Psyykit ja jälkipelit, viikko 13

Tällä alueella keskustellaan totopeleistä. Vihjeet, jossittelut ja muut vastaavat tänne.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 13

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 27. Maalis 2015 18:33

Porissa oli vielä vähän aikaa sitten hyvää draivia havaittavissa, mutta jotenkin nyt on vaikea keksiä masentavampia (vai mikä olisi oikea sana) kisoja kuin Porin perjantairavit. Kommenttien perusteella en liene ainoa, joka näin ajattelee ja todella suuri syy siihen on tietyt henkilövalinnat. Enkä puhu nyt uudesta toimitusjohtajasta... Tuosta Merrin Emilistä, että kun PJK puhui toisessa ketjussa mikä suomenhevonen olisi kiva omistaa niin tuo olisi kyllä omassa listassa ihan siell kärkipäässä. Outoa ettei se ole edes kakkossuosikki, vaikka kai nyt Köpa tai ME tuon voittaa. Juostava matka kyllä puoltaa Köppistä vahvasti. Vika kohteessa Hot Shot Jr vaikuttaa alipelatulta ja pääseekö jopa keulaan.

En ole edes vilkaissut huomisia pinnoja, mutta tämän uutisen luin IS-raveista: http://www.iltasanomat.fi/ravit/art-1288909028997.html Kiinnitti huomiota kohta "Nyt ohjat ottaa Antti Teivainen, jonka käsialaa ovat Humun Humun ennätysjuoksu sekä suurkilpailuvoitto 1,5 vuoden takaa Satakunta-ajosta." Humun Humuhan, 10v, ei ole voittanut Satakunta-ajoa, ainakaan puolitoista vuotta sitten. Sen sijaan Fredinin Huvin Prinssi voitti 2,5 vuotta sitten.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 13

ViestiKirjoittaja nipa » 27. Maalis 2015 18:44

Nyt on Ryti-Tytöllä kaukaa pitkä matka Pilvenmäen huomisen seiskakuutosen avauksessa, mutta päivän mummoa nuorempi rivi lähtee siitä. Toisen kohteen lähtökohtana on pitkän voittoputken jatkeeksi Global Option ja kolmanteen vieritetään ohi suosikin Suvelan Tähti. Neljäs mennään Applehill Expressillä. Kolmeen viimeiseen en ole vielä ajatellut suosikkeja Tuikun Poju, Big Sky Hurricane, Speed Of Dynamite edes varmistaa. Ei maksa eikä anna paljon.
nipa
 
Viestit: 2346
Liittynyt: 29. Elo 2009 19:46

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 13

ViestiKirjoittaja PJK » 27. Maalis 2015 19:06

RaahenTiikeri kirjoitti:
PJK kirjoitti:Onpas täällä hiljaista - onkohan kaikki muutkin yhtä häkeltyneitä huomisista prosenteista. Vuoden paras kierros ihan ilman bonuksiakin.

-??

Mitä häkellyttävää siellä on?Sangen osuvaisia suosikkeja,ja rivi kiinnisaatavissa "helposti",mutta en mää kyllä mitään etua suurten vääristymien muodossa sieltä kyllä löydä.
Kentucky Love vois olla varmaan pelatumpikin.Camik saisi olla lähempänä suosikkia T76-1:ssä ja Big Sky Hurricanekin sais kai olla pelatumpi.Mutta ei noilla vielä kuuhun lennetä matalan palautusprosentin pelissä.
Jonkin sortin kerrottu hajoitus varmaan lähtee huomenna,mutta millään tapaa en vuoden tähän asti parhaimmaksi kierrokseksi kyllä lue millään muulla tavalla,kuin suhteellisen helpolla (joka on kombinaatiopelissä silti vaikeaa)kiinniotettavuudella.

Todellisten todennäköisyyksien ja lopullisen voitonjaon tulosta tuskin saa lopulta kalkuloitua millään matematiikalla yli yhden odotusarvoa.

Hyvä, tulipa keskustelua. Tiikerin introssa on osuvasti kaksi kysymysmerkkiä. Perusteluita provokatiiviselle avaukselleni on juurikin noin monta.

1. Suursuosikit ei ole ylipelattuja, kun niitä on tarpeeksi monta. Väitän, että mikä tahansa noista neljästä olisi 15 %-yksikköä enemmän pelattu, jos sattuisi olemaan päivän ainut suursuosikki. On kivempi tehdä pelejä, kun se pelin mielekkyys ei kaadu yhteen tuollaiseen lähtöön. Jos kansa antaa 70% ja hevonen voittaa, kun itsellä on reipas rastitus, niin karrikoidusti peli on pilalla. Ja toisaalta tyhmää laittaa suosikkia varmaksi, jos itse antaa yllättäjille 45% ja kansa vain 30%. Eli nyt noille oikein pelatuille suosikeille saa tehtyä mielekkäitä hajotuspelejä, kunhan vaan löytää jostain sen idean.
2. Minun idea liittyy siihen, että 4. lähdössä on yhden aivan tavallisen divisioonakarsinnan kärkihevosia pelattu 60%. Tekivät kivoja kilometriaikoja, mutta päivän tulostaso huomioiden ihan arkista menoa. Jokainen valkkaa pelihevosensa, mutta minä löydän melkeinpä yksin tuosta sen idean, joka kattaa pelijärjestäjän provikat. Ja ainahan sitä sen verran pitää olla optimisti, että muissakin lähdöissä keskimäärin kansan päihittää.
PJK
 
Viestit: 3300
Liittynyt: 24. Kesä 2014 09:51

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 13

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 27. Maalis 2015 19:29

PJK kirjoitti:2. Minun idea liittyy siihen, että 4. lähdössä on yhden aivan tavallisen divisioonakarsinnan kärkihevosia pelattu 60%. Tekivät kivoja kilometriaikoja, mutta päivän tulostaso huomioiden ihan arkista menoa. Jokainen valkkaa pelihevosensa, mutta minä löydän melkeinpä yksin tuosta sen idean, joka kattaa pelijärjestäjän provikat. Ja ainahan sitä sen verran pitää olla optimisti, että muissakin lähdöissä keskimäärin kansan päihittää.

Niin eikös Boulder Cannon ole tosiaan tohon lähtöön ihan kanuunahepo. Jätti Kuopiossa kuin seisomaan Pilvenmäki Specialin yv-suosikin... Jos on samanlaisessa tikissä nyt niin muut ovat helisemässä. Viime kerran laukat taisivat johtua vuohishommista.

Satavarmassa Forss sanoi ettei Big Sky Hurricane ole ikinä alkumatkasta laukannut, mutta se ei pidä paikkaansa. Puolitoista vuotta sitten Account Racen finaalissa oli lähellä tulla jättitili ihan sillä psyykillä, että BSH laukkaa ekaan kurviin ja muuten laukkasikin.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 13

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 27. Maalis 2015 19:38

Kivaan paikkaan otti Anssi Nurmisen ekan voittonsa runsaaseen 14 kuukauteen. Nuorten sarjassa 41-kertoimisella :clap:
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 13

ViestiKirjoittaja Chocolate » 27. Maalis 2015 19:46

Boulder Cannonilla oli viimeksi kaviopaise ja itsekin katselin listoja sillä silmällä että Porokka piikiksi.

E: Pitää vielä nostaa hattua :cowboy: , PJK:lla on hyvää pelimatemaattista pohdintaa kirjoituksissaan.
Chocolate
 
Viestit: 2045
Liittynyt: 01. Syys 2009 17:38

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 13

ViestiKirjoittaja RaahenTiikeri » 27. Maalis 2015 20:12

Chocolate kirjoitti:E: Pitää vielä nostaa hattua :cowboy: , PJK:lla on hyvää pelimatemaattista pohdintaa kirjoituksissaan.

-kyllä näin.Mutta pitää silti puuttua yhteen kohtaan PJK:n kirjoituksesta.

PJK kirjoitti:1. Suursuosikit ei ole ylipelattuja, kun niitä on tarpeeksi monta. Väitän, että mikä tahansa noista neljästä olisi 15 %-yksikköä enemmän pelattu, jos sattuisi olemaan päivän ainut suursuosikki.

-tuo 15% "lisä" jollain muulla kierroksella lienee ihan totta.Mutta toisaalta,se ei takaa sitä,että ne NYT HUOMENNA olisivat alipelattuja,tai edes välttämättä naftilleen oikeinkaan pelattuja.Toki ne sillä "jollain toisella kierroksella" (+15%) olisivat ylipelattuja.
Itsehän olen sangen huono laskemaan näihin varsinaisia Todennäköisyyksiä,ehkä parhaimmillaan voin toisinaan kokea luottamusta omiin ajatuksiini jollain 5-10% tarkkuudella (eli jos ajattelen jonkun 60%,niin voin luottaa,että ei se 50% vähempää ole,eikä 70% enempää...eli melko iso vaihteluväli :? )
mutta että onko noissa huomisen suosikeissa NIIN SUURIA heittoja,että matalan palautusprosentin pelissä edun pystyisi kääntämään odotusarvoltaan yli yhteen?Ja sitä paitsi,prosentit joilla spekuloimme ovat vasta perjantaisia prosentteja.Huomenna kun peliin lähtee suuren rahan kertureita,alkaa kaikki pian näkymään uudessa valossa?

Ruikonperä kirjoitti:Niin eikös Boulder Cannon ole tosiaan tohon lähtöön ihan kanuunahepo.

-on se tossa jonkun sortin idea,mutta sisärata on aina sisärata.Ja kommenteista on huomioitava se,että Lago Negrolta kuulemma riisutaan kengät eka kertaa ikinä,ja onhan se sekin jonkunlainen jyrä tohon porukkaan.
Boulder Cannon-LAgo Negrohan joskus juoksivat kaksariin keskenään 76-pelin ulkopuolella juostussa Kyvyt Esiin lähdössä.Muistelen näin,koska itellä oli niien varaan laskettua peliä,ja pelasin kaiken niin ristiin,että en hyvästä ideasta huolimatta saanut mitään kiinni.Olikohan toinen varmana T4-pelissä,toiselle viime hetken voittajaa ja sit vielä toisen kautta kaksarit niin ettei toinen ollut mukana? :lol: :lol:
Jos en väärin muista,niin kaksari oli todella huimaa tasoa (yli 90?) ja kyllä tuo kaksari huomennakin jotain maksais,mutta ei taatusti sen vertaa mitä tuo noiden aiempi keskinäinen kaksari Jos Nyt Yhtään Oikein Muistan?
Jämsän Ravit 2019?
RaahenTiikeri
 
Viestit: 3606
Liittynyt: 15. Helmi 2012 15:45

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 13

ViestiKirjoittaja Kiljunen » 27. Maalis 2015 20:13

Mulla ei aivot riitä pelimatemaattiseen pohdintaan, ainoa minkä oon täs vuosien varrella oppinut on se, että ravilähdössä ei ikinä ole "varmaa" ja kyllä varmistelin ennakkosuosikit tänäänkin Poriin. Ehkä tulevat olemaan täysin turhia rasteja mut näistä ikinä tiedä.. Onnet peleihin kaikille :thumb_up:
Kiljunen
 
Viestit: 259
Liittynyt: 04. Huhti 2014 19:52

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 13

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 27. Maalis 2015 20:45

RaahenTiikeri kirjoitti:-on se tossa jonkun sortin idea,mutta sisärata on aina sisärata.Ja kommenteista on huomioitava se,että Lago Negrolta kuulemma riisutaan kengät eka kertaa ikinä,ja onhan se sekin jonkunlainen jyrä tohon porukkaan.
Boulder Cannon-LAgo Negrohan joskus juoksivat kaksariin keskenään 76-pelin ulkopuolella juostussa Kyvyt Esiin lähdössä.Muistelen näin,koska itellä oli niien varaan laskettua peliä,ja pelasin kaiken niin ristiin,että en hyvästä ideasta huolimatta saanut mitään kiinni.Olikohan toinen varmana T4-pelissä,toiselle viime hetken voittajaa ja sit vielä toisen kautta kaksarit niin ettei toinen ollut mukana?
Jos en väärin muista,niin kaksari oli todella huimaa tasoa (yli 90?) ja kyllä tuo kaksari huomennakin jotain maksais,mutta ei taatusti sen vertaa mitä tuo noiden aiempi keskinäinen kaksari Jos Nyt Yhtään Oikein Muistan?

Muistaakseni kerroin oli jopa yli 100. Onnistuin saamaan parin kiinni kiireellä tehdyllä pelillä ja olin lentää perseelleni kun maksoi niin paljon. Toi Lago Negron kengättömyys on hyvinkin mielenkiintoinen tieto. Hevonenhan on varsin hyvä ja Hoffren sanoi ennen viime starttia, että parantaa sen johdosta seuraavaan paljon. Olisi siinäkin ollut varmaan korkeammalla ellei Ruotsalainen olisi päästänyt kohteliaasti Kontion ajamaa tallikaveria edelleen kiekka jäljellä.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 13

ViestiKirjoittaja PJK » 27. Maalis 2015 21:03

RaahenTiikeri kirjoitti:
Chocolate kirjoitti:E: Pitää vielä nostaa hattua :cowboy: , PJK:lla on hyvää pelimatemaattista pohdintaa kirjoituksissaan.

-kyllä näin.Mutta pitää silti puuttua yhteen kohtaan PJK:n kirjoituksesta.

PJK kirjoitti:1. Suursuosikit ei ole ylipelattuja, kun niitä on tarpeeksi monta. Väitän, että mikä tahansa noista neljästä olisi 15 %-yksikköä enemmän pelattu, jos sattuisi olemaan päivän ainut suursuosikki.

-tuo 15% "lisä" jollain muulla kierroksella lienee ihan totta.Mutta toisaalta,se ei takaa sitä,että ne NYT HUOMENNA olisivat alipelattuja,tai edes välttämättä naftilleen oikeinkaan pelattuja.Toki ne sillä "jollain toisella kierroksella" (+15%) olisivat ylipelattuja.

Ruikonperä kirjoitti:Niin eikös Boulder Cannon ole tosiaan tohon lähtöön ihan kanuunahepo.

-on se tossa jonkun sortin idea,mutta sisärata on aina sisärata.Ja kommenteista on huomioitava se,että Lago Negrolta kuulemma riisutaan kengät eka kertaa ikinä,ja onhan se sekin jonkunlainen jyrä tohon porukkaan.
Boulder Cannon-LAgo Negrohan joskus juoksivat kaksariin keskenään 76-pelin ulkopuolella juostussa Kyvyt Esiin lähdössä.Muistelen näin,koska itellä oli niien varaan laskettua peliä,ja pelasin kaiken niin ristiin,että en hyvästä ideasta huolimatta saanut mitään kiinni.Olikohan toinen varmana T4-pelissä,toiselle viime hetken voittajaa ja sit vielä toisen kautta kaksarit niin ettei toinen ollut mukana? :lol: :lol:
Jos en väärin muista,niin kaksari oli todella huimaa tasoa (yli 90?) ja kyllä tuo kaksari huomennakin jotain maksais,mutta ei taatusti sen vertaa mitä tuo noiden aiempi keskinäinen kaksari Jos Nyt Yhtään Oikein Muistan?

RaahenTiikeri kirjoitti: Ei paljon tästä päivästä (ainakaan toistaiseksi-vielä toverit boulder cannon ja lago negro voi avittaa)kertomista jää

Tämä viimeinen on tammikuun lopulta. Luulin tosiaan, että silloin on tehty TILIÄ.

Tuohon suursuosikkien sopivaan pelatuimmuuteen liittyen juurikin se, että eihän noilla itsessään mitään ihmeitä tee, mutta ne mahdollistavat mielekkään pelin vääntämisen, kun jonkun idean löytää. Yhden pahasti ylipelatun suursuosikin normikierroksella pelkän idean kanssa on vaikea kikkailla. Viittä lähtöä on vaikea vääntää kiinni, jos suosikin lähtöön on monta merkkiä. Ja toisaalta kaikkia rahoja ei mielellään pahasti ylipelatun kautta kierrätä, vaikka kombinaatio olisikin vielä "plussan puolella".
PJK
 
Viestit: 3300
Liittynyt: 24. Kesä 2014 09:51

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 13

ViestiKirjoittaja Kädetön » 27. Maalis 2015 21:19

Koska täällä on peleistä ymmärtävää väkeä, (en kuulu joukkoon) niin mistä johtuu että duon vaihto on yleensä pienempi kuin kaksarivaihto, lähdössä kuin lähdössä?
Kädetön
 
Viestit: 3642
Liittynyt: 24. Helmi 2012 23:01

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 13

ViestiKirjoittaja Touho » 27. Maalis 2015 21:37

Kädetön kirjoitti:Koska täällä on peleistä ymmärtävää väkeä, (en kuulu joukkoon) niin mistä johtuu että duon vaihto on yleensä pienempi kuin kaksarivaihto, lähdössä kuin lähdössä?

Siis tuo on mulle kyllä yksi koko ravimaailman suurimpia mysteerejä, että miksi Duo vetää niin vähän peliä Suomessa. En ymmärrä yhtään mistä johtuu, nimittäin Duo kuuluu ehdottomasti omien suosikkieni joukkoon. Varsinkin silloin tykkään pelata Duoa tosi paljon, kun toisessa kohdelähdössä on joku usein saapuva ja toinen lähtö on taas tasainen. Silloin on mukava vetää suoraa Duoa. Joku saattaa jättää Duon pelaamatta, kun monesti voittajakertoimien tulolla saa suuremman kertoimen kuin Duosta, mutta hyvin usein käy myös päinvastoin. Mutta sitten taas kun miettii vaikka eilistä Duoa. Nu I Nun voittajakerroin oli 1,74 ja Bacardi Razzin 2,49. Duossa kerroin oli 4,14, eli vähän vähemmän kuin voittajakertoimien tulo (4,33). Itse pelasin tuota Duoa sadalla eurolla, mutta olisinko ensin iskenyt 100 eurolla toiselle voittajaa ja sitten iskenyt siitä jok ikisen lantin seuraavaan lähtöön? Vähän epäilen. Samoin eilen oli myös esimerkki siitä toisesta ääripäästä, eli Ruotsin DD maksoi 4,14 kertaa, joka oli paljon enemmän kuin voittajakertoimien tulo. Mutta siis tuo on kyllä mulle ihan järkyttävä mysteeri, miksi Duoa pelataan täällä niin vähän. Esimerkkinä naapurimaasta eilinen V64-vaihto oli vähän alle 6 miljoonaa kruunua ja Duoa pelattiin taas 4 miljoonaa! Lauantaisin taas Ruotsissa rikotaan hyvin usein 10 miljoonan kruunun rajapyykki Duossa. 2 kertaa enemmän kuin suomessa pelataan T76:sta!
Touho
 
Viestit: 3635
Liittynyt: 25. Heinä 2011 12:41

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 13

ViestiKirjoittaja RaahenTiikeri » 27. Maalis 2015 21:52

PJK kirjoitti:Tuohon suursuosikkien sopivaan pelatuimmuuteen liittyen juurikin se, että eihän noilla itsessään mitään ihmeitä tee, mutta ne mahdollistavat mielekkään pelin vääntämisen, kun jonkun idean löytää.

-tuohan on totta.Ja helpottaa kovasti pelin tekemistä.Silti,ideassa saa olla aika paljon ideaa,että koko kombinaatio on plussalla.
(ja onnistumisen iloahan sitä saa tommosilla kierroksilla kummasti enemmän)

Katotaas tähän vähän noita huomisia suosikkeja;

T76-1 Villiaura 23,7%; En osaa tähän ottaa kantaa.Pääasiassa olen sitä mieltä,että kun on täysi voltti(eikä kyse ihan aloittelijoista) niin tapahtuma on altis monenlaiselle sattumukselle ja lähtö on tasainen lähtökohtaisesti.

T76-2 Kentucky Love ~55% ; Tää on mun mielestä ehkä vähän alakanttiin pelattu,mutta tuskin paljon,eli mieluumminkin liki oikein pelattu.Hurja tauoltapaluu huonolta paikalta saman tasoiseen porukkaan ilman Erkki-Pekan hevosta jolle ei,kuten ei kuskillekkaan,9 paikka taida olla etu sitten millään vaikka miten pyörittelisi?

T76-3 Costello ~57%; paljon mahdollisia skenaarioita juoksun tempoon.Suvelan tähteen vastustajana minun vaikea saada otetta.Sanoisin että aavistuksen ylipelattu ja voittaa ehkä ne puolet lähdöistä näistä alkuasetelmista.

T76-4 Blind Maker ~23%; no,tätä käsiteltiinkin jo yllä.TAsainen "vaikea",monen eri juoksunkulun mahdollistava lähtö.Oikein pelattuko?Maku asia...LAgo Negro (eli mustajärvi,eli pate :lol: ) itselle tässä maistuu koska peliosuus vain puolet niin ikään maistuvasta Boulder Cannonista.En tiedä miten tähän suhtautuu huomenna peleissä,mutta kapeimmat(ja kerrotuimmat) menee LN:n kautta.

T76-5 Tuikun Poju 71,6%; ylipelattuhan se väkisinkin on,mutta kuinka paljon?Kai tää kuitenkin on vähintään yhtä todennäköinen,kuin päivän toinen suursuur-suosikki BSH?

T76-6 Big Sky Hurricane 65,5%; tää tappelee kanssa päivän todennäköisimmän voittajan tittelistä.Varmaan aika oikein pelattu tuo 65%?Costatandisoldin hurjat suoritukset on toki mielessä.Ja Nassekin saa pöljän päivänsä kerran pariin kuukauteen,ja katilta tulee toinenkin ihan luokkahepo jne jne...Mutta kai mää nään tässä Big Sky Hurricanessa vaan niin järkyttävästi parantamisen varaa,että luotto on kova siinä vaiheessa kun taulussa näkyy vielä 22.11.2014 suoritettu juoksu.Kukaan toinen tän lähdön hevosista ei tule tulevana kesänä osallistumaan suurkilpailuihin pelihevosena,vaikka ehkä osallistujia joku voi löytyäkin.

T76-7 Speed Of Dynamite ~40%; en ole ees nähnyt specialin karsintoja,en ota kantaa.Kattelen mahdollisesti ne ensi yönä tai aamulla tai jotain tai....Mutta ei kai toi ny ainakaan tulevaa juoksunkulkua aatellen ylipelattu ole?

No,entäs niitä maistuvia merkkejä näitten ulkopuolelta (Lago Negro ja Boulder C käsiteltiin jo).
Camik on mun makuun T76-1:ssä tosi maistuva merkki.Lumitykin 9% on kykyihin nähden vähän,mutta onnistumisiin (ja epäonnistumisalttiuteen)nähden jopa ylipelattu.

Kentucky Lovea vastaan ei varsinaisesti hyvän juoksun saava Golda Mercury (11%) maistu,eikä Global Optionkaan (liki 20% !!!).Jos tähän laittais 4 merkkiä,niin täysin pelaamaton,mutta tässä sarjassa porukoissa pysynyt Invantaggio ois 4:s merkki.

En osaa sanoa,missä järjestyksessä varmistaisin (tai kenties varmistan?) Costelloa (Humu ~13% ja Suvela ~12%) vai oisko Varjomanni (3,1% !!!) kaikkein maistuvin yllätyshaku hajotuksiin noi 2 ja 3 suosikit unohtaen?

Tuikun Pojua vastaan noista kahdesta muusta "pelatusta" ei vaan kumpikaan tunnu hirveän todennäköiseltä skenaariolta?Vaikka TP ehkä vähän liikaa kerää prosentteja jättäen tonne monia (ei kovin usein osuvia) alipelattuja.

En tiedä maistuuko kukaan Hurricanea vastaan,mutta sen sanon,että liki puolen vuoden tauolta tuleva kirjaimia tauluunsa kerännyt ei ole kyllä mun mielestä 2.suosikki.Nasse ja Costa tulis lapulle ennen sitä jos siihen jotain tuis.

Kuten jo yllä totesin,special karsintoja en ole nähnyt.
Eikös Erica Luxx ole vahva junttura joka tulee aina loppuun asti?Kaksareissa sitä vois katella suosikin kans.
Jämsän Ravit 2019?
RaahenTiikeri
 
Viestit: 3606
Liittynyt: 15. Helmi 2012 15:45

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 13

ViestiKirjoittaja PJK » 27. Maalis 2015 22:44

Joo, eli tuossa on kolme tiukkaa suursuosikkia, eikä mun mielestä Costellostakaan kukaan ohi tule, eli ainoastaan keula voi siltä karata. Jos ottaa noihin vaikkapa 3 B-hevosta per lähtö, saa hajotuksessa 5+6+6+6=23rivillä neljä lähtöä kiinni niin, että yksi "varma" saa pettääkin. Tuohon kun löytää johonkin kolmesta lähdöstä hyvän idean, niin niihin kahteen saa survoa jo aika lailla merkkejä ilman, että menee kauhean kalliiksi. Tai voihan ne kaksikin lähtöä blokittaa A- ja B-hevosiin, esim. 9 hevosta per lähtö 3+6 -jaottelulla tekee 45 riviä Eli vähän yli 50EUR panoksella (=23x1x45x0,05EUR) saisi vaikka tuolle Lago Negrolle aika tukevan pelin, jos siihen uskoisi.
PJK
 
Viestit: 3300
Liittynyt: 24. Kesä 2014 09:51

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 13

ViestiKirjoittaja Chocolate » 27. Maalis 2015 22:51

Mä kyllä tarjoaisin Tuikun Pojulle heti 80%.
Chocolate
 
Viestit: 2045
Liittynyt: 01. Syys 2009 17:38

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 13

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 28. Maalis 2015 00:44

Chocolate kirjoitti:Mä kyllä tarjoaisin Tuikun Pojulle heti 80%.

Sama. Mielikuvitusta pitää käyttää jos keksii miten TP tuon häviäisi, jotain epäonnea pitää olla. Se todennäköisin epäonniskenaario lienee, että lähtee ryntämään Baletin Salaman perässä ja laukkaa lähtösuoran hässäkässä.

RaahenTiikeri kirjoitti:T76-1 Villiaura 23,7%; En osaa tähän ottaa kantaa.Pääasiassa olen sitä mieltä,että kun on täysi voltti(eikä kyse ihan aloittelijoista) niin tapahtuma on altis monenlaiselle sattumukselle ja lähtö on tasainen lähtökohtaisesti.

Hieno lähtö :thumbup1: Hymynkare tuossa on aivan unohdettu, omissa papereissa jopa kakkossuosikki Villiauran jälkeen. Tosi pystyvä ja hieno hevonen, joka ravilla pärjää taatusti. Ryti-Tyttö on oudon paljon pelattu, miten se nyt tuolta voisi kiertää kaikki. Varsinkaan kun ei ainakaan Joensuussa ollut parhaimmillaan ja näytti ihan kamalalta lämmityksessä. Vissiin oli polkenut kannalleen tms ennen sitä lähtöä, noinko viikossa kaikki olisi saatu taas satkuksi?

RaahenTiikeri kirjoitti:T76-2 Kentucky Love ~55% ; Tää on mun mielestä ehkä vähän alakanttiin pelattu,mutta tuskin paljon,eli mieluumminkin liki oikein pelattu.Hurja tauoltapaluu huonolta paikalta saman tasoiseen porukkaan ilman Erkki-Pekan hevosta jolle ei,kuten ei kuskillekkaan,9 paikka taida olla etu sitten millään vaikka miten pyörittelisi?

Samaa mieltä. Voisi olla enemmänkin pelattu, aivan hurja laite on KL. Oikea paikka olisi kultadivarissa.

RaahenTiikeri kirjoitti:T76-3 Costello ~57%; paljon mahdollisia skenaarioita juoksun tempoon.Suvelan tähteen vastustajana minun vaikea saada otetta.Sanoisin että aavistuksen ylipelattu ja voittaa ehkä ne puolet lähdöistä näistä alkuasetelmista.

Varmaan aikalailla oikein pelattu. Saa taas ammatimman kuskin ja vaikka kuinka olisi Humun Humulta kengät pois ja rakettimoottoreita viritetty perään niin kyllä silti tulee äitiä ikävä jos/kun Costellolla päästään myllyttämään dödsissä oikein kunnolla. Tuskin Costellolla sen varovaisemmin otetaan, vaikka starttaa jo keskiviikkona uudestaan.

RaahenTiikeri kirjoitti:T76-4 Blind Maker ~23%; no,tätä käsiteltiinkin jo yllä.TAsainen "vaikea",monen eri juoksunkulun mahdollistava lähtö.Oikein pelattuko?Maku asia...LAgo Negro (eli mustajärvi,eli pate ) itselle tässä maistuu koska peliosuus vain puolet niin ikään maistuvasta Boulder Cannonista.En tiedä miten tähän suhtautuu huomenna peleissä,mutta kapeimmat(ja kerrotuimmat) menee LN:n kautta.

Tähän tuli jo sanottua samat eli Boulder Cannon ja Lago Negro. Jos joku ylipelattu pitää sanoa niin eihän tuo Applehill Express/J. Jauhiainen nyt näin kovaa lähtöä sentään voita! Surullinen esimerkki muuten palkintojen laskusta, kaksi vuotta sitten KE-karsinnan voitosta sai viisi tonnia. Finaalista kympin. Nyt saa karsinnasta kolme tonnia ja finaalista viisi tonnia.

RaahenTiikeri kirjoitti:T76-6 Big Sky Hurricane 65,5%; tää tappelee kanssa päivän todennäköisimmän voittajan tittelistä.Varmaan aika oikein pelattu tuo 65%?Costatandisoldin hurjat suoritukset on toki mielessä.Ja Nassekin saa pöljän päivänsä kerran pariin kuukauteen,ja katilta tulee toinenkin ihan luokkahepo jne jne...Mutta kai mää nään tässä Big Sky Hurricanessa vaan niin järkyttävästi parantamisen varaa,että luotto on kova siinä vaiheessa kun taulussa näkyy vielä 22.11.2014 suoritettu juoksu.Kukaan toinen tän lähdön hevosista ei tule tulevana kesänä osallistumaan suurkilpailuihin pelihevosena,vaikka ehkä osallistujia joku voi löytyäkin.

Oli BSH niin valtavan hienonnäköinen viimeksi, että (toivottavasti) voittaa. Mitenköhän Forss on suunnitellut lähdön, kun Kylliäinen ja Kinnunen ainakin satsaa täpöt. Mitä tekee Forss?

RaahenTiikeri kirjoitti:T76-7 Speed Of Dynamite ~40%; en ole ees nähnyt specialin karsintoja,en ota kantaa.Kattelen mahdollisesti ne ensi yönä tai aamulla tai jotain tai....Mutta ei kai toi ny ainakaan tulevaa juoksunkulkua aatellen ylipelattu ole?

Huonosti seurasin itsekin, SOD:n karsinta oli ainoa jonka kunnolla katoin ja oli kyllä todella hyvä. Sai prässiä koko matkan, mutta irtosi vielä tosi helppoon näköiseen voittoon. Timeless Croft oli ilmeisesti myöskin vakuuttanut ilman kenkiä ja jos sama balanssi huomenna niin eiköhän voittaja ole jompikumpi.

ps. eikai tuohon päivän duo-kysymykseen ole mitään järjellistä syytä, ei suomalaiset vaan ole oppineet pelaamaan sitä. Olemme kaksarikansaa :think:
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 13

ViestiKirjoittaja RaahenTiikeri » 28. Maalis 2015 08:37

Ruikonperä kirjoitti:Varmaan aikalailla oikein pelattu. Saa taas ammatimman kuskin ja vaikka kuinka olisi Humun Humulta kengät pois ja rakettimoottoreita viritetty perään niin kyllä silti tulee äitiä ikävä jos/kun Costellolla päästään myllyttämään dödsissä oikein kunnolla. Tuskin Costellolla sen varovaisemmin otetaan, vaikka starttaa jo keskiviikkona uudestaan.

-välillä tämän hevosen kilpailutuksessa tuntuu,että hevoseen ei tarvi kiinnittää huomiota...se hoitaa kyllä hommansa vaikka 3 kertaa viikossa,kunhan vaan Herttua tai Tupamäki ehtii istua rattaille.Ei taatusti oteta varovaisemmin,kyllä tää on se viikon "pääkilpailu".

Ruikonperä kirjoitti:Hieno lähtö :thumbup1: Hymynkare tuossa on aivan unohdettu, omissa papereissa jopa kakkossuosikki Villiauran jälkeen. Tosi pystyvä ja hieno hevonen, joka ravilla pärjää taatusti.

-tällä vaan tosi vähän volttikokemusta.Viimeisin voltti 22.8.2013. Siitä 2 sija 1800 euron etupaalulta.Kys.lähdössä ollut mukana muuan Costellokin (hpl) 57,7 kertoimella.Ja niin suomenhevosmies (joka tarkoittaa volttauksia paljon,usein montakin kertaa samassa lähdössä) kuin Tero E onkin,niin en mää sitä osaa niin etuna nähdä näissä lähdöissä.

On tää hieno lähtö kyllä.Pelimielessä kyllä pysyn Camikin miehenä.Puhdasta kaksarijälkeä 8 kertaa sen jälkeen kun kirjaimet unohti taulusta.
Se Camikissa kyllä mietityttää,että joutuuko nopeutensa turvin juoksemaan tässä kuitenkin keulassa vaikka jotenkin tuntuisi että selkäjuoksut sopisi paremmin?Tän suurin/kuuluisin voittohan on oikein selkäjuoksujen äiti,kun tää täräytti Kuopion "open stretchiä" myöten Raivion ulospäin punkevan Piirkan ohi 76-lähdössä.
PEriaatteessahan tässä lähössä ois tukuittain tosi paljon pelin arvoa nostavia jollain tapaa mahdollisia merkkejä;Kake,Kaakon JOuni,Pireus ja jopa joskus hyvänkin hevosen maineessa ollut Martti.
Mut kai tää täytyy suorassa lapussa ainakin selvittää kapeasti etuvoltin osallistujilla.
Eri juttu sit jos tekee hajoituksen.
Jämsän Ravit 2019?
RaahenTiikeri
 
Viestit: 3606
Liittynyt: 15. Helmi 2012 15:45

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 13

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 28. Maalis 2015 11:24

RaahenTiikeri kirjoitti:tällä vaan tosi vähän volttikokemusta.Viimeisin voltti 22.8.2013. Siitä 2 sija 1800 euron etupaalulta.Kys.lähdössä ollut mukana muuan Costellokin (hpl) 57,7 kertoimella.Ja niin suomenhevosmies (joka tarkoittaa volttauksia paljon,usein montakin kertaa samassa lähdössä) kuin Tero E onkin,niin en mää sitä osaa niin etuna nähdä näissä lähdöissä.

On tää hieno lähtö kyllä.Pelimielessä kyllä pysyn Camikin miehenä.Puhdasta kaksarijälkeä 8 kertaa sen jälkeen kun kirjaimet unohti taulusta.
Se Camikissa kyllä mietityttää,että joutuuko nopeutensa turvin juoksemaan tässä kuitenkin keulassa vaikka jotenkin tuntuisi että selkäjuoksut sopisi paremmin?Tän suurin/kuuluisin voittohan on oikein selkäjuoksujen äiti,kun tää täräytti Kuopion "open stretchiä" myöten Raivion ulospäin punkevan Piirkan ohi 76-lähdössä.
PEriaatteessahan tässä lähössä ois tukuittain tosi paljon pelin arvoa nostavia jollain tapaa mahdollisia merkkejä;Kake,Kaakon JOuni,Pireus ja jopa joskus hyvänkin hevosen maineessa ollut Martti.
Mut kai tää täytyy suorassa lapussa ainakin selvittää kapeasti etuvoltin osallistujilla.
Eri juttu sit jos tekee hajoituksen.

Joo sama juttu, Tero E:ta ei oikein voi etuna nähdä, tekisi mieli sanoa päinvastoin... Ehkä vähän liioittelin tuon kakkossuosikki-aseman kanssa, kai Camik ja T.W. Paroni pitää nostaa edelle Hymynkareen laukkaherkkyyden vuoksi. Mutta kyvyiltään ei häviä noille yhtään. Jotain lähdön tasosta kertoo, että niinkin hyvä hevonen kuin Pireus pelattu alle pinnan verran. Onko missään ollut Suurosen kommentteja Villiaurasta, miksei ole startannut Lappeen jälkeen?

Tosta Costellon lähdöstä vielä, että eikö paras sauma Humun Humun voitolle olisi keulojen poisanto suosikille ja sitten yrittää pätkällä ohi?
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 13

ViestiKirjoittaja Harri H » 28. Maalis 2015 11:36

Ruikonperä kirjoitti:Onko missään ollut Suurosen kommentteja Villiaurasta, miksei ole startannut Lappeen jälkeen?

http://www.iltasanomat.fi/ravit/paivanravit/

Tallikommentti:
"Villiauralla ei ole ollut ongelmia, vaikka starttiväli on vähän venähtänyt. Rahaa tuli ja sarjat nousivat äkkiä, joten haluttiin edetä rauhassa. Koko ajan on kuitenkin treenattu. Ajamaan on päästy suunnitelmien mukaan ja kaiken pitäisi olla kunnossa. Hevonen on tuntunut hyvältä. Vastusta kuitenkin piisaa, joten täyden päivätyön ori saa tehdä, jos voittaa meinaa. Jos pelillisesti ajattelee, tuskinpa Villiaura ainakaan varma-ainesta on kovassa finaalilähdössä. Meillä on kotona edelleen talvikelit, joten hevonen menee pikkuhokeilla. En näe asialla ratkaisevaa merkitystä vastustajiin verrattuna."
Seppo Suuronen
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 13

ViestiKirjoittaja PJK » 28. Maalis 2015 11:55

Ruikonperä kirjoitti:
Tosta Costellon lähdöstä vielä, että eikö paras sauma Humun Humun voitolle olisi keulojen poisanto suosikille ja sitten yrittää pätkällä ohi?

Tuo on totta, hevonen voisi virkistyä uudesta taktiikasta.
Toisaalta Costello ei välttämättä kysele ollenkaan keuloja, ja 700 jäljellä luovuttaminen ei ehkä kuulu suomalaiseen ravikulttuuriin.
Ja kolmanneksi: Humun Humu järkytti meikäläistä silloin Kaustisen finaalikierroksella kestämällä dötsistä mahtavasti, ja saattaa olla, että "vapaalta radalta" on tämän juttu.
PJK
 
Viestit: 3300
Liittynyt: 24. Kesä 2014 09:51

EdellinenSeuraava

Paluu Totopelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 22 vierailijaa

cron