Psyykit ja jälkipelit, viikko 22

Tällä alueella keskustellaan totopeleistä. Vihjeet, jossittelut ja muut vastaavat tänne.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 22

ViestiKirjoittaja Harri H » 03. Kesä 2017 15:44

Jotain ajatuksia Rovaniemen nelkkuun:

T4-1: Rising Star Boy voittanut Bodenissa nappireissuilla, mutta ei välttämättä ole sellainen hevonen, joka tarvitsee ääritarkan reissun. Vuosi sitten, eli 3-vuotiaana teki Oulun lounasraveissa oikein vahvan esityksen, kun lähti jo kierros ennen maalia kirikaistoille ihan porukan perältä ja kiertyi viimeisellä takasuoralla keulaan, mistä hallitsi varmaan tyyliin maaliin saakka. Toki tuosta kisasta on aikaa, mutta jollain tapaa osoitti sen, että pystyy tekemään omaakin juoksua ja on kuitenkin saanut sen jälkeen rutiinia lisää. 50% kuulostaa silti aika isolta peliosuudelta, vaikka ei koko matkan johto yllätys olisikaan. Huippukuntoinen Wannabe Star on vakava vastustaja, jos ei laukkaa. Viimeksi Rovaniemellä tuli kokemattoman kuskin kanssa hyppy, mutta loppua tamma latoi todella terävällä otteella ja lunasti itselleen tukevan paikan tipsikirjasesta. Viimeksi Oulussa sitten lunastikin odotukset ja kiri ammattikuskin kannustamana komeaan voittoon. Nyt kuski heikkenee edelliseen kisaan nähden, mutta Markku Ranta tuntee hevosen. Sopivalla reissulla Wannabe Star kirii taatusti lopussa kärkitaistoon. Huoltotauolta palaileva Millstone's Dax yllätti viimeksi valmentajansakin kirimällä 2. ulkoa varmaan voittoon. Tähän tehtävään kyseessä on aivan riittävä hevonen, eikä kärkisija saa yllättää sopivan reissun päätteeksi. Toissa kerralla Oulussa johtavan rinnalta sitkeän esityksen tehnyt Seachocolate laukkasi viimeksi lähtöön, mutta kunto tuskin on kadonnut mihinkään. Gatorade on ihan kyvykäs hevonen tällaiseen lähtöön, mutta lähtöpaikka taitaa tuhota isoimmat menestyshaaveet. Vaikea paikka on myös Hiphop Highlightilla. Ruuna teki alkuvuodesta näpsäkkää jälkeä ja oli asiallinen viimeksikin tauolta palatessaan. Ihan pelaamattomista Sound Of Music S palailee parin kuukauden paussilta puolipositiivisin kommentein ja Sandbar's Joy on ainakin karua tauluaan asiallisempi hevonen. Jälkimmäisen ohella samat sanat Live It Upista, jolla toki kuski heikkenee melko tuntuvasti.

Perusmerkkejä siis Rising Star Boy, Wannabe Star ja Millstone's Dax, mutta ei tähän kohteeseen ihan tyhmä ratkaisu ole laajempikin rastitus.

T4-2: Toinen kohde on melkoista hepreaa. Tauolta palaava Topelli on varmasti kisan laadukkainta kalustoa kykyjen puolesta ja tulee kisaan ihan positiivisin kommentein. Mahdollinen voittaja, mutta kantti ei kyllä riitä rastaamaan varmaksi, kuten ainakin IS-ravit tekee. Hiljalleen tauluaan siedettävään kuntoon rukkaava Rekooli teki minun silmään ihan hyvän esityksen Oulussa, vaikka Turbo-Fantille lopussa hävisikin selityksittä. Kuski heikkenee viime startista, mutta Teuvo Särkelä ajoi edellisen voiton, joten merkitys ei liene ratkaiseva. Vennelmon Veikko saa paalulta tasaisen reissun ja riittää melko ravivarmana tapauksena tässä korkealle. Voittoja ruunalla ei vielä ole ja kyllä se ykkössijaan tarvitsee tässäkin muutaman vastustajan epäonnea. Miksutar on kelpo iskussa, mutta uran ensimmäinen voitto antaa edelleen odottaa itseään. Valmentajaa vaihtanut ja paussilta palaava Puharin Urkki on iso arvoitus. Pitkän pakin Aikapiika ei ole ihan nolo hevonen, joskin uran saldo 30 startin ja pyöreää nollaa näyttävän tolppasaldon kanssa ei lupaa liikoja. Shamaanitar teki loppuvuodesta ihan hyvää jälkeä. Nyt alla on vain yksi laukkastartti paussin jälkeen, joten virettä voi vain arvailla. Kairan Karskin viime kisat ovat pilaantuneet laukkoihin, mutta Saarelan Jamppa on tällä joskus aiemmin päässyt raviakin. Kuskin vuoksi huomioitava tässäkin. Kallen Salaisuus oli maaliskuun Oulun kisoissa hyvä, mutta sen virekäyrä on kevään edetessä osoittanut enemmän tai vähemmän alaviistoon.

Topelli ja Rekooli ykkösrastit, sen jälkeen K-merkki alkaakin houkutella.

Toto4-3: Perusmerkkejä Briso Herman, Quartam De Caelo ja Hayai Chikara. Quartam De Caelo oli viimeksi nappireissulla vakuuttava ja on vastaavalla esityksellä tässäkin lähellä voittoa. Matka on kuitenkin tällä kertaa ja se suosii varsinkin Briso Hermania ja Hayai Chikaraa. Molemmat ovat perusluokaltaan todella hyviä hevosia, eikä näitä osaa pudottaa pois lapulta. Yllättäjäosastolta olisi kiinnostanut etelässäkin hyviä esityksiä tehnyt Lonely Atlas, mutta se on kasiraiteelta kerännyt mystisen ison peliprosentin ja se idea sulaa sitten siihen. Reilusti alle 10% pelattuna olisi ollut tykkirasti, mutta nyt ei kiinnosta suuremmin, kun pelattu 13%. Mind Magic olisi alkuvuoden iskussa kova luu, mutta ei tuo ole esiintynyt ihan samalla tasolla enää, kuin esimerkiksi Oulun voittostartissa. Gustav K on pienten prosenttien hevosista kyvykkäin, mutta tauolta ja vaikealta paikalta sekin on tuurien armoilla. Calypso River, Tarparn Ulvholm ja Amazing Goal ansaitsevat seuraavat huomiot, jos tähän oikein laajaa verkkoa levittää.

Hayai Chikara peliosuutensa puolesta kiinnostavin, mutta rohkeus ei taida riittää varmaksi asti lyömiseen. Briso Herman ja Quartam De Caelo kovia vastustajia.

Toto4-4: David Sisun kuuluu hoidella. Rohkeaa toki luottaa hevoseen, joka on kilpaillut kovin katkonaisesti ja voittanut viimeksi ties koska, mutta onhan tämä nyt ihan eriluokkainen hevonen tähän koitokseen. Enkä kyllä oikein muista kohteista parempaakaan varmakandidaattia löydä, joten David Sisuun luotetaan.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 22

ViestiKirjoittaja Neliveto » 03. Kesä 2017 15:45

PJK kirjoitti:Rovaniemeä kohti kohta Tojotan keula. Lämmityksistä voi tulla uusia ajatuksia, mutta nykyfiilis on sellainen, että SH-lähtö kapeasti 2,7 ja sitten muihin tavaraa enemmän.


Sama ajatus tuosta nelkun toisesta kohteesta. Muista pelihevosista Vennelmon Veikko ei Kokkolassa esittänyt oikeastaan mitään, vaikka sijoitus hyvä olikin. Rekoolilta taas saattavat vauhdit loppua kesken vielä tässä vaiheessa. Varsinkin Kallen Salaisuus on kiinnostava pelihevonen, kun talven hyvät startit ovat tippuneet taulusta pois.

Avauskohteen suosikki on tosiaan liikaa luotettu, mutta muuten lähtöön on paha ottaa kantaa. Vilsson Boyn arpaonni uhmaa jo todennäköisyyksien lakeja :wtf: . Kolmannen kohteen Quartam De Caelo aloitti pohjoisessa hyvin, mutta olihan juoksukin tosi hyvä. Aiemmin ruuna ei ole ollut mikään kiertäjä, joten suosikkina siihen on suhtauduttava varauksella. Etenkin kun tänään näyttää olevan takakengät jalassa. Tarkan reissun saava Calypso River ja välillä hyviä juoksuja tekevä Mind Magic kiinnostavat eniten. Päätöskohteessa David Sisun pitäisi olla lähellä, mutta toisaalta ori ei Torniossa näyttänyt mitenkään jättihyvältä ennen laukkaansa. Suosikin takana on tosi tasaista ja vaikeasti veikattavaa.
Neliveto
 
Viestit: 2845
Liittynyt: 06. Syys 2009 19:08

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 22

ViestiKirjoittaja Harri H » 03. Kesä 2017 16:05

Veikkauksen listoissa ei näy L1 ohjastajanvaihdosta, jonka myötä Petteri Joki vaihtuu Rauno Oikaraiseen. Onneksi vaihdos on melkolailla merkityksetön...

Edit: Heti lähdön jälkeen päivittyi sentään.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 22

ViestiKirjoittaja Kädetön » 03. Kesä 2017 16:13

PJK kirjoitti:Rovaniemeä kohti kohta Tojotan keula.


Toivottavasti PJK:n Tojotalle ei käy kuten tälle kävi: http://www.sukuposti.net/hevoset/tojota/3202 Tuon jälkeläinen Iita oli tärkeä hevonen Markku Karhulle.
Kädetön
 
Viestit: 3642
Liittynyt: 24. Helmi 2012 23:01

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 22

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 03. Kesä 2017 16:24

Harri H kirjoitti:Veikkauksen listoissa ei näy L1 ohjastajanvaihdosta, jonka myötä Petteri Joki vaihtuu Rauno Oikaraiseen. Onneksi vaihdos on melkolailla merkityksetön...

Edit: Heti lähdön jälkeen päivittyi sentään.

Ei jessus :facepalm: Ihmettelin lähtöhetkellä miten Joki-Petteri on noin yössä, mutta selvisihän se nyt... Outoa, että tuollainen vaihdos mennyt läpi, sopivimpiakin olisi ollut monta vapaana.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 22

ViestiKirjoittaja peliman » 03. Kesä 2017 17:32

Tuntui että Topelli hieman piristi pieni alkulaukka, nopeasti luovi keulaan.
Pari pelatumpaa muuta taisi molemmat mennä huonommin. Onneksi ei kaikki nuo petä.
Erehdys voi opettaa. Jos ei, jää muistiin edes.
peliman
 
Viestit: 1963
Liittynyt: 17. Huhti 2016 19:29

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 22

ViestiKirjoittaja peliman » 03. Kesä 2017 18:16

Niinpä se David laukkaili. Kumma kun osuu nelkku hyvin kun laittaa vain 18 merkkiä pienen lapun.
4. 1 Rising Star Boy (5, 4
5. 1, 2, 6 (7, 11
6. 2, 9, 10 (8, 6
7. 2, 5 (3, 6
Erehdys voi opettaa. Jos ei, jää muistiin edes.
peliman
 
Viestit: 1963
Liittynyt: 17. Huhti 2016 19:29

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 22

ViestiKirjoittaja Harri H » 03. Kesä 2017 19:30

Kävipä tuuri, kun en lopulta ravien alkupäähän ehtinyt mukaan. Troikan löin Bluesman Peen päälle, osui, kymppilähtöön luotisuoraa Jepulis - Petroli ja viimeiseen voittajaa Decameronelle :thumb_up:

Pitkästä aikaa tuntuu ravien seuraaminen ihan mukavalta, vaikka edelleen aika valikoivaa on fiilis, liian etelään jos mennään niin ei kyllä enää suurta intoa ole tavallisiin raveihin. Mutta sekin on kevään fiilikseen nähden iso voitto, että edes "oman reviirin" ravit ja isommat kisat kiinnostaa :clap:
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 22

ViestiKirjoittaja PJK » 03. Kesä 2017 22:02

peliman kirjoitti:Niinpä se David laukkaili. Kumma kun osuu nelkku hyvin kun laittaa vain 18 merkkiä pienen lapun.
4. 1 Rising Star Boy (5, 4
5. 1, 2, 6 (7, 11
6. 2, 9, 10 (8, 6
7. 2, 5 (3, 6


Onnittelut. Itse en saanut kuin omat pois. Olis löytyny hajotuksesta myös kaikki täpärästi hävinneet. Rivi 4-2-10-11 olis antanut 1900€ ja rivi 4-2-6-11 4200€.
PJK
 
Viestit: 3300
Liittynyt: 24. Kesä 2014 09:51

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 22

ViestiKirjoittaja XO101 » 04. Kesä 2017 11:48

Kajaanissa Vapperi alta 20% pelattu. Mielestäni kuuluisi olla vähintäänkin tasaveroinen suosikki Koskelan Akselin kanssa. Akseli on näistä kahdesta ehdottomasti se suoritusvarmempi ja matka passaa hyvin, mutta Vapperi on hirveässä kunnossa. Kaksi kertaa joutunut putkeen tekemään tolkuttomat kiertelyt ulkoradoilla, mutta on silti puristanut umpirehellisesti maaliin saakka. Mielestäni pystyy tänään voittotaistoon vaikka kuolemanpaikalta. Kunhan nyt vaan ravaisi eikä jäisi ulkoradoille kiertämään. Laitan varmaksi.
XO101
 
Viestit: 982
Liittynyt: 30. Huhti 2016 16:54

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 22

ViestiKirjoittaja PJK » 04. Kesä 2017 11:53

Kädetön kirjoitti:
PJK kirjoitti:Rovaniemeä kohti kohta Tojotan keula.


Toivottavasti PJK:n Tojotalle ei käy kuten tälle kävi: http://www.sukuposti.net/hevoset/tojota/3202 Tuon jälkeläinen Iita oli tärkeä hevonen Markku Karhulle.


En ole tuolloin vielä aktiivisesti seurannut raveja, joten asia ei ollut tuttu. Tarinan idean olin kuullut, mutta en olisi tiennyt hevosen tai muidenkaan osallisten nimiä. Aika tarkastihan se tuossa on kerrottu.

Visku on hevosena toki jo sitten hyvinkin tuttu, mutta en ole ollenkaan varma, että olenko livenä nähnyt. Sen Tampereen tappiojuoksun olen kyllä tv:stä katsonut.
PJK
 
Viestit: 3300
Liittynyt: 24. Kesä 2014 09:51

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 22

ViestiKirjoittaja PJK » 04. Kesä 2017 12:10

XO101 kirjoitti:Kajaanissa Vapperi alta 20% pelattu. Mielestäni kuuluisi olla vähintäänkin tasaveroinen suosikki Koskelan Akselin kanssa. Akseli on näistä kahdesta ehdottomasti se suoritusvarmempi ja matka passaa hyvin, mutta Vapperi on hirveässä kunnossa. Kaksi kertaa joutunut putkeen tekemään tolkuttomat kiertelyt ulkoradoilla, mutta on silti puristanut umpirehellisesti maaliin saakka. Mielestäni pystyy tänään voittotaistoon vaikka kuolemanpaikalta. Kunhan nyt vaan ravaisi eikä jäisi ulkoradoille kiertämään. Laitan varmaksi.


Mun mielestä Salauksen poisjäänti muutti tuon lähdön luonnetta. Koskelan Akseli oli etukäteen pahasti maistumaton, mutta nyt keulajuoksulla hyvinkin prosenttiensa arvoinen. Toki itsekin oletan Vapperin kuolevan rikkaampana, mutta kyllä Akseli on maililla keulasta vaikea voitettava.
PJK
 
Viestit: 3300
Liittynyt: 24. Kesä 2014 09:51

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 22

ViestiKirjoittaja XO101 » 04. Kesä 2017 12:30

PJK kirjoitti:
XO101 kirjoitti:Kajaanissa Vapperi alta 20% pelattu. Mielestäni kuuluisi olla vähintäänkin tasaveroinen suosikki Koskelan Akselin kanssa. Akseli on näistä kahdesta ehdottomasti se suoritusvarmempi ja matka passaa hyvin, mutta Vapperi on hirveässä kunnossa. Kaksi kertaa joutunut putkeen tekemään tolkuttomat kiertelyt ulkoradoilla, mutta on silti puristanut umpirehellisesti maaliin saakka. Mielestäni pystyy tänään voittotaistoon vaikka kuolemanpaikalta. Kunhan nyt vaan ravaisi eikä jäisi ulkoradoille kiertämään. Laitan varmaksi.


Mun mielestä Salauksen poisjäänti muutti tuon lähdön luonnetta. Koskelan Akseli oli etukäteen pahasti maistumaton, mutta nyt keulajuoksulla hyvinkin prosenttiensa arvoinen. Toki itsekin oletan Vapperin kuolevan rikkaampana, mutta kyllä Akseli on maililla keulasta vaikea voitettava.


Niin muutti ja aika paljonkin. Mutta onhan siinä vielä mm. Herra Hanuri ja Tosi-Jänkä jotka lähtevät kovaa. Jälkimmäisellä annettaisiin kyllä keulat pois, mutta entäs Herra-Hanurilla? Itse joka tapauksessa elättelen pientä toivetta, että Akseli ei sinne keulaan ihan niin kivuttomasti pääse mitä oletetaan. Voin toki olla väärässäkin.

e. Ja onhan tämä Vapperikin joskus lähtenyt kovaa. Mielestäni kyseessä on ihan hyvä avaaja, mutta sillä ei vaan välttämättä ole uskallettu täysillä satsata tuohon starttiin laukan pelossa. Toki tilanne voi tänäänkin olla sama.
XO101
 
Viestit: 982
Liittynyt: 30. Huhti 2016 16:54

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 22

ViestiKirjoittaja peliman » 04. Kesä 2017 12:43

Kj 76
L8 Lecrosse on melko unohdettu vaikka hävisi viimeksi vain hopeadiv. nyt olevalle Donna Lindalle. (ed. 2,0 pelattu Valle Streamline jäi myös sijan taakse) Minusta Lecrosse on ollut pitempään varaa parempaan, olisiko tässä voiton aika? Sue's photo tai Issaquah sund toki on pahoja lyötäviä.

Päätöksessä jos PK ja V laukkaa kumpikin, olisiko sauma Suivikkaalle mikäli olisi edistynyt hieman tähän?

Suosikki Midnight hour lienee pelattu liikaa kun Ku vain 6.sija ja voitti kipeän T.Rex taannoin. Normaalina ilman räkää täynnä olemista T.Rex olisi painanut ohi.
Tuskin hyvä idea ihan ohipelata silti MH.
Erehdys voi opettaa. Jos ei, jää muistiin edes.
peliman
 
Viestit: 1963
Liittynyt: 17. Huhti 2016 19:29

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 22

ViestiKirjoittaja XO101 » 04. Kesä 2017 14:15

Pitäsköhän totoraveja ajaville radoille vaatia pakolliseksi jotkut kunnon kellot joita soitetaan kun lähtö palautetaan? Kausalassa Lauri huutaa puoli minuuttia mikkiin ennen kuin lähdön osallistujat tajuavat, että ei kannata enää keulapaikasta taistella. Tuskin olisi ihan älyttömän iso investointi.
XO101
 
Viestit: 982
Liittynyt: 30. Huhti 2016 16:54

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 22

ViestiKirjoittaja Krauta » 04. Kesä 2017 14:24

Elitloppet-kisa .sta tuli palkinto :tuuletus: , josta sijoitetaan Kajaanin 76.seen sattuva summa ja loput alkavalla viikolla johonkin kotimaisiin raveihin. 8-)

LÄHTÖ OMAT HEVOSET VARA
6.. 4, 6,10 ..............2, 9
7.. 3, 10, 14 ............1, 13
8.. 2, 3, 5,10 .......... 7, 8
9.. 7, 10 ................ 4, 11
10. 7 William Birdland 1, 2
11. 3, 7 ................. 8, 6
12. 1, 6, 7 .............. 3, 5

Panos 0,05 €
Rivimäärä 432

PELIN TIEDOT
Hinta 21,60 €
Maksettu 4.6.2017 klo 13.56
Pelin numero 9374969

Kahviolle mahdollisesta voitosta 20% :thumb_up:
Näillä mennään. :)
Säkäri
Avatar
Krauta
 
Viestit: 758
Liittynyt: 07. Helmi 2016 15:18
Paikkakunta: Lappee

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 22

ViestiKirjoittaja XO101 » 04. Kesä 2017 14:30

Nyt rupeaa Look Complete näyttämään taas samalta miltä se Kaustisella näytti. Joensuussa oli vähän tahmeaa, mutta viimeksi jo sitkeä juoksu. Mutta nyt näyttää siltä, että sitä vauhtiakin rupeaa taas löytymään.
XO101
 
Viestit: 982
Liittynyt: 30. Huhti 2016 16:54

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 22

ViestiKirjoittaja Kädetön » 04. Kesä 2017 15:28

Juhani Tapani on kauden ensimmäinen liigavoittaja :kippis:
Kädetön
 
Viestit: 3642
Liittynyt: 24. Helmi 2012 23:01

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 22

ViestiKirjoittaja XO101 » 04. Kesä 2017 15:29

Miksi Dream Divine on näin unohdettu?
XO101
 
Viestit: 982
Liittynyt: 30. Huhti 2016 16:54

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 22

ViestiKirjoittaja peliman » 04. Kesä 2017 15:34

Oliskohan Flowers yllättänyt jollain muulla radalla, taitaa tuo Kj suora todellakin olla niin pitkä kuin sanotaan.
Erehdys voi opettaa. Jos ei, jää muistiin edes.
peliman
 
Viestit: 1963
Liittynyt: 17. Huhti 2016 19:29

EdellinenSeuraava

Paluu Totopelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 52 vierailijaa

cron