Psyykit ja jälkipelit, viikko 6

Tällä alueella keskustellaan totopeleistä. Vihjeet, jossittelut ja muut vastaavat tänne.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 6

ViestiKirjoittaja Neliveto » 10. Helmi 2017 18:37

Täällähän on ollut taas päivällä näkemystä :thumbup1: .

Kuopion nelkussa on oikein mukavan oloiset kohteet. Avauksen Vilar Lake on omaan makuuni liian suuri suosikki. Viimeksi toki jossiteltavaa jäi jonkin verran, mutta lähtö on nyt kovatasoisempi kuin Lappeessa. Kiinnostavin pelihevonen on nappipaikalta starttaava Materazzi Bob, joka jäi ennen taukoa pussiin kärjen osalta varsin tasokkaassa lähdössä. Toiseen kohteeseen riittävät kolme pelatuinta. Destination One oli kummallinen välihidasteluineen toissa kerralla, mutta kiri viimeksi hyvin. Kolmannessa ensimmäisenä tulee lapulle Oulussa melko kovan matkavauhdin hyvin kestänyt Quick Diesel. Pinnainen Fantom Sundance voisi yllättää, mutta paikka on turhan ulkona. Päätöskohde on todella hienotasoinen :clap: . Diktaattori kiri Kaustisella hyvin, mutta oli aiemmin tasaisempi. Suosikkia kaksikymppiä edempää lähtevä Jamir voisi päästä hakemaan keulat, jos Piirkalle halutaan tarjota selkäjuoksu. Kykyihinsä nähden Välkyn Tuisku on tosi vähän pelattu, mutta olihan viime kausi odotuksia vaisumpi.
Neliveto
 
Viestit: 2845
Liittynyt: 06. Syys 2009 19:08

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 6

ViestiKirjoittaja XO101 » 10. Helmi 2017 18:42

Vilar Lake 35%? Vähintään 10 pinnaa nousun varaa. Vakuuttava paluu tauolta ja Minto's Romeon niittaaminen loppusuoralla. Viimeksi ihmeen passiiviinen ajo ja täysissä voimissa maaliin. Tänään toivottavasti ei pussitella ja muut on loppusuoralla helisemässä jos juoksu yhtään vaan suosii. Yllä mainittu Materazzi bob maistuisi jos ei tulisi tauolta. Nyt menen Vilar Lake varmana.
XO101
 
Viestit: 982
Liittynyt: 30. Huhti 2016 16:54

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 6

ViestiKirjoittaja sh_tietäjä » 10. Helmi 2017 18:54

Kuopio 10.2

Lähtö2

A 3, 9 B 4, 1, 5, C 11, 10
Tässä lähdössä on paljon tauolta palaavia kykyjä ja toisaalta hyvin menneitä juosseita hevosia. Jätän tästä sepostukset pois.
lähtö 3
A 2+, 3 B 10, 1, 7, 6, 4
2 Tuli-Rubiini on ollut kahdessa viime startissa mainio. Viimeksi se joutui tunnustamaan loppusuoralla Poika-Ramiinin paremmakseen, mutta oli selkeä kakkonen, eikä P-R häviäminen ole häpeä. Sitä edellisessä tuli lähtölaukka, jonka jälkeen 2 T-R kiri vielä hienosti toiseksi. 2 T-R lähtee lujaa, mutta niin lähtee muutkin eturivistä. Silti se kakkosradan turvin saa varmasti hyvän juoksun. 3 Juiseri palasi lounasraveihin tauolta ja teki hyvän tauolta paluu startin ollen viides ja hieman tukkoinen. Startti avasi varmasti paikkoja ja nyt luvassa on parannusta. Juiseri on hidas lähtijä, joten kiertämistä on luvassa. 10 Marmardu kiri viimeksi kolmatta rataa viimeisellä kierroksella ja ei päässyt ohi kuolemanpaikka hevosesta vauhdin kiihtyessä. Se laukkasi loppukurviin. Sitä ennen 10 M kiri hyvin kolmanneksi Kouvolassa kolmanneksi selvällä erolla muuhun porukkaan. 1 Juguli avaa lujaa ja saa todennäköisesti juoksun johtavan takana. Eturivissä on muitakin rivakasti lähtijöitä kuten 5 Lailan Liito, joten juoksusta voi tulla mielenkiintoinen. 7 Tureliinu juoksi ennen taukoaan kovissa porukoissa ja on nyt tauoltakin huomioitava, vaikkei varmasti ole vielä parhaimmillaan. 6 Apanteri on ottanut kaksi voittoa putkeen, mutta kuski ja ulkoradan paikka voivat tällä kertaa tuottaa ongelmia. 6 A ei lähde kovaa auton takaa. 4 Veeran Vendla palaa tauolta ja rattaille astuu Hannu Torvinen. Se teki lokakuussa ihan hyvän juoksun ollen toinen ja lisäksi se lähtee suhteellisen kovaa auton takaa. Kuitenkin tauoko arvelluttaa.

2-3 painotus
2-10,1
2-7,6

lähtö 7
A 3+++ B 5, 8, 2, 1
3 Jamir teki viimeksi loisto juoksun laukan jälkeen ja tuli maaliin kuudentena tullen viimeisen kierroksen 25,5 kyytiä. Sitä edellisessä startissa Jamir spurttasi johtavan takaa ykköseksi 26 lopetuksessa ja vastasi varmasti A.T. Ekalle kirissä. Tältä paikalta Jamir on todella lähellä lähdön voittoa. Se lähtee lujaa voltista ja saa hyvän paikan heti alussa. Lisäksi rattailla on Henri Bolström, jolla viime aikoina on kulkenut todella hyvin. Jamir on yksi niistä hevosista, joka antaa aina kaikkensa ja taistelee loppuun asti. 5 Diktaattori otti viimeksi tämän kauden ensimmäisen voiton napakalla loppukirillä. Porukka ei ollut kovin mahdollinen. Tosin Jamiria lukuun ottamatta ei tämäkään ole. 8 Turoveli voitti Joensuuss helpohkon lähdön suoraan tauolta. Se varmasti parantaa tähän, muttei vielä välttämättä riitä ihan voittoon asti. 1 Piirka jäi viimeksi pussiin johtavan perään. Saa nähdä millä taktiikalla Raivio ajaa tällä kertaa. Piirka on ollut keulasta tänä vuonna pehmeä ja ottanut voitot päästyään rauhoittamaan vauhdin maltilliseksi. Tässä lähdössä se ei ole todennäköistä. 2 Lumi-Aatos kilpailee vahvassa kunnossa ja oli viimeksi hyvä viides. Se lähtee tosi kovaa voltista, saa hyvän paikan ja taistelee totosijoista. 13 Tähti Kepu voitti Oulussa tiistaina helpon lähdön, kun pysyi ravilla. Vastaavalla esityksellä se taistelee tässä totosijoista.
Jamir varmaksi TOTO 4 ja troikan yläriville

Lähtö 8
A 9++, 1 B 11+, 3, 10, 4
9 Valtori palasi viimeksi tauolta ja oli heti voittotaistossa kunnes laukkasi ja tuli kolmatta rataa viimeisen kierroksen 28,5 vauhtia. 1 Vovori avaa auton takaa lujaa ja yrittää johtoon. Viimeksi se veti kovaa vauhtia koko matkan keulasta ja taakse jäi silloin mm. Korven Tinnitus, jota tosin ajoi amatööri. Eturivissä on muitakin kovia lähtijöitä, joten matkavauhti saattaa tulla reippaaksi. 11 P.S. Vilturi omaa kovan spurtin, jos saa säästöjuoksun. Sellainen voisi olla nyt tarjolla takarivistä ja ainakin jos alussa painellaan kovaa on 11 P.S V omat mahdollisuutensa. Viimeksi kuski ei jostain syystä halunnut päästää Pekka Ensiota edelle ja ensimmäinen kierros mentiin 26,5 kyytiä, joka painoi tietysti lopussa. 3 Capri palaa tauolta ja omaa hyvän luokan, mutta mukana on nyt startanneita hevosia, joilla on etulyönti asema. Silti 3 Capri kuuluu peleihin. 10 Välkyn Tuuli oli viimeksi kivenkovassa sarjassa yksin paalulta isompirahaisia vastaan ja taisteli tiensä neljänneksi. Esitys oli aivan hyvä ja nyt rattaille hyppää Henri Bolström, joka on ollut liekeissä viime ajat. 4 Takenote on myös kova hevonen, mutta palaa tauolta. Viime vuonna sillä oli vain 2 starttia, joten jotain vaivaa hevosessa on ollut.
sh_tietäjä
 
Viestit: 47
Liittynyt: 30. Tammi 2017 18:55

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 6

ViestiKirjoittaja Masa V » 10. Helmi 2017 19:03

On kyllä huikeaa analyysiä ollut tänäänkin... :thumb_up:

Yritetään jotain Kuopioon:

L1
Oxan Winx And Wonx on ollut lupaava kahteen viimeiseen. Lähtee juoksuradalta kovaa ja voi edetä takamatkaltakin jopa keulaan tai ainakin kärjen tuntumaan. Timo Kukkonen on tosi taitava amatöörivalmentaja, ei tämäkään 5v aloittelija mikään sukutamma ole, mutta nousujohtoiselta näyttää. Kukkonen jäi mieleen jo yli 15v sitten, kun yhden tutun lähes teurastason starttihevosen hankki itselleen ja sai ihmeen kaupalla sen vielä pärjäämään ja on kyllä monia halpasarjan hevosia saanut menestymään sen jälkeenkin. Innominate paalulta on toki suosikki, mutta kaksariin varmaan OWAW:lle ihan hyvät saumat.

Kohta lisää kommenttia nelkkulähtöihin, mutta täytyy laittaa pieni peli ekaan sitä ennen...
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 6

ViestiKirjoittaja Kädetön » 10. Helmi 2017 19:31

Onko Itä-Suomen radoille lanseerattu uusi kilpailusarja: No lights :idea: 8-)
Kädetön
 
Viestit: 3642
Liittynyt: 24. Helmi 2012 23:01

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 6

ViestiKirjoittaja Masa V » 10. Helmi 2017 19:47

Oxan Winx And Wonx pysyy tipsinä, ekalla yrittämällä kovaa lähtenyt laukkasi uusinnassa ja jäi varmaan yli 80 metriä laukassa, mutta niin vaan tuli kolmanneksi... perhana vaan olisi 8/9 pari maksanut mukavasti. :crazy: No, tuttu tunne.

Jotain pientä T4-yritystä, JOS nyt ne valot palaa loppuun asti...

T4-1
Vilar Lake ei ole sellainen hevonen, että maistuisi varmaksi näinkin kovaan lähtöön. Varmistetaan.

T4-2
Leon on pystyvä menijä tähän lähtöön, ja oli kesällä pitkältä tauoltakin ihan hyvä, joten on varmaan nytkin. Turhan vähän pelattu.

T4-3
Ei suurempaa näkemystä tähän. Ainakin suosikkikaksikko pakkorasteja tähän.

T4-4
Dikataattoria suosii keli ja vaikuttaa nousukuntoiselta, mutta ei silti ole mikään varma. Jamir on turhan unohdettu. Vektorin Maine on hyvä hevonen tähän, mutta kuski on romahduttanut prosentteja jopa liikaa, alle 4%:lla rasti tähän. Sen sijaan Turoveliin tässä vaikea uskoa.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 6

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 10. Helmi 2017 20:25

Kädetön kirjoitti:Onko Itä-Suomen radoille lanseerattu uusi kilpailusarja: No lights :idea: 8-)

:lol: :lol:

Samaa mieltä XO101:n kanssa Vilar Lakesta, poisjääntien myötä keulaan ja kukkaset hommia. Kolmannessa kohteessa maistuu kovasti Quick Diesel (miksei Veera aja enää :thumb_down: ). Aivan huipputikissä ja yleensähän nämä vaan parantavat lyhyellä starttivälillä. Päivän helmessä eli vikassa nelkkukohteessa Diktaattori tuntuu myös alipelatulta. Vaikka viimeksi helpomman porukan voittikin niin jotenkin olemus oli sellainen, että se vanha kunnon Diktaattori on täällä taas ja vaikea nähdä häviävän tätä lähtöä. Luulin Pulun Pilken jo siirtyneen eläkkeelle, mutta mukava nähdä vielä kaviourilla :thumbup1: Harva voi muuten sanoa, että juossut viimeisen vuoden aikana vain kierroksen kilpaa, mutta silti omaavansa kilpailuoikeuden :D
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 6

ViestiKirjoittaja Masa V » 10. Helmi 2017 21:45

Ihan hieno oli päätöskohde Kuopiossa, Diktaattori jyräsi kärkeen vahvan esityksen jälkeen. Piirka jäi taas vähän pussiin, ihan oikein Pauli ajoi kun yritti pistää suosikille kampoihin ekalla takasuoralla, mutta ei vaan mahtanut mitään. Lumi-Aatos oli tosi pirteä myös ja Jamir oikein sitkeä kakkonen.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 6

ViestiKirjoittaja peliman » 10. Helmi 2017 21:56

Lieköhän tuo tallikommentti oli jäljillä Piirka kohdalla kun aiempia hieman pettyksen tuottaneita keulajuoksuja olisi aiheuttanut ongelmat kuljetusten takia?
Kyllähän tuo varmaan eteenpäin taas menee mutta pitää lukea kyllä lisää ennen lähtöjä jatkossa jos matkustaa joutuu.
"7(1) Piirka: Yksin lähdetään paalulta ja taidetaan ajaa keulasta jos 20 metrin takamatkalta ei tule joku nopeasti rinnalle. Ruuna pystyy menemään täyden matkan 27-28 vauhtia, joten takaakin on juostava jos meinaa ohi tulla. Ruuna on stressannut ja jännittänyt kuljetuksia, eikä ole ollut pidemmillä kilpailumatkoilla aivan parhaimmillaan. Nyt startataan selvästi lähempänä, joten siltä osin matkaan lähdetään paremmin mielin."
Erehdys voi opettaa. Jos ei, jää muistiin edes.
peliman
 
Viestit: 1963
Liittynyt: 17. Huhti 2016 19:29

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 6

ViestiKirjoittaja XO101 » 10. Helmi 2017 22:27

Raivio pummasii tuon lähdön aika pahasti. Kahdenkympin hevoset oli samantien rinnalla ja Diktaattorikin otti sen 15-20 metriä heti kiinni.
XO101
 
Viestit: 982
Liittynyt: 30. Huhti 2016 16:54

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 6

ViestiKirjoittaja peliman » 11. Helmi 2017 12:41

Onkohan jo Vitter voiton vuoro? Olihan tuo edellisenä talvena nopeasti hyvä.
Costello on yleensä ottaen ilmeisesti melko ravivarma mutta jos tässä tulee pitkään kolmannen kiertelyä, voihan se jossain kaarteessa tehdä tepposet.
Onneksi ei ole Diktaattori tässä mukana, olisikin sitten jo talven kovin lähtö.
Erehdys voi opettaa. Jos ei, jää muistiin edes.
peliman
 
Viestit: 1963
Liittynyt: 17. Huhti 2016 19:29

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 6

ViestiKirjoittaja RaahenTiikeri » 11. Helmi 2017 13:01

peliman kirjoitti:Onkohan jo Vitter voiton vuoro? Olihan tuo edellisenä talvena nopeasti hyvä.
Costello on yleensä ottaen ilmeisesti melko ravivarma mutta jos tässä tulee pitkään kolmannen kiertelyä, voihan se jossain kaarteessa tehdä tepposet.
Onneksi ei ole Diktaattori tässä mukana, olisikin sitten jo talven kovin lähtö.


-en tiedä voiton vuoro,mutta tallikommentit jätän Vitterin suhteen jos en pois laskuista,niin vähemmälle huomiolle.Ei mulla ole mitään Svartin kommentteja/rehellisyyttä vastaan,mutta tajuaako täysin itekään kuinka kova toi hevonen vaan on?Polara ainakin 8 raiteelta voi olla pehmeetä kamaa ku Vitter päättää vähän rykäistä kilpaa Costellon kanssa?

Jos jotain maistuvaa,mutta ei niin usein toteutuvaa,tänää miettii,nii 8 lähdössä Okkolinin hevoset vois jakaa sovussa paikat ja Mökin Tähti/(koko ajan ok mennyt)Herra Hanuri vois lönkötellä tossa "talliparina" yllättävänkin pitkään.Ekin Toive on niin joko tai ja Pyörylän Paroni tauolta,niin mistä näitä tietää....
Jämsän Ravit 2019?
RaahenTiikeri
 
Viestit: 3606
Liittynyt: 15. Helmi 2012 15:45

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 6

ViestiKirjoittaja Chocolate » 11. Helmi 2017 13:31

L2 10 Hetviina joutui tekemään liian pitkän kirin tauoltapaluussaan, tamma näytti hienolta. Pariin Intoiivarin ja Korven Tinnituksen kanssa.

L4 1 BBK tehnyt koko ajan hyviä juoksuja, nyt helponalinen vastus ja velvoitettu voittamaan.

L5 4 Ranch Kelly voittaa keulasta ja pariin Stricker sekä viimeksi miljoonaa lopettanut Dreambow.

L6 Costellon reissu saattaa käydä raskaaksi vaikka eipä tuo ole aiemminkaan haitannut. Ideana olisi 11 Juntti-Jussi yksinään troikan alarivillä.

L9 Hienosti on pelaajat löytäneet Bluehill's Stormin. 9 Stoneisle Mustang voisi olla tässä se alarivin ideahevonen.

L11 Zeus Kemp maistui viikko sitten mutta nyt ei niinkään, mihin paikkaan tuolta pääsee? Sympaattinen Iisakki Sund saattaa olla jo vähän ohi huippukunnostaan eikä Hopeless Guykaan puhuttelee. Vaikea lähtö. Kiinnostavimmat Esa Fööri, Love de Villeneuve ja Fakir Victory.
Chocolate
 
Viestit: 2045
Liittynyt: 01. Syys 2009 17:38

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 6

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 11. Helmi 2017 13:44

Chocolate kirjoitti:L6 Costellon reissu saattaa käydä raskaaksi vaikka eipä tuo ole aiemminkaan haitannut. Ideana olisi 11 Juntti-Jussi yksinään troikan alarivillä.

Kimppa? 8-)

Forssilta tuli mielenkiintoista tietoa Costellon viime startista, että roikkui oikealla ohjalla. Varmaan tauon paikka pian ja ei mielestäni tänään niin saletissa kuin prosentit antavat ymmärtää.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 6

ViestiKirjoittaja Kädetön » 11. Helmi 2017 15:54

Millähän perusteella Southwind Mojita on pelattu kolmannen T76 kohteen suosikiksi?

P.s. Olisi Jarmo Villanen saanut voittaa kolmannen lähdön ;)
Kädetön
 
Viestit: 3642
Liittynyt: 24. Helmi 2012 23:01

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 6

ViestiKirjoittaja XO101 » 11. Helmi 2017 16:02

En kyllä itse ollut viimeksi täysin tyytyväinen Costellon esitykseen. Toki teki minkä pitikin, mutta jotenkin oletin, että reippaasta vauhdista vyöryy kärkeen jo loppusuoran puolivälissä ja ottaa selvähkön voiton. Hevosen kuuluu olla suosikki, mutta 70% alkaa kyllä olla ihan rajoilla. Sanoisin, että vähän siinä on liikaa. En tee 76 peliä, mutta laittaisin ainakin Vitterin kaveriksi jos tekisin.

Aika vähän tälle päivälle ideaa on, mutta pientä koitetaan:

Lähtö 4. 1-10 Big Boss Kemp-Cincinnati suora pari. Cincinnati ei ole hassumpi ja lähtö on helpompi kuin viimeksi. 7.00 kertaa.

Lähtö 5. 1-4 suora pari piikki-selkä psyykillä. Voisi olettaa, että Ranch Kellyn takaa saa tilaakin tarvittaessa. Ranch Newman jos saa patit jostain johtavan takaa säästää loppusuoralle niin muut voi olla helisemässä. Alkuun tällä tosin ei kärsi revitellä.

Lähtö 9. 1. Bluehill's Storm varmaksi. Hyvä lähtöpaikka, keulaan ja kukat toiveissa. Tuli tauolta kunnossa ja jäi johtavan taakse voimissaan pussiin. Tosin peliprosentit on nousseet paljon eilisestä. Ei lainkaan niin hyvä merkki kuin eilen vaikutti.

Lähtö 10. Avointa on, mutta jotain sija-kaksaria ajattelin numeroon 1. Onirique. Matka ja paikka käy, hyvä lopetus viimeksi. 9% pelattu T4 peliin joten ehdotonta lappukamaa.
XO101
 
Viestit: 982
Liittynyt: 30. Huhti 2016 16:54

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 6

ViestiKirjoittaja Kädetön » 11. Helmi 2017 16:36

Olipa erikoinen tuo Ranch Kellyn suoritus. Näytti olevan takasuoralla kivet kupissa pariinkiin kertaan, mutta aina vain löytyi puristusta :thumbup1:
Kädetön
 
Viestit: 3642
Liittynyt: 24. Helmi 2012 23:01

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 6

ViestiKirjoittaja peliman » 11. Helmi 2017 16:36

Outo ratkaisu Torvisella lähteä aikaisin kiriin Dreambow. Tuo pätkä olisi pitänyt säästää loppusuoralle.
Ei tämmöisessä lähdössä voi tuolla hevosella pitkää kiriä tehdä.
Erehdys voi opettaa. Jos ei, jää muistiin edes.
peliman
 
Viestit: 1963
Liittynyt: 17. Huhti 2016 19:29

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 6

ViestiKirjoittaja RaahenTiikeri » 11. Helmi 2017 16:48

kivasti päivä plussalle (jo) suoralla parilla Good Dynamite-Ranch Kelly.
Ihailtavaa sitkeyttä kyllä Ranch Kellyltä.
Ei kyllä tainnut olla "kivet kupissa" vaan ennemmin ohjastajalla narut hukassa :think: .

Chocolate kirjoitti:L9 Hienosti on pelaajat löytäneet Bluehill's Stormin.


XO101 kirjoitti:Lähtö 9. 1. Bluehill's Storm varmaksi. Hyvä lähtöpaikka, keulaan ja kukat toiveissa. Tuli tauolta kunnossa ja jäi johtavan taakse voimissaan pussiin. Tosin peliprosentit on nousseet paljon eilisestä. Ei lainkaan niin hyvä merkki kuin eilen vaikutti.


-kyllä tää itelläkin Troikkaan yksinäiseksi jäi.Sen sijaan ei yhtään yllätä,et pelaajat on sen löytäneet.Ja se on kyllä yks syy miks tää on niin vaikeeta,ja joskus ikävääkin nykyään näitä pelata.Kaikki,siis aivan kaikki info löytyy suurennuslasin alta ja vaikka hemmetti hidastettuna.
Jämsän Ravit 2019?
RaahenTiikeri
 
Viestit: 3606
Liittynyt: 15. Helmi 2012 15:45

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 6

ViestiKirjoittaja Kädetön » 11. Helmi 2017 16:58

Piti mennä kuudenteen lähtöön saakka, ennen kuin kuului: "kesäisiä vauhteja mennään" :D
Kädetön
 
Viestit: 3642
Liittynyt: 24. Helmi 2012 23:01

EdellinenSeuraava

Paluu Totopelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 28 vierailijaa

cron