Solvallan superviikonloppu 27.-29.5., psyykit + jälkipelit

Tällä alueella keskustellaan totopeleistä. Vihjeet, jossittelut ja muut vastaavat tänne.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Solvallan superviikonloppu 27.-29.5., psyykit + jälkipelit

ViestiKirjoittaja Harri H » 26. Touko 2016 09:48

Tehdäänpä näille viikonlopun Ruotsin kisoille ihan oma topic. Kyseessä lienee omalla kohdalla vuoden ainoa viikonloppu, kun ulkomaan ravit kiinnostaa enemmän kuin Suomen vastaavat. Tällä kertaa seuraaminen jää livenä vähemmälle, mutta pitää katsella iltaisin videoarkistoista lähdöt. Jotain peliäkin voisi työntää sisään, extreme ajatuksena euron vs jokaiseen lähtöön pe-su, mutta en tiedä onko tuossa suuremmin järkeä. Jännitystä toki saa koko rahan edestä, mutta aika iso riski tappiolliseen pelaamiseen. No, pitää katsella, joka tapauksessa aika lottoa noihin pelaaminen on, kun ulkomaalaiset hevoset tahtoo olla nykyään mulle aika outoja.

Tähän topiciin myös kaikki linkkivinkit pelaamiseen liittyen, vihjeitä näihin varmasti löytyy ympäri internetin ihmeellistä maailmaa :)
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Solvallan superviikonloppu 27.-29.5., psyykit + jälkipel

ViestiKirjoittaja Krauta » 26. Touko 2016 10:26

Sivusto kerää linkkejä päivittäin vihjeisiin. :thumb_up:

http://www.travsider.com/gratis-travtips/

Oikeassa reunassa travnet :thumb_up: , uutisointia ja vähän enemmin analyysia.

Edit; Lisää link.

Tämä ei aina ole tuolla travsider, vihjeet / pieni analyysi Ruotsin päivittäisiin raveihin.

http://www.trottingwire.com/today

esim.
2016-05-29 10. lähtö
"*2 Nuncio* has been heading for this race this season. He took a very nice win in the last race and is on the way up. Will be driven by Örjan Kihlström this time. Banker. *4 Un Mec d´Heripre* is a top horse from France. He is fast and likes the short distance. Got a tough journey in the last race but showed fine form. *1 Royal Fighter* did really well in the Elitloppet last year. Comes from a splendid victory and has got a perfect post. *7 Magic Tonight* won Elitloppet last year and looked really nice in the last race. On the way up. Outsider."

Ulkomaan kielet jäi koulussa vähän huonolle, samma kookkelilla,,,,

"* 2 * nuntiuksen on menossa tässä kilpailussa tällä kaudella. Hän otti erittäin mukava voittaa viimeisen kilpailun ja on matkalla ylös. Ohjaavat Örjan Kihlström tällä kertaa. Banks. * 4 Un Mec d'Heripre * on ylhäältä hevonen Ranskasta. Hän on nopea ja pitää lyhyen matkan. Sai kova matkan viimeisen kilpailun mutta Osoitti hieno muoto. * 1 * Royal Fighter teki todella hyvin Elite kilpailussa edellinenvuosi. Tulee upea voitto ja on saanut moitteeton. * 7 Magic-yönä * Won Elite rotu viime vuonna ja näytti todella mukavaa viimeisessä kilpailussa. Matkalla ylös Outsider." :D
Viimeksi muokannut Krauta päivämäärä 26. Touko 2016 19:48, muokattu yhteensä 2 kertaa
Säkäri
Avatar
Krauta
 
Viestit: 758
Liittynyt: 07. Helmi 2016 15:18
Paikkakunta: Lappee

Re: Solvallan superviikonloppu 27.-29.5., psyykit + jälkipel

ViestiKirjoittaja Harri H » 26. Touko 2016 17:08

Fintoton videoarkistosta löytyy neljä Solvalla-vihjepakettia, joten sieltä saa hyvin näkemyksiä omien tueksi :)
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Solvallan superviikonloppu 27.-29.5., psyykit + jälkipel

ViestiKirjoittaja seuraaja » 26. Touko 2016 22:14

Harri H kirjoitti:Fintoton videoarkistosta löytyy neljä Solvalla-vihjepakettia, joten sieltä saa hyvin näkemyksiä omien tueksi :)


Siis bonusvideoista nimenomaan.
Avatar
seuraaja
 
Viestit: 915
Liittynyt: 01. Tammi 2016 17:08
Paikkakunta: kotirata Keskinen

Re: Solvallan superviikonloppu 27.-29.5., psyykit + jälkipel

ViestiKirjoittaja Harri H » 27. Touko 2016 09:18

Ja täältä vihjepakettia lauantaille:
http://iltasanomat.fi/kampanjat/ravit/1 ... 1429284733
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Solvallan superviikonloppu 27.-29.5., psyykit + jälkipel

ViestiKirjoittaja Harri H » 27. Touko 2016 11:19

Peliteknisesti ei varmasti mikään järkevin ratkaisu, mutta roppakaupalla jännitystä viikonloppuun. Seuraaviin hevosiin euron vs (ellei toisin mainita) ja näiden päälle suorat duot ja kaikki T-pelit:

Perjantai:
L1: 11 Part Two / Örjan Kihlström
L2: 7 Palermo Broline / Björn Goop
L3: 6 Bruno Bagheera / Johnny Takter
L4: 7 Cantona Mearas / Erik Adielsson
L5: 4 Dream Babe / Johan Untersteiner
L6: 12 Bryssel / Björn Goop
L7: Cantab G.T. / Matilde Herleiksplass
L8: 12 Gina Boko / Adrian Kolgjini
L9: 8 Mellby Emeralds / Björn Goop

Lauantai:
L1: 11 Hypnotist / Joni-Petteri Irri
L2: 6 Fire To The Rain / Ulf Ohlsson
L3: 2 Brillantissime / Joseph Verbeeck
L4: 6 Pascia' Lest / Björn Goop
L5: 7 Tycoon Conway Hall / Steen Juul
L6: 9 Pioneer Face / Johnny Takter
L7: 3 Moving On / Claes Svensson
L8: 7 Wasa Warrior / Jorma Kontio
L9: 10 Al's Winnermede / Jorma Kontio
L10: 6 Tycoon Conway Hall / Steen Juul (pelkkä voittaja, sijaa ei saa pelattua ennakkoon)
L11: 2 Eldrick Boko / Johnny Takter
L12: 6 Basic / Björn Goop
L13: 9 Bartender In / Johan Untersteiner
L14: 14 Bird Parker / Joseph Verbeeck
L15: 12 Backorder / Jorma Kontio

Sunnuntai:
L1: 2 Moni To Spare / Kenneth Haugstad
L2: 3 Sauvignon Blance / Mika Forss
L3: 6 Dragon Tooma / Jennifer Tillman (pelkkä voittaja, sijaa ei saa pelattua)
L4: 2 Nantucket / Sofia Adolfsson
L5: 7 Callela Eliza / Mika Forss
L6: 9 Wild Honey / Örjan Kihlström
L7: 5 Makethemark / Ulf Ohlsson
L8: 13 Nakoda Goj / Ulf Ohlsson
L9: 3 Propulsion / Örjan Kihlström
L10: 2 Nuncio / Örjan Kihlström
L11: 8 Jokivarren Kunkku / Jorma Kontio
L12: 1 Joe di Maggio / Tuomas Korvenoja
L13: 2 Pinkman / Yannick Gingras
L14: 15 Nuncio / Örjan Kihlström
L15: 7 Neon Face / Ville Karhulahti

Toivotaan, että ihan tolkuttomasti ei tule miinusta, riskit on olemassa :D Hyvällä tuurilla toki voi selvitä pinnallekin, kaikki yli omien on pelkkää bonusta, isoja odotuksia ei ole. Oma tietotaso näiden suhteen on sen verran minimissä, että liiemmin ei kannata peesailla. Pelit rakennettu erilaisten vihjeiden pohjalta, mutta on näissä omaakin mielikuvitusta käytetty, varmaan vähän liiankin kanssa :)
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Solvallan superviikonloppu 27.-29.5., psyykit + jälkipel

ViestiKirjoittaja Harri H » 27. Touko 2016 16:39

Tämä Mellby Emeralds muuten voittaa jos on vähänkään samanlainen kuin viimeksi, teki laukan jälkeen todella hyvän esityksen.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Solvallan superviikonloppu 27.-29.5., psyykit + jälkipel

ViestiKirjoittaja Harri H » 27. Touko 2016 16:47

No eipä ollut erikoinen. Ihan ok startti kuitenkin viikonlopulle, ei kovin massivista kuoppaa tullut vielä :) Parempaa odotellessa...
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Solvallan superviikonloppu 27.-29.5., psyykit + jälkipel

ViestiKirjoittaja seuraaja » 27. Touko 2016 23:44

Golden Luxi eli Maisa huonolta lähtöpaikalta lopulta neljäs, hyvin tuli taas loppusuoran. Ei ollut kaukana toinenkaan sija. Hannu tykkäsi Maisan käytöksestä, oli rento, ei hötkyillyt.
Avatar
seuraaja
 
Viestit: 915
Liittynyt: 01. Tammi 2016 17:08
Paikkakunta: kotirata Keskinen

Re: Solvallan superviikonloppu 27.-29.5., psyykit + jälkipel

ViestiKirjoittaja XO101 » 28. Touko 2016 15:27

Muistaako kukaan tasaisemmin pelattua lähtöä kuin Solvallan seuraava 6. lähtö? Suosikki nyt on sentään 25% pelattu, mutta kaikki muut hevoset mahtuvat 3.55-9.47% väliin. 12 osallistujasta kahdeksan on pelattu 5.27-9.47% eli neljän prosenttiyksikön sisään.
XO101
 
Viestit: 982
Liittynyt: 30. Huhti 2016 16:54

Re: Solvallan superviikonloppu 27.-29.5., psyykit + jälkipel

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 28. Touko 2016 16:44

Voi voi Wasa Warrior, taisi mennä jopa voitto :(
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Solvallan superviikonloppu 27.-29.5., psyykit + jälkipel

ViestiKirjoittaja XO101 » 28. Touko 2016 17:14

Ruikonperä kirjoitti:Voi voi Wasa Warrior, taisi mennä jopa voitto :(


Todennäköisesti kakkonen. Hirmu juoksua oli kyllä tekemässä ennen tuota laukkaa.

Mites Sweden cupin finaali, onko ideoita? Itseäni kiinnostaisi tuo 2. Dante Boko. Ei hevosena ole Pascia Lest:n tasoa, mutta teki todella hyvän lopetuksen karsinnoissa asemista joista ei olisi pitänyt ehtiä edes voittotaistoon. Sai muuten nätin juoksun ja voimiakin saattoi jäädä vähän varastoon. Ei varmaan pääse keulaan, mutta tässähän voi tulla kovakin avaus. 1. ja 3. varmasti kummmatkin halajaa keulaan. Jos Dante boko tekee yhtä hyvän lopetuksen kuin karsinnassa ja vauhdinjako on suosiollinen niin ei ole lainkaan ulkona. Näyttäisi peleissä jäävän suosikkikaksikon varjoon joten rakennellaan sen varaan joko voittaja-sijaa tai kaksari.
XO101
 
Viestit: 982
Liittynyt: 30. Huhti 2016 16:54

Re: Solvallan superviikonloppu 27.-29.5., psyykit + jälkipel

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 28. Touko 2016 17:19

XO101 kirjoitti:Mites Sweden cupin finaali, onko ideoita? Itseäni kiinnostaisi tuo 2. Dante Boko. Ei hevosena ole Pascia Lest:n tasoa, mutta teki todella hyvän lopetuksen karsinnoissa asemista joista ei olisi pitänyt ehtiä edes voittotaistoon. Sai muuten nätin juoksun ja voimiakin saattoi jäädä vähän varastoon. Ei varmaan pääse keulaan, mutta tässähän voi tulla kovakin avaus. 1. ja 3. varmasti kummmatkin halajaa keulaan. Jos Dante boko tekee yhtä hyvän lopetuksen kuin karsinnassa ja vauhdinjako on suosiollinen niin ei ole lainkaan ulkona. Näyttäisi peleissä jäävän suosikkikaksikon varjoon joten rakennellaan sen varaan joko voittaja-sijaa tai kaksari.

Ringostarr Treb kiinnostaa. Ihan hirmulopetus karsinnassa ja paikka on ihan ok ysi. Ylivauhtia odotellessa...
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Solvallan superviikonloppu 27.-29.5., psyykit + jälkipel

ViestiKirjoittaja XO101 » 28. Touko 2016 17:23

Ruikonperä kirjoitti:
XO101 kirjoitti:Mites Sweden cupin finaali, onko ideoita? Itseäni kiinnostaisi tuo 2. Dante Boko. Ei hevosena ole Pascia Lest:n tasoa, mutta teki todella hyvän lopetuksen karsinnoissa asemista joista ei olisi pitänyt ehtiä edes voittotaistoon. Sai muuten nätin juoksun ja voimiakin saattoi jäädä vähän varastoon. Ei varmaan pääse keulaan, mutta tässähän voi tulla kovakin avaus. 1. ja 3. varmasti kummmatkin halajaa keulaan. Jos Dante boko tekee yhtä hyvän lopetuksen kuin karsinnassa ja vauhdinjako on suosiollinen niin ei ole lainkaan ulkona. Näyttäisi peleissä jäävän suosikkikaksikon varjoon joten rakennellaan sen varaan joko voittaja-sijaa tai kaksari.

Ringostarr Treb kiinnostaa. Ihan hirmulopetus karsinnassa ja paikka on ihan ok ysi. Ylivauhtia odotellessa...


Tuli nyt pelattua voittaja-sija-kaksari, eli vähän kaikkea. Suosikit ne isoimmat painot kaksareissa ja Ringostar trebbkin sitten vähän pienempi paino. 2-9 paria varten vaatisi kyllä todella kovan ylivauhdin, siis tyyliin 08.0 kierroksen ja lisäksi aimo annoksen tuuria. :lol:
XO101
 
Viestit: 982
Liittynyt: 30. Huhti 2016 16:54

Re: Solvallan superviikonloppu 27.-29.5., psyykit + jälkipel

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 28. Touko 2016 17:29

XO101 kirjoitti:Tuli nyt pelattua voittaja-sija-kaksari, eli vähän kaikkea. Suosikit ne isoimmat painot kaksareissa ja Ringostar trebbkin sitten vähän pienempi paino. 2-9 paria varten vaatisi kyllä todella kovan ylivauhdin, siis tyyliin 08.0 kierroksen ja lisäksi aimo annoksen tuuria.

:thumbup1: :thumbup1: :thumbup1: Komeasti lensi piiska Ludden pojalta :D

Ringostarrille kävi kylmät, olisi kyllä keulan luullut vetävän paremmin :?
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Solvallan superviikonloppu 27.-29.5., psyykit + jälkipel

ViestiKirjoittaja XO101 » 28. Touko 2016 17:35

Ihan kiva osuma. Parikin mukavat rapiat 10 kertaa. Varsinkin voittajakerrointa pidän kuitenkin hyvänä, karsintavoittaja ja kerroin yli 8. Harmi, että huonosti alkanut ravipäivä vähän verotti panostusta. No, Euroopan sisäiset lentoliput tuli kuitenkin tienattua kesälomalle. Toki onhan tässä aikaa vielä hävitä ne takaisin. :D
XO101
 
Viestit: 982
Liittynyt: 30. Huhti 2016 16:54

Re: Solvallan superviikonloppu 27.-29.5., psyykit + jälkipel

ViestiKirjoittaja XO101 » 28. Touko 2016 18:59

Harpers hanoveriin kokeillaan numero 11. Sauveur. Tämähän on ihan mahdoton voimapesä ja varmasti yksi parhaimpia hevosia kun matkana on 3100m tai yli. Ei mielestäni ollut viimeksi ihan parhaimmillaan vaikka toiseksi kovassa lähdössä tulikin. Oletan, että hevonen parantaa tähän ja on tiukasti voittotaistossa. Painoihin takamatkan kovat ja 20m edempää lähtevä 5. Usain Henna joka on parhaimmillaan ilman kenkiä. Ja tänään hevonen juoksee ilman kenkiä. Kertoo muuten jotain lähdön hurjasta tasosta, että Usain Henna ei noista asetelmista ole tuon enempää pelattu.
XO101
 
Viestit: 982
Liittynyt: 30. Huhti 2016 16:54

Re: Solvallan superviikonloppu 27.-29.5., psyykit + jälkipel

ViestiKirjoittaja XO101 » 28. Touko 2016 19:16

No pari napsui ihan kivasti. Sauveur oli hyvä kakkonen, mutta itselleni silti pienen pieni pettymys. Pidän tätä kuitenkin niin hyvänä hevosena, että oletin voittavan tuolla juoksunkululla. No, kaksarin suhteen sillä ei ollut merkitystä. Toto75 napsui 10 x 5 kiinni. Jotain hiluja kai sillä saa. Kuusi oikein olisi tällä rivillä maksanut hyvin. Toisen lähdön kasi oli kahteen heppaan mahdoton merkki ja toiseksi viimeisen 11. myös turhan vaikea. Vähän vaan jossitteluttaa sillä tuon toiseksi viimeisen toiseksi tullut kakkonen olisi lapulta löytynyt.
XO101
 
Viestit: 982
Liittynyt: 30. Huhti 2016 16:54

Re: Solvallan superviikonloppu 27.-29.5., psyykit + jälkipel

ViestiKirjoittaja XO101 » 28. Touko 2016 19:27

Ja nyt kun hieman alkanut kulkemaan niin ei luovuteta vielä. Vika lähtöön peliä kengittä juoksevaan numeroon 14. Evening Prayer. En tykkää normaalisti pelata näitä isoja numeroita autolähdöissä, mutta nyt teen poikkeuksen. Sen jälkeen ei kun kädet ristiin, iltarukousta lukemaan ja ylivauhtia toivomaan.

e. Kyllä. Jonkinlaista ylivauhtia pisteltiin ja takarivin hevoset juhlivat lopussa. Voittaja ohi, mutta isoin painopari kiinni. Hyvinhän tässä lopulta kävi. Sitten Vieremän pariin.
XO101
 
Viestit: 982
Liittynyt: 30. Huhti 2016 16:54

Re: Solvallan superviikonloppu 27.-29.5., psyykit + jälkipel

ViestiKirjoittaja spetsoslut » 28. Touko 2016 20:03

Tekemässäni kimpassa (ulosmyynti 4/12 osuutta, a 4,5 eur) tuloksena 3x6 oikein ja 33x5 oikein. Itselle 67 %:lla hitusen alle tonni kesärahaa.

Toki lunastukseen täytyy olla tyytyväinen, mutta kyllä Wasa Warriorin laukka pistää nyt harmittamaan.
54 euron riviin osui oikeastaan kaikki maukkaat ideat (Copimade ja Bravo Navarone kirkkaimpina). Paljonkohan olisi antanut 7 oikein Warriorilla?

T5 jätti jossiteltavaa, pelasin vain pienen 5 eur lapun Sir Ratzeputz piikkinä. Takethem ensimmäinen vara. Tuollakin 5 eur lisäyksellä olisi tullut toinen tonni.

Totossa pelasin pääasiassa troikkia ja hyvistä ideoista huolimatta T75 jäi päivän ainoaksi lunastukseksi eli totossa täyttä nollaa.

Urheilullisesti päivän kirkkainta antia oli Basic, joka kyllä vakuutti tyylillään. Myös Sweden Cupin voittaneen Dante Bokon suoritukset olivat toki hienoja. Pascia Les't:n kanssa maksoi kyllä erittäin hyvin, mutta jätin väliin.

Huomenna uusi kokeilu...
spetsoslut
 
Viestit: 38
Liittynyt: 06. Helmi 2016 13:45

Seuraava

Paluu Totopelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 27 vierailijaa

cron