Tallikahvion Hyvä Joulumieli -haaste

Tällä alueella keskustellaan totopeleistä. Vihjeet, jossittelut ja muut vastaavat tänne.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Tallikahvion Hyvä Joulumieli -haaste

ViestiKirjoittaja Harri H » 13. Joulu 2015 20:11

Haastan kaikki Tallikahviolaiset mukaan hyväntekeväisyyteen näin joulun alla. Lauantaina ravataan Oulun Äimärautiolla Toto76-ravit ja haaste kuuluu näin: Pelaa Oulun raveihin totoa haluamallasi summalla, on se sitten euro tai sata euroa. Ilmoita tähän haasteeseen kuuluvat pelisi tässä ketjussa ennen kutakin lähtöä, niin pääsemme seuraamaan hyväntekeväisyyspotin kertymistä (tai kertymättä jäämistä). Lahjoita jokaisesta lauantain lunastuksesta 50% (tai halutessasi vaikka enemmänkin) hyväntekeväisyyteen.

Kohteeksi olen valinnut Punaisen Ristin Hyvä Joulumieli -keräyksen. Keräykseen lahjoitetuilla rahoilla hankitaan 70 euron arvoisia lahjakortteja, joilla vähävaraiset tai vaikeassa elämäntilanteessa olevat lapsiperheet voivat hankkia ruokatarvikkeita joulun alla.

Lahjoituksen voi tehdä ravien jälkeen tilille FI17 1596 3000 2020 20. Saajan nimi: Hyvä Joulumieli -keräys. Kirjoita viestikenttään "HJM". Tietenkään kukaan ei pysty mitenkään seuraamaan, että foorumilaiset tekevät lupaamansa talletukset, mutta se on sitten täysin omantunnon kysymys, miten toimii :) Uskon kuitenkin, että täällä kaikki pitävät sanansa, jos mukaan haasteeseen lähtevät :thumb_up:

Lue lisää keräyksestä: https://www.punainenristi.fi/hyva-joulumieli

Toivon, että mahdollisimman moni lähtee tähän mukaan. Realismia on toki se, että lunastuksia ei välttämättä tule, mutta jos edes osa porukasta pääsee lunastusten makuun, niin ehkä tästä jonkinlainen summa kertyy. Ja ainakin ajatustasolla hyvää joulumieltä, jos ei mitään muuta 8-)
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Tallikahvion Hyvä Joulumieli -haaste

ViestiKirjoittaja vivahd EERO » 13. Joulu 2015 20:46

Haaste otettu vastaan. :thumb_up:

Tuskin olen tuolloin maisemissa ja tuskin tuurinikaan voi sinne asti jatkua, joten lahjoitan 70€ suoraan tuonne ja näin varmistan myös yhden perheen lasten jouluilon,
vivahd EERO
 
Viestit: 2513
Liittynyt: 02. Tammi 2012 10:15

Re: Tallikahvion Hyvä Joulumieli -haaste

ViestiKirjoittaja Harri H » 18. Joulu 2015 13:26

Eerolle :thumb_up: Itse vielä pohdin, laitanko huomiselle 20-30 euron petsit sisään, mistä provikat hyväntekeväisyyteen vai iskenkö kyseisen summan suoraan joulukeräykseen. En huomenna ehdi seuraamaan raveja, kun Oulussa on mielenkiintoisempaa ohjelmaa tarjolla. Hyväntekeväisyysmatsi Team Viuhkola vs Team Niinimaa, Pietarinkadun Oilers mukana menossa ja rostereissa Jari Kurria, Saku Koivua, Esa Tikkasta ja kumppaneita :clap:

Mutta jos laitan pelit sisään, niin heitän ne tähän huomenna ennen ravien alkua.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Tallikahvion Hyvä Joulumieli -haaste

ViestiKirjoittaja PJK » 18. Joulu 2015 17:10

Täräytän huomenna myyntiin hajotukset kummankin maan seiska-peleihin, ja niistä sitten yhdet osuudet tähän keräykseen. Voi jäädä nollaksikin tämä kontribuutio, mutta yritetään.
PJK
 
Viestit: 3300
Liittynyt: 24. Kesä 2014 09:51

Re: Tallikahvion Hyvä Joulumieli -haaste

ViestiKirjoittaja PJK » 18. Joulu 2015 19:53

Ohessa Äimäraution peli 9,45 per 10%. Tähän keräykseen 10% osuuden tuotto. Myynnissäkin on 6kpl osuuksia.

http://kutsuporukat.toto.fi/kutsuporuka ... 1184665059

Niin, sorry en lahjoita 50% vaan 25% omasta osuudestani. Pelikunnianhimo estää suuremman osuuden lahjoituksen.
PJK
 
Viestit: 3300
Liittynyt: 24. Kesä 2014 09:51

Re: Tallikahvion Hyvä Joulumieli -haaste

ViestiKirjoittaja Harri H » 18. Joulu 2015 23:38

Ei se niin tarkkaa ole, kuitenkin ihan täysin vapaamuotoinen haaste, vaikka nyt jotain suuntaa avauksessa annoinkin :thumb_up:
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Tallikahvion Hyvä Joulumieli -haaste

ViestiKirjoittaja Antti K » 19. Joulu 2015 12:41

Yksi osuus eli 1/16 kimpasta keräykseen.
1,3,5,7,11-13(8,9) / 9(10,7) / 1,3(5,10) / 1-12(6,2) / 1,13(14,6) / 2(3,4) / 1,5,6,9-11(4,2)

http://kutsuporukat.toto.fi/kutsuporuka ... 1185034512
Viimeksi muokannut Antti K päivämäärä 19. Joulu 2015 13:08, muokattu yhteensä 1 kerran
Antti K
 
Viestit: 1618
Liittynyt: 16. Elo 2009 21:12

Re: Tallikahvion Hyvä Joulumieli -haaste

ViestiKirjoittaja Harri H » 19. Joulu 2015 13:00

1/20 osuus kokonaisuudessaan tällaisesta lapusta mukaan hyväntekeväisyyteen, muita pelejä en taida tälle päivää ehtiä laatimaan.

Toto76-1 1 ,3 ,7 ,11 ,13 ( 8,5 )
Toto76-2 9 ,10 ( 7,1 )
Toto76-3 3 ( 10,11 )
Toto76-4 1 ,2 ,3 ,4 ,5 ,6 ,7 ,8 ,9 ,10 ,11 ,12 ( 3,6 )
Toto76-5 13 ( 14,1 )
Toto76-6 1 ,2 ,3 ,4 ,5 ,6 ,7 ,8 ,10 ,11 ,12 ( 4,2 )
Toto76-7 9 ( 1,11 )
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Tallikahvion Hyvä Joulumieli -haaste

ViestiKirjoittaja PJK » 19. Joulu 2015 14:55

1/10 keräykseen Ruotsiin tehdystä hajotuksesta. 6,72 per 10%, joista 7kpl myynnissä. Keltaisella toisen kiinteä 7,9 ja kaksi Veijon muuta ja kaksi suomalaista. Keltaisten sääntö 2-3, eli noista suomalaisista vähän pelatuista pitäisi tulla 1-2.
PJK
 
Viestit: 3300
Liittynyt: 24. Kesä 2014 09:51

Re: Tallikahvion Hyvä Joulumieli -haaste

ViestiKirjoittaja Chocolate » 19. Joulu 2015 15:16

Oulu
L2: 6 Cabrioletin kautta 3€ kaksariin 3 ja 8

L8: 14 QAA sijaa 25€

T4 1€ panoksella 14/4/2,11,12/1

L10: 2 Bory voittajaa 5€

L11: 1 Polara - 2 Akaasia kaksari 10€
Chocolate
 
Viestit: 2045
Liittynyt: 01. Syys 2009 17:38

Re: Tallikahvion Hyvä Joulumieli -haaste

ViestiKirjoittaja Antti K » 19. Joulu 2015 18:54

Hyvä Chocolate, hieno lunastus! :tuuletus:

Minulla jäi lunastus pieneksi, mutta 8,91€ lähti sentään keräykseen.
Viimeksi muokannut Antti K päivämäärä 20. Joulu 2015 23:32, muokattu yhteensä 1 kerran
Antti K
 
Viestit: 1618
Liittynyt: 16. Elo 2009 21:12

Re: Tallikahvion Hyvä Joulumieli -haaste

ViestiKirjoittaja Harri H » 19. Joulu 2015 23:00

Oli kyllä komea lunastus :thumb_up: Oma kuitti jäi viiteen oikeaan merkkiin, joten sillä ei päässyt lunastuksen makuun tällä(kään) kertaa... No, hyväntekeväisyyttä tuli sentään harrastettua tuolla Raksilan areenalla, kun viiden hengen voimin oltiin paikalla. Mukavan potin sai Pietarinkadun Oilers ja kumppanit OYS:n lasten ja nuorten syöpäosastolle, 55 000 euroa. On kyllä hienoja tapahtumia nämä, ei jääkiekon kanssa ihan hirveästi tekemistä, mutta show-meininkinä vailla vertaa :)

http://www.kaleva.fi/uutiset/galleriat/ ... eita/9401/
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Tallikahvion Hyvä Joulumieli -haaste

ViestiKirjoittaja Chocolate » 20. Joulu 2015 23:03

Kiitos. :tuuletus: sattuipa sopivaan paikkaan paras pelipäivä moneen kuukauteen!
211€ oli lunastukset, joten eikös tuosta joulumieltä lähde 105,50€, hoitelen ne huomenna Punaiselle Ristille.
Chocolate
 
Viestit: 2045
Liittynyt: 01. Syys 2009 17:38

Re: Tallikahvion Hyvä Joulumieli -haaste

ViestiKirjoittaja Harri H » 21. Joulu 2015 00:59

Chocolate kirjoitti:Kiitos. :tuuletus: sattuipa sopivaan paikkaan paras pelipäivä moneen kuukauteen!
211€ oli lunastukset, joten eikös tuosta joulumieltä lähde 105,50€, hoitelen ne huomenna Punaiselle Ristille.


:clap: Ihan hukkaan ei siis mennyt tämä haaste, vaikka omat pelit olikin taas normaalilla tasolla 8-)
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42


Paluu Totopelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 25 vierailijaa

cron