gathania polkaisi 14,6ke. Toissa kerralla tamma kiersi kierros ennen maalia toisen radan veturiksi ja taisteli hyvin neljänneksi. Edellisessä Vermon kisassaan Gathania jaksoi piikkipaikalta nelosrahoille ja Senäjoella jyräsi väkevästi ykköseksi. Aleksi Kytölän suojatti on ollut viime aikoina aiempaa ravivarmempi, mikä on sekin hyvä merkki. Tässä Gathanialla tähdätään keulajuoksuun.

4 DONNIE BRASCO tekee välillä todella hyviä esityksiä, mutta onnistuu melko harvoin. Viimeksi se oli kovassa lähdössä kovin kesy. 5 LOVING YOU DEEPLY on tehnyt kelpo jälkeä Ruotsin puolella ja huomioidaan seuraavana. 8 SEMBS OURADOR lähtee kisaan ihan positiivisin tallikommentein, eikä sitä voi täysin suolata. 1 DOMINUM olisi parhaimmillaan juuri tällaiseen kisaan kova sana, mutta pitkältä tauolta sen iskukykyä on vaikea arvioida. Lisäksi laatunäytöistä on jo aikaa. 11 ALL IN oli positiivinen pitkältä tauolta, edellisestä voitosta alkaa kuitenkin olla aikaa. 10 HAMTARO S on tasaisen asiallisessa viressä, mutta voittaminen on ollut vaikeaa. Hankalaa se on myös numerolle 2 WHAT'S GOING ON, jonka kuntopuolessa ei ole mitään vikaa. Viimeksikin Jani Hartikaisen ajokki kiri viimeisestä ulkoa asiallisesti perille saakka.

Lähtö 7:
Ranking: 8 - 7 - 10 - 5 - 9 - 11 - 4 - 12 - 3 - 1

Toto4-päätöksessä hieman muusta porukasta erottuu kaksikko 8 WILLY FOG ja 7 WASA WINDY. Kari Alapekkalan Willy Fog on kohonnut elämänsä kuntoon ja on pahasta paikastaan huolimatta ykkösnosto. Viimeksi Rovaniemellä ruuna karkasi keulasta 10-lopetuksella ylivoimaiseen voittoon. Ruuna ei ole ihan hetkeen tehnyt huonoa juoksua ja on tässäkin taatusti kärkikahinoissa, jos juoksu ei totaalisen pieleen kasiraiteelta mene. 7 WASA WINDY on kunnossa, mutta laukkoja on tullut viimeisiin kisoihin huolestuttavan paljon. Ravilla Aleksi Kytölän suojatti on kärkitaistossa, vaikka paikka on silläkin huono.

10 HONORARY CONSUL kisaa hyvässä tällissä, mutta on laukkaillut. Tässä se tarvitsee suosikkien epäonnea ihan kärkeen nousemiseksi, mutta tototaistoon Santtu Raitalan ajokki voi kaiken onnistuessa nousta. 5 OMEGA LEADER palasi viimeksi pitkältä tauolta ja kiri asiallisesti. Startti alla se voi parantaa jonkin verran. 11 SIR FOX on tauluaan paremmassa iskussa ja sen kuski vahvistuu merkittävästi.

Lähtö 8:
Ranking: 4 - 2 - 12 - 11 - 7 - 6 - 8 - 3 - 10 - 9 - 5

Ravien kahdeksannessa lähdössä todennäköisin voittaja lienee 4 CITADICTION. Ruuna on oikein kyvykäs hevonen sarjoihinsa ja se palasi viimeksi pitkältä tauolta voittovireessä. Alla on jälleen reilun kuukauden tauko, mutta sillä tuskin on valtavaa vaikutusta iskukykyyn. Pelimielessä tässä lähdössä kiehtoo kuitenkin suosikkia enemmän 2 BIANCA CREEK. Eija Sorviston valmennettavalla on alla kaksi epäonnistumista, mutta vire lienee edelleen kohdillaan. Viimeksi Bianca Creek laukkasi 1. kaarteessa ja toissa kerralla se ei saanut lopussa minkäänlaista mahdollisuutta. Edellisissä kisoissaan tamma runttasi vahvasti perille ja otti kolme peräkkäistä totosijaa. Niko Jokelan ajokki ei lähde lujaa, joten lähtöpaikka on sen puolesta hyvä, koska tamma on valmiiksi toisella radalla.

12 GOOFY SUNRISE on nousemassa taukonsa jälkeen kovaan vireeseen. Kahtene viimeisimpiin kisoihinsa se on vetänyt keulapaikalta reipasta ja kamppaillut hyvin perille. Nyt tehtävä on erilainen, mutta kuntonsa puolesta Keijo Hakalan ajokki on näistäkin asemista vahvan huomioin arvoinen. 11 BID OR STAR on hyvässä kunnossa ja sai viimeksi ansaitun onnistumisen. Petteri Joen ajokki ei ole ihan ulkona tässäkään. 7 MANTESSE ÅS on epävarma, mutta taatusti tauluaan vaarallisempi. Ravilla kärkipään sijoitus ei saa yllättää. 6 FONSECA BOKO omaa kovan ennätyksen, muttei ole Suomen starteissaan esittänyt mitään häikäisevää. 8 ODETTE BRODDA ei ole uran alkustarttien jälkeen esittänyt ihmeitä ja palaa nyt tauolta. 3 SHINY BOSS on tauluaan kyvykkäämpi.

Lähtö 9:
Ranking: 2 - 3 - 1 - 9 - 12 - 11 - 6 - 8 - 4 - 5

Illan toinen troikkalähtö on kaikkea muuta, kuin helppo pala purtavaksi. Lähtö ei ole erityisen tasokas. 2 AMIGO BRODDE on selkeä perusmerkki ylimmällekin riville, mutta ei siihenkään varauksetta osaa luottaa, kun laukkoja on tullut. Viimeksi Bodenissa laukka yllätti 1. kaarteessa ja peli oli sitä myöten sinetöity. Toissa kerralla Torniossa ori hyökkäsi viimeisellä takasuoralla 3. ulkoa ja eteni hyvin, kunnes kadotti rytmiään loppukaarteessa ja laukkasi. Loppua Petteri Joen ajokki tuli vielä juosten ja ehti neljänneksi. Rovaniemellä ori vaihtoi etusuoran alussa viimeisestä sisältä toiselle radalle ja jatkoi pian kiriin. Se laskeutui viimeisellä takasuoralla sisemmille radoille ja tuli loppua sisärataa pitkin ihan mukavasti, kellottaen viimeiset 1000 metriä 16,6. Uran toistaiseksi ainoa voitto irtosi alkuvuodesta Ylivieskasta vakuuttavaan tyyliin selkäreissun päätteeksi. Ehjällä juoksulla Amigo Brodde pystyy parantamaan ennätystään ja taistelemaan voitosta.

Mahdollista voittajaa on hyvin vaikea arvailla, jos Amigo Brodde ei kulje ravia. Potentiaalisia troikkahevosia lähdössä on kuitenkin useita. Näistä huomioidaan ensimmäisenä 3 CAO K, joka palasi viimeksi Halsuan paikallisraveissa paussilta ja nappasi voiton. Ennen taukoaan tamma laukkasi Danneron kisassa 1. kaarteeseen ja keskeytti. Umåkerissa Cao K oli johtavan rinnalta ihan hyvä kolmas, vaikka hävisikin selvästi kärkiparille. Sitä ennen kiri 3. ulkoa hyvin perille, häviten kuitenkin selvästi voittajalle. 1 LINDY BLIZZ saanee ykkösradalta mukavan reissun kärjen tuntumassa ja voi sellaisella roikkua korkealle. Tamma palasi toissa kerralla pitkältä tauolta ja avasi keulaan. Se jatkoi 1. takasuoralla 2. sisälle ja seuraili lopussa kohtalaisesti perille. Viimeksi tamma nousi takakaarteessa sisäradalta toiselle, mistä palasi etukaarteessa takaisin sisälle. Loppukaarteen laukka 3. sisältä vei rahasijan. 9 R.R. PRESLI teki toukokuussa Jyväskylässä ja Kuopiossa kesäkuussa hyvät esitykset, Lieksassa ja Lappeessa tasaisempaa menoa. Potentiaalia riittää tototaistoon tällaisessa tehtävässä.

12 G.R.WATCH ME teki viimeksi ihan hyvän kirin ja korjaili toissa kerralla ennätystään. Vire vaikuttaa parin heikomman kisan jälkeen jälleen paremmalta, eikä troikkasija ole ihan mahdoton tavoite. 11 BLAKE palaa yli kolmen kuukauden tauolta, mutta ei ole ihan mahdoton troikkahevonen. 6 SKYLINE STAR saa vahvistuksen rattailleen, mutta riittääkö sekään, meno on ollut kovin tasaista. 8 ALL MY LOVING seuraili viimeksi 2. sisältä rahoille ja laukkasi sitä ennen alussa. Tamma voi parantaa, kun on saanut startteja tauon jälkeen, mutta ei Timo Mäkäisen ajokilta mitään maagista osaa tässä odottaa. 4 CUBANA ei alkuvuodesta esittänyt mitään ja oli viimeksi pitkältä tauolta tasainen. Viime vuoden neljä voittoa hämää jonkin verran, sillä kaksi näistä tuli paikallisraveista ja toinen totoravivoitosta oikein arkisesta koitoksesta. 5 DIGITAL PASSPORT on täysin kääntämätön kortti, sillä Suomen debyytti ei tuonut toivottoman laukan vuoksi mitään infoa iskukyvystä. Varsavuotensa hevonen vietti Stefan Melanderilla ja meni 3-vuotiaana parhaimmillaan 16,9ake. Nykyinen valmentaja & ohjastaja ainakin allekirjoittaneelle melkolailla tuntematon.

Lähtö 10:
Ranking: 4 - 3 - 6 - 1 - 7 - 8 - 5

Huippusukuinen 4 I.P. VAPARI on päätöskohteessa lähellä voittoa. Ori on esiintynyt pitkän taukonsa jälkeen hyvällä tasolla ja kierteli viimeksikin vahvalla otteella perille. I.P. Vapari on kehittynyt viime vuodesta ja on ravilla tiukasti kiinni kärkisijassa. 3 MASUN VILKE laukkasi viimeksi reilut 500 jäljellä 3. ulkoa ja menetti pelin. Seinäjoella sen pitkä kiri kantoi vahvasti perille saakka. Jos ravi tällä kertaa maistuu, Masun Vilke on mukana kärkitaistossa. 6 HURJA UNELMA on sekin kunnossa, mutta muiden suosikkien tapaan epävarma.

1 RAPSUN TÄHTI on Pääsevä tapaus, mutta toivottoman epävarma. Auton takaa voi olla vaikeaa selvitä ravilla matkaan. Rovaniemen voittostartissa sai tehdä keulassa omaa juoksuaan, mikä tasoitti tietä. 7 LAHJOTTU ja 8 TUUVING eivät taida riittää edellisille, mutta kärkkyvät lähinnä edellä mainittujen epäonnea. Kaksikko on toki itsekin oikein haavoittuvaista sorttia epävarmuutensa vuoksi. 5 TURNEE oli keväällä pariin starttiin oikein kehno ja on nyt pitänyt paussia yli kolme kuukautta.

EDIT: 24.7. 8:38 poisjääntipäivitys
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 30

ViestiKirjoittaja seuraaja » 23. Heinä 2017 22:33

Tackar!
Avatar
seuraaja
 
Viestit: 915
Liittynyt: 01. Tammi 2016 17:08
Paikkakunta: kotirata Keskinen

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 30

ViestiKirjoittaja nile » 24. Heinä 2017 09:01

Kun ei mitään oikeaan maaliintulojärjestykseen liittyvää Oulun ja Loviisan nelkkuhevosista ymmärrä, pohjiksi pitää ottaa vanhat toistamiseen onnistuneet numeropelit. Äimärautiossa näin perusriviksi tulee Foxlander, Valtran Tähti, Samba Ouradour ja Sir Fox ja Loviisaan Toto Grotto, Maikkis, Real Red ja Ida Glitter. Varma Ouluun pitää vielä valita, mutta Loviisaan löytyy viimeisestä lähdöstä.
nile
 
Viestit: 582
Liittynyt: 17. Loka 2016 16:52

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 30

ViestiKirjoittaja sh_tietäjä » 24. Heinä 2017 16:59

Loviisa
lähtö 5
Ranking
A 4+, 5 B 9, 2, 10, 3, 11

Pienimuotoinen Idea on 4 Jarra. Se on peruskyvykäs menijä Jouni Heimalan tallista. Nyt rattaille hyppää Moilanen. Viimeksi 4 Jarra meni ennen laukka kolmatta rataa pitkin 28,7 kyytiä/1000m. Laukan jälkeen se tuli vielä juosten maaliin ja lopetti vielä viim. 500/28,9 vauhtia. Jarra lähtee ravilla hyvin matkaan ja saa hyvät asemat. 5 Virmaliini oli viimeksi istuvassa sarjassa ja voitti keulasta helposti. Se lähtee lujaa matkaan ja saanee taas johtopaikan haltuunsa. Viimeisessä kuitenkin tässäkin lähdössä mukana olleita hevosia oli takapaalulla, eikä tehtävä ole nyt yhtään niin helppo. 5 Virmaliini tuli viimeksi keulasta 31,2 vauhtia/2000 m, joten kellotustenkaan puolesta tehtävä ei tänään ole helppo. 9 Turbo-Lyyli on parantanut joka starttiin tauon jälkeen. Viimeksi se tuli maililla teivossa viim 1000m/26,5 vauhtia joka riitti kolmossijaan. Nyt luvassa on kiertoa, mutta toisaalta kuntokäyrä on ylöspäin. 2 Runoneito on varmassa kunnossa ja on tullut rehellisesti perille. Hevosen ongelma on tasavauhtisuus, jolloin voittaminen on vaikeaa. Viimeksi se tuli viim 1700m/28,6 vauhtia. 10 Tosi-Tonni on voittanut urallaan vain kerran. Viimeksi kuitenkin esitys oli aivan hyvä. Siinä 10 T-T lopetti viim 500/26,0 kyytiä, joka tässä lähdössä on kovaa valuuttaa. 3 Tupenrapina on tasaisen varmassa kunnossa, mutta paras terä menosta on puuttunut. Viimeksi se tuli viim 2000m/29,5 vauhtia. 11 mantin Unelma juoksi viimeksi tätä paljon kovemmassa lähdössä ja tuli siinä viim 1600m 27,1 vauhtia. Onnistuessaan ei totosijakaan ole yllätys.
sh_tietäjä
 
Viestit: 47
Liittynyt: 30. Tammi 2017 18:55

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 30

ViestiKirjoittaja Neliveto » 24. Heinä 2017 17:05

Harrilta jälleen ensiluokkainen alustus Äimäraution illan raveihin :thumb_up: .

T4-1: Decamerone hävisi viimeksi vain koville hevosille ja vahva ruuna jaksaa kiertää tusinapaikaltakin, joten sen kuuluu olla suosikki tähän lähtöön. Glamour Checkin kiri taittui hieman Seinäjoella, mutta pitäisin silti Kokkolan tammaa hyvältä paikalta suosikin kovimpana haastajana. Isommista yllättäjistä kiinnostavat Kalajoella hyvin kovaa Callela Elmoa seurannut ja uransa alussa oikeinkin lahjakkaalta vaikuttanut Glory's Easy sekä hyviä juoksuja tehnyt Baroness Pegasus. Liikaa luotetuilta tuntuvat Foxlander ja Daquiri Web. Ensin mainitun menestys on tullut helpommista lähdöistä ja jälkimmäinen on tosi tarkka reissusta.

T4-2: Valtran Tähden pahimmat karikot tässä ovat laukka ja Helmen Vilin mahdollisesti langettama ankara prässi avauskierroksella. Siksi lähdön kovavireisin hevonen tuntuu turvallisemmalta varmistaa suosikkina, vaikka haastajaosastolta ei mitään mainittavaa ideaa löydykään. Vermon Voitto olisi kova hevonen tähän porukkaan, mutta tauoltapaluu oli vaisu.

T4-3: Anaheim Kemp ei selvähkönä suosikkina kengillä isommin kiinnosta. Toki Rovaniemen voitto tuli samalla balanssilla, mutta porukka on nyt kovempi. Gathania on tehnyt hyvää jälkeä viime starttia lukuunottamatta, What's Going On kiri viimeksi hyvin eikä jää pieneltä paalulta nyt liian kauas ja Donnie Brasco on kiinnostava kengittä.

T4-4: Jos Willy Fog on vastaavanlainen kuin viimeksi, niin vaikea sen tappiolla on alkaa spekuloida. Kovimmat vastustajat jäivät pois, Wasa Windy kilpailee kengät jalassa ja Honorary Consul ei tahdo onnistua millään.

Tajusin muuten vasta tänään, että vaikka kasilähdön Fonseca Bokon isä on outo Eilean Donon ja ruuna on Saksassa syntynyt, niin jo emän emä kohdalla on Red Monkey.
Neliveto
 
Viestit: 2845
Liittynyt: 06. Syys 2009 19:08

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 30

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 24. Heinä 2017 17:56

Kiva lukea pitkästä aikaa sh_tietäjän asiantuntevia psyykkejä :clap:

ps. taisi viime viikolla tulla eka kerta etten kirjoittanut mitään psyykkiketjuun. Oli vähän kiirusta, mutta silloin ollaan heikolla kun joudutaan selittelyn tielle :angry:
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 30

ViestiKirjoittaja Kädetön » 24. Heinä 2017 18:19

Ruikonperä kirjoitti:Kiva lukea pitkästä aikaa sh_tietäjän asiantuntevia psyykkejä :clap:

ps. taisi viime viikolla tulla eka kerta etten kirjoittanut mitään psyykkiketjuun. Oli vähän kiirusta, mutta silloin ollaan heikolla kun joudutaan selittelyn tielle :angry:


Ensimmäiselle kohdalle :thumb_up: Kiire lienee yleisimmin käytetty selitys, vaikka se on kaikkein huonoin ja epäuskottavin :twisted:
Kädetön
 
Viestit: 3642
Liittynyt: 24. Helmi 2012 23:01

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 30

ViestiKirjoittaja Chocolate » 24. Heinä 2017 19:02

Loviisa L5 Turbo-Lyyliä on tullut seurattua aika tarkasti ja se teki kyllä Teivossa elämänsä parhaan juoksun kestäen hieman kiertämistäkin.
Chocolate
 
Viestit: 2045
Liittynyt: 01. Syys 2009 17:38

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 30

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 24. Heinä 2017 19:20

Neliveto kirjoitti:Glamour Checkin kiri taittui hieman Seinäjoella, mutta pitäisin silti Kokkolan tammaa hyvältä paikalta suosikin kovimpana haastajana

Olipa hienoa menoa kengittä symppisvaljakolta :thumb_up: Näytti kyllä vähän, että Matleena tuli puoliahtaasti ulos, mutta eipä tuomarit tainneet edes tutkia.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 30

ViestiKirjoittaja Neliveto » 24. Heinä 2017 19:25

Ruikonperä kirjoitti:
Neliveto kirjoitti:Glamour Checkin kiri taittui hieman Seinäjoella, mutta pitäisin silti Kokkolan tammaa hyvältä paikalta suosikin kovimpana haastajana

Olipa hienoa menoa kengittä symppisvaljakolta :thumb_up: Näytti kyllä vähän, että Matleena tuli puoliahtaasti ulos, mutta eipä tuomarit tainneet edes tutkia.


Nyt oli oikeaa meininkiä :clap: ! Päivittelin ensin väliprässiä 1400 jäljellä ja sitten aikaista (ja toisaalta tosiaan myöhäistä) nostoa pois Decameronen selästä, mutta ohjastaja tunsi hevosensa paremmin :thumb_up: .

Edit: Donnie Brasco sittenkin kengät jalassa, joka laskee sen kiinnostavuutta pelihevosena huomattavasti.
Neliveto
 
Viestit: 2845
Liittynyt: 06. Syys 2009 19:08

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 30

ViestiKirjoittaja Harri H » 24. Heinä 2017 22:57

Olipa muuten todella mukavia nämä Glamour Checkin taustavoimat, kun jututin heitä varikkoalueella tänään :thumb_up: Todellakin oikeaan osoitteeseen meni voitto ja jatkossa symppaan Glamour Checkiä entistäkin enemmän. Muutenkin ollut mahtava huomata, miten monenlaista hienoa persoonaa hevosten taustalta löytyy. Kolmet ravit olen nyt kierrellyt tuolla Äimäraution varikolla someen raportoiden ja joka kerralla on ollut hyvät keskustelut. Tällä kertaa Raimo Hotilla riitti juttua niin paljon, että yksi lähtö meni kokonaan ohi :) Parviaisen Heikkiä en uskaltanut käydä jututtamassa, kun halusin kotiinkin vielä tämän päivän puolella :shock:
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 30

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 25. Heinä 2017 18:08

Teivon vitosessa on omaan makuun ihan vääriä suosikkeja tai ainakin liikaa pelattuja Seabiscuitia lukuunottamatta. Eka kohteessa en ymmärrä miksi Callela Eliza ei ole suosikki. Ei nämä tosiaan voittosummiaan tiedä, mutta kai sille on syynsä miksi Elizalla on yli satku rahaa ja suosikki Laura Vixilla vähän yli kymppi. Toisessa ottaisin Le Gros Billin ensimmäisenä kuitille. Se voi olla vaikka kuinka korkealla ikäluokkalähdöissä ja näin matalat rahasarjat pitäisi periaatteessa olla kevyttä kauraa. Tosin tuolta paikalta voi joutua tekemättömään paikkaan. Kolmannessa Issaquah Sund tuntuu liikaa pelatulta. Huono startti alla ja kahdelta pakilta on tekemistä. Rahaakin tullut nopeasti paljon ja nyt se joutuu lähtemään tuollaisten Flynn Bokojen kanssa samalta viivalta. Päivän herkkupalassa eli vitosen päätöskohteessa Taruntuuli ja Köppinen ovat keränneet 80% lähdön merkeistä ja se tuntuu aika paljolta. Taruntuulella kengät jalassa ja kuski nyt ei ainakaan vahvistu. Köppinen puolestaan ei ole ollut ihan satku viimeisissä. Ehkä se kaikista maistuvin on Veeran Turo. Viimeksi pari kovaa tuli ohi, mutta saattoi olla siitäkin kyse ettei tajunnut vastata ulkoa tuleville. Jos se nyt itse pystyisi tarjoamaan samaa lääkettä.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 30

ViestiKirjoittaja PJK » 25. Heinä 2017 18:12

Aika hyviä varsoja Ruotsissa. Alle 1.14 tuossa kelissä. En ole ennen huomannutkaan, että Andre Agassi on Navratilovan poika.
PJK
 
Viestit: 3300
Liittynyt: 24. Kesä 2014 09:51

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 30

ViestiKirjoittaja Neliveto » 25. Heinä 2017 18:25

Ruikonperä kirjoitti:Päivän herkkupalassa eli vitosen päätöskohteessa Taruntuuli ja Köppinen ovat keränneet 80% lähdön merkeistä ja se tuntuu aika paljolta. Taruntuulella kengät jalassa ja kuski nyt ei ainakaan vahvistu. Köppinen puolestaan ei ole ollut ihan satku viimeisissä. Ehkä se kaikista maistuvin on Veeran Turo. Viimeksi pari kovaa tuli ohi, mutta saattoi olla siitäkin kyse ettei tajunnut vastata ulkoa tuleville. Jos se nyt itse pystyisi tarjoamaan samaa lääkettä.


Tästä lähdöstä ei saa kyllä mitään otetta, kun suosikit eivät peleissä kiinnosta, mutta toisaalta haastajia on vaikea löytää :think: . Veeran Turon lisäksi tasaisen vahvaa työtä tekevä Rapin Aatos voisi olla vähän pelattuna pikkuhaku. Toisaalta voitot ovat kiertäneet Rapin Aatosta jo pidempään.

Jäihän avauskohteen Laura Vixi tosi mehukkaan näköisenä viimeksi pussiin, mutta tamma on kyllä tänään kaikkien idea. Joskus tuntuu, että näitä pussituksia painotetaan liikaakin ideoita haettaessa. Omaan makuuni takajoukoista kovaa kirinyt hevonen on paljon kiinnostavampi pelikohde seuraavaan starttiin kuin pussissa maaliin tullut. Toisen kohteen La Can Star Chip oli tosi hyvä viimeksi, mutta nyt vastassa on pari kovaa Le Gros Billin johdolla. Big Mas oli kovassa vireessä alkukesästä ja on nyt oudon unohdettu. Pitkä matka on vaikea veikattava, mutta ainakin paalun Raipe Kronos saa hyvän reissun ja kiri kovaa. Avoimella maililla Stormyskyllä on taittu luovuttaa keulakamppailu jo ennen starttia, kun kaikki kengät jalassa on merkitty balanssiksi. Toki Seabisquit on tosi lähellä voittoa, mutta aika lailla kiinnostaa vaihteeksi kengittä kilpaileva Onirique, jos vain Santtu saa piilotettua ruunan hyvään selkään.
Neliveto
 
Viestit: 2845
Liittynyt: 06. Syys 2009 19:08

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 30

ViestiKirjoittaja For Nothing... » 25. Heinä 2017 18:47

PJK kirjoitti:Aika hyviä varsoja Ruotsissa. Alle 1.14 tuossa kelissä. En ole ennen huomannutkaan, että Andre Agassi on Navratilovan poika.


Ja vielä uskomattomampaa, että Steffi on tytär! Hyvin menestynettä perhettä.
- Roses of the night, are growing without light -
For Nothing...
 
Viestit: 517
Liittynyt: 03. Syys 2009 13:49

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 30

ViestiKirjoittaja seuraaja » 25. Heinä 2017 22:27

Taitaa jäädä muistiin suurten juoksujen joukkoon tämän iltainen Propulsionin EE 08,0. Upeaa katsottavaa!
Avatar
seuraaja
 
Viestit: 915
Liittynyt: 01. Tammi 2016 17:08
Paikkakunta: kotirata Keskinen

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 30

ViestiKirjoittaja Kädetön » 25. Heinä 2017 22:34

seuraaja kirjoitti:Taitaa jäädä muistiin suurten juoksujen joukkoon tämän iltainen Propulsionin EE 08,0. Upeaa katsottavaa!


Jäipä Redenille parempaa muisteltavaa illasta, kuin reikä radassa :clap:
Kädetön
 
Viestit: 3642
Liittynyt: 24. Helmi 2012 23:01

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 30

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 25. Heinä 2017 22:35

seuraaja kirjoitti:Taitaa jäädä muistiin suurten juoksujen joukkoon tämän iltainen Propulsionin EE 08,0. Upeaa katsottavaa!

Workout Wonderkin 09,2 ja näytti, että kaikki jäi tallelle 8-)
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 30

ViestiKirjoittaja seuraaja » 25. Heinä 2017 22:39

WW 09,2 :thumb_up: . Voittoaika näkyy muuttuneen 08,1. Onko EE?
Avatar
seuraaja
 
Viestit: 915
Liittynyt: 01. Tammi 2016 17:08
Paikkakunta: kotirata Keskinen

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 30

ViestiKirjoittaja PJK » 25. Heinä 2017 22:58

seuraaja kirjoitti:WW 09,2 :thumb_up: . Voittoaika näkyy muuttuneen 08,1. Onko EE?


Käsittääkseni on. Luulisin, että Bold Eaglen Elitloppet-noteeraus 08,4 oli entinen ennätys.

Oli Kontiollakin mukava iltapuhde. Yhdellä kolmossuosikilla ja kahdella lähtönsä vähiten pelatulla ajoi sijat 1,3,4 ja rahaa 100+140+100 = 340 000 SEK.
PJK
 
Viestit: 3300
Liittynyt: 24. Kesä 2014 09:51

Seuraava

Paluu Totopelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 45 vierailijaa

cron