Psyykit ja jälkipelit, viikko 47

Tällä alueella keskustellaan totopeleistä. Vihjeet, jossittelut ja muut vastaavat tänne.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Psyykit ja jälkipelit, viikko 47

ViestiKirjoittaja Touho » 18. Marras 2013 14:39

Viikko alkaa Joensuusta, jossa ravataan kyllä mun mielestä todella mielenkiintoinen T4-kierros.

Nisula mainitsi jo tuolla toisessa ketjussa Caponen. Olen samaa mieltä hänen kanssaan, ettei näyttänyt yhtään vaivaiselta ensimmäiseen starttiin. Päinvastoin, näytti tosi hyvältä, mutta kuolemanpaikkajuoksu oli vaan liikaa pitkältä tauolta. Hevonen on luokaltaan tähän ihan toisesta maailmasta ja saattaa olla tähän toiseen starttiin jo vaikka kuinka paljon parempi. Lähtö ei ole todellakaan pahannäköinen, ei ainakaan paljon tasokkaampi kuin viimeksi.

Viimeisessä lähdössä maistuu Välkyn Tuisku. Kuski paranee, kunto on rautaa. Piikiksi duoon.
Touho
 
Viestit: 3635
Liittynyt: 25. Heinä 2011 12:41

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 47

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 18. Marras 2013 16:47

Hyvät ravit on Joensuussa ja täytyy toivoa, että sääjumalatkin olisivat suosiollisia, kun monta kertaa viime viikkoina Joensuussa on jouduttu juoksemaan tosi raskaissa olosuhteissa. Ainakaan ennusteiden mukaan ei pitäisi tulla sateita :thumbup:

L3/ Say It Ain't So on toki pitkältä tauolta ja uudelta treenarilta mysteeri, mutta täähän pärjäsi talvella tätä paljon kovemmissa porukoissa ja niin se on tahtonut mennä, että ex-treenarin hevoset ovat lähes jokainen parantaneet valmentajanvaihdoksen myötä... :?

L4/ Voittajabonus :thumbup: Wilho etenee keulaan ja on siitä lähellä, kun pahimmilla vastustajilla on omat kysymysmerkkinsä. Vireko palaa pitkältä tauolta ja Piirka oli välistartissaan aivan sekaisin. Villivoimalla on luokkaa ja se menee varmaan koko ajan eteenpäin kun saa starttia alle, viimeksi oli jo hyvä paljon kovemmassa lähdössä. Maistuvin hepo tossa tulee varmaan olemaan Mani Krista, joka oli toissastartissaan aivan hurja ja sellaisenaan on kyllä tässä lähellä... Viimeksi ravi oli täysin hukassa ja sen jälkeen onkin pidetty pikku tauko, joten olisko hoidettu kuntoon. Jättiylläreiden hakijoille Pyry-Pauli, joka voitti viimeksi Killerin kurassa pitkän kirin päätteeksi ja nopeana lähtijänä on sauma päästä toiseen sisälle. Kolmas startti tauolta.

L5/ Voittajabonus :thumbup: Tähän maistuu tosi kovasti Lucky Sam, miten noin hyvää hevosta on voitu pelata vain 3%!? Okei taulu on sekainen, mutta siellä on menneet juoksut perseelleen tai sitten ollut kurarataa mikä ei tolle sovi. Tosin viimeksikin oli voittaa sellaisella alustalla. Nyt ei liene kurarataa ja kun Turunen kääntää niin siinä yleensä maisema vaihtuu melko tiuhaan... Ja sekin ihmetyttää miksi Cover Capitalia pelattu vain pinna. Mutta ton kohdalla pitää olla tarkkana onko ufot vai ei. Viimeksi oli ja tosi passiivisen ajon jälkeen kiri joukon hänniltä tuli hännän alla lujaa. Hienoa kyllä nähdä koko tuo valjakko kaviourilla, Capone ja Eero Hakkarainen! Molemmilla kova luokka, mutta toinen on vaivainen ja toista ei enää huvita. Selkeä pettymyshän Capone oli viimeksi.

L6/ Suosikkikaksikko Les Amigos-Cadillac Face keränneet lähes 60% pelimerkeistä :shock: Onko muka Les Amigos enää aivan huipputikissä, mielestäni ei ja Cadillac Face nyt ei ole esittänyt sellaista, että noin paljon pitäisi olla pelattu. Minto's Minda oli toissastartissaan ufoista jättihyvä ja jos on samanlainen ja taas olisi ne kärryt niin lähellä on. Sharp Edge lienee luokaltaan paras ja vain 6% pelattu... Calle Corvette tulee tauolta, mutta Raivio a) tuo nää yleensä kunnossa b) tajuaa antaa ohjat ammatille. Sitäkin pelattu vain 8%. Jättiylläreiden hakijoille tarjolla Quality Pilot (2%), joka olisi luokaltaan näihin tosi hyvä, mutta viime aikoina on vastustanut rankasti.

L10/ Jenkan Jytke vie keulasta ja pareihin Iinan Kolibri ja mahdollisesti Kartelli.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 47

ViestiKirjoittaja -Nisula- » 18. Marras 2013 16:57

Ruikonperä kirjoitti:Tähän maistuu tosi kovasti Lucky Sam, miten noin hyvää hevosta on voitu pelata vain 3%!?


Ulkomuistista, oli tosi nahkea viimeksi, tuntui että ei etene yhtään mihinkään ja totosija lopussa oli yllätys. Vikalla takasuoralla en olisi laittanut latiakaan tälle, sitä en muista oliko kuraa vai ei.
Avatar
-Nisula-
 
Viestit: 987
Liittynyt: 28. Joulu 2011 16:57
Paikkakunta: Södis

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 47

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 18. Marras 2013 17:22

-Nisula- kirjoitti:
Ruikonperä kirjoitti:Tähän maistuu tosi kovasti Lucky Sam, miten noin hyvää hevosta on voitu pelata vain 3%!?


Ulkomuistista, oli tosi nahkea viimeksi, tuntui että ei etene yhtään mihinkään ja totosija lopussa oli yllätys. Vikalla takasuoralla en olisi laittanut latiakaan tälle, sitä en muista oliko kuraa vai ei.

Kauneus on katsojan silmissä, mutta ite antaisin arvosanaksi vähintään 8½ tuosta startista. Ekat 600m se tarpoo kolmatta kunnes Turunen pakittaa parijonoon (tästä ei mitään mainintaa datamaatissa!), hyökkää vika takasuoralla hänniltä ja etenee jo johtoon ja näyttää voittavan helposti, mutta aivan linjalla dödsihevonen työntyy uudelleen ohi. Okei lopetus oli vain 21,5-vauhtinen ja Sam-poika kävelee vikat metrit, mutta hyvä esitys silti alun tapahtumat huomioonottaen ja etenkin sen ettei toi mene treenarin mukaan kurassa mihinkään ja viimeksi oli tosi kuraiset olosuhteet. Senhän takia toi jäi pois viimeksi Joensuusta kun oli raparata ja ymmärrettäväähän se kun pysähtyi siellä ihan täydellisesti yhteen askeleeseen (aiheuttaen melkein kolarin) syyskuun lopun kuraisissa olosuhteissa.

Ite en kyllä ymmärrä Rockabilly Acen peliprosentteja, kerrassaan kierroksen eniten pelatuin. En ole sen esityksissä nähnyt sellaista meininkiä, että noin paljon pitäisi olla pelattu. Tuossahan on suuri dödsivaarakin jos/kun Ride Elisa pääsee langalta keulaan ja Saarela varmaan tykkää myös keulasta ajaa.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 47

ViestiKirjoittaja Touho » 18. Marras 2013 18:40

Aika leveä peli Caponen luokkaan luottaen.

Ravipäivä ja lähtö Joensuu 18.11 L4
Pelimuoto Toto4
Valinnat
Toto4-1 2,5,7,9,10,12,13 ( 3,16 )
Toto4-2 3 ( 4,11 )
Toto4-3 1,2,3,4,5,6 ( 11,8 )
Toto4-4 1,2,6,9,11 ( 13,12 )
Panos 0,20
Hinta 42,00
Voitto 0,00
Palautus 0,00
Loppusumma -42,00
Pelin tila Peli on hyväksytty Toto-järjestelmässä.
Touho
 
Viestit: 3635
Liittynyt: 25. Heinä 2011 12:41

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 47

ViestiKirjoittaja -Nisula- » 18. Marras 2013 19:04

Voin ostaa touhon pelistä puolet! :D
Avatar
-Nisula-
 
Viestit: 987
Liittynyt: 28. Joulu 2011 16:57
Paikkakunta: Södis

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 47

ViestiKirjoittaja Chocolate » 18. Marras 2013 19:23

Bonukset kotiin:
9 VILLIVOIMA
3 CAPONE
11 QUALITY PILOT
2 MULTI TELLA
Chocolate
 
Viestit: 2045
Liittynyt: 01. Syys 2009 17:38

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 47

ViestiKirjoittaja Masa V » 18. Marras 2013 19:44

Caponen avaus oli pitkä tauko huomioiden ihan ok, näytti ihan hyvältä ja terveeltä vaikka loisto puuttuikin, mutta eiköhän se pikkuhiljaa paranna. Mutta en vielä isolla Caponea pelaisi, vaikean vamman jälkeen useat hevoset eivät koskaan palaa tasolleen.

Selväksi suosikiksi on pelattu Rockabilly Ace, joka kyvyiltään ei ole läheskään Caponen tasoa.
Ruikonperän kanssa samoilla linjoilla tästä lähdöstä, Lucky Sam on nyt tosi unohdettu. Viimeksi oli vähän pitkä starttivälikin kaiken muun lisäksi, silti ihan ok+ esitys. Kaikki takamatkan hevoset on vähän turhan unohdettuja, kun vain 11 hevosta lähdössä, niin ei sieltä joudu ihan älyttömän kaukaa kiriin lähtemään. Täytyy odotella vielä kommentteja ja muita, mutta etenkin Lucky Sam maistuu. Paaluhevosista Ride Elisa tuntuu suosikkiin nähden turhan unohdetulta, kyllä Ride Elisaa lähtökohtaisesti Rockabilly Acea kovempana pidän etenkin kun keulat tarjolla. Mutta tuo suosikin 42% tuntuu ihan käsittämättömältä.

Hämmentävää kuinka surkeita lähtöjä ajetaan iltaraveissa etelässä koko ajan, kun kilpailuja on liikaa, sitten Joensuussa tänäänkin näin hyvätasoisia lähtöjä. Ehkä ensi vuonna kannattaa jakaa ravipäiviä tasaisemmin ympäri maata.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 47

ViestiKirjoittaja Touho » 18. Marras 2013 19:53

Masa V kirjoitti:Caponen avaus oli pitkä tauko huomioiden ihan ok, näytti ihan hyvältä ja terveeltä vaikka loisto puuttuikin, mutta eiköhän se pikkuhiljaa paranna. Mutta en vielä isolla Caponea pelaisi, vaikean vamman jälkeen useat hevoset eivät koskaan palaa tasolleen.

Kyllä juuri näin. Kierros on vain sen verran vaikea, että jotain pitää yrittää. Ja mielellään sitä koittaa luokkahevosta, jota on suht vähän pelattu.

Sitä en ihan ymmärrä, että viimeksi Capone oli kahden vuoden tauolta kovemmassa lähdössä tuplasti enemmän pelattu kuin nyt..
Touho
 
Viestit: 3635
Liittynyt: 25. Heinä 2011 12:41

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 47

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 18. Marras 2013 20:05

Touho kirjoitti:
Masa V kirjoitti:Caponen avaus oli pitkä tauko huomioiden ihan ok, näytti ihan hyvältä ja terveeltä vaikka loisto puuttuikin, mutta eiköhän se pikkuhiljaa paranna. Mutta en vielä isolla Caponea pelaisi, vaikean vamman jälkeen useat hevoset eivät koskaan palaa tasolleen.

Kyllä juuri näin. Kierros on vain sen verran vaikea, että jotain pitää yrittää. Ja mielellään sitä koittaa luokkahevosta, jota on suht vähän pelattu.

Sitä en ihan ymmärrä, että viimeksi Capone oli kahden vuoden tauolta kovemmassa lähdössä tuplasti enemmän pelattu kuin nyt..

Suolaa tuli varikkokommenteissa. Oli kuulemma tehty viime startin jälkeen palauttelut huonosti ja nyt se ei ole juonut kunnolla tms. On se kumma kun kaikkien mahdollisten vaivojen lisäksi törmäillään aura-autoihin ja palautellaan huonosti :twisted:
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 47

ViestiKirjoittaja Masa V » 18. Marras 2013 20:05

Pieneen nelkkuun Les Amigos varmaksi, 33% ihmeen vähän. Ja muutamia kaksareita vedetään tänään Lucky Samin kautta.

Touho kirjoitti:Sitä en ihan ymmärrä, että viimeksi Capone oli kahden vuoden tauolta kovemmassa lähdössä tuplasti enemmän pelattu kuin nyt..


Tuo on kyllä erittäin hyvä huomio, kyllähän se piti olla selvä, että avaustartissa ei vielä ole parhaimmillaan ja parantaa starttien myötä. Nyt lähtökin tosiaan helpompi.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 47

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 18. Marras 2013 20:08

Masan kanssa VAIHTEEKSI kirjoitettiin täsmälleen samaan aikaan :lol:
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 47

ViestiKirjoittaja Touho » 18. Marras 2013 20:12

Ruikonperä kirjoitti:
Touho kirjoitti:
Masa V kirjoitti:Caponen avaus oli pitkä tauko huomioiden ihan ok, näytti ihan hyvältä ja terveeltä vaikka loisto puuttuikin, mutta eiköhän se pikkuhiljaa paranna. Mutta en vielä isolla Caponea pelaisi, vaikean vamman jälkeen useat hevoset eivät koskaan palaa tasolleen.

Kyllä juuri näin. Kierros on vain sen verran vaikea, että jotain pitää yrittää. Ja mielellään sitä koittaa luokkahevosta, jota on suht vähän pelattu.

Sitä en ihan ymmärrä, että viimeksi Capone oli kahden vuoden tauolta kovemmassa lähdössä tuplasti enemmän pelattu kuin nyt..

Suolaa tuli varikkokommenteissa. Oli kuulemma tehty viime startin jälkeen palauttelut huonosti ja nyt se ei ole juonut kunnolla tms. On se kumma kun kaikkien mahdollisten vaivojen lisäksi törmäillään aura-autoihin ja palautellaan huonosti :twisted:

Eikö tuo suolan kuuleminen ole vain hyvä juttu kun se tulee Pirjolta :mrgreen:
Touho
 
Viestit: 3635
Liittynyt: 25. Heinä 2011 12:41

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 47

ViestiKirjoittaja Touho » 18. Marras 2013 20:42

Joo-o. Ettei olis taas vaan hajonnut.. Etukaarteesta tultaessa oli saamassa vauhtia päälle, mutta sitten tapahtui jotain, alkoi jätättää ja laukkasi. Harmi homma.

No nyt Duosta rahat pois. Torvinen ei Välkyn Tuiskulla toista kohdetta häviä ja Sharp Edge on Duossa ihan naurettavan vähän pelattu.
Touho
 
Viestit: 3635
Liittynyt: 25. Heinä 2011 12:41

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 47

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 18. Marras 2013 20:47

Touho kirjoitti:Joo-o. Ettei olis taas vaan hajonnut.. Etukaarteesta tultaessa oli saamassa vauhtia päälle, mutta sitten tapahtui jotain, alkoi jätättää ja laukkasi. Harmi homma.

Pahalta näytti kyllä :cry:

Tekemätön paikka oli Lucky Samilla, mutta eipä hevonenkaan häävi ollut.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 47

ViestiKirjoittaja RaahenTiikeri » 18. Marras 2013 23:12

kenet kovan hevosen Lucky Sam yllätti selästä viime uuden vuoden alla kuopiossa uusien 75-divisioonajärjestelmien ensiraveissa?Olin kyllä paikalla mutta tuossa kohtaa raveja jo melko tuiskeessa illan lumituiskuisen teeman mukaisesti.Mielikuva että siellä ois kahden viimesen lähdön suosikit Kingcobra(ko???) ja TAmilphoto hävinneet 2.sisältä kirineille liki samanlaisilla juoksunkuluilla.
Jämsän Ravit 2019?
RaahenTiikeri
 
Viestit: 3606
Liittynyt: 15. Helmi 2012 15:45

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 47

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 18. Marras 2013 23:35

RaahenTiikeri kirjoitti:kenet kovan hevosen Lucky Sam yllätti selästä viime uuden vuoden alla kuopiossa uusien 75-divisioonajärjestelmien ensiraveissa?Olin kyllä paikalla mutta tuossa kohtaa raveja jo melko tuiskeessa illan lumituiskuisen teeman mukaisesti.Mielikuva että siellä ois kahden viimesen lähdön suosikit Kingcobra(ko???) ja TAmilphoto hävinneet 2.sisältä kirineille liki samanlaisilla juoksunkuluilla.

Nyt sekoitat johonkin toiseen sillä Lucky Sam ei ole juossut Kuopiossa ikinä kilpaa ;) Mutta jokatapauksessa onhan toi kovia hevosia urallaan pystynyt lyömään ja kai tolla kyvyt olisi ollut ainakin talven kultadivareissa pärjäämiseen jos olisi pysynyt edes vähän enemmän terveenä, mutta jatkuvasti ollut rikki. Sekin vielä, että Turusen Lauri (tunnetaan myös lempinimellä Kädetön-Late) ajanut lähes joka startin. Joskus olisi kiva nähdä jonkun huipunkin ajamana... Melkoisia laittajia taitavat olla nämä Ahokas & Kansonen kun tallista löytyy Lucky Samin lisäksi myös tappioton Soul Alone.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 47

ViestiKirjoittaja RaahenTiikeri » 19. Marras 2013 02:59

piti kävästä tarkistaan.Se oli Digger Dean kun käänsi silloin suht kovassa iskussa olleen Kingcobran selästä voittoon.
Jämsän Ravit 2019?
RaahenTiikeri
 
Viestit: 3606
Liittynyt: 15. Helmi 2012 15:45

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 47

ViestiKirjoittaja Chocolate » 19. Marras 2013 12:18

Chocolate kirjoitti:Bonukset kotiin:
9 VILLIVOIMA
3 CAPONE
11 QUALITY PILOT
2 MULTI TELLA


Voisko Fintoto lanseerata "veikkaa kuka laukkaa" -pelin?
Villivoima ja Quality Pilot ainakin omaan silmään laukkasivat menestystään, tulihan Tella silti.
Chocolate
 
Viestit: 2045
Liittynyt: 01. Syys 2009 17:38

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 47

ViestiKirjoittaja -Nisula- » 19. Marras 2013 13:04

Nordicbet:

Uniksin - Star Martini 1.82 - 1.82 :idea: :idea: / 5

Puutuma - Maisero 1.82 - 1.82 :idea: :idea: :idea: / 5

Suristin - Frankker 1.82 - 1.82 :idea: :idea: / 5
Avatar
-Nisula-
 
Viestit: 987
Liittynyt: 28. Joulu 2011 16:57
Paikkakunta: Södis

Seuraava

Paluu Totopelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 28 vierailijaa

cron