Psyykit + jälkipelit, viikko 28

Tällä alueella keskustellaan totopeleistä. Vihjeet, jossittelut ja muut vastaavat tänne.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Re: Psyykit + jälkipelit, viikko 28

ViestiKirjoittaja RaahenTiikeri » 11. Heinä 2013 21:31

Tuo viimeinen vahvistamasi kohta on vain nykyaikaista terveysfasismia ja "toisten puolesta tietämistä",siis tämä
;Tupakoitsija tupakoi yleensä estääkseen vieroitusoireita
Mikä väite tuo on tai mihin se perustuu?Minä ainakin tupakoin nikotiinin lisäksi ihan aistinautinnosta,mausta,tuoksusta ja tunnelmasta.

Sen sijaan tuo kahvi väite on outo;
-Nisula- kirjoitti:Kofeiinin vieroitusoireet ovat kuitenkin melko tuntematon aihe, sillä kahvinjuonnin terveysriskit ovat hyvin pieniä minkä vuoksi ihmiset eivät koe kahvista luopumista tarpeellisena.


-samaa voisi sanoa heroiinista mikäli ihmiset eivät koittaisi luopua sen käytöstä;Vieroitus oireet olisivat tuntematon aihe.Tuohan on aivan päätöntä väittää jonkun vieroitusoireita tuntemattomaksi siksi,ettei ihmiset koe tarvetta luopua ko.aineesta.
Itsellä ainakin kahvi (josta tykkään suunnattomasti reilulla kermalla)aiheuttaa tupakkaan nähden monin kertaiset fyysiset riippuvuusoireet.
Sama on koko ikänsä kahvia juoneella äitilläni.Ei tupakoi kuin töissä,ja työttömänä ollessaan lopettaa yleensä tupakoinnin.Liittää sen niin vahvasti työhön.Mutta kokee vahvoja fyysisiä oireita jo vuorokauden kahvin puutteesta(pari kertaa sairaalassa)
Jämsän Ravit 2019?
RaahenTiikeri
 
Viestit: 3606
Liittynyt: 15. Helmi 2012 15:45

Re: Psyykit + jälkipelit, viikko 28

ViestiKirjoittaja Masa V » 11. Heinä 2013 21:48

Juha Utala on kuulemma päässyt sairaalasta kotiin eilisen potkun jäljiltä. Murtumia oli ollut ainakin kasvoissa. Huh huh, onneksi ei käynyt pahemmin...
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Psyykit + jälkipelit, viikko 28

ViestiKirjoittaja -Nisula- » 11. Heinä 2013 21:49

RaahenTiikeri kirjoitti:Tuohan on aivan päätöntä väittää jonkun vieroitusoireita tuntemattomaksi siksi,ettei ihmiset koe tarvetta luopua ko.aineesta.


Niin, kahvista ei tarvitse luopua koska se on terveellistä. Sen takia sitä kukaan ei varmaan ole kauheasti tutkinutkaan. Heroiini, tupakka ja alkoholi eivät taas ole mitään terveystuotteita, vaan ne aiheuttavat kiistatta haittaa terveydelle.

Mutta polta mun puolesta ihan kuinka paljon vaan, minua se ei haittaa. Minäkin juon sen neljä kuppia kahvia päivässä elämäni loppuun asti. Ainoa ero meillä on että kahvi ei aiheuta minun sairauksiani, mutta sinä voit olla tupakan uhri 30v päästä. Tai sitten et. Sen näkee ajan kanssa kuinka pitkä tikku jää vetävään käteen. ;)
Avatar
-Nisula-
 
Viestit: 987
Liittynyt: 28. Joulu 2011 16:57
Paikkakunta: Södis

Re: Psyykit + jälkipelit, viikko 28

ViestiKirjoittaja -Nisula- » 11. Heinä 2013 21:51

Masa V kirjoitti:Juha Utala on kuulemma päässyt sairaalasta kotiin eilisen potkun jäljiltä. Murtumia oli ollut ainakin kasvoissa. Huh huh, onneksi ei käynyt pahemmin...


No hyvä ettei mitään pahempaa. Ei nimittäin olisi päässyt vielä kotiin jos olisi pienintäkään epäilystä vakavammasta. Jos leuan saa rikki jo paljaalla nyrkillä, voi miettiä mitä kengitetty kavio voi pahimmillaan saada aikaan..
Avatar
-Nisula-
 
Viestit: 987
Liittynyt: 28. Joulu 2011 16:57
Paikkakunta: Södis

Re: Psyykit + jälkipelit, viikko 28

ViestiKirjoittaja RaahenTiikeri » 11. Heinä 2013 22:20

kahvin terveellisyys on hyvin kiistanalaista.
Sinäkin voit sairastua kahvistasi.

http://www.tohtori.fi/?page=4031888&id=7806006

http://www.dailymail.co.uk/health/artic ... offee.html
Jämsän Ravit 2019?
RaahenTiikeri
 
Viestit: 3606
Liittynyt: 15. Helmi 2012 15:45

Re: Psyykit + jälkipelit, viikko 28

ViestiKirjoittaja -Nisula- » 11. Heinä 2013 22:30

RaahenTiikeri kirjoitti:kahvin terveellisyys on hyvin kiistanalaista.
Sinäkin voit sairastua kahvistasi.


Kahvin terveyshaitat ovat niin vähäisiä että kahvin hyvät puolet peittoavat ne kevyesti.
Avatar
-Nisula-
 
Viestit: 987
Liittynyt: 28. Joulu 2011 16:57
Paikkakunta: Södis

Re: Psyykit + jälkipelit, viikko 28

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 12. Heinä 2013 14:43

Velliruokaa joutuu Utala syömään seuraavat viikot, mutta se tuskin ihan hirveästi haittaa sillä ainekset oli paljon pahempaakin loukkaantumiseen: http://ravit.iltasanomat.fi/uutiset/uutinen/5166

Lappeessa on kovin tasottomat ja mielenkiinnottomat kisat, mutta jos jotain pitää niistä turinoida niin ekassa Invantaggio ei kyllä maistu tuolta paikalta, tauolta ja tuolla kuskilla 31%:lla lainkaan. Decor ja Hello Fabio sen sijaan kiinnostaa. Tosin ensin mainittu sillä ehdolla, että sillä käytettäisiin ekan kerran ufoja. Hello Fabio on todellinen luokkahepo tällaiseen lähtöön, kurveissahan sillä on ollut ongelmia, mutta Lappeessa on lempeämmät kaarteet. Ainoa arveluttava asia on koelähtövaara ja ajetaanko sitä peläten? Kolmannessa kohteessa kiinnostaa Demolition Jam, joka on juossut kovempia porukoita ja aivan hurja kuskinparannus Wesslinin vaihtuessa Hannu Torviseen. Jarkko Ristimäki suosikki maililta radalta 12... Tammasarjassa Club Nord Royal on selvä suosikki, mutta miten taipuu voltista vähän kuumanoloinen tamma? May Day Sadie (9%), East Coast Emma (6%) ja Perfection (3%) yllättävän vähän pelattuja. MDS liikahti toissakerralla tosi kovaa takasuoralla, mutta teki varsamaisen mutkan tallikurvissa ja laukkasi. ECE voitti vastaavanlaisen lähdön Loviisassa ja Perfection voi juoksuradalta päästä ainakin eka keulaan.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit + jälkipelit, viikko 28

ViestiKirjoittaja Neliveto » 12. Heinä 2013 16:21

Ruikonperä kirjoitti:Velliruokaa joutuu Utala syömään seuraavat viikot, mutta se tuskin ihan hirveästi haittaa sillä ainekset oli paljon pahempaakin loukkaantumiseen: http://ravit.iltasanomat.fi/uutiset/uutinen/5166

Lappeessa on kovin tasottomat ja mielenkiinnottomat kisat, mutta jos jotain pitää niistä turinoida niin ekassa Invantaggio ei kyllä maistu tuolta paikalta, tauolta ja tuolla kuskilla 31%:lla lainkaan. Decor ja Hello Fabio sen sijaan kiinnostaa. Tosin ensin mainittu sillä ehdolla, että sillä käytettäisiin ekan kerran ufoja. Hello Fabio on todellinen luokkahepo tällaiseen lähtöön, kurveissahan sillä on ollut ongelmia, mutta Lappeessa on lempeämmät kaarteet. Ainoa arveluttava asia on koelähtövaara ja ajetaanko sitä peläten? Kolmannessa kohteessa kiinnostaa Demolition Jam, joka on juossut kovempia porukoita ja aivan hurja kuskinparannus Wesslinin vaihtuessa Hannu Torviseen. Jarkko Ristimäki suosikki maililta radalta 12... Tammasarjassa Club Nord Royal on selvä suosikki, mutta miten taipuu voltista vähän kuumanoloinen tamma? May Day Sadie (9%), East Coast Emma (6%) ja Perfection (3%) yllättävän vähän pelattuja. MDS liikahti toissakerralla tosi kovaa takasuoralla, mutta teki varsamaisen mutkan tallikurvissa ja laukkasi. ECE voitti vastaavanlaisen lähdön Loviisassa ja Perfection voi juoksuradalta päästä ainakin eka keulaan.


Ja eikös Amadeus Boko voita tuon viimeisen kohteen :) ? Näillä prosenteilla on ainakin hyvä merkki ja voittajaankin on Vittoriota lyöty aika tukevasti pohjalle. Eikö tällä viikolla ole ollut useampikin nuita isohkoja aikaisin pelattuja voittajapelejä (ainakin Teivoon Prin Holz)?
Neliveto
 
Viestit: 2845
Liittynyt: 06. Syys 2009 19:08

Re: Psyykit + jälkipelit, viikko 28

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 12. Heinä 2013 23:29

Perselleenhän se meni Lappee. Kyllähän se niin on, että jos ensimakustelulla ravit vaikuttavat vastenmielisiltä (vai mikä olisi oikea sana?) niin silloin on vain laitettava kirjan kannet kiinni ja unohdettava petsaaminen siltä päivältä.

Mikkelin alustavissa 75-pinnoissa ihmetyttä todella suuresti yksi asia. Nimittäin miten Boker on peräti 33% selvähkö suosikki Pihlajan Aaronia (20) ja Erikassonia (18) vastaan? Itselle Boker on selkeä kolmoshevonen. Hyvin todennäköisestihän Boker jää johtavan rinnalle ja hyvin todennäköisesti Erikasson saa siitä koko ajan vetoapuja, eikä Erikasson ole vielä ilman kenkiä parempaansa kohdannut. Jos jotain arvioita heittäisi niin Erikasson 35, Pihlajan Aaroni 30, Boker 15. Kai voittaja 8/10 on joku noista, vaikka toki hyviä on muutkin, etunenässä Camri ja Turon Myrsky. Mutta niillä on surkeat paikat ja Turon Myrsky oli viikko sitten lievähkö pettymys.

Ihan mielenkiinnosta muuten katsoin head-to-head tuon suosikkikolmikon keskinäiset siten, että molemmat ovat ravanneet ja lähteneet samalta viivalta. Boker vs Pihlajan Aaroni 4-2, Erikasson vs Pihlajan Aaroni 5-2, Erikasson vs Boker 6-2.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit + jälkipelit, viikko 28

ViestiKirjoittaja Judi » 13. Heinä 2013 07:06

Turon Myrskystä juttelin Teron kanssa, viimeksi se lähtösuoralla yritettiin taklata nurin Jari Nylundin toimesta jonka takia Tero joutui käskemään että pääsee väistämään ja ori jäi painamaan päälle. Vikalla takasuoralla taas Ekologi keksi tehdä jonkun ilmaveivin ja meinasi tulla Myrskyn jaloille, jolloin sitä piti ottaa kiinni ja vauhtia hukkui... Näihin nähden se tuli minusta ihan pirteästi loppua.

Toki paikka on nyt huono, joten voi olla että nyt kyttäillään ja katsellaan lopussa jos paremmilla numeroilla olevat menee ylivauhtia (hyvin mahdollista).

Tosi mielenkiintoinen lähtö, "onneksi" seiskavitoset alkaa niin myöhään niin ehtii kotiin töiden jälkeen katsomaan :D
Avatar
Judi
 
Viestit: 475
Liittynyt: 15. Elo 2009 19:59
Paikkakunta: Kuopio

Re: Psyykit + jälkipelit, viikko 28

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 13. Heinä 2013 10:12

Judi kirjoitti:Turon Myrskystä juttelin Teron kanssa, viimeksi se lähtösuoralla yritettiin taklata nurin Jari Nylundin toimesta jonka takia Tero joutui käskemään että pääsee väistämään ja ori jäi painamaan päälle. Vikalla takasuoralla taas Ekologi keksi tehdä jonkun ilmaveivin ja meinasi tulla Myrskyn jaloille, jolloin sitä piti ottaa kiinni ja vauhtia hukkui... Näihin nähden se tuli minusta ihan pirteästi loppua.

Turon Myrsky jäänyt pois :cry: Toivottavasti olisi joku pikkujuttu ja pääsisi kunkkareihin, mutta odotellaan uutisia.

Käviköhän muuten Ekolokille (huom. ei Ekologi ;)) jotain tuossa Kaustisen startissa kun tuli tosi hiljaa maaliin. Ilmoitettiin kyllä seuraavana päivänä Mikkeliin, mutta jäi paria päivää myöhemmin pois :shock:
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit + jälkipelit, viikko 28

ViestiKirjoittaja Masa V » 13. Heinä 2013 10:13

Turon Myrsky jää pois. Harmillista, olikohan kunkkarit sitten siinä?

Edit: oho, huomattiin näköjään Ruikonperän kanssa tämä samaan aikaan :)
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Psyykit + jälkipelit, viikko 28

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 13. Heinä 2013 10:24

Masa V kirjoitti:Edit: oho, huomattiin näköjään Ruikonperän kanssa tämä samaan aikaan

Kuinkahan mones kerta tää oli viimeisten viikkojen aikana kun kirjoitetaan samaan ketjuun n. minuutin välein :mrgreen:
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit + jälkipelit, viikko 28

ViestiKirjoittaja RaahenTiikeri » 13. Heinä 2013 10:55

Ihan pieni lappu (Tähti-Tinon kautta T7,Vektorin Maineen kautta 75)mikkeliin ja tosta 2.kohteesta jaan Tähti-Tinon kautta menevät yhdistelmät T7:si ja Vektorin Maineen kautta menevät 75:si.Olishan tohon mahdollisesti tapahtumarikkaaseen lähtöön muitakin merkkejä mutta koitetaan noilla.Vauhti Mona avaa keulaan ja kuka tietää miten loppu mennään?Tähti-Tinon epäonnistuessa Raisu-Jussi keulan läheltä ihan mahdollinen jne jne...mutta mennään noilla kahdella.

1.kohteen voi Super Frido tehdä kukaties oikeinkin vauhdikkaaksi ja laitetaan suosikin lisäksi (Frido ei rinnalta voita)Funny Farm,Don Maurizio ja Cyrus Duo lapulle.

3 kohteen Beatasinea ei uhkaa kukaan muu kun tallikaveri selästä ja sekin aika näennäinen uhka kun Beatasine saa tässä juoksun josta tekee tarvittavan lopetuksen.

4.kohde aika kirjava?En millään usko että Juan Pablo Point voittaa tämän hetken prosenttiensa mukaisesti (34%)vaikka suosikki toki kuuluu (kai?)ollakkin.Flying Dutchmanilla riittää perusluokkaa ja kuuluu olla kakkoshevonen.Lapulle 1.Broadway Soprano,4.Flying Dutchman,5.C´mon Laukko(on muuten tosi pienissä vielä sen peliosuudet,kuitenkin vastaavissa 75 sarjoissa ok)6.JPB,7.Bwt Hellion vielä tykkiavaajana lapulle.

Suurmestaruuteen Erikasson varmaksi.Ruikonperän kanssa samaa mieltä että kyllä tän ainakin lähes ykkössuosikki pitäis olla.Ja etenkin tuo juoksunkulku->Bokerista vetoapua ja kengittä kevyesti lennähtäen suurmestariksi.Camriin en ihan kauheasti jaksa tässä tolta paikalta uskoa.Otteet on ollut hyvät mutta onko se tosiaan ihan vielä pompannut oikeasti seuraavalle tasolle näiden konkarien kastiin?Jysärinä tossa vois olla Vipotiina joka yleensä kesällä hetkeksi saavuttaa sen älyttömän kuntopiikin ja osaa kyllä kuitata mahdollisen ylivauhdin.

Lottopallo-divisioonaan 2.r.r my press,4.Red Diamond via,5.icy winds,9.callela colibri

ja loppuun varmaksi,oli muuten eka varmavalintani,Order by Boss.Perttunen,ja nimenomaan Perttunen niin sympaattinen kuin onkin,ei maistu vaikealta paikalta ja muita mahdollisia varmistuksia en tullut laittaneeksi oikein mihinkään järkevään järjestykseen niin helpointa on laittaa silmät kiinni ja toivoa että se on OBB:lle keulaan ja kukat.
Tuolla rikotulla olikohan 8 euron lapulla T7/75 metsästykseen.Ja sit menoks kaverin nelikymppisille.
Jämsän Ravit 2019?
RaahenTiikeri
 
Viestit: 3606
Liittynyt: 15. Helmi 2012 15:45

Re: Psyykit + jälkipelit, viikko 28

ViestiKirjoittaja AndyT » 13. Heinä 2013 14:21

RaahenTiikeri kirjoitti:Ihan pieni lappu (Tähti-Tinon kautta T7,Vektorin Maineen kautta 75)mikkeliin ja tosta 2.kohteesta jaan Tähti-Tinon kautta menevät yhdistelmät T7:si ja Vektorin Maineen kautta menevät 75:si.Olishan tohon mahdollisesti tapahtumarikkaaseen lähtöön muitakin merkkejä mutta koitetaan noilla.Vauhti Mona avaa keulaan ja kuka tietää miten loppu mennään?Tähti-Tinon epäonnistuessa Raisu-Jussi keulan läheltä ihan mahdollinen jne jne...mutta mennään noilla kahdella.

1.kohteen voi Super Frido tehdä kukaties oikeinkin vauhdikkaaksi ja laitetaan suosikin lisäksi (Frido ei rinnalta voita)Funny Farm,Don Maurizio ja Cyrus Duo lapulle.

3 kohteen Beatasinea ei uhkaa kukaan muu kun tallikaveri selästä ja sekin aika näennäinen uhka kun Beatasine saa tässä juoksun josta tekee tarvittavan lopetuksen.

4.kohde aika kirjava?En millään usko että Juan Pablo Point voittaa tämän hetken prosenttiensa mukaisesti (34%)vaikka suosikki toki kuuluu (kai?)ollakkin.Flying Dutchmanilla riittää perusluokkaa ja kuuluu olla kakkoshevonen.Lapulle 1.Broadway Soprano,4.Flying Dutchman,5.C´mon Laukko(on muuten tosi pienissä vielä sen peliosuudet,kuitenkin vastaavissa 75 sarjoissa ok)6.JPB,7.Bwt Hellion vielä tykkiavaajana lapulle.

Suurmestaruuteen Erikasson varmaksi.Ruikonperän kanssa samaa mieltä että kyllä tän ainakin lähes ykkössuosikki pitäis olla.Ja etenkin tuo juoksunkulku->Bokerista vetoapua ja kengittä kevyesti lennähtäen suurmestariksi.Camriin en ihan kauheasti jaksa tässä tolta paikalta uskoa.Otteet on ollut hyvät mutta onko se tosiaan ihan vielä pompannut oikeasti seuraavalle tasolle näiden konkarien kastiin?Jysärinä tossa vois olla Vipotiina joka yleensä kesällä hetkeksi saavuttaa sen älyttömän kuntopiikin ja osaa kyllä kuitata mahdollisen ylivauhdin.

Lottopallo-divisioonaan 2.r.r my press,4.Red Diamond via,5.icy winds,9.callela colibri

ja loppuun varmaksi,oli muuten eka varmavalintani,Order by Boss.Perttunen,ja nimenomaan Perttunen niin sympaattinen kuin onkin,ei maistu vaikealta paikalta ja muita mahdollisia varmistuksia en tullut laittaneeksi oikein mihinkään järkevään järjestykseen niin helpointa on laittaa silmät kiinni ja toivoa että se on OBB:lle keulaan ja kukat.
Tuolla rikotulla olikohan 8 euron lapulla T7/75 metsästykseen.Ja sit menoks kaverin nelikymppisille.


En usko, että olet Jörn Donner. Vaihda kuva.
AndyT
 
Viestit: 25
Liittynyt: 04. Joulu 2010 00:16

Re: Psyykit + jälkipelit, viikko 28

ViestiKirjoittaja Antti K » 13. Heinä 2013 15:04

Tuli pitkästä aikaa tehty T75 eikä mennyt oikein putkeen. Leivon ja lappuni lentoa pelkään jo heti ensimmäisessä kohteessa. Toiseksi viimeisessä makea vesi taitaa olla oman suun sijaan Callela Colibrin nokassa. Ja Bokeri pitää vaikka sen huonosti slippiin mustasinkin.
L1: 5
L2: 6, 11, 12
L3: 1, 4
L4: 1, 4, 6
L5: 1, 2, 6, 8
L6: 4, 6, 8
L7: 2, 3, 4, 7, 8, 11
Antti K
 
Viestit: 1618
Liittynyt: 16. Elo 2009 21:12

Re: Psyykit + jälkipelit, viikko 28

ViestiKirjoittaja RaahenTiikeri » 13. Heinä 2013 17:52

AndyT kirjoitti:En usko, että olet Jörn Donner. Vaihda kuva.


-mikäli avatar-kuviin on uskominen niin ihminen vailla ulkonäköä alkaa kettuilemaan.
Vaihdoin kuvan,ole hyvä,enkä edelleenkään väitä mitään siitä kuka olen.Enkä siten edes aseta sinulle haastetta uskoa tai olla uskomatta.
Jämsän Ravit 2019?
RaahenTiikeri
 
Viestit: 3606
Liittynyt: 15. Helmi 2012 15:45

Re: Psyykit + jälkipelit, viikko 28

ViestiKirjoittaja AndyT » 13. Heinä 2013 22:10

RaahenTiikeri kirjoitti:
AndyT kirjoitti:En usko, että olet Jörn Donner. Vaihda kuva.


-mikäli avatar-kuviin on uskominen niin ihminen vailla ulkonäköä alkaa kettuilemaan.
Vaihdoin kuvan,ole hyvä,enkä edelleenkään väitä mitään siitä kuka olen.Enkä siten edes aseta sinulle haastetta uskoa tai olla uskomatta.

Asiapa harvinaisen selevä, Tiger
AndyT
 
Viestit: 25
Liittynyt: 04. Joulu 2010 00:16

Re: Psyykit + jälkipelit, viikko 28

ViestiKirjoittaja MikkoA » 13. Heinä 2013 23:19

Shaq Is Back voittaa päälähdön , aika sinne johonkin 09,4 huitteille. Viimeksi jäi varaa , lataa nyt keulaan , vetää täysillä ja sisärata vetänee , jos ei joku sammahda. Toki Nesta Effe voi tykittää kaksariin toiselta radaltakin.
T4:sta isosti kertaistettuna Turoveli , Shaq ja Sunrise Lover varmoina. Pitkälle matkalle "ylikylä" , mutta epävarma kuski , että hevonen Rim Bay Vic , sekä Kontiolla vahvistuva Ranch Kelly , Buck Boko , sekä jälleen isäntänsä rattailleen saava Marlon Om , joka heitetään reissuun aikaisessa vaiheessa.

Mielenkiintoista nähdä mitä Salmelan Beer Summit tekee Eugen Pylvänäisen muistoajossa.
MikkoA
 
Viestit: 199
Liittynyt: 23. Marras 2011 21:12

Re: Psyykit + jälkipelit, viikko 28

ViestiKirjoittaja Chocolate » 14. Heinä 2013 11:49

Sunnuntain ennakkoon kiinnostavimmat:
L3: 3 GLADSTONE GANG on pitkästä aikaa kunnon paikalla, voi olla vaikka keulajuoksun paikka. Kunto on kohdallaan eikä vastassa ole ylkiyliä. Ideavarma-ainesta T65 (8%).
L5: 6 B.TUROLII taitaa olla nousukunnossa. Marimin ei ole ollut hyvä viimeisiinsä. Ajetaanko Norikolla keulasta vai voisiko Turoliin selkä kelvata? Anttihan ajaa startista eteenpäin joka tapauksessa.
L9: 7 RANCH KELLYN rattaille on toivottu ammattimiestä jo pitkään, nyt rattailla onkin itse Elävä Legenda!
L11: 9 ANTONIO DUO oli S-H-karsinnoissa tosi hyvä kuolemasta, voi maksaa pareissa aika hyvin. Meneeköhän ilman kenkiä?
L12: 2 TULI-HISKER - 3 PRONTUS. Ensin mainittu oli Lo:ssa hyvä Roin ajamana ja nyt tulee roima kuskinparannus, jälkimmäinen on tehnyt hyvää duunia kovissa lähdöissä ja riittää kyllä tässä.

Älkää unohtako Massive Babea Norjassa!
Chocolate
 
Viestit: 2045
Liittynyt: 01. Syys 2009 17:38

EdellinenSeuraava

Paluu Totopelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 28 vierailijaa

cron