Psyykit + jälkipelit, viikko 7

Tällä alueella keskustellaan totopeleistä. Vihjeet, jossittelut ja muut vastaavat tänne.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Re: Psyykit + jälkipelit, viikko 7

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 18. Helmi 2017 13:54

L1/ ainakin alustavissa kertoimissa Tutun Vilma on taas ihan unohdettu. Paikka ei ole este, se on vain hidaste ja tuolta sen luulisi ainakin varmemmin ravaavan. Toinen unohdettu on Hyvännäköinen, joka on niin nimensä veroinen, että tulee vielä nousemaan sarjoissaan.

L5/ Hymynkare maistuu myös tänne. Jahka se nyt 8-vuotiaana olisi aikuistunut ja rupeaisi keskittymään juoksemiseen. Silloin muut ovat helisemässä vielä näissä sarjoissa.

L6/ Enjoy Pepper keula ja kukkaset. Ainoa, jonka saan uhkaamaan on Erica Eme johtavan takaa ja siitä suoraa paria, mutta EE:llä varmaan laukkariski jos jonkinmoinen.

L8/ Seinäjoelle :thumbup1: kun ottivat tämän 76-kohteeksi eikä lämpöisten 20k ryhmää. Tää on ainakin omaan makuun paljon mielenkiintoisempi lähtö. Vähän hirvittää noi Vakuuden pinnat. Vastus kuitenkin kovenee ja 15.1 startti jätti kysymysmerkkejä, olisiko voittanut ilman vihun laukkaa.

L10/ Diktaattori on oma suosikkini. Parin viime startin ja treenarin kommenttien perusteella huippuisku on nyt taas löytynyt ja se on kuitenkin suoritusvarmempi kuin Äänestäjä. Ajattelin lähtölistat nähtyäni Markkulalla vahvistuvan Veeran Turon olevan huippuidea, mutta harmittavan hyvin se on löydetty. Jos veteraani meinaa joskus vielä valiodivarin voittaa niin tässä olisi melkeinpä elämänsä sauma.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit + jälkipelit, viikko 7

ViestiKirjoittaja sh_tietäjä » 18. Helmi 2017 14:49

Seinäjoki 18.2 (Klo: 14:05)

lähtö 1

A 12++, 4, 11 B 8+, 3x-, 10, 5 C 1, 2xx

Tässä lähdössä nostetaan suosikiksi 12 Tutun Vilma. Perustelut: hevosen statistiikka on hienoa luettavaa, 12 T V palasi toissa starttiin hyvässä kunnossa ja meni väli 700 m hieman alla 26 vauhtia, vaikka se lopussa hieman kangistui ymmärrettävästi, on sellaiset vauhdit tässä lähdössä omaa luokkaa. Viimeksi Vermossa tuli laukkoja, mutta ne menevät todennäköisesti Vermossa olevan kovan kaviouran piikkiin, joten sen puolesta ei tarvitse huolestua. Tutun Vilma otti hyvin vauhtia laukkojen lomassa ja selvästi arkoi hieman jalkoja kovan pohjan kanssa. Jos tuo startti ei tehnyt hallaa jaloille, on 12 T V tässä lähdössä varmasti parempi, kun Teivossa ja lähellä totosijaa. 4 Rojalti tuli viimeiseen lyhyeltä tauolta ja oli heti hyvä kakkonen. Se lähtee suhteellisen kovaa matkaan ja Mika Fors saa varmasti hyvät asemat, josta taistellaan totosijoista. 11 Vieno on ollut tauon jälkeen joka startissa totossa. Se jaksaa kiertää takaakin, mutta ongelmana on tasavauhtisuus. Tässä lähdössä Vienolla on kuitenkin hyvät mahdollisuudet kiertää, vaikka kaikki. 8 Vilimaus saa rattailleen Hannu Torvisen. Kahteen viime starttiin 8 V on tehnyt hyvät juoksut. Ensin Joensuussa se oli kerrassaan ylivoimainen helpossa porukassa ja viimeksi tuli keulasta prässin alla 30,5 kyytiä viimeiset 1000m. Lopussa askel painoi, mutta hevonen vaikuttaa jotenkin kehityskelpoiselta ja lisäksi se lähtee lujaa matkaan ja saattaa saada tässä jopa johtopaikan haltuunsa. 3 Multi Tähti on 4 viimeisessä startissa ollut kahden parhaan joukossa. Sillä ei kuitenkaan ole koskaan aikaisemmin ajettu autolähtöä. Tähän lienee syynsä, kun startteja on kuitenkin jo 21. 3 Multi Tähti vaikuttaa ainakin volttilähdön perusteella alussa olevan hieman hätäinen, joten tässä on merkittävä laukkariski olemassa. Lisäksi vierestä lähtevä 2 Kujalan Erätuuli on kahteen viimeiseen eturivin autolähtöön laukannut jo ennen kuin auto irtoaa, joten häiriöriski on myös olemassa. Tästä syystä 3 M T jää vasta 5. sijalle rankingissa, eikä se ole maistuva pelikohde. 10 Hyvännäköinen on myös hyväkuntoinen. Viimeksi se voitti, kun pysyi raviaskelilla koko matkan. Sitä edellisellä kerralla hevonen laukkasi alussa ja paikkasi laukan hienolla esityksellä ollen 6. 5 Lankori avasi viimeksi lujaa voltista 40 m takamatkalta ja sai heti hyvän paikan sisäradalta. Lopussa se punnersi väkisin toiseksi häviten 20 m nyt mukana olevalle Vienolle. Tässä lähdössä 5 L on kuitenkin sanansa sanottavana, sillä se lähtee hyvin auton takaa ja viime juoksu näytti, että kunto on pikkuhiljaa löytymässä. 1 Taksvenla on hyvällä paikalla ja tasaisen hyvässä kunnossa. Viimeksi vauhti ei vain riittänyt maililla. Hevonen tuli kuitenkin juosten maaliin ja voi ykkösradan turvin olla korkealla. 2 Kujalan Erätuuli nousisi rankingissa kykyjensä puolesta ylemmäs, mutta se on laukannut toivottoman näköisesti kahteen viimeiseen eturivin autolähtöön.

PÄÄPELI MUUT YLIKERTOIMET
KAKSARIT 12 kautta painottaen KAKSARIT
12- 4, 11, 8 50% 4- 11, 8, 10, 5, 1
12- 3, 10, 5 30% 8- 11, 3, 10, 5, 1
12- 1, 2 20%
sh_tietäjä
 
Viestit: 47
Liittynyt: 30. Tammi 2017 18:55

Re: Psyykit + jälkipelit, viikko 7

ViestiKirjoittaja supaseppä » 18. Helmi 2017 14:55

:D Mukava lukea että tuo minun muutaman % omistusosuus polleni tuntuu olevan kaikkien ylläri haku toivotaan että ei Hymynkareen kanssa tuoteta pettymystä.
;) Kylläkin tuo on oripoika on melko vekkuli tapaus, itse en sen varmuuteen kauheasti usko mutta toivon aina tietysti että on hyväpäivä.
supaseppä
 
Viestit: 900
Liittynyt: 28. Touko 2010 22:58
Paikkakunta: Tampere

Re: Psyykit + jälkipelit, viikko 7

ViestiKirjoittaja PJK » 18. Helmi 2017 14:57

Kaviovakio on ihan oma pelinsä. Liivate on maistuva Toto76:ssa, mutta kyllä se sen verran laukkaherkkäkin on, että 56% eturivin ravivarmoja vastaan ei ole maistuva.

Fakir Victoryn 66% on aika paljon. Niukan suosikkiaseman ymmärtäisi, mutta onhan nuo vastustajatkin ihan kunnossa, ja saattavat hyvinkin tökätä selästä ohi.

Diktaattori 36% vs. Toto76:n 33%. Jompikumpi ei ihan täsmää.

Hassu lipsahdus, kun Leon on jäänyt pois kupongilta.
PJK
 
Viestit: 3300
Liittynyt: 24. Kesä 2014 09:51

Re: Psyykit + jälkipelit, viikko 7

ViestiKirjoittaja sh_tietäjä » 18. Helmi 2017 16:25

lähtö5 (Klo 15:30)

A 1p+, 5, 9++ B 14, 12+, 16, 15 C 3, 4, 10, 6, 11
Lähtö on hienotasoinen ja mielenkiintoinen. Edestä lähtee tosi kovakuntoisia haastajia ja takamatkalaisilla on täysityö kuroa kiinni etumatka. 1 Ato lähtee voltista tosi lujaa ja saa alussa johtopaikan itselleen. Atolla tuskin kuitenkaan ajetaan keulasta ja se odottaa hyvän selän itselleen. Jos Ato saa loppusuoralla tilaa kirii se todella kovaa loppuun ja on siksi voittotaistossa. Viimeksi se jäi johtaneen Välkyn Väiskin taakse umpipussiin ja näytti, että jos olisi saanut tilaa olisi voitto tullut. Samaisessa lähdössä voittoon jyräsi elämänsä kuntoon noussut 5 Korven Tinnitus. Se lähtee tasaisesti matkaan, mutta jos se kerkeää lähtemään ennen kovia takamatkalaisia kyselemään keulapaikkaa, niin todennäköisesti se on myös saatavissa. 9 Hymynkare palasi viimeksi tauolta ja juoksi sisäradalla, kunnes sai loppusuoralla tilaa ja tykitti kovalla loppuvedolla toiseksi. 9 H lähtee voltista hitaasti, joten kierrettävää riittää, mutta Hymynkare on niin kova hevonen, että se jos joku siihen pystyy. 14 Mökin Tähti on noussut myös kovaan kuntoon ja siitä osoituksena on kolmeen viimeiseen starttiin hienot juoksut. Viimeksi se veti keulasta ja tuli Ekin Toiveen ohittamaksi. 14 M T lähtee voltin juoksuradalta niin lujaa, että saavuttaa paalun heti ja saa hyvät iskuasemat. 12 Hevillä taisteli viimeksi ihan hyvin kuolemanpaikalta toiseksi ja jatkaa hyvässä kunnossa. Se lähtee tasaisesti matkaan, mutta jaksaa myös kiertää takaa. 16 Sasku on niin ikään loistokunnossa, mutta lähtötapa ja paikka ovat vastaan. Sasku on laukkaillut usein vastaavista asetelmista. Ja nyt edestä lähtee vielä hidas Hymynkare. 15 Sisivius onn ollut kaikissa tauon jälkeisissä starteissa hyvä, mutta toisaalta päässyt juoksemaan johtopaikalla. Nyt juoksunkulusta tulee todennäköisesti erilainen. Tosin aivan poissuljettua ei ole, että 15 S pääsisi juoksuradan turvin revittelemään aina keulaan asti, sillä se lähtee matkaan niin lujaa voltista. 3 Joriini on ollut kunnossa, mutta porukka on nyt kovempi kuin edellisissä. Silti 3 J kärkkyy totosijoja. 4 Nooran Vili palasi viimeksi tauolta ja oli heti hyvä toinen Fiilingin jälkeen. Se taistelee tässä myös himmeistä mitaleista. 10 Turoruutu on kunnossa, mutta juoksupaikka ja kiertely eivät aiemmin ole sopineet sille. 6 Ekopetus on kunnossa, mutta tällä kertaa porukka on kivenkova. 11 Huuger kärkkyy suosikkien epäonnea.

1 Atossa on idea varmanainesta, mutta 9 Hymynkare on alustavasti aivan liian vähän pelattu. Myös 12 Hevillä on alipelattu. Jos ei ideavarmaksi niin lapulle vaihtoehtoisesti joko (1,5,9) tai (1, 5, 9, 14, 12, 16)

PÄÄPELI
Kaksarit YLIKERTOIMET
1-5,9 (painotus) 9-5,14,12,16,15,3
1-14, 12, 16, 15, 3, 4
sh_tietäjä
 
Viestit: 47
Liittynyt: 30. Tammi 2017 18:55

Re: Psyykit + jälkipelit, viikko 7

ViestiKirjoittaja peliman » 18. Helmi 2017 17:01

Sisuvius ja Enjoy pepper.. silti joka 76 lappu tähän mennessä -1.

Forss pensylvania meni mönkään juoksu kuten tosin hieman odotuksissa ettei helppoa ole mutta että noin paljon pakittaa pitää. Olisi pari lappua tuon varassa ollut.
Moisen juoksun jälkeen 5.sija ei huono kyllä.

Toto4 Vakuus on varmana mutta taitaa katketa senkin voittoputki nyt jotta itsekin voin.. :)
Onhan tuolla datamaatti ainakin ihan hyvää luettavaa mutta ei siellä muillakaan niin kehnoa tarinaa.
Erehdys voi opettaa. Jos ei, jää muistiin edes.
peliman
 
Viestit: 1963
Liittynyt: 17. Huhti 2016 19:29

Re: Psyykit + jälkipelit, viikko 7

ViestiKirjoittaja sh_tietäjä » 18. Helmi 2017 17:28

lähtö 8 (Klo 16:36)

A 8p, 6+ B 12, 9, 7++x C 3, 4, 10

Tämä on todella mielenkiintoinen ja tasokas lähtö, jossa mukana on hieno kuntoisia menijöitä. Suosikki on ansaitusti 8 Vakuus, jolla on peräti kuusi peräkkäistä voittoa alla. Niko Jokela ja Vakuus ovat vielä voittamaton yhdistelmä. Tässä lähdössä vakuus ei kuitenkaan saa mitään ilmaiseksi, sillä lähtö on huomattavasti kovempi tasoinen, kuin mikään aiempi. 8 V lähtee niin kovaa auton takaa, että pääsee todennäköisesti ensimmäisessä kurvissa keulaan. Siitä se on voittotaistossa joka tapauksessa ja kuuluu olla suosikki. 6 Poika-Ramiini on selkeä kakkossuosikki. Se laukkasi viimeksi ensimmäiseen kurviin, jonka jälkeen teki käsittämättömän juoksun ehtien linjalla vielä Pekka Ension edelle. Henri Bolströmillä on varmasti taktiikkana ajaa eteenpäin ajoissa 8 Vakuuden rinnalle. Hevonen ei ole vielä koskaan ollut väsynyt maalin jälkeen, joten tästä asetelmasta olisi urheilullisesti tulossa mielenkiintoinen. 12 Valtin Simo palasi lyhyeltä tauolta Joensuuhun ja voitti näytöstyyliin. Hevosen ravi sujuu mainiosti ja sillä tuntuu olevan moottoria, vaikka mihin. Paikka parani hieman 11 poisjäännin myötä ja 12 V S pääsee nyt nopean Pikku-Arvon takaa matkaan ja voi saada hyvät iskuasemat. 9 Liivate palasi niin ikään tauolta viimeksi ja tuloksena oli voitto näytöstyyliin. Nyt paikka ei ole paras mahdollinen, sillä eturivistä Liivate lähtisi nopeasti. Nyt edessä on kaksi hidasta lähtijää, joten hyvän paikan saaminen voi olla vaikeaa. Silti viime esitys oli niin kova suoraan tauolta, että Liivate pitää olla peleissä mukana. 7 Manionnin onni on kiertänyt viimeiset kolme starttia. Kunnossa ei ole mitään vikaa ja ravatessaan, sillä olisi mahdollisuus pärjätä näinkin kovassa lähdössä. Viimeksi 7 M lähti alkuaskeleen hyvin auton takaa, mutta sitten perisynti eli alkulaukka realisoitui. Tämän jälkeen 7 M kuitenkin esitti positiivisen kirin takajoukoissa. Sitä ennen 7 M juoksi Turussa kovassa lähdössä kuolemanpaikalta ja oli aivan asiallinen kuudes. Tuo paikka ei sovi varsinaisesti hevoselle. 7 Manionni on tyypiltään sellainen hevonen, jolta löytyy aivan hurja pätkänopeus. Jos tuota nopeutta pääsisi käyttämään loppusuoralla, niin edes Vakuus ei pysty vastaamaan välttämättä. Tämä tapaus on koettu jo kerran Seinäjoella joulukuussa, kun Vakuus lähti 20 m edeltä Manionnia. Tuolloin Vakuus johti loppusuoralla ja Manionni sai tarvitsemansa juoksun ja spurttasi hurjaa kyytiä aivan rinnalle ja näytti, että loppusuoran jatkuessa olisi väistämättä tullut ohi. Loppuspurtista voi katsoa näytteen myös Porin 26.12 juoksusta, jossa Manionni ehti vielä voittoon aivan toivottoman kaukaa. Tuossa startissa se tuli 200 m pätkän 20 kyytiä!! Manionni on tässä lähdössä aivan unohdettu laukkojensa vuoksi ja tässä lähdössä voi hyvinkin onni jo kääntyä. Laukat kuitenkin jättävät sen rankingin viidenneksi. 3 Lento-Essi lähtee lujaa matkaan ja saa hyvät asemat loppusuoraa ajatellen, mutta lähtö on kova siltikin. 4 Sisu Oskari lähtee myös lujaa ja voi saada hyvät asemat esim johtavan takaa. 10 Aatsi on juossut helpommissa lähdöissä, mutta nyt paikka nopeiden lähtijöiden takana auttaa. Silti sen on vaikea riittää tässä tehtävässä.

Vakuus on pelattu oikein suosikiksi, mutta prosentit ovat ehkä hieman yläkantissa. Poika-Ramiini voisi olla enemmän pelattu. Valtin Simo on aika lailla oikein pelattu. Liivate ehkä hieman alipelattu. 7 Manionni on täysin unohdettu (0,8%).
Kaksarit voisi pelata ainakin
7- 8,6,12,9,3,4 6-8 (painotus)
6-12, 9
sh_tietäjä
 
Viestit: 47
Liittynyt: 30. Tammi 2017 18:55

Re: Psyykit + jälkipelit, viikko 7

ViestiKirjoittaja peliman » 18. Helmi 2017 18:48

Se sitten Venicen laariin satoi juoksukulku päätöksessä. Ennen Bosses lily tainnut lopussa vasta kovalla pätkällä näitä voittaa vastaavia matkoja. Keulajuoksu ei nyt sopinut ja sen paikan hakemiseen mennyt tietysti aika paljon tehoja.
Nyt Venice oli tästä etua lopussa.
Erehdys voi opettaa. Jos ei, jää muistiin edes.
peliman
 
Viestit: 1963
Liittynyt: 17. Huhti 2016 19:29

Re: Psyykit + jälkipelit, viikko 7

ViestiKirjoittaja seuraaja » 18. Helmi 2017 18:56

Upea Venice!
Avatar
seuraaja
 
Viestit: 915
Liittynyt: 01. Tammi 2016 17:08
Paikkakunta: kotirata Keskinen

Re: Psyykit + jälkipelit, viikko 7

ViestiKirjoittaja Neliveto » 19. Helmi 2017 10:51

Lappee aloittaa ja Oulu jatkaa vilkasta ravisunnuntaita. Molemmissa nelkun avaus on suomenhevosvoltti, joihin voisi olla ajatusta. Lappeessa Fortunatar on huonosti istuvasta sarjasta huolimatta suosikkini lähtöön. Pienessä lähdössä kiristä ei tule liian pitkää ja tamma tekee tasaisen varmaa työtä. Oulussa taas eilen Saskun kanssa rinnakkain maaliin tullut Ekopetus on varmasti kaikkien "idea", mutta ainakin tämänhetkisissä prosenteissa (17) on varaa vaikka tuplaantua. Pohjola on löytänyt Frankon velipojasta vauhtia ja varmuutta. Lappeen nelkkupäätöksessä kiinnostaa viimeksikin hyvin kirinyt Scarlet Darban, jolle datamaattikin antaa 11,4/600-kellotuksen. Nyt lähtöpaikkakin on viime kertoja parempi.
Neliveto
 
Viestit: 2845
Liittynyt: 06. Syys 2009 19:08

Re: Psyykit + jälkipelit, viikko 7

ViestiKirjoittaja Harri H » 19. Helmi 2017 11:44

OULU 19.2.

Lähdöt 1-3, 8 ja 10:

Ravien avauslähtö ei oikein pelimielessä kiehdo, mutta jonkinlainen idea tähän voisi olla Uutelan Mimosa. Se menetti viimeksi asemiaan loppukaarteessa laukkaavan takana ja kiri maalisuoralla tilat saatuaan hyvin perille. Toinen tärppihevonen on Mimmin Myrsky, joka häirittiin viimeksi loppukaarteessa laukalle, hyppyyn paloi todennäköinen totosija.

Toisessa lähdössä ei näkemyshevosia. Mielenkiinnolla seurataan Faith In Lifen pikkuveljen Take Me With Youn edesottamuksia.

Kolmanteen lähtöön muutama mielenkiintoinen hevonen. Näistä päällimmäisenä nousee esiin Panu Ahosen ohjastama Papa Gallon, joka oli viimeksi loppukaarteessa pahoin paketoituina ja tuli loppua tilat saatuaan hyvävireisen oloisena perille. Muita maistuvia ovat ainakin Grainfield Alex ja Red Raider, molemmat ovat tasaisen luotettavassa tällissä.

Kahdeksannessa lähdössä Freddie De Veluwella lähtöpaikan tuoma etu Sahara Crack Itiin nähden, ensin mainittu lähellä voittoa. Sahara Crack It varmaan nousee taistoon, jos on tasollaan. Parempaa kaksarikerrointa voisi jahdata Bluehouse's Powerin tai Classic Valleyn avustuksella, molemmat ovat viime kisoihinsa tehneet ihan mukavaa jälkeä ja ovat sopivalla reissulla ainakin tototaistossa.

Illan päätöslähtöön ei isompia näkemyksiä. Engine Train vaikuttaa ihan kehityskelpoiselta tapaukselta ja voi riittää korkealle. Viimeksi se kilpaili ensimmäistä kertaa 3-vuotiskauden puitteissa, eikä päässyt Perfect Reverien voittamassa lähdössä kirimään täysin vapaasti. 2-vuotiskauden avauksessaan se oli keulasta ihan hyvä kakkonen.

Toto4:

Vahvimmat varmaehdokkaat Santtu Raitalan ohjastamia, Smooth Criminal ja Caraway Runner. Ensin mainittuun osaa luottaa paremmin, mutta toisaalta myös peliosuus on pilvissä verrattuna jälkimmäiseen. Jos potentiaalisia ideavarmaehdokkaita hakee, niin toisen kohteen BWT Hellionissa voisi olla rohkeimmille sellainen tarjolla, kun ainakin toistaiseksi ori on jäänyt selkeästi vasta kolmossuosikiksi. Se oli lupaava viimeksi montéssa ja saa nyt Nelly-Janiika Korpikosken vahvistukseksi.

Lähtö 4, Toto4-1:

A: 2 Hullupoika, 14 Ekopetus, 8 Aaprahami, 7 Viehko Venla, 9 Oleg, 6 Juguli
B: 11 Taiga Tuulia, 1 Mathilde, 9 Svartsjöfax, 13 Mimmin Kurko, 12 Villiäijä, 5 Rivaltti, 4 Menovisku
C: 3 Mandan Mainio

Toto4-avauskohde on melko haastavan näköinen suomenhevosvoltti, jossa viivalle asettuu hevosia, joita nähdään kovin harvoin voittajaseremonioissa. Lähdössä on vain kaksi hevosta, joiden voittoprosentti kipuaa karvan päälle kymmenen, joten mitään takuuvarmaa voittokonetta lähdöstä ei löydä, vaikka miten päin pyörittelisi. Ihan K-merkkiä lähtö ei välttämättä kuitenkaan vaadi ja uhkaohkealla taktiikalla kohteesta voisi yrittää selvitä muutamalla merkillä. Paalun hevosista selkeästi mielenkiintoisin on 2 HULLUPOIKA, joka nousee omissa papereissa niukaksi ykkösrankiksi. Ruuna oli viimeksi päätöskierroksen käynnistyessä nousemassa kakkossijalle, mutta laukkasi etukaarteessa ja menetti tuntuvasti asemiaan. Mauri Jaaran ajokki tuli jatkossa oikein hyvällä otteella perille ja nousi lopussa vielä kolmanneksi. Laukatta se olisi ollut tiukasti kiinni kakkosrahoissa, mutta Valtrauksen Tähkää se ei toki olisi tainnut lyödä millään. Edellisellä kerralla ruuna pysytteli 1. kaarteen laukan jälkeen kulisseissa ja sitä ennen se taipui johtavan rinnalta. Viimeisimmästä voitosta on vierähtänyt jo vuosi, mutta hyvän juoksun saadessaan Hullupoika pystyy tässä taistelemaan kärkisijoista.

14 EKOPETUS voittaa harvoin, mutta on kuntonsa puolesta lähdön eliittiä. Ruuna tekee jatkuvasti rehtiä jälkeä, kunhan vain pysyy askelillaan. Viime aikoina se on osoittanut varmistumisen merkkejä. Toissa kerralla Seinäjoella ruuna teki väkivahvan kirin ja jaksoi kolmanneksi. Lauantain Toto76-lähdössä Ekopetus tuli 2./3. ulkoa hyvin perille saakka ja otti tasokkaassa lähdössä viidennet rahat. Ruuna kulki viimeiset 700 metriä alle 26-vauhtia ja selätti kovia hevosia. Paikka on tällä kertaa varsin hankala, mutta nykykunnossaan Ekopetus rymistelee korkealle. 7 VIEHKO VENLA ja 8 AAPRAHAMI kuuluvat peruskykyjensä puolesta kaikille kuiteille, vaikka molemmilla on alla reilusti taukoa. Viehko Venla on vauhtiensa osalta näihin sarjoihin kyvykäs menijä ja menetti viime kaudella ison tukun rahaa laukkoihin. Taulu on oikein sekaisessa kunnossa, mutta Panu Ahosen ajokki on ravilla aina vaarallinen, jos vire on tauon jälkeen kohdillaan. Ennen taukoaan tamma ei ollut hyvä, mutta valmentajan mukaan sen pitäisi olla ainakin lähempänä tasoaan nyt. Aaprahami on lahjakas hevonen, joka ei ehkä kuitenkaan ole mennyt ihan kykyjensä edellyttämällä tasolla. Ruunan ura Heikki Mikkosen käsistä jäi yhden startin mittaiseksi ja se on palannut nyt takaisin Kimmo Oikarisen hoiviin. Syksyllä sairastelleeseen hevoseen on vaikea suhtautua näin pitkältä tauolta, mutta jos kunto on vähänkin sinnepäin, Santtu Raitalan ajokki nousee tarkalla juoksulla korkealle. 9 OLEG paikkasi toissa kerralla vahvasti laukkansa ja tuli viimeksikin asiallisesti perille viimeisen takasuoran haparoinnin jälkeen. Lähdön trendin mukaisesti edellisestä voitosta on reippaanlaisesti aikaa. 6 JUGULI oli molemmin puolin vuoden vaihdetta Oulussa hyvä, mutta viimeksi Tuomas Pakkasen ajokki oli keulasta todella huono ja väsähti varhain ihan hännille. Ohjastajan mukaan hevonen tuhlasi voimiaan liikaa jo lämmityksessä. Jos viime startin ongelmat olivat vain tilapäisiä, pystyy Juguli tässä tehtävässä olemaan kiinni kärkipään sijoituksissa. Keulajuoksu on jopa todennäköinen skenaario, mutta mihin ori sitten siitä riittää, se jää nähtäväksi.

11 TAIGA TUULIA kulki kesällä ja alkusyksystä hyvin, mutta viime aikoina on ollut menestyksen suhteen kovin paljon hiljaisempaa. Viimeksi tamma ei riittänyt 3. ulkoa ja edellisissä kisoissa tuli laukat. Tasaisessa lähdössä Veli-Erkki Paavolan ajokki on lappukamaa, jos laajemmin rastittaa, mutta selkeästi haastajien joukkoon se tässä jää. Kuukauden tauolta palaava 1 MATHILDE ei ole hyvältä paikaltaan ihan mahdoton menestyjä, vaikka mistään voittokoneesta ei voidakaan puhua. Viimeksi tamma laukkasi 1. takasuoran alussa häntäjoukoissa ja menetti asemiaan. Se tuli jatkossa taustalla kohtalaisesti perille. Toissa kerralla kierroksen kiri 2. ulkoa kantoi nelosrahoille, sitä ennen puolestaan toivoton laukka 1. kaarteessa vesitti saumat. Syyskuun voitoissaan tamma oli hyvä, mutta sen jälkeen kärkisijat ovat jääneet haaveeksi. 9 SVARTSJÖFAX oli toissa kerralla Oulussa oikein asiallinen, mutta viimeksi se ei pystynyt ohituksiin. Edellisestä voitosta alkaa olla todella paljon aikaa, mutta lompakon kestävyyden mukaan oritta voi harkita lapulle leveään rastitukseen. Samat sanat numeroista 12 VILLIÄIJÄ ja 13 MIMMIN KURKO, jotka ovat voittaneet viimeksi vuosina 2014 ja 2013. Mimmin Kurko teki viimeksi ihan sitkeän esityksen johtavan rinnalta, mutta voittaminen on ollut vaikeaa. Villiäijää on jollain tapaa pidetty aina kyvykkään hevosen maineessa, mutta se ei ole oikeastaan koskaan isosti odotuksia lunastanut. Nyt se palailee tauolta ja sen pitää edelleen parantaa pariin tauon jälkeiseen kisaansa nähden tuntuvasti.

Lähtö 5, Toto4-2:

A: 5 BWT Hellion, 12 Minto's Romeo, 2 Big Brave, 8 Walk A Mile,
B: 4 Eastwind Cooper, 6 Hamis Heartbreaker
C: 1 Enzo Cobra, 7 Kontroll Broline, 11 Nose By Nose, 3 Finish Them, 9 Goldshoe Flight

Montélähtö Toto4-kohteena ei aiheuta valtavia hurraa -huutoja, mutta tasoltaan koitos on varsin mielenkiintoinen, minkä vuoksi ratkaisua ei voi täysin suolata. Lähdössä on runsaasti hyvin montéssa menestyneitä hevosia, sekä sellaisia jotka ovat vasta aloittelemassa raviratsastus-uraansa. 5 BWT HELLION on mielenkiintoinen nimi, varsinkin kun ottaa huomioon valmentaja Aarne Lintulahden ja ratsastaja Nelly-Janiika Korpikosken. Kaksikko teki takavuosina suorastaan murskaavaa jälkeä montéssa Xanthis Seastarin kanssa, joten BWT Hellionin edesottamuksia raviratsastuksen parissa seurataan mielenkiinnolla. Ori palasi viimeksi parin kuukauden tauolta ja suoritti Kaustisella montédebyyttinsä. Se kiri tuolloin todella hyvin neljänneksi ja kuten mainittua, saa nyt Korpikosken vahvistukseksi selkäänsä. Lähdön selkeästi paras hevonen on 12 MINTO'S ROMEO, joka kuuluu kaikille lapuille. Veteraaniruuna on menestynyt hyvin myös kärrylähdöissä ja voittanut avoimen tason koitoksia. Montéa sillä on kokeiltu kertaalleen ja tuolloin ruuna otti Kajaanissa ylivoimaisen voiton. Kierrettävää riittää, mutta ei se Minto's Romeon mahdollisuuksia tuhoa.

2 BIG BRAVE on kilpaillut montéssa statistiikalla 11. 7-2-0, eikä sitä faktaa sovi sivuuttaa. Juha Tuomikosken valmennettava palaa yli viiden kuukauden tauolta, joten sen puolesta vire on toki iso arvoitus. Jos Mervi Laurilan ajokki on edes lähellä normaalia tasoa, se riittää onnistuneella reissulla jälleen korkealle. 8 WALK A MILE on kärrylähtöjen perusteella hyvässä iskussa. Mauri Jaaran valmennettava kilpailee ensimmäistä kertaa Suomessa montéssa, mutta omaa kokemusta tästäkin Ruotsin puolelta ja valmentajan mukaan sitä on treenattu paljon selästä. 4 EASTWIND COOPER voitti syksyllä kaksi montékisaa länsinaapurissa, mutta kovassa tehtävässä se jää haastajan rooliin ja ansaitsee kuponkipaikkansa vasta laajemmalla rastituksella. 6 HAMIS HEARTBREAKER on voittanut kolme viimeisintä montékisaansa, mutta kohtaa nyt paljon kovemman vastuksen. Sitäkin voi silti harkita mukaan leveämmille kuiteille. 1 ENZO COBRA palaa neljän kuukauden tauolta. Se meni kesällä Mikkelissä täyden matkan 14,6, mutta taulu on päässyt sekaiseen kuntoon. Toisaalta jos otetaan huomioon vain viimeisimmät montéstartit, tauluun jää sijoitukset 2-3-6-2-2. Silti iskukyky ei taida riittää ihan kärkeen ja lisäksi ratsastaja hakee edelleen uransa avausvoittoa.

Lähtö 6, Toto4-3:

A: 2 Smooth Criminal
B: 8 Prince Dean, 6 Inferno, 4 Minto's Starman, 1 Global Resource, 9 Amazing Goal
C: 10 Dark Viper, 11 Hit That, 7 Amazone D'Inverne, 5 Blue Finn

Ravien kuudennessa lähdössä 2 SMOOTH CRIMINAL kohtaa sopivan näköisen vastuksen ja on todella lähellä voittoa. Se on voittanut Katja Melkon valmennuksesta käsin jo kolmesti Bodenissa. Viimeksi se otti lähtölaukan ja tippui aivan porukan perälle. Janne Sorosen ajokki hyökkäsi viimeisen takasuoran alussa 6. ulkoa kolmannen kiertoon ja eteni jatkossa 2. ulos, mistä hyökkäsi loppukaarteessa kolmannelle ja jyräsi lopussa varmaan tyyliin yliotteen hyvän esityksen tehneestä Mind Magicista. Ruuna palasi tuolloin parin kuukauden paussilta. Viimeisimmän Suomen kisansa Smooth Criminal juoksi ennen taukoaan joulukuussa Oulussa. Tuolloin Santtu Raitalalla oli aggressiivinen taktiikka ja ruunalla ajettiin alusta alkaen voimalla kohti kärkeä. 1. kaarteessa Smooth Criminal eteni keulaan, mutta piikkipaikan hinta oli 09,0-avaus. Päätöspuolikkaan käynnistyessä ruunan eväät oli syöty ja se taipui tasokkaassa lähdössä aivan hännille. Nyt Smooth Criminalilla on hyvä lähtöpaikka, startti alla tauon jälkeen ja mainio kuski rattailla, joten tällaisessa tehtävässä sen kuuluu olla ilman vastoinkäymisiä todella lähellä voittoa. Keulaan ja kukat?

8 PRINCE DEAN olisi loppuvuoden iskussaan tähän lähtöön suosikki, mutta tämän kauden esitykset ovat jättäneet reippaanlaisesti toivomisen varaa. Kauden avausstartissaan Kuopiossa Prince Dean oli keulasta pehmeä, eikä toissa kerralla esittänyt namureissun päätteeksi ihmeitä. Viime startti oli jollain tapaa lupauksia herättävä, vaikka ruuna taipuikin maalisuoralla kahdeksanneksi. Se juoksi Haastajadivisioonan finaalissa Teivossa 4. ulkona, mistä nousi etukaarteessa kolmannen kiertoon ja laskeutui loppukaarteessa johtavan rinnalle. Maalisuora oli työläs ja pudotti ruunan taustalle, mutta toisaalta tämä oli ymmärrettävää, sillä viimeisellä takasuoralla Prince Dean spurttasi 400 metrin pätkän hieman päälle 11-vauhtia. Parhaimmillaan ollessaan Marko Hakkaraisen valmennettava olisi toki kestänyt senkin, mutta ainakin suunta vaikuttaisi edellisiin startteihin nähden olevan oikea. Prince Dean saa pitkästä aikaa lainakuskin rattailleen ja nähtäväksi jää, miten paljon se piristää. Pahalta paikaltaan ruuna jää joka tapauksessa haastajan rooliin, mutta on selkeästi potentiaalisin voittajaehdokas, mikäli Smooth Criminal syystä tai toisesta epäonnistuu.

6 INFERNO voisi jatkaa lounasraveissa alkanutta menestyskulkuaan, jos kaikki menisi oikein nappiin. Ruuna pystyy tarkalla reissulla kovaan spurttiin, kuten varsinkin taulussa näkyvät ykkösen ja kakkosen tuoneet Kaustisen startit ovat osoittaneet. Voitto alla Inferno ei kuitenkaan ole enää yhtä kiehtova pelikohde ja se vaatisi reilusti tuuriakin, että pystyisi kiven kovaa suosikkikaksikkoa haastamaan. 4 MINTO'S STARMAN ei ole voittanut aikoihin, eikä se todennäköisesti tee sitä nytkään. Totosija on kuitenkin ihan mahdollisuuksien rajoissa, sillä Minna Piirosen valmennettava tekee välillä oikeinkin sitkeitä esityksiä. Viimeisimmässä Oulun kisassaan ruuna taisteli johtavan rinnalta hyvin totoon ja hävisi vain ulkopareista kirineille Gustav K.:lle sekä Spitfire Effelle. Joensuussa se laukkasi takakaarteessa kärjen tuntumasta ja menetti pelin. Viimeksi ruuna kierteli alun kolmatta rataa ja laskeutui 1. takasuoralla toiselle radalle ilman selkää. Lopussa se taipui seitsemänneksi.

1 GLOBAL RESOURCE meni viime keväänä etelässä hienosti, mutta ei ole vielä pohjoisessa menestynyt. Se on välillä kilpaillut turhankin huonosti istuvissa sarjoissa ja sijoitukset ovat jääneet vaisuiksi. Kauden avauksessaan Bodenissa tamma oli 2. ulkoa tasainen, mutta viime startti lupailee hieman parempaa. Global Resource menetti viimeisellä takasuoralla 3. sisällä asemiaan ja juuttui loppukaarteessa uudestaan pakettiin. Maalisuoralla se pääsi tuikkaamaan vapaalle radalle ja lopetti ihan hyvällä otteella. Hyvältä paikaltaan se voi roikkua korkealle, mutta ihan kärkisija toki yllättäisi. 9 AMAZING GOAL oli toissa kerralla tauolta palatessaan 2. sisältä kelpo kolmas, mutta viimeksi se oli jo viimeisellä takasuoralla sisäratareissulla pienissä seuraamisvaikeuksissa. Loppukaarteessa ruuna oli pussissa, mutta se oli menettänyt mahdollisuutensa jo paljon aiemmin. 10 DARK VIPER ja 11 HIT THAT ovat viime starttien perusteella kohtalaisessa iskussa ja taistelevat jäännösrahoista.

Lähtö 7, Toto4-4:

A: 4 Caraway Runner
B: 2 Irwin Saknussen, 9 Anna's Boy, 12 Frazier Boko, 1 Svadilfari, 10 Zell Memento, 11 Bold Choice, 7 Johnny Dahlia
C: 8 Iron Smile, 6 Tequila Tösen G.K., 3 Empired Windcape, 5 Pineapple Boy

Kovaan kuntoon Kaisa Soukan valmennuksessa noussut 4 CARAWAY RUNNER on Toto4-päätöksen avainhevonen. Se aloitti Soukalta käsin neljällä todella komealla voitolla, mutta koki Oulussa joulukuun lopulla tappion. Paremmalla onnella se olisi ollut tuolloinkin lähellä voittoa kovassa, yli 10 000 euron ykköspalkinnolla ajetussa lähdössä. Caraway Runner juoksi 4. sisällä, mistä Santtu Raitala nosti sen viimeisellä takasuoralla toiselle radalle. Selkä osoittautui vetämättömäksi ja loppukaarteessa Caraway Runner joutui hieman peruuttelemaan, päästäkseen porukan hänniltä kiriin. Vapaan ladun löytyessä Caraway Runner viuhtoi loppua tuulispäänä ja nousi vielä kolmanneksi. Viimeiset 400 metriä sujuivat 13,5-vauhtia. Ruunan piti palata vajaan kuukauden tauolta tammikuun loppupuolella, mutta se jäi pois ja starttiväli on nyt venähtänyt lähes kahteen kuukauteen. Jos vire on suoraan paussilta kohdillaan, Caraway Runner on todella lähellä voittoa. Ihan sataprosenttisesti siihen ei kuitenkaan osaa tällä kertaa luottaa ja lähtö on pelimieleissä vaikea, koska muutkin laatuhevoset palailevat paussilta.

12 FRAZIER BOKO teki aivan hurjia esityksiä viime kesänä, mutta oli kauden päätösstartteihinsa paljon huonompi. Nyt alla on nelisen kuukautta taukoa ja Marko Hakkaraisen valmennettavaan on hieman vaikea suhtautua. Kyvyt riittävät ihan kärkeen, tauko ja huono lähtöpaikka nostavat ilmaan kysymysmerkkejä. Edellisen tapaan viime kesänä huippujälkeä tehnyt 1 SVADILFARI palasi viimeksi Oulussa pitkältä tauolta, eikä esittänyt vielä ihmeitä. Mikäli paras iskukyky alkaa hiljalleen löytyä, on Keijo Hakalan ajokki tässä kärkitaistossa. Toki melkoisena kysymysmerkkinä sekin kisaan lähtee. Kaksikko on luokaltaan kärkikalustoa tässä kisassa, mutta tuoreiden näyttöjen puuttuessa ne tippuvat rankingissa muutaman hyvävireisen hevosen taakse.

2 IRWIN SAKNUSSEN kilpailee tasaisen asiallisessa vireessä ja on tehnyt jo useampaan starttiin kelpo esityksiä. Viimeksi se oli sisäratareissun jälkeen hyvä neljäs, häviten vain kovalle kolmikolle (Freddie De Veluwe, Tessa's Devil, Faith In Life). Päätöskierroksen se tuli alle 15-vauhtia. Ruuna ei ole uransa kahden ensimmäisen kauden jälkeen juurikaan voitoilla juhlinut, mutta kuntonsa puolesta se ei häpeä yhtään tässä seurassa. 9 ANNA'S BOY on noussut hyvään kuntoon. Viimeksi se juoksi 2. ulkona, mistä iski 700 jäljellä kiriin ja kiertyi nopeasti johtavan tuntumaan. Siitä Mika Jauholan ajokki kiritti hyvin voittaja Quick Dieseliä, mutta ohi ei ollut mitään asiaa. Toissa kerralla se hyödynsi lounasraveissa kärjen hurjastelun ja kiri verkkaisessa lopetuksessa häntäjoukoista ykköseksi. Hyvän viime kauden tehnyt 10 ZELL MEMENTO palaa nyt reilun kuukauden tauolta. Loppuvuoden vireessään se riittää tässä lähdössä korkealle, mutta tämän hetken iskukyvystä ei ole aivan tarkkaa näkemystä.

Joulukuussa Bodenissa voittanut 11 BOLD CHOICE avasi viimeksi keulaan, mistä jäi lopulta 3. sisälle. Viimeiselle takasuoralle kaarruttaessa toiseller radalle vaihtanut ruuna tuli taustalla tasaisesti perille ja riitti Toto64-lähdössä kahdeksanneksi. 7 JOHNNY DAHLIA esiintyi viime vuonna kovissa lähdöissä edukseen, mutta oli loppukauden starteissa huonompi ja palaa nyt pitkältä tauolta arvoituksena. 8 IRON SMILE meni etelässä Pekka Korvelta kohtalaisesti ja aloitti syksyllä pohjoisessa uusista käsistä. Se ei saalistanut kumpaankaan kisaansa suurempaa menestystä ja palaa nyt kolmen kuukauden tauolta. Paha paikka ei ainakaan helpota tehtävää.

Lähtö 9, Troikka:

A: 8 Jaro's Domaine, 9 Dreaming Artist
B: 6 Roxanne Journey, 4 Classic Trotter, 5 Lucky Lacrosse, 12 Like Buljonki, 1 Fabulous Hangover, 3 Park's Gun, 11 Maana's Black Rose, 7 Vilsson Boy, 2 Foxstable Star
C: -

Troikkalähtö on todella haastavan oloinen ja varsinkin potentiaalisten ylärivin hevosten löytäminen on vaikeaa. Troikan pelaaminen tähän koitokseen lähentelee lottoa, mutta toisaalta myös kerrointa voi olla tarjolla reilusti. Ykkösnosto on 8 JARO'S DOMAINE. Se kilpailee hyvässä kunnossa ja on heikolta paikaltaankin varsin kiehtova rasti. Ruuna palasi tammikuussa pieneltä tauolta Bodenissa ja oli sisäratateissun päätteeksi oikein hyvä toinen, vain kovalle Kentuckylle häviten. Viimeksi jäi jossiteltavaa, kun kirivaihe ei mennyt nappiin. Alla on jälleen pieni paussi, mikä tietysti nostaa ilmaan pieniä kysymysmerkkejä. Lähtöpaikka on kovin huono, mutta menestysmahdollisuuksia se ei vie kokonaan, jos vire on pysynyt samanlaisena kuin ennen pientä taukoa. 9 DREAMING ARTIST on kahta starttia lukuunottamatta sijoittunut aina kärkipäähän, muttei ole pystynyt voittoihin. Toissa kerralla ruuna meni loppukaarteessa 2. sisältä sisäradalle ja oli ajettuna ihan asiallinen kolmas. Viimeksi se löysi sisäratareissun päätteeksi aivan liian myöhään kiritilat. Hyvältä paikaltaan Markus Pulkkisen ajokki voi saada suojaisan reissun, jollaisella se kirii tilat saadessaan troikkataistoon. Koska monilla laatuhevosilla on yllään valtavasti kysymysmerkkejä, Jaro's Domaine ja Dreaming Artist on pelimielessä kiinnostavin kaksikko.

6 ROXANNE JOURNEY on kova luu, jos on heti paussilta kunnnossa. Santtu Raitalan ajokki kilpaili viimeksi Kuopiossa reilut kolme kuukautta sitten ja esiintyi aivan positiivisesti. Se hyökkäsi etukaarteessa 3. ulkoa ulkoradoille ja laskeutui jatkossa 2. ulos. Tamma löysi hieman myöhään vapaan kiriladun ja lopetti ihan hyvällä otteella nelosrahoille. Viimeiset 800 metriä Roxanne Journey kulki 15,7-vauhtia. Se sairastui startin jälkeen kovaan virustautiin, joten hyvin vaikea iskukykyä on lähteä arvailemaan. 4 CLASSIC TROTTER on porukan kyvykkäin, mutta virettä pitkältä tauolta on täysin mahdotonta lähteä arvailemaan. Ruuna teki viime kaudella ihan hyvää jälkeä, mutta kärsi melko usein huonoista lähtöpaikoista. 5 LUCKY LACROSSE pystyy avaamaan varsin reippaasti, jos sillä satsataan kiihdytykseen. Tästä osoituksena joulukuinen startti Oulussa, kun ruuna avasi keulaan ja hallitsi perille saakka. Toissa kerralla Lucky Lacrosse kiri 4. ulkoa asiallisesti, mutta oli viimeksi kirivaiheessa hieman tasaisempi. Mikko Karenin ajokilla on hyvät saumat ainakin troikan alemmille riveille. 12 LIKE BULJONKI meni viime kesänä Nuorten Sarjoissa positiivisella otteella ja otti pari kertaa arvokkaat kakkosrahat. Se on nyt kilpaillut kahdesti paussin jälkeen on sijoittunut molemmilla kerroilla totoon. Viimeksi Paavo Lukkarin ajokki tuli 14,5-lopetuksessa sisäratareissun päätteeksi ihan hyvin perille. Lähtöpaikka tuo mutkia matkaan. 1 FABULOUS HANGOVER voitti toissa kerralla Kuopiossa heikkotasoisen lähdön lyhyellä kirillä sisäratareissun päätteeksi. Viimeksi sen juoksusta muodostui liian raskas. Sisäratareissulla se voi tässäkin roikkua korkealle. 3 PARK'S GUN teki syksyllä muutaman ihan hyvän esityksen, mutta ei ainakaan vielä tauoltapaluussaan ollut kovin terävä. 11 MAANA'S BLACK ROSE palaa tauolta. Jos se olisi loka-marraskuun vireessä, se voisi nousta korkealle, mutta tauolta siltä on vaikea odottaa ihan huippuesitystä ja vain sellaisella se voisi tässä riittää. 7 VILSSON BOY oli viime kaudella muutamaan otteeseen aivan asiallinen, mutta suoraan tauolta siltä on näistä asemista vaikea riittää. 2 FOXSTABLE STARIn taulu on ihan sekaisin ja se palaa pitkältä tauolta. Valmentajan mukaan tamma on ollut kotona pirteä ja sillä tähdätään keulapaikalle. Vaikea suhtautua, kun näytöt puuttuu kokonaan.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Psyykit + jälkipelit, viikko 7

ViestiKirjoittaja Kädetön » 19. Helmi 2017 13:40

Tulee mieleen Oulun tämän päiväisten ravien teemasta, laskiaisravit, tämä laulu: https://www.youtube.com/watch?v=g2o8FY_z79M. Siinäkin ollaan viikko etuajassa. Vai onko Oulun seudulla eri kalenteri, kuin muualla Suomessa?
Kädetön
 
Viestit: 3642
Liittynyt: 24. Helmi 2012 23:01

Re: Psyykit + jälkipelit, viikko 7

ViestiKirjoittaja Kädetön » 19. Helmi 2017 14:04

Hienoa Kaisa! Viimeisessä kisassa käytti tilaisuuden hyväkseen ja nappasi mitalin :clap: :kippis:
Kädetön
 
Viestit: 3642
Liittynyt: 24. Helmi 2012 23:01

Re: Psyykit + jälkipelit, viikko 7

ViestiKirjoittaja PJK » 19. Helmi 2017 14:45

Pätkiikö kuva muilla?

Kuullosti oikeastaan vähän hauskalta: "hylätty numero ku.nkan huilu"
PJK
 
Viestit: 3300
Liittynyt: 24. Kesä 2014 09:51

Re: Psyykit + jälkipelit, viikko 7

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 19. Helmi 2017 16:16

PJK kirjoitti:Pätkiikö kuva muilla?

Kuullosti oikeastaan vähän hauskalta: "hylätty numero ku.nkan huilu"

Pätkii :angry:
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit + jälkipelit, viikko 7

ViestiKirjoittaja Chocolate » 19. Helmi 2017 17:07

Omat pelit Ouluun lisääntyivät kyllä selvästi Harrin esimerkillisten pohjustusten myötä :thumb_up:
Chocolate
 
Viestit: 2045
Liittynyt: 01. Syys 2009 17:38

Re: Psyykit + jälkipelit, viikko 7

ViestiKirjoittaja Harri H » 19. Helmi 2017 19:09

Vihjepaketti toistaiseksi ollut aika hyvä apu mahdollisille lukijoille :) Mutta ei siitä sen enempää, sen sijaan tästä TotoTV:stä on pakko avautua taas kerran. Kyllä. Pätkii. Tämä kuudes lähtö oli toistaiseksi kaikkein pahin, tuntui ettei montaa sekuntia kerrallaan pyörinyt sulavasti. Mulla on nyt tässä Oulun ravien välissä ollut pari viikkoa taukoa tuon katselusta, mutta fiilispohjalta voisin sanoa että huonompaan suuntaan on mennyt, jos mahdollista.

Kaikki nelkkukuitit jatkaa kolmannen jälkeen, toivottavasti selviävät myös viimeisestä :cowboy:
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Psyykit + jälkipelit, viikko 7

ViestiKirjoittaja Harri H » 19. Helmi 2017 19:25

Johnny Dahliaaaaaaa! Molemmat kimppakuitit osui :clap: :tuuletus: :cowboy:

Oma kuitti ei tätä kestänyt, mutta silti tämä oli heittämällä parempi merkki kuin Caraway Runner, minkä kokonaan oma kuponki olisi kestänyt.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Psyykit + jälkipelit, viikko 7

ViestiKirjoittaja PJK » 19. Helmi 2017 19:34

Harri H kirjoitti:Johnny Dahliaaaaaaa! Molemmat kimppakuitit osui :clap: :tuuletus: :cowboy:

Oma kuitti ei tätä kestänyt, mutta silti tämä oli heittämällä parempi merkki kuin Caraway Runner, minkä kokonaan oma kuponki olisi kestänyt.


Jäätävän hyvät rankingit. Täytyy tunnustaa, että en uskonut noihin yllättäjiin. Kimppaa kokeilin ostaa, mutta oli jo mennyt.

Tämä Johnny Dahlia oli viime kesänä yrityksenä ilman kenkiä. Eipä sillä näköjään ollut väliä.
PJK
 
Viestit: 3300
Liittynyt: 24. Kesä 2014 09:51

Re: Psyykit + jälkipelit, viikko 7

ViestiKirjoittaja PJK » 19. Helmi 2017 19:49

Ruotsissa taitaa olla viikon päästä aika mukava Toto64-potti. Ei toki ihan varmaa, mutta melkein tekisi mieli väittää, että kukaan ei saa tuota kiinni, ja yli 7 miljoonaa kruunua menee Jackpottiin. Jakosumma ylittänee sen luvatun takuupotin.
PJK
 
Viestit: 3300
Liittynyt: 24. Kesä 2014 09:51

EdellinenSeuraava

Paluu Totopelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 30 vierailijaa

cron