Psyykit ja jälkipelit, viikko 12

Tällä alueella keskustellaan totopeleistä. Vihjeet, jossittelut ja muut vastaavat tänne.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Psyykit ja jälkipelit, viikko 12

ViestiKirjoittaja PJK » 21. Maalis 2016 09:47

Seinäjoelta lähdetään liikkeelle. Nelkusta ei löydy mitään, mutta troikkaan voisi tehdä pientä kokeilua. Peli on takinkääntöhenkinen. Perinteisesti Juha Nurminen on ollut ohipelilistan kärjessä. Tero E on nykyään sen listan ylivoimainen kärki, mutta en ole tainnut Juhallekaan tehdä pelejä sen viime vuosikymmenellä juosseen yhden hyvän lämppärin jälkeen, mikä oli aina pussissa. Toisaalta eilen yritettiin Toto64:n päätöksessä kaataa Adriana Chippiä, mutta tänään huudetaan Adrianalle eläkööniä, toivottavasti vielä kisan jälkeenkin.

Seinäjoen viime viikon kohusta täytyy todeta, että miksi piti pilata hyvä brändi? Etain Royal on ravialalla paljon tunnetumpi kuin Seinäjoki. Tällä tempulla yritetään ehkä korjata tuota "epäkohtaa", mutta voi tulla kalliiksi. Kun palkinto ei ole kansainvälisesti ihan riittävän kiinnostava, kannattaisi pitää nimi, jolla lisätään kisassa menestymisen prestiisiä. Tiedän toki omakohtaisesti, että Seinäjoki-ajossa on ollut enemmän yleisöä kuin Prix d'Etain Royalissa, mutta siitä on jo suunnilleen 40 vuotta. Nurmolaislähtöisyydestäni huolimatta (tai siitä johtuen :lol: ) en ole Reiman tuttavia.
PJK
 
Viestit: 3300
Liittynyt: 24. Kesä 2014 09:51

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 12

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 21. Maalis 2016 18:02

PJK kirjoitti:Seinäjoen viime viikon kohusta täytyy todeta, että miksi piti pilata hyvä brändi? Etain Royal on ravialalla paljon tunnetumpi kuin Seinäjoki. Tällä tempulla yritetään ehkä korjata tuota "epäkohtaa", mutta voi tulla kalliiksi. Kun palkinto ei ole kansainvälisesti ihan riittävän kiinnostava, kannattaisi pitää nimi, jolla lisätään kisassa menestymisen prestiisiä. Tiedän toki omakohtaisesti, että Seinäjoki-ajossa on ollut enemmän yleisöä kuin Prix d'Etain Royalissa, mutta siitä on jo suunnilleen 40 vuotta. Nurmolaislähtöisyydestäni huolimatta (tai siitä johtuen ) en ole Reiman tuttavia.

Samaa mieltä ja ihan kammottava nimi nyt tuo Seinäjoki Race :facepalm:

Huikea on tasaisuudessaan nelkun kolmoskohde, suosikkia pelattu peräti 15,71% :) Oja-Nisula tuloo jos raapaisee ajokiltaan kengät pois.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 12

ViestiKirjoittaja Masa V » 21. Maalis 2016 18:24

Samaa mieltä edellisten kanssa, että paljon parempi olisi ollut tuo Prix d'Etain Royal. Muutenkin raviradan nimeen tai kotikaupunkiin viittaavat nimet on usein enemmän tai vähemmän epäonnistuneita. Kymi GP on paljon parempi kuin vaikkapa Kouvola Ajo. Entäpä jos Villinmiehen tammikilpailusta tehtäisiin Lappeenranta Race? Tai St Michel voitaisiin muuttaa Mikkeli Raceksi...?

Ennen Ruikonperän viestiä olin jo kirjoittamassa, että Oja-Nisulan Sävel-Muisto voisi olla ihan ideavarma, on kenties lähdön kyvykkäin menijä. Voittanut paljon kovempia lähtöjä kuin tämä, syksyllä Teivossa voitti esim. kyvykkään Ilon Arin, vaikka lähti 20 metriä tätä taaempaa. Tauolta paluussaan Sävel-Muisto oli tasapaksu täysin epäsopivassa sarjassa, mutta noteerasi kuitenkin mukavan tuloksen 28,3. Eiköhän paranna tähän reilusti? Prossat nousussa, mutta ovat vieläkin vasta 6% pinnassa.

Avauskohteeseen maistuu niinikään 6% hepo, Janne Länsimäen Eskel. Ruuna on vielä voitoton, mutta kamppaili viimeksi kuolemasta erittäin vahvasti. Uran avausvoitto voi tulla pian. Toinen liian unohdettu on paalulta lähtevä 7% Menoks, joka niinikään vaikuttaa nousukuntoiselta.

Koska matka on maili, Sahara Rouge täytyy varmistaa Goldshoe Rolaylla. Ja varmistetaan viikon pankki, Ala-Rantalan Sort Of Sorrow myös, ainakin Jasulitolla ja Blind Makerilla.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 12

ViestiKirjoittaja nipa » 21. Maalis 2016 19:14

Jaa-jaa. Huomaan päässeeni eroon nelkun aamupsyykkauksista. Yli 30 vuotta niitä tuli harrastettuakin aluksi peli- ja sitten vihjemielessä. Rikastumatta jäi. Vanha Lakukin sanoi Erottajalta, että ken on yli 10 v uotta kombinaatiopelejä pelaillut ja sanoo olevansa voitolla, valehtelee varmasti.

Seinäjokeen tuli muutama euro heitettyä täällä vihjailtu Sävel-Muisto varmana, mutta nuo suuret suosikit varmistaen. Kaatuihan se Blackenedkin lauantaina, mutta siinä sivussa nuo omatkin suosikit.
nipa
 
Viestit: 2346
Liittynyt: 29. Elo 2009 19:46

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 12

ViestiKirjoittaja nipa » 21. Maalis 2016 21:27

Jaa-jaa. Helppohan tämän illan nelkku olisi ollut ellei Sävel-Muiston idealamppu olisi samminut liikoihin laukkoihin. :angry:
nipa
 
Viestit: 2346
Liittynyt: 29. Elo 2009 19:46

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 12

ViestiKirjoittaja PJK » 21. Maalis 2016 22:05

PJK kirjoitti:Seinäjoelta lähdetään liikkeelle. Nelkusta ei löydy mitään, mutta troikkaan voisi tehdä pientä kokeilua. Peli on takinkääntöhenkinen. Perinteisesti Juha Nurminen on ollut ohipelilistan kärjessä. Tero E on nykyään sen listan ylivoimainen kärki, mutta en ole tainnut Juhallekaan tehdä pelejä sen viime vuosikymmenellä juosseen yhden hyvän lämppärin jälkeen, mikä oli aina pussissa. Toisaalta eilen yritettiin Toto64:n päätöksessä kaataa Adriana Chippiä, mutta tänään huudetaan Adrianalle eläkööniä, toivottavasti vielä kisan jälkeenkin.


Tuskin olisi tullut kolmosta korkeammalle, mutta oli taas tyypillinen Juha Nurmis -ajo. Neljän hevosen lähdössä piti lähteä sisälle seikkailemaan. Länsimäki ajoi vähän huolimattomasti puolta rataa, ja laukallehan tuo siitä meni. Nurmista taisi vähän harmittaa, kun laukkuutti pitkät matkat ja antoi palautetta.
PJK
 
Viestit: 3300
Liittynyt: 24. Kesä 2014 09:51

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 12

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 21. Maalis 2016 22:30

PJK kirjoitti:Tuskin olisi tullut kolmosta korkeammalle, mutta oli taas tyypillinen Juha Nurmis -ajo. Neljän hevosen lähdössä piti lähteä sisälle seikkailemaan. Länsimäki ajoi vähän huolimattomasti puolta rataa, ja laukallehan tuo siitä meni. Nurmista taisi vähän harmittaa, kun laukkuutti pitkät matkat ja antoi palautetta.

Mitä jumalaut, Jonny-boy ei saanut tuosta viikatteesta yhtään mitään :D :facepalm:

Olipahan Stormysky omassaan umpisurkea. Ei nyt oikein Katilla kulje normaaliin tapaan. Yritin kovasti kannustaa Seinäjoen valmentajaliigavoittajan vuosimallia 2013 hevosta loppusuoralla, mutta niin vain Buck Boko työnsi ohi.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 12

ViestiKirjoittaja Masa V » 21. Maalis 2016 23:59

nipa kirjoitti:Jaa-jaa. Helppohan tämän illan nelkku olisi ollut ellei Sävel-Muiston idealamppu olisi samminut liikoihin laukkoihin. :angry:


Jep. Varmaan 500 euroa olisi rivi maksanut Sävel-Muiston voittaessa... :evil:
Oikeastaan yhtään vaikeaa rastia ei ollut, mutta kun molemmat suursuosikit petti, niin kakkossuosikit nosti arvoa kummasti.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 12

ViestiKirjoittaja Krauta » 22. Maalis 2016 00:31

Noudattelin tuota, Masa V :thumb_up: ajatusta lähes.
1 7 9 / 7 8 9 / 11 15 / 2 5 , vähäsen hävisi Puharin Armas kaippa olisi 400-500 väliin mennyt.
Kakkosen seiska täysin hatusta vetästy jäikin viimeiseksi, muuta pankin poksauttaja. :facepalm:
Säkäri
Avatar
Krauta
 
Viestit: 758
Liittynyt: 07. Helmi 2016 15:18
Paikkakunta: Lappee

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 12

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 22. Maalis 2016 18:25

Teivossa on taas hyvin teivomaiset kisat, ei saa pelimielessä kiinni. Se mikä eniten voisi kiinnostaa on Eicku. Täydellinen lähtöpaikka, vastus ei pelota ja nyt on taas kunnon kuski rattailla. Toisesta-kolmannesta sisältä spurttaa loppusuoralla muista heittämällä ohi. Vitskan päätöksessä Vanity Coger on yllättävän selvä suosikki, ei todellakaan sanottua, että pääsee Lehtosen ohi kiihdytyksessä ja vaikka pääsisikin keulaan niin Ellinoora huolehtinee tasaisen tappavasta matkavauhdista. Stoneisle Looker/Oiva on yllättävän vähän pelattu, viime kerran esitys ei jättänyt toivomisen varaa. Neloskohde on ihan 76-tasoa ja erityisen jännä nähdä Zeus Kemp Moilulla :thumbup1:
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 12

ViestiKirjoittaja Neliveto » 22. Maalis 2016 19:08

Teivon vitosen päätöskohteessa kiinnostaa kaksarihevosena Seinäjoen tauoltapaluussaan hyvin seuraillut Millcape's Devil. Viime kaudella ruuna tehtaili parhaimmillaan oikein näppäriä kirejä.
Neliveto
 
Viestit: 2845
Liittynyt: 06. Syys 2009 19:08

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 12

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 22. Maalis 2016 19:23

Taisto Nurmio ei kyllä ikinä tuo keskenkuntoisena radoille, ei ihan eka kerta kun hevosensa voittaa uransa ekan kilpailun suoran mitalla :thumb_up:

Eicku ei olekaan ainoa ykkösnumerolla juokseva Koivusen ajokki, joka kiinnostaa pelimielessä. Heti seuraavassa lähdössä Photomani ja etukengät pois.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 12

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 22. Maalis 2016 21:17

Ruikonperä kirjoitti:Se mikä eniten voisi kiinnostaa on Eicku. Täydellinen lähtöpaikka, vastus ei pelota ja nyt on taas kunnon kuski rattailla. Toisesta-kolmannesta sisältä spurttaa loppusuoralla muista heittämällä ohi.

Meinasi jo vähän jännittää loppusuoralla, kun Eickua normaalisti ajava kuski ei ollut kaksarissa. Onneksi ei ihan ehtinyt. Meni vaihteeksi Eickulta taas ihan vihkoon Pallosalaman sipatessa eteen. Katastrofistartti koko valjakolle, oli hurjan näköinen tilanne eka kurvissa, kun Oiva täräytti Pireuksen jaloille :evil:
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 12

ViestiKirjoittaja PJK » 23. Maalis 2016 00:30

Ensimmäinen yritys huomiselle. Ekan suursuosikin ohelle toiseksi varmaksi huonosta lähtöpaikasta huolimatta Piispalan Santeri. Nuo yhdistämällä saa ihan kivan hajotusyrityksen jollain kympinkin panostasolla. Eihän nämä aina palaa tasolleen, mutta jos sen jo nyt tekisi, niin pärjäisihan se tässä.
PJK
 
Viestit: 3300
Liittynyt: 24. Kesä 2014 09:51

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 12

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 23. Maalis 2016 16:09

Olipa jäätävän hieno ajosuoritus Tero Lahtiselta (c) Killerin lounaiden eka lähdössä :clap:

Vermoon ei oikein keksi mitään sanottavaa. Hurjalta tuntuu aluksi Ville Herttua radalta 12 yli 70 pinnaa, mutta kyllä sekin tuntuu tarkemman psyykkauksen jälkeen oikealta lukemalta. Costello on kyllä niin hieno ollut nyt tauon jälkeisiin startteihin ja vastus on melko mitäänsanomaton. Seiskalähdössä Bwt Lovestory on aivan liian unohdettu, viimeksi tosi hyvä esitys, mutta lieneeköhän tänäänkin kengät pois?
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 12

ViestiKirjoittaja Masa V » 23. Maalis 2016 19:48

Vermoon pohdintaa:

T65-1
Ihmettelen eniten Rocking Loven alhaisia prosentteja, kuten myös sitä, että kaksarissa Fire Spruce on selkeä pohja suursuosikki Rapido Streamlinen kanssa. Kyllä kai Rocking Love on pykälää kovempi kuin Fire Spruce. Voisi olla idea kaksariin. HU:n mukaan Rocking Love menee ensi kertaa jenkeillä ja kaikki kengät pois. Solvallan laukka menee kommenttien mukaan poikkeuksellisen huonokuntoisen radan piikkiin. Mutta kaksi rastia riittää, Rocking Love - Rapido Streamline ja voisi olla oikein maistuva kaksari, kun nyt kerroin huikeasti 4,0.

T65-2
Callela Fancyman ja Gathania erottuvat tasaisesta porukasta. OUdon paljon on pelattu Back The Deviliä, kun tuosta voi olla vaan kuolemanpaikkaa tarjolla. Ida Glitter on yllättävän vähän pelattu, kun taulu vähän hämää.

T65-3
Ei kai Costello häviä millään.

T65-4
Hankala pelilähtö, kun selkeästi suosikkien tähtäin on tätä starttia pidemmällä ja tässä haetaan vauhtia isompiin koitoksiin. Mas Archie on ainakin tosi lahjakas, jotenkin en usko tuohon Rekilän kanadalaiseen niin paljon täydellä matkalla ja tauolta. Jos Mas Archie ei voita, niin oikeastaan kaikki voivat voittaa.

T65-5
Kova avaus on mahdollinen, kun mm. Carlos La Renta avaa kasilta salamana ja moni muu siinä välissäkin saattaa lähteä kovaa. Silloin voisi aueta yllätyssaumat BWT Lovestorylle ja etenkin Purgatoriolle.

T65-6
Jotenkin Velvet Girl pitäisi olla keulasta aika saletti voittaja, mutta eri asia vaan on pääseekö keulaan. Jos mennään miljoonaa ja Risto jäisi johtavan rinnalle, niin Star Martini voi ulkopareista korkata lähdön.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 12

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 23. Maalis 2016 20:29

Seppo Markkulalta voisi kysyä miten meni omasta mielestä? Pomminvarma kakkonen hukkui, kun keskittyi vain narujen vetämisiin ja Astaire American valui samaan aikaan toiselle. Pahaa tekee 2-3 paria pelanneiden puolesta :? Saa nähdä antaako tuomaristo vielä ajokieltoakin...

Ei kyllä nyt ole onnetkaan Mari Kolkkisen puolella, tänä vuonna 48 starttia treenattavillaan eikä vielä ainuttakaan kaksarisijaa...
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 12

ViestiKirjoittaja Masa V » 23. Maalis 2016 20:39

Miten helkkarissa Callella Fancymanin voittajakerroin oli 2,87, vaikka Koivunen ei kommentissa uskonut yhtään sen mahdollisuuksiin??? Sitten Ida Glitter 8,25 :shock:
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 12

ViestiKirjoittaja Neliveto » 23. Maalis 2016 20:44

Masa V kirjoitti:Miten helkkarissa Callella Fancymanin voittajakerroin oli 2,87, vaikka Koivunen ei kommentissa uskonut yhtään sen mahdollisuuksiin??? Sitten Ida Glitter 8,25 :shock:


Varmaan näin alkukeväästä kengättömyyksiin tartutaan liikaakin peleissä. Aiemminhan Callela Fancyman on hyötynyt paljonkin kenkien riisumisesta, mutta tänään meno oli kyllä väkinäisen näköistä.
Neliveto
 
Viestit: 2845
Liittynyt: 06. Syys 2009 19:08

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 12

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 23. Maalis 2016 20:51

Neliveto kirjoitti:
Masa V kirjoitti:Miten helkkarissa Callella Fancymanin voittajakerroin oli 2,87, vaikka Koivunen ei kommentissa uskonut yhtään sen mahdollisuuksiin??? Sitten Ida Glitter 8,25 :shock:


Varmaan näin alkukeväästä kengättömyyksiin tartutaan liikaakin peleissä. Aiemminhan Callela Fancyman on hyötynyt paljonkin kenkien riisumisesta, mutta tänään meno oli kyllä väkinäisen näköistä.

Oliko muuten Fancymanilta tänään ekaa kertaa _kaikki_ popot pois? Harvinaista Koivusen tallissa...

Rata on tänään vissiin kova eli ilman kenkiä ei sittenkään ole välttämättä ole optimibalanssi, ainakaan joka hevoselle. Voi olla kaviot hellänä...
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Seuraava

Paluu Totopelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 27 vierailijaa

cron