Psyykit ja jäkipelit, viikko 48

Tällä alueella keskustellaan totopeleistä. Vihjeet, jossittelut ja muut vastaavat tänne.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Psyykit ja jäkipelit, viikko 48

ViestiKirjoittaja nipa » 24. Marras 2014 10:10

Oulusta raviviikko taas melko tuttuun tapaan alkaa ja jatkossakin ovat raveille melko tutut maisemat. Tähtihetkiä kokevat useimmat lauantaina Turun Kasvattajakruunujen finaaleissa.

Oma pieni täsmäisku eilisisten Kuopion ravien nelkkuun osoittautui taas kerran hutiksi. Vähän isompi viritys olisi kenties saatu kiinni, mutta sitä ei edes jälkiviisaasti tehty.

Tänä aamuna ovat vuorossa Oulun ensivaikutelmat ja pieni huitaisu niistä. Avaus lähtee 80 metrin pakilta, kuten eilenkin, Tähti Kepulla ja varmistetaan paalulta Mervin Jaskalla. Seuraavassa kohteessa lyödään kynää pitelevä käsi Crazy Valleyhin, kun se kuuluu näihin Aki Antti-Roikon kunnossapidettäviin hevosiin.

Kolmannen koitoksen suosikki Miss Defair ei menestynyt eilen Kuopiossa eikä laskujeni mukaan menesty tänäänkään, mutta otetaan viisikkoon mukaan yhdessä Yoggi Yangsterin ja takarivin Lionan, Angel Valleyn ja Tender Pilgrimin kanssa. Päätökseen mahtuu yhden kolikon pelissä vain Keen Kemp. Pienellä setelillä pelaavat varmistavat avausta enemmän.

1,15(8,6) / 4(1,2) / 3,4,9-11(8,2) / 9(6,3)
nipa
 
Viestit: 2346
Liittynyt: 29. Elo 2009 19:46

Re: Psyykit ja jäkipelit, viikko 48

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 24. Marras 2014 14:55

Olisi voinut kuvitella, että super-jaskapotti viikolla olisi ollut psyykkiketjussa hulinaa, mutta lukukertojen perusteella olikin hiljaisin psyykkiketju kolmeen kuukauteen :cowboy:

Oulussa ravataan kovin oulumaiset ravit ja aina parempi jos nämä malttaisi väistää, mutta jos ei malta niin kutoslähdön Hit That on alennusmyynnissä. Kuski paranee kovasti ja suosikit eivät maistu tippaakaan. Paremmalta lähtöpaikalta olisi tosi maistuva, nyt juoksu voi mennä kasispoorilta ihan reisille vaikka tulinen avaaja onkin. Troikassa Finish Them jäänee aliarvostetuksi, silläkin paranee kuski ja viimeksi voitti kuolemasta ihan pystyyn.

IS-ravitähtiä lueskelin viikonlopulta ja nauratti huomiot eka 75-kohteesta:

Huomio: Eicku Jäi jälleen pussiin 2. sisältä.
Huomio: Taran Olivia Ei löytänyt kiritilaa.
Huomio: Hiskin Heppu Jäi pakettiin.
Huomio: Vilman Vili Juuttui pussiin.
Huomio: Pireus Tuli 3. sisältä ilman kiritilaa maaliin.
Huomio: Puulan Tuuli Täydensi samassa lähdössä pussiin jääneen kuusikon.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jäkipelit, viikko 48

ViestiKirjoittaja Neliveto » 24. Marras 2014 18:23

Ruikonperä kirjoitti:Oulussa ravataan kovin oulumaiset ravit ja aina parempi jos nämä malttaisi väistää, mutta jos ei malta niin kutoslähdön Hit That on alennusmyynnissä. Kuski paranee kovasti ja suosikit eivät maistu tippaakaan. Paremmalta lähtöpaikalta olisi tosi maistuva, nyt juoksu voi mennä kasispoorilta ihan reisille vaikka tulinen avaaja onkin. Troikassa Finish Them jäänee aliarvostetuksi, silläkin paranee kuski ja viimeksi voitti kuolemasta ihan pystyyn.


Onhan Miss Defar tosi erikoinen suosikki tuohon T4-3:een, kun ilman kenkiä ajaminen ei taida tulla kyseeseen talvisella Äimärautiolla- Hit That ja Liona ovat lähimpänä voittoa.

T4-2:en 6 Sunrise Signiä pitää koettaa kaksareissa. Tamma lähtee välillä kovaa, joten sen luulisi saavan hyvän juoksun. Vastus ei ole tällä kertaa kovin kova.
Neliveto
 
Viestit: 2845
Liittynyt: 06. Syys 2009 19:08

Re: Psyykit ja jäkipelit, viikko 48

ViestiKirjoittaja ManOWar » 24. Marras 2014 19:10

No voi prkl :facepalm: Volsunen oli nelkkuun ideana (~ 2,8%), ja nyt se sitten vetää sellaisen yli 10 km kuntohiitin radalla....
ManOWar
 
Viestit: 1063
Liittynyt: 09. Huhti 2014 11:27
Paikkakunta: Vermont

Re: Psyykit ja jäkipelit, viikko 48

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 24. Marras 2014 19:16

ManOWar kirjoitti:No voi prkl :facepalm: Volsunen oli nelkkuun ideana (~ 2,8%), ja nyt se sitten vetää sellaisen yli 10 km kuntohiitin radalla....

Kovassa tikissä näyttää olevan! Voi kunpa sitä huvittaisi kilpailuissakin juosta yhtä tarmokkaasti kuin nyt 8-) Toivottavasti kävisi nyt asantet.

Päivän paras ja mielenkiintoisin lähtö on tuo suomenhevosten nuorten sarja, jossa monta lupaavaa hevosta. Kukkaron Matti oma suosikkini ja Iso-Tili paalulta pariin, maksaisi tällä hetkellä 18x. Pramia 60m pakilta omissa papereissa se kolmas kova. Lento-Essi on pohjaparissa, mutta vastus kovenee nyt hurjasti ja viimeksi ravasi jokseenkin oudosti. Viksu Vilperi ei ravannut hyvin lämmittelyssä.

Tähti Kepu on nelkun avaukseen yllättävän vähän pelattu, kiertäähän se nuo kuin tyhjää vaan jos vain ravaa ja miksei ravaisi...
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jäkipelit, viikko 48

ViestiKirjoittaja Kiljunen » 24. Marras 2014 20:20

Huima on Lento-Essi :thumbup1: Kolme kilpailua, kolme voittoa!
Kiljunen
 
Viestit: 259
Liittynyt: 04. Huhti 2014 19:52

Re: Psyykit ja jäkipelit, viikko 48

ViestiKirjoittaja ManOWar » 24. Marras 2014 21:56

Ruikonperä kirjoitti:
ManOWar kirjoitti:No voi prkl :facepalm: Volsunen oli nelkkuun ideana (~ 2,8%), ja nyt se sitten vetää sellaisen yli 10 km kuntohiitin radalla....

....Toivottavasti kävisi nyt asantet.


Ruikko = Late 8-)
ManOWar
 
Viestit: 1063
Liittynyt: 09. Huhti 2014 11:27
Paikkakunta: Vermont

Re: Psyykit ja jäkipelit, viikko 48

ViestiKirjoittaja Kiljunen » 24. Marras 2014 22:15

ManOWar kirjoitti:
Ruikonperä kirjoitti:
ManOWar kirjoitti:No voi prkl :facepalm: Volsunen oli nelkkuun ideana (~ 2,8%), ja nyt se sitten vetää sellaisen yli 10 km kuntohiitin radalla....

....Toivottavasti kävisi nyt asantet.


Ruikko = Late 8-)


Samaa ajattelin minäkin.. ;)
Kiljunen
 
Viestit: 259
Liittynyt: 04. Huhti 2014 19:52

Re: Psyykit ja jäkipelit, viikko 48

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 24. Marras 2014 22:22

ManOWar kirjoitti:
Ruikonperä kirjoitti:
ManOWar kirjoitti:No voi prkl :facepalm: Volsunen oli nelkkuun ideana (~ 2,8%), ja nyt se sitten vetää sellaisen yli 10 km kuntohiitin radalla....

....Toivottavasti kävisi nyt asantet.


Ruikko = Late 8-)

Vai Hyvöseksi luullaan :kippis: Hietanenkin tuntui olevan jopa hyvillään kun tammassa oli noin paljon virtaa :clap:

Nelkku palautti peruspanoksella 27 euroa, joten voisi kuvitella olleen helppo rivi. Ainakin itselleni olisi ollut TÄYSIN mahdoton, Toharia ja Miss Defaria pidin päivän ylipelatuimpina.

Boden jatkaa ja täytyy kyllä sanoa, että harvoin jos koskaan näkee yhtä heikkotasoisia kisoja kuin nuo pisteravit...
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jäkipelit, viikko 48

ViestiKirjoittaja nipa » 24. Marras 2014 22:46

Jaa-jaa. Pienellä setelillä olisi pitänyt Oulun nelkku pelata ja lisätä paukut avaukseen. Kolikolla ei menestynyt, joskaan ei korkealta pudonnut. Huomenna jatketaan oulumaisista raveista yhtä masentaviin teivomaisiin raveihin.
nipa
 
Viestit: 2346
Liittynyt: 29. Elo 2009 19:46

Re: Psyykit ja jäkipelit, viikko 48

ViestiKirjoittaja nipa » 25. Marras 2014 10:15

Sen verran harmaalta ja kostealta aamupäivä näyttää, että aloitetaan Teivon nelkku numeropelillä eli kolmossuoralla vähän vahvistettuna. Eniten epäilen Villikamun pitämistä kolmoskoitoksessa, mutta tähän se silti jäi vielä varmaksi.

3,9(11,7) / 3(11,1) / 3(6,4) / 1,3,8(5,2)
nipa
 
Viestit: 2346
Liittynyt: 29. Elo 2009 19:46

Re: Psyykit ja jäkipelit, viikko 48

ViestiKirjoittaja Penkkitopi » 25. Marras 2014 16:06

Tulipahan koitettua ensimmäistä kertaa tuota ISravien "totorobottia" illan pientä t-nelkkua tehdessä, kätevä vehje! Puolet mahdollisista riveistä tuli karsittua pois, eikä pihin miehen pelitili rasittunut kuin 1,60€:lla. :thumb_up: Ekaan ja vikaan tulivat suosikkivarmoiksi 9 Classic St Pat ja 3 Delisa di Quattro, väliin sitten eri yhdistelmin L2 1,3,8,11/ L3 6,9,12. Villikamukin oli rastattuna, mutta sen sisältävät kupongit eivät olisi kovin paljoa luvanneet, joten saivat jäädä.
Penkkitopi
 
Viestit: 787
Liittynyt: 19. Elo 2014 19:52

Re: Psyykit ja jäkipelit, viikko 48

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 25. Marras 2014 16:54

Teivomaiset teivot on joo. Nelkku näyttää helpolta, mutta onko se sitä käytännössä. Classic St Pat on ylikylä ekaan, mutta EP:lta lähtee kyllä välillä ajohommat ihan lapasesta kun ei pääse keulaan ja se vaara on nytkin. Maali ei ole takasuoran lopussa! Koivusen kaksikko on alipelattu, Fancy Candy tulee ihan kohta jossain ja voi saada juoksun jos Olli vain satsaisi lähtöön. San Marino Wood on näin vähän pelattu tosi harvoin, onhan se luokkahevonen ja jos olisi vähän piristynyt santabaanalla... Mitäs Sweet Hope on tehnyt niin erikoista, että on pelattu noin paljon?

Toka kohteessa Iikori tulee niin pessimistin kommentein starttiin, että Nauriskydön Veto vaikuttaisi saletilta, mutta on tälläkin _aika monta_ kertaa kuski töpeksinyt... Henkan Huima vähän kiinnostaisi, osoittanut nousukuntoa ja Pekka Tenhonen taitaa olla laittomiehiä!

Villikamu on omaan makuun kierroksen varmin voittaja. Ihmeen vähän pelattu 43 pinnalla kun esitysten perusteella laukka on ainoa uhka. Viimeksi se laukka tuli, mutta siihen taisi olla joku syy varusteissa. Suoraan pariin Mikolan Aatu vaikka ikävä paikka onkin. Hirmutikissä.

Vika kohteessa Delisa di Quattroa on pelattu yllättävän paljon. Viime kerran esitykseen en ihan noin paljon antaisi painoarvoa, silloin oli maili ja naurettavan heikkotasoinen lähtö. Nyt täysi matka ja vastus kovenee, lisäksi tuo statistiikka tuo kysymysmerkkejä kilpailupäästä. Tallikaveri Exdell jäänyt liian vähälle huomiolle, tauluaan paremmassa tikissä ja voi hyvinkin päästä toiseen sisälle, josta olisi hyvä iskeä. Viimeksi Exdell oli tosi huono, mutta silloin ajettiin kengät jalassa normikärryistä. Tänään on ainakin kengät pois ja toivottavasti jenkit.

Kattelin tuota kolmoslähdössä juoksevaa L.P. Floricania, joka ei ainakaan vielä ole päässyt samanlaiseen ikonin asemaan kuin Jack Daniel vaikka ehkä pitäisi. Statistiikka on nimittäin huumaava 65 0-0-1! Lienee aktiivikilpaijoista eniten startteja ilman kaksarijoitusta? Siitä tuli mieleen kysymys, että millähän aktiivilla lienee tällä hetkellä eniten startteja ilman voittoja kun Luci Mendinokaan ei enää juokse? ;)
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jäkipelit, viikko 48

ViestiKirjoittaja RaahenTiikeri » 25. Marras 2014 17:15

Ruikonperä kirjoitti:Kattelin tuota kolmoslähdössä juoksevaa L.P. Floricania, joka ei ainakaan vielä ole päässyt samanlaiseen ikonin asemaan kuin Jack Daniel vaikka ehkä pitäisi. Statistiikka on nimittäin huumaava 65 0-0-1! Lienee aktiivikilpaijoista eniten startteja ilman kaksarijoitusta? Siitä tuli mieleen kysymys, että millähän aktiivilla lienee tällä hetkellä eniten startteja ilman voittoja kun Luci Mendinokaan ei enää juokse?

-tuo 65 voi olla aivan hyvin eniten tuossa tilastossa.Kyllä ne niin silmiin pistää aina semmoiset erikoiset statistiikat.Eikä kyllä ole silmiin yhtä suurta osunut.Jo joku 40: 0-x-x hyppää silmille.

EDIT:niin,kyllä JAck Danieliltakin varmaan löytyy voitoton 65 startin putki,mutta statistiikalla 239 : 5-9-7 se ei ole matemaattinen pakko.
Jämsän Ravit 2019?
RaahenTiikeri
 
Viestit: 3606
Liittynyt: 15. Helmi 2012 15:45

Re: Psyykit ja jäkipelit, viikko 48

ViestiKirjoittaja Kädetön » 25. Marras 2014 17:22

Pistetään aloituslukemiksi Be Box Koks, 86 0-8-7
Kädetön
 
Viestit: 3642
Liittynyt: 24. Helmi 2012 23:01

Re: Psyykit ja jäkipelit, viikko 48

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 25. Marras 2014 17:31

Kädetön kirjoitti:Pistetään aloituslukemiksi Be Box Koks, 86 0-8-7

Be Box Koksin bongasin myös enkä löytänyt kovempia lukua. Monella oli yli sata starttia ja yksi voitto. Pelasin tuota BBK:ta lauantaina ja loppusuoraa seuratessani en taaskaan ihmetellyt lainkaan miksi statistiikka on moinen ;)

Tänä vuonna on kilpaillut muuten L.P. Floricaniakin kovemmat numerot omaava hevonen. Greenhill's Blondy 84 0-0-3, mutta "hieman yllättäen" ilmeisesti laitettu monttuun heinäkuussa.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jäkipelit, viikko 48

ViestiKirjoittaja Kädetön » 25. Marras 2014 17:39

Suikun Rillalla on menossa melko pitkä kuiva kausi. 97 starttia ilman voittoja :crazy:
Kädetön
 
Viestit: 3642
Liittynyt: 24. Helmi 2012 23:01

Re: Psyykit ja jäkipelit, viikko 48

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 25. Marras 2014 17:52

"Videoarkisto on päivitetty tänään uusimpaan html5-teknologiaan. Tällä päivityksellä vanhat koneet toistavat arkiston klippejä luotettavammin sekä asiakkaat voivat katsoa parempilaatuista kuvaa. Päivityksen esivalmistelut aloitettiin jo eilen ja tämä aiheutti ongelmia iOS-laitteille. Ongelma on nyt korjattu ja uusi teknologia on otettu tänään tuotantoon."

Helvetin hieno homma. Ainoa pienenpieni miinus tulee kun pätkii niin s**tanasti eikä lähtöjen katsomisesta tule mitään :x :facepalm:

Muilla samaa ongelmaa?
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jäkipelit, viikko 48

ViestiKirjoittaja peksi » 25. Marras 2014 18:29

Ruikonperä kirjoitti:
"Videoarkisto on päivitetty tänään uusimpaan html5-teknologiaan. Tällä päivityksellä vanhat koneet toistavat arkiston klippejä luotettavammin sekä asiakkaat voivat katsoa parempilaatuista kuvaa. Päivityksen esivalmistelut aloitettiin jo eilen ja tämä aiheutti ongelmia iOS-laitteille. Ongelma on nyt korjattu ja uusi teknologia on otettu tänään tuotantoon."

Helvetin hieno homma. Ainoa pienenpieni miinus tulee kun pätkii niin s**tanasti eikä lähtöjen katsomisesta tule mitään :x :facepalm:

Muilla samaa ongelmaa?


Joo pätkii niin perkeleesti kun kattoo chromella tietokoneelta. Android tabletilla ja iphonella toimii oikein hyvin ja myös IE:llä ja Mozillalla toimii, joten ongelma näyttää olevan vain Chromessa. En sitten tiedä että mistä johtuu ja toivottavasti korjaa pian, koska itelläki Chrome on ykkösselain. Mutta nyt kannattaa kokeilla Mozillaa ja IE:tä, jos Chromella pätkii..
peksi
 
Viestit: 310
Liittynyt: 25. Marras 2013 13:32

Re: Psyykit ja jäkipelit, viikko 48

ViestiKirjoittaja Penkkitopi » 25. Marras 2014 18:49

Suomenhevospuolelta löytämäni pohjat noteeraa 10-vuotias tamma Myrsky-Maire, joka on tahkonnut aika pitkän uran vailla voittoa: 66 0-4-3. Sen kilpailuvakuutus on loppumassa tähän kuukauteen, toivottavasti ura jatkuu! Ykköshaastajana vain startin verran perässä tulee 7-vuotias ruuna Lasarus: 65 0-2-6, joka on ikänsä puolesta varsin potentiaalinen tekijä tähän voitottomuuskilpaan. Haastajaosastoon ilmoittautuvat myös 9-vuotiaat Virkun Vire (56 0-2-2), sekä Pirttilän Ilona (51 0-3-4), mutta näillä kirittävää on hieman enemmän.

Täälläkin pätkii videoarkisto Chromella todella paljon, Firefoxilla näyttää sen sijaan pelittävän.
Penkkitopi
 
Viestit: 787
Liittynyt: 19. Elo 2014 19:52

Seuraava

Paluu Totopelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 30 vierailijaa

cron