Psyykit ja jälkipelit, viikko 8

Tällä alueella keskustellaan totopeleistä. Vihjeet, jossittelut ja muut vastaavat tänne.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Psyykit ja jälkipelit, viikko 8

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 16. Helmi 2015 12:56

Killeri aloittaa. IS-ravien tallikommenteista sain vastauksen kuka on Anna-Leena Uusimäki. Ruotsissa vaikuttanut ja sanoo ettei -yllätys yllätys- I.P. Aamorille ollut siellä sarjoja. Onkohan se ja Taruntuuli ainoat suomenhevoset, jotka ovat juosseet kokeen Ruotsissa? :think:

Pelillisesti en ole vielä keksinyt mitään sanottavaa, mutta jännä nähdä mitä Jamir tekee kun vihdoin ja viimein sitä ajaa ammatti. Aika maltillisesti vaikuttaa olevan pelattu. Lisäksi jännitetään jokohan tänään tulisi ensimmäinen voittaja Open Stretchiltä? Forsshan sanoi, että mainosaidat ovat siinä ihan liian lähellä.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 8

ViestiKirjoittaja PJK » 16. Helmi 2015 15:11

Itse vähän petyin Jamirin prosentteihin. Mahtuu lapulle, mutta ei ideaa. Aatteli on luokkapolle, joka on ainakin nykyprosenteilla maistuvampi.

Porukat eivät anna Fritz Sjöhammarille anteeksi viime kerran kangistumista. Minä annan. Palautettujen lähtöjen tuloksista ei pidä tehdä kovin varmoja johtopäätöksiä.

Viimeisessä EP:n prossat näytti ensin ihan tapoilta, mutta porukat olivatkin hiffanneet tuon Open Stretchin. Huonompikin kiihdyttäjä voi päästä keulaan, kun paremmalla saa jäädä odottamaan loppusuoraa. Victoria Lane kuitenkin ykköshevonen.

Hevosten nimet muistuttavat ikävällä tavalla ajan juoksemisesta. Onko Ilen viestistä jo tosiaan 7 vuotta aikaa? Se nainen taisi olla Marika, mutta laitetaan tuon kolmoslähdön lunastusrahat troikassa Erikaan. Nuo molemmat pelihevoset osaavat laukata, mutta ravatessaan taitavat pärjätä.
PJK
 
Viestit: 3300
Liittynyt: 24. Kesä 2014 09:51

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 8

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 16. Helmi 2015 17:17

PJK kirjoitti:Hevosten nimet muistuttavat ikävällä tavalla ajan juoksemisesta. Onko Ilen viestistä jo tosiaan 7 vuotta aikaa? Se nainen taisi olla Marika, mutta laitetaan tuon kolmoslähdön lunastusrahat troikassa Erikaan. Nuo molemmat pelihevoset osaavat laukata, mutta ravatessaan taitavat pärjätä.

Todellakin ajan kulun nopeuden huomaa hyvin tuostakin. Sen viestin kohteen mukaankin on nimetty hevonen, Vinkeroos. Päätin viime startin jälkeen, että teen vielä Erikalla tilin tänä talvena, voisiko se olla jo tänään. Kenties yksin alariville? Toinen millä oon päättänyt saada mania pikapuoliin on saman lähdön Krista, mutta siitä on muukin pelikansa hereillä. Olisi voinut olla viimeksi 76-lähdössä yllättävän korkealla paremmalla juoksulla. Onhan noi lähdön juniorit varmaan luokaltaan ylikyliä, mutta toki vähän laukkaherkkiä. Ihmetyttää miten ainakin vielä Veeran Poika on noin vähän vedetty. Olisihan se viimeksi hyvin todennäköisesti voittanut ilman laukkaa ja nyt vielä startti kropassaan lienee mennyt eteenpäin.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 8

ViestiKirjoittaja PJK » 16. Helmi 2015 17:51

Pitääpä korjailla. Marika-gate on vieläkin vanhempi keissi. Tuo 7 vuotta sitten ministerieroon johtanut tapaus liittyi Johanna Tukiaiseen.

Ruikonperä kirjoitti: Ihmetyttää miten ainakin vielä Veeran Poika on noin vähän vedetty. Olisihan se viimeksi hyvin todennäköisesti voittanut ilman laukkaa ja nyt vielä startti kropassaan lienee mennyt eteenpäin.


Tuo on kyllä totta. Nelivuotiaana 28-kyytejä läpi kulkevalla rajat ei yleensä tule vastaan vielä kympin tai parin kohdalla.
PJK
 
Viestit: 3300
Liittynyt: 24. Kesä 2014 09:51

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 8

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 16. Helmi 2015 18:15

PJK kirjoitti:Pitääpä korjailla. Marika-gate on vieläkin vanhempi keissi. Tuo 7 vuotta sitten ministerieroon johtanut tapaus liittyi Johanna Tukiaiseen.

Hänkin on saanut hevoskaimoja. Tixan ja Hexan Voksun pikkusisko nimetty Hexan Tuksuksi.

PJK kirjoitti:Viimeisessä EP:n prossat näytti ensin ihan tapoilta, mutta porukat olivatkin hiffanneet tuon Open Stretchin. Huonompikin kiihdyttäjä voi päästä keulaan, kun paremmalla saa jäädä odottamaan loppusuoraa. Victoria Lane kuitenkin ykköshevonen.

Victory Lanen treenari kommentoi Extravedon sivuilla, että keulasta pyritään ajamaan, mutta jotenkin vaikea kuvitella Santun kuitenkaan niin tekevän jos/kun EePee hyökkii rinnalle herhiläisenä? Lähdön kovin panos on noiden kommenttien mukaan jokatapauksessa Quantum Aramisilla :lol: http://www.extraveto.com/
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 8

ViestiKirjoittaja nipa » 16. Helmi 2015 18:26

Tuttuja troikkahevosia minunkin lapullani ovat Mani Krista ja Veeran Poika, ristissä Lumitykin kanssa, mutta sen näyttää moni muutenkin tietävän. :eh:
nipa
 
Viestit: 2346
Liittynyt: 29. Elo 2009 19:46

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 8

ViestiKirjoittaja RaahenTiikeri » 16. Helmi 2015 18:37

joo,Johanna Tukiainen on se ministerieroon johtanut "Kunnossa pidetty puutarha".Ja olisin kyllä osannut sijoittaa casen jonnekkin 7-8 vuoden taakse.En kuulu niihin ihmisiin,ketkä ihmettelevät nopeaa ajankulkua.Joskus tulee pätkiä,että joku entinen tapahtuma tuntuisi olevan lähempänä kuin on,mutta pääasiassa vuodet kyllä vierivät sitä vauhtia kuin niiden kuuluukin.
Yleensä tapahtumaan liittyvä omakohtainen muisto aiheuttaa sen,että tapahtuma tuntuu lähemmältä,kuin se on.
Itsellä esimerkiksi alkoi työt nopealla tahdilla uudessa työpaikassa niiden viikkojen aikana kun Amy Winehouse kuoli ja jyväskylässä tapahtui katusurma.Tapahtumilla oli väliä jokunen viikko varmaan?Muistan jokatapauksessa kyseiset aamut melko selvästi (johtuen siitä,että hektiset hetket uudessa työssä jää mieleen) ja voisin kuvitella hämmästeleväni,että "tuleeko siitä jo kesällä 4 vuotta?".Mutta en sitä tee,koska väliin mahtuu vierineitä vuosia,joista arkiset tapahtumat ovat painuneet unholaan,mutta silti siististi asettuvat kuluneelle aikajanalle tehden eroa tämän hetken ja kesän 2011 välille.
Jämsän Ravit 2019?
RaahenTiikeri
 
Viestit: 3606
Liittynyt: 15. Helmi 2012 15:45

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 8

ViestiKirjoittaja Masa V » 16. Helmi 2015 19:35

Suuria intohimoja ei T4 herätä, mutta kun kerran nelkku telkkarista tulee ja ilta ollaan vaihteeksi ilta kotona, niin pelihän jätetään :) Tämä on juuri tv-lähetyksen vahvuus, normi-iltana jäisi ehkä tekemättä, mutta pitäähän se peli tehdä, kun kerran satelliittioperaattorille maksetaan parinkympin kuukausimaksu :D

Hujanhajan on tehnyt varmaa työtä ja suosikkiasema on perusteltu. Tosin monta muutakin mahdollista voittajaa on, Mikkelissä hyvin kiertänyt Jamir vahvistuu Bollströmillä, mikä voi olla ratkaisevaa. Rate Puikkosen hevoset pitää lähtökohtaisesti aina olla lapulla, ja varmaan Tupamäen Vippaskonsti ja yllärinä myös Säväyksen Onni mahtuvat mukaan.

Hip Zip on syystäkin suosikki ja 46% jopa melko vähän. Toisaalta etenkin Mr Midnight Star 11%:lla maistuu ja voisi olla suosikin kanssa suora pari. Bella Bella ei ravannut kovin hyvin viimeksi vaikka olikin kakkonen, toki kunto mahtaa olla yhä kohdallaan, kuitenkin prosenttien valossa Midnight Star paljon parempi varmistusrasti - jos nyt suosikkia ylipäätänsä edes kannattaa varmistaa. Dahlström rattailla näemmä tarkoittaa maltillisia prosentteja, jollain Moilasella huitelisi varmaan 60 yläpuolella.

Kolmikosta Miraz-Tilias Abraham-Monster Pine ei uskalla jättää ketään pois. Suosikkikolmikon voisi varmistaa vielä Witch Itillä, joka juoksun onnistuessa voisi hyvin nousta ihan kaksariin asti.

Onko Classic St Pat varma. Lähdön kovin hevonen se on, EP:n kommentit melkein hirvittää, kun mies sanoo kommenteissa hevosensa olevan tähän "ylikylän" hevonen. Taktiikkaa ei siis välttämättä tarvitse arvata. Mutkana matkassa voi olla, että salamastarttari Brave Eight on selvästi paras keulasta ja voittanut kyllä aikamoisten alkurevitystenkin jälkeen parhaimmillaan ollessaan. Keulan pois antaminen ei ehkä kannata, vaikka ohituskaista onkin käytössä. Ja se voi tietää kovaa alkuvauhtia. Victory Lane voisi saada herkullisen nappijuoksun ja kiriä viime metreillä ohi juuri viime metreillä vähän väsähtävän suursuosikin. Jättiyllätys voisi ehkä olla Night Bird, joka kirii lyhyen pätkän lentämällä nappijuoksun jälkeen - jos siis kärki vetää alun kaasu pohjassa.

Toki ohituskaista voi aiheuttaa sen, että avaukset on suht maltillisia. Mutta Killerin pitkällä suoralla ehtii silti väsähtämään. Lähinnä T4-päätöksessä voisi olla aineksia ylikovaan avaukseen.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 8

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 16. Helmi 2015 19:42

Jamir näytti lämmittelyssä siltä ettei ole häviämässä. Kunpa makselisikin voittajassa tuon pinnojen mukaisen 5x...
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 8

ViestiKirjoittaja PJK » 16. Helmi 2015 19:50

Ruikonperä kirjoitti:

PJK kirjoitti:Viimeisessä EP:n prossat näytti ensin ihan tapoilta, mutta porukat olivatkin hiffanneet tuon Open Stretchin. Huonompikin kiihdyttäjä voi päästä keulaan, kun paremmalla saa jäädä odottamaan loppusuoraa. Victoria Lane kuitenkin ykköshevonen.

Victory Lanen treenari kommentoi Extravedon sivuilla, että keulasta pyritään ajamaan, mutta jotenkin vaikea kuvitella Santun kuitenkaan niin tekevän jos/kun EePee hyökkii rinnalle herhiläisenä? Lähdön kovin panos on noiden kommenttien mukaan jokatapauksessa Quantum Aramisilla :lol: http://www.extraveto.com/


Olettaisin tosiaan tuon open stretchin vaikuttavan taktiikoihin. Varmahan asiasta ei voi olla. Masan mainitsema Brave Eight'kin voi sotkea, mutta jotenkin veikkaan parhaan terän sen kiihdytyksestä katoavan kenkien myötä.

Kommentointi ohjaa tänäänkin kertoimia. Toisen lähdön Tupamäen "kalkulaattori"-kerroin putosi yli 60% (13,5x --> n. 4,7x)
PJK
 
Viestit: 3300
Liittynyt: 24. Kesä 2014 09:51

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 8

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 16. Helmi 2015 19:58

PJK kirjoitti:Kommentointi ohjaa tänäänkin kertoimia. Toisen lähdön Tupamäen "kalkulaattori"-kerroin putosi yli 60% (13,5x --> n. 4,7x)

Ihan uskomaton vaikutus kertoimiin on varikkokommenteilla. Kattelin, että Teuvo Mikkolan laatutallista tulee hevonen ihan pelaamattomana. Ei ollut kauaa pelaamaton, kun varikkokommenttien jälkeen kertoimet romahti ja helppo oli jättää tuo idea pelaamatta. Kuinka tuuliviirejä pelurit ovat? :crazy:

E: kuulinko oikein, että Killeri on vihdoin nostamassa Derbyn palkintoja sen ansaitsemalle tasolle? :tuuletus:
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 8

ViestiKirjoittaja Masa V » 16. Helmi 2015 20:06

Ruikonperä kirjoitti:
PJK kirjoitti:Kommentointi ohjaa tänäänkin kertoimia. Toisen lähdön Tupamäen "kalkulaattori"-kerroin putosi yli 60% (13,5x --> n. 4,7x)

Ihan uskomaton vaikutus kertoimiin on varikkokommenteilla. Kattelin, että Teuvo Mikkolan laatutallista tulee hevonen ihan pelaamattomana. Ei ollut kauaa pelaamaton, kun varikkokommenttien jälkeen kertoimet romahti ja helppo oli jättää tuo idea pelaamatta. Kuinka tuuliviirejä pelurit ovat? :crazy:

E: kuulinko oikein, että Killeri on vihdoin nostamassa Derbyn palkintoja sen ansaitsemalle tasolle? :tuuletus:


Ihan liikaa vaikuttaa kommentit kertoimiin. Pahimmillaan jopa ohjastajien edellisten päivien ennakkokommentit, jotka saattaa olla auton ratista heitettyjä ilman minkäänlaista miettimistä ja ennakkoanalysointia. Ja jotkut sitten perustaa niihin pelejään... :facepalm:
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 8

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 16. Helmi 2015 20:15

Masa V kirjoitti:
Ruikonperä kirjoitti:
PJK kirjoitti:Kommentointi ohjaa tänäänkin kertoimia. Toisen lähdön Tupamäen "kalkulaattori"-kerroin putosi yli 60% (13,5x --> n. 4,7x)

Ihan uskomaton vaikutus kertoimiin on varikkokommenteilla. Kattelin, että Teuvo Mikkolan laatutallista tulee hevonen ihan pelaamattomana. Ei ollut kauaa pelaamaton, kun varikkokommenttien jälkeen kertoimet romahti ja helppo oli jättää tuo idea pelaamatta. Kuinka tuuliviirejä pelurit ovat? :crazy:

E: kuulinko oikein, että Killeri on vihdoin nostamassa Derbyn palkintoja sen ansaitsemalle tasolle? :tuuletus:


Ihan liikaa vaikuttaa kommentit kertoimiin. Pahimmillaan jopa ohjastajien edellisten päivien ennakkokommentit, jotka saattaa olla auton ratista heitettyjä ilman minkäänlaista miettimistä ja ennakkoanalysointia. Ja jotkut sitten perustaa niihin pelejään... :facepalm:

Huikein esimerkki oli kyllä jossain pohjoisen raveissa kun jonkun aivan pelaamattoman isäntämies kehui hevosta pää märkänä ja lopulta se vedettiin alle 10x pohjapariin. Ennen kommentteja pienin kerroin sen kautta taisi olla jotain lähemmäs sata. Tuo hevonen väsyi puolikas jäljellä...

Pikkuhuomio Classic St Patista. Sillä on ajettu 20 viime starttia jenkeistä, nyt sillä ei ainakaan infon mukaan sellaisia ole.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 8

ViestiKirjoittaja Masa V » 16. Helmi 2015 20:28

Tv-lähetyksessä tuli lisävaloa Jamirin kuskinvaihdokseen, kun haastattelivat Matti Koistista. Ikä tuli miehellä täyteen ja lupa vanheni, joten lääkärintodistus pitäisi hankkia ja hakea ajoluvalle jatkoa.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 8

ViestiKirjoittaja Kädetön » 16. Helmi 2015 20:33

Jamir oli menopäällä :thumb_up: Turhaan varmistin nelkussa Hujanhajanilla.
Kädetön
 
Viestit: 3642
Liittynyt: 24. Helmi 2012 23:01

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 8

ViestiKirjoittaja Kiljunen » 16. Helmi 2015 20:34

Masa V kirjoitti:Tv-lähetyksessä tuli lisävaloa Jamirin kuskinvaihdokseen, kun haastattelivat Matti Koistista. Ikä tuli miehellä täyteen ja lupa vanheni, joten lääkärintodistus pitäisi hankkia ja hakea ajoluvalle jatkoa.


Kyllä kannatti kuskinvaihdos!! :clap:
Kiljunen
 
Viestit: 259
Liittynyt: 04. Huhti 2014 19:52

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 8

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 16. Helmi 2015 20:35

On sillä kuskilla vaan helvetillinen merkitys, tosi upea esitys Jamirilta ja toivottavasti Koistinen lääkärintodistuksen saadessaan miettii kannattaako joka starttia ajaa itse... Tuo hevonen tulee juoksemaan muuten upean tilin!

Kivasti laski taas kertoimet kun kärrynvaihtoa odotellessa 90% ajasta käytettiin Jamirin kehumiseen :lol:
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 8

ViestiKirjoittaja Masa V » 16. Helmi 2015 20:37

Kädetön kirjoitti:Jamir oli menopäällä :thumb_up: Turhaan varmistin nelkussa Hujanhajanilla.


Ihan omaa luokkaansa :clap: . Itse hukkasin turhaan 4 rastia. IS-ravien vihjeen mukaan pelaajat oli "ylireagoineet kuskinvaihdokseen" ja vihjaajat pitivät sitä ylipelattuna aamupäivällä. Ehkä tällaiset suht arvostettujen toimittajien vihjeet vaikuttivat siihen, ettei ollut kuin vasta kakkossuosikki kymmenen pinnaa suosikkia vähemmän pelattuna.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 8

ViestiKirjoittaja Touho » 16. Helmi 2015 20:38

Kiitokset ukoille Jamir tipsistä :thumbup1: Olin jo iskemässä Hujanhajania nelkkuun, mutta kävin vielä lukaisemassa foorumin läpi ja lopulta päädyin vetämään Jamirin kautta kerturit. Toivottavasti jaksavat maaliin saakka.

On näillä kuskeilla vaan merkitystä sanoi kuka mitä tahansa. Ja varsinkin tämmöisissä tapauksissa kun pari lähtöä vuodessa ajava vaihtuu ammattimieheen. Ei tuommoisilla Bollström -> Moilanen vaihdoksilla ole juurikaan merkitystä hevosen mahdollisuuksiin (tai on, mutta merkitys on hyvin pieni). Enemmän juuri tämmöisissä Jamirin kaltaisissa tapauksissa kuskinvaihdokset pitää huomioida.
Touho
 
Viestit: 3635
Liittynyt: 25. Heinä 2011 12:41

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 8

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 16. Helmi 2015 20:45

Touho kirjoitti:On näillä kuskeilla vaan merkitystä sanoi kuka mitä tahansa. Ja varsinkin tämmöisissä tapauksissa kun pari lähtöä vuodessa ajava vaihtuu ammattimieheen. Ei tuommoisilla Bollström -> Moilanen vaihdoksilla ole juurikaan merkitystä hevosen mahdollisuuksiin (tai on, mutta merkitys on hyvin pieni). Enemmän juuri tämmöisissä Jamirin kaltaisissa tapauksissa kuskinvaihdokset pitää huomioida.

100% samaa mieltä ja kuskihommissakin se vaihto voi hyvinkin toimia kuin jenkeissä ja kengättömyyksissä -> eka kerralla vaikutus on isoin. Jamiria kun kuvattiin lämmittelyssä ja pruuveissa niin siinä oli sellaista juoksemisen riemua, että harvoin näkee, mutta ei se välttämättä yhtä innokkaan näköinen ole kymmenen startin päästä jos ammatti ajaisi ne kaikki.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Seuraava

Paluu Totopelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 17 vierailijaa

cron