Teivo 13.10.

Tällä alueella keskustellaan totopeleistä. Vihjeet, jossittelut ja muut vastaavat tänne.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Teivo 13.10.

ViestiKirjoittaja Harri H » 13. Loka 2009 01:46

Teivossakin on edessä paluu arkeen UET GP-ravien jälkeen. Iltaa värittävät Amatööriohjastajien SM-finaalit, näistä yksi on päätynyt myös V4-kohteeksi.

Juuri amatöörilähtö aloittaa V4-pelin. Julia Savoy tuossa on nimenä kovinta valuuttaa, mutta se ei oikein ole esittänyt parastaan enää. Varsavuodet antoivat viitteitä, että tästä voisi olla mainetekoihin, vaan hieman jäi lunastamattomaksi lupaukseksi. On toki kärsinyt erinäisistä ongelmistakin. Kuski Pasi K. Rytkönen ei häpeä yhtään näissä piireissä, asiallinen ajomies. Jos kaikki on tammalla mallillaan, ei voitto yllätä lainkaan. Mutta tuskin tuosta varmaksi asti on millekään kuitille, sen verran arvoituksellinen tapaus.

Helppoa ei ole toisessakaan kohteessa. Poimitaan nyt tästä ensi silmäyksellä nimenä That's My Girl, jolla on hyvä paikka. Tamma on hyvällä reissulla aina vaarallinen. Kuski vahvistuu viimekertaisesta voittostartista. Kolmannen kohteen Muscles Sue on vihdoin alkanut esittää niitä otteita, jollaisia tuonkaltaisen sukutaulun omaavalta on syytä odottaa. Paikka on hieman ulkona, mutta eiköhän Akseli Lahtisen ajokilla ihan saumansa ole tässä.

Rivin päättävä suomenhevoskoitos ei varsinaisesti tasollaan hurmaa. Sireenin Tähti on juossut kovia tammalähtöjä, ja on vakava voitontavoittelija. Ravilla hyvin lähellä, kunto on kohdillaan. Paalun Rillun Ero on myös kova sana, mutta kuski ei herätä suuria positiivisia tuntemuksia :) Jos ajolinjat onnistuvat, Rillun Ero riittää pitkälle.

Tällaisia mietteitä ensisilmäyksellä, huomenna tarkemmat tiirailut, vaikka tuskinpa tuota pelattua tulee mitään.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Teivo 13.10.

ViestiKirjoittaja nipa » 13. Loka 2009 08:45

Teivon veenelosen pitäisi tänä iltana tuottaa enemmän kuin pelin pitkään aikaan. Ainakin enemmän kuin edellispäivien Mikkeli ja Turku lupasivat ensivaikutelmillaan. Niissä kuitenkin jysähti ja nyt voi käydä niinkin, että Teivon pelin lopputulos antaa vähemmän kuin lupaa. Tarpeeksi kuitenkin niin, että pientä pitää yrittää.

V4-avauksen ensivaikutelmissa hyppivät käsiohjelman lehdiltä silmille ensimmäisinä Julia Savoy ja Lass Highland. Lähtö on kuitenkin SM-finaali amatööriohjastajille, joten vähän tarkempana pitää olla näiden oudompien kuskien seurassa. Menestystäkin on viime aikoina Markus Dahlströmillä, olisiko nyt monté-hevosen Wilma Filurin rattailla ja Simon Jar - eilen preparé?

Toisessa kohteessa odotellaan kai eniten Special Editionilta. Laukka heikensi sen edellistä sijoitusta ja That's My Girlillä on tolppa alla. Siinä taitaa olla ne tärkeimmät - ellei Brown Arrow saa takarivistä elokuvajuoksua. Onhan tuossa Irresistible Windkin - mutta todennäköisesti pussissa kaiken aikaa.

Kolmannessa koitoksessa starttaa ravien voittoprosentiltaan paras hevonen Muscles Sue. Siitä monet saattavat ajatella päivän varmaa, kun näkyy ne tolpat taulussakin. Mene tuosta sitten ja tiedä. Tammalähdössä on Forssin ykkösellä Stella Classicolla tolppa alla, pihalla ei Catwalk Linkään ja Rain Maylla Antti rattailla on pahat mielessä.

Pelin päättävässä suomenhevosten tasoituksessa tulevat takaa Viskurilla ja Tuulen Ilo. Holopaisen ajokki oli viimeksi pussissa, mutta on sillä voitontahdossakin toivomisen varaa, vaikka vuoden ainoa tolppa viimeistä edellisellä kerralla Jokimaalta tulikin. On Rillun Ero paalulla ja Mika Forssin kolmas "ykkönen" peräkkäin - Hurlumhei.

Noista jos rivin repisi - tai sitten ei.
nipa
 
Viestit: 2346
Liittynyt: 29. Elo 2009 19:46


Paluu Totopelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 23 vierailijaa

cron