Psyykit ja jälkipelit, viikko 36

Tällä alueella keskustellaan totopeleistä. Vihjeet, jossittelut ja muut vastaavat tänne.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 36

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 09. Syys 2016 10:49

Ruikonperä kirjoitti:Juuri tänään muuten mietin taas kerran, että minkä ihmeen takia avoimet sarjat pitää ajaa finaaleina. Miksei niitä voi ajaa "normaalilähtöinä" kymppitonnin ykkösellä. Nytkin Oulusta joutui karsituksi Bret Boko tämän älyttömyyden takia.

Toisesta ketjusta lainaten vähän tähän samaan asiaan liittyen kiinnitti huomiota Virin Camillan lähtövalinta huomiselle. Juoksee avoimessa vaikka rahojensa puolesta pääsisi tähtidivariin. Olisi kiva tietää oliko ilmoitettu kumpaan ensisijaisesti, sillä eikös sen olisi pitänyt päästä myös "omaan lähtöön" huolimatta siitä, että omasi pisteitä valiofinaaliin? Tähtidivarissa juoksee meinaa kolme hevosta, joilla ei ollut myöskään divaripisteitä ja Virin Camillalla olisi ollut vieläpä korkeammat karsintapisteet kuin jokaisella niistä.

ps. viimeinkin Fintoto herännyt tosiasiaan ettei Ypäjä Julmuri lähde yksin paalulta :thumbup1:
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 36

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 09. Syys 2016 12:05

Tää Tovin Lento on ihan hurja laite.

E: pätkiikö muilla tototv?
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 36

ViestiKirjoittaja nipa » 09. Syys 2016 12:15

Ruikonperä kirjoitti: pätkiikö muilla tototv?

Pätki se. Pientä pätkintää oli. Häiritsi kuitenkin vähemmän kuin Oulun Typpi muinoin.
nipa
 
Viestit: 2346
Liittynyt: 29. Elo 2009 19:46

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 36

ViestiKirjoittaja PJK » 09. Syys 2016 12:58

Ruikonperä kirjoitti:Oulun lounareissa täytyy varmaan koittaa jonkinlaisen ikitipsin maineessa olevaa Finn Joskaa. Saanee namureissun ja uran statistiikkaa kun katsoo niin opetus- ja montelähtöjä lukuunottamatta ei rattailla ole ollut likikään niin hyvää narumiestä kuin tänään.

En kiistä faktaa, mutta omakohtaisesti täytyy sanoa, että tuon hevosen ohjassuorituksissa on tehnyt lähes täydellistä työtä Jaana O. Etenkin mukavan nelkkulunastuksen tuottanut 16.8.2014 ajosuoritus on piirtynyt verkkokalvoilleni ikuisiksi ajoiksi.
PJK
 
Viestit: 3300
Liittynyt: 24. Kesä 2014 09:51

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 36

ViestiKirjoittaja peliman » 09. Syys 2016 13:56

Harrilla hyvä kooste Ouluun, siellä on kaikki kerrattu.
Kiva nähdä jatkuuko oulun kiitolaukka kirous kunkulla siis vaikkapa.
Viimeksi ennen lähtöä näytti todella vahvalle ja hyvälle mutta niin vain lähtöauton irrotessa jotain tapahtui.
Erehdys voi opettaa. Jos ei, jää muistiin edes.
peliman
 
Viestit: 1963
Liittynyt: 17. Huhti 2016 19:29

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 36

ViestiKirjoittaja nipa » 09. Syys 2016 14:13

Oulun huomiseen seiskaan ei ole senkään vertaa omaa viisautta kuin Äimäraution tämänpäiväisiin lounareihin, jossa sai kuudella eurolla yhden oikein. Hyvät neuvot ovat siis tarpeen ja niitä Harrinkin koosteesta setvitään.

Ennen Oulua on kuitenkin Jyväskylä, josta pitäisi keräillä huomisetkin pelirahat. Ykkösistäkin pohjariviä sikäläiseen nelkkuun harkitaan, mutta ei kai Rainbow Geronimoa sellaiseltakaan lapulta voi pelata ohi.
nipa
 
Viestit: 2346
Liittynyt: 29. Elo 2009 19:46

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 36

ViestiKirjoittaja Masa V » 09. Syys 2016 15:12

Eilen tuli oltua Kouvolassa paikan päällä. Nykyään Vermossa näyttää käyvän sittenkin ihan kohtuuhyvin porukkaa, sillä Kouvolan yleisömäärä tuntui Vermoonkin verrattuna varsin pieneltä. Ja kun tästä huomautin yhdelle Killerin ravien vakikävijälle, hän tokaisi että Killerin iltaraveissa on kuulemma vielä paljon tätäkin vähemmän porukkaa :( .

8. lähdössä Viktor Kärppä näytti aivan superhyvältä lämmityksessä, voitto oli siihen nähden yllättävän niukka, mutta luulen kyseen olevan siitä, ettei Kärppä vaan tee hirveästi eroa muihin, vaikka varaa olisi. Sen sijaan toinen suosikeista eli Särkän Kalle näytti epävarmalta alleajossa, jonka lisäksi oli startissa oikein vaisu. Jotain on nyt vielä kesäkuussakin huikean kovia juoksuja tehneellä hevosella pielessä.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 36

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 09. Syys 2016 17:51

Killerillä ei mitään tasonjuhlia vietellä eikä suurempia ideoita löydy ja jos löytyykin niin Killeri kuuluu niihin ratoihin jossa hiki päässä saa pelätä viimeiseen asti ettei varikolta tule kerroinraiskaustipsejä...

L1/ muutama ihan mielenkiintoinen varsa startissa, täytyy pruuvit katsella jos sieltä löytyisi joku tärppi. Kiinnitti huomiota tallikommentti nrosta 12. Tauko kuulemma venynyt kun ei ole sarjoja ollut (saanen epäillä hiukan vaikken asiantuntija olekaan?). Eipä ole jatkossakaan tarjolla sarjoja useasti jos niiden pitää osua niin hyvin kuin nyt 8-) :thumbup1:

L4/ voisi kuvitella, että tässä mennään matkalla tosi hiljaa ja lähellä kärkeä juosseet ovat vahvoilla. Low Flyer ja Red Diamond nopeina lähtijöinä voisivat saada tarvitsemansa napit ja kiriä vaikka OS-kaistaa pitkin kärkimatsiin.

L6/ kahden tonnin ykköseen nähden oudon vaisu lähtö. Red Guy User kiri laukkansa jälkeen Jämsässä lujaa ja viimeksikin tuli kovassa nuorten sarjassa kaukaa takaa hyvin neljänneksi, joten 4% kuulostaa oudon vähältä.

L7/ Wingait Sonjalle varmaan pakko pelata edes sija, kun saanut noin mainion paikan.

L10/ omaan makuun päivän yv-mielenkiintoisin lähtö, täysi suomenhevosten nuorten sarja <3 Kumaus iso suosikki ja olihan se viimeksi ihan älytön, mutta laukka poreilee edelleen vahvana pinnassa ja nyt rattailla ei ole mikään Jamppa. Viimeksi pussiin jäänyt Tuli-Rubiini maistuu, mutta itselläni on joku Kotilais-kirous. Aina kun miestä pelaa niin laukka tai joku muu epäonni seuraa perässä. Jospa tämä ilta muuttaisi asiainkulun.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 36

ViestiKirjoittaja XO101 » 09. Syys 2016 18:04

Tänään maistuu Romanina Ans, hevonen joka ei käytännössä koskaan maistu meikäläiselle. Hevonen näyttäisi kuitenkin pikkuhiljaa parantavan vähän vaisumman jakson jälkeen ja tänään on taas kengätkin riisuttuna. Ykkösrata käy hyvälle avaajalle mainiosti ja Killerillä on käytössä open strecth. Vaikea siis kuvitella, että juoksu kovin pahasti pieleen menisi. Suosikilla on lähdössä pieni laukkariski ja Kylliäisen hevonen tulee pikku tauolta. Romanina ans ei luokaltaan ole näiden kahden muun veroinen, mutta ottaen huomioon täydelliset lähtöasetelmat ja suosikkien pienet kysymysmerkit, on Romanina Ans tänään kokeiluni. Saattaa olla, että en uskalla t4 varmaksi asti laittaa, mutta ainakin kaksari-voittajat laitetaan sisään.
XO101
 
Viestit: 982
Liittynyt: 30. Huhti 2016 16:54

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 36

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 09. Syys 2016 18:50

Killerillä on niin menevä minuuttimusa, että suorastaan menee iho kananlihalle jännityksen noustessa 8-) :thumbup1:
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 36

ViestiKirjoittaja XO101 » 09. Syys 2016 18:57

Ei tekisi mieli valittaa ajoista enkä sitä usein teekään, mutta helvetti, että syö miestä tälläiset passiiviset ajot. Äskeisessä Yammu Rapson ideana ilman kenkiä. Tupamäki itsekin sanoo, että hevonen on kunnossa ja menestyksestä lähdetään ajamaan. Ja sen jälkeen ratkaisuna on sitten ajaa 4. sisälle eikä kierroksen vetoapukaan riitä vaan hevonen jätetään suosiolla pelaamattoman hevosen selkään ja laukkuutetaan paineissaan loppukurvissa. Siis oikeasti, vaikka siellä nyt se open stretch onkin käytössä niin ei se tarkoita sitä, että neljänteen sisään voi hevosensa jättää ja tietää saavansa tilaa. Jos kerran menestyksestä ajetaan ja hevosen tiedetään olevan kunnossa niin silloin voisi antaa myös mahdollisuuden. 1000 metriä toista rataa pitkin ei ole mikään järjettömän raskas reissu kun ensimmäisen kilometrin on saanut liftata nätisti sisärataa pitkin. Tupamäelle iso miinus.
XO101
 
Viestit: 982
Liittynyt: 30. Huhti 2016 16:54

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 36

ViestiKirjoittaja peliman » 09. Syys 2016 19:00

Olisiko jlk L6 11 quick diesel uran avausvoitto lähellä, nopeinhan tuo 16,3 ajan perusteella on.
Erehdys voi opettaa. Jos ei, jää muistiin edes.
peliman
 
Viestit: 1963
Liittynyt: 17. Huhti 2016 19:29

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 36

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 09. Syys 2016 19:04

peliman kirjoitti:Olisiko jlk L6 11 quick diesel uran avausvoitto lähellä, nopeinhan tuo 16,3 ajan perusteella on.

Tää on jännä nähdä miten paljon kertoimet tulevat tippumaan, kun kuski kehui kovasti kommenteissa. 3,51% oli kommentointihetkellä, mutta enemmän vaikuttaa taatusti kaksareihin.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 36

ViestiKirjoittaja peliman » 09. Syys 2016 19:09

Ruikonperä kirjoitti:
peliman kirjoitti:Olisiko jlk L6 11 quick diesel uran avausvoitto lähellä, nopeinhan tuo 16,3 ajan perusteella on.

Tää on jännä nähdä miten paljon kertoimet tulevat tippumaan, kun kuski kehui kovasti kommenteissa. 3,51% oli kommentointihetkellä, mutta enemmän vaikuttaa taatusti kaksareihin.

En ole tuosta paljon muuta tiedostanut. Lähtö on ainakin vähän pienentynytkin perumisten myötä. Laukka pitäisi vain välttää.
toto4 en muuta lisännyt kuin Minliten. Se taas ei autolähtöjä ole vielä oikein mennyt harvalla urallaan. Luultavasti tekee hyvän ajan jos lähtömuoto sopii.
Keulassa kun pitäisi mennä niin en nähnyt tarvetta lisätä kuin yllättäjän toisena merkkinä.
Erehdys voi opettaa. Jos ei, jää muistiin edes.
peliman
 
Viestit: 1963
Liittynyt: 17. Huhti 2016 19:29

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 36

ViestiKirjoittaja peliman » 09. Syys 2016 19:27

XO101 kirjoitti:Tänään maistuu Romanina Ans, hevonen joka ei käytännössä koskaan maistu meikäläiselle. Hevonen näyttäisi kuitenkin pikkuhiljaa parantavan vähän vaisumman jakson jälkeen ja tänään on taas kengätkin riisuttuna. Ykkösrata käy hyvälle avaajalle mainiosti ja Killerillä on käytössä open strecth. Vaikea siis kuvitella, että juoksu kovin pahasti pieleen menisi. Suosikilla on lähdössä pieni laukkariski ja Kylliäisen hevonen tulee pikku tauolta. Romanina ans ei luokaltaan ole näiden kahden muun veroinen, mutta ottaen huomioon täydelliset lähtöasetelmat ja suosikkien pienet kysymysmerkit, on Romanina Ans tänään kokeiluni. Saattaa olla, että en uskalla t4 varmaksi asti laittaa, mutta ainakin kaksari-voittajat laitetaan sisään.

Juuri noinhan se meni, suosikki laukkasi.
Erehdys voi opettaa. Jos ei, jää muistiin edes.
peliman
 
Viestit: 1963
Liittynyt: 17. Huhti 2016 19:29

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 36

ViestiKirjoittaja XO101 » 09. Syys 2016 19:33

peliman kirjoitti:

Joo, semi odotetut kuviot. Lähinnä nyt kysymys oli se ajaako Jukka keulasta vai kokeilee velipojan selästä. Tommin en uskonut tässä keulaa saavan vaikka moni sellaista odottikin. Romanina ans kuitenkin viimeksi lähti todella kovaa liikkeelle ja otti nauramalla keulat huomattavasti tätä ulompaakin ja tätä kovemmassa lähdössä. Ja onneksi millimetritkin oli tänään puolella. Vähän näytti siltä, että Tommilla kävi jo ohikin, mutta RA lähti vielä vastaamaan vikalla 50 metrillä ja tuikkasi linjalle ykkösenä.
XO101
 
Viestit: 982
Liittynyt: 30. Huhti 2016 16:54

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 36

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 09. Syys 2016 19:35

XO101 kirjoitti:Ei tekisi mieli valittaa ajoista enkä sitä usein teekään, mutta helvetti, että syö miestä tälläiset passiiviset ajot. Äskeisessä Yammu Rapson ideana ilman kenkiä. Tupamäki itsekin sanoo, että hevonen on kunnossa ja menestyksestä lähdetään ajamaan. Ja sen jälkeen ratkaisuna on sitten ajaa 4. sisälle eikä kierroksen vetoapukaan riitä vaan hevonen jätetään suosiolla pelaamattoman hevosen selkään ja laukkuutetaan paineissaan loppukurvissa. Siis oikeasti, vaikka siellä nyt se open stretch onkin käytössä niin ei se tarkoita sitä, että neljänteen sisään voi hevosensa jättää ja tietää saavansa tilaa. Jos kerran menestyksestä ajetaan ja hevosen tiedetään olevan kunnossa niin silloin voisi antaa myös mahdollisuuden. 1000 metriä toista rataa pitkin ei ole mikään järjettömän raskas reissu kun ensimmäisen kilometrin on saanut liftata nätisti sisärataa pitkin. Tupamäelle iso miinus.

Ihmettelin myös Tupamäen passiivisuutta, pääsi niin hienosti lähdössä läpi, että olisi luullut samantien menevän kyselemään keuloja. Oli varmaan paskamainen tunne, kun Torvinen kävi ne helposti pokkaamassa. Toki Tupamäki olisi varmasti voittanut lähdön noinkin ilman laukkaa. Oli muuten Ala-Korvelta melko uskomaton jäätyminen toiseen sisälle, unohtiko open stretchin? :D

Ihan yleisellä tasolla on ärsyttävää, kun kenkiä riisutaan (= pyritään menestymään) ja sitten ajetaan niinkuin ei edes yritettäisi pärjätä.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 36

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 09. Syys 2016 19:37

XO101 kirjoitti:Joo, semi odotetut kuviot. Lähinnä nyt kysymys oli se ajaako Jukka keulasta vai kokeilee velipojan selästä. Tommin en uskonut tässä keulaa saavan vaikka moni sellaista odottikin. Romanina ans kuitenkin viimeksi lähti todella kovaa liikkeelle ja otti nauramalla keulat huomattavasti tätä ulompaakin ja tätä kovemmassa lähdössä. Ja onneksi millimetritkin oli tänään puolella. Vähän näytti siltä, että Tommilla kävi jo ohikin, mutta RA lähti vielä vastaamaan vikalla 50 metrillä ja tuikkasi linjalle ykkösenä.

Treenarin "en anna neuvoja, mutta selkäjuoksua toivon" kommentin jälkeen vähän yllätti, että Jukka ajoi keulasta :)
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 36

ViestiKirjoittaja XO101 » 09. Syys 2016 19:45

Ruikonperä kirjoitti:
XO101 kirjoitti:Ei tekisi mieli valittaa ajoista enkä sitä usein teekään, mutta helvetti, että syö miestä tälläiset passiiviset ajot. Äskeisessä Yammu Rapson ideana ilman kenkiä. Tupamäki itsekin sanoo, että hevonen on kunnossa ja menestyksestä lähdetään ajamaan. Ja sen jälkeen ratkaisuna on sitten ajaa 4. sisälle eikä kierroksen vetoapukaan riitä vaan hevonen jätetään suosiolla pelaamattoman hevosen selkään ja laukkuutetaan paineissaan loppukurvissa. Siis oikeasti, vaikka siellä nyt se open stretch onkin käytössä niin ei se tarkoita sitä, että neljänteen sisään voi hevosensa jättää ja tietää saavansa tilaa. Jos kerran menestyksestä ajetaan ja hevosen tiedetään olevan kunnossa niin silloin voisi antaa myös mahdollisuuden. 1000 metriä toista rataa pitkin ei ole mikään järjettömän raskas reissu kun ensimmäisen kilometrin on saanut liftata nätisti sisärataa pitkin. Tupamäelle iso miinus.

Ihmettelin myös Tupamäen passiivisuutta, pääsi niin hienosti lähdössä läpi, että olisi luullut samantien menevän kyselemään keuloja. Oli varmaan paskamainen tunne, kun Torvinen kävi ne helposti pokkaamassa. Toki Tupamäki olisi varmasti voittanut lähdön noinkin ilman laukkaa. Oli muuten Ala-Korvelta melko uskomaton jäätyminen toiseen sisälle, unohtiko open stretchin? :D

Ihan yleisellä tasolla on ärsyttävää, kun kenkiä riisutaan (= pyritään menestymään) ja sitten ajetaan niinkuin ei edes yritettäisi pärjätä.

Todella ärsyttävää kun annetaan kunnosta positiiviset kommentit, kerrotaan ajettavan menestyksestä ja vieläpä riisutaan kenkiä. Sen jälkeen päästään ilmaiseksi imemään sisärataa eikä voida kierros jäljellä nostaa johtavan rinnalle ja antaa hevoselle reilua mahdollisuutta. Mulle kyllä jäi kuva, että open stretchin takia nyt ajettiin näin vaikka ei tuolla Killerin kapealla os:llä kuitenkaan neljännestä sisältä mitään kunnon mahdollisuutta saa. Riston hevonenhan näytti ihan miljoonalta loppukurvissa ja laukkasi pitkälti sen takia, että oli niin paineissaan eikä vapaata rataa edessä. Olisi varmasti ollut voittotaistossa vaikka kierros jäljellä toiselle olisikin nostettu.
XO101
 
Viestit: 982
Liittynyt: 30. Huhti 2016 16:54

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 36

ViestiKirjoittaja peliman » 09. Syys 2016 20:02

Eipä tuol isot rahat liiku mutta open stretch olisi voinut tuossa L6 vähän tuumia lisää kun sieltä tuo 1 HR puikkasi.
Ainoa kengittä mennytkin toki.. :x
Erehdys voi opettaa. Jos ei, jää muistiin edes.
peliman
 
Viestit: 1963
Liittynyt: 17. Huhti 2016 19:29

EdellinenSeuraava

Paluu Totopelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 40 vierailijaa

cron