Psyykit + jälkipelit, viikko 23

Tällä alueella keskustellaan totopeleistä. Vihjeet, jossittelut ja muut vastaavat tänne.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Re: Psyykit + jälkipelit, viikko 23

ViestiKirjoittaja Harri H » 07. Kesä 2015 10:30

124 kappaletta on Hippoksen tietokannassa 2000-luvulla syntyneitä suomenhevosia, joiden ennätys on väliltä 42,5-49,9 ja joille on merkitty valmentaja. Osa näistä toki on muinaisjäänteitä siitä huolimatta, että valmentaja on merkitty. Eli teoriassa tuohon olisi voinut jotain saadakin. Toki jos rajataan vielä valmentajien radat niihin, mistä käytännössä voisi Kannukseen asti lähteä, määrä romahtaa puoleen ja niistäkin varmasti vähintään puolet on sellaisia hevosia, jotka eivät ole nähneet ravirataa viimeiseen viiteen vuoteen :) Erikoinen sarjamääritys kyllä. No, Kannuksessa ei lopulta tänään edes ajeta, rata on sateen myötä upottava.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Psyykit + jälkipelit, viikko 23

ViestiKirjoittaja Neliveto » 07. Kesä 2015 10:47

Harri H kirjoitti:124 kappaletta on Hippoksen tietokannassa 2000-luvulla syntyneitä suomenhevosia, joiden ennätys on väliltä 42,5-49,9 ja joille on merkitty valmentaja. Osa näistä toki on muinaisjäänteitä siitä huolimatta, että valmentaja on merkitty. Eli teoriassa tuohon olisi voinut jotain saadakin. Toki jos rajataan vielä valmentajien radat niihin, mistä käytännössä voisi Kannukseen asti lähteä, määrä romahtaa puoleen ja niistäkin varmasti vähintään puolet on sellaisia hevosia, jotka eivät ole nähneet ravirataa viimeiseen viiteen vuoteen :) Erikoinen sarjamääritys kyllä. No, Kannuksessa ei lopulta tänään edes ajeta, rata on sateen myötä upottava.


Viime vuonna Kannuksessa oli vähän vastaava sarja, jossa paalulta starttasivat 45,0 ja hitaammat ja tammat saivat 20 metriä hyvitystä. Sillonkin lähtö keräsi vain kuusi osallistujaa, joista neljä oli starttaamattomia, joten tosiaan tuo paalun muuttaminen 50-ennätykseen tuntui kummalta vedolta. Muuten todella harmi, että Kannuksen yksinkertaisuudessaan tunnelmallisella radalla ei ajeta tänään :( .

Eiliseltä Keskisestä parhaiten jäivät mieleen Vaellus, Proud Leader ja Mokomani. Kellotin Vaellukselle viimeisen puolikkaan alle 20-vauhtia, ja onhan tuo melkoinen lahjakkuus. Proud Leader taitaa olla Klemoloiden seuraava todellinen tykki. Mokomani ei olisi aiemmin tullut perille tuolla juoksulla, mutta nyt vielä vastasi lopussa Hujanhajanille. Ajosta myös Kauhaselle isot kehut :thumbup1: .
Neliveto
 
Viestit: 2845
Liittynyt: 06. Syys 2009 19:08

Re: Psyykit + jälkipelit, viikko 23

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 07. Kesä 2015 11:44

Neliveto kirjoitti:Viime vuonna Kannuksessa oli vähän vastaava sarja, jossa paalulta starttasivat 45,0 ja hitaammat ja tammat saivat 20 metriä hyvitystä. Sillonkin lähtö keräsi vain kuusi osallistujaa, joista neljä oli starttaamattomia, joten tosiaan tuo paalun muuttaminen 50-ennätykseen tuntui kummalta vedolta. Muuten todella harmi, että Kannuksen yksinkertaisuudessaan tunnelmallisella radalla ei ajeta tänään .

Eiliseltä Keskisestä parhaiten jäivät mieleen Vaellus, Proud Leader ja Mokomani. Kellotin Vaellukselle viimeisen puolikkaan alle 20-vauhtia, ja onhan tuo melkoinen lahjakkuus. Proud Leader taitaa olla Klemoloiden seuraava todellinen tykki. Mokomani ei olisi aiemmin tullut perille tuolla juoksulla, mutta nyt vielä vastasi lopussa Hujanhajanille. Ajosta myös Kauhaselle isot kehut .

Kannuksen peruuttamiselle :thumb_down:

Hieno Derby tulossa, kun Vitter, Säihkeen Säpinä, Taruntuuli ja Vaellus ovat vissiin kaikki maksettu.

Proud Leader oli kyllä tosi hieno, ekoissa starteissa vaikutti vielä vähän lapselliselta, joka ei kunnolla kilpaillut, mutta eilen pikkutauolta oli täyttä dynamiittia ja Iikkakin taputti hevosta :thumb_up: Helätin-Ajon ehkä yllättävin asia oli Ryti-Tytön lähtönopeus, ihan paiskaamalla otti ekat keulat. Harmi homma kun jäi ihan miljoonan näköisenä pakettiin.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit + jälkipelit, viikko 23

ViestiKirjoittaja Randomraider » 07. Kesä 2015 16:09

Voisikohan tuo Joint Oak viedä tuon ensimmäisen nelkkulähdön. Stora Lasse on vähän omituinen suosikki, sillä ei tuo mielestäni nyt kovin kummoinen tauolta ollut. Parantaako tarpeeksi tähän? True Bluesta ei oikein näkemystä ole. Toinen lähtö on allekirjoittaneelle mahdoton ja siihen tulee vain yksimerkki, joka on kirjain. Kolmanteen H.V Tuurin kaveriksi kyttihevoseni Mikolan Aatu, joka ei vain tunnu onnistuvan vaikka mielestäni kyvyt kyllä riittäisivät. Viimeisessä voisi maistua Saichania, mutta kai sillekin on pari kaveria otettava.

Tuli muuten suht hauska insidentti eilen nakkikiskalla mieleen muutaman vuoden takaa. Tulin baarista ja päätin hakea parit porilaiset matkanvareella olevalta snagarilta. Paikkaa piti kaksi oikein mukavantuntuista vietnamilaista miestä. Hyvin ymmärsivät porilaistilaukset, vaikka muutoin ei suomi vissiin kovin hanskassa ollut. Paikalle saapui äijä niin jurrissa kuin viinasta nyt pääsee (näissä ei ole yleensä mitään hauskaa ja vitutti jo valmiiksi). Äijä nuokkui siinä luukun edessä ja tilasi silmät kiinni tiskistä kiinnipitäen "Kaks sianvittua, toinen sinapilla ja toinen ilman". En tiedä mitä nakkikioskin pitäjä kuuli, mutta kun hän kysyi "tuleko kurkusalati", niin meinasin tukehtua siihen toiseen porilaiseen. Jurrikallellakin silmät aukesi hämmästyksestä- "Täh?"

Loppupeleissä insidentti päättyi mukavasti, kun äijä lopulta tilasi lihapiirakan ja maidon, maksoi kaksikymppisellä ja totesi sen olevan tasan.
Onko hevoseen sekaantuminen laitonta? Nimimerkki "Rakensinko telineet turhaan?"
Randomraider
 
Viestit: 637
Liittynyt: 05. Tammi 2010 17:32
Paikkakunta: Helsinki

Re: Psyykit + jälkipelit, viikko 23

ViestiKirjoittaja ManOWar » 07. Kesä 2015 17:19

Neliveto kirjoitti:Eiliseltä Keskisestä parhaiten jäivät mieleen Vaellus, Proud Leader ja Mokomani. Kellotin Vaellukselle viimeisen puolikkaan alle 20-vauhtia, ja onhan tuo melkoinen lahjakkuus. Proud Leader taitaa olla Klemoloiden seuraava todellinen tykki. Mokomani ei olisi aiemmin tullut perille tuolla juoksulla, mutta nyt vielä vastasi lopussa Hujanhajanille. Ajosta myös Kauhaselle isot kehut :thumbup1: .


Joo, vielä tuosta Proud Leaderistä semmoista sukuun liittyvää:
Emänä Barbi Laurelton, joka on jo jättänyt mm. Large Leaderin (i. Super Arnie), Ice Leaderin (i. David Raymond) ja jo siitostammaksi siirtyneen Key Leaderin (i. Super Arnie).
Ja sitten se mielenkiintoinen puoli; eli Proud Leaderin emä, yllä mainittu Barbi on myös Barbie Laureltonin täyssisko, jonka jälkeläisistä Tallikahvion väki parhaiten
muistanee Ribauden (i. In Love With You), ja yllättäen Jack Daniel (i. David Raymond) on Ripan puoliveli... :cowboy:
ManOWar
 
Viestit: 1063
Liittynyt: 09. Huhti 2014 11:27
Paikkakunta: Vermont

Re: Psyykit + jälkipelit, viikko 23

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 07. Kesä 2015 17:51

Randomraider kirjoitti:Voisikohan tuo Joint Oak viedä tuon ensimmäisen nelkkulähdön. Stora Lasse on vähän omituinen suosikki, sillä ei tuo mielestäni nyt kovin kummoinen tauolta ollut. Parantaako tarpeeksi tähän? True Bluesta ei oikein näkemystä ole. Toinen lähtö on allekirjoittaneelle mahdoton ja siihen tulee vain yksimerkki, joka on kirjain. Kolmanteen H.V Tuurin kaveriksi kyttihevoseni Mikolan Aatu, joka ei vain tunnu onnistuvan vaikka mielestäni kyvyt kyllä riittäisivät. Viimeisessä voisi maistua Saichania, mutta kai sillekin on pari kaveria otettava.

Tuli muuten suht hauska insidentti eilen nakkikiskalla mieleen muutaman vuoden takaa. Tulin baarista ja päätin hakea parit porilaiset matkanvareella olevalta snagarilta. Paikkaa piti kaksi oikein mukavantuntuista vietnamilaista miestä. Hyvin ymmärsivät porilaistilaukset, vaikka muutoin ei suomi vissiin kovin hanskassa ollut. Paikalle saapui äijä niin jurrissa kuin viinasta nyt pääsee (näissä ei ole yleensä mitään hauskaa ja vitutti jo valmiiksi). Äijä nuokkui siinä luukun edessä ja tilasi silmät kiinni tiskistä kiinnipitäen "Kaks sianvittua, toinen sinapilla ja toinen ilman". En tiedä mitä nakkikioskin pitäjä kuuli, mutta kun hän kysyi "tuleko kurkusalati", niin meinasin tukehtua siihen toiseen porilaiseen. Jurrikallellakin silmät aukesi hämmästyksestä- "Täh?"

Loppupeleissä insidentti päättyi mukavasti, kun äijä lopulta tilasi lihapiirakan ja maidon, maksoi kaksikymppisellä ja totesi sen olevan tasan.

Eikö toinen kohde ole Blackenedilla taputeltu. Spets och slut. Ihmeen vähän pelattukin, takamatkan Kirsberg kerännyt paljon peliä, mutta ollut voitoista huolimatta tosi huonon näköinen. Jopa niin huonon, että n. kymmenen päivää sitten se vedettiin pruuvin jälkeen pois/ELL poisti, kun oli aivan jalaton. Tuskin noin lyhyessä ajassa asiat olisivat dramaattisesti muuttuneet? H.V. Tuuri on rivin eniten pelatuin hevonen, mutta vaikuttaa kyllä niin perus suomenorijullikalta. Kykyihin nähden tämmöset lähdöt pitäisi olla leikintekoa, mutta ei tunnu ainakaan Veikolle tekevän yhtään totta. Päätään vaan viskoo käskiessä. Loverhan viimeksi tuli siitä selityksittä ohi, mutta nyt on kyllä yönmusta lähtöpaikka ja tällä kertaa Moilanen ei ole rattailla. Jos tietäisi, että heti startista ammutaan eteenpäin niin siinä olisi ideavarman ainestakin, mutta vähän epäilyttää tuo skenaario...

Tuli tuosta Raiderin snagarijutusta mieleen, kun oltiin muutama vuosi sitten baarin jälkeen pizzeriassa. Toki joku oman elämänsä sankari meni myyjälle heittämään "laadukasta" mutu-läppää. Kassan takana näkyi vain yksi ihminen, mutta kun myyjä huusi jotain niin tuntui, että jokapuolelta takahuoneista syöksyi jengiä paikalle ja alta kymmenen sekunnin oman elämänsä sankari makasi nipussa pizzerian ulkopuolella :thumbup1: Ja yhtä nopeasti tuo "iskujoukko" hävisi kuin oli tullut koloistaan esille. Hetken aikaa piti miettiä näinkö näkyjä vai mitä hemmettiä just tapahtui :crazy:
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit + jälkipelit, viikko 23

ViestiKirjoittaja Touho » 07. Kesä 2015 19:23

Mitä hemmettiä toi Alamäki nyt taas sekoilee. H.V. Suokki?
Touho
 
Viestit: 3635
Liittynyt: 25. Heinä 2011 12:41

Re: Psyykit + jälkipelit, viikko 23

ViestiKirjoittaja ManOWar » 07. Kesä 2015 19:25

Ja voittoon H.V. Putte ! :tuuletus:
ManOWar
 
Viestit: 1063
Liittynyt: 09. Huhti 2014 11:27
Paikkakunta: Vermont

Re: Psyykit + jälkipelit, viikko 23

ViestiKirjoittaja ManOWar » 07. Kesä 2015 19:28

Kokemäen nelkkuvaihto tuplaantui kun päivän ainoat kotim. ravit ?
ManOWar
 
Viestit: 1063
Liittynyt: 09. Huhti 2014 11:27
Paikkakunta: Vermont

Re: Psyykit + jälkipelit, viikko 23

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 07. Kesä 2015 19:30

Kai näitte Teron (ja Marinkan) tanssiliikkeet L5 palautuksen jälkeen ja huikean Zetor-taistelun ennen raveja? :tuuletus: :kippis:
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit + jälkipelit, viikko 23

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 07. Kesä 2015 22:03

Harri H kirjoitti:124 kappaletta on Hippoksen tietokannassa 2000-luvulla syntyneitä suomenhevosia, joiden ennätys on väliltä 42,5-49,9 ja joille on merkitty valmentaja. Osa näistä toki on muinaisjäänteitä siitä huolimatta, että valmentaja on merkitty. Eli teoriassa tuohon olisi voinut jotain saadakin. Toki jos rajataan vielä valmentajien radat niihin, mistä käytännössä voisi Kannukseen asti lähteä, määrä romahtaa puoleen ja niistäkin varmasti vähintään puolet on sellaisia hevosia, jotka eivät ole nähneet ravirataa viimeiseen viiteen vuoteen Erikoinen sarjamääritys kyllä. No, Kannuksessa ei lopulta tänään edes ajeta, rata on sateen myötä upottava.

Katoin _tänä vuonna_ startanneista hevosista, että kahdelle ekalle paalulle löytyi YKSI kriteerit täyttävä hevonen, jonka olisi voinut ilmoittaa tuohon Kannuksen lähtöön. Hauskinta, että se yksi oli ilmoitettu :thumb_up: Paalulle toki sai ilmoittaa ennätyksettömiä, mutta siis YHTÄÄN sellaista hevosta ei löytynyt, jolla ennätys päälle viidenkymmenen ja jolla olisi kilpailuoikeus totoravilähtöön.

ManOWar kirjoitti:Kokemäen nelkkuvaihto tuplaantui kun päivän ainoat kotim. ravit ?

287 tuhatta oli Kokemäen vaihto, joka on ihan kaamean kova kesäradalle :clap: Viimeksi kun ajoivat perjantai-iltana päällekkäin Killerin kanssa niin vaihto jäi 75 tuhanteen. Vuoden ekat Kokemäen ravit oli sunnuntaina päivällä ja silloin vaihto oli 187 tuhatta.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit + jälkipelit, viikko 23

ViestiKirjoittaja ManOWar » 07. Kesä 2015 23:33

Ruikonperä kirjoitti:
ManOWar kirjoitti:Kokemäen nelkkuvaihto tuplaantui kun päivän ainoat kotim. ravit ?

287 tuhatta oli Kokemäen vaihto, joka on ihan kaamean kova kesäradalle :clap: Viimeksi kun ajoivat perjantai-iltana päällekkäin Killerin kanssa niin vaihto jäi 75 tuhanteen. Vuoden ekat Kokemäen ravit oli sunnuntaina päivällä ja silloin vaihto oli 187 tuhatta.


Joo, hyvä juttu. :thumbup1:

Tuolla nelkkuvaihdolla meinasin että eikös ne yleensä ole sellaista 40K€ luokkaa....
ManOWar
 
Viestit: 1063
Liittynyt: 09. Huhti 2014 11:27
Paikkakunta: Vermont

Edellinen

Paluu Totopelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 28 vierailijaa

cron