Psyykit ja jälkipelit, viikko 44

Tällä alueella keskustellaan totopeleistä. Vihjeet, jossittelut ja muut vastaavat tänne.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 44

ViestiKirjoittaja Antti K » 30. Loka 2013 19:33

Kuusviiskohteisiin liian kolme potintekijää:
Ensimmäisessä kohteessa paalulla on monta laukkaherkkää menijää. Suurimmilla numeroilla lähtevät Deco Lin ja Hello Kitin ovat kunnossa ja pelin arvoisia.
Viimeisessä kohteessa Elora Hanover on kyvyiltään sopivassa sakissa, peleissä unohdettuna kelpaa varmistusmerkiksi
Antti K
 
Viestit: 1618
Liittynyt: 16. Elo 2009 21:12

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 44

ViestiKirjoittaja Masa V » 30. Loka 2013 19:36

Asante on tiputtanut jo kaksi kertaa lapun T65:ssä tänä vuonna, mutta jää riskilläkin pois joka lapulta. Ei se takarivistä näin kovia hevosia voita... Suosikkikaksikko Kiikkus Lordi ja Bluehills Hero erottuu, mutta jotenkin Like Di Poggio maistuu. Kuten täällä todettiinkin jo, viime juoksun voi unohtaa.

Kun Jarmo Savolainen toi ison osuman sunnuntaina ja kun pelaamaton ja tauluaan parempi hevonen miehellä nytkin viivalla, niin pakkohan tuota Calaxya on parilla eurolla pelata. Toinen liian unohdettu on laukkaherkkä mutta kyvykäs Lähtisen tallin Wondering Alice.

Viikon ideavarma on sopivaan lähtöön päässyt Kas Innokas. 31% ei ole liikaa. Sen sijaan Venice ei mahda enää olla aivan parhaimmillaan ja varmistetaan, BWT High Voltage ei ole paljon suursuosikkia heikompi menijä tällä hetkellä ja prosentit 78-7.

Tapper oli viimeksi niin hyvä, että sillä täytyy varmistaa suosikkikaksikko.

T4-loppulähtöihin haetaan ylläreinä ainakin pohjoisesta tullut kohtalaisen kyvykkään olisinen Saketti ja päätöskohteessa maistuu jo useamman kerran peräkkäin hurjasti maalisuoraa pinkonut Hannu Lindströmin The Life, nappijuoksulla voi voittaa koko porukan ja vain 3% pelattu.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 44

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 30. Loka 2013 19:48

RaahenTiikeri kirjoitti:Onko muuten eka kerta kun Donna Hoist ja Venice kohtaavat eri talleista todellisina kilpailijoina?

Kyllä se näin on. Keskinäiset kohtaamiset muuten tallikavereina Venicelle 9-1. OEX:ssa Donna oli edellä.

Tallikavereista päästään aasinsiltana ihan hauskaan seurattavaan koskien kakkoskohdetta, nimittäin Mika Mäkelä sanoo kommenteissa ettei Vennelmon Voima mene välttämättä mihinkään kun mukana on tallikaveri Iro-Neito. Ilmeisesti ovat sitten jonkin sortin rakastavaisia :thumbup: Iro-Neidolta muuten kaikki kengät pois ja Vina on voittobalanssissaan eli takakengät pois. Muista kengättömyyksistä poimittava Stoneisle Keep On, jolla ei ainakaan taulun starteissa ole tuota kokeiltu, joten tiedä kuinka saa lentoon eikä vastus ihan älyttömältä vaikuta.

RaahenTiikeri kirjoitti:-ARchie Ridella taitaisi tulla äitiä ikävä tuossa jo Kiikkus Lordia vastaan.Ja siksipä minä olen tämän ajatellut niin että keulaan Kiikkus ja sillä annetaan ne viime kerrasta viisastuneena Bluehills Herolla.Ja siinä vaiheessa Asante kierrätetään kuolemaan.Siinä on suora pari Bluehill´s Hero-Asante.

Mutta Torvinenhan ajaa alta pois...

E: hirveän nopeasti Hyvönen sanoi jenkkikärryinfon ja ihan kaikki ei tarttunut, mutta jokatapauksessa Emily Felixillä on jenkit... Pakko sitä on nyt kokeilla kaksareihin, vaikka laukkariski kasvaa entisestään. On kyllä huvittavaa kun Vermossa maamme top2-selostajiin kuuluva kuuluttaa ja ei-ihan-niin-hyvä selostaa... Sama jos Jari Litmanen selostaisi futista ja Tuomas Virkkunen olisi vain kommentaattori :mrgreen:
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 44

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 30. Loka 2013 20:16

Masa V kirjoitti:Kun Jarmo Savolainen toi ison osuman sunnuntaina ja kun pelaamaton ja tauluaan parempi hevonen miehellä nytkin viivalla, niin pakkohan tuota Calaxya on parilla eurolla pelata. Toinen liian unohdettu on laukkaherkkä mutta kyvykäs Lähtisen tallin Wondering Alice.

Toiko taas? :mrgreen:
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 44

ViestiKirjoittaja Masa V » 30. Loka 2013 20:28

Ruikonperä kirjoitti:
Masa V kirjoitti:Kun Jarmo Savolainen toi ison osuman sunnuntaina ja kun pelaamaton ja tauluaan parempi hevonen miehellä nytkin viivalla, niin pakkohan tuota Calaxya on parilla eurolla pelata. Toinen liian unohdettu on laukkaherkkä mutta kyvykäs Lähtisen tallin Wondering Alice.

Toiko taas? :mrgreen:


Toi... :D . Hain ylläriksi joko Calaxya tai Wondering Alicea.

Pelinumero 753075327
Ravipäivä ja lähtö Vermo 30.10 L2
Pelimuoto Kaksari
Valinnat
Kaksari-1 1 ,7
Kaksari-2 2 ,3 ,6 ,9
Panos 3,00
Hinta 24,00
Voitto 219,40
Palautus 0,00
Loppusumma 195,40
Pelin tila Lunastettu
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 44

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 30. Loka 2013 20:31

Masa V kirjoitti:Toi... :D . Hain ylläriksi joko Calaxya tai Wondering Alicea.

:thumbup: :thumbup: Eikä mennyt edes tiukalle 8-)

Hoitajakin puhui, että Vennelmon Voima haistelee Iro-Neidon perään, joten onko se sitten virallisestikin nuuhkija? :mrgreen:
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 44

ViestiKirjoittaja Masa V » 30. Loka 2013 20:58

Tuntuu uudella sivulla vihjeet osuvat paremmin kuin wanhalla, sekä Ruikonperän että Raahentiikerin vihjaama Donna Hoist tuli kaksariin... :thumbup:
Venice oli kyllä taas hyvä, vaikka itsekin vähän sen kuntoa epäilin.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 44

ViestiKirjoittaja -Nisula- » 30. Loka 2013 21:02

Masa V kirjoitti: BWT High Voltage ei ole paljon suursuosikkia heikompi menijä tällä hetkellä ja prosentit 78-7.


Jätkät hei, jotain rotia nyt näihin juttuihin! Ero on just noin suuri kun prosentit näytti! ;)
Avatar
-Nisula-
 
Viestit: 987
Liittynyt: 28. Joulu 2011 16:57
Paikkakunta: Södis

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 44

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 30. Loka 2013 21:18

-Nisula- kirjoitti:
Masa V kirjoitti: BWT High Voltage ei ole paljon suursuosikkia heikompi menijä tällä hetkellä ja prosentit 78-7.


Jätkät hei, jotain rotia nyt näihin juttuihin! Ero on just noin suuri kun prosentit näytti! ;)

Olisit nyt ennen lähtöä tullut sanomaan :mrgreen:

Ihanko tosissaan muuten Moilanen ajoi mielummin kuolemasta kuin Teivaisen selästä toisesta ulkoa? :shock:
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 44

ViestiKirjoittaja Masa V » 30. Loka 2013 21:23

-Nisula- kirjoitti:
Masa V kirjoitti: BWT High Voltage ei ole paljon suursuosikkia heikompi menijä tällä hetkellä ja prosentit 78-7.


Jätkät hei, jotain rotia nyt näihin juttuihin! Ero on just noin suuri kun prosentit näytti! ;)


Jälkikäteen kyllä, etukäteen ei... Kun ottaa huomioon että Venice ei ollut viimeksi iskussa ja silloin oli viitteitä lievästä pöpöstä niin ei olisi yllättänyt vaikka olisi jonkun laskenut ohitseen. Viimeksi BWT hävisi yhden kymmenyksen, nyt "vähän" enemmän... BWT ja Silent Opal kyllä pettymyksiä molemmat. Ja Venice pirun hyvä.

Turhaan tuli varmistettua, mutta isoa kalaa nyt haettiin. Tällä viikolla ei vaan tuo arvo mahda enää korkealle nousta kun molemmat suursuosikit piti.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 44

ViestiKirjoittaja Masa V » 30. Loka 2013 21:27

Oho, Like Di Poggio jäänyt pois... Onneksi laitoin varahevosen, ettei tullut Asantea tilalle vaan Albino Star. ;)

EDIT: No tuli se perhanen Asante kuitenkin T4-kuitille varahevosena... ehkä hyvä niin.
Viimeksi muokannut Masa V päivämäärä 30. Loka 2013 21:38, muokattu yhteensä 2 kertaa
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 44

ViestiKirjoittaja Masa V » 30. Loka 2013 21:29

Ruikonperä kirjoitti:Ihanko tosissaan muuten Moilanen ajoi mielummin kuolemasta kuin Teivaisen selästä toisesta ulkoa? :shock:


Jotenkin näytti siltä, että Moilasen hevonen painoi ohjille, melkein olisi luullut Moilasen toivovan vetoapua ja haluavan välttää dötsiä. Teivainen yllättävän aikaisin pakitti takaisin toiselle radalle.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 44

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 30. Loka 2013 21:36

Masa V kirjoitti:Jotenkin näytti siltä, että Moilasen hevonen painoi ohjille, melkein olisi luullut Moilasen toivovan vetoapua ja haluavan välttää dötsiä. Teivainen yllättävän aikaisin pakitti takaisin toiselle radalle.

Niin aikaisin Teivainen luovutti, että tuli mieleen huusiko Moilanen kaverilleen ettei kannata tulla... Muuten en ymmärrä miksi lähti eteenpäin, mutta välittömästi palasi takaisin, eihän vauhti nyt noille edes mitään kovaa ollut.

Olipa tyylikäs ajo Moilaselta äsken, moni olisi lähtenyt vedättämään karkuun kun Torvinen käänsi takaa pois, mutta Moilanen malttoi vielä ja voitti hyvin pitkälti sen ansiosta. Muutenhan Kaisa olisi lennähtänyt voittoon.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 44

ViestiKirjoittaja -Nisula- » 30. Loka 2013 21:51

Masa V kirjoitti:Jälkikäteen kyllä, etukäteen ei... Kun ottaa huomioon että Venice ei ollut viimeksi iskussa ja silloin oli viitteitä lievästä pöpöstä niin ei olisi yllättänyt vaikka olisi jonkun laskenut ohitseen. Viimeksi BWT hävisi yhden kymmenyksen, nyt "vähän" enemmän... BWT ja Silent Opal kyllä pettymyksiä molemmat. Ja Venice pirun hyvä.


No onhan noi nyt olleet aivan erisarjan hevosia jatkuvasti, Porissa BWT sai imutella selässä mutta tyhjä oli, ei olisi tullut ohi millään "normaalia huonommasta venicestä" vaikka olisi tilaa saanut. Aiemmat kohtaamiset oisko ollu 6-1, Lappeen hpl on ainoa virhe statistiikassa. Venicen voitto%=73% ja toto%=92, siis noi lukemat ovat aivan karmean jäätävät kun puhutaan hevosesta joka on startannut 26 kertaa ja tienannut rahaa 210 000€ (ja tämä ei edes startannut kriteriumissa). Ne kertoo myös siitä että hevonen on lähtökohtaisesti kunnossa kun viivalle tullaan. Toki flunssa tai laukka voi yllättää, mutta mun mielestä ne mahtuvat aivan hyvin tuohon sadasta prosentista puuttuvaan 20%:n... ;)
Avatar
-Nisula-
 
Viestit: 987
Liittynyt: 28. Joulu 2011 16:57
Paikkakunta: Södis

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 44

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 30. Loka 2013 22:04

Piru vie, äskeinen piikkiselkä olisi maksanut 20x...

No nyt otetaan löysät pois piikkiselkä Merran Emil-Viinun Tuurilla. 8,5x lupailee rahat takas ja melkoisena tarjouksena pidän. Kai toi ainakin kerran neljästä osuu.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 44

ViestiKirjoittaja RaahenTiikeri » 31. Loka 2013 15:12

Masa V kirjoitti:Tuntuu uudella sivulla vihjeet osuvat paremmin kuin wanhalla, sekä Ruikonperän että Raahentiikerin vihjaama Donna Hoist tuli kaksariin... :thumbup:


-ite pidin tällä kaksarilla rajana jotain 6,5-7,5 pintaan,ei tullut pelattua.

-Nisula- kirjoitti:No onhan noi nyt olleet aivan erisarjan hevosia jatkuvasti, Porissa BWT sai imutella selässä mutta tyhjä oli, ei olisi tullut ohi millään "normaalia huonommasta venicestä" vaikka olisi tilaa saanut. Aiemmat kohtaamiset oisko ollu 6-1, Lappeen hpl on ainoa virhe statistiikassa. Venicen voitto%=73% ja toto%=92, siis noi lukemat ovat aivan karmean jäätävät kun puhutaan hevosesta joka on startannut 26 kertaa ja tienannut rahaa 210 000€ (ja tämä ei edes startannut kriteriumissa). Ne kertoo myös siitä että hevonen on lähtökohtaisesti kunnossa kun viivalle tullaan. Toki flunssa tai laukka voi yllättää, mutta mun mielestä ne mahtuvat aivan hyvin tuohon sadasta prosentista puuttuvaan 20%:n... ;)


-mun täytyy olla kyllä nisulan kanssa ihan samaa mieltä.Ehkä muuttaa jopa omaa uskomusta Venicestä,en tiedä.Olen täällä joskus julki sanonut että ei tule enää menemään avoimelle tasolle ja lähtee mammalomallle tms. mutta olen kyllä ollut sitä mieltä että näissä omissa porukoissaan on kyllä ylikylä ja sitä oli eilenkin.Varmana oli 65:ssa prosenteista välittämättä.
Vaikea sanoa mitä jatkossa,vuosi lähenee loppua ja sitten koittaa avoimet sarjat?Hieno tamma joka tapauksessa tulevaisuuden menestyksestä riippumatta.
Jämsän Ravit 2019?
RaahenTiikeri
 
Viestit: 3606
Liittynyt: 15. Helmi 2012 15:45

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 44

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 31. Loka 2013 16:38

RaahenTiikeri kirjoitti:-mun täytyy olla kyllä nisulan kanssa ihan samaa mieltä.Ehkä muuttaa jopa omaa uskomusta Venicestä,en tiedä.Olen täällä joskus julki sanonut että ei tule enää menemään avoimelle tasolle ja lähtee mammalomallle tms. mutta olen kyllä ollut sitä mieltä että näissä omissa porukoissaan on kyllä ylikylä ja sitä oli eilenkin.Varmana oli 65:ssa prosenteista välittämättä.
Vaikea sanoa mitä jatkossa,vuosi lähenee loppua ja sitten koittaa avoimet sarjat?Hieno tamma joka tapauksessa tulevaisuuden menestyksestä riippumatta.

Hienoa, että olet hyppäämässä Venicen kelkkaan :thumbup: Muistaakseni olemme käyneet täällä välillä kovaakin debattia, jossa ainakin minä ja Nisula ollaan oltu sitä mieltä, että Venice pystyy nousemaan ihan kirkkaimpiin valoihin ja ainakin tiikeri ja Masa (?) ovat olleet kovasti eri mieltä. Toivottavasti pysyisi nyt Suomessa meidän ilonamme, mutta onhan se mahdollista, että myydään jonnekin muualle. Tosin syystä taikka toisesta kovin vähän nykyään meikäläisiä hevosia myydään ulkomaille, joskus vuosituhannen alussa sai melkein joka viikko lukea jostain ties minne myydyistä (huippu)hevosista. Sellainen itävaltais(?)ukko kuin Harald Hinterberg osti ainakin hirveän määrän hyviä suomalaishevosia ennen poikkimenoaan ja hukkasi ne sitten itse ties minne ;)

Tänään ravataan Jokimaalla ja ihmetellä täytyy kilpailukalenteria miksi pitää tänään ravata jos lauantaina on seiskavitoset... Ja sitäkin ihmettelen miksi troikkalähtönä on kohtuu heikkotasoinen enint. 1750€ tammalähtö eikä toi vika 13 hevosen ryhmä, joka on ihan kaikilta osin parempi. Eka lähdössä kiinnostaa Bad River, jonka viime starttiin ei varmastikaan osata kiinnittää ansaitsemaansa huomiota, koska oli vain huonotasoinen lounaslähtö, mutta oikein tosi huonolla radalla meni kovan tuloksen voittaen ihan yläpystyyn. Nyt vielä ammattikuski rattailla. Pareihin ei tarvinne kuin Venäläisen ja Utalan ajokit. Kutoslähdössä Vivian Caramel päässee aikaisessa vaiheessa keulaa ja vie perille asti kun kovaluokkainen Hugo Terminal ei liene parhaimmillaan. Pareihin voisi kokeilla Gerald Comerya ja/tai Fara Deroa, koska nopeina lähtijöinä saattavat päästä ekaan keulaan ja sitä kautta suosikin taakse ja hitaalla matkavauhdilla tsempata toiseksi. Tosin Gerald Comery kyllä parhaimmillaan pystyisi suosikin haastamaankin. Baletin Salamaa pelattu 50% ja se on aika oikea luku, joko laukkaa tai voittaa. Mikähän muuten siinä on, että nää kaks parasta ventterinvililäistä Helmen Vili ja BS ovat tuollaisia umpihullun oloisia ryöstäjiä. Onko kyse a) sattumasta b) VV jättää tuollaista luonnetta c) noi molemmat ovat olleet samassa paikassa treenissä ja onko siellä tehty hevoset tuollaisiksi?

Lauantain seiskavitosesta puheenollen niin voisiko joku selittää miten ihmeessä R.R. Seila on pelattu reilun kahdeksan tonnin vaihtoon hurjat 37%? :lol:
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 44

ViestiKirjoittaja -Nisula- » 31. Loka 2013 16:57

Ruikonperä kirjoitti:Eka lähdössä kiinnostaa Bad River, jonka viime starttiin ei varmastikaan osata kiinnittää ansaitsemaansa huomiota, koska oli vain huonotasoinen lounaslähtö, mutta oikein tosi huonolla radalla meni kovan tuloksen voittaen ihan yläpystyyn.


Saman hevosen kohdalle piirsin itsekkin huutomerkin kun lounaslähtöä katselin. Maksanee jossain pelimuodossa jotain, jos kaksareita pelaan niin laitan kyllä muutaman muunkin Ruikonperän mainitsemien lisäksi.
Avatar
-Nisula-
 
Viestit: 987
Liittynyt: 28. Joulu 2011 16:57
Paikkakunta: Södis

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 44

ViestiKirjoittaja Masa V » 01. Marras 2013 00:27

Ruikonperä kirjoitti:Hienoa, että olet hyppäämässä Venicen kelkkaan :thumbup: Muistaakseni olemme käyneet täällä välillä kovaakin debattia, jossa ainakin minä ja Nisula ollaan oltu sitä mieltä, että Venice pystyy nousemaan ihan kirkkaimpiin valoihin ja ainakin tiikeri ja Masa (?) ovat olleet kovasti eri mieltä


Myönsin derbyn jälkeen, että on se Venice vaan kova, vaikka yli vuoden ehdin sitä vähätellä. :)
Tärkein syy vähättelyyn oli suht keskinkertainen suku, sisarukset ihan eri tasoa eivätkä mitään taistelijoita. Mutta niin vaan on tämä Venice venynyt ja venynyt.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 44

ViestiKirjoittaja -Nisula- » 01. Marras 2013 09:56

WTF? Ihmeiden aika ei ole ohi, Magical Queen voitti ja vielä hyvällä tyylillä! :thumbup:

Bad Riverillä riittää vauhtia, ens kerralla sitten jos ei tullut jotain vaivaa?
Avatar
-Nisula-
 
Viestit: 987
Liittynyt: 28. Joulu 2011 16:57
Paikkakunta: Södis

EdellinenSeuraava

Paluu Totopelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 19 vierailijaa

cron