Psyykit ja jälkipelit, viikko 50

Tällä alueella keskustellaan totopeleistä. Vihjeet, jossittelut ja muut vastaavat tänne.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 50

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 09. Joulu 2015 17:22

vivahd EERO kirjoitti:7 lähtö onkin sitten oma lukunsa, lähdön rahat troikkabonuksineen meni tuomariston toimesta uusjakoon eikä itseäkään isommin hymyilyttänyt Tapsa varmana kaikissa lapuissa. Täytyy tunnustaa, että sääntöjä en tarkkaan tunne enkä edes nytkään tutkinut, mutta eihän tämä näinkään voi jatkuvasti mennä ja näitä on sattunut Kontraatin jälkeen jo muitakin. E-P on saanut taas paskaa niskaansa ja ainakin nyt mielestäni syyttä, tuomaristo voisi sensijaan mennä peilin eteen, ellei säännöissä yksiselitteisesti sanota miten toimitaan. Jos säännöt käskevät noin toimimaan, niin sitten on säännöissä korjattavaa ja pikaisesti.

Jep, EP:ta ihan turha syytellä yhtään mistään vaan tuomareita. Hieman huvitti IS-ravien uutinen mystisestä diesel-miehestä :mrgreen: http://www.iltasanomat.fi/ravit/art-1289092185201.html

Vermoon ei keksi hirveästi turinoitavaa:

L2/ niin harvoin pääsee sanomaan Esa Ylilammin olevan saleteissa, että pakko päästä tekemään niin. Ihmettelen jos Stampede Alley jää ulos kaksarista laukattomalla juoksulla, varsinkin Porin esitys oli aivan hurja.

L4/ jännä nähdä ajetaanko Vinkan Hovilla keulasta, koska kuulemma "ei ole hevosta jolle keulat luovutetaan" :o No, jos jossain niin tässä lähdössä keulataktiikka kannattaisi koittaa niin saadaan informaatiota miten se siitä suorittaa. Se on sitten toinen asia pääseekö se Pulun Pilken ulkopuolelta keulaan. PP osaa lähteä myös kovaa ja yv-paras keulasta. Hurjat on kyllä vierekkäin starttaavat veljekset, tämän illan jälkeen niillä on yhteensä tältä vuodelta melkein sata starttia! Sitähän ainakin ennen oli käsitys ettei a) hoviarilaiset kestä starttailua b) eivät mene vanhempana mihinkään... Toivottavasti Aki-Vei tekisi nyt hyväksytyn juoksun niin ei joutuisi kokeeseen.

L8/ Jaqueline Mon Ami pääsee lähtemään Amazing Soulin sisäpuolelta, joten uskon JMA:n vetävän lähdöstä maaliin tässä pirkanmaan hegemoniataistossa.

L9/ mites Get Going Goldie on nyt noin unohdettu. Viime startin saa unohtaa kokonaan, siinä H. Torvinen pussitti GGG:n mestarillisen hienosti. Kakkossijoihin päättyneissä starteissa olleet tosi kovat hevoset vastassa eikä sellaisia taida olla tänään vastassa. Ainakin oma suosikkini GGG on.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 50

ViestiKirjoittaja vivahd EERO » 09. Joulu 2015 17:37

Kai sitä Vemoonkin on jotain koitettava, kun pelit jatkuvasti osuu jollain lailla. :facepalm:

T65-I 6 RAMBLE ON on ehkä peliosuuksiensa (66%) arvoinen, mutta silloin meikäläinen lähtee pyydystään vähän isompaa. :o 8 CHAMION LUXX tuli jo, mutta kerroin oli myös tipahtanut, kaippa sekin vielä pääsee mukaan. Suuremmitta höpinöittä rankingin (4-1-8-9-5) mukaan lapulle pääsee ne mihinkä rahat riittää.

T65-II Suvelan Tähtikin voitti jo ja tänään on SEKOTTAJAN (11%) vuoro, siis varmaksi asti radalta 1, vaikka se ei erityinen plussa olekkaan. Lieneekö hevoset piristyneet, kun Kallion Mikan kotimaisemissa oli hetken aikaa jopa puolisen metriä lunta. :?: :crazy:
Pulun Pilke palaa baanalle, mutta vaan seurattavaksi ja Måxin Diporex on ainakin mahdollinen, Vinkan Hovi puolestaan on lukenut lehtiä ja on pyörityksestä vielä sekaisin. :o

T65-III Osa paljon pelatuistakin lähtee luiskaan ja kaikilla lapuilla on kolme hevosta, joiden kanssa joko tiputaan tai pysytään hengissä, 4 PORGATORIO, 10 SHADOW OF BRISBANE ja 11 DUQUESA. :roll:

T65-IV "Hyvillä mielin" tähän ei löytynyt kuin kaksi tappoa 8 ja 10 :think: 2 KENTUCKY LOVE on ykkössuosikkini ja 9 STAR MARTINI saanee namureissun, mutta 3 WESTCOAST SPIDER (1,3%) on pitkästä tauosta huolimatta aikaisin lapulla ja ainakin kaksareita sen kautta. WS kilpaili keväällä kovissa lähdöissä kohtuu menestyksellä ja on saanut ainakin liikettä ja minähän pyrin olemaan liikkeellä jo silloin kun ne vielä maksavat hyvin. :crazy: :facepalm:

T65-V 1WARDRUM (84%) ei vaan saa vieläkään töydellistä luottoa ja ainakin 9 VEX ANT EXPERT (3,5%) laitetaan pottia nostamaan.

T65-VI on suhteellisen tasaisesti pelattu, 3 DEMI DE VELUWE (22%), 5 JAQUELINE MON AMI (24%) ja 6 AMAZING SOUL (33%) eikä niistä oikein uskalla ketään poiskaan jättää, jos tiputetaan, niin AS/JK ensimmäisenä. 1 LUCKY ANGEL FACE ei tiedä kuinka paljon muilla on enemmän tienattua rahaa ja toivottavasti sitä ei kukaan hänelle ennen starttia kerrokkaan, startin jälkeen ero voikin olla voittosummissa jo hieman kaventunut ja sehän sopisi mulle enemmän kuin hyvin. :crazy: :thumb_up: :kippis:

Illan viimeiseen lähtöön tarkkaillaan 7 MELILLAN kertoimia ja panostukset sen mukaan. :cowboy:
vivahd EERO
 
Viestit: 2513
Liittynyt: 02. Tammi 2012 10:15

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 50

ViestiKirjoittaja vivahd EERO » 09. Joulu 2015 17:53

Onhan noilla (L4) startteja juostuna ja kun VIHTE (119st) jäi pois kokeneempien jaloista, niin keskimäärin osallistujilla on 184st kullakin, SEKOTTAJA tietenkin ihan omilla luvuillaan (305st), SEKOTTAJA on kaiken lisäksi ainoa TAMMA, muut ovat RUUNIA, eivätkä mitään kyntöruunia olekkaan. :crazy: :thumb_up:
vivahd EERO
 
Viestit: 2513
Liittynyt: 02. Tammi 2012 10:15

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 50

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 09. Joulu 2015 19:36

vivahd EERO kirjoitti:Onhan noilla (L4) startteja juostuna ja kun VIHTE (119st) jäi pois kokeneempien jaloista, niin keskimäärin osallistujilla on 184st kullakin, SEKOTTAJA tietenkin ihan omilla luvuillaan (305st), SEKOTTAJA on kaiken lisäksi ainoa TAMMA, muut ovat RUUNIA, eivätkä mitään kyntöruunia olekkaan. :crazy: :thumb_up:

Kokemattomimman (onko tarpeeksi ÄMMIÄ) lisäksi pois jäi myöhäisenä myös nuorin (Diporex). Keskiarvo nousi näin 190 starttiin ja keski-ikä lähemmäs 13v :thumbup1: Vinkan Hovi on hauskasti lähdön vanhin (14v), mutta sillä on vähiten startteja, VAIN 145 8-)
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 50

ViestiKirjoittaja vivahd EERO » 09. Joulu 2015 20:23

Meni vähän väärään ketjuun, mutta ihmetellään nyt täälläkin, että mistä ihmeen yllätyksestä ne maikkarilla oikein höpisee :?: :o :thumb_up: :kippis:
vivahd EERO
 
Viestit: 2513
Liittynyt: 02. Tammi 2012 10:15

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 50

ViestiKirjoittaja vivahd EERO » 09. Joulu 2015 20:40

Nyt ollaamkin sitten ihan hiljaa eikä paljon enää pullistella. :wtf: :facepalm: :o

Kyllä se Sekottajakin vielä kohta tulee. :mrgreen: :think: :kippis:
vivahd EERO
 
Viestit: 2513
Liittynyt: 02. Tammi 2012 10:15

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 50

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 09. Joulu 2015 20:49

Aki-Vein starttihistoriaa katsellessa pisti silmään miksiköhän sille on merkitty SE-tulos 28.10.2008 :confused:

Onko muuten muilla tallikahvio jotenkin normaalia hitaampi?
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 50

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 09. Joulu 2015 21:35

Huikee taidonnäyte vaihteeksi Moilaselta. Lennosta Wardrum raville, keulaan ja kukkien hakuun :clap:
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 50

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 09. Joulu 2015 21:56

Oudot tuomaripäätökset jatkuvat tänäänkin. Uurestas/Toivo Niemi hylättiin L2 sijalta kaksi. Mitenköhän tuosta saa ikipäivänä hylkäyksen? :angry: https://www.youtube.com/watch?v=CsjlzMX ... e=youtu.be

Olipa raakan hyvä Demi De Veluwe :thumb_up: Amazing Soulilla oli joku pielessä tänään, ravasi tosi huonosti.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 50

ViestiKirjoittaja Penkkitopi » 09. Joulu 2015 21:56

Ruikonperä kirjoitti:Onko muuten muilla tallikahvio jotenkin normaalia hitaampi?


Ainakin mulla pelittää normaaliin tapaan.

Olipas Demi hyvä, en ois ikkään uskonu että rutistaa Amazing Soulista ohi tuolla juoksunkululla.
Penkkitopi
 
Viestit: 787
Liittynyt: 19. Elo 2014 19:52

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 50

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 09. Joulu 2015 23:11

Penkkitopi kirjoitti:
Ruikonperä kirjoitti:Onko muuten muilla tallikahvio jotenkin normaalia hitaampi?


Ainakin mulla pelittää normaaliin tapaan.

Olipas Demi hyvä, en ois ikkään uskonu että rutistaa Amazing Soulista ohi tuolla juoksunkululla.

Outoa, itellä tää sivusto on tosi hidas kun koneella jotain muutakin aktiviteettia samaan aikaan, esim. tototv-kuva. Muut sivut toimivat tällöinkin ihan ok.

Mikähän Moonlight Lovella? "Terveystarkastus hevoselle vaaditaan Hevosen kilpailukielto 9.12.2015 toistaiseksi"
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 50

ViestiKirjoittaja vivahd EERO » 09. Joulu 2015 23:26

En tiedä mikä hevosella on, mutta kuskilta nähtiin omasta mielestäni vittumaisin ajosuoritus aikoihin :wtf: :crazy: :x Tosin sen erotti erinomaisesta vain 1-2 valjakon mittaa, onko kenelläkään hajuakaan mistä näin mieleni pahoitin :?: :crazy: :angry:
vivahd EERO
 
Viestit: 2513
Liittynyt: 02. Tammi 2012 10:15

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 50

ViestiKirjoittaja Masa V » 09. Joulu 2015 23:54

vivahd EERO kirjoitti:No nyt riittää Piparin Ystävillä piparia koko loppuvuodeksi, rutosti onnea ja iso käsi. :thumb_up: :clap: :kippis:

Voitto tuli vielä omalla työllä ja lopulta vakuuttavasti. Paremman juoksun saaneet ns. suosikit eivät päässeet missään vaiheessa edes kunnolla rinnalle ja olivat aseettomia Tapsan saadessa menovaihteen päälle. Mielenkiinnolla jatkoa odotellessa. Kellotin muuten livenä Bid On Kempille km 15,3 ja v500 12.8 :thumb_up:


Kiitos :kippis: :thumb_up:
Tuo vaikutti 2-vuotiskeväällä jo superlahjakkuudelta, mutta sitten tuli sarja tapaturmaisia jalkavammoja mm. hankkariin, kun tämä riehui ja potki jatkuvasti seiniä. Nyt näyttäisi vammat parantuneen ja tamma järkevöityneen.

Vain joitakin kertoja Piparin nähneenä ;) en ole paras analysoimaan sen luonnetta, mutta siinä on jotain poikkeuksellista. Tamma oli alkuun erittäin terhakka ja melkeinpä hullu ja karsinaan piti asentaa kumipehmusteita kaikkialle, ettei potki itseään rikki. Käsittääkseni tamma on radalla erittäin rohkea, ei pelkää eikä säikähdä mitään. Ihan sellainen suuri johtaja eikä mikään arka pikkutamma.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 50

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 09. Joulu 2015 23:54

vivahd EERO kirjoitti:En tiedä mikä hevosella on, mutta kuskilta nähtiin omasta mielestäni vittumaisin ajosuoritus aikoihin :wtf: :crazy: :x Tosin sen erotti erinomaisesta vain 1-2 valjakon mittaa, onko kenelläkään hajuakaan mistä näin mieleni pahoitin :?: :crazy: :angry:

Luulen EEROn pahoittaneen mielestä tuosta todella vittumaisesta tavasta vetää toisella radalla ilman selkää vauhti ihan kävelyksi, että joku kiertäisi eteen. Kieltämättä kettumainen ajo Torviselta, mutta saattoi jopa pelastaa EP:lle voiton. Taas pitää ihmetellä miksei sieltä sisältä kukaan (M. Kinnunen/Leivo) kääntänyt toiselle, kun vetoapua oli tulossa. Mene ja tiedä, mutta on tuo EP:kin melko sälli, kun ei taaskaan selvinnyt ilman sakkoa. Oli aika "huikea" tilanne loppusuoralle käännyttäessä herrojen EP, Kinnunen ja Leivo kesken. Seuratkaa missä EP:n kärrynpyörät käy...
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 50

ViestiKirjoittaja Masa V » 09. Joulu 2015 23:59

Ruikonperä kirjoitti:Oudot tuomaripäätökset jatkuvat tänäänkin. Uurestas/Toivo Niemi hylättiin L2 sijalta kaksi. Mitenköhän tuosta saa ikipäivänä hylkäyksen? :angry: https://www.youtube.com/watch?v=CsjlzMX ... e=youtu.be
.


En ehtinyt töiden takia raveja seurata, mutta nyt kun lähtöjä katsoo, niin onhan tuo ihan käsittämätön hylkäys :facepalm: Jos kuskin nimi olisi ollut Teivainen, Moilanen, Torvinen, Forss, Korpi, nuorempi tai vanhempi Koivunen tai moni moni muu, niin tuskin olisi hylätty. Ahdastahan siinä on, mutta murtautumisen ainekset ei kyllä täyty.

Välillä muuten ikävä huomata, että jonkun vastustajan laukkaaminen on liian isossa roolissa noissa hylkypäätöksissä. Joskus tuntuu, että kun vastustaja ei laukkaa, niin hylkyä ei tule vaikka olisi kuinka törkeä temppu. Ja kun vierestä laukkaa vastustaja vaikka ihan muusta syystä, niin hylky tulee helpommin.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 50

ViestiKirjoittaja vivahd EERO » 10. Joulu 2015 00:23

No juuri tuo nosto toiselle ja jarrutus. Jotenkin vielä ymmärtää kun pakittaa johtavan rinnalta taaksepäin kun ei ole saanut keuloja ja katsastaa olisko paikkaa sisäradalla, mutta tota Hannun suoritusta en ymmärrä oikein hyvällä tahdollakaan.

Neljännestä sisältä nostaa toiselle radalle ensimmäiseksi ja sitten pakittaa ja on lopulta viidennen sisäradan hevosen rinnalla. Santtu pääsi sisärataa Hannun paikalle ja oikeen toivoin, että olisi nostanut samantien toiselle Hannun eteen. Kinnunen ja Leivo kun olisivat vielä nostaneet toiselle, niin Hannu olisikin ollut yhtäkkiä neljäs ulkona ja jos E-P olisi vielä hyökämmyt kuolemaan, niin viides ulkona. Sieltä olisikin ollut kiva lähteä ajoissa kiriin kolmannelle.

Mutta kuten sanoin, se on pienestä kiinni, ajamalla vaikka vain puoli hevosenmittaa ETEENPÄIN toiselle nostettuaan olisin kehunut loistavasta pelisilmästä, E-P:hän olisi joka tapauksessa lähtenyt samassa kohtaa kuin nytkin lähti. E-P:ltäkin hienosti ajettu, kun lähti reissuun vasta suoran auetessa eikä jo kurviin tultaessa.
vivahd EERO
 
Viestit: 2513
Liittynyt: 02. Tammi 2012 10:15

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 50

ViestiKirjoittaja PJK » 10. Joulu 2015 00:29

Ruikonperä kirjoitti:Oudot tuomaripäätökset jatkuvat tänäänkin. Uurestas/Toivo Niemi hylättiin L2 sijalta kaksi. Mitenköhän tuosta saa ikipäivänä hylkäyksen? :angry: https://www.youtube.com/watch?v=CsjlzMX ... e=youtu.be


Oli kyllä käsittämättömän tiukka tuomio. Jonkinlainen rangaistus oli perusteltavissa kun oli siinä pientä häirintää. Ei kuitenkaan todellista vaaratilannetta (vrt. jaloilleajot) eikä vaikuttanut oman hevosen sijoitukseen, joten eihän noista ole ennen hylätty.

Ruikonperä kirjoitti:Olipa raakan hyvä Demi De Veluwe :thumb_up: Amazing Soulilla oli joku pielessä tänään, ravasi tosi huonosti.

Mä kallistun jälkimmäisen faktan ratkaisevuuden puolelle. Koko lauma nipussa ja pari aivan hirveän paineissaan pussissa todentaa sen, että ei siinä mitään maailmanluokan suoritusta keneltäkään nähty. En kiinnittänyt huomiota Amazing Soulin raviin, mutta ei se normaalina olisi tuolla lailla hävinnyt.
PJK
 
Viestit: 3300
Liittynyt: 24. Kesä 2014 09:51

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 50

ViestiKirjoittaja Neliveto » 10. Joulu 2015 19:30

Ouluun pari hakua: Nelkkuavauksen Leemark's Ambrose kiri Bodenissa vahvasti ulkoratoja. Tamma on pärjännyt tätä kovemmissakin lähdöissä ja jaksaa mielestäni tehdä enemmän omaakin juoksua verrattuna eturivin pelatumpiin hevosiin. Kasilähdön Silveriina kiinnostaa, jos pysyy peleissä läheskään samoissa luvuissa kuin nyt. Se teki syksyllä hyviä kirejä ja kiersi tuossa hpl-startissa laukan jälkeen vielä voittaneen rinnalle.

Jännä nähdä millaiset debyytit tekevät Suomessa Twist Shadow ja The One and Only.
Neliveto
 
Viestit: 2845
Liittynyt: 06. Syys 2009 19:08

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 50

ViestiKirjoittaja PJK » 10. Joulu 2015 19:48

Ruotsissa starttaa kohta Bullet Hoss. Jännä nähdä riittääkö täällä riittämätön Åbyssä.
PJK
 
Viestit: 3300
Liittynyt: 24. Kesä 2014 09:51

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 50

ViestiKirjoittaja Randomraider » 11. Joulu 2015 13:52

Pakko hieman palata eiliseen Ouluun. Ihan tarkoituksella pyrin välttämään (mahdollisuuksien mukaan :D ) kuskien arvostelua, sillä kyllähän he saavat kaiken totuuden nimissä paljon aivan turhaakin paskaa päällensä. Mutta, mutta... Oliko minulle tuntemattomalla suuruudella Tuomo Holmalla mitään muuta funktiota lähdössä kuin tappaa suosikki keulasta? Täydellä statistilla avataan tuossa kelissä 09.5 eikä ollut aikomustakaan pudottaa suosikin selkään, vaan runtua vain tuli ja tuli. Täytyy myöntää, että olen aliarvioinut Prin Holzin aivan täysin. Olen pitänyt tätä vähän selkähevosena, mutta mitä vielä. Kesti uskomattomasti tuon rääkin ja tuli kuolainta purren ykkösenä paalulle. Jo alle miljoonalta näyttänyt Leemarks Ambrose ei ehtinyt kuin toiseksi, mutta jos kuski olisi kääntänyt kiriin hieman aikaisemmin olisi hevonen ainakakin hyvin lähelle tullut. Parit oli toki Leemarks Ambrosen kautta, mutta ei tietenkään suosikkia, sillä ei tämä keulasta tule... :facepalm:
Onko hevoseen sekaantuminen laitonta? Nimimerkki "Rakensinko telineet turhaan?"
Randomraider
 
Viestit: 637
Liittynyt: 05. Tammi 2010 17:32
Paikkakunta: Helsinki

EdellinenSeuraava

Paluu Totopelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 22 vierailijaa

cron