V4-latvasta tyveen

Tällä alueella keskustellaan totopeleistä. Vihjeet, jossittelut ja muut vastaavat tänne.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

V4-latvasta tyveen

ViestiKirjoittaja nipa » 08. Loka 2009 10:53

Perä edellä edetään tänään illan veeneloseen Jokimaalla. Päivän kysymys kuuluu, malttaisiko Teivaisen Antti tänään hankkia tänään V4-päätöksessä Greenheartille selkäjuoksun ja selkävoiton loppusuoran taistoissa. Ellei näin käy, ei Antille kunnian kukko laula. Voiton syrjään on siinä tapauksessa listalla useampikin ehdokas.

Kolmannen koitoksen probleemi puolestaan on, riittääkö Anna Smilen puhti loppuun saakka lyhyessä ryhmässä. Lähtöpaikka on hyvä, putta paukkuja pitää löytyä loppuun saakka, jos aikoo ohjastajaveljesten Mikan ja Antin ajokit Proudest Jaken ja Trattorian voittaa eikä Mr Momentkaan edellisen perusteella aivan pihalla ole.

Toisen kohteen ongelmahevonen on monille uskollisille menneissä starteissaan May Cloud, jolla on enemmän panostettu kuin lunastettu. Sen kai tulen ohittamaan peliä rakentaessani vähin äänin, kun etsin ohitusta myös kansan prosenttikasalle Fab Dittolle. Ehkei siitä kuitenkaan kokonaan ohi pääse.

Pelin tasaisessa avauksessa ei oikein laaksoa eikä kukkulaa löydy. Ongelma siinä onkin lähdön tasaisuus. Puhuisin pötyä, jos en edes vähän ajattelisi viisiprosenttista Ötyä, mutta hieman laimeasti kuitenkin. Pienillä prosenteilla juoksevat joskus pelilläkin olleet R.R. Panu ja Kaskumma. Olisiko Jasmin-Winissä ratkaisu avauksen ongelmiin.

Neuvoa hain muuten äsken epäpelipisteen pikaisesta nelkusta. Se neuvoi numeroin:

1 - 3,6,8,9 - 3,7,9 - 2

Olisiko tuossakaan taikaa?
nipa
 
Viestit: 2346
Liittynyt: 29. Elo 2009 19:46

Re: V4-latvasta tyveen

ViestiKirjoittaja nipa » 08. Loka 2009 15:11

Hiljaiselta vaikuttaa kylätie tänään vähän kaikkien ravisivustojen pelit-osioissa ja niiden V4-peleissä. Olisiko syynä se suuren urheilujuhlan tuntu, jonka tänään V4-nettimestaruuskisa aiheuttaa vai säästetäänkö euroja repäistä vähän tuntuvammin Killerin lauantaisiin V4-karkeloissa, joissa vasta se ilo alkaa - oman kullan kanssa tai ilman. No, ei kai sentään.

Vähän vanhan kansan viihteelle meni omakin rivi, josta en enää kummemmin turise.

Jokimaa 08.10
V4 1,2,6(7,11)/9(3,6)/3,7,9,10(6,2)/2,3(6,11)
Peli on hyväksytty Toto-järjestelmässä.
nipa
 
Viestit: 2346
Liittynyt: 29. Elo 2009 19:46


Paluu Totopelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 19 vierailijaa

cron