Teivo 29.9.09

Tällä alueella keskustellaan totopeleistä. Vihjeet, jossittelut ja muut vastaavat tänne.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Teivo 29.9.09

ViestiKirjoittaja Harri H » 29. Syys 2009 00:12

Tiistai-illan isäntänä toimii tuttuun tyyliin Teivon kavioura. Enintään 7000 euroa tienanneiden lämminveristen sarja avaa V4-pelin. Erityisen tasokkaaksi lähtöä ei voi kehua, eikä tämä kyllä ole mikään helppo kohde ennustaakaan. 7 CATWALK LIN oli mainio viime kerralla, eikä tässäkään ole ulkona voittomatsista. 2 LIMELIGHT LADY on juoksun onnistuessa vaarallinen. 3 MARGERITA ÅS ei Suomen debyytissään erityisemmin vakuuttanut, mutta voi parantaa. 8 CHILD OF NATURE on kunnossa, mutta pilaa laukkoihin. Paikka on nyt haastava, mutta vireensä puolesta Hannu Kamppurin ajokki ei tässä seurassa häpeä. 11 NATALIE CROFT on tehnyt tasaista työtä. Lähtö on sen verran vaikean oloinen, että tässä on lähes jokaisella saumansa. Makuasia on, mihin kohtaan rajan vetää, vai ottaako kuitille kaikki. Mitään varsinaista ideahevosta tähän ei löydy.

Toinen V4-kohde on huipputasokas suomenhevosten tammalähtö. 7 VOKUKKA säväytti Mikkelissä, eikä vastaavanlaisella esityksellä ole tässä lyötävissä. Paremmilta lähtöradoilta matkaan lähtevät 2 MARIMIN ja 3 MAIJULI ovat myös kovavireisiä tapauksia, eikä niitä kannata kokonaan peleistä sivuuttaa. 8 I.P. VIPOTIINA on aina varottava, vaikka paikka nyt onkin hankala. 1 SIREENIN TÄHTI on ollut mainio viimeisiinsä, mutta nyt rima on korkeammalla.

Kolmas kohde onkin taas sekavaa settiä. 15 GRAND WARRIOR nousee korkealle, jos saa tarvitsemansa tarkan reissun. Mika Forssin ajokin kirivoima on sitä luokkaa, että se ohittaa monta lopussa. 5 FIRST MASTER palaa pieneltä tauolta. Ennen paussia se oli hyvä voittostarteissaan. 2 BORDERLINE BLUES on hyvä hevonen sarjoihinsa, jos kaikki on kohdillaan. 8 LEMON AVENGER menestyy varmasti ravatessaan. Sekaisen taulun omaava lahjakkuus palaa nyt pieneltä tauolta. 10 MY CUP OF TEA on hienossa vireessä, ja onnistuneella reissulla yksi monista mahdollisista.

Päätöksessä 6 MILLSTONE'S GAINER avannee keulaan, mistä on viimekertaisen esityksen perusteella lähellä voittoa. Tallikaveri 8 BRIEN BLEND on vaarallinen, mikäli saa hyvän reissun. 3 KAMIKAZE COMERY on ihan riittävä hevonen näihin sarjoihin, eikä sen menestys tulisi yllätyksenä. Myös 9 PROMISSORY on huomion arvoinen hevonen. Tähän voisi ideana kokeilla Brien Blendiä, mikäli prosentit jäävät maltilliselle tasolle.

Ei erityisen maistuva V4, ensimmäinen ja kolmas sen verran haastavia kohteita...
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

V4-Teivon tammoista

ViestiKirjoittaja nipa » 29. Syys 2009 07:43

Aamupuuro saattaa mennä joltakin sovinistilta väärään kurkkuun, kun lähestyn Teivon illan V4-tehtävää kysymällä: menevätkö kaikki V4-kohteet superlauantain lämppäriraveissa tammoille. Näin voi nimittäin käydä, vaikka se ei aivan todennäköistä olekaan.

V4-aluksi oriit ja ruunat ovat kahdesta lähdöstä pihalla kuin lumiukot. Kolmannessa koitoksessa tammoista lähinnä voitonsyrjää ovat Cissy Katcord ja My Cup Of Tea. Promissory ja mikseipä myös Candy Rappson edustavat naisnäkökulmaa pelin päätöksessä. Olisiko näin yksinkertainen illan V4-kupletin juoni?

V4-avaus voi olla lähdöistä hankalin. Siinä poimin ensimmäisenä nyt Kaustista huomattavasti paremmalta lähtöpaikalta matkaan pääsevän Limelight Ladyn ja varmistan sen näin ennen pelin alkua vain viimeksi autoennätyksensä ravanneella Catwalk Linilla.

Toisessa kohteessa löytyy varmaksi Maijuli, joka on tammoista parhaiten iskussa vielä kunkkareidenkin jälkeen. Siellä tamma joutui keskeyttämään. Niitäkin paukkuja sillä on vielä jäljellä nyt, kun Marimin, Vokukka ja I.P. Vipotiina jäävät näkemykseni mukaan nuolemaan näppejään.

Oreista parhain kolmanteen koitokseen on Teivaisella Borderline Blues ja ruunista "rumin" Forssilla pyhänäkin voittanut Grand Warrior. Nämä kaksi lapulle yhdessä em. Cissy Katcordin ja My Cup Of Tean kanssa.

Promissory olisi paremmalta paikalta lähellä voittoa V4-päätöksessä, mutta nyt se on varmistettava suosikiksikin todennäköisesti pelattavalla Millstone's Cainerilla ja Pekka Korven Kamikaze Comerylla parhaalta lähtöradalta aikoihin.

Alustavasti näyttää tältä:

2,7 - 3 - 3,2,10,14 - 9,6,3
nipa
 
Viestit: 2346
Liittynyt: 29. Elo 2009 19:46

Re: Teivo 29.9.09

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 29. Syys 2009 17:02

Harri H kirjoitti:Toinen V4-kohde on huipputasokas suomenhevosten tammalähtö. 7 VOKUKKA säväytti Mikkelissä, eikä vastaavanlaisella esityksellä ole tässä lyötävissä. Paremmilta lähtöradoilta matkaan lähtevät 2 MARIMIN ja 3 MAIJULI ovat myös kovavireisiä tapauksia, eikä niitä kannata kokonaan peleistä sivuuttaa. 8 I.P. VIPOTIINA on aina varottava, vaikka paikka nyt onkin hankala. 1 SIREENIN TÄHTI on ollut mainio viimeisiinsä, mutta nyt rima on korkeammalla.


En olisi Vokukan noin suhteen noin varma, sillä sisäpuolelta lähtevä Marimin tähtää varmasti keulapaikalle, josta se on ottanut monta monituista voittoa. Jos se pääsee keulaan niin Vokukalla on suuri vaara jäädä kuolemanpaikalle. Kuningatar I.P. Vipotiina on varmasti terävämpi saatuaan startin alle ja jos se pääsee vaikealta paikalta kärjen välittömään läheisyyteen niin nousee kovalla pätkällään voittotaistoon. Maijuli kyttää kärjen ylivauhtia ja huippukuntoon kohonnut tamma on näissä lähdöissä aina vaarallinen. Näillä neljällä tämän luulisi olevan tukossa.. Pieni varoituksen sana vielä Vappuliinasta, joka ei varmaan vielä tässä ihan voittoon asti yllä, mutta viimeksi juostu 25,5-tulos täydestä voltista antoi myrskyvaroituksen luokkatamman paluusta entiselleen!

Lähdössä 8 starttaa nrolla 1 Albert Wurst, joka on viime starteissa joko jäänyt pussiin tai kuolemaan. Nytkin on pussiinjuuttumisen vaara, mutta niin hyvältä hevonen on näyttänyt, että se on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen pelikohde.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Teivo 29.9.09

ViestiKirjoittaja Tosca » 29. Syys 2009 17:50

V4-1 kohde on aika tasainen lähtö, riville itsellä nousee mukaan Feelet On Soul, Limelight Lady, Margerita Ås, Catwalk Lin ja Natalie Croft.

V4-2 kohde yritetään suorittaa Maijulin varassa

V4-3 Tässäkään ei mitään suurta ideaa mutta, G.R. Delly, Cissy Katcord ja Grand Warrior riville mukaan. Lemon Avanger on hyvä hevonen, mutta viime aikoina askeleet eivät ole sopineet lankulle.

V4-4 Kamikaze Comery, Candy Rappson, Millstone's Gainer ja Promissery ovat ykkösmerkkejä.
Tosca
 
Viestit: 765
Liittynyt: 29. Elo 2009 18:24


Paluu Totopelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 26 vierailijaa

cron