Psyykit ja jälkipelit, viikko 17

Tällä alueella keskustellaan totopeleistä. Vihjeet, jossittelut ja muut vastaavat tänne.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Psyykit ja jälkipelit, viikko 17

ViestiKirjoittaja Touho » 21. Huhti 2014 10:56

Uusi viikko ja uudet kujeet.

Road To Victory ilmoitettiin nopeasti taas starttiin, juoksee torstaina Bodenin lounasraveissa ykköslähdössä. Hevosesta ei (onneksi) löytynyt mitään vikaa, mutta paha taipuminen jäi vähän arvoitukseksi. Kuskin mukaan hevonen painoi todella paljon päälle kaksi ensimmäistä kierrosta ja kun ne mentiin hiljaa, happi vähän loppui viimeisellä puolikkaalla. Hevonen oli aika lihavassa kunnossa Oulussa ja eiköhän paranna, kun saa startteja alle. Torstain starttiin saatiin ysirata ja kyseessä on mailin matka. Mukana on hyviä hevosia, mutta monen muunkin kunto on iso arvoitus. Edestä lähtee Batery kovaa ja toivottavasti tuosta pääsisi hyviin asemiin. Tähän starttiin Vikkeä pääsee varmaan pelaamaan aika hyvillä kertoimilla, kun taulu on aikamoista sekameteliä kolmen viimeisen startin osalta. Odotuksia tämän hevosen kohdalla kuitenkin aina on.
Touho
 
Viestit: 3635
Liittynyt: 25. Heinä 2011 12:41

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 17

ViestiKirjoittaja peksi » 21. Huhti 2014 11:31

Tänään ei pelimielessä kovinkaan mielenkiintoisia raveja ole kummatkaan, mutta lähtölistojen tutkinnan jälkeen molemmista raveista löytyi huikeasti yksi pelihevonen ja nämä ovat

Ylivieska L10 Dolly Sisu. Voittajaa, jos ei kuumene liikaa ja suoraa paria 4-5.

Joensuu L5 True Classic. Taulu on niin hirveässä kunnossa, että tälle lyödään tänään sijaa, koska on tähän porukkaan kuitenkin ihan hyvä polle ja usein totossa. Kerroin on tänään kuitenkin luultavasti aika hyvä. Kaksaria voi myös kokeilla 6/1,4,7,12.
peksi
 
Viestit: 310
Liittynyt: 25. Marras 2013 13:32

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 17

ViestiKirjoittaja ManOWar » 21. Huhti 2014 16:06

Pari päivää meni tässä hienosti ilman raveja :shock:
Peli-mielessä ei mahtavaa ideaa tälle päivälle, mutta iltiksen sivuilla pisti silmään tuo tämänpäiväinen juttu Nassesta.
Jarno Kauhanen jättää Nassen huilaamaan ja Killerin eliittiin ei osallistuta. Ihan hyvä niin, koska puutui Seinäjoella kyllä tosi pahasti.

http://www.iltasanomat.fi/ravit/art-1288679831853.html
ManOWar
 
Viestit: 1063
Liittynyt: 09. Huhti 2014 11:27
Paikkakunta: Vermont

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 17

ViestiKirjoittaja peksi » 22. Huhti 2014 15:29

Tiistai ravit onkin tällä kertaa Forssassa. Mielenkiintosia lähtöjä on useampia, kutoslähtö tietenkin tämän illan kruununa.

L3 Windsong's Love olisi viimeksi jo anatanut kaksarista kivasti ilman laukkaa. Nyt on kertoimet pienemmät kun kaikki näki kunnon viime juoksusta. WL pääsee keulaan tai johtavan taakse ja siitä pitäisi olla kaksari sija likellä. Kaksariin mukaan 5,9 ja ruikonperän komeetta M.T Hopeandglory.

L5 She's So Lovely US on ollut peleissä jo kahdessa edellisessä ja jos Nieminen nyt pääsee ravia, niin tämä menee keulasta karkuun. Prosentit on suht korkeella, mutta kokeillaan silti varmana kun seura on suht köykäsen näköinen. General Avenger voisi olla parissa jos pääsee johtavan kantaan.

L6 Huikee iltaravi lähtö! Veikkaan, että voittaja tulee kolmikosta Stoneisle Lilian, Wind Of West ja Jaqueline Mon Ami. Tauolta tulevat tammat on tietysti pienoinen arvoitus, mutta kummallakin on niin hirveä luokka, että voi hyvin voittaa. Golda Mercuryyn en usko tolta paikalta. Leonas Smillaa voisi kokeilla sija pelissä. Viimeksi seurasi Mellby Vagabondia kun painettiin 12 vauhtia eka kierros voltista ja jäi lopussa tämän taakse pussiin.

L7 Tasainen on lähtö. Kantri maistuu eniten tässä.

L10 Classin Deal jäi viimeksi ihan säkkiin ja Hietanen jatkaa edelleen rattailla, joten pitää kokeilla pienellä tänäänkin. Seura ei näytä millään tavalla mahdottomalta.
peksi
 
Viestit: 310
Liittynyt: 25. Marras 2013 13:32

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 17

ViestiKirjoittaja peksi » 22. Huhti 2014 15:47

Ensimmäisessä lähdössä vielä Ilkka Korpi oli sanonut Ringatarista, että pystyy 32-33 aikaan jos vaan ravaa. Jos tämän kommentin takia ei kuumene paljon ja kerroin pysyy siellä 8-10 paikkeilla niin olisi varmaan kokeilemisen arvoinen.
peksi
 
Viestit: 310
Liittynyt: 25. Marras 2013 13:32

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 17

ViestiKirjoittaja ManOWar » 22. Huhti 2014 15:53

peksi kirjoitti:Ensimmäisessä lähdössä vielä Ilkka Korpi oli sanonut Ringatarista, että pystyy 32-33 aikaan jos vaan ravaa. Jos tämän kommentin takia ei kuumene paljon ja kerroin pysyy siellä 8-10 paikkeilla niin olisi varmaan kokeilemisen arvoinen.


Jepjep. Tähän on myös mietinnässä pientä peliä Passikuvalle. Ehkä sijaa.
Sukuhan tällä on ihan mielenkiintoinen. Jotain menestystä Passikuvalle varmaan tulee kunhan pysyy oikeilla askelilla. Tosi pitkä tauko alla, mutta haittako se mitään nollasarjassa ?
Muistelen että meni ratahiitissä kolmeakymppiä läpi viime kesänä.

L5: Samat oli aatokset tähän. Moilaselle pitäisi kelvata Niemisen peesistä koittaminen...
ManOWar
 
Viestit: 1063
Liittynyt: 09. Huhti 2014 11:27
Paikkakunta: Vermont

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 17

ViestiKirjoittaja peksi » 22. Huhti 2014 18:27

Yes Man Hossilta kaikki kengät pois. Täytyy varmaan etsiä joku porukka peli mistä se löytyy, ihan varmistukseksi.
peksi
 
Viestit: 310
Liittynyt: 25. Marras 2013 13:32

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 17

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 22. Huhti 2014 19:45

Parempaakaan ketjua en keksinyt, mutta onkohan Ballerina Luxx siirtymässä siitokseen kun ei näy enää Torvisen listoilla?
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 17

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 22. Huhti 2014 19:56

Olipa raviurheilua parhaimmillaan tämä Forssan kutoslähtö :thumbup:

Aivan jäätävä tää Lilian.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 17

ViestiKirjoittaja Janzon » 22. Huhti 2014 20:02

Jaahas, Ruikonperä on selvinnyt ja palannut elävien kirjoihin. :lol: Ja ens viikolla vappu!

Oli kyllä hieno matsi loppusuoralla tossa kutoslähdössä. :thumbup: Hyvä on Kauhasella tämäkin peli!
"Yritin kertoa sille, että mulla on vaan 100km kotiin"- Juha Utala
Janzon
 
Viestit: 1089
Liittynyt: 10. Huhti 2012 13:44

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 17

ViestiKirjoittaja Touho » 22. Huhti 2014 20:12

Ruikonperä kirjoitti:Olipa raviurheilua parhaimmillaan tämä Forssan kutoslähtö :thumbup:

Aivan jäätävä tää Lilian.

Pelasin tuohon Jaqualine Mon Amita ja olin kyllä aika varma koko viimeisen puolikkaan, että se tuon voittaa, mutta niin vaan kesti todella upeasti Stoneisle Lilian raskaan alkumatkan! Tuolla on kyllä todella hieno tulevaisuus edessään. Olen sitä toitottanut ennenkin, mutta tämä startti sai minut vielä vaan vakuuttuneemmaksi siitä.
Touho
 
Viestit: 3635
Liittynyt: 25. Heinä 2011 12:41

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 17

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 22. Huhti 2014 20:17

Janzon kirjoitti:Jaahas, Ruikonperä on selvinnyt ja palannut elävien kirjoihin. :lol: Ja ens viikolla vappu!

Saa olla vappu ihan rauhassa, kännykät kii ja peiton alla raveja kurkkien on suunnitelma vapuksi 8-)

peksi kirjoitti:L3 Windsong's Love olisi viimeksi jo anatanut kaksarista kivasti ilman laukkaa. Nyt on kertoimet pienemmät kun kaikki näki kunnon viime juoksusta. WL pääsee keulaan tai johtavan taakse ja siitä pitäisi olla kaksari sija likellä. Kaksariin mukaan 5,9 ja ruikonperän komeetta M.T Hopeandglory.

Hopeandglory oli päivän ainoa peli-idea ja pinna meinasi palaa kun Torvinen ei voinut kääntää sisälle vaan piti ajaa vikasta ulkoa ihan toivottoman kaukana kärjestä. Sisältä olisi päässyt etenemään hienosti ja ties vaikka olisi voittanut Moilasen selästä. Ylivoimaista kyytiä kiri loppuun. 12,6/600.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 17

ViestiKirjoittaja Harri H » 22. Huhti 2014 21:41

Hieman houkuttelisi huomisten lounasravien nelkussa Grainfield Oz, mutta vähän viiveellä tajusin että on melkoisessa ylisarjassa rahallisesti... Jos ihan pelaamattomaksi jää, niin sitten voisi jollain tapaa kiinnostaa. Oli kuitenkin tauolta hyvä ja viimeksi vireen suunta jäi arvoitukseksi, kun Soros-Matti tuli syliin.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 17

ViestiKirjoittaja Touho » 22. Huhti 2014 22:08

On tää välillä surkuhupaisaa. Pelasin Axevallaan Duoa 5-11. Ekan kohteen vitonen piti suosikkina. Toisen kohteen numeroa 11 en nähnyt _kertaakaan_ tv-kuvissa. En ennen lähtöä enkä sen aikana. Olikohan se edes jumalauta radalla?? Nimittäin ei ainakaan auton taakse ilmestynyt.
Touho
 
Viestit: 3635
Liittynyt: 25. Heinä 2011 12:41

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 17

ViestiKirjoittaja Chocolate » 23. Huhti 2014 15:02

VERMO
L3: 2 KRIMORI oli viimeksi tosi sitkeä Carmelaa vastaan omistajan ajamana. Nyt paras mahdollinen lähtöpaikka, pieni lähtö ja Tupi puikoissa. 8% tuntuu melkoiselta alennusmyynniltä. Miettisen hevoset ovat kunnossa mutta eivät ole mitään voittokoneita.

L6: 2 RAINBOW ZET, jos on taas barfota runt om, voisi haastaa Buckin.

L7: äkkiseltään sen näköinen lähtölista että keulapaikasta ei ehkä päästäkään sopuun ja 1. puolikas 08,5 ja kierros vielä 11? Tuolla vauhdinjaollahan 11-12 pitäisi olla saletissa.

L10: Rally Troll oli edellisessään hyvä mutta oliko se lähtö kuitenkaan mikään varsinainen mittari (pl. Arctic Muscles)? 11 WILLY YANKEE näytti Teivossa oikeaa meininkiä kun pykäsi maalisuoralla uudestaan vaikka kurvissa jo taipui/hölmistyi dödsistä ihan tasokkaassa 3-v lähdössä. Voisi olla kannanoton paikka Willy Yankeen puolesta. 12 Yakuza oli hyvä Jokimaalla, avauspuolikkaan kellotus oli 12,5 joka on Jokimaan täydellä matkalla aika hurja nollasarjoissa ja tämä haki keulan ja lopetti 15,5.

Solvallan viimeisessä lähdössä on Bakels Birdland, Jorma ajaa. BB ei minusta viimeksi ollut voitosta huolimatta ihan parhaimmillaan mutta nyt luulisi varsan olevan iskussa kun on oikein ulkomaille lähdetty.
Chocolate
 
Viestit: 2045
Liittynyt: 01. Syys 2009 17:38

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 17

ViestiKirjoittaja Masa V » 23. Huhti 2014 15:04

Jotain alustavaa pohdintaa, ikävä kyllä HU on vieläkin tulematta, postiauto tulee meidän tielle usein vasta klo 16 aikoihin.

Stoneisle Jade oli vaisu viimeksi, en tiedä syytä, ehkä jossain kommenteissa asiaa valaistaan, esitykseen nähden suosikkiasema yllätys. Loogaroo Moog on räikeä alipelattu, johtuu kuskinvaihdoksesta, mutta silti aivan liian vähän pelattu. Keulaan suuntaava Aquamarine on yllättävän vähän pelattu myöskin.

Kemun Tutua ei lähtöpaikka ulkona haittaa ja keulapaikka siitäkin mielessä, yllättävä paljon enemmän on Hiskin Muistoa pelattu.

Wille Kemp on kesäkengässä, jalkoja hoideltu ja valmentaja optimistinen, sopivassa porukassa voisi olla pahaltakin paikalta yllätysvarma.

Boulard ja Ideal Du Point erottuvat, mutta molemmilla iso laukan vaara. Maistuvin rasti on kahdesta pakista huolimatta Bullo Citrullo, sijan 13 saavuttaminen viimeksi lähdön yhdellä kovakuntoisimmista hevosista vaati kyllä kuskilta erityisiä lahjoja. Oivaltava ajaminen kuudennessa sisällä heikompien hevosten takana, kun suursuosikki oli laukannut ja vauhti hiljentynyt, oli lähes vertaansa vailla oleva ajosuoritus, kuolemanpaikka olisi ollut vaihtoehto ja toki siihenkin olisi voinut halutessaan kohta saada hevosen eteensä. Joo, pelasin viimeksi... ;) Toinen mikä vähän maistuu, on vain 1% Prince Victorioso.

Buck Boko ei saanut viimeksi mahdollisuutta ja sitä ennen kärsi kurkunpääntulehduksesta. Sopivassa porukassa voisi olla voiton vuoro eikä edes 64% ole liikaa. Rainbow Zet on - taas kerran - mahdollinen suuryllättäjä, jos kiritilat aukeaisi juuri sopivasti...

Päätöskohde ei ole vielä avautunut, Hoboken tuntuu kovalta hevoselta tähän lähtöön ja ykköshevonen pahasta paikasta huolimatta.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 17

ViestiKirjoittaja Chocolate » 23. Huhti 2014 15:12

Masa V kirjoitti:Boulard ja Ideal Du Point erottuvat, mutta molemmilla iso laukan vaara. Maistuvin rasti on kahdesta pakista huolimatta Bullo Citrullo, sijan 13 saavuttaminen viimeksi lähdön yhdellä kovakuntoisimmista hevosista vaati kyllä kuskilta erityisiä lahjoja. Oivaltava ajaminen kuudennessa sisällä heikompien hevosten takana, kun suursuosikki oli laukannut ja vauhti hiljentynyt, oli lähes vertaansa vailla oleva ajosuoritus, kuolemanpaikka olisi ollut vaihtoehto ja toki siihenkin olisi voinut halutessaan kohta saada hevosen eteensä. Joo, pelasin viimeksi... ;) Toinen mikä vähän maistuu, on vain 1% Prince Victorioso.


Ideal Du Point ei kyllä maistu vähääkään kun kuski vaihtuu. Bullo tuntuu olevan kunnossa mutta kyllä täysi lähtö ja 40m pakkia on lentokeleillä aika vaikea yhtälö.
Chocolate
 
Viestit: 2045
Liittynyt: 01. Syys 2009 17:38

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 17

ViestiKirjoittaja Touho » 23. Huhti 2014 15:23

Chocolate kirjoitti:L10: Rally Troll oli edellisessään hyvä mutta oliko se lähtö kuitenkaan mikään varsinainen mittari (pl. Arctic Muscles)? 11 WILLY YANKEE näytti Teivossa oikeaa meininkiä kun pykäsi maalisuoralla uudestaan vaikka kurvissa jo taipui/hölmistyi dödsistä ihan tasokkaassa 3-v lähdössä. Voisi olla kannanoton paikka Willy Yankeen puolesta. 12 Yakuza oli hyvä Jokimaalla, avauspuolikkaan kellotus oli 12,5 joka on Jokimaan täydellä matkalla aika hurja nollasarjoissa ja tämä haki keulan ja lopetti 15,5.

Mun mielestä Willy Yankee ei ollut missään vaiheessa väsynyt Teivossa, oli vaan niin järkyttävän toisohjainen etenkin loppumatkasta, että vauhti hukkui ihan täysin loppukurvissa. Mun mielestä on kyllä melkoisessa alennuksessa T4:ssa ainakin tällä hetkellä.
Touho
 
Viestit: 3635
Liittynyt: 25. Heinä 2011 12:41

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 17

ViestiKirjoittaja Janzon » 23. Huhti 2014 16:35

Mahtava ilma ja illalla mennään varmasti haipakkaa.

Oma varmani starttaa avauskohteessa. 3 Sofia´s Love kelpaa varmaksi 15%. Mika saa päättää taktiikan ja kykyjähän sukutammalla on paljon. Toiseksi varmaksi Buck Boko, joka on nyt päässyt helppoon lähtöön. Muihin kohteisiin rasteja lompakon koon mukaan.

Lähdössä 10 voisi peliä kokeilla 4 Livi Internetille, jota on nyt päästy viimeistelemään kunnolla.
"Yritin kertoa sille, että mulla on vaan 100km kotiin"- Juha Utala
Janzon
 
Viestit: 1089
Liittynyt: 10. Huhti 2012 13:44

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 17

ViestiKirjoittaja peksi » 23. Huhti 2014 16:59

Masa V kirjoitti:Stoneisle Jade oli vaisu viimeksi, en tiedä syytä, ehkä jossain kommenteissa asiaa valaistaan, esitykseen nähden suosikkiasema yllätys. Loogaroo Moog on räikeä alipelattu, johtuu kuskinvaihdoksesta, mutta silti aivan liian vähän pelattu. Keulaan suuntaava Aquamarine on yllättävän vähän pelattu myöskin

Logaroo Moog maistuu kyllä tännekin. Jenkit lyödään nyt ilmeisesti ensimmäistä kertaa perään ja ilman niitäkin on tehnyt kovia juoksuja. Make Me Money on myös kauheassa kunnossa ja sen kohdalla paikka on syönyt kyllä prosentteja, mutta edellisissäkin on aika kaukaa aloittanut kirinsä joten tuoltakin saattaa ehtiä.

Masa V kirjoitti:Wille Kemp on kesäkengässä, jalkoja hoideltu ja valmentaja optimistinen, sopivassa porukassa voisi olla pahaltakin paikalta yllätysvarma.

Joo Wille Kemp pääsee ulkoakin keulaan ja ilman laukkaa vie perille asti. Casey Paxx voisi seurailla peesistä pariin. Fakir Victoryn ravi näytti koelähdössä paremmalta kuin viime vuonna, mutta nyt on mielenkiintoista nähdä miten käy kun vauhdit kovenee. Tänään jää vielä kuitenkin pelien ulkopuolelle.

Chocolate kirjoitti:Ideal Du Point ei kyllä maistu vähääkään kun kuski vaihtuu. Bullo tuntuu olevan kunnossa mutta kyllä täysi lähtö ja 40m pakkia on lentokeleillä aika vaikea yhtälö.

Bullo on kyllä tikissä ja uskon että tämän sakin kiertäisi tuoltakin, mutta kun eihän sitä tiedä onko kiriin lähtö kierros ennen maalia vai vasta loppusuoran alussa. Jos loppusuoralle tultaessa on keula 40 m edelle niin ei voi ehtiä voittoon. Troikka tuli jo tehtyä Bullo piikkinä niin 65:ssa täytyy varmistaa. Prince Victorioso ja Antonio My Mate jättiskrelleinä lapulle.

Buck Bokolle teki varmaan hyvää lauantaina, että sai välillä juosta selissä ja peliprosentit on kyllä aika lailla oikeat. Rainbow Zet ja Order By Boss pystyy tulla pätkällä ohi, mutta ei sekään helppoa ole kun Nieminen laskee 13 koko matkan.

Touho kirjoitti:Mun mielestä Willy Yankee ei ollut missään vaiheessa väsynyt Teivossa, oli vaan niin järkyttävän toisohjainen etenkin loppumatkasta, että vauhti hukkui ihan täysin loppukurvissa. Mun mielestä on kyllä melkoisessa alennuksessa T4:ssa ainakin tällä hetkellä.

Willy Yankeen prosentit nousee kyllä koko ajan, mutta nyt on etukengät pois ja minäkin kyllä uskon että se kiertää tämän porukan. Nelkut siis kertaistettuina.
peksi
 
Viestit: 310
Liittynyt: 25. Marras 2013 13:32

Seuraava

Paluu Totopelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 32 vierailijaa

cron